Traumaattista hermostumista ihmissuhteissa

Aikaisemmin olin vähän tuon tyyppinen. Nyt olen siitä pyrkinyt tietoisesti kasvamaan ulos. Ja olenkin onnistunut.
Älä rasita niitä harvoja hyviä ystäviäsi liikaa. Ole mielummin kiva kaveri niille. Se ei ole heidän vikansa, että toivot että sinulla olisi enemmän ystäviä.
Pohjimmiltaanhan kyse on heikosta itsetunnosta. Itsekin koin olevani jotenkin muita huonompi ja ajattelin, että ihmiset siksi ajattelevat minusta pahaa/ eivät pidä minusta. Kun oppii luottamaan itseensä, ihmissuhteetkin sujuvat paljon helpommin.
Ihan hyvä alku on, että ymmärrät jonkin sortin ongelmaa olevan ja tiedät miten siitä selvitään.
Muista lisäksi, että kaikki eivät kuitenkaan koskaan tule pitämään sinusta, etkä sinä kaikista. Joten älä menetä sen takia yöuniasi, että haaveilet kaikkien kaveruudesta/miellyttämisestä.

Pelkään ennen kaikkea sitä, että läheiset ihmiset pettyvät minuun, ja kun tällainen tilanne lähestyy, saan kauheita pelkokohtauksia. Tällöin todella haluaisin voivani puhua heille, mutta en pysty.

Ajattelen koko ajan vaan niitä tilanteita, kun he ovat heittäneet jonkin minua tai omaa elämääni vastaavia muiden ihmisten asioita ja kohdistaneet arvostelua tätä kohtaan. En kestä elämääni koskevia ohjeita, vaan koen ne vittuiluksi, ja suutun ohjeiden esittäjälle, vaikka tiedän hyvin tämän olevan oikeassa.

Muissa tilanteissa en pysty puhumaan henk.koht. asioista oikein millään tasolla, vaan ohjaan keskustelua muualle, valehtelen jollain lailla tai suutun.

Itse en pysty järkeistämään näitä asioita millään tavalla, vaan lähinnä menen lukkoon ajoittain, muutoin en jaksa ajatella em. asioita ollenkaan. Tälläkin hetkellä toivoisin, että voisin kertoa pahasta olostani läheiselle, mutta kun en vaan pysty, se kumminkin ajattelee minusta pahaa (seuraus tuntemuksissa, kun tuntuu pahalta: voi, kunpa kuolisin, salama voisi iskeä tai joku hullu laukaista pommin vieressäni ym.ym.). Ehkä paras :( paradoksi mielessäni on: en voi tappaa itseäni, mitä muutkin ajattelisivat, toisaalta olen niin huono ihminen muita kohtaan, että elämän jatkuminen tuntuu mahdottomalta.

No, tuo viimeinen ei liittynyt tarinaasi mitenkään, mutta summana omista tuntemuksistani: en vain voi ajatella, että muilta voisi saada mitään apua omien tunteideni käsittelyyn. Itse pelkään vastaavalla tavalla suuremman ihmismäärän edessä huomiota.