minulla on vanha koira jota joskus koulutan että on helpompi käydä lenkillä ettei hän tee mitä huvittaa.kouluttaminen on että aloitetaan yleensä helposta asiasta ja aina vaativampaan. monesti se ei jaksa enään keskittyä ja päättää käydä nuuskimassa koulutus kentän lähimpiä kasveja ja hän tottelee siitä kun sanon lujasti Ei sitten hän tottelee ettei saa tehdä niin mutta yleensä meillä menee tosi hyvin. onko teillä muilla tälläisiä juttuja ollu jos on nii kertokaa ihmeessä odotan vastauksia
kysyisin koulutuksesta
4
339
Vastaukset
Pidäthän koulutuksesi lyhyinä hetkinä. Koirasi jaksaa keskittyä paremmin, jos koulutat vain muutaman minuutin kerrallaan. Lopeta treeni, kun kaikki menee vielä hyvin ja koira on kiinnostunut. Näin sen motivaatio pysyy paremmin yllä ja sen pitäisi oppiakin paremmin. Olethan myös tarpeeksi selkeä. Jos treeni on sekava, liian vaikea tai liian helppo, koiran kiinnostus laskee. Koulutettuasi muutaman minuutin, voit pitää tauon. Ja sitten ehkä toinen lyhyt koulutushetki. On parempi kouluttaa viisi minuuttia aamulla ja viisi minuuttia illalla, kuin tunti iltapäivällä... Eläimen koulutuksessa lepo on yhtä tärkeää kuin itse opettaminen. Levossa opitut asiat järjestäytyvät aivoissa ja seuraavalla koulutuskerralla se tulee esiin.
Katso myös, että koirasi pääsee onnistumaan usein ja palkitse se siitä. leiki myös paljon koirasi kanssa.
Millaisia asioita olet koettanut kouluttaa? Yllä olevat neuvot pätevät temppujen opetteluun ja tottelevaisuussuorituksiin. Arkipäivän jutut... oma juttunsa.
Vai yritätkö opettaa vain kävelemään kauniisti hihnassa? Koiralle on täysin normaalia ja minusta sallittua haistella tienvieriä lenkillä. Tietenkään ei saa vetää tai häiritä ohikulkijoita. Eikä hidastella liikaa. Vanhat koirat kuitenkin liikkuvat hitaammin kuin nuoret.
Arkipäivän tapojen opettamisessa on oltava johdonmukainen ja pitkäjänteinen. Ei niin, että välillä innostutaan ja sitten luovutaan.- eri paikoissa
Pitää lopettaa se koulutus ennen kuin koira tylsistyy vaikka se sitten tarkoittaa sitä että treenataan vain puoli minuuttia. Koiralle pitää jäädä koulutuksesta hyvä ja hauska kuva ja jos se viedään siihen asti että se itse haahuilee kentältä pois on tapahtunut iso virhe. Ja virhe on siellä hihnan päässä;)
Ja eihän sitä nyt aina tarvitse koulutuskentälle mennä treenaamaan. Omat koiran ovat oppineet vaikka mitä ihan olohuoneen lattialla sadekelillä tai sitten meidän parkkipaikalla. Sinne mennään välillä tekemään ihan muutama toisto ja sisälle.
Ja jos koira taas osaa jo sen helpon harjoituksen kuin vettä vaan niin suoraan siitä vaativampaan jos se on jotenkin edes hallussa. Jos ei niin autetaan sitä koiraa onnistumaan. Turha jankata niitä koiran jo osaamia asioita joka päivä. Sehän tylsistyy ihan täysin. Parempi että pääsee vähän miettimään että mikäs juttu tämä oli kuin että aina tulee sitä samaa maahan-käskyä tms.- eri paikoissa
Ja kuten tuossa jo todettiin että jos tarkoitus on opetettaa arkitottelevaisuutta niin sehän onnistuu johdonmukaisella toiminnalla. Hihnassa ei vedetä, ikinä, oven avausta odotetaan istuen, aina ja mitä nyt itse pidät tärkeänä.
Ei se ole mitään että joskus treenataan vaan näiden asioiden tulisi olla sitten jokapäiväisiä juttuja eikä niin että noudatetaan niitä kun nyt on tullut vähän jäätä. Ja kun jäät sulaa koira saa taas vetää ja temmeltää miten haluaa. - menee
eri paikoissa kirjoitti:
Ja kuten tuossa jo todettiin että jos tarkoitus on opetettaa arkitottelevaisuutta niin sehän onnistuu johdonmukaisella toiminnalla. Hihnassa ei vedetä, ikinä, oven avausta odotetaan istuen, aina ja mitä nyt itse pidät tärkeänä.
Ei se ole mitään että joskus treenataan vaan näiden asioiden tulisi olla sitten jokapäiväisiä juttuja eikä niin että noudatetaan niitä kun nyt on tullut vähän jäätä. Ja kun jäät sulaa koira saa taas vetää ja temmeltää miten haluaa.Mutta: Koulutuksen pitää loppua aina helppoon ja onnistuneeseen suoritukseen, jotta koira on innokas seuraavalla kerralla, sille pitää jättää erittäin hyviä kokemuksia viimeisestä tehtävästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv142276Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.451870- 321453
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141443- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948