Tuon runoilijana aloittaneen kulttidekkaridiggarialkoholistin romaaneista on tehty lukuisia leffoja, mutta yksi on ylitse muiden!
http://www.youtube.com/watch?v=_u0uo0TxS-I
Tuohon kissanruokapettämisyritykseen sisältyy paljon surumielistä symboliikkaa - mutta älkää kysykö mitä!:)
Joskus tuntuu, että joku näyttelijä on syntynyt esittämään jotain tiettyä roolia - Elliott Gouldille se oli tämä!
Tämä elokuva on kuulunut lemppareihini jo ihan kersasta saakka.
"There's a long goodbye
And it happens everyday
When some passerby
Invites your eye
To come her way
Even as she smiles
A quick hello
You've let her go
You've let the moment fly
Too late you'd turn your head
You'd know you've said
The long goodbye
Can you recognise the pain
On some other street
Two ppl meet
As in a dream
Running for a plane
Through the rain
If the heart is quicker than the eye
They could be lovers
Until they die
It's too late to try
When a missed hello
Becomes the long goodbye."
Altman on kiistatta 70-luvun yksi merkittävimmistä ohjaajista!
http://www.youtube.com/watch?v=_u0uo0TxS-I
Tuohon kissanruokapettämisyritykseen sisältyy paljon surumielistä symboliikkaa - mutta älkää kysykö mitä!:)
Joskus tuntuu, että joku näyttelijä on syntynyt esittämään jotain tiettyä roolia - Elliott Gouldille se oli tämä!
Tämä elokuva on kuulunut lemppareihini jo ihan kersasta saakka.
"There's a long goodbye
And it happens everyday
When some passerby
Invites your eye
To come her way
Even as she smiles
A quick hello
You've let her go
You've let the moment fly
Too late you'd turn your head
You'd know you've said
The long goodbye
Can you recognise the pain
On some other street
Two ppl meet
As in a dream
Running for a plane
Through the rain
If the heart is quicker than the eye
They could be lovers
Until they die
It's too late to try
When a missed hello
Becomes the long goodbye."
Altman on kiistatta 70-luvun yksi merkittävimmistä ohjaajista!
Vastaukset 11
Vanhimmat
että valitsit sen kaikista epäortodoksisimman version. Itse asiassa kyseinen versio on ainut joka minultakin löytyy, mutta en olekaan mikään dekkari-fani ollut koskaan.
Mielenkiintoista myös, että Altman on "moraalisempi" kuin Chandler. Kirjan lopussahan Lennox jää henkiin.
En nyt lähtisi puhumaan varsinaisesta moraalisesta loppuratkaisusta, kun kyse on sentään kylmäverisestä murhasta, joka huopentuu, kuin elokuvan alla muhivasta ahdistuksesta(?) vapauttavaan tanssahteluun Meksikon auringon alla.
Alkukysymykseen palatakseni.
Marlowe elää yksin kattinsa kanssa, vähät välittää naapurissa keimailevista puolialastomista hippineidoista tai osoita elokuvan aikana tippaakaan kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen, sen sijaan hän ampuu "laakinsa" hänet hylänneen ja pettäneen ystävänsä sydämeen.:P
Kirjoitin "moraalinen" lainausmerkkeihin juuri sen tähden, että on kyseenalaista onko murhaajan murhaaminen moraalisempaa kuin vapaaksi päästäminen. Minun ja Altmanin mielestä murhaajan murhaaminen on ok. Sinun mielestäsi ei. Mielipiteitä on monia.
Jos tuntisit vanhoja dekkaritarinoita, tietäisit että ne kaikki ovat yksinäisiä susia. Nykyajan (avoimen) homoseksuaalinen maailma vääntää näistä tietysti kaiken näköistä juttua. Täytyy myös muistaa, että Altman teki Marlowestaan tahallaan näennäisen nössön, mutta lopulta hyvinkin kovapintaisen, kuten loppuratkaisu kertoo.
En usko Altmanin halunneen puolustella nihilistisellä tapolla tappamisen oikeutusta missään muotoa.
Uskon, että hän vain näki tämän loppuratkaisun palvelevan parhaiten leffaa kokonaisuutena.
Musta tässä tapauksessa, vaikka paha sai palkkansa - mun mielestä oikein korkojen kanssa - niin "loppurankaisu" oli pikemminkin tappamisen vastainen, kuin sitä puoltava.
Marlowe menetti siinä viattomuutensa, ja tuli osaksi sitä rumaa maailmaa jota vastaan oli suojautunut näennäisellä väliinpitämättömyydellään.
Yksityisetsivät jobi on toki yksinäisten miesten hommaa, mutta eikö se kirjoittamaton sääntö ole se, että pussata saa, rakastua ei.
Nykyajan ylikorostunut kiinnostus siihen kuka on/oli homo tahi ei, on vain vastareaktio tämän ihmisyyden seksuaalisuuden yhden muodon pitkään jatkuneeseen vaikenemiseen elämässä.
Mulle on hiton samantekevää oliko Marlowe tai hänen luojansa homoja - paitsi, että olivat!:)
Vähän meni ehkä off-topiciksi!
Tuo loppuratkaisu on puhuttanut ja kirjoituttanut paljonkin. Tässä hieman faktaa, ettei tarvitse "luula" enää mitään...
The movie's ending, different from the source novel, is usually attributed to director Robert Altman. It actually appeared in Leigh Brackett's original script, written before Altman signed on. Altman liked the new ending so much that he insisted on a clause in his contract that guaranteed the ending wouldn't be changed during production or editing.
The act of cold violence and Gould's sloppy, boyish Marlowe was a clear attempt to distance the movie from Bogart's The Big Sleep.
minkälaisia aikoja USA:ssa elettiin tuohon aikaan. Kyynisyys tunkeutui joka paikkaan ja mielestäni Altmanin Marlowen vuorosanat ovat kuin yritys herätellä Nixonin ajan laittomuuksia sormien läpi katsovaa kansakuntaa.
"Nobody cares but me"
Siinä kohtauksessa, jossa Nina van Pallandt valmistaa ruokaa Marlowelle, tuntuu välillä, että hän ja tämä nainen flirttailisivat. Mutta toki Marlowen suhde Lennoxiin on se olennaisin hänen ihmissuhteistaan.
Kyllä, elokuva on kommentti 70-luvusta, jolloin hippiajan viattomuus ja make love not war (ne naapurin hippitytöt) paljastui utopiaksi ja kaikenlainen kyynisyys ja nihilismi hiipi sisään. Gouldhan on vanhanaikaisessa puvussaan 40-50-luvun dekkari, siis kuin suoraan Chandlerin kirjoista, ja täysin pihalla uudessa ympäristössään.
Lopusta: se, että päähenkilö tekee jotain, esim. tappaa, ei tarkoita, että teko olisi Altmanin mielestä oikein. Hänhän kuitenkin oli aikansa Vietnamin sodanvastaista porukkaa (esim. MASH, Streamers). Tavallaan lopun voi tulkita siten, että ideaaleja ystävyydestä, lojaalisuudesta jne. elättänyt Marlowe herää viimeinkin 70-luvun kylmään todellisuuteen, ja alkaa käyttäytyä kuten kaikki muutkin ympärillään.
Olen aina ollut Chandler-fani ja lukenut kaiken hänen kirjoittamansa. Ja Long Goodbye on todellakin se elokuvaversio, joka tavoittaa parhaiten niiden kirjojen hengen ollen samalla sekä satiiri elokuvateollisuudesta että kritiikki 70-luvun arvoromahduksesta. Altman oli hieno elokuvaohjaaja ja Elliott Gould nappiin Marlowena!
Täytynee lähteä tästä huijaamaan kissaa...
Tuo 'Mielenkiintoista'-alkuinen keskustelu on toki mielenkiintoinen, mutta älkää nyt vaan väittäkö, että Altmanin 'Long Goodbye' olisi yksiselitteisesti paras (tai merkittävin) Chandler-filmi tai ainoa joka kannattaa ottaa esille.
Itse tykkään enemmän 40-luvun film noir Chandler-filmatisoinneista, kuten Lady in the Lake, The Big Sleep, Farewell My Lovely, yms.