Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä parisen vuotta, ja lapsistakin on puhuttu siihen malliin että mieskin on ehdottanut että jättäisin pillerit pois. Ajatus omasta vaavista on aivan ihana, mutta en uskalla lähteä koko hommaan sillä kärsin aivan hirveästä synnytyspelosta. Pelkään sitä tuskaa ja avuttomuutta synnytyksen ponnistusvaiheessa. Pelkään raskaana olemista etenkin loppuvaiheessa.
Tämä pelko on jostain syystä ollut minulla jo yläasteelta lähtien (tällä hetkellä olen 25). Olen nähnyt säännöllisin väliajoin painajaisia, joissa olen ollut ihan viimeisimmilläni raskaana ja synnytys on juuri käynnistymässä. Unessa olen hokenut että "mä en halua tätä, en halua" ja halunnut pois koko tilanteesta. Uni on aina loppunut siihen että pyörryn ilmeisesti järjettömästä kauhusta ja tuskasta. En tiedä olisiko meille sitten yläasteella näytetty koulussa jokin synnytysvideo, josta olisi jäänyt traumoja?
Erityisesti pelkään sitä, että jos tulen raskaaksi niin miten voin kohdata synnytyksen? Sitä lasta ei sitten enää muilla konsteilla sieltä pois saa (paitsi tietysti sektio, mutta lapsen kannalta alatiesynnytys tietysti aina parempi). Mitä jos minuun iskee samanlainen järjetön paniikki kuin unissa kun synnytys alkaa lähestyä?
Voiko pelkopolilta saada apua vaikka ei ole edes raskaana vielä? Tämä synnytys/raskauspelko voi olla esteenä koko lapsen hankinnalle.
Synnytyspelko estää lapsen hankinnan?
21
4886
Vastaukset
- :////
Olen samassa tilanteessa sinun kanssa. Olemme miettineet jo useamman vuoden lasta mutta kärsin järkyttävästä pelosta, jo pelkkä sairaala ja piikit saavat mut näkemään punaista.
Sektioon olisin valmis mutta sinnepäs ei noin vaan pääsekään.
Miten sulla, olisitko valmis sektioon vai pelottaako sekin?
Miten muuten te, joilla on ollut suunniteltu sektio, mihin aikaan se yleensä tehdään? Viimeisellä raskausviikolla vai aiemmin?
Pelkään nimittäin sitäkin että JOS saisinkin suunnitellun sektion pelon takia niin mitä jos vauva päättäisikin syntyä vaikka paria viikkoa aiemmin, mitäs sitten?- vauvakuumeinen pupupöksy
Mä oon miettiny sitä ns pelkosektiota, mutta toisaalta tuntuu jotenkin itsekkäältä ja myös raukkamaiselta tehdä sektio jos normaalisynnytys olisi kaikinpuolin mahdollinen. Kuitenkin se alatiesynnytys on lapselle terveellisempi vaihtoehto ja tiedän että potisin huonoa omatuntoa jos en kaikkeani lapseni eteen tekisi.
Mutta toisaalta... Se pelko synnytyksestä ja jo pelkästään loppuraskausajasta on niin suuri, että en tiedä kannattaako minun lasta alkaa hankkimaan. Ei ole kivaa jos raskaudesta viimeiset parikuukautta menee hysteerisesti panikoidessa ja tulevaa synnytystä itkien...
Kyllä mä uskon että jokainen, joka todella haluaa ns pelkosektion, saa sen. Täytyy vaan tiukasti pitää kiinni omasta mielipiteestään ja johdonmukaisesti vaatia sektiota. Luulisi, että suunnitellut sektiot usein onnistuu suunniteltuna ajankohtana, toki on niitäkin tapauksia jolloin lapsi on päättänyt tulla aiemminkin. Mutta kyllä siitäkin sitten varmasti selviää.
Se tässä juuri ihmetyttääkin, että miksi ihmeessä minä panikoin tällaisesta asiasta näin paljon? Naiset ovat kautta aikain synnyttänyt lapsia ja jos muut siihen pystyvät niin miksi minä en? Tuntuu vaan, että se pelko on niin suuri, siihen liittyy jopa kuolemanpelkoa. - tunteitasi!
vauvakuumeinen pupupöksy kirjoitti:
Mä oon miettiny sitä ns pelkosektiota, mutta toisaalta tuntuu jotenkin itsekkäältä ja myös raukkamaiselta tehdä sektio jos normaalisynnytys olisi kaikinpuolin mahdollinen. Kuitenkin se alatiesynnytys on lapselle terveellisempi vaihtoehto ja tiedän että potisin huonoa omatuntoa jos en kaikkeani lapseni eteen tekisi.
Mutta toisaalta... Se pelko synnytyksestä ja jo pelkästään loppuraskausajasta on niin suuri, että en tiedä kannattaako minun lasta alkaa hankkimaan. Ei ole kivaa jos raskaudesta viimeiset parikuukautta menee hysteerisesti panikoidessa ja tulevaa synnytystä itkien...
Kyllä mä uskon että jokainen, joka todella haluaa ns pelkosektion, saa sen. Täytyy vaan tiukasti pitää kiinni omasta mielipiteestään ja johdonmukaisesti vaatia sektiota. Luulisi, että suunnitellut sektiot usein onnistuu suunniteltuna ajankohtana, toki on niitäkin tapauksia jolloin lapsi on päättänyt tulla aiemminkin. Mutta kyllä siitäkin sitten varmasti selviää.
Se tässä juuri ihmetyttääkin, että miksi ihmeessä minä panikoin tällaisesta asiasta näin paljon? Naiset ovat kautta aikain synnyttänyt lapsia ja jos muut siihen pystyvät niin miksi minä en? Tuntuu vaan, että se pelko on niin suuri, siihen liittyy jopa kuolemanpelkoa.Tässä maailmassa on kuule aika todella paljon itsekkäämpiä ja raukkamaisempia asioita kuin sektion haluaminen pelon takia.
Ihan vaikka jo se, ettei sektiota anneta äidille, joka sen haluaisi.
Tämän lisäksi maailmassa-Suomessakin-tapahtuu aika karmeita asioita.
Suhtauttakaa pikkuisen asioita. Sinänsä surullista, että naisten päähän taotaan tuota älytöntä syyllistämistä sektioista. - vauvakuumeinen pupupöksy
tunteitasi! kirjoitti:
Tässä maailmassa on kuule aika todella paljon itsekkäämpiä ja raukkamaisempia asioita kuin sektion haluaminen pelon takia.
Ihan vaikka jo se, ettei sektiota anneta äidille, joka sen haluaisi.
Tämän lisäksi maailmassa-Suomessakin-tapahtuu aika karmeita asioita.
Suhtauttakaa pikkuisen asioita. Sinänsä surullista, että naisten päähän taotaan tuota älytöntä syyllistämistä sektioista.Ei tässä olekaan kyse siitä, mitä ajattelen/pelkään muiden ajattelevan jos teetän pelkosektion. Se on minulle ihan samantekevään, jokainen kun taaplaa tyylillään. Kun ihan oikeasti haluaisin mahdolliselle lapselleni parhaan mahdollisen alun, eikä se synnytys/raskaana olo voi olla niin kamala asia kuin omassa päässäni kuvittelen. Siksi haluaisin mennä sinne pelkopolille (tai vaikka ihan jonkun kanssa) juttelemaan tästä asiasta että voisin purkaa tätä järjetöntä suhtautumista ko asiaa kohtaan ennen kuin edes hankkiudun raskaaksi.
Tietääkö kukaan onko pelkopolit miten halukkaita ottamaaan tällaisia raskaus/synnytyspelkoisia vauvakuumeisia? Vai täytyykö jo olla raskaana (silloinhan on liian myöhäistä perua enää...) - että synnytys
vauvakuumeinen pupupöksy kirjoitti:
Ei tässä olekaan kyse siitä, mitä ajattelen/pelkään muiden ajattelevan jos teetän pelkosektion. Se on minulle ihan samantekevään, jokainen kun taaplaa tyylillään. Kun ihan oikeasti haluaisin mahdolliselle lapselleni parhaan mahdollisen alun, eikä se synnytys/raskaana olo voi olla niin kamala asia kuin omassa päässäni kuvittelen. Siksi haluaisin mennä sinne pelkopolille (tai vaikka ihan jonkun kanssa) juttelemaan tästä asiasta että voisin purkaa tätä järjetöntä suhtautumista ko asiaa kohtaan ennen kuin edes hankkiudun raskaaksi.
Tietääkö kukaan onko pelkopolit miten halukkaita ottamaaan tällaisia raskaus/synnytyspelkoisia vauvakuumeisia? Vai täytyykö jo olla raskaana (silloinhan on liian myöhäistä perua enää...)on kamala tapahtuma. Eikö totta,miettikääpä kaikkia sairaalasarjoja,siellähän ne hulluna huutaa ja kirkuu synnytysvaiheessa!
Äidit toisilleen kertoo kauhutarinoita että "kyllä se oli hirveetä!!!"
Jos se olisi oikeasti niin hirveätä, Suomessakin oltaisiin kuoltu sukupuuttoon aikapäiviä sitten.
JOs noin hysteerinen suhtautuminen on synnytykseen jo etukäteen,miettikää,mitä se vaikuttaa siihen vauvaan siellä,syntyy kiukkuisena ja itkuisena,hän vaistoaa vihanne ja ahdistuksenne ja pelkonne! - lapsen etu
vauvakuumeinen pupupöksy kirjoitti:
Ei tässä olekaan kyse siitä, mitä ajattelen/pelkään muiden ajattelevan jos teetän pelkosektion. Se on minulle ihan samantekevään, jokainen kun taaplaa tyylillään. Kun ihan oikeasti haluaisin mahdolliselle lapselleni parhaan mahdollisen alun, eikä se synnytys/raskaana olo voi olla niin kamala asia kuin omassa päässäni kuvittelen. Siksi haluaisin mennä sinne pelkopolille (tai vaikka ihan jonkun kanssa) juttelemaan tästä asiasta että voisin purkaa tätä järjetöntä suhtautumista ko asiaa kohtaan ennen kuin edes hankkiudun raskaaksi.
Tietääkö kukaan onko pelkopolit miten halukkaita ottamaaan tällaisia raskaus/synnytyspelkoisia vauvakuumeisia? Vai täytyykö jo olla raskaana (silloinhan on liian myöhäistä perua enää...)Lapsen etu voi olla myös se, että raskausaika on stressitön ja lapsi syntyy sektiolla kuin se, että raskausaika on yhtä panikointia ja lapsi syntyy alateitse.
Hankkiihan kaupunkilaisetkin lapsia. Kuitenkin on todettu, että maalla kasvaneilla lapsilla on parempi immuniteetti ja vähemmän allergioita. Onko siis kaupunkilaisvanhemmat raukkamaisia kasvattaessaan lapsensa kaupungissa, kun maallakin heidät voisi kasvattaa?! - kahden äiti
että synnytys kirjoitti:
on kamala tapahtuma. Eikö totta,miettikääpä kaikkia sairaalasarjoja,siellähän ne hulluna huutaa ja kirkuu synnytysvaiheessa!
Äidit toisilleen kertoo kauhutarinoita että "kyllä se oli hirveetä!!!"
Jos se olisi oikeasti niin hirveätä, Suomessakin oltaisiin kuoltu sukupuuttoon aikapäiviä sitten.
JOs noin hysteerinen suhtautuminen on synnytykseen jo etukäteen,miettikää,mitä se vaikuttaa siihen vauvaan siellä,syntyy kiukkuisena ja itkuisena,hän vaistoaa vihanne ja ahdistuksenne ja pelkonne!Olen monta kertaa sanonut teini-ikäisille pojilleni jotain telkkasarjan synnytystä katsottaessa että hei, toi on näytelmää, ei se oikeasti tuollaista ole.
Aina siellä hiukset märkänä hiki päässä huudetaan ja kiroillaan. Jenkkisarjoissa vielä työnnetään äiti pyörätuolilla synnytykseen.
Täällä mennään ihan reippasti itse saliin ja hyvää huolta pidetään. Itse en ole kummankaan synnytykseni kuluessa huutanut tai karjunut. Pari kertaa taisi kuulua ääntä kun ähkäisin ponnistaessa.
Kun lapsi on maailmassa ja äiti "siivottu" päällisin puolin, onkin äidin aika kävellä suihkuun ja juoda sen jälkeen kupponen kahvia hyvän voileivän kera ja tuijotella sitä ihmettä. Siinä ei enää tunne mitään kipua. - mukaan
kahden äiti kirjoitti:
Olen monta kertaa sanonut teini-ikäisille pojilleni jotain telkkasarjan synnytystä katsottaessa että hei, toi on näytelmää, ei se oikeasti tuollaista ole.
Aina siellä hiukset märkänä hiki päässä huudetaan ja kiroillaan. Jenkkisarjoissa vielä työnnetään äiti pyörätuolilla synnytykseen.
Täällä mennään ihan reippasti itse saliin ja hyvää huolta pidetään. Itse en ole kummankaan synnytykseni kuluessa huutanut tai karjunut. Pari kertaa taisi kuulua ääntä kun ähkäisin ponnistaessa.
Kun lapsi on maailmassa ja äiti "siivottu" päällisin puolin, onkin äidin aika kävellä suihkuun ja juoda sen jälkeen kupponen kahvia hyvän voileivän kera ja tuijotella sitä ihmettä. Siinä ei enää tunne mitään kipua.No olipa taas uskomatonta soopaa! Tai ehkä pitää paikkansa kommentoineen kohdalla, mutta tuollaisella "todellisuudella" taas ei ole välttämättä mitään tekemistä jonkun toisen kohdalla.
Todellisuus on sitä, että synnytyksessä vauva voi kuolla tai vammautua tai olla kuolematta tai vammautumatta. Todellisuus on myös sitä, että lähes kaikki ensikertaa alateitse synnyttämään menevät repeävät, mutta repeämisen aste vaihtelee pienistä pintarepeämistä siihen, että jalkojen välissä ei muuta olekaan kuin tuhoutuneita, revenneitä kudoksia ja sisäelimiä joita kursitaan kasaan ja korjaillaan vielä jälkeenkinpäin. Siitä, mille välille tässä skaalassa itse kunkin synnytys lopulta asettuu ei tiedä vasta kuin synnytyksen jälkeen.
Kukaan, helpon tai vaikean synnytyksen kokenut ei todellakaan voi sanoa toiselle, miten tämän synnytys tulee menemään! Pitäisi siis jo lopettaa tämä kusetus ja potaskan jauhanta, ja alkaa puhua asioista asiallisesti koko todellisuus huomioiden. Sillä, että vakuutetaan toisille valheellisesti että kaikki menee sujuvasti ja hommasta palautuu parissa tunnissa ei oikeastaan aiheuteta muuta kuin pahennetaan masentumiseen sairastumisen vaaraa jos kaikki ei menekään niin kuin "kokeneet" ovat vannoneet. Ja mahdollisesti lisätään kieroutuneesti jopa syyllisyyden tunnetta siitä, jos kaikki ei olekaan mennyt hyvin.
Joten, kertokaa vain omat kokemuksenne mutta lopettakaa ennustaminen toisille koska synnytyksestä ei todella voi koskaan tietää.
- ninnuli20
Minä olen aina ollut kauheen herkkä kivulle ja aina ajattelin, että en koskaan halua synnyttää alateitse vaan haluan sektion. Näillä ajatuksilla myös päätimme rueta yrittämään lasta ja tulinkin raskaaksi. Yllättäen raskausaikana kaikki pekoni katosivat ja kun laskettuaika lähestyi odotin koko ajan milloinka se paniikki iskee..Mutta eipä iskenyt edes silloin, kun odotin sairaalassa synnytyksen käynnistymistä tai edes silloinkaan kun supistukset alkoivat. Synnytin normaalisti ja sain terveen pojan ja heti synnytyksen jälkeen olin unohtanut kaikki kivut (joita tietysti oli niin kuin kaikissa synnytyksissä). Se on jotenkin jännä, kun se pikkunen on siinä vieressä, että silloin ei enää muistakaan miten sitä vähän aikaa sitten kovasti ponnistettiin..:)Rohkeutta sinullekin ja muista ettei sektio ole pois suljettu vaihtoehto eikä sen takia kannata jättää elämäänsä ilman lasta!:)
- --------------------
Hei!
nykyään saa niin hyviä puudutuksiakin että pahin kipu lähtee aivan varmasti pois!Pelkopolilla varmasti ottavat mielellään vastaan vauvakuumeisia synnytyspelosta kärsiviä,mielestäni silloin onkin jo paras käydä puhumassa mieltä painavista asioista niin sitten voi rauhassa suunnitella tulevaisuutta :)
- m-ilian
..kerrompahan kuitenkin omia ajatuksia pelottavasta synnytyksestä ja miten ehkä päästä pelosta irti :)
En ole siis vielä ainuttakaan lasta synnyttänyt. Odotan ensimmäistä nyt noin puolessa välissä ja vasta muutamia viikoja olen kyennyt ajattelemaan loppuhuipennusta täysin toisin kuin alussa ja sitä ennen. En pelkää enää yhtään.
Tarinasi pohjalta minä näkisin pelkosi syyksi yksin ne painajaismaiset unet, joissa alat synnyttämään tuskallisesti. Unessa se ei kuitenkaan mene loppuun asti? Eli kuten sanoit, sinulta ehtii lähteä taju ja sitten heräät?
Minusta olisi tärkeää, että erottaisit nuo painajaisunet todellisuudesta nyt heti.
Unessa raskaana oleminen ja synnyttäminen tarkoittaa aivan jotain muuta, mitä todellisuudessa; raskaana oleminen tarkoittaa jonkin uuden asian tulemista elämääsi ja synnytys sen hyväksymistä; koska sinä unessa menetät tajuntasi ja heräät ennen itse synnytystä, tarkoittaa se sitä, että on olemassa jokin asia, mitä et halua mitenkään päästää sisällesi ja elämääsi, vaan unissakin taistelet vastaan.
Ehkä se on jokin asia, mikä hallitsee elämääsi jopa liikaakin? Koita miettiä juurta jaksain, mikä se voisi olla ja käytä asian miettimiseen ns. symboliikkaa; älä ajattele liian suoraviivaisesti, äläkä liian monimutkaisesti :)
Vastaus on yleensä lähellä ja yksinkertainen.
Oma tarinani:
Tulin yllättäen raskaaksi keväällä. Useita keskenmenoja saaneena tottuminen tilaan on ollut vaikeaa; olin valmistautunut näihin aikoihin tehtävään sterilisaatioon ja tulevaisuudessa adoptioon.
Vuosia sitten jo hyväksyin faktan, että en voi koskaan saattaa raskautta loppuun.
Mutta tämäpäs vauva vain näyttää olevan todella sitkeä ja ennen kaikkea terve toukkanen ja tulossa kovalla vauhdilla loppuun asti maailmaan. Vaikeuksista huolimatta näyttää nyt siltä, että poika pysyy sisällä ja terveenä synnytykseen asti.
Aikoinaan synnytystä miettiessäni pelkäsin ajatusta niin paljon, että suljin sen pois mielestä kokonaan. Sektio oli ainoa vaihtoehto, muusta ei voinut edes puhua.
Mutta! Joka kerta kun sain keskenmenon, ajatuksiin tuli *kuitenkin* ikävä olo siitä, etten minä koskaan saisi kokea sitä naisen elämän uskomattominta kokemusta; synnytystä.
Minä pelkäsin pahiten sitä suunnatonta kipua ja tuskaa, avuttomuutta ja sitä, että vauvalle tapahtuu jotain, kaikki ei menekään hyvin. Sitä, että minä repeän pienikokoisena navasta häntäluuhun korjaamattomalla tavalla ja kärsin sitten vammoista loppuelämäni.
En tiedä johtuuko sitten hormoneista vai mistä, mutta nyt on mieli AIVAN toisella suunnalla: Odotan innosta ratkeamaisillani tuota kokemusta, jonka jälkeen voin sanoa olevani "NAINEN". Siihen asti olen kokematon ja turhamainen tyttönen :)
Sitäkään en tiedä mistä johtuu, että en pelkää tulevaa kipua enkä tuskaa enää yhtään; se kuuluu itse asiaan, eikä se tule olemaan tappava. Kestän sen aivan varmasti. Olen sinnikäs taistelija muutenkin, miksi en tässä asiassa?
Avuttomuutta ja kontrollin pettämistä lieventää mieheni, jonka kanssa olemme puhuneet asiasta kaiken mahdollisen, ja hän on luvannut olla koko ajan tukena ja apuna;
jos minun kontrollini pettää, hänen ei ja hän "ottaa ohjat käsiin".
Miten ikinä se todellisuudessa meneekään, sitä me emme mieti. Pääasia on siinä, miten me molemmat asiaan suhtaudumme ja mitä toisille lupaamme. Teemme siis parhaamme molemmat ja se riittää ainakin minut rauhoittamaan ja nykyään olemaan jopa malttamaton!
En todellakaan malta odottaa mahan kasvamista lisää, tissien turpoamista uusiin ulottuvuuksiin, arpia ja kipuja ja ties mitä! Tiedän, että saan kokea tämän kaiken -vain kerran- joten otan tästä nyt kaiken irti ja yritän sen suorittaa jopa "luomuna" :D!
Auttaisiko sinua suggeroida itsesi ajatukseen, että tuleva lapsenne olisi teillekin se ainoa? Suhtaudu niin, ettet koskaan toiste tule mitään vastaavaa kokemaan. Se muuttaa varmasti ajatuksiasi asiasta ja pian haluatkin minun tapaani ottaa raskaudesta ja synnytyksestä kaiken ilon ja kauhun irti, mitä vain voit saada :)
Olen aivan varma, että saat pelkoosi apua ammattilaiselta, kun vain löydät oikean kanavan mistä aloitat avun hakemisen.
Mitä jos soittaisit ensimäiseksi vaikka paikkakuntasi sairaalaan synnytysosastolle ja kysyisit sieltä?
Sinun tilanteesi pelkoa kärsivänä on aivan yhtä tärkeä ja kauhea kuin jo raskaana olevallakin. On suhteetonta edes ajatella, että et uskaltaisi koskaan tehdä haluamaasi lasta vain liikaa hallitsevan pelon takia.
Mie olen nyt muutaman kuukauden pohtimisen päätteeksi jo niin innoissani odottamassa synnytystä, että tekisi mieli viedä sinut vaikka kahville jonnekin ja kertoa kaikki ajatukseni ja ehkä saisin tarttumaan samaa innostuneisuutta sinuunkin :D
Tätä on nääs jo niin paljon, että voisin erittäin mielelläni jakaa hiukan ympärille!
Toivon, että saat kaiken avun mitä tarvitset! On paljon myös itsestäsi kiinni, kuinka paljon haluat sen eteen, pelon häivyttämiseksi tehdä.- turhan suuret odotukset.
"...sitä naisen elämän uskomattominta kokemusta; synnytystä"
Naisen elämän uskomattomin kokemus vaihtelee tapauskohtaisesti, ei se niin autuaaksi tekevä asia ole.
Itselleni poikani ensisanat ja ensiaskeleet olivat paaaaljon suurempia ja uskomattomampia kuin itse synnytys.
Tämä on muuten asia, jonka adoptioonkin päätynyt pariskunta voi kokea :)
"Odotan innosta ratkeamaisillani tuota kokemusta, jonka jälkeen voin sanoa olevani "NAINEN". Siihen asti olen kokematon ja turhamainen tyttönen :) "
Tarkoitit tämän varmaan ihan puolileikillään, mutta sanon kuitenkin vielä omana kokemuksena, että tosinainen on nainen, oli sitten synnyttämätön tai vaikka kuusi kertaa synnyttänyt. Synnytyksellä ei ollut ainakaan omalla kohdallani vaikutusta naiseuteen.
Naiseus on kuitenkin ainakin minulle lähinnä naisena olemista "henkisellä" tasolla, fyysisyys merkkaa siinä vähemmän. - minäkin;
turhan suuret odotukset. kirjoitti:
"...sitä naisen elämän uskomattominta kokemusta; synnytystä"
Naisen elämän uskomattomin kokemus vaihtelee tapauskohtaisesti, ei se niin autuaaksi tekevä asia ole.
Itselleni poikani ensisanat ja ensiaskeleet olivat paaaaljon suurempia ja uskomattomampia kuin itse synnytys.
Tämä on muuten asia, jonka adoptioonkin päätynyt pariskunta voi kokea :)
"Odotan innosta ratkeamaisillani tuota kokemusta, jonka jälkeen voin sanoa olevani "NAINEN". Siihen asti olen kokematon ja turhamainen tyttönen :) "
Tarkoitit tämän varmaan ihan puolileikillään, mutta sanon kuitenkin vielä omana kokemuksena, että tosinainen on nainen, oli sitten synnyttämätön tai vaikka kuusi kertaa synnyttänyt. Synnytyksellä ei ollut ainakaan omalla kohdallani vaikutusta naiseuteen.
Naiseus on kuitenkin ainakin minulle lähinnä naisena olemista "henkisellä" tasolla, fyysisyys merkkaa siinä vähemmän.naivia tekstiä. Naiseus on paljon muuta kuin synnytys, ja elämän uskomaatomat kokemukset tulevat usein yllättäen eikä synnytyksenmuodossa.
Kun hehkutta jotain, josta ei edes tiedä tuohon malliin, voi tulla pettymyksiä, kun tilanne ei olekaan sitä mitä on luullut.
Näitä "supersynnyttäjä" aina kohtaa välillä. Tosipaikan tulen meneekin sitten spasmat sekaisin. Yllättävän monet naiset luulevat, että synnytys sattuu, muttei tietystikään minua, kun minulla on oikea asenne. Asenne ei valittettavasti auta, jos fysiikka panee vastaan.
- 88+08+
kyllä muistaakseni voi mennä pelkopolille vaikka ei olisikaan vielä raskaana.
"Pelkään sitä tuskaa ja avuttomuutta synnytyksen ponnistusvaiheessa." mulla ei ollu oikein mitään synnytyspelkoa ennen ponnistusvaihetta, mutta ei siinä paljoa ehdi miettimään kun alkaa ponnistuttaan ja siitä mä ainakin käytin kaiken voimani siihen(samalla sain purettua ärsytystä ja ahdistusta kun sai kaikin voimin ponnistaa ja loppu vaiheessa tuli myös kunnon huudot :)) ei oo koskaan elämän aikana ollu niin rentoutunu olo ku tytön syntymisen jälkeen. kaikki lihasjännistys laukes.
sanoisin että pelkopolille voi mennä käymään noiden pelkojen takia! onnea yritykseen ja tulevaan synnytykseen sitten kun sen aika tulee! - :):)
minullakin oli synntyspelkoa jonkin verran.. ja ajattelin aina että en uskalla tulla raskaaksi, sillä silloin iskee taatusti paniikki, koska jotenkin se vauva on saatava ulos, ja kaikki mahdolliset tavat tehdä se pelotttaa aiva hirveästi. mutta sattuikin niin että tulin yllättäen raskaaksi, ja auksi siinä tietenki oli käsittelemistä, mutta en kuitenkaan joutunut missään vauheessa paniikkin. tavallaan sitä kasvoi siihen vauvansaantiajatukseen. Loppuaikoina tietysti alkoi pelottaa ja synnytysajatukset valvottivat aina iltaisin ennen nukahtamista. Tsempppiä sulle jatkoon:)
- 2xäitee
Minä pelkäsin myös esikoista odottaessa kamalasti synnytystä tai silloin alkuaikoina mutta raskauden loppumetreillä sitä oli aivan kypsä ja valmis synnyttämään, esikoinen kuitenkin leikattiin perätilan vuoksi ulos, se oli helppoa makailin vaan pöydällä ja hetken päästä (n.20min.) vauva olikin jo ulkona, enkä ollut leikkauksen jälkeen edes kummemmin kipeä. Toisen lapsen kohdalla iski taas synnytyskammo mutta jälleen loppuraskauden aikana olin aivan valmis synnyttämään, eikä siellä salissa enää millään ollut väliä, pääasia että sain vauvan ulos, eikä synnytys niin paljon satu etteikö sitä vielä kolmatta lasta tekisi vaikka toinen lapsemme oli iso ja syntyi käsi edellä. Eli mikäli tulet raskaaksi niin varmasti loppuaikoina olet jo valmis synnyttämään joko alakautta tai sitten leikkauksen avulla. Ja onhan palkinto minkä siitä saa jotain aivan uskomatonta!
- synnytyspelkoinen
Älä hätäile!
Kyllä sen keisarinleikkauksen saa, kun vakaasti alusta saakka kertoo jokaiselle raskausajan terveydenhuoltoihmiselle, että se todellakin on ainoa vaihtoehto jolla lapsesi tähän maailmaan tulee.
Itse venytin lapsentekoa turhankin pitkälle (olin 33 esikoisen syntyessä), ettei enää tahdottu luonnollisesti saada projektia alullekaan! Ja tyystin pelkästään synnytyspelon takia en suostunut yrittämäänkään raskautta.
Tulet kohtaamaan kaikenmaailman vanhakantaisia asenteita synnyttämisestä ja syytöksiä itsekkyydestä. Kysynpähän vaan: jos ihminen on seuraavaksi menossa Marsiin, miksi ei kehittynyttä teknologiaa, myös lääketietede on mennyt eteenpäin sitten kivikauden, voisi käyttää tämänkin homman helpottamiseen?
Saako todella kirkkaamman kruunun ja hienomman lapsen, mikäli ainoa tekotapa on saattaa se tähän maailmaan kivulla ja tuskalla??
Minun lapseni on täysin terve ja huomattavasti ikäisiään kauniimpi. Eikä se ei ole pelkästään minun mielipiteeni! Pää ei ole koskaan ollut mallia "conehead", joten kasvonpiirteet ovat säilyneet oikeanlaisina. Hänellä ei ollut hapenpuutosvaaraa pitkittyneen synnytyksen takia; syntymä kesti ainoastaan muutaman minuutin.
Ja mikä tärkeintä, hän ei joutunut kärsimään minun kohonneesta stressitasostani missään vaiheessa kehitystään. Hänellä oli rauhallinen, rakastava äiti napanuoran toisessa päässä, tämän suunnattomista peloista huolimatta.- Fobiaa
Olen itsekin miettinyt tuota asiaa: miksi naisten synnytyskipujen hoitoon ei ole paneuduttu yhtä suurella vakavuudella kuin muiden kipujen hoitoon? Katsoisin, että kyse on asenteellisuudesta -sanotaanhan jo Raamatussakin, että 'kivulla sinun on synnyttäminen'. Tosin tuokin lause on irrotettu usein yhteydestään, ja alunperin tekstin kirjoittajan tarkoitus oli ihmetellä/kauhistella, miksi tällaista tapahtuu (laajemmin: mikä mieli ihmisen kärsimyksissä on?), ei 'käskeä' synnyttämään kivulla. Itse olen kärsinyt synnytypelosta nuoresta saakka, enkä ole voinut ajatella synnytystä sen takia. Kohta olenkin jo ehkä liian vanha tulemaan raskaaksi, mikäli kovin monta vuotta asiaa jahkailen. Siksi olisinkin kysynyt, kävitkö puhumassa asiasta jo ennen raskauttasi? Voiko tästä asiasta jossakin puhua ennen raskautta, sillä en halua 9 kuukauden helvettiä itselleni! Miksi tästä synnytyspelon hoidosta on ennen raskautta niin vaikea saada tietoa? Vai onko kyse siitä, ettei sitä ole oikeasti edes tarjolla missään? Silti käsittääkseni monet naiset kokevat raskaus/synnytysfobiaa.
- nooni
etten koskaan synnytä tai tee lasta ennen ku mies sen synnyttää mun puolesta. No kävi niin että olin raskaana, eikä auttanu muu kuin itse synnyttää. Koko raskauden ajan oli kova pelko etta jotain menee pieleen, kuolen tai jotain. Sektioo mietin todella monet kerrat, olisko se helpompi. Nyt en voi sanoo kun että oon tosi onnellinen että tein lapseni "normaalisti", kaikki meni hyvin. Kaikki tsempit siis sulle koska luulen (ja toivon) et pelko menee joka tapaukses ohi ja kaikki menee sunkin osalta hyvin niinku munki:)
Sitä paitsi, voisin synnyttää nyt ja täs vaikka heti uudelleen=) - Anonyymi
Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä pelkopolille jo ennen raskautta. Nimimerkillä itkin pelosta jo kun suunnittelimme ehkäisyn lopettamista ja nyt, rv 10 en ole edelleenkään saanut apua. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä sanoin heti tarvitsevani apua vaikeaan synnytyspelkoon. Terkkari kysyi mikä synnytyksessä pelottaa ja siinä kun olin taas itkien kertonut, sain vastaukseksi että sitä pelkoa ehditään kyllä vielä käsittelemään.
Tekee varmaan hirveen hyvää sikiölle kaikki tämä stressi, vain siksi että jäin pelkoni kanssa yksin.- Anonyymi
Olen mies,jotenkin minusta tuntuu että olen hiljaa. Naisia pitää kunnioittaa ja olla heille avuksi.En voi muuta sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279