Ken hän on

Tuntematon ystäväni

Tapasimme sattumalta K-raudan vieressä olevalla Nesteen tankkausasemalla. Oli kaunis elokuinen lauantailta noin kello seitsemän aikaan. Tulit viereeni korttiautomaatille ottaaksesi kuitin tankkauksesta ja kohta kysäisit: ”Minne Markku on matkalla?” Äimistyin perusteellisesti enkä kerta kaikkiaan ymmärtänyt, kuinka ihmeessä kukaan tunnistaa minut, vaikka vuodet ovat mukauttaneet sekä kasvoni että kroppani paremmin ukkoikäiselle äijälle sopiviksi? Hiuskuontalokaan ei ole entisensä, vaan on harvennut ja harmaantunut. Rillejäkin on käytettävä toisin kuin nuorempana.

Sait aikaan tunnemyrskyn aivoissani ja jouduin täydellisen hämmennyksen valtaan. En saanut sanaa suustani, vaan katselin hölmistyneenä kauniita kasvojasi. Yritin saada tajuntaani, kenelle kasvot kuuluvat, mutta muistin lokeroista ei tietoa löytynyt. Ei sittenkään, vaikka pinnistelin muistikapasiteettini äärirajoille saakka ja, vaikka selvästi tuttuja piirteitä kasvoissasi ja koko habituksessasi havaitsinkin.

Kun vihdoin sain jotain sanottua, oli se pelkkää soperrusta ja tökerö kysymys: ”Kuka sinä olet?” Kuljit hitaasti autollesi, avasit auton oven, istahdit ratin taakse ja ajoit pois. Minä jäin hämmentyneenä katselemaan jälkeesi saamatta vastausta kysymykseeni.

Katselin autoasi ja painoin tarkkaan mieleeni kaiken oleellisen selvittääkseni henkilöytesi. Kun istahdin autooni, otin esille paperia ja kynän kirjoittaakseni tiedot muistiin. Siis auto oli tumman sininen … tai musta … ei kun harmaa. Mitä helkkaria, enkö muistakaan. No Volvo se ainakin oli, vai oliko. Kyllä se oli Mersu tai Honda tai sitten ei. No jumbulaut, rekkarin ainakin muistan. Se oli BVG 678 varmasti tai ei ehkä sekään osunut. Saattoiko se olla ruotsalainen rekkari? Kyllä se varmasti oli suomalainen. Piru vie, en muista yhtäkään tunnistetta varmasti – oikeastaan en ollenkaan. Kylläpä sait pojan pään pahasti pyörälle. Oliko se tarkoituksesikin?

Kuka olet, sitä tiedä en, mutta todellakin haluaisin tietää. Mahdatko olla vanha ystäväni, siis hän, jonka tapasin vasta hetki sitten, mutta jo näin pian unohdin. Jos näin, niin suonet anteeksi. Olen pohtinut eri vaihtoehtoja, vaan ei vastausta löydy. Oletkohan lapsuuteni ja nuoruuteni kaveri, jonka kanssa on leikitty, istuttu kaveriporukassa baarissa, vetelehditty kylän raitilla toisten joukossa ja joskus tanssittu parketilla. Kuka ties juuri näin, mutta meistä kahdesta vain sinä tiedät vastauksen.

Olimmeko joskus samassa työpaikassa tai jollain kurssilla? Ettemme vain olisi koulukavereita tai peräti opiskelleet samalla luokalla. Ehkäpä emme, sillä ulkonäöstäsi päätellen olen sinua vanhempi. Voipa toki olla niinkin, että sinua elämä on runnellut vähän vähemmän kuin minua ja siksi olet saanut säilyttää hoikan vartalosi ja kauniit nuoren naisen kasvosi. Oletkohan sellainen onnenmyyrä.

Voisikohan olla niin, että olet sukulainen. Et aivan serkku mutta ehkä pikku sellainen tai ainakin pikkupikkuserkku - joka tapauksessa, olisiko yhteinen veremme sakeampaa kuin se kuuluisa seitsemäs kirnun virutusvesi. Ehkäpä sekään ajatus ei osunut, sillä kyllähän sukulaisuuden voisi tunnustaa, vaikka vähän rumemmankin miehen kyseessä ollen. Mikä voisi olla riittävän pätevä syy salata sukulaisuus. Olisikohan sellaista ollenkaan.

On olemassa myös mahdollisuus, että olet hän, jota olen ajatellut paljon. Olen kaivannut ja unelmoinut, että jonakin päivänä kohtaamme taas ja kaikki katkeruus on pois pyyhkäisty. Ehkäpä loukkasin sinua niin paljon, että et voi vieläkään sitä unohtaa – puhumattakaan, että antaisit anteeksi. Aivan varmasti pyytäisin anteeksi, jos saisin siihen tilaisuuden. Tehoaisikohan se nyt.

Ennen kuin ajoit pois, käännyit minuun päin ja sanoit: ”Ei sillä ole mitään väliä, kuka minä olen”. Kuitenkin minulle sillä asialla on paljonkin väliä. Ystäväni, älä piinaa minua enempää, vaan kerro minulle, kuka olet.

[email protected].