Reilun puolen vuoden aikana on kahdesti käynyt niin, E70 on soittanut omia aikojaan samaan luettelossa olevaan numeroon ja katkaissut muutaman sekunnin päästä. Numero ei kuitenkaan ole ollut viimeksi soitettujen tai vastattujen listalla. Ensimmäistä kertaa en muista enää tarkasti, mutta toisella kerralla näppäinlukko oli päällä ja nappikuuloke kytkettynä.
Bluetooth, WLAN, tms. eivät olleet päällä. Puhelimen ohjelmistokin on päivitetty välillä netin kautta. Liittymänä on Elisa.
E70 soittelee itsekseen
4
804
Vastaukset
- E70
Aika oudolta kullostaa, onko kyseinen numero pikavalinnassa? jos on, tarkista ettei juuri se näppäin ole jumittanut pohjaan, sitten on vielä haittaohjelma mahdollisuus esim. avatusta multimedia sms-viestistä voi saada pöpön, joka voi yrittä monistella itseään luettelon numeroihin, viimeisin softa jota puhelimeen saa on 3.0633.09.04 voit tarkistaa omasi näppäilemällä *#0000#
Pikavalintoja ei ole. Sen verran tarkennusta, että soiton jälkeen se on viimeisenä soittona listalla tavalliseen tapaan.
Yhtenä mahdollisuutena tuli mieleen korvanapin toiminta äänikomennoilla näppäinlukosta huolimatta jossain tilanteessa. Moni lempinimi luettelossa kun on lyhyt. En ole löytänyt valintaa, jolla (luettelon) äänikomennot voisi estää.- kopsattua
EsaH kirjoitti:
Pikavalintoja ei ole. Sen verran tarkennusta, että soiton jälkeen se on viimeisenä soittona listalla tavalliseen tapaan.
Yhtenä mahdollisuutena tuli mieleen korvanapin toiminta äänikomennoilla näppäinlukosta huolimatta jossain tilanteessa. Moni lempinimi luettelossa kun on lyhyt. En ole löytänyt valintaa, jolla (luettelon) äänikomennot voisi estää.Äänikomentojen asetukset
Jos haluat poistaa käytöstä syntetisaattorin, joka toistaa tunnistamansa äänikomennot laitteessa valittuna olevalla kielellä,
valitse Asetukset > Syntetisaattori > Ei käytössä.
Jos haluat poistaa oletusarvoisiin äänikomentoihin tehdyt muutokset, kun laitetta useimmin käyttävä henkilö vaihtuu, valitse
Poista äänimuutokset
- sama juttu
Oma N71 on tehnyt samaa useasti, tätä itsestään soitto on tapahtunut tilanteessa, jossa puhelimen läppä on painettu kiinni. Eli esimerkki: olen soittanut puhelun ja painan suljen puhelimen ja painan läpän kiinni, samantien puhelin soittaa jollekin osoitekirjan numeroista. Eivät ole osanneet liikkeessa ilmiölle selitysträ antaa ja puhelin onkin nyt toisen kerran asian takia takuukorjauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2057084
- 594662
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434434- 733302
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161965Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261717- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401583- 341469
- 1431247