Täällä on varmasti ollut monet kerrat keskustelua unihalvauksista ja OBE-kokemuksista, mutta jostain syystä halusin luoda oman aiheen näiden kahden oletetulle yhteydelle. Eli kaikki unihalvauksia kokeneet, jotka olette tunteneet ruumiista irtoamisen tunnetta ilmiön yhteydessä, haluan tietää kantanne tähän..
Eli. Olen ollut ties mistä asti sitä mieltä, että ihmisellä todellakin on sielu, joka koostuu harvemmasta materiasta kuin mikään tarpeeksi tiheä nähtäväksi. Tai jos tarkkoja ollaan, uskon ihmisen kokonaisuudessaan koostuvan ties kuinka monen tasoisesta ruumiista, josta tietoisesti elämän aikana tunnistamme vain tämän, materisen ruumiin. Joka tapauksessa, tämä osa meistä joka tekee kaikkea jännää unissa - esim lentää - tekee sitä ihan oikeasti, astraalitasolla, satoja kertaa nopeammalla tahdilla kuin valveilla. Raskas materia toimii hitaasti, kevyt nopeasti - kai sen sanoo järkikin?
Jos siis astraaliminämme todella irtoaa joka yö materisesta koneestaan, eli ruumiista, miksei sitä tajua itse? Asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen mieli ei vain olisi valmis niin suureen henkiseen kokemukseen. Ei näinä päivinä, ei näillä tiedoilla ja tutkimustiedon palvomisen kultakautena. Kun itse olen kesken unen herännyt tietoisuuteen, että olen unessa ja irti ruumiistani, olen joka ikinen kerta mennyt totaaliseen paniikkiin. Uniminäni (astraaliruumis) halvaantuu kun paniikki ottaa sen valtaansa, enkä pysty tekemään unessa enää muuta kuin kaatumaan/tippumaan sohvalta tms. hyvin hitaasti, vaikka uni ympärillä jatkuisi muuten. Yleensä tämän jälkeen joko vajoan uudelleen tiedottomaan unitilaan tai saan rauhoitettua itseni niin, että mieleni luoma kuva itsestäni aineellisena (siis se, että luulee unessa olevansa aineellinen ja näkee oman ruumiinsa jne.) katoaa, ja huomaan olevani pelkkä leijuva, pyörteilevä ja kihelmöivä juttu, jolla on tietoisuus. Siinä tilassa voisin ajatella olevani sielu isolla ässällä! Kuitenkin, koska pelkään niin paljon, haluan aina tässä vaiheessa takaisin ruumiiseeni, tuttuun ja turvalliseen koneistooni. Olen sängyllä ruumiini yläpuolella silmänräpäyksessä, heti sitä ajateltuani. Tunnen venyväni pitkälleni ruumiini yläpuolelle (ehkä puolen metrin verran) ja alan kokea raskasta vajoamisen tunnetta. Siinä vaiheessa, kun tämä henkiosani on melkein asettunut kohdalleen ruumiiseeni, koen jälleen unihalvaustilan. Tietoisuuteni ei hallitse kumpaakaan osaa minusta, ei astraalista tai fyysistä. Joskus jään paniikissa hetkeksi tuohon tilaan, mutta unihalvauksia usein kokeneena pääsen siitä nopeasti irti. Kun ruumis alkaa muuttua taas hallitsevaksi osaksi minua, tunnen suurta kihelmöintiä, pistelyä ja kohoamisen tunnetta. Sitten snap! Ja herään. Muistan kaiken, sydän hakkaa ja raajat tärisevät.
Sanokaa mitä sanotte, mutta niin helvetisti kun maailmassa onkin ihmisiä, jotka toinen toisensa perään kertovat juuri samanlaisista kokemuksista, en voi olla uskomatta että tämä on totta. Enkä ole "herännyt" tähän parin vuoden sisällä, vaan ajatellut samalla tavalla niin kauan kuin muistan (tosin tietty sitä suppeammin mitä nuorempi on ollut).Haistatan pitkät mielessäni kaikille tieteen kuppaisille selityksille, jotka rajoittuvat aina joko aivojen sähköhäiriöihin tai psykologiseen lässytykseen. Minulle kaikki materian toiminta, mukaan lukien sähkö (jolla ruumiimme kulkee) on saumattomassa yhteydessä kaikkeen korkeatasoisempaankin toimintaan. Jos aivopuoliskojen sähköinen tasapaino järkkyy, se vaikuttaa myös siihen toimintaamme, jota emme ymmärrä. Ja toisinpäin. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, mikään ei ole merkityksetöntä, ja kehitys ei lopu koskaan! Siksi oletan, että jälleensyntymä aka reinkarnaatio on ehdoton osa elämää, jossa on mitään järkeä. Ja kuinka elämässä ei voisi olla järkeä? Voisiko se silloin tosiaan toimia niin upeasti kuin se tekee?
Meni vähän offtopic, mutta noh.. Niin käy monesti näihin asioihin paneutuessa. Ainakin minulle.
Unihalvaus ja ruumiista irtoaminen
8
2320
Vastaukset
- spookyhansu
Viestisi, etenkin sielu-osio oli täsmälleen se, mitä olen itse halunnut kaikille kertoa! Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, mahtavaa löytää joku samoin ajatteleva!
Kokemukset ovat minulle olleet aina ahdistavia ja paniikki iskee välittömästi kun huomaan irtautumisen alkavan. Ja eräs outo piirre: Näissä tilanteissa alan aina rukoilla Jumalaa (tahi Jeesusta), enkä ole mitenkään kiihkouskonnollinen/uskovainen! Niin että mistäköhän tajunnan syövereistä tämäkin tulee? Kait mulla joku uskomus sitten on johonkin universaaliin, korkeampaan. Myöskin huudan usein mielessäni, että "en ole valmis", siis kun ruumiista irtautuminen alkaa. En siis vissiin ole valmis! Fyysisenä oireena mojova kipu otsassa, joka kylläkin menee ohi nopeasti.- Sinisulka
Kerronpa teille nyt oman kokemukseni kehosta irtautumisesta.
Kopion tekstin yhetisöstäni: http://groups.msn.com/PARANORMAALIMANIA/oobe.msnwaction=get_message&mview=0&ID_Message=99&LastModified=4675623653711945883
Ihan aluksi haluan kuitenkin sanoa, ettei kokemus ollut mikään hauska tai jännä juttu, vaan lähinnä pelottava, ja silloin nuorta mieltäni aika pahasti järkyttävä.
Enhän tiennyt, mistä oli kyse,miten asiaan olisi pitänyt suhtautua, tai kenelle edes kertoa koko kokemuksesta.
Olin silloin n. 15-vuotias. Tunsin, että olen tulossa kipeäksi, joten en mennyt sinä päivänä kouluun, vaan jäin makailemaan sängylleni.
Olin ollut jo jonkin aikaa hereillä, kun päätin nousta ylös ja mennä syömään.
Olo oli kuitenkin sen verran heikko, etten jaksanutkaan nostaa itseäni ponnistelematta pystyyn, sillä tuntui kuin kaikki voimat olisivat valuneet kehostani pois.
Pinnistin uudelleen, voimieni takaa, ja yhtä-äkkiä pääsinkin istuma-asentoon aivan kevyesti. Suorastaan tuntui, kuin joku olisi nostanut minut ylös.
"Hassu fiilis"-ajattelin, ja käännyin katsomaan kelloa takanani. Ja siinä se sitten oli!!!
MEIKÄLÄINEN, EDELLEEN MAKUU ASENNOSSA!!! ??? Enpä jäänyt itseäni sen pidemmäksi aikaa ihailemaan, vaan paniikin alkaessa vallata mieltäni,(kyllä, tunteet olivat mukana),aloin painaa itseäni itseäni vasten. (Kuulostaa varmaan hassulta,mutta eipä naurattanut silloin).
Palauduin kehooni, ja sydämmeni jyskytti kovemmin, kuin koskaan ennen.
Pelko ja tuskan hiki olivat ainoat asiat, mitkä tiedostin.
Muistan myös pelänneni sängystä nousemista ihan hirveästi.
Pelkäsin, että, jos irtoankin uudelleen,enkä saakkaan itseäni palautumaan kehooni?
Mitä oli tapahtunut? miksi? Olinko kuollut? Vai seonnut? Mitä nyt pitäisi tehdä?
Olin silloin yksin kotona, ja vasta pitkän ajan kuluttua,kun oli jo pakko, aloin ihan varoen liikutella ensin varpaitani, ja sitten muita jäseniäni, kunnes aloin hivuttaa itsäni vähän kerrassaan sängyn laidan yli, kohti lattiaa, hitaasti ja varmasti.
Ja onnistuin, Luojan kiitos. Mutta meni viikkoja, ennekuin pääsin irti hirveästä nukkumaanmeno pelostani.
Olisin silloin varmaan tarvinnut jotain keskustelu apua, mutta en uskaltanut kertoa kokemuksestani kenellekkään moniin vuosiin.
En ollut myöskään lukenut ruumiista poistumisesta, joten jouduin oppimaan sen kovimman kautta ihan henkilökohtaisesti.
Yksi kuitenkin oli hyvä, sain konkreettisen todisteen elämän jatkuvuudesta ilman kuoriakin!
Tuollaisena tilanne ei ole enää toistunut, sen sijaan koen silloin tällöin unen ja valveen rajoilla leijuvani ja kieppuvani makuuhuoneessa. Kovin pitkälle ei ole lähtenyt, vaan tosiaan ihan siinä ympärillä pyörin.
En sitten tiedä, onko se muka vain hyvin toden tuntuista unta, tai jotain muuta. Terve kuitenkin olen aina ollut, eli siitäkään ei voi olla kyse, että päässä viiraisi yms.
Sellaista olen kyllä ollut huomaavinani, että jos on ensin ollut kunnolla hereillä, ja sitten menee takaisin nukkumaan, niin noita tapahtuu useammin.
Nykyään en enää pelkää kokemuksia, koska tiedän miten homma menee.
Aikani kiepun, jopa nauttien siitä rennosta pyörityksestä, sitten palaan kehooni ja vaivun syvempään uneen, tai herään kokonaan.
Joskus olen päättänyt kokeilla esim seinän läpi menemistä, ja itseni siirtämistä jonnekkin muualle ajatuksen voimalla.
Näissä, kuten muissakin käsittämättömissä asioissa olen itsekkin turvautunut rukoukseen, jos joku tuntuu pelottavalta.
Isä meidän-rukous on ainakin itselläni toiminut aina hyvin.
Että tämmöisiä täällä.
Ei muuta kuin mukavaa juhannusta ja kesän jatkoa!
Ja heittäkää talviturkin lisäksi pelko pois.
Tuskin kukaan on kuollut kehosta irtautumiseen. Joku lanka meitä kait kiinni tässä elämässä pitää.
- Qadesha
Itse en ole koskaan kokenut täysimittaista OBE:a jonka muistaisin, paitsi sellaisen puolinaisen että kerran tulin tietoiseksi siinä vaiheessa kun olin palautumassa kehooni, olin ikäänkuin navan kohdalta kahtena ja sain kokea sen kun liu'uin sisään kehooni kuin käsi hansikkaaseen. Ja sitten on ollut lukemattomia kokemuksia joissa havainnoin yöllä huonettani ja huomaan että silmäni ovatkin oikeasti kiinni. Nämä näyt ovat aina olleet harmaansävyisiä, ilmeisesti kyseessä on siis (edelleenkin) jonkinlainen välivaihetila jossa ei oikein ole kunnolla päiväminänsä eikä irti kehostaan.
MUTTA voin silti ilmaista tukeni ja kateuteni ihmisille jotka ovat kokeneet OBEja tuon tuostakin. Nykysuosikkiteoriani mukaan irtoava osa eli siis todellinen, henkinen minuus, olisi kenties jonkinlainen kvanttiolio, kun sitten tämä fyysinen kehomme on atomeista muodostunut "raskas" keho joka ei yleensä ole kovin pitkäikäinen. Se minkä vuoksi OBEja on vaikea muistaa johtuu varmaan siitä että kvantti- eli tosiminuus ikäänkuin tukahtuu raskaaseen fyysiseen kuoreensa liittyessään. Se on vähän sama kuin kuvainnollisesti laitettaisiin tyyny suun eteen kun yrittää puhua... Tässä siis vain tukahtuu muisti, tietoisuuden jatkuvuus. Aivan samoin käy sitten seuraavan syntymän koittaessa eli ihminen ei muista enää mitä on aiemmassa fyysisessä kehossa ja persoonassa kokenut, tai välitilassa. Tai siis yleensä ei muista. - TheOneAndOnly
Moi kaikille obettajille!
Itselläni koko rajatiedon kiinnostus lähti nähtyäni äitini astraaliruumiin pienenä. Kokemus oli lievästi sanoen järisyttävä ja muutti maailmankuvani kertaheitolla.
Mutta asiaan..juu unihalvaus ja obe ovat samaa asian eri vaiheita. Kun astraaliruumis alkaa irrota, niin olemme hetken välitilassa, eli emme kunnolla kiinni fyysisessä emmekä vielä täysin siitä irti, jolloin olemme hetkellisesti halvautuneet. Olen kokenut tämän useita kertoja ja aina se on yhtä epämiellyttävää. Monesti epämiellyttävyyttä lisää tunne että samassa huoneessa on "jotain pahaa".
Mutta siis tuosta muistiongelmasta minun piti kertoa, että kaveri nimeltä Robert Bruce on tutkinut itse irtoilemalla tätä asiaa koko elämänsä ja hän havaitsi että muistamisen vaikeus johtuu siitä että itse asiassa ruumiista irtautumisen yhteydessä me emme irtoa kokonaan ruumiistamme, vaan energiakehomme pukkaa kehosta ulos kopion mielestä/sielusta joka siis lähtee lennolle. Alkuperäinen mieli/sielu on koko ajan ruumiissa niin kauan kuin elämme.
Kun tuo irtautunut kopio tulee takaisin ja sulautuu meihin, tapahtuu jännä juttu..aivoille tulee samalle aikaperiodille kahdet muistot ja ilmeisesti koska aivot pystyvät käsittelemään vain yhdet muistot samalle ajalle, latautuvat vain ne voimakkaammat tietoiseen mieleen. Yleensä nämä ovat niitä unimuistoja. Tätä ilmiötä Robert kutsui nimellä "memory download problem".
Tuo että voimme olla useammassa paikassa samaan aikaan voi kuulostaa hurjalta, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen sielulla olevan tämän kyvyn. Joten pidän tätä hyvinkin mahdollisena skenaariona.
-Pete- jännäää
Eikö unien näkeminen olekin kivaa ja ihmeellistä?
Valitettavasti vain jotkut ottavat ne liian tosissaan ja alkavat höpöttää jostain astraalitasoista.
- ollut..
unihalvausta tms.. mutta mutta minulle kävi näin. nukuin todella sikeästi (olin siskollani yötä) näin unta että olin sitten kotonani (olin alaikäinen) eli asuin kotona.
näin unta että katsoin vanhempieni pedille päin ja menin toiseen huoneeseen. aamulla sitten meninkotiini ja äitini kysyi että etkö ollutkaan kotona eilis iltana ja sanoin että en. hän kertoi nähneensä minut ja että olin tehnyt sen jota unessani tein:D
ja hän sanoi että oli ääniä kuullut myös huoneestani (luuli siksi myös että olin kotona). tämä tapaus pisti hiukan miettimään:D- kerrtokaaa
näitä tämän aiheen keskusteluja lueskellessani huomasin, että joillain on esiintynyt samoja ongelmia kuin itselläni. mm tunne siitä että ruumiista irtaantumisen alkaessa huoneessa on "jotain pahaa". itse joudun keskeyttämään koko touhun melkein alkutekijöihinsä, sillä tunnen lähes poikkeuksetta hyvin ahdistavantuntuista ja kovaa särinää. saatan nähdä kullanvärisiä risteileviä salamoita mustalla taustalla ja samalla ikäänkuin nähdä itseni sängyllä vaikka minusta tuntuu että olen selin itseeni. aivan kuin olisin ilmassa selällään pienen matkan päässä itsestäni.
tämän pidemmälle en kuitenkaan pääse, sillä tila tuntuu niin epämukavalta että on pakko päästä hereille, vaikka kiinnostaisikin katsoa pidemmälle. välillä tässä kohtaa tulee ainakin lyhyt unihalvaustila.
onko siis mahdollista päästä yli tästä ikävästä tunteesta jos vain sinnikkäästi yrittää jatkaa vaikka tuntuisi inhottavalta ja pelottavalta? - alissa
kerrtokaaa kirjoitti:
näitä tämän aiheen keskusteluja lueskellessani huomasin, että joillain on esiintynyt samoja ongelmia kuin itselläni. mm tunne siitä että ruumiista irtaantumisen alkaessa huoneessa on "jotain pahaa". itse joudun keskeyttämään koko touhun melkein alkutekijöihinsä, sillä tunnen lähes poikkeuksetta hyvin ahdistavantuntuista ja kovaa särinää. saatan nähdä kullanvärisiä risteileviä salamoita mustalla taustalla ja samalla ikäänkuin nähdä itseni sängyllä vaikka minusta tuntuu että olen selin itseeni. aivan kuin olisin ilmassa selällään pienen matkan päässä itsestäni.
tämän pidemmälle en kuitenkaan pääse, sillä tila tuntuu niin epämukavalta että on pakko päästä hereille, vaikka kiinnostaisikin katsoa pidemmälle. välillä tässä kohtaa tulee ainakin lyhyt unihalvaustila.
onko siis mahdollista päästä yli tästä ikävästä tunteesta jos vain sinnikkäästi yrittää jatkaa vaikka tuntuisi inhottavalta ja pelottavalta?itse kärsin pari vuotta sitten säännöllisesti unihalvauksista, nykyisin onneksi hyvin harvoin. kävin jopa neurologilla sen takia, mutta mitään ei voitu tehdä. ehdottelivat unilääkkeitä, mutta en kokenut tarvitsevani niitä.
unihalvauksissani tunsin aina hengenahdistusta, kosketusta ja aivan kun oisin "vajonnut" sänkyni läpi. en voinut liikkua, enkä puhua. kerran jopa näin hallusinaation. useimmiten unihalvaus iski päiväunien aikaan, joten lopetin päikkäreiden nukkumisen ja unihalvaukset harvenivat.
mutta siis, unihalvaus ei liity ruumiista irtautumiseen, vaan se on ihan lääketieteellisesti selitetty asia, hetkellinen virhe aivotoiminnassa, jossa ihminen unesta herätessään jää ns. unitilaan fyysisesti ja henkisesti herää unesta. näin unet ja todellisuus voivat hetkellisesti sekoittua.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972