Pitäis selventää vähän ajatuksia. Olisko teillä mielipiteitä tähän?
Menimme miehen kanssa naimisiin nuorina ja molemmat yhtä köyhinä. Yhdessä on oltu 21 vuotta.
Avioehtoa meillä ei ole, sillä en suostunut siihen, romanttisesti kuvittelin kaiken olevan yhteistä kun tyhjästä aletaan elämää rakentaa.
Avioehto olisi ollut minulle edullinen, jos sitten kenellekään, sillä miehellä oli naimisiin mennessä täydet summat opintolainaa ja hänen työttömyyttä kesti ensimmäiset 6 avioliittovuotta. Elettiin alussa minun palkallani ja minun kalustamassani asunnossa, sillä palkkani oli sellainen, ettei mies saanut sen vuoksi kelan päivärahaa. Mies halusi avioehdon tulevan perintönsä vuoksi, jolloin neuvoin vanhuksia tekemään asiaankuuluvan testamentin.
Avioliiton aikana olemme ostaneet kaksi yhteistä asuntoa, joissa velka on ollut myös yhteistä. Miehen opintolainat on maksettu, muuta velkaa ei ole. Nyt asumme omakotitalossa.
Nyt mies on saanut sen perinnön. Hän haluaa maksaa loput asuntolainasta pois ja ottaa koko asunnon omalle nimelleen. Hänen mielestään asunto on yksinomaan hänen, koska hänen palkastaan on mennyt kaikki lainanlyhennykset.
En halua suostua tuollaiseen. Tuntuu epäreilulta, että ensin sovitaan mitä palkoista maksetaan ja sitten jälkikäteen omistus muuttuukin niiden mukaan. Minä olen maksanut kaikki juoksevat maksut, niin kodista kuin lapsistakin. Mies halusi, että maksut ja menot jaetaan näin. Jos lapset ovat joskus tarvinneet jotakin ja mies on sen maksanut, olen ollut sen velkaa hänelle seuraavasta palkastani, joten tarkkaan on jaosta pidetty kiinni.
Ja mies haluaa nyt avioehdon avioeron JA kuoleman varalle. Hän aikoo testamentata talon lapsille niin, että minä saan asua talossa niin kauan kuin lapset ovat täysi-ikäisiä, jos mies nyt sattuu kuolemaan ennen sitä. Avioehtoon kirjattaisiin, että saan käyttää jonkun pienen osan palkastani omiin menoihini, "jotta sinullakin on jotain omaa", sanoi mies.
Eikös koti ole puoleksi minun oma, oli mies elossa tai ei. En minä yksin niin suurta taloa tarvitsekaan, mutta näyttäisi nyt siltä, että miehen suunnitelmien mukaan minä joutuisin vuokralle asumaan, jos mies kuolee. Vuokralla asumisessa ei ole mitään pahaa, mutta kun ollaan avioliiton aikana jokainen penni käytetty elämiseen ja ostettu kaikki yhteisesti, pitäisi kai jotain jäädä minullekin.
Kysymys: Jos mies maksaa asuntolainan pois, pitääkö minun suostua siihen, että hän samalla saa automaattisesti asunnosta sen osuuden itselleen. Mitä jos en suostu, saako mies talon joka tapauksessa eron sattuessa tai testamentilla talosta yli puolet?
Meidän elämä repesi kun mies sai perinnön. Sitä ennen elämä on ollut kädestä suuhun elämistä, yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia (mm. kesämökki) ja normaalin tuntuista elämää. Nyt nuo yhteiset suunnitelmat on poispyyhitty ja mies ostelee juttuja (mm. kesämökki), jotka ovat hänelle itselleen, eivät perheelle.
Tämä on kuulemma hänen vanhempiensa viimeinen tahto, että hän käyttää itseään varten saamansa rahat ja pitää huolta siitä, että perhe ei pääse hyötymään hänen omaisuudestaan tai sen tuotosta. Kun itse sain pienen perinnön, se käytettiin auton ostoon ja muihin perheen yhteisiin menoihin.
Avioeroa mies ei halua ja on vastustanut sitä jyrkästi, kun olen kysynyt, onko tässä takana jokin sellainen ajatus.
Pitkä tarina ehdoista ja testamentista
35
4245
Vastaukset
- ei halua eroa
niin pitkään, kunnes avioehto on tehty. Miksi muuten ostelisi ns. omaan käyttöön, ja haluaisi itselleen OMAN asunnon? Että sitten kun on avioehto ja otetaan avioero, on maksetut asunnot ja mökit.
Tämä on siis minun käsitys, ja tiedoksi, etten ole kuin kymmenen vuotta vanhempi kuin teidän liitto, eli elämänkokemusta ei ole vielä liian paljon näistä asioista. Mutta näin asian käsitän...
Minä yritän taas taistella itselleni, ja meille, keskinäistä testamenttia, etten jäisi puille paljaille, jos avomies kuolee. Olemme kaiken sohvista, sängyistä ja asunnosta maksaneet aika tismalleen puoliksi. Minulta luultavasti lähtisi puolet irtaimistosta miehen sukulaisille, vaikka aika paljon olen ostanut tavaroita ennen tätä liittoa, eli ne ovat omia. Mutta sitähän en voi enää todistaa.
Olen ajatellut, että avioliitto tavallaan helpottaisi ja turvaisi liiton lakiasioissa, eli esim. keskinäisessä testamentissa löisi vain eloon jäänyt paperit eteen, ja voisi taas yrittää jatkaa eteenpäin elämää. Olen yrittänyt selittää miehelleni, etten jaksaisi taistella enää mistään omaisuuksista hänen (tiedän vaikeiden) sukulaisten kanssa, vaan haluaisin meidän kummankin osalta kaiken tehdä mahdollisimman helpoksi. Mieskin kun tien päällä koko ajan, niin pelottaa, että milloin hän tulee kotiin töistä. Olemme olleet yhdessä kymmenisen vuotta.- Otan osaa!
Älä hyvä ihminen suostu, ei ole mitään velvollisuutta sinulla tuollaiseen kohtuuttomuuteen suostua.
Mielestäni aikuinen, terve ja tasapainoinen ihminen ei käyttäydy kuvaamallasi tavalla, nyt on nuppi sumentunut äkillisestä rikastumisesta pahan kerran.
Kyllä koko perhettä pitäisi koskettaa yhteisesti, jos ei enää tarvitse pihistellä menoissa vaan voisi iloita turhuuksista. Pitäisi mun mielestä hävettää jos vaan itselle ostaa ja rellestää, en kyllä ilkeäisi noin toimia.
Mutta alkuperäiselle, ole tiukkana äläkä mitään papereita ala allekirjoittaa. Jos se ukkos sitä suivaantuneena lähtee niin joutaa mennäkin!
- naisasianainen
>
Tämä on juuri TYYPPIESIMERKKI hyvin tavallisesta tilanteesta, eli siitä, että nainen käyttää rahansa pääomaa kerryttämättömiin juokseviin menoihin ja mies lyhentelee lainoja, jotka luonnollisesti sitten näkyvät kiinteänä omaisuutena. Miehesi on ollut tietoisen laskelmoiva!
Ja jos tällaisessa tilanteessa olisi avioehto,niin nainenhan jäisi puille paljaille eron sattuessa!!! Onneksi sinun tilanteesi ei ole näin paha, sillä ainoastaan miehesi perinnön osuus on pois yhteisestä varallisuudestanne.
Eli älä suostu miehen ehdotuksiin "oman asunnon ostosta". Ja ettäkö loppu lainan maksamalla hän saisi yhdessä maksamanne asunnon kokonaan omiin nimiinsä?! Voi hemmetti!
Jos hän sen teidän yhteisen asuntonne haluaisi ostaa, niin hänenhän tulisi maksaa siitä asunnosta sinulle käypä arvo. MUTTA: tässäkin on sudenkuoppa, sillä jos hän sen ostaisi sinulta näillä perintörahoilla ja sen perään (tai yleensäkään joskus) haluaisi avioeron, niin nämä sinun saamasi asunnon myyntitulot sitten kuuluisivat jaettavaan varallisuuteen, eli mies saisi "ilmaiseksi" 50% asunnon arvosta.
Eli selvintä on, että et suostu aviehtoon. Miksi suostuisit? Sitä ei miehesi voi edes millään perustella, koska perintönsä on jo avio-oikeudesta pois suljettu ja loput olette yhdessä tienanneet ja maksaneet. Se yhteinen varallisuutenne menkööt siis 50/50 jakoon eron sattuessa.
Mies ostakoot perintörahoilla sitten jotain muuta, joka on hänen nimissään. Ostakoot sen oman asunnon itselleen jostain muulta taholta.
>
Onko miehesi ihan järjissään? Avioehto astuu voimaan vasta eron/kuoleman sattuessa. Ei sillä voi määrätä mitään sinun tämän hetkisestä tai tulevasta rahankäytöstäsi!!!!
>
>
Kyllä, sinä omistat talosta puolet. Ja tiesitkö, että sinulla on JOKA TAPAUKSESSA lain mukaan oikeus leskenä hallita yhteistä kotianne ja asua siinä kuolemaasi saakka. Tämä laki suojaa lesken aseman :) Eikä sitä mitkään testamentit tai muut paperit voi muuttaa!! Et sinä mitenkään voi minnekään vuokra-asuntoon joutua :)
>>> Kysymys: Jos mies maksaa asuntolainan pois, pitääkö minun suostua siihen, että hän samalla saa automaattisesti asunnosta sen osuuden itselleen. >>>
Ei tietystikään tarvitse suostua. Mutta jos siihen käytetään perintörahoja, jotka on suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle, voi olla mahdollista, että tämän lopun lainaosuuden prosentuaalinen määrä asunnon arvosta merkitään hänen nimiinsä. Loput omistatte yhdessä.
>>> Mitä jos en suostu, saako mies talon joka tapauksessa eron sattuessa tai testamentilla talosta yli puolet?>>>
Ei saa!!! Ei saa!!! Ei saa!!! Te omistatte talon yhdessä 50/50%. Ja mitä tarkoitat tuolla "saako testamentilla talosta yli puolet??? En ymmärrä.
'Ja muistahan se, että mies todennäköisesti on hakemassa avioeroa heti sen jälkeen, jos avioehtoon suostut!!! Siis älä suostu.- feministi NN
"naisasianainen" jo sanoikin kaiken sen, mitä aioin kirjoittaa.
Miehelläsi ei nyt ole kaikki kotona tai hän on määrätietoisesti haalimassa itselleen yhteisen omaisuutenne ja sen jälkeen ottaa eron. Heittää sinut ulos kuin leppäkeihään.
Älä anna asian mennä noin.
Ei mihinkään papereihin nimeä! Älä anna miehen ylipuhua tai pakottaa siihen itseäsi missään nimessä. - Tässäkö kiitos kaikesta?
En minä suostu siihen avioehtoon. Tuntuu vaan törkeältä ja loukkaavalta koko miehen ajatusmaailma. Enhän minä ole hänelle minkään arvoinen. Ja pettynyt olen itseenikin, koska en ole huomannut minkälaisen miehen kanssa olen elämäni viettänyt.
Kun mies ei kerran mitään yhteistä omilla rahoillaan osta niin saisi pysyä pois siitä, mikä on ollut yhteistä. Se asuntolainan maksaminen tuntuu ihan ryöväämiseltä. Asetelma on sen jälkeen sellainen, että minä asun miehen asunnossa ja näyttää siltä, että siitä kyllä sitten muistutetaan. Mahtaakohan tuo kohta periä vuokraakin asumisestani?
Se pieni osuus, joka jäisi palkastani omaan käyttöön. Mies sanoi että voisin sitten säästää palkastani ja ostaa sillä vaikka yksiön vanhuuden varalle ja maksella sitä ajan kanssa. Jos mies ottaisi avioeron niin enhän minä ehtisi aata sanoa saati säästää tai ostaa mitään, pitääköhän se minua ihan idioottina...
Olo on sellainen, että on vedetty lattia alta, ja niinhän oikeastaan yritetäänkin. Loppujen lopuksi ihan sama, mitä tässä tapahtuu, sillä en minä pysty tuommoista kohtelua anteeksi antamaan.
Sitten ajattelin vielä, että kun ilman avioehtoa kaikki mitä palkkarahoillamme teemme, on niin kuin yhteistä. Jos mies maksaa asuntolainaa, sehän on ollut yhteisistä rahoista yhteisten velkojen maksua. Kun hän maksaa lainan pois ja käyttää omiin menoihinsa (näin hän perusteli maksua, että jää sitten palkasta enemmän käyttöön rahaa muuhun) palkan sen osan, hän ikään kuin huijaa minua. Se perintö jää tosiaan kiinteään omaisuuteen säästöön, mutta palkka ei kerrytä enää mitään kiinteää.
Mökistä ja muista miehen jutuista on jo sen verran menoja (ylläpitokulut, vakuutukset, pikkurempat yms.) että mies kai laskee voivansa ylläpitää palkallaan sitä OMAA omaisuuttaan. Pääomaan mies ei koske. Kehotin häntä ylläpitämään ja hoitamaan omaa omaisuuttaan niillä perintörahoilla, mutta se oli kuulemma tyhmä ehdotus.
Eikös se pitäisi olla niinkin, että kun asuntolainanlyhennys jää pois niin miehen pitäisi osallistua silläkin rahalla perheen elatukseen ym. eikä ylläpitää omaa omaisuuttaan?
Meinaan, kun on tosiaan eletty kädestä suuhun, eikä sitä rahaa ole mihinkään ylellisyyksiin koskaan ollut. Ei ainuttakaan lomamatkaa, ei kalliita lahjoja, enemmänkin sitä tavallista laskemista, että mihin rahat tässä kuussa riittävät, ja mistä saa rahat isompiin hankintoihin.
Miten joku voi tehdä noin näin pitkän liiton jälkeen? Mies tosiaan vakuuttaa tekevänsä kaiken perheen eteen, koska hän jättää perintönsä sitten aikanaan lapsille. Minut hän heitti teoriassa yli laidan tästä perheestä, sillä ei tämä ole enää mitään perhe-elämää sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
Taustalla on miehen äiti, jonka kanssa mies suunnittelee asioitaan ja puhuu raha-asioistaan. Anoppi on halunnut minusta aina eroon ja taitaa nyt viimein onnistua.
Miehessä minua on alkanut etoa se, miten raha on muuttanut miestä. Hän kävelee pää pystymmässä kuin ennen, on tärkeän oloinen ja keskustelee raha-asioista niiden kanssa, joilla rahaa on. Perintö ei nyt ollut niin suuri, että sillä kannattaisi rehvastella, mutta kotiseinien sisällä ei näytä olevan rajoja.
Enkä minä oikein usko, että mies lapsiakaan ajattelee. Senttiäkään ei ole antanut lapsille rahaa tai ostanut mitään muutakaan, siinä malli on siis entinen.
Anteeksi tämmöinen sekasotkukirjoitus. Ihan hyvä että voi johonkin kirjoittaa kun itsestä tuntuu ettei enää oikein järki juokse miehen tekojen perässä. Mies tietysti väittää, että tällainen on ihan tavallista perheissä joissa on rahaa.
Perintö tuli todella yllättäen, sillä miehen isä kuoli aika nuorena, eikä siis mihinkään vanhuuteen. Siitä lesken oikeudesta hallita kotia en olisi niinkään varma. Mies ehdotti äidilleen, että äiti voisi muuttaa vuokra-asuntoon ja samalla lapset saavat jo ennakkoperintönä lesken asunnon. Miehellä ei ole mitään osuutta asunnosta, joten ehdotus oli törkeä. Kun miehen äiti ei suostunut, mies otti ja myi irtainta, ja piti rahat. yritin saada miestä antamaan olla äitinsä rauhassa, mutta mies sanoi rahojen kuuluvan hänelle, ei äidilleen, sillä rahat olivat oikeasti hänen isänsä eikä ikänsä kotirouvana olleen äidin. Ei heilläkään mitään avioehtoa ollut, joten näin ei asia lain mukaan ole. - naisasianainen
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
En minä suostu siihen avioehtoon. Tuntuu vaan törkeältä ja loukkaavalta koko miehen ajatusmaailma. Enhän minä ole hänelle minkään arvoinen. Ja pettynyt olen itseenikin, koska en ole huomannut minkälaisen miehen kanssa olen elämäni viettänyt.
Kun mies ei kerran mitään yhteistä omilla rahoillaan osta niin saisi pysyä pois siitä, mikä on ollut yhteistä. Se asuntolainan maksaminen tuntuu ihan ryöväämiseltä. Asetelma on sen jälkeen sellainen, että minä asun miehen asunnossa ja näyttää siltä, että siitä kyllä sitten muistutetaan. Mahtaakohan tuo kohta periä vuokraakin asumisestani?
Se pieni osuus, joka jäisi palkastani omaan käyttöön. Mies sanoi että voisin sitten säästää palkastani ja ostaa sillä vaikka yksiön vanhuuden varalle ja maksella sitä ajan kanssa. Jos mies ottaisi avioeron niin enhän minä ehtisi aata sanoa saati säästää tai ostaa mitään, pitääköhän se minua ihan idioottina...
Olo on sellainen, että on vedetty lattia alta, ja niinhän oikeastaan yritetäänkin. Loppujen lopuksi ihan sama, mitä tässä tapahtuu, sillä en minä pysty tuommoista kohtelua anteeksi antamaan.
Sitten ajattelin vielä, että kun ilman avioehtoa kaikki mitä palkkarahoillamme teemme, on niin kuin yhteistä. Jos mies maksaa asuntolainaa, sehän on ollut yhteisistä rahoista yhteisten velkojen maksua. Kun hän maksaa lainan pois ja käyttää omiin menoihinsa (näin hän perusteli maksua, että jää sitten palkasta enemmän käyttöön rahaa muuhun) palkan sen osan, hän ikään kuin huijaa minua. Se perintö jää tosiaan kiinteään omaisuuteen säästöön, mutta palkka ei kerrytä enää mitään kiinteää.
Mökistä ja muista miehen jutuista on jo sen verran menoja (ylläpitokulut, vakuutukset, pikkurempat yms.) että mies kai laskee voivansa ylläpitää palkallaan sitä OMAA omaisuuttaan. Pääomaan mies ei koske. Kehotin häntä ylläpitämään ja hoitamaan omaa omaisuuttaan niillä perintörahoilla, mutta se oli kuulemma tyhmä ehdotus.
Eikös se pitäisi olla niinkin, että kun asuntolainanlyhennys jää pois niin miehen pitäisi osallistua silläkin rahalla perheen elatukseen ym. eikä ylläpitää omaa omaisuuttaan?
Meinaan, kun on tosiaan eletty kädestä suuhun, eikä sitä rahaa ole mihinkään ylellisyyksiin koskaan ollut. Ei ainuttakaan lomamatkaa, ei kalliita lahjoja, enemmänkin sitä tavallista laskemista, että mihin rahat tässä kuussa riittävät, ja mistä saa rahat isompiin hankintoihin.
Miten joku voi tehdä noin näin pitkän liiton jälkeen? Mies tosiaan vakuuttaa tekevänsä kaiken perheen eteen, koska hän jättää perintönsä sitten aikanaan lapsille. Minut hän heitti teoriassa yli laidan tästä perheestä, sillä ei tämä ole enää mitään perhe-elämää sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
Taustalla on miehen äiti, jonka kanssa mies suunnittelee asioitaan ja puhuu raha-asioistaan. Anoppi on halunnut minusta aina eroon ja taitaa nyt viimein onnistua.
Miehessä minua on alkanut etoa se, miten raha on muuttanut miestä. Hän kävelee pää pystymmässä kuin ennen, on tärkeän oloinen ja keskustelee raha-asioista niiden kanssa, joilla rahaa on. Perintö ei nyt ollut niin suuri, että sillä kannattaisi rehvastella, mutta kotiseinien sisällä ei näytä olevan rajoja.
Enkä minä oikein usko, että mies lapsiakaan ajattelee. Senttiäkään ei ole antanut lapsille rahaa tai ostanut mitään muutakaan, siinä malli on siis entinen.
Anteeksi tämmöinen sekasotkukirjoitus. Ihan hyvä että voi johonkin kirjoittaa kun itsestä tuntuu ettei enää oikein järki juokse miehen tekojen perässä. Mies tietysti väittää, että tällainen on ihan tavallista perheissä joissa on rahaa.
Perintö tuli todella yllättäen, sillä miehen isä kuoli aika nuorena, eikä siis mihinkään vanhuuteen. Siitä lesken oikeudesta hallita kotia en olisi niinkään varma. Mies ehdotti äidilleen, että äiti voisi muuttaa vuokra-asuntoon ja samalla lapset saavat jo ennakkoperintönä lesken asunnon. Miehellä ei ole mitään osuutta asunnosta, joten ehdotus oli törkeä. Kun miehen äiti ei suostunut, mies otti ja myi irtainta, ja piti rahat. yritin saada miestä antamaan olla äitinsä rauhassa, mutta mies sanoi rahojen kuuluvan hänelle, ei äidilleen, sillä rahat olivat oikeasti hänen isänsä eikä ikänsä kotirouvana olleen äidin. Ei heilläkään mitään avioehtoa ollut, joten näin ei asia lain mukaan ole.>
Avioehtoon sinun ei tulekaan suostua. Hyvä" Ja ymmärrän tunteesi hyvin ja olen kanssasi samaa mieltä: Miehesi käytös on erittäi loukkaava, itsekästä ja sinua mitätöivää :(
>
Koska avioehtoa ei ole, niin koti on YHTEISTÄ OMAISUUTTANNE.HÄnellä ei ole mitään oikeuksia vuokran perimiseen. Toivottavasti ymmärrät ja uskot tämän!!!
>
Hänelle on raha mennyt päähän ja näköjään kuvittelee olevanssa nyt Euroopan - ja sinun -omistaja :( Ja lisäksi kuvittelee, että voi rahan voimalla pallotella sinua ihan miten lystää! Surullista.
>
Niin se on itsekkäälle ja laskelmoivalle miehelle tyhmä ehdotus, koska muutenkin saa huijatuksi sinulta rahoja ja oma testamentilla suojattu perintöpotti jaa hänelle, KUN eron hakee...
>
Itsekästä, hyvin itsekästä mieheltäsi. Kyllä molemmilla vanhemmilla on elatusvelvollisuus lapsiin nähden. Ja onpahan avioliittolain mukaan myös aviopuolisoonsa nähden! Tätä sinä oletkin toteuttanut, mies ei. Ja miksi olet suostunut kustantamaan vuosien saatossa kaikki lasten menot? Puoliksi - vähintään - ne kuuluu maksaa. Siis normaaleissa ja tasavertaisissa perheissä.
>
No, kyllä se laki lesken asumisoikeudesta on ihan pätevä ja siksipä anopin ei tarvinnut siihen suostua. Ja kyllä, miehelläsi oli oikeus perintöosaansa vaikka irtaimistoa myymällä, mutta hänen toimintansa eettinen puoli onkin sitten hyvin arveluttavaa. Vaikka kertomasi perusteella kuuluu näemmä hänen luonteeseensa. Valitettavasti.
Tuo asenne äitinsä kotirouvana oloa kohtaan heijastaa sekin mielestäni suurta halveksuntaa naisia kohtaan ylipäätään. Huh,Huh!
Mutta VOIMIA sinulle ja pidä pintasi! - tsaaritar
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
En minä suostu siihen avioehtoon. Tuntuu vaan törkeältä ja loukkaavalta koko miehen ajatusmaailma. Enhän minä ole hänelle minkään arvoinen. Ja pettynyt olen itseenikin, koska en ole huomannut minkälaisen miehen kanssa olen elämäni viettänyt.
Kun mies ei kerran mitään yhteistä omilla rahoillaan osta niin saisi pysyä pois siitä, mikä on ollut yhteistä. Se asuntolainan maksaminen tuntuu ihan ryöväämiseltä. Asetelma on sen jälkeen sellainen, että minä asun miehen asunnossa ja näyttää siltä, että siitä kyllä sitten muistutetaan. Mahtaakohan tuo kohta periä vuokraakin asumisestani?
Se pieni osuus, joka jäisi palkastani omaan käyttöön. Mies sanoi että voisin sitten säästää palkastani ja ostaa sillä vaikka yksiön vanhuuden varalle ja maksella sitä ajan kanssa. Jos mies ottaisi avioeron niin enhän minä ehtisi aata sanoa saati säästää tai ostaa mitään, pitääköhän se minua ihan idioottina...
Olo on sellainen, että on vedetty lattia alta, ja niinhän oikeastaan yritetäänkin. Loppujen lopuksi ihan sama, mitä tässä tapahtuu, sillä en minä pysty tuommoista kohtelua anteeksi antamaan.
Sitten ajattelin vielä, että kun ilman avioehtoa kaikki mitä palkkarahoillamme teemme, on niin kuin yhteistä. Jos mies maksaa asuntolainaa, sehän on ollut yhteisistä rahoista yhteisten velkojen maksua. Kun hän maksaa lainan pois ja käyttää omiin menoihinsa (näin hän perusteli maksua, että jää sitten palkasta enemmän käyttöön rahaa muuhun) palkan sen osan, hän ikään kuin huijaa minua. Se perintö jää tosiaan kiinteään omaisuuteen säästöön, mutta palkka ei kerrytä enää mitään kiinteää.
Mökistä ja muista miehen jutuista on jo sen verran menoja (ylläpitokulut, vakuutukset, pikkurempat yms.) että mies kai laskee voivansa ylläpitää palkallaan sitä OMAA omaisuuttaan. Pääomaan mies ei koske. Kehotin häntä ylläpitämään ja hoitamaan omaa omaisuuttaan niillä perintörahoilla, mutta se oli kuulemma tyhmä ehdotus.
Eikös se pitäisi olla niinkin, että kun asuntolainanlyhennys jää pois niin miehen pitäisi osallistua silläkin rahalla perheen elatukseen ym. eikä ylläpitää omaa omaisuuttaan?
Meinaan, kun on tosiaan eletty kädestä suuhun, eikä sitä rahaa ole mihinkään ylellisyyksiin koskaan ollut. Ei ainuttakaan lomamatkaa, ei kalliita lahjoja, enemmänkin sitä tavallista laskemista, että mihin rahat tässä kuussa riittävät, ja mistä saa rahat isompiin hankintoihin.
Miten joku voi tehdä noin näin pitkän liiton jälkeen? Mies tosiaan vakuuttaa tekevänsä kaiken perheen eteen, koska hän jättää perintönsä sitten aikanaan lapsille. Minut hän heitti teoriassa yli laidan tästä perheestä, sillä ei tämä ole enää mitään perhe-elämää sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
Taustalla on miehen äiti, jonka kanssa mies suunnittelee asioitaan ja puhuu raha-asioistaan. Anoppi on halunnut minusta aina eroon ja taitaa nyt viimein onnistua.
Miehessä minua on alkanut etoa se, miten raha on muuttanut miestä. Hän kävelee pää pystymmässä kuin ennen, on tärkeän oloinen ja keskustelee raha-asioista niiden kanssa, joilla rahaa on. Perintö ei nyt ollut niin suuri, että sillä kannattaisi rehvastella, mutta kotiseinien sisällä ei näytä olevan rajoja.
Enkä minä oikein usko, että mies lapsiakaan ajattelee. Senttiäkään ei ole antanut lapsille rahaa tai ostanut mitään muutakaan, siinä malli on siis entinen.
Anteeksi tämmöinen sekasotkukirjoitus. Ihan hyvä että voi johonkin kirjoittaa kun itsestä tuntuu ettei enää oikein järki juokse miehen tekojen perässä. Mies tietysti väittää, että tällainen on ihan tavallista perheissä joissa on rahaa.
Perintö tuli todella yllättäen, sillä miehen isä kuoli aika nuorena, eikä siis mihinkään vanhuuteen. Siitä lesken oikeudesta hallita kotia en olisi niinkään varma. Mies ehdotti äidilleen, että äiti voisi muuttaa vuokra-asuntoon ja samalla lapset saavat jo ennakkoperintönä lesken asunnon. Miehellä ei ole mitään osuutta asunnosta, joten ehdotus oli törkeä. Kun miehen äiti ei suostunut, mies otti ja myi irtainta, ja piti rahat. yritin saada miestä antamaan olla äitinsä rauhassa, mutta mies sanoi rahojen kuuluvan hänelle, ei äidilleen, sillä rahat olivat oikeasti hänen isänsä eikä ikänsä kotirouvana olleen äidin. Ei heilläkään mitään avioehtoa ollut, joten näin ei asia lain mukaan ole.Miehesi on kylvänyt jo siemenen koko perheen elämän vaikeuttamiseksi. Älä jää odottelemaan, vaan hae välittömästi avioeroa. Vaikka laiha sopu syntyisi, niin nämä tapahtumat jäävät kalvamaan ja kodin ilmapiiri kärsii, mikä tietysti on vahingollista lapsille.
Ero vireille välittömästi, niin jotain voidaan vielä pelastaa.
Voimia. - tarvitset
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
En minä suostu siihen avioehtoon. Tuntuu vaan törkeältä ja loukkaavalta koko miehen ajatusmaailma. Enhän minä ole hänelle minkään arvoinen. Ja pettynyt olen itseenikin, koska en ole huomannut minkälaisen miehen kanssa olen elämäni viettänyt.
Kun mies ei kerran mitään yhteistä omilla rahoillaan osta niin saisi pysyä pois siitä, mikä on ollut yhteistä. Se asuntolainan maksaminen tuntuu ihan ryöväämiseltä. Asetelma on sen jälkeen sellainen, että minä asun miehen asunnossa ja näyttää siltä, että siitä kyllä sitten muistutetaan. Mahtaakohan tuo kohta periä vuokraakin asumisestani?
Se pieni osuus, joka jäisi palkastani omaan käyttöön. Mies sanoi että voisin sitten säästää palkastani ja ostaa sillä vaikka yksiön vanhuuden varalle ja maksella sitä ajan kanssa. Jos mies ottaisi avioeron niin enhän minä ehtisi aata sanoa saati säästää tai ostaa mitään, pitääköhän se minua ihan idioottina...
Olo on sellainen, että on vedetty lattia alta, ja niinhän oikeastaan yritetäänkin. Loppujen lopuksi ihan sama, mitä tässä tapahtuu, sillä en minä pysty tuommoista kohtelua anteeksi antamaan.
Sitten ajattelin vielä, että kun ilman avioehtoa kaikki mitä palkkarahoillamme teemme, on niin kuin yhteistä. Jos mies maksaa asuntolainaa, sehän on ollut yhteisistä rahoista yhteisten velkojen maksua. Kun hän maksaa lainan pois ja käyttää omiin menoihinsa (näin hän perusteli maksua, että jää sitten palkasta enemmän käyttöön rahaa muuhun) palkan sen osan, hän ikään kuin huijaa minua. Se perintö jää tosiaan kiinteään omaisuuteen säästöön, mutta palkka ei kerrytä enää mitään kiinteää.
Mökistä ja muista miehen jutuista on jo sen verran menoja (ylläpitokulut, vakuutukset, pikkurempat yms.) että mies kai laskee voivansa ylläpitää palkallaan sitä OMAA omaisuuttaan. Pääomaan mies ei koske. Kehotin häntä ylläpitämään ja hoitamaan omaa omaisuuttaan niillä perintörahoilla, mutta se oli kuulemma tyhmä ehdotus.
Eikös se pitäisi olla niinkin, että kun asuntolainanlyhennys jää pois niin miehen pitäisi osallistua silläkin rahalla perheen elatukseen ym. eikä ylläpitää omaa omaisuuttaan?
Meinaan, kun on tosiaan eletty kädestä suuhun, eikä sitä rahaa ole mihinkään ylellisyyksiin koskaan ollut. Ei ainuttakaan lomamatkaa, ei kalliita lahjoja, enemmänkin sitä tavallista laskemista, että mihin rahat tässä kuussa riittävät, ja mistä saa rahat isompiin hankintoihin.
Miten joku voi tehdä noin näin pitkän liiton jälkeen? Mies tosiaan vakuuttaa tekevänsä kaiken perheen eteen, koska hän jättää perintönsä sitten aikanaan lapsille. Minut hän heitti teoriassa yli laidan tästä perheestä, sillä ei tämä ole enää mitään perhe-elämää sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
Taustalla on miehen äiti, jonka kanssa mies suunnittelee asioitaan ja puhuu raha-asioistaan. Anoppi on halunnut minusta aina eroon ja taitaa nyt viimein onnistua.
Miehessä minua on alkanut etoa se, miten raha on muuttanut miestä. Hän kävelee pää pystymmässä kuin ennen, on tärkeän oloinen ja keskustelee raha-asioista niiden kanssa, joilla rahaa on. Perintö ei nyt ollut niin suuri, että sillä kannattaisi rehvastella, mutta kotiseinien sisällä ei näytä olevan rajoja.
Enkä minä oikein usko, että mies lapsiakaan ajattelee. Senttiäkään ei ole antanut lapsille rahaa tai ostanut mitään muutakaan, siinä malli on siis entinen.
Anteeksi tämmöinen sekasotkukirjoitus. Ihan hyvä että voi johonkin kirjoittaa kun itsestä tuntuu ettei enää oikein järki juokse miehen tekojen perässä. Mies tietysti väittää, että tällainen on ihan tavallista perheissä joissa on rahaa.
Perintö tuli todella yllättäen, sillä miehen isä kuoli aika nuorena, eikä siis mihinkään vanhuuteen. Siitä lesken oikeudesta hallita kotia en olisi niinkään varma. Mies ehdotti äidilleen, että äiti voisi muuttaa vuokra-asuntoon ja samalla lapset saavat jo ennakkoperintönä lesken asunnon. Miehellä ei ole mitään osuutta asunnosta, joten ehdotus oli törkeä. Kun miehen äiti ei suostunut, mies otti ja myi irtainta, ja piti rahat. yritin saada miestä antamaan olla äitinsä rauhassa, mutta mies sanoi rahojen kuuluvan hänelle, ei äidilleen, sillä rahat olivat oikeasti hänen isänsä eikä ikänsä kotirouvana olleen äidin. Ei heilläkään mitään avioehtoa ollut, joten näin ei asia lain mukaan ole.Sinuna minä alkaisin nyt heti järjestelemään lähtöä. Yhteinen tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta ja oma elämä kannattaakin ottaa omiin käsiin. Ei kenenkään tarvitse sietää henkistä pahoinpitelyä, jota tälläinen miehesi suunnittelu mielestäni on.
- tämä juttu
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
En minä suostu siihen avioehtoon. Tuntuu vaan törkeältä ja loukkaavalta koko miehen ajatusmaailma. Enhän minä ole hänelle minkään arvoinen. Ja pettynyt olen itseenikin, koska en ole huomannut minkälaisen miehen kanssa olen elämäni viettänyt.
Kun mies ei kerran mitään yhteistä omilla rahoillaan osta niin saisi pysyä pois siitä, mikä on ollut yhteistä. Se asuntolainan maksaminen tuntuu ihan ryöväämiseltä. Asetelma on sen jälkeen sellainen, että minä asun miehen asunnossa ja näyttää siltä, että siitä kyllä sitten muistutetaan. Mahtaakohan tuo kohta periä vuokraakin asumisestani?
Se pieni osuus, joka jäisi palkastani omaan käyttöön. Mies sanoi että voisin sitten säästää palkastani ja ostaa sillä vaikka yksiön vanhuuden varalle ja maksella sitä ajan kanssa. Jos mies ottaisi avioeron niin enhän minä ehtisi aata sanoa saati säästää tai ostaa mitään, pitääköhän se minua ihan idioottina...
Olo on sellainen, että on vedetty lattia alta, ja niinhän oikeastaan yritetäänkin. Loppujen lopuksi ihan sama, mitä tässä tapahtuu, sillä en minä pysty tuommoista kohtelua anteeksi antamaan.
Sitten ajattelin vielä, että kun ilman avioehtoa kaikki mitä palkkarahoillamme teemme, on niin kuin yhteistä. Jos mies maksaa asuntolainaa, sehän on ollut yhteisistä rahoista yhteisten velkojen maksua. Kun hän maksaa lainan pois ja käyttää omiin menoihinsa (näin hän perusteli maksua, että jää sitten palkasta enemmän käyttöön rahaa muuhun) palkan sen osan, hän ikään kuin huijaa minua. Se perintö jää tosiaan kiinteään omaisuuteen säästöön, mutta palkka ei kerrytä enää mitään kiinteää.
Mökistä ja muista miehen jutuista on jo sen verran menoja (ylläpitokulut, vakuutukset, pikkurempat yms.) että mies kai laskee voivansa ylläpitää palkallaan sitä OMAA omaisuuttaan. Pääomaan mies ei koske. Kehotin häntä ylläpitämään ja hoitamaan omaa omaisuuttaan niillä perintörahoilla, mutta se oli kuulemma tyhmä ehdotus.
Eikös se pitäisi olla niinkin, että kun asuntolainanlyhennys jää pois niin miehen pitäisi osallistua silläkin rahalla perheen elatukseen ym. eikä ylläpitää omaa omaisuuttaan?
Meinaan, kun on tosiaan eletty kädestä suuhun, eikä sitä rahaa ole mihinkään ylellisyyksiin koskaan ollut. Ei ainuttakaan lomamatkaa, ei kalliita lahjoja, enemmänkin sitä tavallista laskemista, että mihin rahat tässä kuussa riittävät, ja mistä saa rahat isompiin hankintoihin.
Miten joku voi tehdä noin näin pitkän liiton jälkeen? Mies tosiaan vakuuttaa tekevänsä kaiken perheen eteen, koska hän jättää perintönsä sitten aikanaan lapsille. Minut hän heitti teoriassa yli laidan tästä perheestä, sillä ei tämä ole enää mitään perhe-elämää sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
Taustalla on miehen äiti, jonka kanssa mies suunnittelee asioitaan ja puhuu raha-asioistaan. Anoppi on halunnut minusta aina eroon ja taitaa nyt viimein onnistua.
Miehessä minua on alkanut etoa se, miten raha on muuttanut miestä. Hän kävelee pää pystymmässä kuin ennen, on tärkeän oloinen ja keskustelee raha-asioista niiden kanssa, joilla rahaa on. Perintö ei nyt ollut niin suuri, että sillä kannattaisi rehvastella, mutta kotiseinien sisällä ei näytä olevan rajoja.
Enkä minä oikein usko, että mies lapsiakaan ajattelee. Senttiäkään ei ole antanut lapsille rahaa tai ostanut mitään muutakaan, siinä malli on siis entinen.
Anteeksi tämmöinen sekasotkukirjoitus. Ihan hyvä että voi johonkin kirjoittaa kun itsestä tuntuu ettei enää oikein järki juokse miehen tekojen perässä. Mies tietysti väittää, että tällainen on ihan tavallista perheissä joissa on rahaa.
Perintö tuli todella yllättäen, sillä miehen isä kuoli aika nuorena, eikä siis mihinkään vanhuuteen. Siitä lesken oikeudesta hallita kotia en olisi niinkään varma. Mies ehdotti äidilleen, että äiti voisi muuttaa vuokra-asuntoon ja samalla lapset saavat jo ennakkoperintönä lesken asunnon. Miehellä ei ole mitään osuutta asunnosta, joten ehdotus oli törkeä. Kun miehen äiti ei suostunut, mies otti ja myi irtainta, ja piti rahat. yritin saada miestä antamaan olla äitinsä rauhassa, mutta mies sanoi rahojen kuuluvan hänelle, ei äidilleen, sillä rahat olivat oikeasti hänen isänsä eikä ikänsä kotirouvana olleen äidin. Ei heilläkään mitään avioehtoa ollut, joten näin ei asia lain mukaan ole.provo? Mies suunnittelee raha-asioita äitinsä kanssa, jolta hän on kuitenkin ollut viemässä sekä kotia, että irtainta, hmmm
- hmmm...
tämä juttu kirjoitti:
provo? Mies suunnittelee raha-asioita äitinsä kanssa, jolta hän on kuitenkin ollut viemässä sekä kotia, että irtainta, hmmm
Provo tai ei, mutta erittäin yleistä perheissä missä mies luulee olevansa ainoa jolla on sananvaltaa.
- Tässäkö kiitos kaikesta?
tämä juttu kirjoitti:
provo? Mies suunnittelee raha-asioita äitinsä kanssa, jolta hän on kuitenkin ollut viemässä sekä kotia, että irtainta, hmmm
Ikävä kyllä, tämä on ihan totta ainakin minulle. Luuletko, että en itse ensin ajatellut, että tämän täytyy olla huono vitsi?
Sitä ihan oikeasti silkkaa tyhmyyttään kuvittelee, että joku yllättävä perintö olisi iloinen asia, kun yhdessä on oltu näinkin pitkään. Nyt tuosta perinnöstä, tai todellisuudessa tietenkin miehestä on tullut minulle painajainen. Halusinkin kirjoittaa, jotta saisin muidenkin näkökulmia asiaan. En minä ole edes kehdannut kertoa kenellekään tutulle koko asiaa. Ja ei kai minua kukaan uskoisikaan!!!
Arvaan, että kannattaa tehdä äidinkin mieliksi, jos haluaa manipuloida tätä. Huijari onnistuu vain, jos on hyvissä väleissä huijattavan kanssa. Miehen äiti on niellyt kaiken sujuvasti ja heillä on todella hyvät välit.
Eihän mies minullekaan paha ole, vaan vakuuttaa rakastavansa ja perheen olevan hänelle kaikki kaikessa. Hän nimenomaan ystävällisesti ja leppoisasti noita suunnitelmiaan turisee, ja vakuuttaa, että tuo on ihan normaali käytäntö.
Vaikka kyllä tässä sopu rakoilee, koska olen perin juurin loukkaantunut, pettynyt ja kauhuissani kuulemastani.
Mies kiikuttaa sitä paitsi itse tekemiään sopimuksia ja papereita eteeni allekirjoitettavaksi. Sekin on niin hemmetin totta. Mutta en kirjoita!
- sanon vaan
Niinhän se elämä repeää kun rahaa tulee perintönä. Miehet eivät enää tunne vaimojaan ja lapset eivät tunne vanhempiaan jne. Kyllä on rahan voima valtava ja ihmisten moraali heikko.
Kaikki puheet siitä, että ihmiset luopuisivat perinnöistään lastensa takia, on hämärtänyt ihmisten välit totaalisesti. Nyt kakarat kuvittelevat saavansa jostain suuren perinnön ja alkaavat kuolata vanhempiensa rahoja, joita he ovat perimässä.
Eiköhän se ole niin, että jokainen sukupolvi nauttii omalla ajallaan omasta perinnöstään ja sitten seuraava polvi, kun edellisestä aika jättää.
Ja nää keski-ikäiset ukot kun luulevat, että muija on aina höplötettävissä ja että kaikki rahat kuuluvatkin ikäänkuin automaattisesti heille. Älä suostu mihin vaan ja ota vaikka lakimies hoitamaan asiaa, äläkä kirjoita mihinkään miehesi papereihin nimeäsi. Törkeä ukko sanon minä.- SHR
Onpa tosiaan laskelmoitu juttu. Mutta kaiken a ja o on ettet allekirjoita avioehtoa.
- rouva PiiPoo
Ehkäpä miehesi haluaa vähän näpäyttää sinua.
Olet varmaan itse se, joka on silloin alkuaikana jaksanu muistuttaa kenen palkalla eletään ja ehkä myöheminkin?!
Muista että jotkut nöyryytykset eivät unohdu koskaan ja nyt saat sitten tuntea, mitä on olla kun toisella on rahaa mutta ja halveksii sinua jolla ei ole.- Tässäkö kiitos kaikesta?
Mies on teoriasi mukaan sitten erittäin pitkäjänteinen ja kyvytön kommunikoimaan.
Oletetaan, että minä sovin teoriaasi ja olen siten ilmeisesti ansainnut näpäytyksen (joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa).
Luulisi kuitenkin isän antavan lapsilleen jonkinlaisen pesämunan, vaikka euron heidän tileilleen. Mitäs luulet, ovatko lapsetkin nöyryyttäneet isäänsä, ja saavat nyt tuta nahoissaan? - jo on
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
Mies on teoriasi mukaan sitten erittäin pitkäjänteinen ja kyvytön kommunikoimaan.
Oletetaan, että minä sovin teoriaasi ja olen siten ilmeisesti ansainnut näpäytyksen (joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa).
Luulisi kuitenkin isän antavan lapsilleen jonkinlaisen pesämunan, vaikka euron heidän tileilleen. Mitäs luulet, ovatko lapsetkin nöyryyttäneet isäänsä, ja saavat nyt tuta nahoissaan?naisen varmuus taas iskenyt pälle
""(joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa). ""
Oliko se kenties niin eetä olit tyytyväinen silloin kuin olit taloudellisesti vahvemmalla.Tämmä sinun kommenttisi on kyllä aika paljastava...
Terv. Eräs mies. - ellet ryhdy kynnysmatoksi
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
Mies on teoriasi mukaan sitten erittäin pitkäjänteinen ja kyvytön kommunikoimaan.
Oletetaan, että minä sovin teoriaasi ja olen siten ilmeisesti ansainnut näpäytyksen (joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa).
Luulisi kuitenkin isän antavan lapsilleen jonkinlaisen pesämunan, vaikka euron heidän tileilleen. Mitäs luulet, ovatko lapsetkin nöyryyttäneet isäänsä, ja saavat nyt tuta nahoissaan?Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut tähän viestiketjuun.
Koska olen viestinnän ammattilainen, kiinnitin huomiota ap:n selkeään ja määrätietoiseen tapaan ilmaista asiansa.
Kirjoittaja vaikuttaa määrätietoiselta ihmiseltä. Siksipä ihmettelenkin, miksi hän antaa pompottaa itseäsi. Mieshän vaikuttaa täysin pöhköltä sadan vuoden takaisine ajatuksineen. Lisäksi mies on niin itsekäs, että kummastelen, miksi kirjoittaja vasta nyt näkee miehensä itsekkyyden.
Ellei tämä ole provo eli joutessa kirjoitettu, sanon saman kuin edellä: Viisainta olisi juuri nyt ottaa oma osuutensa pois pesästä avioeron, nopean eron, tietä.
Ja ilman turhia allekirjoituksia tai miehen kanssa rahasta neuvotteluja. Mies ehtii muuten hukata koko omaisuuden - siis vaimon laillisen osuuden.
Et jaksa elää tuollaisen miehen kanssa loppuelämääsi. Eihän tämä ollut provo?
Toivon rohkeutta tehdä se mikä on tehtävä. - NN - Tässäkö kiitos...
jo on kirjoitti:
naisen varmuus taas iskenyt pälle
""(joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa). ""
Oliko se kenties niin eetä olit tyytyväinen silloin kuin olit taloudellisesti vahvemmalla.Tämmä sinun kommenttisi on kyllä aika paljastava...
Terv. Eräs mies.Minä en ole koskaan ollut miestäni vahvempi taloudellisesti. Vahvuus on tunne, sitä ei mitata euroissa. Vain hölmö voi kuvitella olevansa vahva sen mukaan, mikä on tilin saldo.
Kerroin läpivalaisun taloudellisesta historiasta korostaakseni omaa tyhmyyttäni, en taloudellista tilannetta. Olin ilmeisesti nuori ja tyhmä ja kuvittelin, että jos tilanne olisi toisinpäin, mies käyttäytyisi samalla tavalla kuin minä. Se elämä vain oli siinä ja silloin, ja minä umpirakastunut.
Näpäytyksellä käsitän pienen ilkeän toimenpiteen, josta ei ole suuria seurauksia. Jos kyseessä on pelkkä näpäytys, on avioero aika rankka seuraus eli kalliiksi tulee kaikille osapuolille. Haluaisitko sinä vain näpäyttää, jos tietäisit, että elämäsi ei ole sen jälkeen enää koskaan samanlaista?
Naisen varmuus... vai miehen ajattelemattomuus? Mieskin voisi joskus ajatella, että on rajoja, jotka ylitettyään ei voi enää tulla takaisin. Tai ottaa sitten ainakin vastuun siitä, että ylitti rajan itse, eikä kukaan tuupannut.
Vähän oli kyllä pilkettäkin, kun edelliseen viestiin vastasin. Kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita, myös sinun. Palataan kuitenkin aiheeseen. Keskeinen ideani oli, että onko tavallista, että yhteinen koti muuttuu yli kymmenen vuoden jälkeen yksipuolisella päätöksellä vain toisen puolison omistamaksi asunnoksi? - Tässäkö kiitos...
ellet ryhdy kynnysmatoksi kirjoitti:
Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut tähän viestiketjuun.
Koska olen viestinnän ammattilainen, kiinnitin huomiota ap:n selkeään ja määrätietoiseen tapaan ilmaista asiansa.
Kirjoittaja vaikuttaa määrätietoiselta ihmiseltä. Siksipä ihmettelenkin, miksi hän antaa pompottaa itseäsi. Mieshän vaikuttaa täysin pöhköltä sadan vuoden takaisine ajatuksineen. Lisäksi mies on niin itsekäs, että kummastelen, miksi kirjoittaja vasta nyt näkee miehensä itsekkyyden.
Ellei tämä ole provo eli joutessa kirjoitettu, sanon saman kuin edellä: Viisainta olisi juuri nyt ottaa oma osuutensa pois pesästä avioeron, nopean eron, tietä.
Ja ilman turhia allekirjoituksia tai miehen kanssa rahasta neuvotteluja. Mies ehtii muuten hukata koko omaisuuden - siis vaimon laillisen osuuden.
Et jaksa elää tuollaisen miehen kanssa loppuelämääsi. Eihän tämä ollut provo?
Toivon rohkeutta tehdä se mikä on tehtävä. - NNKirjoittaminen on minulle tapa selventää ajatuksia. Olivatpa vastaukset mitä hyvänsä, niitä tarvitaan, koska ne pakottavat ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Nälvimiset ovat tietenkin oma lukunsa, mutta niihin voi sitten olla vastaamatta tai ottaa huumorintajun avuksi.
Olet ihan oikeassa. Miehen itsekkyys olisi pitänyt nähdä ja huomata. Ehkä näinkin ja huomasinkin, mutta halusin sulkea silmäni ja olla tietämättä. Halusin kuvitella, että avioliittomme on jotain niin hienoa, että se menee molemmilla kaiken edelle. Ja kun ei niin ollutkaan, tulee alas korkealta ja kovaa.
Avioehdon taidankin allekirjoittaa, mutta laaditutan sen itse ja katson sitten miehen ilmettä. Nykytilanne on tietysti lähtötilanne. Otan itselleni uuden asuntolainan ja maksan vanhasta lainasta puolet pois. Loppulaina siirretään mieheni nimiin. Sen jälkeen mies voi tehdä lainalleen mitä haluaa, mutta minun osuuttani hän ei kaiketi voi ilman suostumustani maksaa tai "anastaa". Tai, myyn puolikkaani yksinkertaisesti miehelle ja ostan itselleni asunnon, jonka laitan vuokralle. En todellakaan maksa miehelleni vuokraa, tai mieheni voi alkaa maksaa minulle palkkaa lastenhoidosta niinä aikoina, kun mies on pidemmillä työmatkoilla (tai omalla mökillään).
Ja sen jälkeen tämän rouvan palkka alkaakin kerryttää rouvan ikiomaa omaisuutta - mitä ei ole tapahtunut vuosiin. Ilman avioehtoa meillä olisi vain miehen omaisuus ja yhteinen omaisuus. Tilanne täytyy ehdottomasti tasoittaa.
Avioeroa en haluaisi, mutta en tällaista avioliittoakaan. Eihän tämä ole enää mikään perhe. Perheessä vedetään yhtä köyttä, eikä ajeta omia etuja toista vastaan. Asunnon puolikkaan myyminen miehelle on oikeastaan loistoajatus, jota täytyy kehitellä. Minähän alan oppia! - rouva Pii Poo
Tässäkö kiitos kaikesta? kirjoitti:
Mies on teoriasi mukaan sitten erittäin pitkäjänteinen ja kyvytön kommunikoimaan.
Oletetaan, että minä sovin teoriaasi ja olen siten ilmeisesti ansainnut näpäytyksen (joka tosin tulee miehelle kalliimmaksi kuin hän olisi koskaan uskonut, sillä mies romahtaisi henkisesti, jos hakisin avioeroa).
Luulisi kuitenkin isän antavan lapsilleen jonkinlaisen pesämunan, vaikka euron heidän tileilleen. Mitäs luulet, ovatko lapsetkin nöyryyttäneet isäänsä, ja saavat nyt tuta nahoissaan?Älä sinä murehdi siitä mitä isä lapsile antaa tai jättää, he perivät isänsä lakiosuudelaan ja erossa isä maksaa elatusmaksuja. elleivät lapset jää hänelle, jos taloudellinen asema parempi. Ja sinulle ei kuulu laittaako mies lastesi tilille mitään ja jos laittaakin, eivät varat ole sinun vaan lasten.
Eikö olekkin inhottavaa että ihminen jonka elämää ja rahojen käyttöä pystyit kotroloimaan nyt päättääkin itse omista asioistaan ja ei tee niikuin suunnittelit?
Ja taloudellisesti vahvoila tarkoittaa kyllä sitä sitä että on ostovoimaa enemän kuin toisella.
Ja syy miksi toin tälläisen näkökannan on se, että olen itse joutunut ja joudun edelleen kestämään sitä, että saan kuulla lähes päivittäin ilkeilyä siitä että en pysty antamaan taloudellista panosta kotiin siinä määrin kuin mies. Olen toisen armoilla ja niin ovat lapsemekin. Työni on pienipalkkaista osa-aikatyötä ja teinejä on 4kpl, joten voit uskoa että rahaa kuluu vaikkei hömppän sortuisikaan.
Niinpä olen päättänyt että jos joskus saan voiton, paremman työn tms, jätän mieheni, eli taloudelinen tilanteeni paranee, ei mieheni tule hyötymään siitä sentin vertaa.
Katsos joitakin loukkaukasia ei voi eikä pysty unohtamaan koskaan. - Jo on
Tässäkö kiitos... kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut miestäni vahvempi taloudellisesti. Vahvuus on tunne, sitä ei mitata euroissa. Vain hölmö voi kuvitella olevansa vahva sen mukaan, mikä on tilin saldo.
Kerroin läpivalaisun taloudellisesta historiasta korostaakseni omaa tyhmyyttäni, en taloudellista tilannetta. Olin ilmeisesti nuori ja tyhmä ja kuvittelin, että jos tilanne olisi toisinpäin, mies käyttäytyisi samalla tavalla kuin minä. Se elämä vain oli siinä ja silloin, ja minä umpirakastunut.
Näpäytyksellä käsitän pienen ilkeän toimenpiteen, josta ei ole suuria seurauksia. Jos kyseessä on pelkkä näpäytys, on avioero aika rankka seuraus eli kalliiksi tulee kaikille osapuolille. Haluaisitko sinä vain näpäyttää, jos tietäisit, että elämäsi ei ole sen jälkeen enää koskaan samanlaista?
Naisen varmuus... vai miehen ajattelemattomuus? Mieskin voisi joskus ajatella, että on rajoja, jotka ylitettyään ei voi enää tulla takaisin. Tai ottaa sitten ainakin vastuun siitä, että ylitti rajan itse, eikä kukaan tuupannut.
Vähän oli kyllä pilkettäkin, kun edelliseen viestiin vastasin. Kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita, myös sinun. Palataan kuitenkin aiheeseen. Keskeinen ideani oli, että onko tavallista, että yhteinen koti muuttuu yli kymmenen vuoden jälkeen yksipuolisella päätöksellä vain toisen puolison omistamaksi asunnoksi?kyllä tavanomaista ole.Siis että asunto siirtyy vain toisen omistukseen.Minulle tulee vain mieleen että miehesi suunnitelmiin on omia itselleen mahdollisimman paljon omaisuutta ennenkuin hakee eroa.Toisaalta kommenttisi miehesi henkisestä romahtamisesta kumoaa tämän.Henkinen vahvuus on eri asia kuin taloudellinen vahvuus.Molemmat voidaan valitettavasti käyttää myös toisen osapuolen alistamiseen.
eräs mies - Tässäkö kiitos...
rouva Pii Poo kirjoitti:
Älä sinä murehdi siitä mitä isä lapsile antaa tai jättää, he perivät isänsä lakiosuudelaan ja erossa isä maksaa elatusmaksuja. elleivät lapset jää hänelle, jos taloudellinen asema parempi. Ja sinulle ei kuulu laittaako mies lastesi tilille mitään ja jos laittaakin, eivät varat ole sinun vaan lasten.
Eikö olekkin inhottavaa että ihminen jonka elämää ja rahojen käyttöä pystyit kotroloimaan nyt päättääkin itse omista asioistaan ja ei tee niikuin suunnittelit?
Ja taloudellisesti vahvoila tarkoittaa kyllä sitä sitä että on ostovoimaa enemän kuin toisella.
Ja syy miksi toin tälläisen näkökannan on se, että olen itse joutunut ja joudun edelleen kestämään sitä, että saan kuulla lähes päivittäin ilkeilyä siitä että en pysty antamaan taloudellista panosta kotiin siinä määrin kuin mies. Olen toisen armoilla ja niin ovat lapsemekin. Työni on pienipalkkaista osa-aikatyötä ja teinejä on 4kpl, joten voit uskoa että rahaa kuluu vaikkei hömppän sortuisikaan.
Niinpä olen päättänyt että jos joskus saan voiton, paremman työn tms, jätän mieheni, eli taloudelinen tilanteeni paranee, ei mieheni tule hyötymään siitä sentin vertaa.
Katsos joitakin loukkaukasia ei voi eikä pysty unohtamaan koskaan.Miksi ihmeessä sinä olet minulle niin ilkeä?
Ei ole minun syyni, että miehesi on sellainen kuin on.
Älä turhaan kadehdi mieheni onnenpotkua. Mieheni on ollut vapaa lähtemään milloin tahansa, samoin minä. Meitä ei ole pitänyt yhdessä raha eikä sen puute. Perintö ei siis tuonut esimerkiksi avioeroa uutena mahdollisuutena tullessaan.
"Eikö olekkin inhottavaa että ihminen jonka elämää ja rahojen käyttöä pystyit kotroloimaan nyt päättääkin itse omista asioistaan ja ei tee niikuin suunnittelit? "
Perheessä ei kontrolloida elämää eikä rahojen käyttöä, tästä olen lähtenyt. Oletan, että aikuinen perheen perustava ihminen tietää mihin ryhtyy ja kontrolloi itseään. Miehen rahojen käyttöä en ole kontrolloinut aikaisemmin enkä aio tehdä sitä nytkään. Huomaatko, että jos haluan estää miestä viemästä omaa osuuttani talosta, siinä ei ole kysymys kontrollista?
Mieheni totesi, että yhteisiin suunnitelmiin molemmat antaa saman verran rahaa, jotta ne suunnitelmat eivät olleet minun, vaan yhteiset, mutta kuten nähty, toteutustapa ei sitten ollutkaan yhteinen.
Luulen nyt kuitenkin, että kysymys on niin sinun kuin minunkin miehellä jostain muusta kuin rahasta. Arvelen, että jossakin he tuntevat rinnallamme olonsa pienemmäksi ja yrittävät sitä nyt rahalla kompensoida. Kysymys ei ole kostosta, vaan itsetunnosta ja sen heikkoudesta.
Perustaltaan sinun ja minun elämäntilanne on kuitenkin ihan erilainen. Sinun pitäisi saada lottovoitto, jotta pääsisit miehestäsi eroon, minun pitäisi saada lottovoitto, jotta voisin elää mieheni kanssa.
Toivottavasti sinä sentään lottoat, minä en. - Tässäkö kiitos...
Jo on kirjoitti:
kyllä tavanomaista ole.Siis että asunto siirtyy vain toisen omistukseen.Minulle tulee vain mieleen että miehesi suunnitelmiin on omia itselleen mahdollisimman paljon omaisuutta ennenkuin hakee eroa.Toisaalta kommenttisi miehesi henkisestä romahtamisesta kumoaa tämän.Henkinen vahvuus on eri asia kuin taloudellinen vahvuus.Molemmat voidaan valitettavasti käyttää myös toisen osapuolen alistamiseen.
eräs miesTilanne on täysin käsittämätön. Mies käyttäytyy niin, etten enää tunne häntä ollenkaan. Eron enteitä minäkin päättelisin, jos tällaisen tarinan olisin aikaisemmin kuullut, mutta kun ei.
Aluksi sanoin suostuvani mieluummin avioeroon kuin avioehtoon, sillä avioehto tuntui miehen asettamilla vaatimuksilla kohtuuttomalta (se talon siirtäminen muitta mutkitta hänen nimiinsä). Mies alkaa itkeä ja rukoilla, että en ottaisi sitä eroa, joten järkeni mukaan siitä avioerostakaan ei ole kysymys.
Tosin mies on vetänyt jo maton jalkojen alta pois ja käsitykseni perhe-elämästämme on muuttunut melkoisesti. Mies on mielestäni seonnut ihan täydellisesti. Voiko raha tosiaan tehdä ihmisestä niin erilaisen, ettei enää tunnista entiseksi? - kun satun
Tässäkö kiitos... kirjoitti:
Tilanne on täysin käsittämätön. Mies käyttäytyy niin, etten enää tunne häntä ollenkaan. Eron enteitä minäkin päättelisin, jos tällaisen tarinan olisin aikaisemmin kuullut, mutta kun ei.
Aluksi sanoin suostuvani mieluummin avioeroon kuin avioehtoon, sillä avioehto tuntui miehen asettamilla vaatimuksilla kohtuuttomalta (se talon siirtäminen muitta mutkitta hänen nimiinsä). Mies alkaa itkeä ja rukoilla, että en ottaisi sitä eroa, joten järkeni mukaan siitä avioerostakaan ei ole kysymys.
Tosin mies on vetänyt jo maton jalkojen alta pois ja käsitykseni perhe-elämästämme on muuttunut melkoisesti. Mies on mielestäni seonnut ihan täydellisesti. Voiko raha tosiaan tehdä ihmisestä niin erilaisen, ettei enää tunnista entiseksi?olemaan mies.Mutta otan osaa ongelmiisi.Olet,Mitä tässä olen lueskellut todella hieno ihminen.Ja todellakin kiperässä tilaanteessa. Kokeilsitko keskustella miehesi kanssa.Mitä hän oikeasti haluaa,Ja mihin hän pyrkii näillä ehdotuksillasi.Täällä on niin moni nyt esittäny katselmuksensa että täytyy myöntää etten tiedä kuka on aloittaja.(ehkä vastaa).Mutta älä suostu siihen mitä et pidä oikeana (huom. olen mies) ja tee se minä sinun pitää on sinun naisenakin oikeus pitää puoliasi.Voimia.. toivon minä..
- vaihdoin
Tässäkö kiitos... kirjoitti:
Tilanne on täysin käsittämätön. Mies käyttäytyy niin, etten enää tunne häntä ollenkaan. Eron enteitä minäkin päättelisin, jos tällaisen tarinan olisin aikaisemmin kuullut, mutta kun ei.
Aluksi sanoin suostuvani mieluummin avioeroon kuin avioehtoon, sillä avioehto tuntui miehen asettamilla vaatimuksilla kohtuuttomalta (se talon siirtäminen muitta mutkitta hänen nimiinsä). Mies alkaa itkeä ja rukoilla, että en ottaisi sitä eroa, joten järkeni mukaan siitä avioerostakaan ei ole kysymys.
Tosin mies on vetänyt jo maton jalkojen alta pois ja käsitykseni perhe-elämästämme on muuttunut melkoisesti. Mies on mielestäni seonnut ihan täydellisesti. Voiko raha tosiaan tehdä ihmisestä niin erilaisen, ettei enää tunnista entiseksi?näppäimistön kun ei tuntunut kirjoittelusta tulla mitään.Eli yritä keskustella miehesi kanssa.Koska pohjimmiltaan kuitenin rakastat häntä.Hän on pienillä tuloistaan ehkä päässyt nyt vähähän parempiin ja se on luonnut hänelle ehkä hieman vääristynyttä itsetuntoa.Näin minullekin sattui.Pääsin onneksi eroon siitä. Jos tilanne ei paranne niin lopputuloksen tiedät.Ei sinua kukaan syytä, ei varmaan kukaantällä palstalla.Pydään anteeksi sen aikaisemman "mollaamisen",en ehkä lukenut kaikki kunnolla..
terv. Eräs mies. - tarkka tyttö
Tässäkö kiitos... kirjoitti:
Kirjoittaminen on minulle tapa selventää ajatuksia. Olivatpa vastaukset mitä hyvänsä, niitä tarvitaan, koska ne pakottavat ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Nälvimiset ovat tietenkin oma lukunsa, mutta niihin voi sitten olla vastaamatta tai ottaa huumorintajun avuksi.
Olet ihan oikeassa. Miehen itsekkyys olisi pitänyt nähdä ja huomata. Ehkä näinkin ja huomasinkin, mutta halusin sulkea silmäni ja olla tietämättä. Halusin kuvitella, että avioliittomme on jotain niin hienoa, että se menee molemmilla kaiken edelle. Ja kun ei niin ollutkaan, tulee alas korkealta ja kovaa.
Avioehdon taidankin allekirjoittaa, mutta laaditutan sen itse ja katson sitten miehen ilmettä. Nykytilanne on tietysti lähtötilanne. Otan itselleni uuden asuntolainan ja maksan vanhasta lainasta puolet pois. Loppulaina siirretään mieheni nimiin. Sen jälkeen mies voi tehdä lainalleen mitä haluaa, mutta minun osuuttani hän ei kaiketi voi ilman suostumustani maksaa tai "anastaa". Tai, myyn puolikkaani yksinkertaisesti miehelle ja ostan itselleni asunnon, jonka laitan vuokralle. En todellakaan maksa miehelleni vuokraa, tai mieheni voi alkaa maksaa minulle palkkaa lastenhoidosta niinä aikoina, kun mies on pidemmillä työmatkoilla (tai omalla mökillään).
Ja sen jälkeen tämän rouvan palkka alkaakin kerryttää rouvan ikiomaa omaisuutta - mitä ei ole tapahtunut vuosiin. Ilman avioehtoa meillä olisi vain miehen omaisuus ja yhteinen omaisuus. Tilanne täytyy ehdottomasti tasoittaa.
Avioeroa en haluaisi, mutta en tällaista avioliittoakaan. Eihän tämä ole enää mikään perhe. Perheessä vedetään yhtä köyttä, eikä ajeta omia etuja toista vastaan. Asunnon puolikkaan myyminen miehelle on oikeastaan loistoajatus, jota täytyy kehitellä. Minähän alan oppia!Huom! Huom!
Huomaatko: Jos otat lainaa, josta loppuosa siirretään miehen nimille, niin se sitten laskee miehen varallisuutta ja tulee sinulle takkiin avioeron osituksessa! - rouva Pii Poo
Tässäkö kiitos... kirjoitti:
Miksi ihmeessä sinä olet minulle niin ilkeä?
Ei ole minun syyni, että miehesi on sellainen kuin on.
Älä turhaan kadehdi mieheni onnenpotkua. Mieheni on ollut vapaa lähtemään milloin tahansa, samoin minä. Meitä ei ole pitänyt yhdessä raha eikä sen puute. Perintö ei siis tuonut esimerkiksi avioeroa uutena mahdollisuutena tullessaan.
"Eikö olekkin inhottavaa että ihminen jonka elämää ja rahojen käyttöä pystyit kotroloimaan nyt päättääkin itse omista asioistaan ja ei tee niikuin suunnittelit? "
Perheessä ei kontrolloida elämää eikä rahojen käyttöä, tästä olen lähtenyt. Oletan, että aikuinen perheen perustava ihminen tietää mihin ryhtyy ja kontrolloi itseään. Miehen rahojen käyttöä en ole kontrolloinut aikaisemmin enkä aio tehdä sitä nytkään. Huomaatko, että jos haluan estää miestä viemästä omaa osuuttani talosta, siinä ei ole kysymys kontrollista?
Mieheni totesi, että yhteisiin suunnitelmiin molemmat antaa saman verran rahaa, jotta ne suunnitelmat eivät olleet minun, vaan yhteiset, mutta kuten nähty, toteutustapa ei sitten ollutkaan yhteinen.
Luulen nyt kuitenkin, että kysymys on niin sinun kuin minunkin miehellä jostain muusta kuin rahasta. Arvelen, että jossakin he tuntevat rinnallamme olonsa pienemmäksi ja yrittävät sitä nyt rahalla kompensoida. Kysymys ei ole kostosta, vaan itsetunnosta ja sen heikkoudesta.
Perustaltaan sinun ja minun elämäntilanne on kuitenkin ihan erilainen. Sinun pitäisi saada lottovoitto, jotta pääsisit miehestäsi eroon, minun pitäisi saada lottovoitto, jotta voisin elää mieheni kanssa.
Toivottavasti sinä sentään lottoat, minä en.En väitäkkään etteikö sinulla olisi oikeus ottaa oma sinulle kuuluva osuus, vaan tarkoitin vain kertoa, mistä miehesi uusi käytös MAHDOLLISESTI johtuu.
Aina se, jolla on rahaa enemmän on taloudellisesti niskan päällä, tiedosti sitä tai ei.
Miksi muuten et anna miehesi porskuttaa omilla perintörahoillaan nikun haluaa, kieltäydyt vain niistä asioita joihin tarvitaan sinun lupasi. Jos laina yms papereisa on myös sinun nimesi, mikset mene pankkiin ja sano että mueheni aikoo sitä ja sitä, mutta sinä olet asiasat erimieltä.
Ota huomioon että miehesi ei välttämättä ole asoista samaa mieltä, kuten että raha ei tuonit eron mahdollisuutta, tai ettet ole kontroloinnut häntä.
Minunkin mieheni nimittäin muutui muutamassa viikossa sen luonteiseksi kuin nyt on, syytä en tiedä.
Minulla ei ole varaa lotota.
- Tässäkö kiitos kaikesta
Kiitos teille kaikille, jotka vaihdoitte mielipiteitäni kanssani. Kirjoittaminen tänne oli sellainen huokaus, sillä en ole kehdannut tutuille kertoa, mitä meillä tapahtuu.
Ja tapahtuu. Muutama palanen on alkanut loksahtaa paikalleen, mutta vielä palasia puuttuukin, koska järkeni ei oikein juokse tämän kaiken perässä. Nyt ymmärrän, miksi asuntolainan vakuutuksen edunsaajaksi mies vaati laittamaan lapset. Mies sanoi, että lapset joutuisivat turhaan maksamaan perintöveroa, joten laitetaan vaan se asunnon puolikas suoraan lapsille, jos jotain kävisi. Mikäpä siinä, kyllä se minulle sopi, silloin. Hallintaoikeustestamentin laatimisen mies sitten sopivasti unohti.
Mies jäi myös kiinni siitä, että ei ollutkaan päivällä työpaikallaan, vaan hoitamassa kuulemma asioitaan. Valehtelusta mies jäi jo vähän kiinni ihan muussa asiassa, ja sai melkoisen raivarin, kun sanoin, että nyt eivät enää palaset oikein sovi yhteen.
Minä otin yhteyttä lakimieheen ja tapaamme huomenna. Ei auta kuin lähteä selvittämään, mistä tässä oikein on kyse.
Aurinkoista ja lämmintä päivää, kesä jatkuu.- Camilla81..
Onnea ja tsemppiä "taistoon"..
Laitathan meille vielä kuulumisia miten tilanteenne etenee..
- premiata
maksanut lainan testamentillä saamastaan omaisuudesta, sinulla ei ole jos testamentissä niin määrätään osuutta siihen osaan talosta. Siksi vaadi pistämään kaikki elinmenot puoliksi, älä maksa niitä enää kokonaan. Älä elätä vaan pidä palkkasi itselläsi. Maksat vain osuutesi yhteisistä menoista ja mies osuutensa. Pidä nimi talopaperissa.
Minusta on alkanut tuntua että aina kannattaa pitää huoli siitä että on joko nimi talopaperissa tai omistaa jonkun kämpän tai jotain vastaavaa. Ei ole ihan pulassa jos toinen kuolee tai tulee ero...- nixx nax
>>kun hän on maksanut lainan testamentillä saamastaan omaisuudesta, sinulla ei ole jos testamentissä niin määrätään osuutta siihen osaan talosta.
- Asiaa tuntevainen
Asuntonne kuuluu puoliksi sinulle. Piste.
- asiaa....
Teillä ei avioehtoa ole, joten avioeron sattuessa omaisuutenne-velkanne lasketaan yhteen ja puolitetaan tasan. Toinen maksaa sitten mahdollisesti toiselle osinkoa.
Mikään pakko sinun ei ole avioehtoon nyttenkään suostua.
Todella harmillista tuo että perinnön saatuaan villiintyy ja rupeaa elämään itsekkäästi, kokemuksia minullakin lähipiiristä. Ehkä miehellä on jokin kriisi (keski-ikä, tässäkö elämä olikin-kriisi)ja nyt sitten rahojen turvin elää kuin viimeistä päivää.
Tilanteestasi vielä sen verran että käyttämänne järjestely tuntuu olevan hyvin yleinen: mies kartuttaa omaisuutta ja nainen hoitaa juoksevat kulut. Toiselle omaisuus ja toiselle ei jää mitään. Näin siis avoliitossa tai avioliitossa kun avioehto ON. Teillä ei ole!
Toinen huomioitava seikka on se, että vaikka mies olisi maksanut asunnon lainan kokonaan, ei se tarkoita että hän sen myös omistaa. Tämä on tärkeä asia! Sillä, kuka mitäkin maksaa, ei ole merkitystä, vaan sillä kenen nimiin mikäkin on pistetty.
Jos asunnon omistus on teillä merkitty 50/50 kummallakin, niin sinä omistat asunnosta puolet vaikka mies olisi sen kokonaan maksanut.
Samoin kuin jos esim. auto olisi miehen nimiin ostettu, mutta sinun käytössä ja sopimus olisi että sinä maksat autolainan ja autokulut kun sitä käytätkin -> jos ero tapahtuu(avioehto on) niin mies saa autonsa. Jonka sinä maksoit.
Mutta siis teillä ei ehtoa ole joten eron sattuessa kaikki menee puoliksi. Miksi mies haluaa todella sen ehdon nyt? Onko ruvennut petaamaan sinua ulos kuvioista?
Mies ei voi tehdä testamenttia sinun omaisuudestasi, vain omastaan. Muista myös että mahdollisessa kuolemantapauksessa leskellä on oikeus asua yhteisessä asunnossa KUOLEMAANSA SAAKKA. Kuuluu siihen avio-oikeuteen.- M36
>
Tarkoitit tietenkin tasinkoa...
>
Totta, mutta ei liity avio-oikeuteen. Avio-oikeudella tarkoitetaan sitä, joutuuko erossa toinen maksamaan sitä tasinkoa vai ei, ja avioehdolla rajataan avio-oikeutta.
Tuo mistä kirjoitit pätee vaikkei puolisoilla olisikaan ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin.
- suostu, EI
"Ja mies haluaa nyt avioehdon avioeron JA kuoleman varalle. Hän aikoo testamentata talon lapsille niin, että minä saan asua talossa niin kauan kuin lapset ovat täysi-ikäisiä, jos mies nyt sattuu kuolemaan ennen sitä."
Ensinnäkin, jos talo on teidän molempien nimissä, se on ja pysyy. Mies ei voi sitä yksipuolisesti muuttaa. Jos hän haluaa niin maksakoon koko talon, se ei tarkoita että hän sen omistaa.
Jo avio-oikeuteen kuuluu lesken oikeus asua yhteisessä kodissa kuolemaansa asti. Miksi siis suostuisit tuollaiseen sopimukseen että saisit asua siinä vain tiettyyn päivään asti?
Kun et suostu siihen että asunto muutetaan pelkästään miehen omistukseen, voit nukkua rauhassa, sillä mies ei tällöin pysty tuollaista testamenttia tekemään.
Sinä olet maksanut puolet teidän elämisestä, joten turha miehen viilata pilkkua sillä että hänen kuuluisi omistaa talo. Omistatko sinä samalla perusteella teidän yhteiset lapset? Sinähän heidät olet maksanut.
"Avioehtoon kirjattaisiin, että saan käyttää jonkun pienen osan palkastani omiin menoihini, "jotta sinullakin on jotain omaa", sanoi mies. "
Kuulostaa todella omituiselle! Miten avioehtoon voitaisiin kirjata, miten sinä saat käyttää oman palkkasi? Vai maksatko nyt jo niin paljon kaikkea teidän yhteistä (ruuat, vaatteet, yms.) ettei palkastasi paljon mitään jää käteen kun taas mies maksaa asunnon lainaa ja sitten säästää loput palkastaan omiin rillutteluihinsa?
Totta h*lvetissä saat käyttää palkkasi mihin itse haluat. Tuntuu että miehesi yrittää saada sinut mielentilaan, jossa uskot ettei sinulla ole mitään omaisuutta eikä varaa valittaa mistään.
Todellisuudessa sinulla on puolet teidän yhteisestä omaisuudesta. Miehellä ei (perintöä lukuunottamatta) ole yhtään sen enempää kuin sinullakaan.
Pysy tiukkana. Miksi ihmeessä suostuisit laittamaan talon vain miehesi nimiin? Älä ihmeessä! Hän varmaan selittää, että kun on sen itse maksanut...
Laskepa hänelle siinä tapauksessa teidän 21 vuoden ruuat, juomat, vaatteet, kodintarvikkeet, lasten tarvikkeet,,,jne. yhteen ja jaa puoliksi. Pyydä miestäsi suorittamaan hänelle tuona 21 vuoden aikana kertynyt "velkansa" sinulle takaisin niin hän saa asunnon sitten nimiinsä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791