Olen lapseton ja 26 vuotias nainen ja päädyin muutama vuosi sitten hyvin räiskyvään suhteeseen nyt 35-vuotoiaan miehen kanssa, jolla 10-vuotias tytär. Ongelma on hyvinkin klassinen eli haluan oman lapsen, mutta mun on hyvin vaikea hyväksyä miehen muksua. Tilanne on sikäli kummallinen että lapsi kyllä hyväksyy mut, paremmin kuin hyvin. Mieheni haluaisi epätoivoisesti meidän olevan perhe, mutta minä mielessäni rajaan lapsen aina sen ulkopuolelle. Olen lapsesta älyttömän mustasukkainen ja loukkaannun herkästi jos mieheni antaa huomiota lapselleen (halaa tms). Sen vuoksi mieheni yrittää huomioida minua aina yhtä paljon etten loukkaantuisi. Hän on erittäin ikävässä välikädessä.
Jo heti suhteen alussa sanoin miehelle että haluan ehdottomasti myös omia lapsia jossain vaiheessa. Suhteen edetessä olen sitten muistanut mainita säännöllisin väliajoin lapsista, tikittävästä kellostani ja ehdottomasta kolmen kympin rajapyykistäni.. Olen ollut aika jyräävällä asenteella liikenteessä ko. asioiden suhteen ja antanut miehen ymmärtää että ”jos ei lapsia hänen kanssa, niin hankin ne sitten jonkun muun kanssa”.
Mieheni on sitten ajan kanssa hyväksynyt pikkuhiljaa mun ehdot, mutta vähän aikaa sitten hän räjähti aiheesta ja sanoi ettei voi luvata mulle lapsia. Hän sanoi että ensisijaisen tärkeää on mun ensiksi hyväksyä hänen lapsensa. Hän sanoi ettei halua lapsia ainakaan ennenkö mä olen tasapainossa sen asian kanssa et hällä on lapsi. Hän sanoi että hän ei halua lapsia pakon sanelemana , vaan puhtaasti omasta tahdosta. Ja hänesta tuntuu että tähän asti mä olen pakottanut hänet haluamaan lapsen. Hän haluaa että luovun ”pakottamisesta” ja annan hänen ajan kanssa päätyi mahdollisesti haluamaan lasta. Lapsen hankkimisen esteiksi hän luetteli vielä epävarman taloudellisen tilanteen, ja sen ettei halua lasta näin räiskyvään suhteeseen, vaan haluaa ensin että meillä menisi hyvin ja tasapainoisesti. Hän ei halua näistä lapsiasioista keskustella nyt lainkaan.
Mieheni erosi lapsensa äidistä lapsen olessa 2-vuotias koska lapsen myötä suhde ”lamaantui täysin”. Ymmärrettävästi hänellä on traumoja lapsen hankkimisesta plus ettei hän ole tähän mennesäkään vielä löytänyt omaa rooliaan isänä. Hän rakastaa lastaan tietenkin valtavasti, mutta ei jaksa touhuta eikä leikkiä lapsen kanssa paljoa ja tuntee vastuun lapsesta välillä hyvin raskaaksi.
Ongelmia ja kypsymättömyyttä siis löytyy. Tiedän olevani lapsellinen ja siksi tarvitsisin rakentavaa kommenttia, palautetta ja neuvoja.
Onko teillä kokemuksia siitä että mies haluaa naisen ensiksi hyväksyvän omat lapsensa.? Totta kai jokainen ”lapsellinen” sitä toivoo, mutta aika usein niitä muksuja hommataan, vaikka nainen vihaisi miehensä muksuja. Kyllä mäkin HALUAISIN hyväksyä mieheni lapsen, mutta aina se ei ole niin helppoa ja siksi käynkin terapiassa mm. sen asian vuoksi.
Unohdanko vauvahaaveeni nyt väliaikaisesti ja yritän elää tätä elämää ja löytää sen tasapainon tässä elämässä ja sitten ajan myötä pikkuhiljaa haluta niitä omiakin lapsia.
Vaikka löytäisinkin tasapainon tämän mieheni muksun kanssa, ei mieheni voi luvata mulle lapsia. Parin vuoden päästä hänellä voi olla taas muita esteitä lapsen hankkimiselle.. Yhtäkkiä huomaankin olevani 35 vee ja tajuan ettei lapsia tule. Toisaalta tekis mieli lähteä vaan pois ja löytää mies jonka kanssa suhde toimis ja joka haluais lapsia.
Onko todellakin näin että mies joko HALUAA tai EI HALUA lapsia. Jaksanko uskoa siihen että ehkä jossain vaiheessa..?
Kyllä mä ikävä kyllä koen et jos mä opin hyväksymään hänen lapsensa, mulla on oikeus salaisesti toivoa ja haluta vastapalvelusta, eli omaa lasta.
Mitäs mieltä ootte.?
miksi on niin vaikea hyväksyä toisen lasta.?
37
6167
Vastaukset
- nyksä
Olen menossa näinä päivinä naimisiin miehen kanssa,jolla on ekasta liitosta neljä lasta.Itselläni ei yhtään.Eiköhän ole päivänselvää,että jos ei toisen lapsia hyväksy,ei suhteestakaan mitään voi kehittyä.Eikä rakkauteen kuulu mielestäni vaihtokauppojen tekeminen,eli jos et voi pitää miehesi lapsesta,miten voit "vaatia" häntä oman lapsesi isäksi.?MInä rakastan miestäni ja hyväksyn hänen lapsensa loistavasti, heissähän on puolet isäänsä!
- milla-neiti
Kiitos asenteestasi! En kaipaa päähän silittelyä ja liiallista ymmärrystä, vaan asiallista kritisointia ja neuvoja. Sinun sävysi tuossa kirjoituksessa sai minut kyllä nöyräksi ja tunsin itseni todella lapselliseksi ja typeräksi, kiitos siis siitä! Sinusta oli paljon apua!
- peka
milla-neiti kirjoitti:
Kiitos asenteestasi! En kaipaa päähän silittelyä ja liiallista ymmärrystä, vaan asiallista kritisointia ja neuvoja. Sinun sävysi tuossa kirjoituksessa sai minut kyllä nöyräksi ja tunsin itseni todella lapselliseksi ja typeräksi, kiitos siis siitä! Sinusta oli paljon apua!
ja ymmärrät varmaan,että lapset ovat jotain ainutlaatuista vanhempien elämässä vaikka he ovat eronneet!Miehesi tytär tulee olemaan hänelle aina se rakas.Mieti ja yritä asettua lapsen asemaan silloin kun uusi isän avovaimo ei hyväksyisi sinua!Koita asettua mustasukkaisuuden yläpuolelle ja kasvaa aikuseksi.Sinullahan on hyvin asiat kun tytär hyväsyy sinut.Luo lämmin suhde ja nauttikaa hyvästä kaveri suhteesta.Silloin on helpompi nauttia omastakin äitiydestä.Tsemppiä
- tilannepäällä
Ei se helpota, olen itse yrittänyt taistella tuulimyllyjä vastaan. Naispuolisellakumppanillani on 8 ja 13 -vuotiaat lapset. Olen yrittänyt tulla toimeen ja hyväksyä. Mutta kun haluaisin omia. Ei siitä ylitse taida päästä. Omat ólisivat kuitenkin omia ja ne toiset on sitten jonkun toisen.
Mä ainakin haluan oman elämän..
Tsemppiä sinulle vaikeissa valinnoissa!
mies -73- äidin tunteita
Ainahan siinä sydän särkyy kun pienen lapsen/lasten perhe hajoaa, vaikka olisi kuinka sovussa erottu, tai millaisesta perhehelvetistä päästy. Mitä ajattelet että se vanhempi joka haluaisi hyvän elämän kanssasi, joutuu käymään läpi kun huomaa ettet hyväksy hänen lapsiaan? Negatiivisuuden kehä vain jatkuu hänen lastensa ympärillä, vaikka juuri siitä on ehkä haluttu päästä pois eron kautta. Lapset ovat hänen perhettään aina, omaa lihaansa ja vertansa. Mitä itse tekisit, jos sinulla olisi lapsi, jota ihminen, jonka kanssa muuten olisi hyvä elää, ei hyväksyisi, saisi ehkäpä tuntemaan lapsesi olon ei toivotuksi ja huonoksi. Mieti mitä ongelmia pienen ihmisen mieleen ja maailmankuvaan sellainen negatiivisuus tuo. Siitä voi seurata elinikäisiä mielenterveydellisiä ongelmia, ja yhä suurempaa ripustautumista siihen vanhempaan, jonka haluaisit pelkästään itsellesi. Ei se lapsen/lasten vika ole, etteivät ole juuri sinun vertasi, eivätkä he voi sille asialle yhtään mitään, ketkä ovat heidän omia vanhempiaan. Auta lapsia selviytymään. Ajattele jos omat vanhempasi olisivat eronneet kun olit pieni, ja äidin uusi miesystävä olisi osoittanut sinulle, että olet ulkopuolinen. Kuinka kauheaa se olisi ollut.
Eronneet vanhemmat varmasti haluaisivat antaa lapsilleen jotain parempaa, perheen hajoamisen jäljiltä rikki mennyttä korjaavaa. Miten se on mahdollista, jos uusi puoliso on mustasukkainen ja tekee kaikkien olon kurjaksi kun lapset ovat paikalla. Miksi sellaisen ihmisen jo kertaalleen rikki mennyttä perhettä haluaa hajoittaa lisää? Miksi haluta kostaa lapsille, jotka eivät millekään asioille mitään ole voineet, sen, että he ovat olemassa? Tuo on julmaa ja hyvin itsekästä. Olen itse nyksä, enkä olisi koskaan voinut ajatellakaan aiheuttavani ei-toivottua oloa mieheni lapsille, jotka jo olivat kokeneet muutenkin kovia. Olen aina tehnyt heidän olonsa tervetulleeksi, ja hyvin äkkiä huomasin, kuinka lämpimät välit meille oli syntynyt. Meillä on kaikilla hyvä olla. Ei se ole koskaan ollut minulta pois, että isä rakastaa lapsiaan, rakkaiksi he ovat minullekin tulleet, ja toivon, että heistä kasvaa onnellisia ihmisiä, joilla kaikki on hyvin.
Jos et voi sietää naisystäväsi lapsia, on selvää, ettei hän voi ajatellakaan tekeväsi yhtä lisää kanssasi. Uusperhe ei voi toimia, jos aikuinen ei pysty hoitamaan osuuttaan siten, että lapset eivät joudu kärsimään yhtään enempää kuin jo ovat kärsineet. Auta heistä kasvamaan täyspainoisia aikuisia, tai lähde aiheuttamasta pahaa heidän elämästään ja etsi nainen, jolla ei ole lapsia ennastaan.
- kuulostaa
että olet aikalailla painostanut miestäsi. Ehkä olisi hyvä nyt vaan relata vähän aikaa ja ELÄÄ elämää ja katsoa, miten tunteesi miehen lasta kohtaan kehittyvät. Ja sitä paitsi, ei kukaan voi luvata sinulle lasta, mitä jos et koskaan tulekaan raskaaksi? Mieti asioita, mutta älä juutu niihin sillä kustannuksella, että jyräät miestäsi ja unohdat siinä samalla elää!!!!
- äiti itsekin
Siis lopeta ! miten 26 vuotias voi olla noin kakara ???? Olet mustasukkainen kun mies halaa omaa 10 v. lastaan, voi hellanlettas !!!
Mua alkoi niin vituttamaan toi sun tekstisi, ettei mitään rajaa. Toivottavasti miehesi linkoaa sut niin syvälle jonkkaan kun ikinä voi.
pah ! ja vielä omia lapsia haikailet, kasva ensin aikuiseksi ja halua sitten niitä lapsia.
Kyllä näitä tuulitunneleita tässäkin maailmassa tosiaan riittää...- kissatyttö
tiesitkos sitä, äiti itsekin, että alkuperäisen kirjoittajan tunteet ovat oikeasti aika yleisiä! Monet vaan yrittävät esittää jotain muuta kuin todellisuudessa tuntevat! Ja kun täällä ihmiset saavat anonyymisti kertoa asioitaan, niin ei kai herranjumala kukaan täällä nyt teeskentelemään rupea. Vähän suvaitsevaisuutta.
- varmasti monenlaisia
kissatyttö kirjoitti:
tiesitkos sitä, äiti itsekin, että alkuperäisen kirjoittajan tunteet ovat oikeasti aika yleisiä! Monet vaan yrittävät esittää jotain muuta kuin todellisuudessa tuntevat! Ja kun täällä ihmiset saavat anonyymisti kertoa asioitaan, niin ei kai herranjumala kukaan täällä nyt teeskentelemään rupea. Vähän suvaitsevaisuutta.
Mutta jos ryhtyy kimppaan ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, on ymmärrettävä että KOSKAAN se ei ole sama asia kuin perheen perustaminen jonkun kanssa, jolla ei lapsia vielä ole.
Tunteita on laidasta laitaan, se on varmaa, mutta omaa huonoa oloaan ei mielestäni tulisi kostaa viattomille lapsille, jotka eivät ole voineet yhtään mitään millekään elämässään tapahtuneelle asialle.
Miettiä pitäisi, mitä itse tekisi jos olisi eroperheen vanhempi, haluaisiko vihdoin itselleen ja lapsilleen rauhaa ja seesteisyyttä, vai sitä, että lapseton uusi kumppani kiukuttelee ja vihoittelee siitä muuttumattomasta tosiasiasta, että lapsia on jo olemassa. - oikein vastata
kissatyttö kirjoitti:
tiesitkos sitä, äiti itsekin, että alkuperäisen kirjoittajan tunteet ovat oikeasti aika yleisiä! Monet vaan yrittävät esittää jotain muuta kuin todellisuudessa tuntevat! Ja kun täällä ihmiset saavat anonyymisti kertoa asioitaan, niin ei kai herranjumala kukaan täällä nyt teeskentelemään rupea. Vähän suvaitsevaisuutta.
Varmasti tunteet ovat yleisiä, ainakin naisilta.
Ei se merkitse sitä, että ne pitää hyväksyä.
Kyllä silloin pitää olla se suuri sydän kun ottaa mieheksi/naiseksi sellaisen jolla on lapsia.
Jos ei pysty hyväksymään, että puoliso rakastaa lastaan, niin ero on ainoa vaihtoehto.
Luultavasti sinulla ei ole omia lapsia, tuskin katsoisit kumppania, joka viilentää ilmapiirin, kun halaat lapsiasi tai luet heille iltasadun ja sen jälkeen lepyttelet häntä pari päivää. - kahden äippä
olet todella lapsellinen!! toivottavasti mies tajuaa jättää tuollaisen keskenkasvuisen... älä edes suunnittele lasta! saisit hävetä!!
- välillä
oikein vastata kirjoitti:
Varmasti tunteet ovat yleisiä, ainakin naisilta.
Ei se merkitse sitä, että ne pitää hyväksyä.
Kyllä silloin pitää olla se suuri sydän kun ottaa mieheksi/naiseksi sellaisen jolla on lapsia.
Jos ei pysty hyväksymään, että puoliso rakastaa lastaan, niin ero on ainoa vaihtoehto.
Luultavasti sinulla ei ole omia lapsia, tuskin katsoisit kumppania, joka viilentää ilmapiirin, kun halaat lapsiasi tai luet heille iltasadun ja sen jälkeen lepyttelet häntä pari päivää.tällä palstalla vierailtua, että vaikka sillä äitipuolella/miehen vaimolla/miksi kukin haluaa sanoa olisi maailman suurin sydän, niin täällä se ei koskaan riittäisi - aina olisi vain se "uusi naikkonen". Sillä ei ole mitään väliä miten oikein toimii, vaikka on hyvät välit miehen lapseen ja jopa ihan lapsen äitiinkin - täällä pelkästään se, että satut rakastamaan lapsellista miestä (ilman pettämisiä tai mitään historiassa), tekee sinusta syvimmän pahan.
Eikä myöskään minkäänlainen turhautuminen ole sallittua. Itselle ei ole vielä koskaan tullut tuollaista kohtaa eteen, mutta ymmärrän hyvin, että äideillä rankan työpäivän jälkeen kotiintulo, jossa kengät ympäri kotia, maitopurkit pöydällä ja lapset tappelee keskenään, tulee turhautunut olo. Mutta tälläisen myöntäminen ei ole missään nimessä salittua sille, joka ei ole se äiti/isä, jolla olisi ennen syntymääkin jo muodostunut sellainen tunneside. Jotenkin tuo tuntuu välillä niin oudolta tuo logiikka. Mutta taitaa päteä tuo ihan muuallakin; ihan äitien keskuudessakin; Esim. sitä äitiä hiekkalaatikolla, joka ei vienyt vauvaansa vauvauintiin katsotaan kieroon jne.
Itsekään en suvaitse itseltäni käytöstä, joka aiheuttasi mieheni lapsen olon mitenkään epätoivotuksi. Tietenkin maalaisjärkeä käyttäen eikä sirkustelua, mutta nekin on pääasiassa isän vastuulla, koska itsekin tajuaa kasvatuksen merkityksen. Enkä edes tunne nega-tunteita tätä poikaa kohtaan. Mutta kaikilla näin ei ole, joillakin voi olla paljon etäsuotuisampi ympäristö elää ja tulla kaikkien kanssa toimeen. Ja vieläkään ei voi tietää purkaako hän tunteitaan ainoastaan netissä hakien muilta kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta ja onko kyse todellisuudessa siitä, että hakee apua siihen miten itse jaksaisi muuttua paremmaksi - ei mistään puhtaasta vihasta lasta kohtaan. Omalla äidillänikin ollut synnytyksen jälkeistä masennusta, josta kaikki me lapset jouduimme oman osamme näkemään - mutta en tietäisi olisiko häntä auttanut kuulla kuinka paska ihminen hän on kun ei silloin jaksanut sietää lapsia yhtään silmissään.
Yleisesti palstalla on moniakin fiksusti kommentoivia exiä ja nyxiä, mutta toivon silti, että jokainen romahtamassa oleva ihminen löytäisi vaikka toisen keskustelupalstan, jossa voisi oikeasti saada jotain rakentavaa apua enemmän. Tämä tuntuu vain keskustelupaikkojen seiskalta, jossa haetaan kauhistelun aihetta ja huvitusta omaan elämään toisten ahdistavista tilanteista.
- syitä monia..
Hmmm,ihan nyt alkuun sanoisin että älä vielä hanki lasta, koska miehesi on sitä vastaan niin kovasti.Jos "pakotat" hänet isäksi, siitä voi koitua vaan lisää ongelmaa..
Miehellesi on voinut jäädä ikävät muistot oman lapsensa odotus- ja vauvavuosilta.Hän ehkä säästelee itseään niiltä muistoilta,ei ole ehkä käynyt niitä läpi kunnolla.Olisi hyvä jos miehesikin kävisi terapiassa,yksin/yhdessä.
Ymmärrän että miehesi haluaa sinun hyväksyvän hänen lapsensa.Koska kaipaat niin kovasti omaa lasta,ehkä olet mustasukkainen, kateellinen miehellesi hänen vanhemmanroolista,perhemenneisyydestä yms.Ei tietenkään voi odottaa että kukaan rakastuu noin kertaheitolla toisen lapseeen,vieraaseen ihmiseen.Se vie aikaa,kypsyttelyä, totuttelua puolin ja toisin.
Hienoa että tyttö on hyväksynyt sinut!!Hän kokee varmaankin sinut luottamuksen arvoiseksi.Millainen on tytön suhde omaan äitiinsä?Mitä heikompi tämä suhde on sitä tärkeämpi on sinun roolisi.Onko teillä mitään yhteisiä kiinnostuksia,harrastuksia tms.?Oletko minkä verran perehtynyt tytön menneisyyteen,vauva- ja lapsuusvuosiin?Oletko ehkä vaatinut itseltäsi liikoja,eli odottanut rakastavasi miehesi lasta heti ens tapaamisella?Sitten kun tulee pettymys,niin into lopahtaa.Onko tytössä jotain piirteitä esim.äidin puolelta jotka ärsyttävät sinua?Kuinka usein tyttö tapaa äitiään? Jääkö teillä tarpeeksi yhteistä aikaa,hoitaa miehesi kanssa suhdettanne?Kun parisuhde toimii hyvin, on helpompi jaksaa lapsen kanssa.
Oletko tyytyväinen elämääsi henk.kohtaisella tasolla,siis työ,opiskelu yms.?Kun on tasapainossa itsensä kanssa muukin elämä helpottuu.Joskus saattaa kestää kauan aikaa ennenkuin löytää "vaivansa",siihen voi tarvita ammattiapuakin.
Joten mun neuvo on että rauhoitat oman elämäsi,mietit mitä todella haluat.Onko tämä parisuhde sinulle se oikea?Käyt terapiassa,hyvä niin, saat apua sieltä selvitellä ajatuksiasi yms.
Jätä vähäksi aikaa lastenhankinta,sinulla on kyllä aikaa vielä.Älä painosta miestäsi vauvaan,parempi että unohdat koko aiheen joksikin aikaa.Kun olet saanut oman elämän kuntoon,selviää vähitellen kaikki muutkin.Muistathan että miehesi lapsi ei ole syypää tilanteeseen;hän ei pyytänyt lupaa syntyä tähän maailmaan,joten ethän tee hänestä syntipukkia..Hänellä voi olla sisimmissään hyvinkin suuri tarve miellyttää sinua,hakea hyväksyntää.
Jospa näistä jotain apua olisi..Hyvää kesää ja yhteiseloa Teille!! - Panacea
Ensinnäkin, minusta miehesi vaikuttaa siinä mielessä aikuiselta, että hän ymmärtää, miten väärin tuohon teidän "räiskyvään" suhteeseenne olisi tuoda lisää lapsia.
Nykyisessä tilassasi et todennäköisesti kykenisi olemaan puolueeton vanhempi kummallekin lapselle, vaan suosisit omaasi. Ja siitä kärsisivät silloin aivan kaikki perheessänne.
Käytit pari kertaa sanaa "räiskyvä" kuvaamaan suhdettanne. Mitä sillä tarkoitat?
Toinen asia, johon huomioni kiinnittyi, oli tuo sinun taipumuksesi ajatella parisuhdetta eräänlaisena kaupankäyntinä. Ikään kuin ajattelisit, että on olemassa jonkinlainen kuvitteellinen "pankkitili" jonne tehdään panoja eli mukavia tekoja, kompromisseja ja joustoja, joita vastaan voi sitten tehdä "nostoja" eli käyttäytyä itsekeskeisesti ja joustamattomasti.
Minusta tuntuu, että ihan riippumatta tästä kuvaamastasi ongelmasta miehen lapsen suhteen, et ole vielä ihan siinä pisteessä, että suhteeseen voisi lasta hankkia.
Minun mieheni oli sinua nuorempi tullessaan minun ja lasteni elämään. Hän on aina ollut heille se "luotto" aikuinen, jonka puoleen kääntyä asioissa, joista on vaikea puhua isän tai äidin kanssa. Hän on ollut suunnaton tuki minulle vanhemmuudessa, ja sittemmin läheinen ja jaksava isä yhteisille lapsillemme. En siis kykene ajattelemaan, että kykenemättömyytesi hyväksyä miehen lasta olisi iästäsi johtuvaa, vaan jostain muusta.
Minulla ei ole oikeutta sanoa tätä, kun en sinua tunne, ja toivon etten loukkaa. Mutta: oletko ihminen, jonka mielestä elämässä "kuuluu" saada asioita? Että terveys, onnellisuus, rakkaus, parisuhde, lapset ovat jotain, minkä kuuluu langeta sinulle kuin Manulle illallisen?
Nimittäin näin ei ole. Elämässä tulee toisinaan vastaan vaikeita asioita, jotka eivät ole ihmisten itselleen aiheuttamia. Asiat eivät aina mene niin kuin suunnittelee tai haluaa. Se on aivan normaalia, ja todennäköisesti niin tulee sinullekin käymään jossakin vaiheessa elämää.
Sen sijaan, että vaadit oikeuksiasi, sinun pitäisi oppia olemaan kiitollinen niistä ihanista asioista, jota olet jo saanut. Et ole niitä ansainnut, eivätkä ne ole mikään "oikeus", kuulut vain onnekkaisiin ihmisiin.
Ehkä nöyryys tulee sinulle asioita miettimällä, ehkä vasta menettämällä jotain tärkeää.
Jonain päivänä tulet kuitenkin muistelemaan, miten mietit vaihtaa muuten hyvän miehen johonkin toiseen, kun hän ei välittömästi suostunut sinun vaatimuksiisi lapsen hankkimisesta niinkin ikäloppuna kuin 26-vuotiaana. Ja silloin hymyilet itsellesi lempeästi ja pudistelet päätäsi. - neljän äiti
jota ein olisi halunnut lukea, koska minua rupesi itkettämään. Surettamaan sen pienen tytön puolesta, koska hän joutuu sietämään ja kestämään sinun läsnäoloasi omassa kodissaan, sinun kauttasi kokemaan turvattomuutta, sinun kauttasi kärsimään toivottavasti ei saa mitään traumoja aikuisuutta nähden. Sinä olet aikuinen ja hän on vain pieni lapsi, sinä olet aikuinen ja sinun pitäisi kyetä osata käyttääytymään, kuin aikuinen, hän on lapsi vielä ja minä toivon tuon pienen tytön puolesta, että hänen isänsä olisi kyllin järkevä ja avaisi silmänsä näkemään sinun julmuutesi omaa lastansa kohtaan ja kyllä toivon ettei hän tee sinun kanssasi yhteistä lasta, ihan tuon pienen tytön vuoksi, että hän saisi kokea hyväksynnän kanssa asujiltaan omassa kodissaan. Miksi miehet ovat noin typeriä, että katselevat vielä ämmiä, jotka ei kykene hyväksymään pyytteettömästi heidän lastaan/lapsiaan? tässä tapauksessa yksiköissä??? Minusta tuo on surettavaa, jossa aina lapsi on se kärsijä ja minä en voisi koskaan ruveta suhteeseen miehen kanssa, jos en hyväksyisi hänen lastansa/lapsiaan, enkä myöskään kykenisi koskaan olemaan suhteessa mieheen, joka ei hyväksyisi minun lapsiani.
Minä toivon tuon tytön puolesta, että hänen isänsä jättäisi sinut!!!- että..
täällä naiset ovat niin vihreitä! Ei mitään kokemusta seurustelusta ihmisen kanssa joilla lapsia. Tulkaahan tänne uudelleen kertomaan tunteistanne kun teillä todella on kokemusta. Eikä lapsi tällaisissa tilanteissa välttämättä kärsi, kyllä tässä tilanteessa aikuiset kärsivät. Oikeesti, turha tuollaisia juttuja tänne kirjoittaa jos ei ole sitä OMAA kokemusta ja OMIA tuntemuksia asiata kokemuksen pohjalta.
- omalta kannaltaan
että.. kirjoitti:
täällä naiset ovat niin vihreitä! Ei mitään kokemusta seurustelusta ihmisen kanssa joilla lapsia. Tulkaahan tänne uudelleen kertomaan tunteistanne kun teillä todella on kokemusta. Eikä lapsi tällaisissa tilanteissa välttämättä kärsi, kyllä tässä tilanteessa aikuiset kärsivät. Oikeesti, turha tuollaisia juttuja tänne kirjoittaa jos ei ole sitä OMAA kokemusta ja OMIA tuntemuksia asiata kokemuksen pohjalta.
Enpä tiedä niistä aikuisten kärsimyksistä. He kun aina voivat tehdä valintoja. Lapset eivät pääse eroon biologisista vanhemmistaan, asemastaan lapsena muuttuvassa perhetilanteessa eivätkä vanhempiensa uusista kumppaneista. Siis jos aikuiset eivät päätä asioita muuttaa. Ja mielestäsi aikuiset kärsivät enemmän? Niinkin voi toki valita elää elämänsä, kärsimällä, mutta turha sitä sitten on valittaa.
- uusperheestä
omalta kannaltaan kirjoitti:
Enpä tiedä niistä aikuisten kärsimyksistä. He kun aina voivat tehdä valintoja. Lapset eivät pääse eroon biologisista vanhemmistaan, asemastaan lapsena muuttuvassa perhetilanteessa eivätkä vanhempiensa uusista kumppaneista. Siis jos aikuiset eivät päätä asioita muuttaa. Ja mielestäsi aikuiset kärsivät enemmän? Niinkin voi toki valita elää elämänsä, kärsimällä, mutta turha sitä sitten on valittaa.
Nämä "äidit" jotka tässä ketjussa ovat vastanneet elävät varmasti ydinperheessä missä lapset ovat omia ja niitä rakastetaan ehdoitta. Jos ei ole kokenut uusioperheen tuomia vaikeuksia niin on paha mennä tuomitsemaan toisen tunteita.
Mun mies on hyväksynyt sen että mä en tod. näk. íkinä tule rakstamaan hänen lastaan mutta pidän tästä kuitenkin kovasti ja huolehdin. Välillä tulee hetkiä jolloin lapsi ärsyttää suunnattomasti olemassaolollaan ja tälle tunteelle en voi mitään. En kuitenkaan näytä tätä lapselle koska se ei ole hänen syynsä. Lapsessa ei ole mitään vikaa.
Minkä takia te onnelliset ydinperheelliset edes luette näitä uusperhejuttuja. Että voitte provosoitua ja haukkua toisia? Ja Milla-neidille: Koita ottaa rauhallisesti sen vauvahaaveen kanssa. Kyllä se ajan kanssa jos mies on kuitenkin aiemmin sanonut haluavans akanssasi lapsia. Ja varmasti ajan kanssa se miehen lapsi ei ole niin kova päänvaiva. Mua kans alussa neuvottiin ajattelemaan lasta pikkusisaruksena. - ihan uusperheellinen
uusperheestä kirjoitti:
Nämä "äidit" jotka tässä ketjussa ovat vastanneet elävät varmasti ydinperheessä missä lapset ovat omia ja niitä rakastetaan ehdoitta. Jos ei ole kokenut uusioperheen tuomia vaikeuksia niin on paha mennä tuomitsemaan toisen tunteita.
Mun mies on hyväksynyt sen että mä en tod. näk. íkinä tule rakstamaan hänen lastaan mutta pidän tästä kuitenkin kovasti ja huolehdin. Välillä tulee hetkiä jolloin lapsi ärsyttää suunnattomasti olemassaolollaan ja tälle tunteelle en voi mitään. En kuitenkaan näytä tätä lapselle koska se ei ole hänen syynsä. Lapsessa ei ole mitään vikaa.
Minkä takia te onnelliset ydinperheelliset edes luette näitä uusperhejuttuja. Että voitte provosoitua ja haukkua toisia? Ja Milla-neidille: Koita ottaa rauhallisesti sen vauvahaaveen kanssa. Kyllä se ajan kanssa jos mies on kuitenkin aiemmin sanonut haluavans akanssasi lapsia. Ja varmasti ajan kanssa se miehen lapsi ei ole niin kova päänvaiva. Mua kans alussa neuvottiin ajattelemaan lasta pikkusisaruksena.ja ensin oltiin vain minä ja mies jolla lapsi, sitten tuli yhteinen. Kuten jo tuolla aiemmin mainitsin, minusta omia negatiivisia tunteita ei tule kostaa lapselle, joka ei voi sille mitään, missä tilanteessa elää, ja ketkä ovat hänen vanhempansa. Tottakai ensin tuntui oudolta että arki oli niin erilaista välillä lapsen tullessa, ja tietenkin joskus niitä väsymyksen ynnä muun tunteita nousi, mutta mieleenikään ei missään vaiheessa tullut, että voisin olettaa kaiken olevan kuten parisuhteessa, jossa vasta yhteisiä lapsia suunnitellaan. Jos valitsee uusperheen, on kyettävä siirtymään omien negatiivisten tunnelmiensa ylle, on turha purkaa kiukkuja lapseen, joka on niihin tunteisiin syytön, tai mieheen/puolisoon, jolla on eletyn elämänsä jäljiltä jo lapsi. Sitä asiaa ei voi muuttaa. Jos ei siis pysty ohittamaan välillä negatiivisinakin pintaan pulpahtelevia tunnelmiaan, ei voi elää uusperheessä. Jos parisuhde tökkii, siitä puhutaan parisuhteen toiselle osapuolelle, mutta jos toisen menneen elämän lapsi tökkii, se ei ole kuin oma vika, jolloin on punnittava uudelleen, tökkiikö liian pahasti eli onko hankittava kumppani, jolla ei ole lasta ennastaan. Negatiivisia tunnelmia varmasti lisää, jos exät yhä kränäävät ja ex liittyy uuden parisuhteen arkipäivään jatkuvasti jollakin tavalla, silloinhan kokee, ettei ole omaa rauhaa parisuhteelle ollenkaan. Jos näin on, oikea tapa toimia olisi mielestäni se, että puhuu omalle puoliskolleen, toteaa että asiaan on tultava muutos, ja jos sitä ei tule, pitää jälleen kerran miettiä, onko suhde todella suhteen arvoinen. Jos oma puolisko todella haluaa myös että uusi parisuhde toimii, hän tekee tarvittavat rajaukset exän suhteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita lapsen rajausta, on ymmärrettävä, että lapsi tulee olemaan aina vanhempansa elämässä (niinhän joskus se ap:kin oma lapsi), mutta se ex vain siihen asti, kunnes lapsi tulee aikuiseksi. Jos sen on valmis hyväksymään, on valmis uusperheeseen. Muuta onnellista tapaa en minä ainakaan ymmärrä, ja toisaalta en myöskään ymmärrä, miksi olla suhteessa joka on hyvin onneton.
- Sannukka
Minusta sinun pitäisi etsiä ikäistäsi vapaata lapsetonta isäehdokasta tulevalle lapsellesi.
Miehesi on fiksu ja hän on aivan oikeassa, sinä pakotat ja painostat. Onko se rakkautta? Ei ole. Mieti tyttären kannalta asiaa jos kykenet, olet mustasukkainen lapselle! Hän tulee olemaan miehesi elämässä aina numero 1, et sinä. - laija61
Jos saisitte yhteisen lapsen,olisiko tämä miehesi lapsi aina se kakkonen?Voi olla ,että suhde isompaan lapseen vaan huononisi,jos et ole saanut suhdetta lapseen sitä ennen kuntoon omalta osaltasi.Jos elää uusperhekuviossa,pitää huomioida myös toisen lapset,jos haluaa että suhde toimii.On kokemusta.
- ilkeä äitipuoli
Miehelläni on 6-vuotias lapsi edellisestä suhteesta ja nyt odotamme yhteistä lasta. En ole pitkäaikaisesta yrittämisestä huolimatta pystynyt hyväksymään mieheni lasta ja viimein annoin itselleni luvan tuntea, mitä huvittaa ja kyllä helpotti.
Jos nyt pitää sijalukuja jakaa, niin yhtälailla minä olen miehelleni se "ykkönen" kuin lapsensakin. Toki menen päivittäin lapsen edelle, koska me aikuiset temme päätökset myös lasta koskevissa asioissa, eli emme todellakaan elä lapsen ehdoilla. Kaikki jotka sanoo, että lapsi on se ykkönen, niin ovat mielestäni hieman outoja-ei oma lapsenikaan synnyttään ole minulle se ykkönen vaan aikuisen kanssa edelleen muodostan parisuhteen ja lapsi on tässä tapauksessa rakkaudesta syntynyt hedelmä, jota rakastamme kuten lasta kuuluu rakastaa ja hoidamme ja huolehdimme hänestä parhaalla mahdollisella tavalla kunnes hän lentää pesästä - jäljelle jää edelleen se parisuhde, joka on se "ykkönen", koska ilman hyvää parisuhdetta ei tule välttämättä tervepäisiä lapsia.
Eihän se sen muksun vika ole, että on olemassa - vanhemapansa tekivät liian hätäisesti lapsen ja vaikkei kukaan sitä haluaisi, ainahan se joutuu jollain asteella kärsimään koko lapsuutensa, kun äiti ja isä eivät ole yhdessä. Lapsi oli pieni erotilanteessa ja on tottunut minuun ja hakee nyt epätoivoisesti hyväksyntääni, koska vaistoaa minun välinpitämättömyyteni häntä kohtaan. En oikeastaan tunne edes huonoa omatuntoa, koska en voi pakottaa itseäni tuntemaan jotain, mitä en tunne, enkä halua enää tukahduttaa omia negatiivisiä tunteitani - joskaan en niitä lapselle tietoisesti näytä.
Tästä on seurauksena se, että mieheni kärsii tottakai jonkin verran, mutta hän ei ole koskaan vaatinut minua pitämään lapsestaan - ainoastaan hän vaatii asiallisen käytöksen. En ota lapsesta itselleni vaivaa, ruokaa kun laitan niin siinähän syödään samalla kaikki ja vaatteet pesee pyykkikone. Lapsi haluaa tulla meille enää harvoin sen takia, koska ei tunne olevansa meillä kokonaan ja se sopii mulle. Varsinkin nyt kun olen raskaana ovat negatiiviset tunteet lisääntyneet. Mieheni lapsi on lapsellemme biologinen sisarus mutta ei tule olemaan sisarus käytännössä. Järjestelen asiat niin, että lapsemme saa isänsä jakamattoman huomion. Toki sallin miehen lapsen vierailla edelleen meillä mutta syntymän jälkeen ainakin kuukausi rauhoitetaan kokonaan vauvalle ja uuden elämäntilanteen opetteluun.
Mieheni ei ole todellakaan mikään tossu vaan piru mieheksi niinkuin minäkin piru naiseksi. Vauvasta tulee isänsä lellikki kuulema, eli teille jotka rakastatte sijalukuja vauva tulee olemaan isälleen se "ykkönen" ihan vaikka vaan pienuutensa takia. Käytännön asioissa meille tulee jatkuvasti yhteentörmayksiä ja tulee olemaan mutta ollaan onnellisia, ajoittain ollaan vähän onnettomia. Tälläistä on meidän elämä.
Toivon sinulle Milla, ettet kuuntelisi liikaa toisten mielipiteitä vaan tekisit niinkuin sydämesi sanoo ja mielesi tuntee. Silloin se menee oikein. Jos kärsit omista negatiivisista tunteistasi niin voit keskustella niistä vaikka loputtomiin. Se voi hetkellisesti helpottaa. Omaan pahaan oloon auttaa vain uhrina olemisen lopettaminen ja oman elämän haltuun ottaminen. Niin minä tein. Teinkö sen lapsen kustannuksella? Varmaan, eikä mulla ole siinä suhteessa mitään puolusteltavaa.- itsekästä
Rehellinen palaute viestiisi, kaiketi sen kestät? ;)
Saatat muuten yllättyä vielä, miten tunteet muuttuvat kun lapsesi on syntynyt ja tutustuu sisarpuoleensa, josta hänelle saattaakin tulla erittäin rakas ja tärkeä ihminen. Omani hakee jatkuvasti sisaruspuolensa huomiota, ihailee ja matkii. Mietihän siinä kohtaa kuinka aikuinen olet, eli annatko lapsesi nauttia siitä, että hänellä on sisarpuoli, vai aiotko omista itsekkäistä syistäsi pitää sisarukset erillään, kunnes he sitten aikuisiällä tutustuvat toisiinsa kunnolla ja nauttivat siitä että heillä on yhteinen isä. - Ilkeä äitipuoli
itsekästä kirjoitti:
Rehellinen palaute viestiisi, kaiketi sen kestät? ;)
Saatat muuten yllättyä vielä, miten tunteet muuttuvat kun lapsesi on syntynyt ja tutustuu sisarpuoleensa, josta hänelle saattaakin tulla erittäin rakas ja tärkeä ihminen. Omani hakee jatkuvasti sisaruspuolensa huomiota, ihailee ja matkii. Mietihän siinä kohtaa kuinka aikuinen olet, eli annatko lapsesi nauttia siitä, että hänellä on sisarpuoli, vai aiotko omista itsekkäistä syistäsi pitää sisarukset erillään, kunnes he sitten aikuisiällä tutustuvat toisiinsa kunnolla ja nauttivat siitä että heillä on yhteinen isä.Olen ajatellut asian niin, että lapsemme on meidän esikoinen ja toiveestani ja osaltaan luonnostaankin saa kasvaa esikoisasemassa - eihän mieheni lapsi vieraile meillä kuin harvoin. Itse olen esikoinen ja uskon sillä olevan merkitystä koko elämään, joten lapsellemme tulee sitten joskus oikeita (pikku)sisaruksia, toivottavasti.
Olen aina ajatellut, että lapsen synnyttyä negatiiviset tunteeni tätä miehen lasta kohtaan pahenevat mutta jos käy päinvastoin, se lienee vain hyvä asia. Itse en kuitenkaan usko niin käyvän. - laija61
Tällainen kuvitteellinen ajatua pohdittavaksi.Jos eroaisit miehestäsi ja hän hankkisi uuden perheen ja uuden vauvan,mitä tapahtuisi?Jos tälle uudelle vauvalle annettaisiin kaikki huomio ja tämä edellinen sysättäisiin turhana ja vähemmän toivottuna syrjään,miltä mahtaisi lapsestasi ja sinusta tuntua?
- Ilkeä äitipuoli
laija61 kirjoitti:
Tällainen kuvitteellinen ajatua pohdittavaksi.Jos eroaisit miehestäsi ja hän hankkisi uuden perheen ja uuden vauvan,mitä tapahtuisi?Jos tälle uudelle vauvalle annettaisiin kaikki huomio ja tämä edellinen sysättäisiin turhana ja vähemmän toivottuna syrjään,miltä mahtaisi lapsestasi ja sinusta tuntua?
Maailmani on aikalailla mustavalkoinen. En koskaan antaisi lastani isän uuteen perheeseen hoitoon. Isä saisi tavata lastaan jossain muualla kahden kesken tai minun kotonani. Säästäisin lapseltani uusperheiden mukanaan tuomat ongelmat, koska niitä on aina.
Erotilanteessa lapsi kärsii paljon; jos meille ero tulisi, joutuisi meidänkin lapsemme valitettavasti kärsimään, vaikkemme sitä missään nimessä haluaisi. Mutta uuteen "äitipuoleen" tai sisaruksiin en häntä tutustuttaisi. Tiedänhän omasta kokemuksesta, kuinka huonoja tunteita voi naisella olla miehen lasta kohtaan ja lapsi vaistoaa ne. Ellei miehelleni järjestely kävisi, ei hän näkisi lastaan. Kuulostaa taasen kamalalta kiristämiseltä. Sitä se kai olisikin.
En olisi lasta alkanut tekemään, ellen olisi luottavaisin mielin tässä suhteessa. Mutta toki elämässä voi tapahtua kaikenlaista odottamatonta. Nyt en kuitenkaan halua murehtia sellaisia, koska ainakaan toistaiseksi ei ole aihetta. - ymmärrät hyvin Lissuja
Ilkeä äitipuoli kirjoitti:
Maailmani on aikalailla mustavalkoinen. En koskaan antaisi lastani isän uuteen perheeseen hoitoon. Isä saisi tavata lastaan jossain muualla kahden kesken tai minun kotonani. Säästäisin lapseltani uusperheiden mukanaan tuomat ongelmat, koska niitä on aina.
Erotilanteessa lapsi kärsii paljon; jos meille ero tulisi, joutuisi meidänkin lapsemme valitettavasti kärsimään, vaikkemme sitä missään nimessä haluaisi. Mutta uuteen "äitipuoleen" tai sisaruksiin en häntä tutustuttaisi. Tiedänhän omasta kokemuksesta, kuinka huonoja tunteita voi naisella olla miehen lasta kohtaan ja lapsi vaistoaa ne. Ellei miehelleni järjestely kävisi, ei hän näkisi lastaan. Kuulostaa taasen kamalalta kiristämiseltä. Sitä se kai olisikin.
En olisi lasta alkanut tekemään, ellen olisi luottavaisin mielin tässä suhteessa. Mutta toki elämässä voi tapahtua kaikenlaista odottamatonta. Nyt en kuitenkaan halua murehtia sellaisia, koska ainakaan toistaiseksi ei ole aihetta.Sopii kirjoittamanasi tuoman henkilön profiiliin. Itsekeskeisyys, kiristäminen ja pienisydämisyys. Taitaa miehes olla aika tossun alla, jos noin varma olet, että voisit ryhtyä sanelemaan hänen perhe-elämäänsä sen jälkeen jos eroaisitte. Sehän olisi aivan sama tilanne kuin jos miehes exä sanelis jutut noin miehes tyttären kanssa. Miltäs susta tuntuis, kun isukki tapailis tytärtään nyt vain mökeillä, mummulassa ja vaikkapa exänsä luona? Joka toinen viikonloppu ja kesällä jonkusen viikon. Voin kertoa sulle, että lastenhuoltajan mukaan lähivanhempi ei saa estää isän ja lapsen tapaamisia sakon uhalla, eikä myöskään voi sanella, missä isä lastaan tapaa ja kenen kanssa, ellei ole selvästi kyse asioista, jotka ovat lapselle haitallisia (huumausaineitten kova käyttö ja väkivalta esim.). Pelkkä lähin keksimä juttu siitä mitä mielenterveydellisiä ongelmia lapselle saattaa syntyä ei riitä, varsinkin jos lähi itse on se PAS-oireyhtymää aiheuttava mielenterveydellisesti oireileva tapaus. Mustavalkoisuutesi viittaa jonnin verran neuroottisiin taipumuksiin jo nyt, toivotaan ettette koskaan eroa ja syntymätön lapsesi säästyy aiheuttamaltasi pahalta. Suoraa puhetta suoraan tekstiin, eikös niin. Eikä millään pahalla, vaan sen näkemisellä, mihin tuollainen asennoituminen pahimmillaan voi johtaa. Toivon kuitenkin että aika pehmentää sydäntäsi sen verran, että katseesikin avartuu, ja lisäksi toivon sinulle hyvää odotuksen aikaa.
- laija61
Ilkeä äitipuoli kirjoitti:
Maailmani on aikalailla mustavalkoinen. En koskaan antaisi lastani isän uuteen perheeseen hoitoon. Isä saisi tavata lastaan jossain muualla kahden kesken tai minun kotonani. Säästäisin lapseltani uusperheiden mukanaan tuomat ongelmat, koska niitä on aina.
Erotilanteessa lapsi kärsii paljon; jos meille ero tulisi, joutuisi meidänkin lapsemme valitettavasti kärsimään, vaikkemme sitä missään nimessä haluaisi. Mutta uuteen "äitipuoleen" tai sisaruksiin en häntä tutustuttaisi. Tiedänhän omasta kokemuksesta, kuinka huonoja tunteita voi naisella olla miehen lasta kohtaan ja lapsi vaistoaa ne. Ellei miehelleni järjestely kävisi, ei hän näkisi lastaan. Kuulostaa taasen kamalalta kiristämiseltä. Sitä se kai olisikin.
En olisi lasta alkanut tekemään, ellen olisi luottavaisin mielin tässä suhteessa. Mutta toki elämässä voi tapahtua kaikenlaista odottamatonta. Nyt en kuitenkaan halua murehtia sellaisia, koska ainakaan toistaiseksi ei ole aihetta.Toivottavasti teillä menee hyvin.Elämä vaan joskus koulii,en myöskään kuvitellut eroavani,mutta mies lähti ,kun olin raskaana(jäin yksin 4 lapsen ja syntymättömän kanssa).Elämäni kovin korkeakoulu on takana,suhteet nykyisin kunnossa ex-mieheen.Paljon on vaatinut sopeutumista,nöyrtymistä,uutta tapaa ajatella asioista.Mutta lapsiltani en ole koskaan kieltänyt isäsuhdetta,hän on heille rakas joka tapauksessa.Elän nykyään uusperheessä ja omani ja uuden miehen lapset ovat meille molemmille hyvin tärkeitä.Nämäkin asiat voivat toimia,mutta se vaatii tietynlaista asennetta.
- Ilkeä äitipuoli
ymmärrät hyvin Lissuja kirjoitti:
Sopii kirjoittamanasi tuoman henkilön profiiliin. Itsekeskeisyys, kiristäminen ja pienisydämisyys. Taitaa miehes olla aika tossun alla, jos noin varma olet, että voisit ryhtyä sanelemaan hänen perhe-elämäänsä sen jälkeen jos eroaisitte. Sehän olisi aivan sama tilanne kuin jos miehes exä sanelis jutut noin miehes tyttären kanssa. Miltäs susta tuntuis, kun isukki tapailis tytärtään nyt vain mökeillä, mummulassa ja vaikkapa exänsä luona? Joka toinen viikonloppu ja kesällä jonkusen viikon. Voin kertoa sulle, että lastenhuoltajan mukaan lähivanhempi ei saa estää isän ja lapsen tapaamisia sakon uhalla, eikä myöskään voi sanella, missä isä lastaan tapaa ja kenen kanssa, ellei ole selvästi kyse asioista, jotka ovat lapselle haitallisia (huumausaineitten kova käyttö ja väkivalta esim.). Pelkkä lähin keksimä juttu siitä mitä mielenterveydellisiä ongelmia lapselle saattaa syntyä ei riitä, varsinkin jos lähi itse on se PAS-oireyhtymää aiheuttava mielenterveydellisesti oireileva tapaus. Mustavalkoisuutesi viittaa jonnin verran neuroottisiin taipumuksiin jo nyt, toivotaan ettette koskaan eroa ja syntymätön lapsesi säästyy aiheuttamaltasi pahalta. Suoraa puhetta suoraan tekstiin, eikös niin. Eikä millään pahalla, vaan sen näkemisellä, mihin tuollainen asennoituminen pahimmillaan voi johtaa. Toivon kuitenkin että aika pehmentää sydäntäsi sen verran, että katseesikin avartuu, ja lisäksi toivon sinulle hyvää odotuksen aikaa.
Voi olla, että tilanne menee siihen toivomuksestani, että mieheni alkaa tapaamaan lastaan jossain muualla - exänsä kanssa eivät ole puheväleissä, joten tuskin se olisi se paikka. Lapselle ostettiin kännykkä, että saavat vaihdot sovittua suoraan lapsen kanssa.
Mieheni exä saneli aluksi kiristämällä ja uhkailemalla lähes kaiken, kunnes sai omaa lääkettä ja saivat tapaamiset paperille, jonka jälkeen välit pystyi katkaisemaan.
Yritin 3 vuotta ja jotensakin elimme normaalia ja onnelista perhe-elämää. Exä ei kestänyt sitä missään vaiheessa ja puhunut pahaa kaiken aikaa meistä molemmista ym. sekoittanut lapsen pään (isin uutta ei tarvitse totella, sen ostamia vaatteita ei saa pitää, et saa olla isin luona enää koskaan jos se nainen on siellä - vaikka asuimme yhdessä - tiedättehän, tätä paskaa). No, lapsihan siinä meni sekaisin, on nykyään väkivaltainen äidilleen ja pissaa sänkyynsä. Apaattinen ja aggressiivinen myöskin tarhassa/eskarissa. Halusi tykätä minusta ja tykkääkin mutta tykätessään on epälojaali äidille.
Olen siis lakannut välittämästä. Jos äiti haluaa tehdä noin pahaa lapselleen, en voi sille mitään. Kahdesti olen ottanut yhteyttä lastensuojeluun, mutta mitään ei ole tapahtunut. Olen kääntynyt sisäänpäin, en välitä enää muusta, kuin omasta perheestäni. En halua lapselleni tuota ongelmaista sisarusta - en voisi koskaan selkääni kääntää turvallisesti vauvan ja etälapsen ollessa kahden. Hyvän saa kyllä huolellisella ja päämäärähakuisella toiminnalla pilattua - nyt ex teki sen vain omalle lapselleen, vaikka tarkoitus oli kai pilata meidän elämä. Heh.
En tiedä, olisinko hyväksynyt tilanteen, jos mieheni exä olisi ollut tervepäinen. Tuskin ehkä olisin sittenkään kovin hyvin. Minussa on juuri sitä itsekeskeistä naarasleijonaa, jonka rakkaus on palavaa mutta joka ei jaksa tai halua välittää ihan kaikista. Mieheni ei ole tossu - meillä on yhteenottoja asiasta ja tulee aina olemaan. Silti meillä on hyvä suhde, joka on kestänyt vaikeitakin asioita. Aika hyvä todiste siitä, että en ole se "kakkonen" eli minua ei ole laitettu pellolle vaikka en haluaisi hänen lapsensa vierailevan meillä koskaan. Edelleenkin osaan käyttäytyä vierailujen aikana mutta en edes yritä näytellä, että tuntuu kivalta, ellei tunnu. Se on helpottanut paljon.
Mieheni olisi varmasti jo suunnilleen tappanut exänsä siitä hyvästä, mitä peruuttamatonta se on tehnyt manipuloimalla omaa lastaan mutta ei viitsi, koska se on kuitenkin lapsen äiti. Nyt toivotaan, että lapsesta tulisi jollakin lailla tervejärkinen mutta en ole esim. valmis ottamaan sitä meille asumaan pysyvästi, eikä se olisi edes lapselle parasta, niin kauan, kun tunnen syvää vastenmielisyyttä tuota lasta kohtaan.
Mikä sitten olisi parasta tässä tilanteessa? En tiedä. Lapsella on huono äiti ja "äitipuoli", joka yritti muttei jaksanut. Isä olisi hyvä, mutta olosuhteet ovat vastaan. Ehkä mieheni olisi pitänyt heittää mut mäkeen lapsensa tähden mutta näin ei tapahtunut. Mieheni elää vahvasti omaa elämäänsä ja tekee omat ratkaisunsa. Virhe oli tehdä lapsi paskalle naiselle, joka ei ota vastuuta oman lapsensa hyvinvoinnista. Ei isä yksin siitä ole vastuussa.
Erotilanteessa en halua viedä lapseltani isää rajoittamalla tapaamisia mutta erolapsi on erolapsi ja se kärsii aina. En osaa siihen muuta nyt tässä enää sanoa.
Rajaamalla exän lapsen pois elämästäni rajaan pois exän meidän elämästämme. - Ilkeä äitipuoli
ymmärrät hyvin Lissuja kirjoitti:
Sopii kirjoittamanasi tuoman henkilön profiiliin. Itsekeskeisyys, kiristäminen ja pienisydämisyys. Taitaa miehes olla aika tossun alla, jos noin varma olet, että voisit ryhtyä sanelemaan hänen perhe-elämäänsä sen jälkeen jos eroaisitte. Sehän olisi aivan sama tilanne kuin jos miehes exä sanelis jutut noin miehes tyttären kanssa. Miltäs susta tuntuis, kun isukki tapailis tytärtään nyt vain mökeillä, mummulassa ja vaikkapa exänsä luona? Joka toinen viikonloppu ja kesällä jonkusen viikon. Voin kertoa sulle, että lastenhuoltajan mukaan lähivanhempi ei saa estää isän ja lapsen tapaamisia sakon uhalla, eikä myöskään voi sanella, missä isä lastaan tapaa ja kenen kanssa, ellei ole selvästi kyse asioista, jotka ovat lapselle haitallisia (huumausaineitten kova käyttö ja väkivalta esim.). Pelkkä lähin keksimä juttu siitä mitä mielenterveydellisiä ongelmia lapselle saattaa syntyä ei riitä, varsinkin jos lähi itse on se PAS-oireyhtymää aiheuttava mielenterveydellisesti oireileva tapaus. Mustavalkoisuutesi viittaa jonnin verran neuroottisiin taipumuksiin jo nyt, toivotaan ettette koskaan eroa ja syntymätön lapsesi säästyy aiheuttamaltasi pahalta. Suoraa puhetta suoraan tekstiin, eikös niin. Eikä millään pahalla, vaan sen näkemisellä, mihin tuollainen asennoituminen pahimmillaan voi johtaa. Toivon kuitenkin että aika pehmentää sydäntäsi sen verran, että katseesikin avartuu, ja lisäksi toivon sinulle hyvää odotuksen aikaa.
Tuo PAS-oireyhtymä oli mulle ihan uusi sana, vaikka oon mielestäni lukenut aiheesta paljon. Pitääpä tutustua.
Ja vielä se, että ei mikään lastensuojelulaki pysty estämään kiristyksen ja uhkailun käyttämistä eli lapsen käyttämistä aseena. Se ovat vain kauniita ajatuksia - totuus on toinen. Mieheni ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa lapselleen exästää, vaikka kuten edelliseen viestiin totesin, luultavasti tahtoisi tappaa tämän.
Exä ei ole sitten muuta tehnytkään, kuin haukkunut. Mieheni ei mene poliisin puheille minkään asioiden tiimoilta - hän hoitaa mieluummin asiat soramontulla. Mutta kuten senkin aimmin mainitsin, exä on lapsen äiti ja vahingoittamalla tätä lapsi kärsisi. Ehkä lapsen pois ottaminen äidiltään olisi pitemmän päälle hyvä ratkaisu mutta aika radikaali ja epätodennäköinen, kun kyseessä on lääketieteellisesti toteamaton hulluus eikä esim. huumeongelma. - rehellisesti ja suoraan
Ilkeä äitipuoli kirjoitti:
Tuo PAS-oireyhtymä oli mulle ihan uusi sana, vaikka oon mielestäni lukenut aiheesta paljon. Pitääpä tutustua.
Ja vielä se, että ei mikään lastensuojelulaki pysty estämään kiristyksen ja uhkailun käyttämistä eli lapsen käyttämistä aseena. Se ovat vain kauniita ajatuksia - totuus on toinen. Mieheni ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa lapselleen exästää, vaikka kuten edelliseen viestiin totesin, luultavasti tahtoisi tappaa tämän.
Exä ei ole sitten muuta tehnytkään, kuin haukkunut. Mieheni ei mene poliisin puheille minkään asioiden tiimoilta - hän hoitaa mieluummin asiat soramontulla. Mutta kuten senkin aimmin mainitsin, exä on lapsen äiti ja vahingoittamalla tätä lapsi kärsisi. Ehkä lapsen pois ottaminen äidiltään olisi pitemmän päälle hyvä ratkaisu mutta aika radikaali ja epätodennäköinen, kun kyseessä on lääketieteellisesti toteamaton hulluus eikä esim. huumeongelma.Että nyt ymmärrän sinua huomattavasti paremmin.
Voimia raskauden ajalle ja kaikkea hyvää perheellesi!
- Anonyymi
Kirjoituksesi luettuani pohdin, että vaikutat vielä jotenkin epäkypsältä vanhemmaksi. Olen täysin samaa mieltä miehesi kanssa siitä, että sinun on hyväksyttävä ensin hänen lapsensa edes jollakin tavalla. Jos et sitä pysty tekemään, ongelma varmastikin vain tulee paisuman uuden lapsen myötä. Silloin uskon miehesi lapsenkin jo kärsivän ja kokevan epäoikeudenmukaisuutta, jos ei sitä tee jo nyt.
Itse äitinä en IKINÄ IKINÄ tekisi uutta lasta, ellei minulla olisi täyttä varmuutta siitä, että uusi kumppani hyväksyy 100% aikaisemmat lapseni.- Anonyymi
Haloo aloitus vuodelta 2007 , se lapsi on jo 27 v ja pari aikoja sitten eronnut.
- Anonyymi
Jos kolmas tulee väliin niin ei siinä kuule auta exie ja lasen itkut ja kaipaukset. Kyllä se meis aina kaipaa entistä vaimoa mutta kun saivat hyvän tarjoukset toiselta naiselta niin ei lapsetkaan merkkaa mitään kun pääsee lapsettomaan elmään ja voi lapsetnsa unohtaa, elaritkin on mimimaalliset joten rahaa jää enempi kuin jos olisi perheellinen.
Koklmas rikkoo aina.
- Anonyymi
Miskimolet mustasukkainen miehen lapsella se on vaan muutama vuosi enää kun hän on aikuinen ja lähtee omaan elämäänsä . Ja ole onnellinen että hän hyväilee lastaan niin hän tekisi myös jos teillä olisi yhteinen lapsi .
Tuntuu ettet ole oikein kypsä jotenkin koska on jo oppinut että jos lastan halaa niin heti sinuakin on halattava , ja se on varoitus merkki suhteesta missä olet, kun jonkun maksettava lapsensa hyväily sillä että sinua kanssa myös ettet jää jälkeen
. Rakkaus lapseen on erilaista kun puolisoon . Joten sinuna miettisin onko ideaa edes jatkaa suhdetta koska et siedä lasta joka miehesi entinen vaimo on synnyttänyt . Toivon sydämmestäni ettei tämänkin lapsen tarvitse ottaa etäisyyttä omasta isästään vaan siksi että sinä olet olemassa .
Lasten elämää pilataan nykyään egoistisen aikuisten taholta. Ja siitä tulee aina seurauksia . Anna heille halituokionsa ilman mustasukkaisuutta , sillä se on normaalia isä lapsi suhde - Anonyymi
Jos mies näkee ettet hyväksynhönen lastaan niin ymmärrän ihan hyvin että haluaa katsoa ensin sen että suhde on tasainen ennenkö haluaa. Mikä siinäkin on että pítää kadehtia lasta . Opettele , hyväksymään fakta
- Anonyymi
Siksi, kun se on toisen ja muokkautunut ja oppinut ihan eri arvot/ tavat mitä itsellä on.
Pieni alle kouluikäinen vielä menee, mutta teinit ovat jo hankalia, kun ovat jo omaksuneet huonon käytöksen ja kyseenalaistavat kaiken ja wittuilevat .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1148564- 402595
- 1242313
- 231966
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais151704- 111519
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa161472"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla141409- 151282
Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.131203