Unihalvaus ja ruumiista irtoaminen

Kerronpa teille nyt oman kokemukseni kehosta irtautumisesta.
Kopion tekstin yhetisöstäni: http://groups.msn.com/PARANORMAALIMANIA/oobe.msnwaction=get_message&mview=0&ID_Message=99&LastModified=4675623653711945883

Ihan aluksi haluan kuitenkin sanoa, ettei kokemus ollut mikään hauska tai jännä juttu, vaan lähinnä pelottava, ja silloin nuorta mieltäni aika pahasti järkyttävä.
Enhän tiennyt, mistä oli kyse,miten asiaan olisi pitänyt suhtautua, tai kenelle edes kertoa koko kokemuksesta.
Olin silloin n. 15-vuotias. Tunsin, että olen tulossa kipeäksi, joten en mennyt sinä päivänä kouluun, vaan jäin makailemaan sängylleni.
Olin ollut jo jonkin aikaa hereillä, kun päätin nousta ylös ja mennä syömään.
Olo oli kuitenkin sen verran heikko, etten jaksanutkaan nostaa itseäni ponnistelematta pystyyn, sillä tuntui kuin kaikki voimat olisivat valuneet kehostani pois.
Pinnistin uudelleen, voimieni takaa, ja yhtä-äkkiä pääsinkin istuma-asentoon aivan kevyesti. Suorastaan tuntui, kuin joku olisi nostanut minut ylös.
"Hassu fiilis"-ajattelin, ja käännyin katsomaan kelloa takanani. Ja siinä se sitten oli!!!
MEIKÄLÄINEN, EDELLEEN MAKUU ASENNOSSA!!! ??? Enpä jäänyt itseäni sen pidemmäksi aikaa ihailemaan, vaan paniikin alkaessa vallata mieltäni,(kyllä, tunteet olivat mukana),aloin painaa itseäni itseäni vasten. (Kuulostaa varmaan hassulta,mutta eipä naurattanut silloin).
Palauduin kehooni, ja sydämmeni jyskytti kovemmin, kuin koskaan ennen.
Pelko ja tuskan hiki olivat ainoat asiat, mitkä tiedostin.
Muistan myös pelänneni sängystä nousemista ihan hirveästi.
Pelkäsin, että, jos irtoankin uudelleen,enkä saakkaan itseäni palautumaan kehooni?
Mitä oli tapahtunut? miksi? Olinko kuollut? Vai seonnut? Mitä nyt pitäisi tehdä?
Olin silloin yksin kotona, ja vasta pitkän ajan kuluttua,kun oli jo pakko, aloin ihan varoen liikutella ensin varpaitani, ja sitten muita jäseniäni, kunnes aloin hivuttaa itsäni vähän kerrassaan sängyn laidan yli, kohti lattiaa, hitaasti ja varmasti.
Ja onnistuin, Luojan kiitos. Mutta meni viikkoja, ennekuin pääsin irti hirveästä nukkumaanmeno pelostani.
Olisin silloin varmaan tarvinnut jotain keskustelu apua, mutta en uskaltanut kertoa kokemuksestani kenellekkään moniin vuosiin.
En ollut myöskään lukenut ruumiista poistumisesta, joten jouduin oppimaan sen kovimman kautta ihan henkilökohtaisesti.
Yksi kuitenkin oli hyvä, sain konkreettisen todisteen elämän jatkuvuudesta ilman kuoriakin!

Tuollaisena tilanne ei ole enää toistunut, sen sijaan koen silloin tällöin unen ja valveen rajoilla leijuvani ja kieppuvani makuuhuoneessa. Kovin pitkälle ei ole lähtenyt, vaan tosiaan ihan siinä ympärillä pyörin.
En sitten tiedä, onko se muka vain hyvin toden tuntuista unta, tai jotain muuta. Terve kuitenkin olen aina ollut, eli siitäkään ei voi olla kyse, että päässä viiraisi yms.
Sellaista olen kyllä ollut huomaavinani, että jos on ensin ollut kunnolla hereillä, ja sitten menee takaisin nukkumaan, niin noita tapahtuu useammin.
Nykyään en enää pelkää kokemuksia, koska tiedän miten homma menee.
Aikani kiepun, jopa nauttien siitä rennosta pyörityksestä, sitten palaan kehooni ja vaivun syvempään uneen, tai herään kokonaan.
Joskus olen päättänyt kokeilla esim seinän läpi menemistä, ja itseni siirtämistä jonnekkin muualle ajatuksen voimalla.

Näissä, kuten muissakin käsittämättömissä asioissa olen itsekkin turvautunut rukoukseen, jos joku tuntuu pelottavalta.
Isä meidän-rukous on ainakin itselläni toiminut aina hyvin.

Että tämmöisiä täällä.
Ei muuta kuin mukavaa juhannusta ja kesän jatkoa!
Ja heittäkää talviturkin lisäksi pelko pois.
Tuskin kukaan on kuollut kehosta irtautumiseen. Joku lanka meitä kait kiinni tässä elämässä pitää.

Eikö unien näkeminen olekin kivaa ja ihmeellistä?

Valitettavasti vain jotkut ottavat ne liian tosissaan ja alkavat höpöttää jostain astraalitasoista.

näitä tämän aiheen keskusteluja lueskellessani huomasin, että joillain on esiintynyt samoja ongelmia kuin itselläni. mm tunne siitä että ruumiista irtaantumisen alkaessa huoneessa on "jotain pahaa". itse joudun keskeyttämään koko touhun melkein alkutekijöihinsä, sillä tunnen lähes poikkeuksetta hyvin ahdistavantuntuista ja kovaa särinää. saatan nähdä kullanvärisiä risteileviä salamoita mustalla taustalla ja samalla ikäänkuin nähdä itseni sängyllä vaikka minusta tuntuu että olen selin itseeni. aivan kuin olisin ilmassa selällään pienen matkan päässä itsestäni.
tämän pidemmälle en kuitenkaan pääse, sillä tila tuntuu niin epämukavalta että on pakko päästä hereille, vaikka kiinnostaisikin katsoa pidemmälle. välillä tässä kohtaa tulee ainakin lyhyt unihalvaustila.

onko siis mahdollista päästä yli tästä ikävästä tunteesta jos vain sinnikkäästi yrittää jatkaa vaikka tuntuisi inhottavalta ja pelottavalta?

kerrtokaaa kirjoitti:

näitä tämän aiheen keskusteluja lueskellessani huomasin, että joillain on esiintynyt samoja ongelmia kuin itselläni. mm tunne siitä että ruumiista irtaantumisen alkaessa huoneessa on "jotain pahaa". itse joudun keskeyttämään koko touhun melkein alkutekijöihinsä, sillä tunnen lähes poikkeuksetta hyvin ahdistavantuntuista ja kovaa särinää. saatan nähdä kullanvärisiä risteileviä salamoita mustalla taustalla ja samalla ikäänkuin nähdä itseni sängyllä vaikka minusta tuntuu että olen selin itseeni. aivan kuin olisin ilmassa selällään pienen matkan päässä itsestäni.
tämän pidemmälle en kuitenkaan pääse, sillä tila tuntuu niin epämukavalta että on pakko päästä hereille, vaikka kiinnostaisikin katsoa pidemmälle. välillä tässä kohtaa tulee ainakin lyhyt unihalvaustila.

onko siis mahdollista päästä yli tästä ikävästä tunteesta jos vain sinnikkäästi yrittää jatkaa vaikka tuntuisi inhottavalta ja pelottavalta?

Lue lisää

itse kärsin pari vuotta sitten säännöllisesti unihalvauksista, nykyisin onneksi hyvin harvoin. kävin jopa neurologilla sen takia, mutta mitään ei voitu tehdä. ehdottelivat unilääkkeitä, mutta en kokenut tarvitsevani niitä.
unihalvauksissani tunsin aina hengenahdistusta, kosketusta ja aivan kun oisin "vajonnut" sänkyni läpi. en voinut liikkua, enkä puhua. kerran jopa näin hallusinaation. useimmiten unihalvaus iski päiväunien aikaan, joten lopetin päikkäreiden nukkumisen ja unihalvaukset harvenivat.
mutta siis, unihalvaus ei liity ruumiista irtautumiseen, vaan se on ihan lääketieteellisesti selitetty asia, hetkellinen virhe aivotoiminnassa, jossa ihminen unesta herätessään jää ns. unitilaan fyysisesti ja henkisesti herää unesta. näin unet ja todellisuus voivat hetkellisesti sekoittua.