Tokosta..

Tokoilija

Sellaista kyselisin, että minkä ikäinen koiran ja koiran ohjaajan täytyy olla jos aikoo mennä alkeiskurssille? Koira on kohta 5kk. Ohjaaja taas on kohta 11vuotta. Luin oman seudun kennelkerhosta, että niiden alkeiskursseille voi osallistua jos koira on 4kk ikäinen? Mutta riittääkö ohjaajan ikä? Eli olisiko 5kk kultainennoutaja ja 11vuotias tyttö hyvä pari tokon kursseille?

6

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuutti

      Tottakai. Meillä käy ryhmissä vielä nuorempiakin ohjaajia. Nuorelle/lapselle on hyödyksikin, että on ulkopuolinen joka ohjaa koiran kouluttamisessa. Aluksi kannattaa osallistua ihan perustottelevaisuutta opettaviiin kursseihin, joissa opetellaan kontaktia ja omistajan ja koiran välistä suhdetta mukavilla harjoituksilla. Mutta mikään ei myöhemmin estä lähtemästä koiran kanssa harrastamaan ja kilpailemaankin tokossa tai vaikka agilityssä. Peruskoulutukseen kannattaa panostaa, myöhempi elämä ja harrastaminen on koiran kanssa paljon helpompaa, kun alusta asti on tehty kovasti töitä koiran kanssa.

    • että...

      11 vuotias tyttö ottaisi edes toisen vanhempansa mukaan koulutukseen tai vanhemmat kouluttaisivat kentällä ja tyttö osallistuisi koulutukseen sitten kotona.

    • että...

      edes toinen vanhemmista menisi kentälle, 11 vuotias lapsi voisi seurata koulutusta ja ehkä kotona osallistua koulutukseen enemmän kun ympäristö on vähän "turvallisempi" ja häiriötön :)

      • Valtaosa koulutksesta tapahtuu kuitenkin kotona. Kentältä saadaan tiettävästi ohjeet, miten juttu opetetaan ja voidaan harjoitella häiriön (muut koirat) alla.

        Kun koiralle opetetaan uusia asioita, tärkeintä on, että sitä opettaa aina sama ihminen. Kun asia on opetettu, muutkin perheenjäsenet voivat käskeä koiraa. Muuten koira voi hämmentyä, koska eri ihmiset toimivat eri tavalla.

        Toki vanhemmat voivat tulla kentälle ja se on itse asiassa aivan hyväkin, kunhan eivät vaan häiritse. Tällöin he näkevät, mitä kentällä tehdään ja miten koiraa on opetettu.


    • -marileh-

      jos määkin tulisin sinne? Oletko muuten jo selvittänyt, mitä se toko maksaa? Ja millon ne alkaa? ;)

      • Tokoilija mahdollisesti(ko)

        Se maksaa mun mielestä 20€.. En tiiä millon ne alkaa kun katselin riksun kennelkerhon sivuilta, ja siellä on vahnoja pentukursseja, eli uusia ei kai vielä tiedossa..? mutta niitten hinta oli 20€.. minä, sinä, tuisku ja vili :P :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2501
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1423
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe