Kerronpa tositarinan.
Lapsi syntyi kesällä 2003. kesällä 2004 sitten erottiin ja tapaamissopimus tehtiin vuodeksi. Jokatoinen viikonloppu ja joka päivä sai lasta nähdä.
Mikäpä se siinä kun samalla paikkakunnalla asuttiin.
Muutama viikko erosta äiti lähti ja haki sitten lapsen isältä kuukauden päästä ja muutti 900km päähän. Isä anoi sosiaaliviranomaisilta että tapaamissopimusta muutettaisiin. Ei kuulemma sopinut, sopimuskausi oli vuoden ja siihen oli tyytyminen. Kuulemma oikeuttakin voitaisiin asiasta käydä ja vaikka isä voittaisi oikeusjutun, ei lasta silti hänelle annettaisi, vaan otettaisiin huostaan. Sekopää sosiaalityöntekijän vuoksi isä ajatteli viisammaksi odottaa sopimuskauden loppuun. tapaamiset meni miten äitille sattui sopimaan, yleensä ei sopinut.
tapaamissopimus alkoi käydä vanhaksi ja isä lähetti oikeusasiamiehen kautta äitille postia että uusi sopimus pitäisi tehdä ja mukana oman ehdotuksensa. kolme viikkoa isällä joka toinen kuukausi, käytännössä siis olisi äidillään 5-6 viikkoa jonka jälkeen isällä aina 3 viikkoa. Pitkän välimatkan vuoksi näin.
Äitille ei sopinut. vastaus oli että kaksi viikkoa joka neljäs kuukausi, viikko kesällä ja viikko talvella vapaa valintaisesti, paitsi lapsen syntymäpäivät ja joulut äitin luona.
Näin ollen tapaamissopimusta ei allekirjoitettu kesällä 2004, eikä myöskään isä suostunut elatusopimusta allekirjoittamaan.
Talvella 2005 Isä lähetti elatussopimuksen allekirjoitettavaksi jotta äiti saisi hänelle kuuluvat elatukset. Isän osuus oli puolet ja kunta maksaisi puolet. Äiti ei hyväksynyt, vaati elatusmaksua suuremmaksi, eikä allekirjottanut elatussopimusta. isä soitteli koko kevään sosiaalitoimistoon ja kyseli tapaamissopimuksen perään, mutta sosiaalitoimenjohtaja vain totesi että kun äiti ei oikeen saa aikaan niin ei se etene. isä jatkoi sinnikkäästi soittelua sosiaalitoimistoon ja kyseli lapsen oikeudesta isäänsä. Sosiaalitoimisto kertoi kuulleensa äitiä ja äiti kertoi että isän luona ollessaan lapsi onkin isovanhemmillaan, eikä isällään. Sosiaalitoimisto myöskin uteli miksi isä ei ollut käynyt kyläilemässä lapsen luona? huolimatta 900km välimatkasta.
äitin kunniaksi on sanottava että hän kuitenkin salli isän tavata lastaan suurinpiirtein 5-8 viikon välein aina sen kolme viikkoa. kerran isällä olikin reissua sielläpäin ja soitti äitille että hän voi tuoda lapsen kotia. äiti kielsi ja kehotti tuomaan lapsen kaupan pihalle. isä kieltäytyi ja sanoi tuovansa kotiovelle. Äiti sitten pitkin hampain kertoi muuttaneensa eikä asukaan isälle ilmoittamassaan osoitteessa.
Jonkin ajan päästä isä taas kyseli tapaamisoikeuden perään niin sosiaalitoimisto kyseli isältä että mahtaako äiti enää asua paikkakunnalla.
Rumba jatkui, kunnes lokakuussa 2006 isän kunnan sosiaalitoimenjohtaja puuttui asiaan ja asiaa alettiin valmistelemaan oikeudenkäyntiä varten.
Nyt syksyllä 2007 asia käsitellään oikeudessa. kertoilen sitten että miten siinä sitten kävi
Lapsi ilman oikeutta isäänsä 3 vuotta ja jatkuu edelleen
12
857
Vastaukset
- oikeuden isään
surullista
- luettaessa
voi tulla monenlaiset etiäiset mieleen.
Ensin useat ristiriitaiset "tosi tarinamaiset" väittämät.
Minusta aloittaja voisi pohtia peilin edessä omaa toimintaansa ja menettelytapojaan vuosien varrella.
Ei auta asiaa, jos täälläkin päätä silitellään ja nielaistaan purematta kaikki.
Sillä jos kyse on oikeasta lapsesta, hänen oikeutensa turvalliseen lapsuuteen ei parane tappeluilla.
Sama kirjoittaja hakee jotain tuekseen myös yksinhuoltajien palstalla.
Minun mielipiteeni on, että jos näinkin vähäisestä lukemisesta ja tarinoimisesta tökkii, löytyy selkeitä valheellisia väittämiä. On vaikea usko koko "tosi tarinaan".
Jokainen tietää, että lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, johon toivottavasti kuuluisi sekä äiti että isä. Mutta aina se ei ole mahdollista, toisinaan se on mahdotonta.
Vielä kysyn, miten niin lapsi on menettänyt oikeuden isään, ko. tapauksessa?
Surullista ainoastaan on se, että jos vaikka yritetään johtaa harhaan, vaikka sitten nimettömänä, mutta siltikin. - Mutta.
luettaessa kirjoitti:
voi tulla monenlaiset etiäiset mieleen.
Ensin useat ristiriitaiset "tosi tarinamaiset" väittämät.
Minusta aloittaja voisi pohtia peilin edessä omaa toimintaansa ja menettelytapojaan vuosien varrella.
Ei auta asiaa, jos täälläkin päätä silitellään ja nielaistaan purematta kaikki.
Sillä jos kyse on oikeasta lapsesta, hänen oikeutensa turvalliseen lapsuuteen ei parane tappeluilla.
Sama kirjoittaja hakee jotain tuekseen myös yksinhuoltajien palstalla.
Minun mielipiteeni on, että jos näinkin vähäisestä lukemisesta ja tarinoimisesta tökkii, löytyy selkeitä valheellisia väittämiä. On vaikea usko koko "tosi tarinaan".
Jokainen tietää, että lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, johon toivottavasti kuuluisi sekä äiti että isä. Mutta aina se ei ole mahdollista, toisinaan se on mahdotonta.
Vielä kysyn, miten niin lapsi on menettänyt oikeuden isään, ko. tapauksessa?
Surullista ainoastaan on se, että jos vaikka yritetään johtaa harhaan, vaikka sitten nimettömänä, mutta siltikin.Miksi ei viranomaisten kautta suostuta tekemään sopimuksia laillisiksi ja pidetä niistä kiinni? Mikä motiivi on sellaista estää? Jos kyseessä on lapsen turvallisuuden epäily, sekin on hoidettavissa viranomaisten kautta, joiden asia on huolehtia eli käydä tarkkailemassa siinä kodissa jossa turvallisuutta epäillään. Ei valtaa voi ottaa vain omiin käsiinsä.
On se kumma, valitetaan kun isät hylkäävät lapsensa, ja sitten valitetaan vielä enemmän, kun isät haluavat nähdä lapsiaan huolimatta siitä että äiti lyö kapuloita rattaisiin. Virallisia teitä kunnon sopimukset, eikä mitään helvetin salamyhkäisiä oman käden oikeuksia, niin ei ole kenelläkään tarinoita keksittävänä tai kerrottavana sen jälkeen. - mieleen
luettaessa kirjoitti:
voi tulla monenlaiset etiäiset mieleen.
Ensin useat ristiriitaiset "tosi tarinamaiset" väittämät.
Minusta aloittaja voisi pohtia peilin edessä omaa toimintaansa ja menettelytapojaan vuosien varrella.
Ei auta asiaa, jos täälläkin päätä silitellään ja nielaistaan purematta kaikki.
Sillä jos kyse on oikeasta lapsesta, hänen oikeutensa turvalliseen lapsuuteen ei parane tappeluilla.
Sama kirjoittaja hakee jotain tuekseen myös yksinhuoltajien palstalla.
Minun mielipiteeni on, että jos näinkin vähäisestä lukemisesta ja tarinoimisesta tökkii, löytyy selkeitä valheellisia väittämiä. On vaikea usko koko "tosi tarinaan".
Jokainen tietää, että lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, johon toivottavasti kuuluisi sekä äiti että isä. Mutta aina se ei ole mahdollista, toisinaan se on mahdotonta.
Vielä kysyn, miten niin lapsi on menettänyt oikeuden isään, ko. tapauksessa?
Surullista ainoastaan on se, että jos vaikka yritetään johtaa harhaan, vaikka sitten nimettömänä, mutta siltikin.mm. se että mikäköhän tai mitkäköhän tapahtumat ovat saaneet äidin pelkäämään isää niin paljon ettei tahdo osoitettaan kertoa.
- useita muita
mieleen kirjoitti:
mm. se että mikäköhän tai mitkäköhän tapahtumat ovat saaneet äidin pelkäämään isää niin paljon ettei tahdo osoitettaan kertoa.
esimerkkejä, mutta eipä jaksa ei...
Manipuloitavuus-mielenkiitoinen sana.
Ihan vakavasti ajatellen, ei kukaan enää tällaisena aikana usko, että joku juoksisi tietentahtoen puukkoon...?
Meitä on niin moneksi, voi huokaus... - isukki2003
luettaessa kirjoitti:
voi tulla monenlaiset etiäiset mieleen.
Ensin useat ristiriitaiset "tosi tarinamaiset" väittämät.
Minusta aloittaja voisi pohtia peilin edessä omaa toimintaansa ja menettelytapojaan vuosien varrella.
Ei auta asiaa, jos täälläkin päätä silitellään ja nielaistaan purematta kaikki.
Sillä jos kyse on oikeasta lapsesta, hänen oikeutensa turvalliseen lapsuuteen ei parane tappeluilla.
Sama kirjoittaja hakee jotain tuekseen myös yksinhuoltajien palstalla.
Minun mielipiteeni on, että jos näinkin vähäisestä lukemisesta ja tarinoimisesta tökkii, löytyy selkeitä valheellisia väittämiä. On vaikea usko koko "tosi tarinaan".
Jokainen tietää, että lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, johon toivottavasti kuuluisi sekä äiti että isä. Mutta aina se ei ole mahdollista, toisinaan se on mahdotonta.
Vielä kysyn, miten niin lapsi on menettänyt oikeuden isään, ko. tapauksessa?
Surullista ainoastaan on se, että jos vaikka yritetään johtaa harhaan, vaikka sitten nimettömänä, mutta siltikin.Ei ole uskon asia tämä. Näin vain kävi ja sillä siisti.
Kai se sama on et missä palstassa tarinansa kertoo.
Pohdin nyt omia tekemisiäni.
ero? no joo. äiti oli ns, pettäjä, monta kertaa jäänyt kiinni uskottomuudesta. Oliko ero aiheellinen? oli mielestäni.
Etävanhempana ilman tapaamissopimusta, ei minulla ole mitään muuta mahdollisuutta kuin taipua KAIKKIIN vaatimuksiin mitä lähivanhempi keksii, koska ilman tapaamissopimusta minulla ei ole oikeutta tavata lasta, paitsi jos äitinsä sen armeliaasti suo.
Selkeät valheelliset väittämät? missä? Miten niin? kaikki on totta mitä kirjoitin.
sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä, se ei tee tarinaa valheeksi saatikka todeksi. kyse ei ole mistään äänestämisestä.
Lapsi on menettänyt oikeutensa isään niin sanotusti lain silmissä. Jos lapsella ei ole tapaamisoikeutta isäänsä, on hän silloin menettänyt sen. vai onko se teilläpäin jotenki toisin?
Surullista on se, että lapsi on menettänyt oikeutensa isäänsä. Sinun kirjoituksessa on surullista se, että et osannut katsoa itse asiaa vaan aloit tutkimaan sen todenperäisyyttä, mikä on silkkaa ajantuhlausta. - Isukki2003
mieleen kirjoitti:
mm. se että mikäköhän tai mitkäköhän tapahtumat ovat saaneet äidin pelkäämään isää niin paljon ettei tahdo osoitettaan kertoa.
No ei hän pelkää minua,eikä ole edes syytäkään.
Muuton jälkeen tarvii tehdä virallinen ilmoitus sosiaalitoimistoon että on muuttanut. sitten se muuttoilmoitus menee etän kotia. Eipä tainnut vaan viitsiä, ei sen kummempaa selitystä siihen tarvita.
Turvallisuusongelmia ei ole koskaan ollut, koskaan en ole käyttäytynyt häntä kohtaan väkivaltaisesti.Enkä kyllä ketään muutakaan. - aika sentään
mieleen kirjoitti:
mm. se että mikäköhän tai mitkäköhän tapahtumat ovat saaneet äidin pelkäämään isää niin paljon ettei tahdo osoitettaan kertoa.
täällä taas joku, joka ei ymmärrä että toiset naiset on piruja, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Minä olen nainen ja olen nähnyt niin monenlaista että joitain äitien tekemiä asioita ei voi uskoa.
Sos.henkilö - Äiskäpä hyvinkin
aika sentään kirjoitti:
täällä taas joku, joka ei ymmärrä että toiset naiset on piruja, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Minä olen nainen ja olen nähnyt niin monenlaista että joitain äitien tekemiä asioita ei voi uskoa.
Sos.henkilöEn tiedä miltä paikkakunnalta kirjoitat, mutta olen itse joutunut "sotimaan" sos. henkilöiden kanssa, saadakseni edes minimi elatusmaksun (Enkä enempää tarvitse).
Minulle päiviteltiin tuossa kaksi viikkoa sitten lasten valvojan luona, että voi voi, kun et tiedä missä lasten isä asuu, että voi voi, eihän me voida uusia elatussopimusta, että voi voi takautuvasti niitä ei makseta.
Olisin enemmän kun onnellinen jos lasteni isä olisi joskus heidän kanssan (tosin tiedän että tämä ei ole mahdista, hänen alkoholiongelmansa takia).
Nyt on asia oikudessa vireillä ja lasten isä on sinne haastettu, mutta voi voi kun kukaan ei häntä löydä mistään. Ei edes poliisi. Sos toimisto ei maksa minimi elatusmaksu lapsistani, ennenkun isä on tavoitettu, ja takautuvasti ei tule yhdeltäkään kuukaudelta mitään.
En halua lasten isää rahastaa, mutta se minimi elatusmaksu tulisi tosi tarpeeseen, nyt kun lapset jo opiskee itselleen ammattia.
Teimpä sitten oman ratkaisuni, otin kakkostyön. Tällä pärjätään. 40/h viikko vakityössäni ja sen päälle 20/h viikko kakkostyötä.
Tekstissä voi olla katkera sävy, mutta älä ota tätä viestiä pahalla, haluan vaan että silmäsi avautuu...
Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. - Äiskäpä hyvinkin
isukki2003 kirjoitti:
Ei ole uskon asia tämä. Näin vain kävi ja sillä siisti.
Kai se sama on et missä palstassa tarinansa kertoo.
Pohdin nyt omia tekemisiäni.
ero? no joo. äiti oli ns, pettäjä, monta kertaa jäänyt kiinni uskottomuudesta. Oliko ero aiheellinen? oli mielestäni.
Etävanhempana ilman tapaamissopimusta, ei minulla ole mitään muuta mahdollisuutta kuin taipua KAIKKIIN vaatimuksiin mitä lähivanhempi keksii, koska ilman tapaamissopimusta minulla ei ole oikeutta tavata lasta, paitsi jos äitinsä sen armeliaasti suo.
Selkeät valheelliset väittämät? missä? Miten niin? kaikki on totta mitä kirjoitin.
sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä, se ei tee tarinaa valheeksi saatikka todeksi. kyse ei ole mistään äänestämisestä.
Lapsi on menettänyt oikeutensa isään niin sanotusti lain silmissä. Jos lapsella ei ole tapaamisoikeutta isäänsä, on hän silloin menettänyt sen. vai onko se teilläpäin jotenki toisin?
Surullista on se, että lapsi on menettänyt oikeutensa isäänsä. Sinun kirjoituksessa on surullista se, että et osannut katsoa itse asiaa vaan aloit tutkimaan sen todenperäisyyttä, mikä on silkkaa ajantuhlausta.Tämä on niin tätä päivää, mikä ihme aikuisia ihmisiä vaivaa, että he haluavat tieten tahtoen viedä lasten oikeuden toiseen vanhempaan.
Minä puolestani olisin ikionnellinen jos lasten isä haluasi/kykenisi tapaamaan lapsiaan, edes joskus.
Tuttava piirissänikin olen joutunut puhumaan järkeä muutamalle jotka ovat eronnet, että lapsi ei ole mikään kiista kapula. Onneksi sillä tuloksella, että näissä tapauksissa puhe on tehonnut.
Sosiaali viranomaiset on todella paljon todellisuutta jäljessä. (Tai ei ehkä he, mutta lainsäädäntö ainakin).
Toivotan voimia Sinulle "taisteluun", toivon sydämestäni, että exäsi tajuaisi mikä on lapselle parasta, eikä vaan sitä mikä on itselleen parasta. - outoa
Äiskäpä hyvinkin kirjoitti:
En tiedä miltä paikkakunnalta kirjoitat, mutta olen itse joutunut "sotimaan" sos. henkilöiden kanssa, saadakseni edes minimi elatusmaksun (Enkä enempää tarvitse).
Minulle päiviteltiin tuossa kaksi viikkoa sitten lasten valvojan luona, että voi voi, kun et tiedä missä lasten isä asuu, että voi voi, eihän me voida uusia elatussopimusta, että voi voi takautuvasti niitä ei makseta.
Olisin enemmän kun onnellinen jos lasteni isä olisi joskus heidän kanssan (tosin tiedän että tämä ei ole mahdista, hänen alkoholiongelmansa takia).
Nyt on asia oikudessa vireillä ja lasten isä on sinne haastettu, mutta voi voi kun kukaan ei häntä löydä mistään. Ei edes poliisi. Sos toimisto ei maksa minimi elatusmaksu lapsistani, ennenkun isä on tavoitettu, ja takautuvasti ei tule yhdeltäkään kuukaudelta mitään.
En halua lasten isää rahastaa, mutta se minimi elatusmaksu tulisi tosi tarpeeseen, nyt kun lapset jo opiskee itselleen ammattia.
Teimpä sitten oman ratkaisuni, otin kakkostyön. Tällä pärjätään. 40/h viikko vakityössäni ja sen päälle 20/h viikko kakkostyötä.
Tekstissä voi olla katkera sävy, mutta älä ota tätä viestiä pahalla, haluan vaan että silmäsi avautuu...
Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista.tee valistus sos.toimen toimista, kyllä meidän pienessä kunnassa aina myönnetään elatustuki, vaikka lapsen isää ei tavoitetakkaan.
Kyllä siellä joku tulkitsee lakia ihan omalla logiikalla.
Olenkin sitä mieltä että koko sos.toimi käytäntö pitäisi yhdenmukaistaa koko maan kattavaksi, ei pääsisi käymään tällaista kuten kuvaat.
Sosiaalitoimen kirjallisista päätöksistä saa valittaa, heilläkin on vielä ulkopuolinen ihminen joka tutkii asiat, katso oman kuntasi sivuilta löytyykö sieltä tietoa sosiaaliasiamiehestä. - sinulle, llll
Äiskäpä hyvinkin kirjoitti:
En tiedä miltä paikkakunnalta kirjoitat, mutta olen itse joutunut "sotimaan" sos. henkilöiden kanssa, saadakseni edes minimi elatusmaksun (Enkä enempää tarvitse).
Minulle päiviteltiin tuossa kaksi viikkoa sitten lasten valvojan luona, että voi voi, kun et tiedä missä lasten isä asuu, että voi voi, eihän me voida uusia elatussopimusta, että voi voi takautuvasti niitä ei makseta.
Olisin enemmän kun onnellinen jos lasteni isä olisi joskus heidän kanssan (tosin tiedän että tämä ei ole mahdista, hänen alkoholiongelmansa takia).
Nyt on asia oikudessa vireillä ja lasten isä on sinne haastettu, mutta voi voi kun kukaan ei häntä löydä mistään. Ei edes poliisi. Sos toimisto ei maksa minimi elatusmaksu lapsistani, ennenkun isä on tavoitettu, ja takautuvasti ei tule yhdeltäkään kuukaudelta mitään.
En halua lasten isää rahastaa, mutta se minimi elatusmaksu tulisi tosi tarpeeseen, nyt kun lapset jo opiskee itselleen ammattia.
Teimpä sitten oman ratkaisuni, otin kakkostyön. Tällä pärjätään. 40/h viikko vakityössäni ja sen päälle 20/h viikko kakkostyötä.
Tekstissä voi olla katkera sävy, mutta älä ota tätä viestiä pahalla, haluan vaan että silmäsi avautuu...
Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista.http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/perhe/prela/index.htx
http://www.laki24.fi/pepe-lapsenelatus-lapsenelatusyleinenelatustuki.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858