Kuuntelin tässä suviseurojen puheita netistä, ja mm. Jouko Haapsaaren puhetta kuuntelin. Hän luki puheen johdannoksi Danielin kirjaa, 6 lukua. Ihan ok. tähän saakka. Sitten Haapsaari alkaa kertoa Danielista enemmänkin. Mm. sen että Daniel kuninkaan päivällisillä kieltäytyi viinistä, koska hänen omatuntonsa ei sallinut tätä viiniä juoda. Puheesta ei selviä, mistä kohtaa raamattua tämä asia selviää.
Voisitteko te jotka raamattua tunnette, kertoa sen minulle?
Kysymys Haapsaaren
14
2344
Vastaukset
- Lasse-setä
10. mutta ylieunukki sanoi Danielille: "Kuningas itse on määrännyt teidän ruokanne ja juomanne. Pelkään hänen näkevän, että kasvonne ovat kalpeammat kuin toisten teidän ikäistenne poikien, ja silloin minä teidän takianne joudun hengelläni vastaamaan asiasta kuninkaalle."
11. Daniel sanoi valvojalle, jonka ylieunukki oli määrännyt pitämään huolta Danielista, Hananjasta, Misaelista ja Asarjasta:
12. "Saisimmeko sentään koettaa kymmenen päivän ajan. Antakaa meille pelkkiä kasviksia syötäväksi ja vain vettä juotavaksi.
13. Katsotaan sitten, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne pojat, jotka syövät herkkuja kuninkaan pöydästä. Tee sen jälkeen palvelijoillesi niin kuin parhaaksi näet."
14. Valvoja suostui tähän ja antoi heille kymmenen päivää aikaa.
15. Kymmenen päivän kuluttua he näyttivät paljon terveemmiltä kuin ne pojat, jotka olivat saaneet ruokansa kuninkaan pöydästä.
16. Niin valvoja jätti pois kuninkaan pöydän herkut ja juomaksi määrätyn viinin ja antoi heille vain kasviksia.
Siinä se. - tulkinta
Aika reipas tulkinta on Haapsaarella tuosta Danielin 10.luvun alusta. Se johtuu siitä, että Raamattua tulkintaan omaan opin kautta.
Peruskoulun luokanopettaja taitaa tulkita muutenkin aika rohkeasti vanhaa testamenttia. Kaipa hän osaa muinaishepreaa ja hallitsee tekstien kontekstit.- ämmä
tuolloinkin tarkoitus juopua viinistä. Nämä uskovaiset pojat halusivat sellaista juomaa, mistä ei juovu.Saatetaan tarkoittaa ohessa myös hengellistä ravintoa,,., että se olis puhdasta jumalansanaa.
- tulkinta!!!
ämmä kirjoitti:
tuolloinkin tarkoitus juopua viinistä. Nämä uskovaiset pojat halusivat sellaista juomaa, mistä ei juovu.Saatetaan tarkoittaa ohessa myös hengellistä ravintoa,,., että se olis puhdasta jumalansanaa.
Tässä siis vedetään oppia, jonka mukaan kaikki vt:n ja ut:n uskovaiset olivat absolutisteja ja joivat vain rypäleistä valmistettua alkoholitonta, happamatonta, tuoremehua.
Happamattomuus ymmärretään alkoholittomuudeksi. Kun viini pilantuu, se happanee. Se muuttuu etikaksi eikä sitä voi juoda.
Mite tämä Kaanan hääjuttu. Sielläkö siis juotiin tuoremehua ja siitäkös vieraat juopuivat?
Juopot ovat aina toivoneet, että vesi viiniksi muuttuisi. Näyttää olleen tuttu asia jo 2000 vuotta sitten. - rajaa...
ämmä kirjoitti:
tuolloinkin tarkoitus juopua viinistä. Nämä uskovaiset pojat halusivat sellaista juomaa, mistä ei juovu.Saatetaan tarkoittaa ohessa myös hengellistä ravintoa,,., että se olis puhdasta jumalansanaa.
tietämättömyyteen.
Viini oli ja on edelleen kuumissa etelän maissa huomattavasti terveellisempää juomaa kuin vesi. Nykyisinhän tilanne pulloveden aikakaudella on tietenkin muuttunut. Lisäksi puhtaan vesijohtoveden maassa on helppo vannoa veden nimeen. Jo Pietarissa jokainen joisi viiniä, jos vaihtoehtona olisi vesijohto- tai Nevan vesi. Muutoinhan olisi kammottavassa ripulissa koko ajan.
Siis pientä rajaa tyhmydelle ja tietämättömyydelle...
- rohkeita vt:n selittäjiä
Vl-liikkeen maallikkosaarnaajat ovat aina olleet rohketa vt:n tulkitsijoita. Yksi kuuluisimmista HS:n ohella lienee ollut Lauri Taskila. Kirkolliskokouksessa 1970-luvulla hän tulkitsi vt:tä niin erikoisesti, että nousi eittämättä yhdeksi kokouksen vetonaulaksi. ER:kin häpesi ja joutui toppuuttelemaan Taskilan vt-tulkitoja.
- rinnakkain
luettavissa ja tulkittavissa: http://www.finbible.fi/
- ja lisäykset
"Sivusto sisältää 1938 Raamatun ja 1776 ja 1642 Biblian käännöksen apokryfikirjoilla. Rakenne muuttunut käännösten lisäysten vuoksi."
Raamattua siis muutetaan ja siihen lisätään ylimääräistä, vaikka Raamatussa se kielletään viimeisillä sivuilla. Meitä on voitu opettaa väärin, vastoin Jeesusta. Se vl-raamatunkohta "joille te synnit anteeksi annatte.. joilta kiellätte jne. Onko se vääristys? - ...
ja lisäykset kirjoitti:
"Sivusto sisältää 1938 Raamatun ja 1776 ja 1642 Biblian käännöksen apokryfikirjoilla. Rakenne muuttunut käännösten lisäysten vuoksi."
Raamattua siis muutetaan ja siihen lisätään ylimääräistä, vaikka Raamatussa se kielletään viimeisillä sivuilla. Meitä on voitu opettaa väärin, vastoin Jeesusta. Se vl-raamatunkohta "joille te synnit anteeksi annatte.. joilta kiellätte jne. Onko se vääristys?Mitä oikein sekoilet? Eiköhän tuolla lauseella tarkoiteta kyseisen web-sivuston rakennetta ja sisältöä koskevia muutoksia.
... - rohkea tulkinta
Juu, luin kaikki kolme käännöstä. Niiden välillä ei näyttäisi olevan eroa. Tulkitseepaa mitä tahansa tai kaikkia kolmea, niin on erittäin rohkeaa on tulkita ko. kohdat Danielin alkoholipoliittiseksi linjaksi. Hänhän kieltäytyi jostain syystä, syytä ei kerrota, sekä ruuasta että juomasta. Painotus ei siis ollut nimenomaan viinistä kieltäytymisessä. Tekstistä ei käy ilmi, että Daniel olisi nimenomaan ollut absolutismin kannnattaja ja juuri siistä syystä olisi kieltäytynyt viinistä (ja huom. myös ruuasta).
Vl- luokanopettaja-maallikkosaarnaja tulkitsee rohkeasti tätä niin, että se tukee vl-liikkeen raamattutulkinta, jonka mukaan vt:n ja ut:n uskovaiset eivät juoneet lainkaan alkoholipitoisia juomia, vaan rypäleistä valmistettua tuoremehua.
Muuten...käännösten välillä ei kannattaisi kikkailla. Eivät ne nin paljon eroa toisistaan. Ei siellä ole kuin muutama knoppikohta, jossa eroilla on jotain merkitystä.
Kun Raamattua lähtee tulkitsemaan, parasta olisi, että ymmärtäsi alkutekstiä ja tutustuisi myös kontekstiin. Raamatun tulkinassa on tärkeää on se, mitä kirjoittaja alunperin halusi sanoa. Ennen kuin lähtee tulkitsemaan, on tärkea katsoa, kuka sanoo, kenelle sanoo ja missä tilanteessa. - Rokokoo
rohkea tulkinta kirjoitti:
Juu, luin kaikki kolme käännöstä. Niiden välillä ei näyttäisi olevan eroa. Tulkitseepaa mitä tahansa tai kaikkia kolmea, niin on erittäin rohkeaa on tulkita ko. kohdat Danielin alkoholipoliittiseksi linjaksi. Hänhän kieltäytyi jostain syystä, syytä ei kerrota, sekä ruuasta että juomasta. Painotus ei siis ollut nimenomaan viinistä kieltäytymisessä. Tekstistä ei käy ilmi, että Daniel olisi nimenomaan ollut absolutismin kannnattaja ja juuri siistä syystä olisi kieltäytynyt viinistä (ja huom. myös ruuasta).
Vl- luokanopettaja-maallikkosaarnaja tulkitsee rohkeasti tätä niin, että se tukee vl-liikkeen raamattutulkinta, jonka mukaan vt:n ja ut:n uskovaiset eivät juoneet lainkaan alkoholipitoisia juomia, vaan rypäleistä valmistettua tuoremehua.
Muuten...käännösten välillä ei kannattaisi kikkailla. Eivät ne nin paljon eroa toisistaan. Ei siellä ole kuin muutama knoppikohta, jossa eroilla on jotain merkitystä.
Kun Raamattua lähtee tulkitsemaan, parasta olisi, että ymmärtäsi alkutekstiä ja tutustuisi myös kontekstiin. Raamatun tulkinassa on tärkeää on se, mitä kirjoittaja alunperin halusi sanoa. Ennen kuin lähtee tulkitsemaan, on tärkea katsoa, kuka sanoo, kenelle sanoo ja missä tilanteessa.Niinpä niin. Daniel pyysi vettä ja kasviksia kieltäytyen kuninkaan viinistä ja herkuista. Tämä sitten tulkitaan oudosti absolutismin vaatimukseksi. Miksei samalla logiikalla opeteta, että uskovainen ei voi syödä herkkuja, vaan vain kasviksia ja juoda pelkästään vettä?
Totta puhuen mikään ei viittaa siihen, että Daniel olisi ollut absolutisti, hänhän pyysi vain kymmenen päivän koeaikaa.
Toinen kohta jossa kerrotaan Danielin viinistä kieltäytymisestä, tässä jo vanhana miehenä, on kohdassa Dan. 10.
1 Persian kuninkaan Kyyroksen kolmantena hallitusvuotena ilmoitettiin sanoma Danielille, jonka toinen nimi oli Beltesassar. Ja se sanoma on tosi, mutta sen ymmärtäminen vaatii suurta vaivaa. Tutki tarkasti, niin ymmärrät näyn.
2 Niinä päivinä minä, Daniel, vietin suruaikaa kolme viikkoa.
3 Kolmeen viikkoon en syönyt tuoretta leipää, en pannut suuhuni lihaa enkä viiniä enkä voidellut itseäni öljyllä.
Tästäkin kohdasta huomaa, että Daniel kieltäytyi viinistä vain poikkeustapauksissa. Muutenhan sitä kieltäytymistä ei kannattaisi edes mainita. - viiniä yleensä!
Rokokoo kirjoitti:
Niinpä niin. Daniel pyysi vettä ja kasviksia kieltäytyen kuninkaan viinistä ja herkuista. Tämä sitten tulkitaan oudosti absolutismin vaatimukseksi. Miksei samalla logiikalla opeteta, että uskovainen ei voi syödä herkkuja, vaan vain kasviksia ja juoda pelkästään vettä?
Totta puhuen mikään ei viittaa siihen, että Daniel olisi ollut absolutisti, hänhän pyysi vain kymmenen päivän koeaikaa.
Toinen kohta jossa kerrotaan Danielin viinistä kieltäytymisestä, tässä jo vanhana miehenä, on kohdassa Dan. 10.
1 Persian kuninkaan Kyyroksen kolmantena hallitusvuotena ilmoitettiin sanoma Danielille, jonka toinen nimi oli Beltesassar. Ja se sanoma on tosi, mutta sen ymmärtäminen vaatii suurta vaivaa. Tutki tarkasti, niin ymmärrät näyn.
2 Niinä päivinä minä, Daniel, vietin suruaikaa kolme viikkoa.
3 Kolmeen viikkoon en syönyt tuoretta leipää, en pannut suuhuni lihaa enkä viiniä enkä voidellut itseäni öljyllä.
Tästäkin kohdasta huomaa, että Daniel kieltäytyi viinistä vain poikkeustapauksissa. Muutenhan sitä kieltäytymistä ei kannattaisi edes mainita.Aivan oikein. Kyllä tästä kohdasta voi saada senkin käsityksen, että yleensä hän joi viiniä ja söi lihaa. Tuossa kohtaa nimenomaan mainitsee poikkeksensa, eräänlaisen paastonsa.
- XXL orig
Rokokoo kirjoitti:
Niinpä niin. Daniel pyysi vettä ja kasviksia kieltäytyen kuninkaan viinistä ja herkuista. Tämä sitten tulkitaan oudosti absolutismin vaatimukseksi. Miksei samalla logiikalla opeteta, että uskovainen ei voi syödä herkkuja, vaan vain kasviksia ja juoda pelkästään vettä?
Totta puhuen mikään ei viittaa siihen, että Daniel olisi ollut absolutisti, hänhän pyysi vain kymmenen päivän koeaikaa.
Toinen kohta jossa kerrotaan Danielin viinistä kieltäytymisestä, tässä jo vanhana miehenä, on kohdassa Dan. 10.
1 Persian kuninkaan Kyyroksen kolmantena hallitusvuotena ilmoitettiin sanoma Danielille, jonka toinen nimi oli Beltesassar. Ja se sanoma on tosi, mutta sen ymmärtäminen vaatii suurta vaivaa. Tutki tarkasti, niin ymmärrät näyn.
2 Niinä päivinä minä, Daniel, vietin suruaikaa kolme viikkoa.
3 Kolmeen viikkoon en syönyt tuoretta leipää, en pannut suuhuni lihaa enkä viiniä enkä voidellut itseäni öljyllä.
Tästäkin kohdasta huomaa, että Daniel kieltäytyi viinistä vain poikkeustapauksissa. Muutenhan sitä kieltäytymistä ei kannattaisi edes mainita.Puhuja tietysti unohti vanhan laulun siitä, että Raamatun viini onkin marjamehua. Kumma, että se on mehua, kun joku juo sitä, viiniä, kun joku kieltäytyy sen litkimisestä.
- syntiä
En kannata ehtoollisen viettoa ollenkaan. Kun aletaan absoluteiksi, niin viedään se sitten loppuun asti.
Ehtoollispelleilyssäkin viina sotketaan mukaan rituaaliin. Ei auta yhtään että Jeesus muka ehtoolisen asetti. Jeesushan oli absolutisti, mutta silti viinan kanssa lotrasi (Kaanan häät). Eihän tätä ristiriitaa usko erkkikään.
Tuskin joivat Jeesuksen aikananakaan mitään tuoremehua.
Kun aletaan selittelemään, että antiikin aikana oli alkoholitonta viiniä, jota uskovaiset joivat, niin lähinnä siinä valehdellaan itselleen.
Eikö nyt kerta kaikkiaan voida myöntää, että Raamatun aikoina ei ollut oppia absolutismista. Yhtä kaikki on yksinkertaisen selvää, että juoppous, juopottelu, siis alkoholin väärinkäyttö, on Raamatussa syntiä kautta linjan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16212387
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454640Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1393659Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461