Oletko pihi, itara, saita? Mitä säästät, mitä et heitä pois? Ruokaa, vanhoja vaatteita, krääsää? Pitäisikö tehdä jo suursiivous kaapeissa ja varastoissa?
Itse ostan liikaa leipää. Joskus joudun heittämään kokonaisiakin leipiä pois, kun tuoreempaa on tarjolla. Ruuan tähteet pyritään syömään, joskus lämmitetty ruoka on parempaakin kuin tuore.
Muuta rojua ei onneksi ole nyt nurkissa - äskeisen muuton ansiosta. Heitin surutta vanhat, 20-30 vuotiaat kipot ja kupit roskiin ja ostin uusia.
Oletko pihi?
53
3433
Vastaukset
- viidanhelmi
Ostelen paljon vaatteita ja kaikkea sapuskaa mitä haluan.
Mutta en heitä juuri lainkaan mitään ruokia pois, panen leivän viipaleina pakastimeen ja sulatan leivänpaahtimessa tarvittaessa.
Sellaiset vaatteet joista en pidä tai jotka ovat "kutistuneet" myyn kirpputorilla tai annan pois.
Kaikenlaista kippoa ja kodinkonetta on liikaa. - saita?
Ei ole!
Minun äitini keittää joka aamu itselleen aidon kahvin.
Mitäs muut juovat? Tammenterhokahvia tietenkin!
Erään suurehkon suomalaisen yrityksen saksalaissyntyinen myyntijohtajan sanoma 70-luvulla. mutta en mielestäni tuhlarikaan.
Sen olen oppinut lapsuudesta, että ruokaa ei haaskata, joten tuskin ollenkaan heitän ruokaa roskiin, tietysti pakosta joutuu jotain loppuja heittämään pois. Leivästä laitan heti osan pakkaseen, ettei jää kuivumaan.
Vanhoja vaatteita vien keräyksiin, joista viedään itärajan taakse tai Baltian maihin.
Huonommat leikkaan matonkuteiksi ja kudon matoiksi.
Tietysti niitä silti kertyy kaappeihinkin, kun ei malta laittaa aina pois.
Kippoja ja keppuja on kaapit täynnä.
Joku on joskus sanonut, että ihmisen pitäisi muutaman kerran elämänsä aikana muuttaa, että karisisi liiat tavarat pois.- tehokas!
Perheellisenä 8-muuttoa ovat todella pitäneet "kokoelman" kurissa.
Hankalin oli viimeinen muutto 163m2 OK:sta 73m2 kerrostaloon.
Tarpeellistakin oli pakko pistää kaatikselle naapureiden keräilyn ja punaisen ristin kirppiksen jälkeenkin. - sibyllavon
tehokas! kirjoitti:
Perheellisenä 8-muuttoa ovat todella pitäneet "kokoelman" kurissa.
Hankalin oli viimeinen muutto 163m2 OK:sta 73m2 kerrostaloon.
Tarpeellistakin oli pakko pistää kaatikselle naapureiden keräilyn ja punaisen ristin kirppiksen jälkeenkin.37:n vuoden jälkeen pois asunnostani ja tavaraa on kertynyt. En ole erityisen pihi, säästäväinen kylläkin. Eri syista en ole jaksanut pitää kaikkea niin järjestyksessä,esim. viedä keräykseen. Ruokaa vien kompostiin, jos vanhenee. Tuntuu jotenkin paremmalta kuin heittää sekajätteen joukkoon. Vielä elättelen toiveita, että mahtuisin eräisiin vaatteisiin.
- marjapensas
mielestäni pihi, vaikka joskus jätän ostamattakin, jotain mitä kuitenkin tekisi mieli.
Turhat tavarat ja hyväkuntoiset vaatteet vien kierrätykseen, niitä en kaapeissani halua säilytellä.
Ruokaa en mielelläni heitä pois, vaikka ei siltä ihan kokonaan välttyäkään voi, jäähän niitä leivänkannikoita välillä kuivumaan.
Mutta kuten sanoit ruoka (ainakin keitot) on maukkaampaa seuraava päivänä. - OliviaKoo
En ole pihi, en ole itara, en ole saita.
Olen vain tavattoman taloudellinen Neitsyt-merkkini mukaan.
Ostan vaatteet intuitio-menetelmällä, ei tule koskaan harhaostoja, kun heti tykkää ostamastaan.
Väriskaala on harkittu, melkein kaikki sopii kaikkeen.
Ruokaa en myöskään haaskaa, kaupat ovat niin lähellä, että ylimääräisiä ei tarvitse ostaa, tuoretta saa vaikka joka päivä, jos niin haluaa.
On tietysti olemassa kiinteitä menoja, joista ei voi tinkiä, mutta on myös paljon asioita, joissa voi säästää. Sähkö, puhelinlaskut, jne.
Hyvin usein huomaan jääkaappini olevan melko tyhjä. - KristaTee
En ole tuhlaavainenkaan. Heräteostoja tietenkin joskus tulee tehtyä, mutta ne ovat onneksi aina mielekkäitä.
Ruokaa ei meillä heitetä pois. Jos tähteitä jää, niistä tulee pyttipannua. Leivänkannikoista taas Pappilan hätävara.
Vanhat vaatteet menevät keräykseen tai matonkuteiksi.
Mutta ei kaikki noin auvoista ole. Kuppeja ja kippoja en kerta kaikkiaan pysty heittämään pois. Enkä aikakauslehtiä, niistä voi aina löytää jotain. Olen monta kertaa vienyt isoja pinoja autoon poisvietäviksi ja sitten raahannut takaisin koko kasan. Onneksi niitä ei kovin montaa tule tilattuna. - pikkumusta ek
Tunnustan heti tässä ja nyt, että lasken kyllä euroni tarkkaan ja mietin miten ne käytän.
Leivät ovat pakkasessa minullakin ja kaupassa vertailen hintoja valiten yleensä edullisimman. Ruokaa opetettiin lapsuudenkodissa kunnioittamaan, joten sitä ei roskakoristani löydy todellakaan. Vaatteeni ovat käytössä lähes niin kauan kuin ne pysyvät päällä ja astiat ovat vanhoja, koska en osaa rikkoa niitä ja ehjiä en halua heittää pois. Krääsää ei tarvitse heittää pois, koska en sellaista hanki kotiin.
Taidan siis olla pihi ja saita ja itarakin :-(- Karin ex vaimo
aikoo, niin pihinä on oltava.
Välillä tulee osteltua sellaistakin, mitä ei välttämättä tarvitse.
Yleensä ostan vain tarpeellisen.
Samoin kuin pikkumustalla, pidän vaatteet kunnes ovat pois heitettäviä. Joskus kun oikein ihana vaate, niin sitä tulee korjailtua joka kohdasta, kunnes se hajoaa käsiin :)
Voisin tulla pudottamaan vahingossa astioita, niin saisit uusia :D - pikkumusta ek
Karin ex vaimo kirjoitti:
aikoo, niin pihinä on oltava.
Välillä tulee osteltua sellaistakin, mitä ei välttämättä tarvitse.
Yleensä ostan vain tarpeellisen.
Samoin kuin pikkumustalla, pidän vaatteet kunnes ovat pois heitettäviä. Joskus kun oikein ihana vaate, niin sitä tulee korjailtua joka kohdasta, kunnes se hajoaa käsiin :)
Voisin tulla pudottamaan vahingossa astioita, niin saisit uusia :D..avustasi, mutta taidan tällä kerralla jättää sen ottamatta vastaan. Sehän vaan tietäsi rahanmenoa :-))
Muuten olet kyllä tervetullut vaikkapa kahville, kun liikut näillä main! - Wivi ek
pikkumusta ek kirjoitti:
..avustasi, mutta taidan tällä kerralla jättää sen ottamatta vastaan. Sehän vaan tietäsi rahanmenoa :-))
Muuten olet kyllä tervetullut vaikkapa kahville, kun liikut näillä main!hyvä Mokkamaster-kahvit? Voisin tulla vaikka tuon Karin ex-vaimon kanssa Dallaspullakahville joku päivä.
- pikkumusta ek
Wivi ek kirjoitti:
hyvä Mokkamaster-kahvit? Voisin tulla vaikka tuon Karin ex-vaimon kanssa Dallaspullakahville joku päivä.
kahville ilman muuta, vaikkei sitä Moccamasteria olekaan. Sain rikkimenneen kahvinkeittimen tilalle ostettua Gigantista keittimen, jolla säästin 121.10 euroa. Halvin Moccamasteri nimittäin maksoi 129 egee ja tämä ostamani 7,90 egee ja hyvää kahvia tulee silläkin. Joten siis, tervetuloa ja lupaan törsätä vuoksenne niiden dallaspullien verran :-)
minulla. Onneksi ja luojan kiitos!
Kerran vuodessa liukenee rinnakkaiskortti laukussaan Keski- tai Etelä-Eurooppaan tyttäremme kanssa "rättisulkeisille".
Minua rauhoittaa tieto että ostaa vain todelliseen tarpeeseensa ja sitäkin liian vähän.
Silloin kun vielä viitsin ko. reisuilla olla mukana täytyi minun aina kehoittaa ostamaan tuplaten sen mitä hän aikoi.
Kaikessa muussakin sama linja.
Minun eteisen lattialle heittämistäni sukista saattaa rähjätä mutta koskaan ei ole tullut sanomista lasten kasvatuksesta, matkustamisesta tai raha-asioista.
Mielestäni hän ei ole pihi vaan järkevä!- enää
Ole pihi, aikaisemmin piti katsoa mihin rahaa laittaa ja vähän säästääkin, kun olin työttömänä. Nyt ajattelee, ettei rahoja voi hautaankaan mukana viedä, niin on vähän matkusteltu,Karibiat ja Thaimaat ym.
- Fridanna
Olen ollut suorastaan viimeiseen asti säästäjä vaatteissani ja toisaalta tuhlari, aina ostamassa uutta. Juuri äsken vetäisin päälleni Marimekon raitahameen joskus vuosituhannen vaihteessa hankitun ja monta vuotta kaapissa olleen.
Tänä vuonna olen kuitenkin hiljalleen tyhjentänyt kaappejani, jotta uudemmatkin sopisi kaappiin vaatepuusta roikkumasta.
Viheliäinen ominaisuus tuo säästäväisyys. Mielessä on vaatteiden muodistaminen, mutta taito puuttuu ja halukin korjailla.
Tänään olin vaatekaupassa (jälleen!)ja siellä tuli juttelemaan eräs vanha rouva, sanoi iäkseen 82 vuotta. Hän sanoi tulevansa kauppaan katselemaan ja iloitsemaan sitä, kuinka edullisesti hän ompelee itselleen vaatteet. Hänellä oli päällään mitä muodikkaimmat itse ommellut jakku ja hame. Kertoi nauttivansa ompelemisesta! - saita
Tarkkana pitää olla. Maitovaristusta syön usseesti.Mittään en heitä poikkeen,saattaapi joskus tarvita,eihän sitä koskaan tiijä.
- avt1r
Täytyy sanoa ,jotta minä olen hupelo.Heitän surutta pois roskikseen ,jos en tarvitse jotain.Neljäkymmentä ja risat aviossa olleena riittää säilöttäville jutuille pieni rivitalon varasto.
Se nuukuus ilmenee sitten pikkujutuissa ,kuten en millään henno heittää pois erilaisia muoviastioita ,joita tulee erilaisista ruoista.Esimerkiksi, kaihoilen noita söpöjä jugurttipurkkeja ,et oispa "pentuna"saanut leikkeihinsä sieviä astioita niistä.
NO toki sitä törkyä silti kertyy kaappeihin niin kuin muillakin sisarilla täällä. - viidanhelmi
avt1r kirjoitti:
Täytyy sanoa ,jotta minä olen hupelo.Heitän surutta pois roskikseen ,jos en tarvitse jotain.Neljäkymmentä ja risat aviossa olleena riittää säilöttäville jutuille pieni rivitalon varasto.
Se nuukuus ilmenee sitten pikkujutuissa ,kuten en millään henno heittää pois erilaisia muoviastioita ,joita tulee erilaisista ruoista.Esimerkiksi, kaihoilen noita söpöjä jugurttipurkkeja ,et oispa "pentuna"saanut leikkeihinsä sieviä astioita niistä.
NO toki sitä törkyä silti kertyy kaappeihin niin kuin muillakin sisarilla täällä.Kun olin lapsi maitotuotteet ym myytiin irtotavarana.
Ajattelen ensinnäkin millaista tuhlausta on moninkertaiset pakkaukset ja kaikenlaiset muovipikarit, kupit ym.
Mietin monesti olisiko niile mitään käyttöä.
Yhteen aikaan säästinkin niitä mutta kaapit täyttyivät liikaa ja olen alkanut hillitä itseäni.
Maitotölkit ja kaikki pakkaukset jotka voi polttaa vien mökille ja poltan saunan uunissa, talvella myös tuvan uunissa.
- taloudellinen
-Ostan ruokatarvikkeet hyvin taloudellisesti.Syömme terveellisesti ja hyvin.Vältän hankkimasta kallista kokolihaa ja erikoisia mausteita yms.-Tarjoushinnoilla pakkaseen paistijauhelihaa(vähärasvaista),kirjolohta,broilerifileitä,kalkkunaleikettä yms.Aterialla on aina lehtisalaattia tai kaalia,porkkanaraastetta,ananasmurskaa,tomaattia(kun on edullista)yms.Jälkiruoka kuuluu ruokailuumme myös.Paljon erilaisia marjoja ym.(Itse poimittuja).-Aamiaisella käytämme paljon erilaisia puuroja,tietysti itse valmistettuja.-Ruokapöytämme ääressä on useana päivänä viikossa vieraita tai aikuisia lapsiamme,joten aika paljon saa "sapuskaa" kantaa kahden hengen talouteemme.Säästyneet eurot käytämme lähimmäistemme auttamiseen monessa muodossa sekä evankeliumin työhön.Tänään annoin 20 euroa matkarahaa eräälle Jumalan "enkelille" ja tarjosin suuhunpantavaa ja aikaani.En jäänyt "velkaa",vaan tulin itsekin siunatuksi.
-Jos tahdon hemmotella itseäni,ostan jotakin uutta kaunista vaatetta tai lähden lomalle kylpylään tai halvalle peruutusmatkalle ulkomaille.Heikkouteni on hetki cappuccinolla viihtyisässä kahvilassa.Eli osaan olla myös terveesti "itsekäs".-Tavarat ja vaatteet lähtevät meiltä kiertoon muutaman kerran vuodessa,suoraan tarvitseville tai kirpputorille.
-Tulomme ovat pienet ja asumiskulut suhteellisen suuret,sillä meillä ei ole ollut mahdollisuutta hankkia omistusasuntoa.(Kaksion ostohinta ylittäisi realiteettimme).-On ollut ilo antaa ja jakaa omastaan,eikä elämämme ole ollut yhtään köyhempää kuin monien ns.rikkaidenkaan.Maailmaakin on vähän nähty ja ne ovat olleet unohtumattomia elämyksiä päästä tutustumaan esimerkiksi herätysliikkeemme tekemään lähetystyöhön,seurakuntiin ja lastenkoteihin.Oman kummilapsemme kohtaaminen herkisti kyyneliin.-Raha on vain käyttötavaraa ja tätä elämää varten.Mukaamme emme mitään saa. - nuukamummu
Minähän en heitä pois mitään.On tallessa kansakoulun lunttilaput,ekan poikaystävän ruttuiset kirjeet..Likkakavereitten surut ja liittojen ilot.Erojen tuskat kirjeissä ja surullisissa viesteissä.
nuukuutta,vaikka kirjeet on tallessa!
On minullakin kaikki saamani kirjeet kulkeneet mukana, ensimmäiset ovat yli viidenkymmenen vuoden takaa. Olen ajatellut, että ne pitäisi hävittää, etteivät jäisi jälkipolvien luettavaksi, mutta en ole malttanut niistä luopua. Joskus istun vintillä ja luen niitä - kaihoten muistellen...
Jonkinlaista hupsuutta sekin!- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
nuukuutta,vaikka kirjeet on tallessa!
On minullakin kaikki saamani kirjeet kulkeneet mukana, ensimmäiset ovat yli viidenkymmenen vuoden takaa. Olen ajatellut, että ne pitäisi hävittää, etteivät jäisi jälkipolvien luettavaksi, mutta en ole malttanut niistä luopua. Joskus istun vintillä ja luen niitä - kaihoten muistellen...
Jonkinlaista hupsuutta sekin!Jos on, niin olen minäkin hupsu. Eihän se voi olla nuukuutta, jos kirjeitä säästää. Minulla on äitini ja isoäitinikin kirjeet vielä tallessa. Saavat historiantutkijat joskus ihmetellä.
KristaTee kirjoitti:
Jos on, niin olen minäkin hupsu. Eihän se voi olla nuukuutta, jos kirjeitä säästää. Minulla on äitini ja isoäitinikin kirjeet vielä tallessa. Saavat historiantutkijat joskus ihmetellä.
kirjeissäni ei paljon historian tutkijoille ole - senpä tähden pitäisi hävittää. Jälkipolvi vain saisi ihmetellä, että onpas mummulla ollut hurja nuoruus!
- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
kirjeissäni ei paljon historian tutkijoille ole - senpä tähden pitäisi hävittää. Jälkipolvi vain saisi ihmetellä, että onpas mummulla ollut hurja nuoruus!
Nimenomaan säästettävää. Saavat nähdä, että elettiin ennenkin.
- sibyllavon
Tellastiina kirjoitti:
nuukuutta,vaikka kirjeet on tallessa!
On minullakin kaikki saamani kirjeet kulkeneet mukana, ensimmäiset ovat yli viidenkymmenen vuoden takaa. Olen ajatellut, että ne pitäisi hävittää, etteivät jäisi jälkipolvien luettavaksi, mutta en ole malttanut niistä luopua. Joskus istun vintillä ja luen niitä - kaihoten muistellen...
Jonkinlaista hupsuutta sekin!aikakautensa aitoja dokumentteja, niitä ei pidä heittää pois, vaan lähettää arkistoon. Meidän tavisten elämä saattaa olla melko mielenkiintoista, joku voi kirjoittaa rakkausromaanin niiden perusteella. Itsekin olen miettinyt asiaa, mulla on lähes kaikki saamani kirjeet ja kortit tallessa. Nyt muutossa niistä on oma vaivansa, panin juuri talteen varsin eksoottisen miesystäväni kirjeitä. Kunhan muutto on ohi, voin alkaa tutkia lähemmin. Mieheni kuoltua sain haltuuni hänelle lähettämäni kirjeet ja tein surutyötäni elämällä elämäämme uudelleen kirjeiden välityksellä. Kirjeet ovat varastoitua aikaa, jota on antanut toiselle. Paljon arvokkaampia kuin kipot ja kupit.
- Vileeni.
Olemme molemmat pihiä, säästäväisiä, saitoja,
Tuntuu pahalta katsoa, kun muutamat menevät ostoksien jälkeen pelaamaan
ja lapsi odottaa siinä vieressä.
Hyökyyn mieluummin tupakan, kuin pelaamisen, kumpaakaan emme tee.
Elämäntapa ratkaisee, mikä on lopuntulos, kaikki tapahtuu hitaasti,
oli kyse rikastumisesta, lihomisesta, yms.
Rakkauskin pysyy paremmin kodissa, jos ei ole koskaan rahahuolia.
Liikaa, paljon ostan yleensä kestokulutustavaroita, varastot ovat mittavia.
sukkahousuja parituhatta, hammasharjoja parisataa,
keskimääräinen lopputulos on - nolla, ei säästöä, ei tappiota, tavarassa,
säästöä vain kaupasta hakemisen vaiva ja matkakulut/aika.
Jos heität leipää, kyse varmaan vaaleasta leivästä, sehän on jo ”huomenna huonoa”.
Tumman voi antaa kuivua ja on aivan hyvää kun kastelee.
Oli aikoja kun ostin runsaasti tummaa alennusleipää ja annoin kuivua,
mutta piti lopettaa kun aloin lihoa - 1943
koko ikäni kiinnostunut kirjoista ja niitä on kertynyt melkoisesti. En yleensä osta romaaneja, koska niitä voi lainata. Tietopuolista on kertynyt ja niihin tutustumista riittää eläkepäiviksi. Esim. puutarhakirjoja on paljon. Selailen niitä aina välillä. Muuten käytän rahani elämiseen, en turhia säästele. Ja elänyt olenkin, voin sitten muistella, kun en enää pääse liikkumaan. Lapset selviävät omillaan ja isänsä perinnöllä.
- uutta
fleesetakista teen "tupasukkia" eivät maksa mitään, kun kaavalehdenkin hain kirjastosta. Kaikki ehjät tavarat,kipot ja kupit voi roskiksen sijaan viedä kierrätyskeskukseen, sen keikan teen lomallani. Ruokaa en koskaan heitä pois, pakastan soipiviin annoskokoihin, leivät ym.
- tarkka ja siisti
Aallon huonekalut ovat vieläkin käytössä ja astiat riittävät pieneen juhlaankin. muuten olen "hävittänyt" kaiken joutavan.
Yritän ostaa ruokaa hyvin pieniä annoksia,niin saan säästettyä,eikä tarvitse heittää pois.
Vaatekaappi on lähes tyhjä.- Vaatteeton?
ja huh huh.
- Fridanna
Vaatteeton? kirjoitti:
ja huh huh.
Kaikki mahdolliset kirjeet ja kortit olen säästänyt, aivan kuin joku toinenkin tuolla edellä. Myös päiväkirjani, joita on kuitenkin vain alta kymmenen vihkoa. Äitini oli myös nuoruudessa pitänyt päiväkirjaa ja sain sen hänen kuoltuaan. Olen tutustunut sen kautta aivan erilaiseen naiseen kuin äitinä olin tuntenut.
Älkää hyvät sisaret (harvemmin miehet pitävätkään) hävittäkö päiväkirjojanne. Lapset todennäköisesti lukevat mielenkiinnolla niitä sitten joskus. Niihin kirjoittaa useammat varmaan juuri sellaisia ajatuksia, joita ei muuten kertoisi kenellekään. Fridanna kirjoitti:
Kaikki mahdolliset kirjeet ja kortit olen säästänyt, aivan kuin joku toinenkin tuolla edellä. Myös päiväkirjani, joita on kuitenkin vain alta kymmenen vihkoa. Äitini oli myös nuoruudessa pitänyt päiväkirjaa ja sain sen hänen kuoltuaan. Olen tutustunut sen kautta aivan erilaiseen naiseen kuin äitinä olin tuntenut.
Älkää hyvät sisaret (harvemmin miehet pitävätkään) hävittäkö päiväkirjojanne. Lapset todennäköisesti lukevat mielenkiinnolla niitä sitten joskus. Niihin kirjoittaa useammat varmaan juuri sellaisia ajatuksia, joita ei muuten kertoisi kenellekään.harmittaako, kun joskus hulluna hetkenä menin ja poltin kaikki nuoruuden aikaiset päiväkirjat, kun ajattelin, että niitä ei tarvii kenenkään koskaan lukea.
Nyt joskus lukisin itsekkin niitä, kun olen sellainen entisiä aikoja muisteleva ja kaipaava.
Nyt mulla on kalentereita kohta neljältä vuosikymmeneltä ja niihin muistiin kirjoitettuna päivän tapahtumia, mutta ei mitään omia ajatuksia enää.
On niissäkin perillisillä lukemista!
Anopiltani jäi myöskin monen vuosikymmenen kalenterit 40-luvulta eteenpäin ja on niistä monet asiat tarkistettu.- Fragaria vesca
Fridanna kirjoitti:
Kaikki mahdolliset kirjeet ja kortit olen säästänyt, aivan kuin joku toinenkin tuolla edellä. Myös päiväkirjani, joita on kuitenkin vain alta kymmenen vihkoa. Äitini oli myös nuoruudessa pitänyt päiväkirjaa ja sain sen hänen kuoltuaan. Olen tutustunut sen kautta aivan erilaiseen naiseen kuin äitinä olin tuntenut.
Älkää hyvät sisaret (harvemmin miehet pitävätkään) hävittäkö päiväkirjojanne. Lapset todennäköisesti lukevat mielenkiinnolla niitä sitten joskus. Niihin kirjoittaa useammat varmaan juuri sellaisia ajatuksia, joita ei muuten kertoisi kenellekään.En ikinä voisi kuvitellakaan, että pitäisin, saatikka säästäisin tuleville sukupolville päiväkirjojani tai jättäisin kirjeitä kuolemani jälkeen jonnekin lojumaan.
Nehän ovat täysin henkilökohtaisia, eivät tarkoitettu muiden luettavaksi.
Enää en säästä edes postikortteja, minun jäljiltäni ei tarvitse sellaista roinaa roskiin kuljettaa.
Haluan säilyttää yksityisyyteni myös kuolemani jälkeen ja pidän tarkkaan huolen siitä, että mitään sellaista, mitä en halua jättää jälkipolville, ei myöskään jää.
- Zirkonia
Ja siksi olen myös nykyisin erittäin varakas.
Niin.Paljon rahaa on osakkeissa, pankkitileillä , sijoitisrahastoissa jne.
Entäs sitten, siis pahan päivän varalleko?
Olenko vähän hullu, kun en ala törsäämään?- Vastaan kun kysytään
Miksi pihistät, ketä varten, kenelle säästät? Itse olet rahasi tienannut (tai perinyt), joten käytä ne itseesi, hemmottele itseäsi.
Nyt heti törsäämään Zirkonia, hopi hopi. - tämä täällä
Mihin säästät? Mitä varten?
Mikä on mielestäsi se paha päivä? Minä en säästä muuta kuin kauneuttani, joka ei ole katoovaista.
Mitä rahasta, kunhan kauneutta riittää, siitä on paljon enemmän iloa kuin rahasta.
Kauneudella saa paljon kaikkea mukavaa, rahaakin... - Kerro kerro kuvastin
tämä täällä kirjoitti:
Mihin säästät? Mitä varten?
Mikä on mielestäsi se paha päivä? Minä en säästä muuta kuin kauneuttani, joka ei ole katoovaista.
Mitä rahasta, kunhan kauneutta riittää, siitä on paljon enemmän iloa kuin rahasta.
Kauneudella saa paljon kaikkea mukavaa, rahaakin......miten kauneudella saa rahaa? En tiedä kuin sen "vanhan" konstin ja se vaatii varmasti vähän nuorempaa ikää.
No,ehkä sillä kauneudella saa jonkin höperön miehen narrattua vaikka naimisiin, jos on niin kylmä ja ahne ihminen. - tämä täällä
Kerro kerro kuvastin kirjoitti:
...miten kauneudella saa rahaa? En tiedä kuin sen "vanhan" konstin ja se vaatii varmasti vähän nuorempaa ikää.
No,ehkä sillä kauneudella saa jonkin höperön miehen narrattua vaikka naimisiin, jos on niin kylmä ja ahne ihminen.miten kaunis tai nuori olen. Et voi myöskään tietää, miten leikilläni tai tosissani olen:)
Taidat olla aikamoinen tosikko, kun otat nämä jutut noin tosissasi. - Eräs lukija
tämä täällä kirjoitti:
miten kaunis tai nuori olen. Et voi myöskään tietää, miten leikilläni tai tosissani olen:)
Taidat olla aikamoinen tosikko, kun otat nämä jutut noin tosissasi.miten tosissaan tai leikillään kukakin on, hymyjä ei kasvoilta näe. Ymmärrän luetun tekstin omalla tavallani.
- sanottiin
Vastaan kun kysytään kirjoitti:
Miksi pihistät, ketä varten, kenelle säästät? Itse olet rahasi tienannut (tai perinyt), joten käytä ne itseesi, hemmottele itseäsi.
Nyt heti törsäämään Zirkonia, hopi hopi.minulle sanottiin perinnästä,
säästä ja kartuta lisää.
niin olen tehnytkin ja nautin kun lapsillani on velattomat asunnot ym.,
kyllä lasten hyvinvointi on se mistä enää aion nauttia, kun jalkani joskus hidastuu.
Mistä sinä nautit kun kodihoitaja käy asunossasi auttamasa,
muistoista kun olet kuluttanut rahasi,
ne muistoto ovat kovin vähäarvoisia. - varakas nainen
sanottiin kirjoitti:
minulle sanottiin perinnästä,
säästä ja kartuta lisää.
niin olen tehnytkin ja nautin kun lapsillani on velattomat asunnot ym.,
kyllä lasten hyvinvointi on se mistä enää aion nauttia, kun jalkani joskus hidastuu.
Mistä sinä nautit kun kodihoitaja käy asunossasi auttamasa,
muistoista kun olet kuluttanut rahasi,
ne muistoto ovat kovin vähäarvoisia.mutta silti tuhlaan ja ostan mitä haluan. Nautin myös sillä tavalla elämästä. Perintöjä en ole saanut, vaan kaikki olen itse kovalla työllä hankkinut.
Minun muistoni eivät ole yhtään sen vähäarvoisempia kuin sinunkaan. - Toinen lukija
Eräs lukija kirjoitti:
miten tosissaan tai leikillään kukakin on, hymyjä ei kasvoilta näe. Ymmärrän luetun tekstin omalla tavallani.
jos joku oikein hassuja kirjoittelee, että leikilläänhän se...
Eikä heti ottaa niin tosisssaan. :) - Eräs kirjoittaja
Toinen lukija kirjoitti:
jos joku oikein hassuja kirjoittelee, että leikilläänhän se...
Eikä heti ottaa niin tosisssaan. :)hassut on toisen totta.
- Varakasko
Ole kiltti ja kerro missä menee se varakkuuden raja. Kai useimmilla 60 ikäisillä on osakkeita sijoitusrahastoja ja useita pankkitilejä.
Varakkuudesta en tiedä.
Forbesin mukaan Suomessa ei ole yhtään kovin rikasta. - Wivi ek
Varakasko kirjoitti:
Ole kiltti ja kerro missä menee se varakkuuden raja. Kai useimmilla 60 ikäisillä on osakkeita sijoitusrahastoja ja useita pankkitilejä.
Varakkuudesta en tiedä.
Forbesin mukaan Suomessa ei ole yhtään kovin rikasta.on virallisesti Suomen rikkain ja ensimmäinen miljardööri. Omaisuus 1.2 miljardia. Aika kiva, sillä pääsisi jo muutaman kerran Pariisissa piipahtamaan.
- pihi???
Taitaa merkitä eri ihmisille eri asioita.
Subjektiivinen tunne?
Onko pihistämistä jos jättää käyttämättä rahaa vain siksi että sitä sattuisi olemaan?
Onko pihistämistä jos ei hanki jotain vain sen vuoksi että muillakin on?
Onko pihistämistä jos ei materialla tai vastaavalla halua hakea hyväksyntää tai ei tunne tarvetta viestiä muille mitään?
Onko pihistämistä jos ajattelee tavaralle uusiokäyttömahdollisuutta?
Onko pihistämistä jos hankkii laadukasta, kestävää ja ajatonta?
Em. keinoin pihistämällä olemme vaimoni kanssa eläneet pienehköillä teollisuustyöntekijäperheen tuloilla tyydyttävää elämää.
Lopettaneet työnteon omaehtoisesti 50 vaiheessa.
Sitä ennen ja varsinkin sen jälkeen matkustelleet.
Toteutamme mielitekojamme.
Tunnen tyytyväisyyttä kun, esimerkiksi voin euroja laskematta käydä kaihileikkauksissa yksityisklinikalla muutaman kuukauden kunnallisen odotuksen asemesta.
Tai tarpeen vaatiessa tai halutessamme, hankkia minkä tahansa kohtuullisen kestokulutushyödykkeen.
Aikanaan esimerkiksi Porshe tai vastaava olisi ollut kova sana.
Nyt kun se olisi mahdollista ei se niin tärkeä olekkaan.
Ym.
Päivittäinen elämämme sujuu mielitekojemme mukaan mutta vanhasta muistista hintalappuja katsellen.
Sekin lienee jonkun mielestä pihistämistä?
Mikään maailmassa ei saa olla niin haluttavaa etteikö siitä voi kieltäytyä.
Rahalle täytyy saada vastike!- Marguerite Von Gala
Kävin minäkin viikolla ostamassa pari puseroa, maksoivat 29.90 ja 35.90. Niin että en pihistellyt ollenkaan. Pitää sitä naisen joskus törsätä!
- Wivi ek
Marguerite Von Gala kirjoitti:
Kävin minäkin viikolla ostamassa pari puseroa, maksoivat 29.90 ja 35.90. Niin että en pihistellyt ollenkaan. Pitää sitä naisen joskus törsätä!
Onko kirkkaita värejä vai mustia. Hyvä kuitenkin kun ostit,pitää se naisen näyttää sievälle vanhempanakin (nyt saan kai sapiskaa).
- Zirkonia
Marguerite Von Gala kirjoitti:
Kävin minäkin viikolla ostamassa pari puseroa, maksoivat 29.90 ja 35.90. Niin että en pihistellyt ollenkaan. Pitää sitä naisen joskus törsätä!
odotan alennusmyyntejä, nehän alkavat pian ensi viikolla ja viimeistään Juhannuksen jälkeen...
- Marguerite Von Gala
Wivi ek kirjoitti:
Onko kirkkaita värejä vai mustia. Hyvä kuitenkin kun ostit,pitää se naisen näyttää sievälle vanhempanakin (nyt saan kai sapiskaa).
kaunista punavalkoista ja kaunista mustavalkoista puseron väreissä löytyy, kuule on sievät, että vois mennä vaikka Takahikiän torille teet juomaan ja näyteikkunan edessä muutaman kerran pyörähtää!
Sapiskaa tulee....olenko muka vanha, mitä???
Nainen kukkeimmassa kukassa....siitäs sait:P
- Antelias Alma
puhutaan niin ehkä olen, mutta jos taas puhutaan...... niin en ole. Mitenkäs se Tuntemattomassa sotilaassa sanottiinkaan; Jos se on äitiinsä tullut niin antaa, jos taas isäänsä niin suorastaan pyytää :)
- katriina64
Luultavasti muueten en ole kovinkaan "fiksu", mutta raha-asiat hoidan hyvin.
Mies sanookin minua talousneroksi. Tuntosarveni ovat ulkona aina kun sijoitusasioista on kyse.
Sanoin joki aika sitten, että parasta sijoittamista on kun hoitaa korkokannan nousussa ollessa kaikki velat pois.
Puhuin asiasta nuorille sukulaisilleni, vaikka itsellämme ei mitään velkoja enää olekaan.
Ruuan kanssa voi "taiteilla" aika pitkälle.
Tehdä itse, eikä ostaa valmista tai puolivalmista.
Vaatteita voi "tuunailla".
Kirppikseltä löytyy hyvää tavaraa.
Minulle on sanottu, että olen turhan nuuka, suorastaan kitupiikki, mutta enpä ole.
Vieraille pistän, karjalaiseen tapaan pötyä pöytään. Eihän sitä arkioloissa tarvitse törsätä.
Vai mitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3902796Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata762229Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1121765Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1891481- 771472
- 1091435
- 271427
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva191313- 801287
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois401236