Mökkinaapuri

Saimaan pinta väreili heinäkuun helteessä. Harmaiden kallioiden reunustaman lahden perukassa olevasta rantamaasta oli aikoinaan lohkaistu kolme ihan mukavan kokoista mökkipalstaa, joille vuosien saatossa oli rakennettu kesäasuntoja. Järveltä tultaessa nuo lahden suussa olevat jyrkät kalliot muodostivat kuin jyhkeän portin, jonka takana aukesi suorastaan paratiisimainen rantamaisema.

Rannalla kasvoi rehevä puusto, niin että tonteilla olevia rakennuksia ei kesäaikaan voinut kauempaa nähdä. Ainoastaan veteen pistävistä laitureista saattoi tietämätön päätellä rannan olevan rakennetun. Oma tonttini oli keskimmäisenä aivan lahden pohjukassa. Idän puoleisella tontilla nautti Suomen suvesta muuan jo hyvän aikaa eläkkeellä ollut lahtelaispariskunta. He aloittivat mökkikautensa yleensä heti Vapun jälkeen ja pitkittivät sitä aina lumien tuloon asti. Tänä kesänä en ollut vielä nähnyt heistä vilaustakaan. Toisen puolen tontti kuului jollekin Kainuun puolessa olevalle perikunnalle. Tontilla oli ihan hyväkuntoisen näköinen kelohonkamökki, mutta koskaan en ollut nähnyt liikettä sillä tontilla. Pihapiiri oli aivan hoitamaton ja siitä päätellen siellä ei oltu asuttu pitkiin aikoihin.

Kesäloma oli juuri alkanut ja olin pari päivää aikaisemmin tullut mökilleni. Olin siivoillut ja kunnostellut paikkoja talven jäljiltä siihen kuntoon, että saatoin taas kuukauden päivät huoletta nauttia lomastani. Vaikka puitteet olivat niinkin pienet, niin silti se otti aina oman aikansa, ennen kuin kaikki oli niin kuin olla pitää ja saatoin huokaista ja olla vain.

Aurinko paahtoi tuskastuttavan kuumasti. Istuin uimahousuissani koivupölkyllä veneeni vieressä vesirajassa virittelemässä mato-onkeani kuntoon. Oli lähes peilityyntä. Välillä kaislikosta kuului veden loiskahduksia ja jonkun kerran koitin katsellakin näkyikö siellä jotain. Ajattelin äänen syntyvän kalojen liikkeistä, kaislikossa kun saattoi joskus posahtaa isokin hauki. Taas kerran äänen kuuluttua nostin vaistomaisesti päätäni ja olin näkevinäni jotain liikettä kaislikon takana. Jäin seuraamaan tilannetta ja hetken päästä erotin kaislikon reunassa lähestyvän ihmishahmon. Istuin aivan liikkumatta ja katsoin tulijaa. Kohta näin, kuinka polvivedessä asteli hiljalleen minulle tuntematon nainen. Hän liu’utti kaislan kortta pitkin veden pintaa ja seurasi katseellaan syntyvää vesivanaa. Hän näytti olevan niin ajatuksissaan, että hän tuskin näki ympäröivää maailmaa ollenkaan. Vasta kun hän oli aivan muutaman metrin päässä minusta, hän huomasi minut. Silloin hän säpsähti ja kiljaisi, eikä paljon puuttunut, että hän olisi kaatunut selälleen rantaveteen. Tervehdin häntä hymyillen ja samassa hänenkin kasvoilleen levisi leveä hymy. ”Olin kuolla säikähdykseen”, hän sanoi ja taputti vasemmalla kädellään rintaansa, eleenä yrityksestä saada hengityksensä tasaantumaan. Hän kahlasi minua kohti ja ojensi kätensä tervehtiäkseen. ”Olen Mari”, hän sanoi ja pyyteli vähän nolona anteeksi sitä, että oli sillä tavalla tunkeutunut minun rantaani. Hän sanoi tulleensa katsomaan tuota heidän mökkiänsä, kun kukaan ei kuulemma välittänyt pitää huolta siitä. ”Oula”, sanoin, puristin hänen kättään ja toivotin hänet tervetulleeksi Saimaalle. Kerroin viettäneeni viimeiset kymmenkunta kesää mökilläni ja panneeni merkille, kuinka tuo heidän mökkinsä oli todellakin ollut vähällä käytöllä.

Mari alkoi sitten kertoa asioita, jotka olivat johtaneet siihen, että tuo paikka oli jäänyt vähän niin kuin heitteille. Hän puhui ilmeikkäästi elehtien mukavaa, ilmeisestikin Kainuun puolen murretta. Häntä oli erittäin mukava kuunnella. Eikä ainoastaan kuunnella, vaan myös katsella. Hän oli arviolta lähellä neljääkymmentä oleva hoikkavartaloinen nainen. Hänellä oli vahvat tummat puolipitkät taaksepäin kammatut hiukset, joita hän aina silloin tällöin pyyhkäisi mukavasti keskisormillaan korvien taakse. Hänellä oli kapeat mustat kulmakarvat, suuret ruskeat silmät ja pitkät ripset. Kun hän hymyili, niin hänen valkeat hampaansa suorastaan loistivat kauniin ruskeaksi päivettyneillä kasvoillaan. Yllään hänellä oli vain mustat bikinit ja keltainen hihaton paitapusero, joka oli helmoista solmittu navan yläpuolelle, niin että hänen etumuksensa oli auki rintojen alapuolelle asti. Bikiniliivejä hänellä ei ollut ja niinpä hänen napakan näköiset rintansa häämöttivät mukavasti tuon ohuen paidan läpi. Kaiken kaikkiaan hän oli sellainen pakkaus, että noin ensi näkemältä en pannut ollenkaan pahakseni, että hän yllättäen ilmaantui rantaani.

Aikamme siinä paahtavassa auringon paisteessa juteltuamme pyysin saada tarjota hänelle jotain juotavaa, mihin hän vastasi, että taitaisi tuo järvivesi olla kaikkein parasta sillä hetkellä. Kerroin muutama kesä sitten keränneeni satoja kiviä rantavedestä, niin että rannasta saattoi huoletta juosta veteen niin kauas, kuin vain juosta pystyi. Hän kääntyi selälle päin ja lähti kahlaamaan edelläni. Hänen pyöreät pakaransa kohoilivat mukavasti vuorotellen hänen astellessaan pitkin askelin syvemmälle veteen. Kohta hänen peppunsa vain vilahti veden pinnalla, kun hän sukelsi ja hävisi näkyvistä.

Vesi oli lämmintä kuin linnun maito, niin kuin on tapana sanoa. Uimme jonkin matkan päähän rannasta ja jutustelimme kaikenlaista. Mari kellui, sukelteli ja ui milloin mitenkin päin. Hän oli välillä niin pitkiä aikoja sukelluksissa, että minä ehdin jo huolestua, että näinkö tässä kohta joutuu hengenpelastustöihin. Kohta hän kuitenkin aina nousi pintaan täysin ennalta arvaamattomassa asennossa niin kuin kuviouimari ainakin. Toisinaan vain hänen ruskeiksi päivettyneet pakarat vilahtivat pinnassa ja painuivat taas takaisin veden alle. Hän suorastaan nautti tuollaisesta lorkkimisesta.

Minä aloin jo väsyä. En tuohon katselemiseen, vaan uimiseen ja niinpä nousinkin kivelle, jonka löysin kerran aivan sattumalta mennessäni irrottamaan pohjaan tarttunutta uistinta. Paikalla oli neljättä metriä vettä, mutta kun seisoin kivellä, niin vettä oli vain kainaloihini asti. Seisoin kivellä jalat hieman koukussa, niin että vain pääni oli veden pinnan yläpuolella. Siitä seurasin Marin pullikointia ja jatkoin jutustelua hänen kanssaan. ”Tule levähtämään”, sanoin hänelle ja oikaisin itseni kivellä. Kerroin seisovani kivellä ja sanoin, että siihen mahduttaisiin kyllä yhdessäkin. Mari ui lähemmäksi ja alkoi hakea jaloillaan kiveä. Kohta hän löysikin sen ja yritti nousta sille seisomaan. Tartuin häntä vyötäisiltä kiinni ja vedin lähemmäksi itseäni. Hän tarttui minua harteista ja pian löysimme tasapainon ja seisoimme kivellä toisistamme kiinni pitäen.

Tilaa ei ollut todellakaan ruhtinaallisesti, mutta siinä me nyt seisoimme sylikkäin. Kerroin Marille miten olin aikoinani kiven löytänyt ja sitten pyysin saada näyttää hänelle maalta merkit, miten hän voi paikallistaa kiven, jos sattuu joskus uimaan sille paikalle. Pyysin häntä kääntymään ympäri ja katsomaan lahden suulle päin. Mari käännähti minuun selin. Pidin käsiäni hänen olkapäillään ja Mari velloi vettä verkkaisin liikkein säilyttääkseen tasapainon. Hänen vartalonsa painahteli tasaiseen tahtiin minua vasten hänen kauhoessaan vettä käsillään. Tunsin hänet koko kehollani.

Kaikenlaista ehti käydä mielessäni noina ohikiitävinä hetkinä, jolloin pidin tuota naista lähelläni tuolla kivellä. Sormusta hänellä ei ollut, sen olin pannut merkille jo heti hänen kaislikon takaa ilmestyttyään. Mutta eihän sormus kerro koko totuutta elämäntilanteesta, sen enempää kuin sen puuttuminenkaan. Oliko hänellä kumppani jossain, siihen hän ei ollut antanut vielä vastausta. Tosin en ollut kyllä kehdannut niin taka-ajatuksia paljastavaa ja kohti käyvää kysymystä esittääkään. Ajattelin sen asian selviävän aikanaan. Sellainen tunteensa tukahduttava ja flirttiä väistelevä kotiäiti Mari ei ainakaan ollut, sen paljasti jo tuo hänen estoton pukeutumisensa ja välitön esiintymisensä. Mutta kehittyikö tästä jotain syvempääkin, vain jäikö tämä tuttavuus vain yhteen uintireissuun? Millainen loma tästä mahtaisi tullakaan? Ainekset tässä oli vaikka mihin. Meillä oli mukavaa yhdessä. Kun tuolta kiveltä erkanimme, Mari ui suoraan omaan rantaansa ja minä omaani. Pyysin häntä käymään vastakin, ihan milloin vain, mikäli hän tarvitsee jotain, tai jos vain muuten siltä tuntuu.

Sen verran tuo uusi tuttavuus sekoitti minun elämääni, että Mari alkoi pyöriä mielessäni pitkin päivää. Odotin kaiken aikaa tapaavani hänet uudelleen. Jos keitin kahvit, mietin, keittäisinkö jonkun kupillisen reilummin siltä varalta, että Mari tulisi käymään. Jos laitoin ruokaa, ajattelin samalla tavalla. Kun lämmitin saunan, mietin, pitäisikö käydä kysymässä, josko Marikin haluaisi saunoa. En kuitenkaan tohtinut mennä hänen luokseen, kun en ollut päässyt selvyyteen hänestä. Toisaalta ajattelin, että kukaties hän vaikka vähän pelkäsikin minun tulevan, sillä olihan hän täällä yksin kaukana muista ihmisistä. Tilanne oli otollinen provosoimaan ties minkälaisia kauhukuvia hänen mieleensä. Eihän hän tuntenut minua sen enempää kuin minä häntä, eikä hän voinut tietää millainen mies hänen mökkinaapurinaan asusteli. En halunnut missään nimessä säikyttää häntä pois. Tai jospa hän halusi vain olla omissa oloissaan? Jos jossakin, niin kesämökillä siihen ihmisellä pitää olla oikeus. Päätin antaa hänelle vapauden ja odottaa hänen seuraavaa siirtoaan.

Oli mennyt jo pari päivää, enkä ollut nähnyt häntä tuon ensitapaamisen jälkeen. Nyt soutelin järveltä mökille päin ja kun kallioiden takaa tulin kotilahdelle, huomasin Marin olevan uimassa. Hän ui rantaa kohti, eikä varmaankaan ollut vielä huomannut minun tuloani. Kohta hän alkoi nousta vedestä ja asteli varovasti pohjakiviä väistellen laiturin vierestä maalle. Katselin häntä herkeämättä ja näin, kuinka veden alta hiljalleen nousi esiin hänen tummaksi päivettynyt alaston vartalonsa. Hän hyppeli rantakiviltä laiturille ja samassa kun hän oli kumartumassa ottamaan pyyhettä, hän huomasi minut. Hän oikaisi vartalonsa, piti toisella kädellään pyyhettä edessänsä ja vilkutti iloisesti minulle. Minä huiskutin hänelle takaisin. Hän alkoi kuivata itseänsä ja välillä hän vilkaisi minuun päin kuin todetakseen, vieläkö olin siellä. Sitten hän levitti pyyhkeensä laiturille ja istuutui sen päälle. Hän oikaisi säärensä, suki hiuksiansa taakse päin, nojautui käsiinsä ja nosti kasvonsa kohti aurinkoa.

Olin käynyt katiskalla ja saanut toistakymmentä ihan kalan kokoista ahventa. Illansuussa sitten virittelin savustuspöntön alle tulet ja olin aikeissa ruveta savustamaan noita vonkaleita. Siinä klapeja lisätessäni mietin, olisiko se liian läpinäkyvä tekosyy päästä tapaamaan Maria, jos veisin hänelle vähän maistiaisia. Olin niin syventynyt ajatuksiini, etten kuullut ollenkaan, että joku lähestyi minua takaapäin. ”Hei taas”, kuului yks kaks selkäni takaa. Säpsähdin! Kun käännyin, näin yllättäen Marin edessäni. Hän naurahti ja sanoi, että tasapeli! Katsoin häntä hetken ja lausuin hämmästykseni ääneen: ”Wau!” Hänellä oli yllään siniset farkut, valkoinen toppi ja päässä hänellä oli jonkinlainen kapea otsapanta tai nauha. Hän oli hieman meikannut itseään ja oli todella upea näky. Sanoin hänelle, etten ollut siinä grillikatoksessa koskaan nähnyt mitään noin kaunista. Mari hymyili leveästi ja käänsi puheen kalansaaliiseeni. Sanoin käyneeni katiskalla ja lupasin hänelle maistiaisia hetken päästä, jos vain hän haluaisi.

Mari kertoi olevansa aikeissa jatkaa matkaansa ja päättäneen tulla hyvästelemään minua, jos vaikka sattuisin olemaan paikalla. Koitin kysellä, että milloin hän mahtaisi seuraavan kerran tulla mökkiänsä katsomaan, mutta sitä hän ei osannut kertoa. Sanoin hänelle, että minusta oli ollut mukava tavata hänet ja toivoin ettei tämä jäisi viimeiseksi kerraksi, kun satumme yhtä aikaa mökeillemme. Mari sanoi samaa. Yhtäkkiä hän hieman vakavoitui ja vilkaisi levottoman oloisena sivulleen. Sitten hän katsoi minua silmiin, astui kohti ja kietoi kätensä ympärilleni. ”Hei sitten, Oula”, hän sanoi. ”Hei vaan, Mari. Harmi, että lähdet”, vastasin kädet levällään, sillä en voinut nokisilla ja kalanhajuisilla käsilläni koskeakaan häneen. Suutelin häntä hellästi otsalle, hän puristi hetken, astui sitten hiljaa askelen taakse ja antoi käsiensä valua ympäriltäni. Sitten hän vilkaisi kostunein silmin minuun, niiskautti ja lähti katse maata kohti kävelemään mökillensä. Katsoin hänen jälkeensä ja näin hänen pyyhkivän kasvojaan. Tunsin ikävän kouristavan sisintäni.

Sade ropisi katolla, kun heräsin. Niin kuin jo niin monena aamuna ennenkin, niin tuonakin aamuna ensimmäiset ajatukseni kohdistuivat Mariin. Hän oli mielessäni ensimmäisenä aamulla ja hänen kanssaan myöskin nukahdin illalla. Välillä jo tuntui siltä, etten osaa keskittyä mihinkään, kun kaiken aikaa vain Mari pyöri mielessäni. Olinko rakastunut, kun en osannut olla ajattelematta häntä? Ehkä eniten minua kiusasi se, etten tiennyt hänestä oikeastaan muuta kuin etunimen ja hänen mökkinsä paikan. Miten voisin ylipäätään edes löytää hänet noiden tietojen perusteella, jos vaikka ryhtyisin jäljittämään häntä. Mari, jolla on mökki Saimaalla? Sehän on melkein sama kuin lähtisi etsimään Liisaa, jolla on Toyota.

Koska oli sadepäivä, päätin lähteä käymään kaupungissa hakemassa evästä. Vesi virtasi ajouraa pitkin noustessani mökkitietäni harjanteelle, jonka päällä kulkevalta tieltä erkani jokaiselle tontille oma uransa. Vähän ennen tuota yhdystietä huomasin pienen näreen oksaan kiinnitetyn muovikassin. Pysäytin autoni ja menin katsomaan, sillä en muistanut aikaisemmin nähneeni sitä siinä. Irrotin sen ja juoksi takaisin autooni, etten kastuisi aivan kokonaan. Kassissa oli paljas CD-levy, johon oli tussilla kirjoitettu matkapuhelinnumero ja sen alla luki: terv. Mari