Olemme eroamassa.
Olen huolissani siitä, että miten jaksan henkisesti yksin niinä viikkoina kun lapset eivät ole kanssani.
En niinkään tarkoita sitä, ettenkö kestäisi olla ilman lapsiani, vaan että kaatuvatko seinät päälleni kun olen yksin. Ystäväni ovat perheellisinä niin kiireisiä, että harvat ehtivät kylään. Vanhempani asuvat kaukana. Sisaruksia minulla ei ole.
Onko teillä kokemuksia siitä, että miten tähän tottuu ja miten tule sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Minulle on sanottu, että voinhan lukea kirjoja, lehtiä, katsoa elokuvia, käydä shoppailemassa jne. Mutta ne ovat kaikki asioita joita teen yksin. Miten kestän kaiken tämän yksinäisyyden?
Olen huolissani siitä, että miten jaksan henkisesti yksin niinä viikkoina kun lapset eivät ole kanssani.
En niinkään tarkoita sitä, ettenkö kestäisi olla ilman lapsiani, vaan että kaatuvatko seinät päälleni kun olen yksin. Ystäväni ovat perheellisinä niin kiireisiä, että harvat ehtivät kylään. Vanhempani asuvat kaukana. Sisaruksia minulla ei ole.
Onko teillä kokemuksia siitä, että miten tähän tottuu ja miten tule sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Minulle on sanottu, että voinhan lukea kirjoja, lehtiä, katsoa elokuvia, käydä shoppailemassa jne. Mutta ne ovat kaikki asioita joita teen yksin. Miten kestän kaiken tämän yksinäisyyden?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toiset kestävät yksinäisyyttä paremmin kuin toiset. Minä kestän sitä huonosti, mutta siitä huolimatta olen ollut jo monta vuotta yksin. Kaiken lisäksi olen joutunut olemaan sairaslomalla pitkään (3 vuotta), joten sosiaaliset suhteet katkesivat myös sieltä...
Joskus seinät kaatuu päälle, mutta sitten voi ottaa luurin käteen ja soitella ystäville...
on olla yksin. Se vaan pitää kestää. Uusiaharrastuksia, siivoomista, lenkkeilyä jne. Pitää vaan yrittää keksiä itelleen tekemistä joka päiväkis. Joka päivä jotain semmosta että joutuu käymään mökistä ulkona ja niin että joutuu laittaa meikit naamaan ja pitään ittestänsä huolen. Kavereihin pitää pitää yhteytttä ( melkein kiusaksi asti) ja jos ei oo kavereita pitää kehittää niitä jostain. Jok atoinen viikonloppu pakottaa ittensä baariin mieluiten kaverin kaa mutta myös yksin jotta löytys niitä uusiaki kavereita. Pääasia että on hauskaa edes joskus vaikka väkisin :) niin ettei kokoajan tartte murehtia sitä omaa yksinäisyyttä.
Toinen vaihtoehto on opetella nauttimaan omasta seurastaan, se ei välttämättä ole yksinäisyyttä.
Nauti hyvä ihminen jos sinulla on mahdollisuus siihen!! Minun tilanne on sellainen että erosin 3 vuotta sitten, mies ei olisi halunnut eroa, joten nyt kostaa kaikin tavoin sen kun uskalsin hänestä erota! Eli ei tapaa lapsiaan ollenkaan!! Vaikkakin ovat jo isoja,murkkuja, toivoisin silti että saisin joskus minäkin vähän hengähtää ja joku toinen valvoisi missä menevät ja mitä tekevät. Minä olen tästä hyvin ahdistunut ja todella väsynyt! Eli kaikki te eronneet äidit joiden ex-miehet sentään ovat lastenne kanssa, olkaa tyytyväisiä ja onnellisia!!! Minulla ei mitkään keinot tunnu auttavan tässä asiassa, pattitilanne jolle en voi yhtään mitään! Mikään taho ei voi tälläisessa asiassa auttaa, olen kyllä selvittänyt ja kysellyt, aloite voi tulla vain ja ainoastaan lasten isältä, ei keltään muulta koska mikään taho ei voi häntä pakottaa tapaamaan lapsiaan!! Ja meillä mukamas yhteishuoltajuus, olen täysin yksin vastuussa näistä kahdesta nuoresta ja heidän asioistaan! Raskasta on, mutta eroa en ole katunut päivääkään! Tässäkin mies vaan näyttää luonteensa ja tyhmyytensä, kostamalla muka minulle,kostaa omille lapsilleen!! Ja ei ole ainut mies, moni muukin on kertonut samaa!
Tosi vaikeaa se on ollut. Varsinkin nyt kun jäin hetkeksi pois töistä. Kaikkein vaikeimmaksi sen tekee kun lapset ovat nyt molemmat murkkuiässä, eikä heitä näy oikein edes niinä viikkoina kun he ovat minulla. Ystäviä, harrastuksia kai on se repsepti, mutta kun eihän kaikki noin vaan kädenkäänteessä käy.
Varaa itsellesi mieleistä tekemistä, mitä se sitten onkin. Mun vakikaava:
Siivoa talo, käy saunassa/suihkussa, tee hyvää ruokaa, syö, lue ja nauti pullo punkkua puhtaassa, kauniissa, rauhallisessa talossa ilman vaativaa miestä ja kiukuttelevia lapsia. Soita parille kaverille ja puhu pitkä puhelu. Katso telkkarista mieliohjelmiasi tai vuokraa DVD. Käy lenkillä/kuntosalilla/näyttelyssä/museossa/kirjastossa/mistä tykkäät.
olen ihan samassa veneessä. mutta minun mieheni on alkoholisti ja en jaksa elää hänen kanssaan kun hän juo kaiket päivät. hän muuttaa omaan kämppään kohta, mutta se on taas niin pieni että tiedän attä hän ei tule ottamaan lapsiamme sinne ollenkaan. lapset tässä myös kärsii, mutta hän ei näytä välittävän ollenkaan. yksinäisyys tulee silti olemaan kova paikka. olen tosin ajatellut että ajan myötä tässä selvitään. yritä hakea jotain josta olet kiinnostunut esim. kuntosali, tai jotain iltakursseja- sieltä löytää aina uusia kontakteja.
Kyllä ne seinät kaatuu päälle. 8 kk olen nyt ollut yksin vaimon lähdettyä lapsen kanssa. Tytärtä näen kerran kahdessa viikossa tai harvemmin. Muuten vietän aikani yksin, paitsi töissä. Ei tähän totu ja ajatus, että tää jatkuu loppuelämän näin on pahin painajainen.
Seinät kaatuu ihan varmasti päälle, jos et lähde liikkeelle. Töistä kotiin, jotain ruokaa suuhun, 10 min torkut sohvalla ja sitten ulos. Lenkkarit jalkaan ja metsään taikka kravatti kaulaan ja johonkin semmoiseen paikkaan missä et ole ennemmin ollut. Elämä on ihmeellistä, maailma hieno ja ihmiset mukavia.
Sulla on nyt semmoinen tilanne elämässäsi, että olet ihan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi; kukaan ei käske, kukaan ei kiellä. Ota kaikki hyöty tästä huikeesta tilanteesta.
Onhan tilanne huikea, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että menee 2-3 vuotta ennenkuin seinät lakkaavat kaatumasta päälle (jatkuvasti). Toinen juttu on se että yksineläjä jää isojen velkojen ja monesti pienien tulojen kanssa kitkuttelemaan. Jokainen päivä on oikeastaan vain selviytymistaistelua, joten ei siinä paljon maailman ihanuuksia jaksa miettiä.
Mutta kun alkaa päästä pahimman yli, on taatusti entistä vahvempi maailman kolhuja vastaan. Kunhan vaan yrittää päästä asiasta yli ilman "laastarisuhteita" ja kyynistymistä.
taistella kynsin ja hampain, siis kyynisyyttä ja vääristä syistä solmittuja ihmissuhteita. Ootko ajatellut, että mikä sua siinä yksinäisyydessä eniten painaa? Onko ne ne käytännön huolet eli rajoitetut rahalliset resurssit vai mitkä? Onko ne semmoisia, ettei niille voi tehdä mitään.
Olen avioliitossa ja olen aina yksin. Mies kulkee päivät töissä ja viikonloput menee huoratessa (viimeiset kaksi vuotta, sitten käräytin) venäläisen akan kanssa josta ei näy loppua tulevan vaikka lupasi lopettaa. Joten minulle on sama olla yksin kuin huonon kaverin kanssa. joten olen tottunut tähän. Ja avioero on edessä eikä sekään pelota.