Miksi teen näin..

On todellakin epävakaita ihmisiä. Antaa ensin ymmärtää , että maat ja taivaat kaatuu, mutta kyllästyvät jos toinen osapuoli sattuu rakastumaan häneen. Elämä on! P.....stä. Ei enää ikinä!

En ole kohtalotoveri, mutta tavannut juuri kyseisen Oinaan, joka omalla "pelleilyllään" tuhoaa kyllä joka ikisen suhteensa. Ensin ihastuu tyttöön, mutta aika pian alkaa tapailla taas muita jonkin omien tarpeidensa tyydyttämisen vuoksi, ylläpitää suhdetta tyttöön valheilla, tavallaan pitää hänestä, mutta tykkää niin jumalattomasti vierailla muilla, kunnes tyttö lopulta saa totuudesta tarpeeksi ja näin on Oinas taas kerran yhtä siihen asti uskollista tyttöä köyhempi. Ikinä ei kaiketi edes opi tästä mitään.

oinasta kirjoitti:

En ole kohtalotoveri, mutta tavannut juuri kyseisen Oinaan, joka omalla "pelleilyllään" tuhoaa kyllä joka ikisen suhteensa. Ensin ihastuu tyttöön, mutta aika pian alkaa tapailla taas muita jonkin omien tarpeidensa tyydyttämisen vuoksi, ylläpitää suhdetta tyttöön valheilla, tavallaan pitää hänestä, mutta tykkää niin jumalattomasti vierailla muilla, kunnes tyttö lopulta saa totuudesta tarpeeksi ja näin on Oinas taas kerran yhtä siihen asti uskollista tyttöä köyhempi. Ikinä ei kaiketi edes opi tästä mitään.

Lue lisää

todella negatiivisesti.
ei me nyt niin kauheita olla.. meilläkin on tunteet ja halut ja tämmösii me vaan ollaan..

Olen itse kokenut elämässäni monia oinaille tyypillisiä asioita. Olen ollut määrätietoinen ja saanut loppuilopuksi hyvän elämän. Olen ollut esimiesasemassa valtaosin työssä. Ongelmia on ollut alaisten kanssa ja kateutta.En tule toimeen neitsyitten, kalojen kanssa. Parhaat ovat jousimies, leijona, vaaka.
Skorpionin kanssa olin pitkään naimisissa ja tein kaksi lasta, jotka ovat jo omassa elämässään.Erosin miehestäni, koska hän kävi vieraissa ja yrityksemme talous näytti menevän päin p:tä, koska mies ei välittänyt hoitaa asioita(skorpioni)Katsoin parhaaksi pelastaa, mitä pelastetavissa on ja lapsillekkin jäi koti. Eromme jälkeen, kun en enään ollut hoitamassa taloutta ja hakemassa aina lainaa, kun herra halusi vaihtaa kuorma-autoa, hän meni velkajärjestelyyn. Hoidin lapset aikuiseksi ja jossain vaiheessa löysin hyvän miehen. Ei juo/tupakoi ja on muutenkin tylsä. 18 v siinäkin meni. Se tuntui hyvälle, kun lapset olivat viellä kotona.
Nyt pääsin eläkkeelle aikoinani sairastaman polion vuoksi ja ajattelin, että nyt teen niitä asoita mitä 40v työssäoloaikana olen haaveillut. Mutta, etpäs teekkään, kun avopuoliso panee jarrut päälle. Ei matkustelua edes oman tyttären perheen kanssa, ei omia ystäviä kylään, ei kaljapulloa edes lauantaina, mut oman yrityksensä töitä olisi pitänyt tehdä ilmaiseksi. Illat maattiin sängynpohjalla ja katottiin tv:tä ja odotettiin vanhuutta. EI KIITOS ! Ei sovi oinaalle. Mietin asiaa pitkään ja lopulta lähdin takaisin omaan asuntooni, joka oli ollut vuokralla. Elämäni kulkee 18v periodilla, aina aikaajoin se pitää laittaa uusiksi. Jätin kaikki tavaratkin avomiehelle ja ostin itselleni uudet. Nyt on taas hyvä olla. Oma tupa oma lupa. Olen nauttinut elämästä ja matkustellut ja tavannut ystäviä, vanhoja ja uusia. Tämmösiä me oinaat ollaan! Tuota en kyllä hyväksy, että joku kirjoitti, että hankalia ihmisiä.. Minulla ainakin on ystäviä vähän liikaakin.

vaikka olen se joka tähän ekana vastaili, ja tuttu juttu tuo, niin en tiedä miten sitten edes odottaisin miehen käyttäytyvät.. ehkäpä kannattaa pitää vähän väliä, tehdä itse se 'eroamisalote', katsoa vähän aikaa sivusta ja ruveta taas mielenkiintoiseksi ja seksikkääksi oinaansilmien edessä.. mutta älä ole itsestäänselvyys.. ole haaste. mutta tavoiteltava se´llainen.

olen 25-v oinasnainen ja juurikin tuollainen jarrua-kaasua-jarrua-kaasua.

En ollut koskaan aiemmin seurustellut paria kuukautta pidempään.Eikä ihmekkään, en itsekkään seurustelisi itseni kanssa saati jäsi odottamaan milloin mielenoikut vaihtuu.

Kerron mikä minuun tepsi...
Mies, joka rakastui minuun eikä tehnyt sitä virhettä että olisi alkanut käyttäytyä kuten minä käyttäydyin.Minä äksysin, muutin mieltäni, kettuilinkin hänelle, syytin turhasta...hän vain oli rauhallinen, järkkymättömän rauhallinen, tuki minua silti, ei ikinä jättänyt yksin.

Kyllä hän piti puolensa ja sanoikin vastaan mutta ei ikinä hylännyt, vaikka kiukkusin ja eristäydyin niin osoitti koko ajan vaan että on olemassa mua varten, ikävöi ja haluais tietää mitä voi tehä suhteen eteen.

Mulla ainakin tepsi tuo sanonta että "rajuus parannetaan lauhkeudella" ...kuitenkin se oinaan elämöinti on sellasen levottomuuden tulosta.Se että joku rakastaa ja tukee sua vaikka minkälainen tuuliviiri oot niin synnytti ainakin mussa sellasia tunteita miestäni kohtaan mitä ei oo kukaan muu pystyny.
Oinaan on vaan niin vaikea myöntää sitä että tarvitsee hirveesti hellyyttä, turvallisuutta ja ehdotonta rakkautta.Tarvitaan me jännitystä ja seikkailuakin mutta mielestäni se järkähtämätön luotettavuus miehessä oli se mikä sai pikkusen kesyyntymään.

Kuunteli kaikki murheet, yritti aina auttaa, ei ollu sovinistinen vaan tasaveroinen ystävä, ei ikinä kostanut mitään tyhmiä tekojani tai sanojani, saatto sanoa että tiiätkö miten pahalta tuntuu kun sanot noin ja sekös miun omatuntoo heti kolkutti ja kadutti kaikki pahat sanat :)

Tosiaan tässä palstalla aiemmissa viesteissä on kyllä kirjattu mun elämäntarinani. oon kolmekymppinen O-mies, joka ihastuu, rakastuu, turhautuu, ja lähtee. Jokainen vaihe tapahtuu kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja olen aina ehdoton.
Pitkänkin suhteen jälkeen en anna mahdollisuutta keskusteluun tai "paranteluun" vaan koen niin vahvasti että asiat on miten on. Jälkikäteen ihmettelen miten kukaan voi olla niin tyly, ehdoton ja varma. Tuntuu että taakse jää juuri särkyneitä sydämmiä, joista kannan kyllä sitten jonkin asteista syyllisyyttä. Ei oo helppoo. Mulla on kovat luulot että jossain vaiheessa kohtaan ihmisen joka ylläpitää mun mielenkiintoani hamaan hautaan asti. Samalla pelkään sen olevan epärealistista...

Kiitos emma vastauksestasi!
Taidat olla enemmän oikeassa kuin voit uskoakaan.
Hämmentävää on vielä se että pidän itseäni kohtuu hyvin sinut tunteidensa kanssa olevana miehenä. Luotettavan ihmisen seurassa uskallan olla oma itseni: vahva mies ja herkkä ihminen samassa kehossa.

Rakkauselämä on ainoa jossa tuntuu - varsinkin suhteen loputtua - etten ole tuntenut itseäni ollenkaan. Viimeisimmän suhteen luulin todella olevan elämäni rakkaus, ja muutamassa hetkessä huomasin ettei näin ole ollenkaan. Sen jälkeen en ole uskaltanut edes antaa itselleni lupaa ihastua kehenkään, yritän nähdä ihmisissä heti huonot puolet, jotten kiinnostuisi heistä - pelkään jo valmiiksi itseäni. Miten voin koskaan luottaa tunteeseeni rakkaudesta, kun se tuntuu olevan niin pettävä.

Uskon samoin kuin emma kirjoitit että nyt pitää elää yksin ja oppia tietämään mitä haluaa. Olen viimeisimmän suhteen jälkeen käynyt todella paljon ajatteluprosesseja läpi. Mutta en tiedä silti olenko valmis, ja ihmettelen milloin sitä oikein tietää olevansa valmis..

elämäntarinani.. kirjoitti:

Kiitos emma vastauksestasi!
Taidat olla enemmän oikeassa kuin voit uskoakaan.
Hämmentävää on vielä se että pidän itseäni kohtuu hyvin sinut tunteidensa kanssa olevana miehenä. Luotettavan ihmisen seurassa uskallan olla oma itseni: vahva mies ja herkkä ihminen samassa kehossa.

Rakkauselämä on ainoa jossa tuntuu - varsinkin suhteen loputtua - etten ole tuntenut itseäni ollenkaan. Viimeisimmän suhteen luulin todella olevan elämäni rakkaus, ja muutamassa hetkessä huomasin ettei näin ole ollenkaan. Sen jälkeen en ole uskaltanut edes antaa itselleni lupaa ihastua kehenkään, yritän nähdä ihmisissä heti huonot puolet, jotten kiinnostuisi heistä - pelkään jo valmiiksi itseäni. Miten voin koskaan luottaa tunteeseeni rakkaudesta, kun se tuntuu olevan niin pettävä.

Uskon samoin kuin emma kirjoitit että nyt pitää elää yksin ja oppia tietämään mitä haluaa. Olen viimeisimmän suhteen jälkeen käynyt todella paljon ajatteluprosesseja läpi. Mutta en tiedä silti olenko valmis, ja ihmettelen milloin sitä oikein tietää olevansa valmis..

Lue lisää

Luulin, että olet nainen :) mutta miehille pätee ihan samat asiat kuin naisillekin.

Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Itse olen käynyt vastaavanlaisia asioita läpi ja vasta nyt, toisessa avioliitossani, tiedän mitä tarvitsen ja mitä en. Toisen ihmisen kunnioittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Pitää antaa vapaus kumppanin olla mitä on, ei ruveta muuttamaan toista.

Ongelma on se, että sitä usein ihastuu tietynlaiseen kuvitelmaan / harhaan toisesta ihmisestä ja se mielikuva katoaa nopeasti, kun suhde muuttuu arkisemmaksi. Siitä kuuluisasta sitoutumiskammosta on mielestäni silloin kysymys. Ei uskalleta kohdata toista ihmisistä (eikä itseään) rehellisesti, vaan paetaan mielikuvitusmaailmaan.

Mutta hei, sä olet jo pitkällä, kun mietit näitä asioita, se on askel kohti tietoisuutta. Rakkauselämä onkin se vaikein asia maailmassa, johon ei mitään koulutusta saa, kaikki täytyy itse opetella kantapään kautta.

Tsemppiä sinulle ja vinkkinä vielä, että ei kannata pelätä mitään. Ota vastaan kaikki, mitä tulee ja opi niistä. Hyvää kesää!