Kaunein suomalainen runo ?

Joku aiemminkin tuolla rakkausrunojen puolella
kyseli samaa, silloin kuin nytkin - vastaukseni
on Aale Tynnin

" Kaarisilta "

Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Ihan kivan aloituksen laitoit :)

Itse pidän Saima Harmajan herkkyydestä
hänen nöyryydestä elämää ja kuolemaa kohtaan.
Monesti juuri ne runot puhuttelevat, jotka ovat
lähellä omaa sielunelämää.

*


VÄKEVÄ KUKKA

Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa.
Imin mullasta voimaa unessa autuaassa,
minun teräni hehkuen kohosi aurinkoon.
Niin tuli pohjatuuli
ja repäisi kukkani irti,
niin tuli myrskytuuli
ja tempasi juureni pois.
Ilmojen pyörteissä nousin, vaivuin
vavisten, nääntyen, kauhua täynnä,
mutta en sammua voinut.
Mihin tuuli on varteni viskannut,
olen juurtunut uudelleen,
tuhat kertaa kuoleman jälkeen
olen kukkinut uudelleen!

Minun levätä missään ei anna maa,
sade varttani lyö, vilu vapisuttaa,
joka tuulen henkäyksessä
minun kukkani vaikeroi.
Mutta ajasta aikaan muuta en voi
kuin rakastaa, vain rakastaa
maan ihmeellistä multaa,
ja myrskyn ulvontaa.
Niin kesken kuolemankamppailun
näen äkkiä kirkkauteen:
säde auringon lävitseni syöksähtää
tulivirtana uudelleen,
tuhat kertaa uudelleen!
Minä en voi sammua milloinkaan.
Minä, murtunut, huudan pauhinaan:
Ole kiitetty, korkea Jumala,
joka loit tämän taistelun maan.


Saima Harmaja ( 1931 )

et huonoa laittanut esille.

hienoin runoilija, vaikka eikin lyhyen elämän ja varsinkin tämä on hieno runo häneltä.

Kaunein Jumala

Sydämeni on kauneinta
maailmassa.
Se on pyhä.
Kuka ikänä sen näkee,
säteillään sen loistoa.

Sydämeni on kevyt
kuin lintu,
maan päällä ei ole hauraampaa
esinettä.
Uhraan sen sinulle,
tuntematon jumala.
Jumala ylinnä pilvissä-
siipeni kantavat minut sinne-
kaunein jumala,
jonka edessä kaikki on tomua.
Olen palava
kimmellys otsani ympärillä-
eikä kukaan ole näkevä
muuta kuin
yön ja jumalan.

~

Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään

tietää

että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima

-Tommy Tabermann

Rannalla


Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilystä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -

17.3.1930

Elegia
Haihtuvi nuoruus

niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat
lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan
tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo
rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse

tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat
ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin.
Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo:
tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha

mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle
ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu,
myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova:
kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen

unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä:
kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin,
hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat
mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen,

ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee
pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä,
joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä,
työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta

kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet,
poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin,
kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi,
kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto

taivaan valtoja vastaan!
Kaikuvi kannel;
lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa,
soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan
kuin peto kuoleva hiivin.

Ihminen (Kirj. L.Onerva)
Kirjoittanut: häive 30.6.2007 klo 22.05


Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomujyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä.

Mutta sentään! Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.

Tahdon laulaa: mitä siitä,
jos ma lopuin, kussa aloin,
mutta silmänräpäyksen
valokaarin yössä paloin!

Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.

Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.

Vain pieni kansanlaulu
ja sanoja ei ole ollenkaan
Vain pieni kansanlaulu,
ei sanoja ollenkaan.

Vain tuoksua mintun ja ruusun,
jota tuuli kantaa tullessaan.
Vain tuoksua mintun ja ruusun
tuo tuuli tullessaan.

Vain autius lehtipuissa
ja sininen rakkauden ryytimaa.
Vain autius lehtipuissa
ja sininen ryytimaa.

Kuten runoilija Martti Haavio sanoi: "laulu on runouden korkein aste", niin tässä se kiteytyy.

Poisheitetty kivi


Olen poisheitetty kivi,
jota kukaan ei omakseen huoli.
Se kukka jonku poimit,
rakkauden puutteeseen kuoli.

Kauneudestaan tunnetaan
jalokivet ja timantit.
Vain kuolema kohtalonaan,
unohdat rikkaruohot, orvokit.

Et ota minua käteesi pitääksesi.
Otat minut syvälle pimeyteen heittääksesi.
Hylkäät uuden ottaen,
hänetkin sitten hyläten.

Leikit kuin se olisi viatonta,
hymyilet vailla murheita.
Särjet sydämiä yhä uudelleen,
et vain tiedä - olet siten tuomittu kadotukseen.

Olen poisheitetty kivi,
jota kukaan ei enää huoli.
Se kukka, jonka poimit,
yksinäisyyteen kuoli.

En ole kaunis timantti,
olen pelkkä lämmin graniitti

mikä Idea on kaivaa vanhoja...?
he ovat hyviä !
mutta löytyykö nyt hyviä..?
sairasta tämmöinen kaivaminen, kuin hautaa kaivettais.
ne kauan kirjoitetut runot säilyvät vuosien jne.

ja kaiken voi lukea kirjoista, netistä, mutta en voi
ymmärttää tai ehkä ymmärrän, nyt kun ei oikein
runot sytytä ketään, on aika kaivella vanhoja...

palataan, mutta uudistuneessa mielessä.

ps. Eino Leino oli henkevä runoilija.

Ruusut kesällä kukkii,
mutta talvella halla pukkii.
Ruusun lehdet putoaa ,
kuin kyynel surun kohtaa.

'' '' '' '''

Oi , aurinko , kuu ja tähdet,
kuin lentävät taivaalla nuo.
Vain he tietävät missä isä,
Minne lähti ,milloin tulee.

'' '' '''' '''

Ruusu ja lapsi ,
kaksi pientä tämän suuren pallon päällä.
Paljon kysymyksiä ja ei vastauksia.
Miksei kaikki voisi olla hyvin?
Vaan surua ja vihaa.

Kaikki tulee , kaikki lähtee aikanaan.
Sade antaa elämää ,
aurinko sen vahvistaa.
Ruusut kasvaa lapset myös ,
mutta sekin loppuu .,
Miten suuri , tämä pallo?
Lapsi haalistunut ruusu kädessä ajattelee...


Elisa

Mielestäni kaunein runo on Aale Tynnin " Kaarisilta ! "
Siihen ei koskaan kyllästy !

Onhan niitä monia, vaikea päättää mikä olisi juuri se kaunein runo.

TUORUNO ONLOISTAVA.MIJMBNÄKINRAKASTAN SITÄ JA MONIA MUITAKINEINO LEINONRUNOJA.MUTTA KAUNEINONMIELESTÄNI AALE TYNINRUNI SILTA..TOIVOTTAVASTI MUISTINNIMENOIKEIN..SE ONHENGELINEN JA SEN SANOMA ONSIRELUN SAAVUTTAVA JA AIVANUSKOMATOOMANUPEASANOMASSAAN JA SYMBOLIIKASSAAN. SUOMESSA ONPALJONKAUNIITA RUNOILIJOITA. RAAMATUNVUORISAARNAKINONKAUNEIMPIA RUNOJA,MITÄ TIEDÄN...RUNOT ON SUURI LSAHJA IHMISKUNNALLE, NAUTAANIISTÄ JA OPETETAANJO IHANPIENET PIIPWEROT RAKASTAMAANLORUJA JA RUNOJA.KIRSIBKUNNAKSEN TIITIÄISEN SATUPUUSTA ON HYVÄ ALOITTAAA.
LUKEKAA RUNOJA, IHMISET!

TOIVOOPI IIIRIS-TIIA

Aamuisin seison kylpyhuoneessani
ja katson peiliin.
Vetoavasti.
Ei mitään uutta.
Ei yhtenäkään päivänä.
Tänään tuskastuin
ja painoin pääni nöyrästi alas.
Ja silloin.
Löysin kymmenen varvasta.
Kymmenen hurmaavaa varvasta.
Solakkaa varvasta.
Erikoista varvasta.
Ja äkisti käsitin,
että kyllä kannattaa elää
kun on näin hurmaavat varpaat.

- Lassi Sinkkonen -

Kukahan on kirjoittanut tämän kauniin runon?
"Suomen lapsi,
elon aamunkoitto taipaleelles kultiansa valaa.
On kuin kuuluis aamuhymnin soitto,
sydän nuori toivoo,hehkuu, palaa.
Onneako etsit ehjää, suurta,
tietä tyyntä, onnetarten suojaa?
Tiedä - jumalista olet juurta!
Tiedä - olet oman onnes seppä!

Miten helposti unohdamme

Jonkun jokapäiväisyys
on toisen toteutumaton haave.
Höyryävä keittolautanen,
katto pään päällä,
ehjät kengät.
Nähdä meri,
nukahtaa rakastetun kainaloon,
tuudittaa lasta.
Miten helposti unohdamme
kiittää ja olla onnelisia.

Sinikka Svärd
2009 Kerron sinulle unelmista

Yksinkertaisessa kauneudessaan Eila Kivikk'ahon "Muuan isämeitä" on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Yritän aktiivisesti elää niin että muistaisin tämän ajatuksen.

Muuan isämeitä

Anna meille - tarkoitan:
älä ota pois.
Vaikeata lastesi
luopua ois.

Elämäämme helpottaa
vaikket koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.

Eino Leinon ja Tommy Tabermannin runot ovat hyviä, monen muun myös esim. Eeva Kilven ja Kirsi Kunnaksen.

Lapseni pöydän ympärillä.
Nämä ovat ne ihmiset
joita minun tulee rakastaa.

Eeva Kilpi

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen
tukka naavatuppurasta
silmät kuin siniset tähdet.

Kirsi Kunnas

Opettaja
Opetit minut kävelemään
kukkien yli
tallamatta niitä
Opetit minut suutelemaan
horisonttia
niin että aurinko nousi
Opetit minut vihaamaan
kaikkea
mikä ei rakasta
kaikkea
rakastamisen arvoista
Vapautta ja intohimoa
muuta et opettanut
Tommy Tabermann

Minun mielestäni kaunein runo on Leinon Hiihtäjälapset. Kriteeri oli siis kaunein ei esim. koskettavin tai vaikuttavin eikä myöskään isänmaallisin tai kotiseutuhenkisin. Hiihtäjälapset kertoo kauniilla tavalla ydinperheen keskinäisistä suhteista sangen pelkistetysti mutta tosiaan kauniilla tavalla.