Nopeudet laahaavat valtateillä

Motorimies

Kumma, että pitää ajella alinopeutta hyvällä kelillä valtateillä. Joillakin on varaa ajaella henkilöautolla jopa kahdeksaakymppiä satasen alueella.

Henkilöautolla voi hyvin pöräyttää ainakin 120 kmh satasen aluella, eikä sakkoja tule. Valkoisia Skodia vain välttelee (Kainuun tutka-auto), niin hyvä tulee. Huomautuksellakin selviää, kunhan vähän selittää.

Peräkärryä voi kanssa vetää ainakin 110 kmhn nopeudella. Jarruttaa vaan vähän jos on poliisiauton näköinen kärry vastaan tulossa.

Mittarit näyttää niin armottoman väärin, että ylläoleva hommat toimii -kokeiltu on jo vuodesta -73, eikä yhtään sakkoa, muutama kirjallinen huomautus vaan.

Kaikkein hankalimpia ovat matkailuautot ja matkailuvanuja joka paikkaan vetelevät hemmot. Niiden moottorit/vetoautot ovat alitehoisia ja kuskit hieman epävarmoja. Niinpä maantiellä vaelletaan 60...75 kmh saattueissa.

Piru viekään näille kärryille pitäisi saada niin suuri vero, että harvenisivat.Onhan Suomi täynnä hyviä/halpoja hotelleja, mitästä näihin koppeihin enää majoittumaan. Antiikkista touhua.
Lisäksi nämä eivät osaa antaa tietä, jurnuttavat vain koko ajan eteenpäin.

On niin paljon tientukkoja, ettei tila riitä eikä jaksa kirjoittaakaan.

Ei muuta kuin pedaalia syvemmälle, niin kaikilla sujuu kesäliikenne paremmin. Reipasta menoa tienpäälle!!!!!

21

1870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolaroiduksi joutunut

      Maantienopeudet voisi hyvin pistää max 80-90 km/h. Ja yli 10 km/h ylinopeutta ajavilta kortti hyllylle. Kerkiää sitä kuolemaan hitaamminkin.

    • mie_vaan88

      Juu. Kovasti on kummastuttanut satasen alueella kahdeksaakymppiä pörräävät kanssa-autoilijat. Tulee ajeltua nykyisin 3-4 kertaa viikossa vitostietä Ristijärvelle päin ja takas, ja joka kerta on eteen sattunut ainakin yksi kyseisen ajotyylin omaava kuski.

      Mittarit todellakin valehtelee yläkanttiin auton kulkuvauhdin, joten siinä olet oikeassa että nyt mittarin mukaan satasen alueella kärsii huoleti sataakymppiä pörryyttää.

      Mutta en silti menisi asiaa tuolla tavalla ilmaisemaan että ajakaa nyt perskeles reippaasti ylinopeutta. Mieleen ei ole tainnut tulla, että tiellä voi vastaan tulla muutakin kuin poliiseja? Ja kuinka ollakaan, suurimassa osassa turmakolareista syynä on ollut reipas ylinopeus. Että itseäni kunnioittavana autoilijana en ehkä tuolle linjalle lähtisi ja toivon ettei kovin moni muukaan.

      Miten se tuntuu että niin kovin moni viisas ja järkeä omaava ihminen jättää aivonsa auton ulkopuolelle... Sekä näistä turhista kaasuttelijoista että hiljentelijöistä.

      Itse olen pyrkinyt väistämään tien sivuun, jos jostain syystä joudun ajamaan keskinopeutta hiljempaa vauhtia. Vältytään turhilta vaaratilanteilta, kun yleensä nykyään suurin osa autoilijoista näyttää menevän ohi vaikka miten mutkaisessa ja mäkisessä kohdassa. Eikä vauhtia hidasta vastaan tuleva rekkakaan.

      Mutta sivistäkää tyhmää: miksi pitää ajaa niin reilua alinopeutta hyvällä tiellä hyvällä säällä? En halua syyllistää enkä mollata ketään, haluan vain selvennystä.

    • Se poliisien Skoda on muuten nykyään punainen RS Octavia...

    • sakko..

      ajaa satasen alueella 120km/h. Kirjottivat pikavoiton, niin että se siitä sinun huoletta pöristelystä. Toivottavasta tiukentaavat vaan nopeusvalvontaa.

      • se ihmisillä

        on muka niin kiire? Eiköhän se tämä ketjun aloittajakin vielä joku päivä löydä itsensä jostakin koivun kupeesta, tai lyhtypylväästä.
        Tollasia tolvanoita kun on liikenteessä niin ei ihme, jos tapaturmia sattuu niin paljon.
        Eikö sitä sanota että on ajettava ajotaidon mukaan, eihän kaikilla ole kortti ollut vielä kahtakymmentä vuotta, eikä kaikki välttämättä aja joka päivä liikenteessä, niin että annetaan jokaisen ajaa sitä vauhtia, jonka hän itse kokee turvalliseksi!
        Kaahareilta ja juopoilta kortti pois loppuiäksi, vaarantavat vain kunnon ihmistenkin elämän.

    • pitkän linjan kuski

      Kylläpä ketjun aloittaja paljasti oman typeryytensä.

      Maantiet ovat rakennettu meidän kaikkien veropussista ja kaikilla on oikeus teitä käyttää. Olipa kyseessä kaahari, pikku-jupin tapainen tai peräkylän pappa pankkiin menossa.

      Jokainen ajaa taitojensa ja kykyjensä mukaan lakeja noudattaen, paitsi motoristi, joka luokittelee itsensä yli-ihmiseksi.
      Jollet sopeudu kanssa-ihmisiin ja yhteispeliin. älä änkeä tielle lainkaan. Osta vaikka lentokone.

      Kunhan olet katollasi syvällä ojanpohjassa ja auto tulessa, voit tulla toisiin ajatuksiin.

      Rattijuopoilta ja kaahareilta kylmästi auto valtiolle.

      • Motoriman

        No, jos jokainen saa ajaa niinkuin haluaa, niin minä kanssa.

        Miksi pitää sitten joutua matelemaan hitaampien mukana. Jos on lupa ajaa 100 kmh, niin miksi pitää joutua ajamaan 65kmh. Selitäpä se!

        Tietä pitää antaa ja ohituskaistoja rakentaa.

        On tosi kummallista, että maassa jossa on maailman korkeimmat liikenneverot, on sitten aivan alkeelliset liikenneolosuhteet ja -välineet. Jossain mättää ja pahasti.

        Suomalainen on niin lammas kuin olla voi, ei vaadi autolijakaan muuta kunhan pääsisi kymmenen vuotta vanhalla kotterolla ajelemaan perunapellolle, verkalleen.

        Menkääpä Ruotsiin, Saksaan taikka USA:n ajelemaan ensin ja tulkaa sitten kertomaan miten joustavasti mennään.

      • revere
        Motoriman kirjoitti:

        Aivan oikein, ihmisten rahat menee pelkkään liikennöintiin, ja mitä saakaan vastineeksi.

        Vastaus: ei mittään. Tiet on onnettomassa kunnossa ja paska autoilla saa ajaa, kun ei ole varaa muuhun.

        Kapinaan...!

      • TOLERANSSIn
        Motoriman kirjoitti:

        No, jos jokainen saa ajaa niinkuin haluaa, niin minä kanssa.

        Miksi pitää sitten joutua matelemaan hitaampien mukana. Jos on lupa ajaa 100 kmh, niin miksi pitää joutua ajamaan 65kmh. Selitäpä se!

        Tietä pitää antaa ja ohituskaistoja rakentaa.

        On tosi kummallista, että maassa jossa on maailman korkeimmat liikenneverot, on sitten aivan alkeelliset liikenneolosuhteet ja -välineet. Jossain mättää ja pahasti.

        Suomalainen on niin lammas kuin olla voi, ei vaadi autolijakaan muuta kunhan pääsisi kymmenen vuotta vanhalla kotterolla ajelemaan perunapellolle, verkalleen.

        Menkääpä Ruotsiin, Saksaan taikka USA:n ajelemaan ensin ja tulkaa sitten kertomaan miten joustavasti mennään.

        Siellähän yksikin km/h ylinopeutta tutkavalvonnassa tietää heti ylinopeussakkorangaistusta.Tosin sinun tuloillasi sakko olisi paljon pienempi, siis ei ole tulosidonnainen.

    • ...

      "Henkilöautolla voi hyvin pöräyttää ainakin 120 kmh satasen aluella, eikä sakkoja tule. Valkoisia Skodia vain välttelee (Kainuun tutka-auto), niin hyvä tulee. Huomautuksellakin selviää, kunhan vähän selittää."

      "Peräkärryä voi kanssa vetää ainakin 110 kmhn nopeudella. Jarruttaa vaan vähän jos on poliisiauton näköinen kärry vastaan tulossa."

      Eihän sulla ole logiikkaa noiden nopeuksien kanssa. Jos peräkärryä pitää vetää vähintään 110 km/h, niin sitten henkilöautolla vähintään 130 km/h.

      Muistathan sitten moottoriteillä ajaa vähintään 150 km/h, etkä jää nysväämään.

      • Motoriman

        ...kyllä noudattanut juuri noita lukuja. Mutta malttia koetan kasvattaa, ei ihan nuin lujaa eneä...

      • Ajattelija Aatu
        Motoriman kirjoitti:

        ...kyllä noudattanut juuri noita lukuja. Mutta malttia koetan kasvattaa, ei ihan nuin lujaa eneä...

        Töihin en viitsi mennä, veroja en halua maksaa penniäkään. Tappelen ja rähisen kaduilla aina, kun siihen on tilaisuus.

        Mutta, valtion on rakennettava uusia, nopeita teitä juuri MINUA varten, että saan toteuttaa itseäni.

        Suomessa ei saa käyttää toisten verovaroja muuhun kuin MINUN palvelemiseen.

      • oletteko te vanhuksia

        Jos on suoraa tarjolla niin nilkka suoraksi ja moottoripyöräijällä vaijeri kireelle. Jos loppunopeus parin kilometrin suoran päässä ei ole min. 160km/h niin olet vätys, vanhus ja hidastelija. Anna latua!

        Nimimerkillä Kuopion moottoritien lopussa 210km/h...mitäs yritit ohi

      • Motorimies
        Ajattelija Aatu kirjoitti:

        Töihin en viitsi mennä, veroja en halua maksaa penniäkään. Tappelen ja rähisen kaduilla aina, kun siihen on tilaisuus.

        Mutta, valtion on rakennettava uusia, nopeita teitä juuri MINUA varten, että saan toteuttaa itseäni.

        Suomessa ei saa käyttää toisten verovaroja muuhun kuin MINUN palvelemiseen.

        Veroa maksan tuloista yli 2000e/kk, välilliset verot päälle. Bensaa palaa paljon ja aika paljon alkoakin auttelen...

    • lääkitys!!!

      Henkinen kehittymisesi on siis pysähtynyt vuoteen -73!!!!! Sooloilijat eivät kuulu liikenteeseen!

      • mie_vaan88

        Mistähän se oikeasti johtuu että juuri miehet törttöilevät liikenteessä SELVÄSTI enemmän kuin naiset?

        Mistähän se johtuu, että kuolemaan ajetaan useimmiten talla pohjassa?

        Mistähän se johtuu, että se viisaus, joka meissä kaikissa asuu edes joten kuten, jää auton ulkopuolelle?

        Mikä meitä ihmisiä oikeesti vaivaa tuolla liikenteessä?

        Minun puolesta hurjastelkaa missä hurjastelette, kunhan teette sen yksin ettekä ole vaaraksi muille kuin itsellenne.

      • farth1
        mie_vaan88 kirjoitti:

        tampaxi muovin läpi. Joku olikin jo rekisteröinyt hyvän farth nimimerkin.

      • epätietoinen 1234
        farth1 kirjoitti:

        tampaxi muovin läpi. Joku olikin jo rekisteröinyt hyvän farth nimimerkin.

        Missä se muovi on ??? En ole ennen huomannut, kauheeta.

      • Smokeass
        epätietoinen 1234 kirjoitti:

        Missä se muovi on ??? En ole ennen huomannut, kauheeta.

        Pieruhan (farth) se vasta veijari on. Soisi työntävän tampaxin anukseensa.

      • mikset
        farth1 kirjoitti:

        tampaxi muovin läpi. Joku olikin jo rekisteröinyt hyvän farth nimimerkin.

        sitte ite rekannu ajoissa sitä farthia? Tyhmäkö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      271
      5960
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1939
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1740
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1171
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1067
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1046
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      971
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      941
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      932
    Aihe