Tuli tehtyä lenkki 1000cc Stromilla. Hieno pyörä, joskin pari asiaa jäi vaivaamaan mieltä. Tuuli tuntui tarttuvan tosi rajusti varsinkin pyörän etupäähän joka tuntui yrittävän välillä ihan omaan suuntaansa. Varsinkin voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat harmaita hiuksia.
Lisäksi etupää kärsi voimakkaasti urista ja tuntui välillä lähtevän melkein alta. Voisiko syy olla ensiasennusrenkaissa? Rengaspaineen nosto 3 bariin rauhoitti pyörää hieman, mutta toisaalta usko nopeaan kaarreajoon oli jo mennyt.
Toinen häiritsevä asia oli moottorin metallinen helinä vedätettäessä pienillä kierroksilla. Syytä moiseen ei löytynyt vaikka asiaa yritettiin paikallistaa oikein porukalla.
Muuten täytyy kehua pyörää. Vääntöä löytyy samoin tehoa. Tietyömailla soraosuudet menivät vakaasti ja jousitus hoiti homman hienosti huolimatta ehkä kovastakin kuormasta (2 aikuista ja matkatavarat). Kulutus oli kohtuullinen ja ajoasento oli leppoisa. Viimeinen osuus Kiirunasta Tuusulaan 1100 km meni mukavasti päivässä.
Pleksi toimi mielestäni loistavasti. Aurinkolaseihin tuli pari ötökkää päivässä ja pleksi on kuin hyttysansa. Yli 110 vauhdissa tosin tulee kypärään jo jonkun verran pyörteilystä johtuvia huminoita, mutta vielä 140 vauhdissa ei pyörteily heiluta kypärää (kuljettajan pituus 185).
Jos joku harkitsee V-Stromia matkapyöräksi voin suositella.
V-Strom
8
1808
Vastaukset
- aikaa...
asiallinen kirjoitus tällä palstalla, josta Turonkin kannattaa ottaa opiksi!
Lisää strommeista täällä:
http://www.heikkil.com/strom/guestb.html - levoton...
ajaa myös yksinään ja ilman suurempaa kuormaa? Loppuuko alustasta ominaisuudet suuremmalla kuormalla ja johtuuko siitä mahdollinen epävakaus?
- kantaa kuormaa
tosi hyvin. Kaverin VN Kawa pohjasi tien heitoissa (joita on pohjoisessa paljon). Suzuki ei ollut edes lähellä joustorajoja. Itseasiassa lastattuna jousitus käyttäytyi parhaiten tähän mennessä. Vaimennus toimi myös kuin unelma.
Etupyörän levottomuus on tullut eteen myös yksin ajaessa. Pahin oli sivutuuleen mutkassa kiihdyttäessä, jolloin etupyörä lähti hetkeksi alta ja piti ottaa jalalla tukea pitoa odotellessa. Ajattelin sen johtuvan kiihdytyksestä, kun voimavaroja on kuitenkin melko paljon.
Pahin tunne reissussa tuli kun 90 vauhdissa etupyörä viivähti muutaman metrin tiehen jääneessä aurausurassa tien samalla kääntyessä oikealle. Tulihan se pito sieltä, mutta pieni varovaisuus jäi elämään, eikä mutkia menty enään niin vauhdilla.
" Hieno pyörä, joskin pari asiaa jäi vaivaamaan mieltä. Tuuli tuntui tarttuvan tosi rajusti varsinkin pyörän etupäähän joka tuntui yrittävän välillä ihan omaan suuntaansa. Varsinkin voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat harmaita hiuksia.
Lisäksi etupää kärsi voimakkaasti urista ja tuntui välillä lähtevän melkein alta."
Anteeksi kun sekaannun, mutta mikä siinä nyt sitten niin hiehoa on, kun heti aluksi mainitset pari pikkujuttua jotka sinänsä tekevät ajamisesta yhtä helvettiä ?
Ei ainakaan minun mielenkiintoani moiset matkanteko-ominaisuudet herätä ...- pyörä jo
olemassa? Kaikissa on jokin ominaisuus josta et pidä tai toivoisit sen olevan toisenlainen. Valitsimme pyörän muutaman seikan perusteella. Vähintään 100 hv ja hyvin tilaa kahdella tavaroineen. Lisäksi matkustaja koeistui kymmenkunta takapenkkiä, joista Stromin oli paras.
Nyt lapinreissun jälkeen olen tyytyväinen valintaan, mutta jos joku osaa kertoa paremmasta pyörästä, voi olla että ensi vuonna ajetaan toisella pyörällä. Tällä hetkellä uskoisin, että valitsemalla toisenlainen eturengas saa sivuttaispitoa lisättyä tarpeeksi.
Ja kaikki tietävät moottoripyörän kallistuvan sivulta tulevissa tuulenpuuskissa, mutta V-Strom ottaa tuulesta enemmän etupäällä. Ei tee ajamisesta helvettiä, mutta vaatii tarkkaavaisuutta ja asian huomioonottamista. - noin,
että siitä puuttuu se kissankuljetusteline ?
Omistan V-STORM 650 ja minusta se on ihan oiva pyörä matka-ajoon ja myös kaupungissa ajeluun.
Yksi ajellessa pyörä kulkee hyvin kevyesti. Pitkällä matkalla saisi olla korotettu pleksi ettei tuuli ota kypärään. Olen useat kerrat ajanut mökilleni 1200 kilsaa päivässä ja todennut pyörän hyväksi monenlaisissa keleissä, helteestä pieneen pakkaseen.
Suosittelen ja tehoja on tarpeeksi ohitteluun.- ohitustilanteissakin
Yksi syy myönteiseen v-stromin hankintapäätökseen oli se, kun esim. moottoritiellä rekkoja ja linja-autoja ohitettaessa ei ilman pyörteet juurikaan vakuttaneet ajovakauteen. Edellinen pyörä tarttui em. ilmapyörteisiin paljon rajummin (H. NT650).
Pleksiä kallistamalla myös ne ajoviiman pyörteet sai hallintaan ihmeen hyvin, jotka yli 100 nopeudessa.
Hyvä pyörä on ja kun abs-jarrutkin, niin ok peli (650).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama565293Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä814291Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve913817Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742760Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1632621Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta722453Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?292417Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl812228- 1711925
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421616