Joskus sitten harmittaa nämä harvatkin yhteydenpidot isän kanssa.
Meidän suhteemme on aina ollut kinkkinen (vanhempani erosivat kun olin lapsi ja näin isää vain harvoin, ehkä kerran vuodessa)
Isäni on laistanut velvollisuuksistaan vanhempana, mutta pitänyt oikeuksistaan kiinni. Hän kuvittelee voivansa määrätä minua vielä nytkin melkein kolmekymppisenä vaikkei ollut paikalla silloinkaan, kun olin kolmevuotias.
Isäni on ollut tämän viikonlopun ajan käymässä luonani kodissani ja arvostellut kotiani herkeämättä. Muusta emme ole puhuneetkaan, kuin siitä mitä täällä pitäisi tehdä ja mitä meidän pitäisi tehdä ja mikä on huonosti ja mikä vielä huonommin.
Tänään sitten tein ruokaa itselleni ja ystävilleni jotka olivat käymässä, ruoka oli tehty muutaman päivän jämistä ja pannulla pikaisesti lämmitettyä. Ei ehkä mitään qourmet ruokaa, mutta syötävää kuitenkin.
Säästin ruokaa isälleni joka tuli ja söi. Syödessään sanoi, että ihan syötävää.
No, meni tunti ja vein isäni tuttavansa luokse jossa pääsimme myös ruokapöytään ja isäni ystävällisesti tokaisi minulle;
Pakko tunnustaa, että ei ne sun paistinperunas mitään hyviä olleet.
ja perään sanoi, ettei siitä nyt tarvitse loukkaantua.
Minä tokaisin takaisin, että oli sitten pakko päästä sanomaan johon isäni vastasi, että totuus täytyy aina sanoa. (entä kohteliaisuus??)
Jotenkin tuntui, että se oli viimenen naula arkkuun. Minä tarjosin hänelle sängyn, huoneen, katon pään päälle (omaan kotiinsa hänellä on matkaa satoja kilometrejä ja hän on täälläpäin vain käymässä), saunotin, tein ruokaa ja toimin jopa kuskina, että pääsee tuttaviensa kanssa juhlimaan. Ja tässä kaikki mitä hän osaa minulle sanoa.
Ei varmasti ole suurimpia murheenaiheita tämä minun murheeni, mutta suunnattomasti se vituttaa, kun toivoisin väliemme paranevan. Jotenkin vaan tuo jatkuva loukkauksien kuuleminen ja itsensä/kotinsa/tekojensa/tekemättä jättämisiensä puolusteleminen syö sisältäpäin. Päätän aina, että käyttäydyn jatkossa paremmin, jotta lopultakin tekisin jotain oikein. Kuitenkin aina kaikki päättyy siihen, että pahoitan mieleni.
En kelpaa isälleni vieläkään. Tuskin kelpaan koskaan.
Isä
14
1765
Vastaukset
- selvästikään!
Isä-lapsi -suhdetta ei voi rakentaa sille, että lapsi yksin yrittää kaikkensa että välit paranisivat. Jos isä on tuommoinen kuin kuvailet, niin turhaan potkit tutkainta vastaan, täytyy sanoa ikäväkseni.
Häntä saattaa joskus vanhuksena sitten harmittaa, kun et käykään häntä alvariin katsomassa vanhainkodissa, mutta itsepä sitä keittämäänsä soppaa sitten syö.
Sinuna en panostaisi enää mitään suhteeseenne, ennen kuin isäsi osoittaa haluavansa myös tehdä jotakin sen eteen. - forget him
ja olet elänyt varmasti onnellisemman elämän ilman hänen läsnäoloaan. Elät myös onnellisemman loppuelämän ilman hänen läsnäoloaan!
Sinun ei aikuisena ihmisenä tarvitse kuunnella moista itsetunnottoman luuserin vittuilua. Isäsi vittuilee vain siksi, että haluaisi sinunkin tuntevan itsesi huonoksi ja itsensä paremmaksi. ÄLÄ NÖYRISTELE VAAN PISTÄ LUU KURKKUUN.- slfkjsfksd
"Isäsi vittuilee vain siksi, että haluaisi sinunkin tuntevan itsesi huonoksi ja itsensä paremmaksi."
Jep. Hyvin sanottu ja täyttä totta. Pätee muuten aika moneen suomalaiseen muutenkin. (Omat paskapäänaapurini mukaan lukien...)
- murheenkryyninä
Olenkin jo päässyt hyvään alkuun elämässäni ilman isääni.
Kuvittelin, että pärjäisimme yhden viikonlopun ja ajattelin,että olen valmistautunut hyvin siihen, mitä tuleman pitää.
Osasipa vaan ukko heittää piikin niin, etten tosiaan osannut varautua.
No, tuosta kun lähtee, niin jospa ei ihan heti takaisin tulisi.
Ja sen verran vielä, että olen minä vastaan noussut. Puhunut suuni puhtaaksi monestikin. Me emme vaan puhu samaa kieltä tai edes asu samalla planeetalla, joten kommunikaatiovaikeudet ovat ymmärrettäviä.
Mut päreitä ei enää ole jäljellä.- enää ihmettele
ettei äitisi tuota miestä jaksanut katsella. Huomasi sen mikä luuseri sen sisällä asuu. Törky tyyppi, creepshow.
- taijukka
sinua hyvin. En ole itsekkään koskaan ollut oikein mitään isälleni. En käynyt hyviä kouluja enkä saanut hyvää työpaikkaa (isä arvostaa vain rahaa).
No sain kuitenkin miehen josta tuli herra, mutta samalla hän muuttuikin sitten nilkiksi minulle. No tein mukuloita kolme ja jaksoin vuosia täysin tyhjää ja henkisesti rassaavaa elämää, kunnes lähdin.
Sain tietysti isältä palautetta asiasta. Ei tykännyt että jätin hyvässä toimessa olevan ukkoni.
En oikein jaksa kuunnella isäni veetuilua ja usein olenkin aika poissa oleva hänen seurassaan.
Hän ei pidä nykyistä miestäni oikein minään, koska tämä on duunari vaan. Tosin hyvin tienaava duunari. Mutta sekään ei riitä, vaan kuulemme aina vihjauksia rahan alkuperästä jos erehdymme ostamaan jotain isompaa. Minun sanani ei ole koskaan painanut mitään, olen kuin se näkymätön lapsi jota ei tarvitse noteerata ollenkaan kun aikuiset puhuvat.
Nyt sitten on vielä sekin tässä huolena että isäni pitää lapsiani eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden. Vanhin saa ukilta rahaa, toinen ja kolmas hyvin harvoin. Keskimmäinen lapsi on sairas ja häntä laiminlyödään eniten. En jaksaisi alkaa vaatimaan mitään tasa-arvoistamista, koska en tule ymmärretyksi saati kuulluksi ja kuitenkin pitäisi, että lapset oppisivat pitämään ihmisiä samanarvoisina...- murheenkryyninä
Kuulostaa tutulta.
Isäni arvostelee myös ihmiset rahan perusteella. Kenellä on rahaa ja kenellä ei. Työ on toinen ihmisarvon mitan peruste.
Minulla ei ole lapsia (muuta kuin toiveissa), mutta olen päättänyt, että kun/jos minä saan lapsen/lapsia, isälläni ei ole lupaa antaa lapsilleni rahaa tai mitään muutakaan vastaavaa.
En halua, että sama kierre alkaa uudestaan vielä uuden sukupolvenkin kohdalla.
Ainoa mitä hän voi lapsilleni antaa, on aika. Ja sitäkin täytyy varmaan rajoittaa, ettei hän myrkytä lapsienikin mieliä. - jättäkää moinen
ukki omaan arvoonsa, älkää olko tuollaisten kanssa tekemisissä edes. vaikka kuinka ovat SUKUA, niin siltikin. Terveellisempää lapsillekin etteivät katsele tuollaista isovanhempaa. Opetatte lapsenne kumartelemaan ja nuoleskelemaan mokomaa kusipäätä tuolla tavalla kun ette näytä että teillä on omakin elämä ja jos sitä ei osata kunnioittaa niin olkoot omissa liemissään mokomat.
- oppia ottamaan
realiteetit realiteetteina, vaikka kuinka olisi kyseessä oma isä. Toista ihmistä ei pysty muuttamaan, vaikka kuinka haluaisi. Silloin pitää vaan pysähtyä pohtimaan, millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä, mitä siltä voi kokemuksen perusteella odottaa ja millaista suhdetta sen kanssa kannattaa omat henkiset resurssit huomioiden pitää yllä.
Puhun kokemuksesta. Oma isäni on valtavan itsekeskeinen persoona, joka jatkuvasti purkaa omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä, lähinnä vaimoonsa ja lapsiin (nyt jo aikuisiin). Realiteetti on, että kaikki lapset eivät saa sellaisia vanhempia, jotka tarvitsisivat. Se on kauhean surullista, mutta totta. Itse lakkasin tämän ajatuksen hyväksyttyäni odottamasta isältä mitään muuta kuin normaalia aikuisen ihmisen käytöstä. Poistun paikalta tai huomautan hänelle, mikäli hän ei käyttäydy aikuismaisesti seurassani.
Lopputuloksena on, että emme juurikaan isän kanssa kommunikoi, mutta itselleni ajatus isän olemassaolosta ja osallistumattomuudesta elämääni on nyt helpompi kantaa ja lisäksi ainaiset minuun kohdistuvat hyökkäykset, latistamiset, mitätöimiset jne on helpompi sekä kohdata että selvittää itseni kanssa jälkikäteen.
Luulen, että sinua saattaisi helpottaa isäsuhteestasi puhuminen terapeutin kanssa. Isäsi on lopulta vain ihminen, niin kuin sinäkin. Tätä on kuitenkin lapsen asemassa vaikea hahmottaa ilman asiantuntevaa apua, ja toivottu mutta saavuttamaton hyväksyntä voi vaivata loppuelämän, mikäli sitä ei pääse käsittelemään.- milja**
itkettämään, niin tutulta kuulosti.... (olen alle 30v ja äitini kuoli äskettäin, isän kanssa olen joutunut enemmän tekemisiin sen jälkeen, ja raskaalta tuntuu)
voi kun minäkin joskus oppisin ottamaan isäni noin, etten sotkisi tunteita mukaan.
hetkittäin se onnistuu, mutta kun hän jostain syystä suuttuu ja haukkuu minut, vanhat tunteet nousee pintaan, ja tulee suunnattoman paha mieli:(
- jaana.
Arvaa, missä nyt on PERUSvirhe? Sinä YRITÄT MIELLYTTÄÄ isääsi kaikin keinoin (tai ainakin tarpeeksi usein)!
Siinä vaiheessa kun toteat, että isäsi on aika "paskansamantekevä", eikä sinun tarvitse kerjätä hänen hyväksyntäänsä, niin olet jo vahvoilla. Silloin olet ikäänkuin koko tilanteen "yläpuolella". Ja veikkaanpa, että siinä vaiheessa on myös "toinen ääni kellossa" isälläsi, kun hän huomaa, että et voisi vähempää välittää hänen sanomisistaan/tekemisistään.
By the way - isäsi vaikuttaa alkoholistilta, joka on sairaus sinänsä.- murheenkryyninä
Minä olen koko elämäni yrittänyt miellyttää isääni. Monta vuotta tietämättäni ja muutaman kerran myös sen jälkeen kun tiedostin asian.
Vähän reilu vuosi sitten otin isäni kanssa yhteen ihan tosissani ( jopa käsirysyyn asti) ja laitoin rajat suhteellemme. Kielsin häneltä kaiken puuttumisen elämääni ja lakkasin olemasta hänen kanssaan tekemisissä.
Silloin tunsin ensimmäistä kertaa, että minun on hyvä olla. Todella hyvä olla, enkä pelännyt tulevaa.
Aikaa kului ja kisma välillämme unohtui. Isä ei puuttunut enää mihinkään, ei tupannut neuvojaan eikä muutenkaan puuttunut elämääni. Hän kävi alkuvuodesta käymässä yksin (ongelmia parisuhteessaan) ja viikko meni hyvin. En juuri nähnyt häntä, vaikka hän asuikin saman katon alla.
Kuvittelin, että hän on vihdoin ymmärtänyt, että elän omaa elämääni, omalla tavallani. Luulin, että hän kunnioittaa minua.
Luulin väärin ja yhden viikonlopun aikana hän sai taas minut lähes romautettua. Uskon että syynä siihen oli se, kun mieheni ei ollut paikalla vaan poissa koko viikonlopun ja olin yksin täällä selviämässä isäni ja hänen vaimonsa vierailusta.
Mieheni on ollut se tukipilari, jonka avulla aikaisemmin olen päässyt isästäni irti.
Tästä on taas suunta vaan ylöspäin.
Kiitos kaikille kirjottaneille. Helpotti paljon oloa saada tämä paska ulos. Kiitos
- Molempiin suuntiin
Lyö hanttiin.
Sano reippaasti, että et ole itsekään kovin kaksinen vieras, kun ei mikään kelpaa.
Sano suoraan, että paras, että tulee ruokien kanssa ja keittää sapuskat, kun ei sinun ruokasi ole hyviä. Näyttäköön nyt, millainen on kunnon kotiruoka. Jos ei suostu, sanot, että sitten olet talossa talon tavalla, myös ruokapöydässä.
Eipä ollut kotona neuvojensa kanssa, kun olit lapsi. Kiintiötäkö hän nyt neuvoillaan täyttää, aikuiselle ihmiselle?
Ja jos rehellisyydetä puhutaan, niin kyllähän isälle sopii, että sinäkin olet rehellinen? Mikä velvollisuus sinun on teeskennellä nöyrää ja olla kuuliainen tytär. Aikuisia olette ja tasavertaiset.
NOKKA PYSTYYN VAAN. Sinä olet ihan hyvä.- murheenkryyninä
Kiitos kannustavista sanoistasi.
Olen itsekin miettinyt tuota suoran puhumisen taktiikkaa ja taidan sen jatkossa isäni ollessa kyseessä ottaa käyttöön. Mitä sitä kohteliaisuutta vaalimaan, kun ei toinenkaan siitä välitä.
Kiitos vielä kerran. Ehkäpä tosiaan olen hyvä näin. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875