Tänään viimeinkin olivat äitini hautajaiset, (äiti kuoli n. viikko sitten) enkä vieläkään ole surrut paria kyyneltä hautajaisissa ja muutamaa itkukohtausta lukuunottamatta. Olen aikaisemminkin keskustellut täällä palstalla äitini kuolemasta. Itkukohtaukset tulevat yleensä yöllä enkä saa niiden takia nukuttua, ja siksi päivärytmini on ihan sekaisin. Päivisin en tunne kuitenkaan surua tai oikeastaan mitään muutakaan. Kavereille käyttäydyn samalla tavalla kuin ennen äitini kuolemaakin, nauramme ja muuta, mutta en ole ollut oikeastaan iloinenkaan. Meneekö tämä omituinen vaihe joskus ohi?
Äidin hautajaiset tänään
onneton 17v
28
7415
Vastaukset
- tärkeää
Hyvä että yöllä sentään pystyt suremaan, olet kiinni tunteissasi. Se on arvokasta, varo ettet kovetu. Varmaan et luota ystäviisi niin paljoa että näyttäisit tunteet heidän seurassaan? En ole lukenut vanhoja viestejäsi joten en tiedä miten yllättäen äitisi kuoli, mutta oli se odotettua tai ei niin kuolema on aina yllätys ja sinä olet nyt vasta alussa surun tiellä. Et ole varmaan vielä tajunnut asiaa kokonaisuudessaan ja sitä mitä se elämällesi merkitsee. Koe vaan rohkeasti kaikki mitä eteen tulee ja etsi kuuntelijoita ja auttajia, jos ei muita löydy niin vaikka joku psykologi jolle voit puhua vapaasti. Tai kirjoita ylös tunteitasi ja ajatuksiasi. Otan osaa suruusi ja toivotan sinulle kaikkea hyvää.
- onneton 17v
vaikka osa ystävistäni on minulle hyvin läheisiä ja olen tuntenut heidät jo pitkään, voi olla etten vain pysty itkemään heidän seurassaan. minä olen porukassamme se vahva, joka lohduttaa muita, joten se voi olla syynä tähän.
Äitini kuoli syöpään, ja hänelle oli ennustettu vuosi elinaikaa viime kuussa. siksi tuli vähän yllätyksenä että hän kuoli jo nyt. onneksi kävimme katsomassa häntä samana päivänä ennen hänen kuolemaansa, niin siitä ei jäänyt pahaa mieltä.
Minua on häirinnyt sekin, ettei siskoni sure lainkaan. hän ei itkenyt edes hautajaisissa. tosin voi olla, että hän tekee kuten minä ja itkee yöllä. pikkuveljenikin yrittää peitellä suruaan, mutta on hän itkenyt pari kertaa minun nähteni.
Kiitos osanotostasi :) - nuksguaw
onneton 17v kirjoitti:
vaikka osa ystävistäni on minulle hyvin läheisiä ja olen tuntenut heidät jo pitkään, voi olla etten vain pysty itkemään heidän seurassaan. minä olen porukassamme se vahva, joka lohduttaa muita, joten se voi olla syynä tähän.
Äitini kuoli syöpään, ja hänelle oli ennustettu vuosi elinaikaa viime kuussa. siksi tuli vähän yllätyksenä että hän kuoli jo nyt. onneksi kävimme katsomassa häntä samana päivänä ennen hänen kuolemaansa, niin siitä ei jäänyt pahaa mieltä.
Minua on häirinnyt sekin, ettei siskoni sure lainkaan. hän ei itkenyt edes hautajaisissa. tosin voi olla, että hän tekee kuten minä ja itkee yöllä. pikkuveljenikin yrittää peitellä suruaan, mutta on hän itkenyt pari kertaa minun nähteni.
Kiitos osanotostasi :)Voi olla ettei siskosi vielä edes tajua äitinne kuolemaa:(
Tai sitten hän tekee niin kuin minä itkin salaa kaikilta.Halusin olla se perheen urhea joka vähän liikaakin jaksaa kantaa koko surun harteillaan:(
Toivottavasti en omilla kertomuksilla pahenna suruasi:(laskin että 15 tuttua on mennyt viimeisen 10v aikana:(
Tuntuu vaan hyvältä kirjoittaa,koska edelleen tunnen surua ja kaipuuta.Tiedän miltä se suru tuntuu sillä hetkellä sitä ei edes pysty järjellä tajuamaan:(
Voimia ja suuret halaukset haluan sulle lähettää! - onneton 17v
nuksguaw kirjoitti:
Voi olla ettei siskosi vielä edes tajua äitinne kuolemaa:(
Tai sitten hän tekee niin kuin minä itkin salaa kaikilta.Halusin olla se perheen urhea joka vähän liikaakin jaksaa kantaa koko surun harteillaan:(
Toivottavasti en omilla kertomuksilla pahenna suruasi:(laskin että 15 tuttua on mennyt viimeisen 10v aikana:(
Tuntuu vaan hyvältä kirjoittaa,koska edelleen tunnen surua ja kaipuuta.Tiedän miltä se suru tuntuu sillä hetkellä sitä ei edes pysty järjellä tajuamaan:(
Voimia ja suuret halaukset haluan sulle lähettää!pahenna surua :) se vain auttaa kun saa keskustella asiasta muiden kanssa.
siskoni ilmeisesti tosiaan yrittää kätkeä surunsa muilta ja olla se urhea, hän on kuitenkin perheen vanhin isääni lukuunottamatta, ja hän siksi saattaa kokea tuon "vahvana olemisen" velvollisuudekseen. - Helikaarina
Otan osaa suruusi ja kerron omasta surun tiestäni. Rakkaan poikamme kuolemasta on nyt kuukausi ja alkuun minäkin olin niin shokissa, että en käsittänyt koko asiaa. Hän menehtyi äkillisesti rajussa auto-onnettomuudessa ja nyt kelaan ajatuksissani kaikkea: kuinka poliisit toivat suruviestin, hautajaisia, poikaani, viimeistä yhteistä päivää jne. Ensimmäiset viikot ihmettelin, miksi itku ei tule. Parhaalle ystävälleni hoin:jos joku olisi sanonut, että tässä tilanteessa itken näin vähän, en olisi uskonut.
Menin töihin hautajaisten jälkeen sairauslomalta ja vasta sitten suru iski päälle synkän yön lailla. Ahdistus on niin kova, että minun oli pakko hakeutua lääkäriin, koska rinnassani oli kova puristus, päätäni särki ja oli oksettava olo enkä saanut nukutuksi.Pääsin kriisiapuun ja sain sairauslomaa sekä nukahtamislääkkeet. Yöt saan joten kuten nukutuksi mutta päivällä iskee ikävä ja lohduton surumielisyys - itken ja itken....
Tänään kävin haudalla taas ja ajattelin, kuinka rakas poikani oli meille, ainoamme. Onneksi hänelle tuli sanotuksi, kuinka tärkeä hän oli meille ja viimeinen hänen elinpäivänsä oli pojan syntymäpäivä, joka oli täynnä iloa. Hän oli niin energinen ja pulppusi iloa ja tulevaisuuden suunnitelmia, kauniita muistoja. - onneton 17v
Helikaarina kirjoitti:
Otan osaa suruusi ja kerron omasta surun tiestäni. Rakkaan poikamme kuolemasta on nyt kuukausi ja alkuun minäkin olin niin shokissa, että en käsittänyt koko asiaa. Hän menehtyi äkillisesti rajussa auto-onnettomuudessa ja nyt kelaan ajatuksissani kaikkea: kuinka poliisit toivat suruviestin, hautajaisia, poikaani, viimeistä yhteistä päivää jne. Ensimmäiset viikot ihmettelin, miksi itku ei tule. Parhaalle ystävälleni hoin:jos joku olisi sanonut, että tässä tilanteessa itken näin vähän, en olisi uskonut.
Menin töihin hautajaisten jälkeen sairauslomalta ja vasta sitten suru iski päälle synkän yön lailla. Ahdistus on niin kova, että minun oli pakko hakeutua lääkäriin, koska rinnassani oli kova puristus, päätäni särki ja oli oksettava olo enkä saanut nukutuksi.Pääsin kriisiapuun ja sain sairauslomaa sekä nukahtamislääkkeet. Yöt saan joten kuten nukutuksi mutta päivällä iskee ikävä ja lohduton surumielisyys - itken ja itken....
Tänään kävin haudalla taas ja ajattelin, kuinka rakas poikani oli meille, ainoamme. Onneksi hänelle tuli sanotuksi, kuinka tärkeä hän oli meille ja viimeinen hänen elinpäivänsä oli pojan syntymäpäivä, joka oli täynnä iloa. Hän oli niin energinen ja pulppusi iloa ja tulevaisuuden suunnitelmia, kauniita muistoja.oma poika on varmasti kamalaa menettää :(
- nainen pohjoisen
onneton 17v kirjoitti:
pahenna surua :) se vain auttaa kun saa keskustella asiasta muiden kanssa.
siskoni ilmeisesti tosiaan yrittää kätkeä surunsa muilta ja olla se urhea, hän on kuitenkin perheen vanhin isääni lukuunottamatta, ja hän siksi saattaa kokea tuon "vahvana olemisen" velvollisuudekseen.Kun poikani isän hautajaiset oli,oli poika 9v.
Minä itkin aika paljon ennen hautajaisia ja hautajaisissa.Poikani ei itkenyt kertaakaan ja sanoinkin hänelle että saa hän itkeä ,koska surullinen oli.Poikani vastasi minulle että miten hän voi itkeä kun minä itken niin paljon että täytyyhän hänen olla vahvempi kun minä en jaksa.Niin se tieten on että joku aina yrittää olla se vahvempi kun toiset ei jaksa,ja kun tämä vahvempi ihminen huomaa että toiset pärjää jo paremmin niin silloin vasta antaa hän itselleen mahdollisuuden surra.
Osanottoni sinulle tyttönen äitisi pois menon johdosta.
Sitten kun jaksat ajatella muutakin,niin käy lainaamassa kirjastosta kirja jonka on kirjoittanut Peter Richelieu ja kirjan nimi on Sielun Matka
Siinä kerrotaan mihin sielu menee kun kuolema käy vierailulla
Halaus sinulle tyttönen
- nuksguaw
Kun mummini kuoli syöpää(66v) suljin sen surun pois enkä tajunnut mitään.Enoni kuoli itkin vasta monen viikon jälkeen.(näin kun hän kuoli mun vierelle (52v)Nauroin melkein tajuamatta koko asialle kun jonkun kanssa juttelin.Olo oli juuri tuo itku tuli kun olin yksin.Kaverini kun kuoli itkeskelin iltaisin kun istuin yksin ulkona.En halunnut kenenkään näkevän mun surua.Ihan luonnollista surra omalla tavalla:(
- onneton 17v
minun äitini oli vasta 43-vuotias, ja siksikin tämä kuolema oli shokki. Silloin kun kaverini kuoli tsunamissa 2004, itkin myös melko vähän: kuullessani, että hän on kadonneiden listalla ja koulussa järjestetyssä muistotilaisuudessa, sekä lisäksi vähän näitä yöitkuja. kai se on minulle tavanomaista ja ihmisethän surevat eri tavalla. ja minäkään en halua muiden näkevän suruani. ja koska tätä kaverin kuolemaa ajattelen usein vieläkin, niin olen huolissani että kuinka kauan kestää täydellinen toipuminen tästä äidin kuolemasta, äiti kun oli minulle läheisempi ihminen. kaverini kuolema ei myöskään aiheuttanut minussa juurikaan tällaista ei tunteita- reaktiota, enemmänkin vain ajattelin sitä ja sydämeen sattui. vaikeahan näitä tunteita on selittää :/ minulta on myös kuollut kaikki isovanhemmat isän isää lukuunottamatta, mutta heidän kuolemistaan tuorein oli 11 vuotta sitten joten luonnollisesti itkin silloin, lapsi kun olin.
- nuksguaw
onneton 17v kirjoitti:
minun äitini oli vasta 43-vuotias, ja siksikin tämä kuolema oli shokki. Silloin kun kaverini kuoli tsunamissa 2004, itkin myös melko vähän: kuullessani, että hän on kadonneiden listalla ja koulussa järjestetyssä muistotilaisuudessa, sekä lisäksi vähän näitä yöitkuja. kai se on minulle tavanomaista ja ihmisethän surevat eri tavalla. ja minäkään en halua muiden näkevän suruani. ja koska tätä kaverin kuolemaa ajattelen usein vieläkin, niin olen huolissani että kuinka kauan kestää täydellinen toipuminen tästä äidin kuolemasta, äiti kun oli minulle läheisempi ihminen. kaverini kuolema ei myöskään aiheuttanut minussa juurikaan tällaista ei tunteita- reaktiota, enemmänkin vain ajattelin sitä ja sydämeen sattui. vaikeahan näitä tunteita on selittää :/ minulta on myös kuollut kaikki isovanhemmat isän isää lukuunottamatta, mutta heidän kuolemistaan tuorein oli 11 vuotta sitten joten luonnollisesti itkin silloin, lapsi kun olin.
Hyvä että jaksat kirjoittaa ja purkaa oloasi:)
Jotenkin sitä kaiken surun jälkeen tulee vahvemmaksi ja haluaa enemmän auttaa muita ihmisiä.Ihmeellistä kyllä jostain sitä voimaa on löytynyt:) - onneton 17v
nuksguaw kirjoitti:
Hyvä että jaksat kirjoittaa ja purkaa oloasi:)
Jotenkin sitä kaiken surun jälkeen tulee vahvemmaksi ja haluaa enemmän auttaa muita ihmisiä.Ihmeellistä kyllä jostain sitä voimaa on löytynyt:)kun on itse kokenut surun ja tietää kuinka kamalaa se voi olla, niin tietenkin sitä haluaa lievittää toisten tuskaa.
- nuksguaw
onneton 17v kirjoitti:
kun on itse kokenut surun ja tietää kuinka kamalaa se voi olla, niin tietenkin sitä haluaa lievittää toisten tuskaa.
Samalla sitä käy läpi omaa surua kun auttaa toisia vaikka tietää jokaisen surevan eri tavalla
Auttoi juttelu sukulaisten kanssa siitä miten kukakin suree omalla tavalla.Alkuvaiheessa surua sitä ei ehkä pysty vielä kukaan käsittelemään:(
Mutta itsellä kuukausia myöhemmin käytiin läpi niitä asioita.Heti en pystynyt enkä oikeastaan vielä edes hautajaisissa itkenyt,tuli häpeä siitä että olenko kylmä kun en heti pystynyt edes itkemään.Nyt myöhemmin tajuan että en pystynyt edes ajattelemaan:(Voi olla että siskollesi asia on myös niin kipeä.Toivottavasti voitte ajan kuluessa puhua asiasta,koska se on tosi tärkeää.Mulla oli tosi vaikeaa kun enoni kuoli viereeni sukulaiseni syyttivät aluksi minua kun en muka tehnyt oikein,vaikka en voinut tehdä mitään:(Onneksi ambulanssi miehet sanoivat etten voinut mitään enää:(Mutta nyt tajuan itse ettei se ollut mun käsissä.
- sureva tytär
Meidän äitimme kuolivat samoihin aikoihin, minun päivää ennen sinun äitiäsi.. Mietinkin siis juuri että kuinka olet päässyt alkuun surutyössä? Itsellä on välillä kova ikävä ja kaipuu, päästä edes kerran pitämään äitiä kädestä, halaamaan ja katsomaan silmiin... mutta sitten muistan hänen kipunsa ja tuskansa, että niitä ei enää hänellä ole ja se että hän haluaisi minun olevan onnellinen, niin se tuo hieman valoakin tähän synkkyyteen.
Meillä äitini siunaustilaisuus on vasta ensi viikonlopulla ja uurnan lasku joskus kuukauden päästä... Joten se on vielä edessä..ja sitäkin hieman "kauhulla" odotan.
Koita sinäkin pieni jaksaa, jospa meidän äidit on kohdanneet tuolla jossain ja vaikka katselevat sieltä meidän perään=)- onneton 17v
kun keskustelimme silloin... minä alan aina yöllä ajattelemaan äitiä ja silloin itken, ja käyn läpi samanlaisia ajatuksia: toivon, että voisin edes kerran halata äitiä... en edes muista milloin halasin häntä viimeisen kerran kunnolla :( sairasvuoteella, kun hän ei päässyt enää pystyyn, ei kunnon halaaminen onnistunut. mutta kuten viestissäni sanoin, en oikein vielä pysty tuntemaan paljon mitään. tyhjä olo sisällä vain.
meillä oli tosiaan se siunaustilaisuus tänään ja uurna lasketaan torstaina. isäni halusi ymmärrettävästi saada tämän nopeasti pois alta. siunaustilaisuuden alussa arkku avattiin niille, jotka halusivat vielä kerran nähdä vainajan. näin ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen, ja se vähän sävähdytti.
toivottavasti niin on että he katselevat meitä sieltä jostain :)
- Tyttäresi-Mari
Tämä on varmaan ajoista vaikeinta meille.
Itse tällä hetkellä en osaa muuta kuin itkeä, kuinka jaksan seuraavan vuorokauden... Isä siunataan huomenna, tuhkaus tiistaina, ja uurnan lasku parin viikon päästä.
Tuntuu, että olen onnellinen sen vuoksi, että pystyn itkemään. Olen toki koko viikon tehnyt "hihat heiluen" töitä hautajaisten vuoksi, mutta itkien olen lähes kaiken tehnyt.
Jokainen meistä suree omalla tavallaan. Joku meistä itkee nyt, joku huomenna, joku ei koskaan. Kipu on kuitenkin varmasti yhtä suuri. Toivon sydämestäni, että pystyt jossain vaiheessa itkemään. Kyyneleet auttaa ja puhdistaa. Itku tekee hyvää!
Voimia sinulle! Sure surusi aivan niinkuin parhaalle tuntuu. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää kuinka paljon sinuun sattuu´!- onneton 17v
olisi ehkä tavallaan parempi, jos pystyisin itkemään kunnolla... tämän inhottavan tyhjän olon sijasta.
- Tyttäresi-Mari
onneton 17v kirjoitti:
olisi ehkä tavallaan parempi, jos pystyisin itkemään kunnolla... tämän inhottavan tyhjän olon sijasta.
Ota päivä vain ja hetki kerrallaan...
En ole kovasti uskovainen ihminen, liekkö ihminen alun alkajeenkaan?
Niin se vaan on. Tunne tunteesi. Jos tuntuu, että niitä ei ole, se on itsepuolustusta. Kun tapahtuu liian vaikeita asioita, niihin ei välttämättä heti reagoi. Anna ajan kulua. Tuntuu, että nyt suojelet itseäsi. Kipu voi olla niin kovaa! Anna todellakin ajan kulua ja elä nyt vain hetki kerrallaan. - pois..
onneton 17v kirjoitti:
olisi ehkä tavallaan parempi, jos pystyisin itkemään kunnolla... tämän inhottavan tyhjän olon sijasta.
kyllä ne kyyneleet vielä tulee. Tunnistan tunteesi niin hyvin. Tavallaan kai syyllistäöä itseensä siitä kunnei itke. Et sure vähemmän sen takia. Ensinnäkin et ole vielä sisäistänyt koko asiaa, vaikka tiedät mit' on tapahtunut.
Minulla meni kuukausia ennen kuin kyyneleet tuli.
Uskon että me vaan kuvitellaan että ainoa oikea tapa surra on itkeä hysteerisesti. Toki toiset suree sillä tavalla. Elokuvissakin surraan juuri niin.
Elä ja tunne juuri niin kuin tunnet, et periaatteessa edes voi vaikuttaa kovinkaan paljon siihen. Yrítä hyväksyä itsesi syyllistämättä itsesi.
Vasta nyt 10kk jälkeen olen itse hyväksynyt oma tapani surra.
Uskon että suru on aaltoliike , joka helpottaa ja välillä vaikeutuu. On paljon asioita jotka vaikuttaa siihen.
Paljon vomia sinulle
- Isän tytär
Itse en osaa sanoa, miltä suru tuntuu sen jälkeen, kun ero on lopullinen. Me elämme läheisteni kanssa surun aikaa, jossa isä vielä elää. Pelkkä luuranko sängynpohjalla. Niin pieni hän on, että ihan sydämeen koskee.
Voimia sinulle toivotan. Jokainen varmaan suree omalla tavallaan.- sureva tytär
Minun äitini kuoli 20.6. ja sitä ennen hän oli myös kuin pikkuinen luuranko, kutistui olemattomiin.. Äitini painoi arviolta 35kg, jos sitäkään kuolinpäivänään..
Kerro isällesi rakastavasi tätä, mikäli et ole sitä vielä tehnyt ja ota kädestä kiinni ja halaa, katso vielä silmiin.. Nuo tahtoisin äidilleni vielä tehdä jos se vain olisi mahdollista, mutta enää ei ole... Onneksi kuitenkin sain hyvästellä äitini hienosti ennen hänen pois menoaan.. - on kasvain
sureva tytär kirjoitti:
Minun äitini kuoli 20.6. ja sitä ennen hän oli myös kuin pikkuinen luuranko, kutistui olemattomiin.. Äitini painoi arviolta 35kg, jos sitäkään kuolinpäivänään..
Kerro isällesi rakastavasi tätä, mikäli et ole sitä vielä tehnyt ja ota kädestä kiinni ja halaa, katso vielä silmiin.. Nuo tahtoisin äidilleni vielä tehdä jos se vain olisi mahdollista, mutta enää ei ole... Onneksi kuitenkin sain hyvästellä äitini hienosti ennen hänen pois menoaan..jota ei voi leikata, ja hän on muutamassa kuukaudessa kutistunut pikkuiseksi varjoksi entisestä itsestään. Mutta katse ja hymy ovat aivan entisensä, kun hän silloin tällöin virkoaa tajuihinsa. Tulin kaukaa katsomaan häntä, ja hänen katseensa säilyy yhä mielessäni. Vain yhden hetken hän tunnisti minut. Sen takia kannatti tulla. Jos hän paranisi vielä sen verran, että jaksaisi puhua, se olisi ihana asia. Rukoilemme ihmeparantumista. Mutta isä-kulta on jo aika vanha, ja vanhuksen kuolema ei ole tragedia, vaikka surullista on se, että joutuu kuolemaan sairaana.
- onneton 17v
on kasvain kirjoitti:
jota ei voi leikata, ja hän on muutamassa kuukaudessa kutistunut pikkuiseksi varjoksi entisestä itsestään. Mutta katse ja hymy ovat aivan entisensä, kun hän silloin tällöin virkoaa tajuihinsa. Tulin kaukaa katsomaan häntä, ja hänen katseensa säilyy yhä mielessäni. Vain yhden hetken hän tunnisti minut. Sen takia kannatti tulla. Jos hän paranisi vielä sen verran, että jaksaisi puhua, se olisi ihana asia. Rukoilemme ihmeparantumista. Mutta isä-kulta on jo aika vanha, ja vanhuksen kuolema ei ole tragedia, vaikka surullista on se, että joutuu kuolemaan sairaana.
oli todella paljon laihtunut syöpänsä aikana. viime hetkillä hän oli todella laiha.
- WideBelief
Voi hyvin.
- Tuulentytär
minun piti olla vahva, vahva perheeni, lasteni, sukulaisteni takia. Itseni takia. Ajattelin aina että itken sitten kun minulla on aikaa. Lohdutin niitä, jotka eivät ymmärtäneet, kuuntelin, myötäelin. Ja huomasin pari vuotta myöhemmin etten ollut vieläkään sitä aikaa itkulle löytänyt. Pala tuntuu kurkussa vieläkin. Mutta ne, ketä tuin,ovat jo päässeet asian yli. Minä en. Joka ikinen päivä, joka ikinen yö, käyn asioita mielessäni läpi. Enkä tiedä osaanko enää itkeä. Ja enää en halua repiä auki haavoja mitkä toisilta ovat jo parantuneet, käymällä läpi omaa suruani heidän kanssaan.
Menetin vuoden sisällä molemmat vanhempani. Ensiajatus oli järkytys-miten selviän, miten hoidan asioita eteenpäin, keneltä kysyn? Olin nuori mutta yht'äkkiä suvun vanhin. Minun piti olla vahva ja viedä asioita eteenpäin. Sitten tuli viha. Miksi he lähtivät noin, miksi jättivät asiat kesken, miksen voi enää koskaan nähdä heitä, en kuunnella, en jutella heidän kanssaan? Viimeisenä tulivat lamaannus ja suru. Suru kulkee mukanani loppuuni saakka.
Olo on kuin irtolaisella, orvolla, juurettomalla. Niinkuin en olisi kiinni missään. Yht'äkkiä kaikki päätäsvalta on käsissäni, yh'äkkiä se olen minä jonka pitää tietää ja osata kaikki. Ja en voi enää koskaan kysyä neuvoa heiltä.
Ja pelko. Pelko siitä että jos minulle tapahtuu jotakin. Jos kuolen, ja läheiseni joutuvat kärsimään samoin kun minä, kulkemaan samoja tunteita läpi. Uskallanko antaa heidän kiintyä minuun, tuottaako poismenoni heille samaa tuskaa kuin omien vanhempieni kuolema minulle?
Sinä onneton 17v, otan osaa koko sydämestäni. Itke kun itkettää, puhu surustasi. Älä jää yksin ajatustesi kanssa. Uskalla näyttää myös kavereillesi että suret. Todelliset ystävät erottuvat silloin. Puhu, itke, naura.
Muistele hyviä ja huonoja hetkiä. Kirjoita ylös, miltä sinusta tuntuu nyt. Ja lue ne vuosien kuluttua.
Elä. Aikaa myöten se helpottaa. Vaikka nyt tuntuu pahalta, niin maailma jatkaa kulkuaan.
Minä toivon Sinulle kaikkea hyvää.- Tuulentytär
Kirjoittelin itse nettiin silloin asiat olivat kipeitä ja tuoreita, ja nyt vuosien jälkeen löysin nuo tekstini. En osannut enkä osaa edelleenkään puhua kenellekään tunteistani, kirjoittaminen auttoi. Nuo ovat ajalta ennen ja jälkeen äidin poismenon, isäni kuoli puoli vuotta viimeisen kirjoitukseni jälkeen.
Elämäni oli tuolloin todella solmussa, oli käytävä läpi vanhoja asioita että pystyisi ottamaan uusia vastaan. Kesken järkyttävän ihmissuhdekriisin menetin lopullisesti ihmisen, jonka luulin olevan itselleni vähemmän tärkeä. Oman äitini. Mutta silloinen rakas ihminen, joka on hyvin tärkeä minulle vieläkin, auttoi minut yli tuon kaiken. Ilman häntä tuskin olisin tässä.
hämmentävää lukea myöhemmin mitä kolme vuotta nuorempi minä ajatteli. hyvä,että kirjoitin. Muuten enää en muistaisi miltä silloin tuntui.
mutta silti... I'm gonna live forever :) bonnie
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=4500000000000208&posting=22000000002263037&view_mode=threaded
- itketys
...sitten oli isän hautajaiset. Tosiaankin päivän jaksoi, mutta illalla saattoi tulla itkukohtaukset ja yöunet jäi tästä johtuen välillä lyhyeksi. Jokainen suree omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Ja se suru on aaltoilevaa niin kuin eräs lukija edellä myös kommentoi. *halaus* jaksamisia!
- 17v
äitini kuoli eilen 14.12. syöpään ,nukkui kauniisti pois ilman kipuja ,ehti hyvästellä kaikki läheiset samana päivänä.. olen kohta itkenyt kaksi päivää ja tuntuu että olo pahenee kokoajan ,kun alkaa ymmärtämään ettei äitiä enää ole. niin paljon jäi asioita kesken. tuntuu niin väärältä. mutta toisaalta se oli parempi hänelle ,ei enää kipuja. hänellä todettiin kohdussa syöpä 13.10. josta oli lähtenyt kymmeniä etäpesäkkeitä aivoihin. sädetettiin ,leikattiin ,annettiin lääkkeitä ja odotettiin toiveikkaina tuloksia.hän näytti aina pirteälät meidän tullessamme katsomaan häntä. yks päivä kun oltiin siellä niin hän sai herveän kipukohtauksen ja hänet piti viedä sairaalaan. seuraavana päivänä lääkäri sanoi ,että tarkkaa elinaikaa on vaikea sanoa mutta nyt puhutaan päivistä ,ehkä viikoista. tauti oli levinnyt lähes koko kehoon ja tuhonnut hermoja yms.. samana ikltana äiti nukkui kauniisti pois..
- Anonyymi
Mun tyttöystävä menetti Eno eilen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6015018Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?252884HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652381- 1251710
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271453Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3461358Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101193- 121085
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73926- 100853