Kokoomus vastustaa kansalaispalkkaa

oivahärkönen

Löysin arkistostani kirjoitukseni, jonka olin tehnyt jo6.5.2001:

Kansalaispalkka elää

Kansalaispalkkaa vastustetaan seuraavilla perusteilla:

Väite 1. Kansalaispalkka poistaa tärkeän arvon, työnteolla ansaitun ja vastikkeettomasti saadun etuuden välisen eron.

Jos nykyisessä järjestelmässä ihminen ei jostain syystä tee työtä, elättää yhteiskunta sellaisia henkilöitä vastikkeettomasti mitä moninaisimpien byrokraattisten järjestelmien kautta.

Väite 2. Hyvinvointiyhteiskunnan kriisiin ratkaisua on haettava työntekoa suosivista vaihtoehdoista.

Ei vain näytä löytyvän työtä riittävästi. On haettava kokonaan uusia malleja. Voidaan myös sanoa, että juuri kansalaispalkka suosii työntekoa. Siinä jokainen saa sen, minkä saisi apuna nykyäänkin tekemättä työtä, mutta lisäksi voi tehdä työtä tarpeidensa, kykyjensä ja työn saatavuuden mukaan pelkäämättä lisätulojen vähentävän kansalaispalkkaa. Nykyään järjestelmä tukee pysyvää syrjäytymistä, sillä työttömän ei kannata ottaa vastaan pätkätyötä karenssien ja tukien menetyksen takia. Koska jokainen saisi vain tuon perusturvan, loppuisi myös viranomaisten huoli sosiaalitukien väärinkäytöstä.

Väite 3. Kansalaispalkka on liian kallis veronmaksajille.

Mielestäni järjestelmän tulisi olla sellainen, että sillä korvataan kaikki nykyiset järjestelmät, joilla tuetaan työstä jostakin syystä poissa olevia ihmisiä: lapsia, koululaisia, opiskelijoita, sairaita, sotaväessä olevia, työttömiä, äitiys- tai isyyslomalaisia, eläkeläisiä ja myös niitä, jotka katsovat tulevansa toimeen perusturvalla. Realistinen kansalaispalkka, 2500 mk/kk ja alle 18 vuotiaille 1000 mk, ei ainakaan lisäisi niitä kuluja, joita nyt käytetään sen korvaamissa järjestelmissä. Tuon perustulon lisäksi kunnollisen elämän takaamiseksi olisi pakko hankkia lisätuloja, jolloin kuitenkin kansalaispalkka säilyisi sellaisenaan.

Kaikki sosiaaliavustukset, ansiosidonnaiset tukijärjestelmät, lakisääteiset eläkkeet ja lapsi- ja opiskelutuet niiden vaatimine hallintokuluineen voidaan käyttää uuden järjestelmä rahoittamiseen. Perustulokin olisi verotettavaa tuloa, siitä palautuisi progressiivisen verotuksen takia suuri osa takaisin. Toisaalta vain sitä saavat eivät joutuisi maksamaan veroa jo nykyisenkin verotusjärjestelmän mukaan.

Vanhojen rakenteiden romuttamisesta ja niiden vaatimien valtavien hallintokulujen poisjääminen, syntyisi suorastaan säästöjä kansalaispalkan vaatimiin kuluihin verrattuna. Valtiokonttorin tietokone ohjelmoitaisiin vain maksamaan jokaisen kansalaisen tilille kansalaispalkka automaattisesti. Kymmeniä tuhansia virkailijoita pääsisi tuottavaan työhön.

Työnantaja maksaisi vain työssäolo- ja vuosiloma-ajasta, jolloin työtä ei rasitettaisi muilla kuluilla ja näin se tulisi kilpailukykyisemmäksi tuotannontekijäksi vähentäen työttömyyttä. Pitkää siirtymäkautta tarvittaisiin nykyisen työeläkejärjestelmän osalta; ennen kansalaispalkkaan siirtymistä jo ”ansaitut” eläkkeet tulee aikanaan maksaa.

Palkat sopeutuisivat uuteen tilanteeseen. Niitä alentaisi peruspalkkana jo maksettu raha, mutta toisaalta palkkoja jouduttaisiin korottamaan, koska ihmiselle jäisi itselleen suurempi vastuu hyvinvoinnistaan. Työnantajalla olisikin vara maksaa suurempaa palkkaa, sillä työnantajan sosiaaliturva- ja eläkemaksut jäisivät pois.

Perusturvaa saavat kansalaiset voivat lisätä sosiaali- ja eläketurvaansa vapaaehtoisilla vakuutuksilla ja säästöillä. Tämä yhteiskunnan järjestämä kansalaispalkka olisi kaikille samansuuruisena sosiaalisempi kuin monet nykyiset ansiosidonnaiset tuet, joissa suurituloiset saavat suurempia sosiaaliavustuksia. Muut hyvinvointivaltion edut jäisivät voimaan, kuten ilmainen koulutus ja sairaanhoito. Myös asumistukijärjestelmä olisi säilytettävä.

Oiva Härkönen, Vantaa

Nuo perustelut pitävät paikkansa vielä tänä päivänäkin. Eilen vain kuultiin radiosta puoluejohtajien enimmäkseen vastustavia lausuntoja kansalaispalkasta:

- Kokoomus vastustaa perinteisestä epäsosiaalisuudestaan.
- Demarit taas pelkäävät, että ihalaisten ote kansalaisista ja muutenkin yhteiskunnan kansalaisten byrokraattinen holhous höllenisivät.
- Keskusta ei oikein taida ymmärtää, mistä on kysymys.
- Kristilliset ja ruotsalaiset vastustavat muiden oikeistolaisten mukana.
- Vihreät ovat ainoat, jotka ovat tämän asian oivaltaneet, vaikka en muuten heidän viherpiiperrykstään pidä.
- Myös perusuomalaiset kannattavat pienin varauksin asiaa.

3

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yrittäjä 7 pv/vko

      Eipä muuta sanottavaa !

      Nyky-yhteiskunnassa riittää tekemistä:

      -hoiva-alalla
      -vapaaehtoisjärjestöissä
      -ympäristön suojelussa
      -jne

      • oivahärkönen

        ... vastikkeetonta. Yhteiskunta elättää joka tapauksessa sellaisen, joka ei tee työtä, vaikka sitä olisi ja henkilö pystyisi sitä tekemään. Ja vähänkään vertaa hän ei tee, koska se vähentäisi tukia.

        Tuossa kirjoituksessa puhun niistä säästöistä, mitä syntyisi yhteikunnalle, kun kaikille maksettaisiin yksinkertaisesti samansuuruista perustuloa. Säästöt eivät kuitenkaan yksin pysty rahoittamaan sitä. Loppu rahoitettaisiin työnantajille suunnatulla verotuksella. Se voisi olla kansalaisplkasta aiheutuvaan säästöön sidottu vaikkapa nimeltään perustulomaksu. Hehän saavat vähentää perustulon verran palkkoja. Tuota koko vähennystä ei tarvitse systeemin aiheuttamien säästöjen takia periä tuolla maksulla, jolloin myös työnantajat voittaisivat.


      • jokunen3
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... vastikkeetonta. Yhteiskunta elättää joka tapauksessa sellaisen, joka ei tee työtä, vaikka sitä olisi ja henkilö pystyisi sitä tekemään. Ja vähänkään vertaa hän ei tee, koska se vähentäisi tukia.

        Tuossa kirjoituksessa puhun niistä säästöistä, mitä syntyisi yhteikunnalle, kun kaikille maksettaisiin yksinkertaisesti samansuuruista perustuloa. Säästöt eivät kuitenkaan yksin pysty rahoittamaan sitä. Loppu rahoitettaisiin työnantajille suunnatulla verotuksella. Se voisi olla kansalaisplkasta aiheutuvaan säästöön sidottu vaikkapa nimeltään perustulomaksu. Hehän saavat vähentää perustulon verran palkkoja. Tuota koko vähennystä ei tarvitse systeemin aiheuttamien säästöjen takia periä tuolla maksulla, jolloin myös työnantajat voittaisivat.

        Ei tuo kansalaispalkka tilannetta paljoakaan muuttaisi vaan tekisi mahdolliseksi monille ihmisille kaikenlaisen työn vastaanottamisen ilman joutumista tuloloukkuihin.
        Ja kyllä ne työtävieroksuvat saavat jo nykyään vastikkeetonta rahaa kuntien toimeentulotuen muodossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe