Koskettelin von Linnè-ketjussa hyvin voinnin perusteista, mielentilaa.
Nyt aion puuttua asiaan hieman laajemmasta näkökulmasta, pähkäillä sitä kotikutoisesti, kuten Maalaismies asian sattuvasti ilmaisee
Voidakseen hyvin, on mielenlaadun oltava tasapainoinen, anteeksiantava, lähimmäisiä rohkaiseva, antelias jne. Hyviä ominaisuuksia voisi luetella pitempääkin.
Mutta kellä meistä on sellainen mielentila?
Väitetään, että maailmanhistoria tuntee vain yhden sellaisen henkilön ja hän oli Jeesus Nasaretilainen.
Onko ajassamme jotain pielessä pahasti, kun meitä kyllä hoidetaan aineellisesti hyvin, jopa liiankin hyvin, kun nyt jo aletaan puhua liikalihavien yhteiskunnasta.
Ihmiset elävät nykyään pitempään, joidenkin mielestä jopa liian pitkään, kun laitokset pullistelevat huonokuntoisista vanhuksista.
Mutta miten on mielenlaatumme laita?
Tai pitäisikö asettaa kysymys toisin?
Miten on mielenterveytemme laita?
Hyvinvointi on sekä yksilötasolla, että yhteiskunnan tasolla totuttu yhdistämään vain aineelliseen hyvinvointiin.
Hyvinvointivaltion tunnusmerkkinä on totuttu pitämään sitä, missä kaikista ihmisistä pidetään huoli…aineellisesti.
Mutta mihin unohtui von Linnèn hyvinvoinnin perusteista se mielentila?
Kaikkialla Suomi-nimisessä ns. hyvinvointivaltiossa voidaan enemmän tai vähemmän huonosti.
Jonot psykiatrien vastaanotoille vaan kasvavat ja julkinen terveydenhuolto ei pysty vastaamaan kansalaisten lisääntyvään tarpeeseen.
Esim. lasten psyykkiset häiriöt ovat julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan hälyttävästi lisääntyneet.
Miksi?
Hyvä kysymys, mutta kuka taitaa vastata, ainakaan tyhjentävästi.
Jotkut psykiatrit jakavat psyykkiset ongelmat siten, että on ”hulluja”, ”puolihulluja” ja ”varttihulluja”.
”Varttihulluja” on tässäkin maassa pilvin pimein, jos seuraa tiedotusvälineitä vähän tarkemmin.
Sitä paitsi, se ”hulluus” on tarttuva tauti, joka tarttuu usein myös muihin perheenjäseniin.
On siis väärin puhua hyvinvointivaltiosta yksinomaan aineellisen hyvinvoinnin perusteella.
Todellinen hyvinvointivaltio on sellainen, jossa myös sen kansalaisten mielentila on hyvä.
Mutta sellainen hyvinvointivaltio lienee utopia.
Hyvinvointivaltio
18
1589
Vastaukset
- Maalaismies*
Hyvinvointivaltio nimenä vaikuttaa vanhentuneelta niin kuin puolueettomuus armeijan puolella. Lusikkamme on niin monessa sopassa ettemme voi enää kerskua puolueettomuudella. (Mikä komea käsite se on ollutkaan!)
Hyvinvointivaltio käsitteenä on menneen talven lunta sekin. Käytännössä olemme kovaa vauhtia siirtymässä jenkkikulttuuriin "pelastukoon ken voi" nimikkeellä.
90-luvun laman olisi voinut kuvitella ravistavan ihmiset hereille rahamahdin valheellisuudesta, mutta ei. Kultainen vasikka hyppyyttää kansalaisia entistä enemmän. Sellaisen keskellä henkinen tasapaino ei ole mahdollista. - Likka321
Mitä on hulluus, siinäpä on pohtimista.Kylähulluudestahan täällä palstalla on keskusteltukin ja siihen joukkoon oli jopa monia ilmoittautuneita.Eiköhän tuo Kahvipirttikin ole joskus joitakin kummastuttanut ja häämästyttänyt.Joka kulttuurissa on omat hulluuden määritelmänsä.Olen kuullut sanonnan, että hulluuskin on katsojan silmissä.Suomessa rajat ovat varmaan aika ahtaalla.
Onko hulluutta, jos ei vastaa ympäristön koviin arvoihin? Liikaa korostetaan myös yksin selviämisen ihannetta.
Suomessa ei ole nykyisin samaa yhteisöllisyyden voimaa, ennenhän kyläyhteisö kasvatti yhdessä lapsia ja vahti nuoria, auttoi pulassa olevia, suvaitsi myös poikkeavia joukossaan.Yhteiskunta on ottanut noita tehtäviä, mutta miten on käynyt : hoitoa tarvitsevat sysätään ns. avohoitoon lääkereseptit kourassaan.
Tunteiden näyttäminen ei ole meillä suotavaa, ei sitä pidetä ainakaan miehekkäänä.Naisille hupsuttelukin suotaneen helpommin.
Valtavasti Sinulla Sinikynä on nyt vakavia kysymyksiä eikä näin alkukesän kauniina päivänä mielellään näitä ajattelisi. Tällaisena päivänä päivä tuntuu paistavan risukasaankin.- Sinikynä
On totta, että aihe on vakava ja voipi olla, että näin kesän ensimmäisen lämpöaallon aikana siihen ei viitsi syventyä.
Mutta toisaalta, ei sairaudetkaan ja kaikkinainen ahdistus ja paha olo poistu pelkästään auringon valolla.
Näin kyllä luulisi, kun illan uutisissa kerrottiin, että sairaalat tyhjennetään kesän ajaksi noin 70 prosenttisesti, henkilökunnan lomien vuoksi.
Kuulemma sijaisia ei yksinkertaisesti ole.
Siinä monen omaisen kesä menee omaishoitajana, kun sairaat sysätään omaisten hoidettavaksi.
Näin toimii hyvinvointivaltio.
Mutta onni yksillä ja kesä kaikilla...sanotaan.
Toivottavasti en avauksellani järkyttänyt kohtuuttomasti Likan sielun elämää.
Pienenä lohtuna lähetän lentosuukon ja lupaan kirjoitella kesän aikana vain kepeämpiä asioita. - Likka321
Sinikynä kirjoitti:
On totta, että aihe on vakava ja voipi olla, että näin kesän ensimmäisen lämpöaallon aikana siihen ei viitsi syventyä.
Mutta toisaalta, ei sairaudetkaan ja kaikkinainen ahdistus ja paha olo poistu pelkästään auringon valolla.
Näin kyllä luulisi, kun illan uutisissa kerrottiin, että sairaalat tyhjennetään kesän ajaksi noin 70 prosenttisesti, henkilökunnan lomien vuoksi.
Kuulemma sijaisia ei yksinkertaisesti ole.
Siinä monen omaisen kesä menee omaishoitajana, kun sairaat sysätään omaisten hoidettavaksi.
Näin toimii hyvinvointivaltio.
Mutta onni yksillä ja kesä kaikilla...sanotaan.
Toivottavasti en avauksellani järkyttänyt kohtuuttomasti Likan sielun elämää.
Pienenä lohtuna lähetän lentosuukon ja lupaan kirjoitella kesän aikana vain kepeämpiä asioita.Vakiintuneen palstakäytänteen mukaan tässä tulee vastauksena lentosuukko Sinikynälle.
Olet aiheellisesti ravistellut meitä ajattelemaan ns. hyvinvointimme tilaa ja mikäli järkytyin, liikahdus oli vain toivottuun suuntaan. Kukahan tai mikähän saisi noiden päättäjien sieluntilaa järkytetyksi? Voisivathan he mennä vaikka parina kesälomapäivänään sairaalaan sijaisiksi - tosin ei taida ammattitaito monella riittää siihen.
Tuosta hulluudesta esitin ajatuksia, kun itsekin otit esiin varttihullu- yms. käsitteitä.
Kesähän meillä kaikilla on, mutta ei tämä kesän valo meitä vain helli, vaan toivottavasti paljastaa maton alle lakaistuja epäkohtiakin.
Auringonpaisteessa myös varjot syvenevät. On paljon kärsimystä sielläkin, missä päälle päin nähtynä asiat ovat hyvin, ainakin ulkonaisesti.
- astian maku
Tässäkin nasarealaisen tulkinnassa. Siihen aikaan kun hän eli maailman asukasluku
oli ehkä muutaman miljoonan luokkaa.
Tuskin ketää on niin "uudelleenkirjoitettu" koskaan kuin nasarealaista.
Onhan elämä jokaiselle niin haluavalle kasvun paikka. Se ei käy kivuitta.- Maalaismies*
Edesmennyt hyvinvointivaltio ei sentään liene agnostisismia, vaikka melkein joskus tuntuu siltä. Kaikki mitä nyt puretaan (esim. lasten päivähoito) kuului siihen. Muistamme toki ettei sotien jälkeinen aika kivutonta ollut. Syntyivät nuo onnettomat pientilat, maaltapako oli tosiasia kuten maastapakokin.
Solidaarisuus lähimmäistä kohtaan kuitenkin (sodassako opittu?) oli tosiasia. Valtion omaisuudesta ja työpaikoista pidettiin kiinni. Ei se ole jeesustelua, jos väitän, että moraali oli parempi...
Hyvinvointivaltion kuva on vääristynyt, nuori polvi ei voi tietää sen sisältöä ja meikäläisestäkin se alkaa tuntua yliluonnolliselta ilmiöltä; alkaa epäillä onko sellaista ollutkaan. Maalaismies* kirjoitti:
Edesmennyt hyvinvointivaltio ei sentään liene agnostisismia, vaikka melkein joskus tuntuu siltä. Kaikki mitä nyt puretaan (esim. lasten päivähoito) kuului siihen. Muistamme toki ettei sotien jälkeinen aika kivutonta ollut. Syntyivät nuo onnettomat pientilat, maaltapako oli tosiasia kuten maastapakokin.
Solidaarisuus lähimmäistä kohtaan kuitenkin (sodassako opittu?) oli tosiasia. Valtion omaisuudesta ja työpaikoista pidettiin kiinni. Ei se ole jeesustelua, jos väitän, että moraali oli parempi...
Hyvinvointivaltion kuva on vääristynyt, nuori polvi ei voi tietää sen sisältöä ja meikäläisestäkin se alkaa tuntua yliluonnolliselta ilmiöltä; alkaa epäillä onko sellaista ollutkaan.Epäilen kuin agnostikko, joka ei osaa sitoutua yliluonnolliseen. Onko hyvinvointivaltio siis vaikkapa yliluonnollinen.
Hyvinvointihan käsitetään useimmiten taloudelliseksi vauraudeksi.
Vauraudessa saadaan hankittua lähes kaikki mutta ei kuitenkaan läheskään.
Mikä hyvinvointivaltio se on, jossa on kaikkea mutta voidaan huonosti?
Entinen kuningashan lähetti miehen etsimään itselleen onnellisen miehen paitaa. Onnellinen mies löytyi mutta hänellä ei ollut paitaa.
Edellinen symboloinee taloudellisen vaurauden vähää merkitystä, henkinen on tärkeämpi.- Hakomäen Eemeli
Maalaismies* kirjoitti:
Edesmennyt hyvinvointivaltio ei sentään liene agnostisismia, vaikka melkein joskus tuntuu siltä. Kaikki mitä nyt puretaan (esim. lasten päivähoito) kuului siihen. Muistamme toki ettei sotien jälkeinen aika kivutonta ollut. Syntyivät nuo onnettomat pientilat, maaltapako oli tosiasia kuten maastapakokin.
Solidaarisuus lähimmäistä kohtaan kuitenkin (sodassako opittu?) oli tosiasia. Valtion omaisuudesta ja työpaikoista pidettiin kiinni. Ei se ole jeesustelua, jos väitän, että moraali oli parempi...
Hyvinvointivaltion kuva on vääristynyt, nuori polvi ei voi tietää sen sisältöä ja meikäläisestäkin se alkaa tuntua yliluonnolliselta ilmiöltä; alkaa epäillä onko sellaista ollutkaan.Meidän isovanhempamme, vanhempamme ja meidän ikäluokkamme sekä myös sodanjälkeiset suuret ikäluokat: siinä se väki, joka on ollut hyvinvointivaltiota rakentamassa.
Joka saavutuksesta on jouduttu kamppailemaan.
Nyt ajetaan sukupolvien ja vuosikymmenten työn tulosta alas pikavauhtia.
Joskus tulee mieleen, että näin voidaan tehdä kun rahavallalle ei enää ole vastavoimaa, joka toisille oli usko paremmasta ja toisille pelote.
Nyt ei enää jakseta uskoa eikä tarvitse pelätä, että jossakin olisi parempi yhteiskunta.
Yksilöllisyydestä hokemalla aloitettiin kansan kasvatus. Solidaarisuus: roskakoritavaraa.
Valtion omaisuus pilkottiin, myytiin ja vietiin pörssiin. Vastuu poistettiin käytännössä. Saksasta ostettiin miljardeilla tyhjää ilmaa, eikä kukaan ottanut siitä edes siitä kuuluisaa poliittista vastuuta. Mikä se sitten lieneekään!
Ja piruako minä tässä paasaan! Tuttuahan tämä on kaikille. Niin kuin sekin että me eläkeläiset ollaan taakka yhteiskunnalle.
Nythän on jopa n.s. vasemmistopuoleessa niin rohkeita nuorpoliitikkoja että he uskaltavat oikein ääneen siitä mekastaa.
Ennen ei takuulla minkään puolueen eduskuntaehdokas olisi moista iljennyt suustaan päästää.
- Maalaismies*
Kun nyt ollaan menossa USA:n malliin, niin on huomattava, että siellä kukoistaa hyväntekeväisyys. Upporikkaat lahjoittavat suunnattomia summia sosiaaliseen apuun. Se on tehty kannattavaksi verojen suhteen ja mainosarvo on suuri lahjoittajalle. Hyväntekeväisyydellä rahoitetaan myös kulttuuripalveluita.
Meillä näitä apuja ei juurikaan ole ollut eikä ole. Kun pieni valtio luopuu sosiaali- ja kulttuuritarpeiden rahoittamisesta, jäljelle jäävät vain kyynärpäät. - Sinikynä
Kun kuunteli ja katseli eilen telkusta tasavallan hallituksen esittelemää kehysbudjettia koko vaalikaudelle, niin voi hyvä tavaton, miten hyvin Suomen maassa voidaankaan seuraavat neljä vuotta.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puheessa vilahtelivat tuon tuostakin termit; hyvinvointivaltio ja hyvinvointiyhteiskunta.
Oppositio oli tosin täysin eri mieltä hallituksen kanssa , mutta oppositio tuppaakin olemaan aina se ilon pilaaja.
Joten...mitäs tässä turhaan purnaamaan, vaikka sairaat ja heikot passitetaankin kotihoitoon kesän ajaksi ym. ym. epämiellyttävää, joista media meitä muistuttaa päivittäin.
Ollaan vaan tyytyväisiä...kyllä Katainen meistä huolen pitää, vai mitä arvelette?- Likka321
Laitoksista kesälomien ajaksi kotiuttaminen johtuu siitäkin, että sijaisia hoitotyöhön on usein mahdotonta saada. Ala ei houkuttele työn raskauden ja huonon palkkauksen takia. Sairaanhoitajia on paljon muillakin aloilla, heidän taidoilleen on kyllä kysyntää.
Usein puhutaan, että aputyövoimkasi hoitolaitoksiin pitäisi passittaa esim. työttömiä nuoria. Ala on kuitenkin vaativaa ihmissuhdetyötä, ei kaikista siihen ole.En toivoisi , että minua hoitaisi vasten tahtoaan siihen työllistetty.
Monilta lääkäreiltäkin puuttuu taito käsitellä ihmistä kokonaisuutena. Monet psyykkiset ongelmat naamioituvat fyysisiksi vaivoiksi, ja on ikään kuin kunniakkaampaa potea angina pectorista kuin masennusta.
Olen tässä kauhulla odotellut, että minut passitetaan sairaala-apulaiseksi , kun olen tällainen hyväkuntoinen varhaiseläkeläinen, siivoustaitoinen ja empaattinen ihminen.Älkää kertoko Kataiselle! Kataisen viesti oli toivorikkautta herättävä: jos rahaa tulee...
Ja tuleehan sitä, kun mm. terveyskeskusmaksut, ympäristöverot, ja polttoaineverot nousevat.
Toivottavasti näin kerättävät verot kattavat sen lakiuudistuksen, jolla turvataan sukupolvenvaihdosten verottomuus.
Sen jälkeen tulee eläkeläisten veronhuojennusten sekä vanhusten ja sairaiden huollon lisärahoituksen vuoro.
Toivotaan, että Kataisen kirstunpohja kestää.- kai75
LateVaan kirjoitti:
Kataisen viesti oli toivorikkautta herättävä: jos rahaa tulee...
Ja tuleehan sitä, kun mm. terveyskeskusmaksut, ympäristöverot, ja polttoaineverot nousevat.
Toivottavasti näin kerättävät verot kattavat sen lakiuudistuksen, jolla turvataan sukupolvenvaihdosten verottomuus.
Sen jälkeen tulee eläkeläisten veronhuojennusten sekä vanhusten ja sairaiden huollon lisärahoituksen vuoro.
Toivotaan, että Kataisen kirstunpohja kestää.jäljellä paluu tosi vanhaan aikaan. Tarkoitan aikaa jolloin Sokrates eli.
Eikös silloin heitetty rammat ja työkyvyttömät alas vuorelta ? - Sinikynä
Unohdin mainita aamuisesta jutustani, että nyt voi sitten kesän juhlakausi alkaa, kun Katainen on sanansa sanonut.
Ei muuta kun lihakauppaan ostamaan naudan sisäfilettä 35 € per kilo ja fileet grilliin tirisemään.
Ihan vaan vaikka velaksi ja Kataisen harmiksi.
Voidaan hyvin! - Maalaismies*
Sinikynä kirjoitti:
Unohdin mainita aamuisesta jutustani, että nyt voi sitten kesän juhlakausi alkaa, kun Katainen on sanansa sanonut.
Ei muuta kun lihakauppaan ostamaan naudan sisäfilettä 35 € per kilo ja fileet grilliin tirisemään.
Ihan vaan vaikka velaksi ja Kataisen harmiksi.
Voidaan hyvin!Mielentilaahan sinä Sinikynä avauksessasi painotit. Koetin palauttaa mieleeni tarinoita onnellisista ihmisistä, he kaiketi ovat saavuttaneet tasapainoisen mielentilan. Yleensä tosi onni näyttää (ainakin tarinoissa) kiertyvän köyhyyden ympärille.
Ruune tuolla on muistellut tarinaa onnellisen miehen paidan etsinnästä. Minä olen kuullut kertomuksen karjalaismummosta, joka oli menettänyt kaiken elellen suuressa köyhyydessä: miull sit on kaik nii hyvin, mittää ei puutu.
Ei puuttunut pikku Kallen kodistakaan. Ope oli pyytänyt lapsia kertomaan kotiensa puutteista. -Meiltä ei puutu mitään, sanoi pikku Kalle. - Kerrohan lähemmin, pyysi ope: -No kun sisko tuli Tukholmasta ja oli raskaana, niin isä sanoi, että nyt meiltä ei enää puutu mitään. LateVaan kirjoitti:
Kataisen viesti oli toivorikkautta herättävä: jos rahaa tulee...
Ja tuleehan sitä, kun mm. terveyskeskusmaksut, ympäristöverot, ja polttoaineverot nousevat.
Toivottavasti näin kerättävät verot kattavat sen lakiuudistuksen, jolla turvataan sukupolvenvaihdosten verottomuus.
Sen jälkeen tulee eläkeläisten veronhuojennusten sekä vanhusten ja sairaiden huollon lisärahoituksen vuoro.
Toivotaan, että Kataisen kirstunpohja kestää.kunhan vaan ikää piisaa, muttakun on jo paras aika tullut käytettyä toisten hyväksi ,nyt sitten vaan odotellaan ,ja taas odotellaan .
Taitaa tulla se oma kirstunpohja ennen näkyviin ja se kestääkin sitten kauan , ei tarvita enään
Kataista.
- hyvinvointi - mitä se on?
Olet ottanut aiheen laajasti rajaamatta sitä esimerkiksi elämänkaarivaiheittain tai iän mukaan. Tulisi hurjan pitkä plari, jos yrittäisinkään koko kirjoa käsitellä enkä siihen pystyisikään. Jos jostakin tyytyväisyydestä jotakin tiedän, se on elo kuudestakymmenestä ikävuodesta eteenpäin vain ja ainoastaan omalta kannaltani.
En usko, että sanoilla voidaan yhtäpitävästi määritellä jollekin ihmisryhmälle (suurelle tai pienelle), mitä tarkoittaa hyvinvointi, koska se kuitenkin koetaan yksilöllisesti pitkässä juoksussa. Samat sanat tarkoittavat eri asioita erilaisille ihmisille ja myös sen mukaan, mitä elämänvaihetta eletään tai tunnetilaa, jossa kulloinkin ollaan.
Minulle hyvinvointi tarkoittaa vapautta, ajatuksen, kirjoittamisen ja seuran valitsemisen vapautta. Käytännössä se tarkoittaa myös isoa omaa tilaa, josta syystä viihdyn yksin vaan en yksinäisenä. Ja toki sellaista toimeentuloa, että elää. Mieluummin kohtuulllisesti ja korkeintaan vain kohtuulliseksi, koska mitä enemmän on mitä tahansa, sitä enemmän huolia.
Suurinta hyvinvointia on se pääoma, joka minulla on elämänvaiheiden myötä kertynyt eli korvien väliin siunaantunut anti. Suurin tragedia olisi sen menettäminen vaikkapa sairauden tai onnettomuuden seurauksena.
Oikeus saada ajatella ja ilmaista itseään itsenäisesti on mielestäni tavaton ylellisyys ja myös mielenrauhan ja -tyyneyden tyyssija. Sen oivaltaminen, että saan ja voin olla juuri tällainen, vaikka naapuri on ihan toisenlainen ja voin itse hyväksyä itseni juuri tällaisena. Niinpä olisi aika vaikea sovitella muita ihmisiä samanlaiseksi kuin itse olen. Myös he voivat olla omanlaisiaan.
Olisi luonnotonta ja todella tylsää, jos mielentila ei kokisi nousuja ja laskuja elämän sattumusten myötä. Kasvaminen ja kehittyminen - niin kuvittelen - tapahtuu juuri niin ja eniten niiden laskujen vuoksi. Asetun siten puolustamaan sitä näkemystä, että henkinen hyvinvointi, kasvaminen, ajattelu, ymmärrys ja kyky nöyryyteen ovat valtaosin kokemaani mielenrauhaa.
Poikkeava ajattelu valtavirrasta eli aineellisen kahminnasta,ehkä myös elämysten kahminnasta (eläkeläisethän ovat kaikki niin onnellisia kun pääsevät Karibialle, vai kuinka?) ja mammonan kumartamisesta (mikä on sinun lukusi?)onnistuu vain siten, että elän kuten sanon ts. vaatimattomasti. Muut elävät omalla tavallaan, mutta tämän yhteiskunnan mammonan kaikivoipaisuutta ei
sisimmässään tarvitse kumartaa.
Uskon, että mielenterveyden ongelmat johtuvat myös ainaisesta vertailusta johonkin muuhun. Ehkä työkaveriin, ystäviin, julkisuuden henkilöihin, koulu- ja opiskelukavereihin: tuollakin on mennyt hyvin, miksi ei minulla jne. On mennyt ehkä taloudellisesti hyvin, mutta eihän omaisuus/raha/tavarat ketään ole henkisesti rikkaammaksi tehnyt, niiden menettäminen on sen sijaan voinut kasvattaa henkistä pääomaa.
Ehkäpä joskus vielä opitaan arvostamaan ihmistä sellaisenaan, yksilönä ja kaikki omalla tavallaan täysin uniikkeina erilaisine mahdollisuuksineen ja lahjoineen. Silloin loputon yhden roolimallin etsiminen ja mallintaminen sekä järjetön vertailu vähenevät, koska mahdollisuuksia ja malleja on enemmän kuin yksi tai kaksi. Mutta siihen saakka elän ainakin ajoittain mielenrauhassa omanlaisine mietteineni.- kiitokseni
Monet
varmaan mielessään ajattelevat noin tässä iässä,
ehkä jo aikaisemminkin.
Silti joudumme kulkemaan virran mukana.
Hyvää kesää sinulle ja kaikille!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 182036
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs561824- 821463
- 1761428
- 211419
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3091407Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti981025Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä62994Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää34985- 349884