Nyt kun Anka on taas täällä, lehdet kirjoittavat hänestä. Mainittiin, että hän oli Linnanmäellä esiintymässä vuonna 1959. Minä asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Savossa, enkä ihan tarkalleen muista tapahtumia. Kuitenkin minulla on sellainen mielikuva, että vuonna 1961 tai 1962 olisi ollut taas esiintymässä Linnanmäellä. Mielessäni on sellainen kuva, että olisin tahtonut mennä katsomaan Ankaa, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Sieluni silmin näen itseni itkemässä omassa huoneessani. Ja olimme muuttanut siihen taloon 1961. Onko mielessäni väärä kuva, vai onko hän ollut Suomessa muulloinkin kuin 1959? Lehdestä en ole sellaista tietoa löytänyt. Muistaako kukaan?
Paul Ankan
8
1015
Vastaukset
- mutta vuonna 1989
on käynyt Lappeenrannassa, kertoo netti.
Linnanmäellä 1959 on toinen käynti. - OliviaKoo
Linnanmäellä Anka kävi vuonna -59. Seuraavan kerran hän kävi Suomessa,Lappeenrannassa, Blue Lake Festivals`lla vuonna -89.
Melkein laidastaan lehdet kirjoittavan Ankan käyneen Suomessa vain kerran ennen eli sen Linnanmäen vierailun.
Minä olin katsomassa ja kuuntelemassa Ankaa Lappeenrannassa, vettä satoi taivaan täydeltä ja yleisöä oli häpeällisen vähän, liekö ollut 3000-4000.
Porissa olin torstai-iltana ja yleisöä olisiko ollut kymmenkertaisesti, mistään en ole nähnyt, miten paljon.
Konsertti Porissa kuuluu sarjaan Unohtumattomat Elämykset.- muistelu
Ehkä sitten on ollut kyse vaikkapa elokuvasta tai levystä. Se on joka tapauksessa varmaa, että itkin Ankan tähden, kun jokin toive ei toteutunut!
- faneille
muistelu kirjoitti:
Ehkä sitten on ollut kyse vaikkapa elokuvasta tai levystä. Se on joka tapauksessa varmaa, että itkin Ankan tähden, kun jokin toive ei toteutunut!
http://www.youtube.com/results?search_query=Paul Anka&search=
Kuuntele ja katsele !! - OliviaKoo
faneille kirjoitti:
http://www.youtube.com/results?search_query=Paul Anka&search=
Kuuntele ja katsele !!Enemmän kiitoksia kuin maailmaan mahtuu! Ja vielä kerran.
- jopeliini
OliviaKoo kirjoitti:
Enemmän kiitoksia kuin maailmaan mahtuu! Ja vielä kerran.
päivän jatkot,,,
- mikhaildenisov
vaikeita.mutta vuonna-66 olin huvipuistossa töissä ja silloin näin paljon kuuluisuuksia
suomalaisiakin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477