Itku pääsee

Pojan ollessa pieni kiinnitimme juuri puheen puutteeseen huomiota. Epätoivo tuntui vain kasvavan päivä päivältä. Lopulta hain pojalle puheterapeutin arviointikäyntejä. Poika kävi ollessaan 2v 9kk kaksi tai kolme kertaa.

Lapselle puheterapeutin luona käynnit olivat yhtä juhlaa; kahdenkeskistä aikaa ihanan täti-ihmisen kanssa, joka vain leikkii ja juttelee kaikkia mukavia. Puheterapia ei todellakaan ole mitään tuskan hikeä ja kielijumppaa peilin ääressä. Viime osastojaksolla audiofoniatrisella juttelin monien puhepuolen vanhempien kanssa, ja moni sanoi sitä, että pienemmät sisarukset/päivähoitokaverukset ovat katkeria kun eivät pääse puheterapiaan. Se on oikeasti lapsista tosi kivaa.

Meillä puhe ei siis lähtenyt kehittymään normaalisssa aikataulussa. Ongelmaa ei ole koskaan ollut puheen ymmärtämisessä eikä muussa älyssä tai muussa kehityksessä. Puhe kehittyi, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Poikamme on dysfaattinen, mutta se ei ole maailman loppu. Puheterapiasta sekä osastolta olemme saaneet paljon vinkkejä miten tukea lasta.

Muuten, etsi kirjastosta käsiisi kirja "Joko se puhuu- kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa" tms. Se on toimitettu teos,joten löytyy ihan kirjan nimellä. Se on tosi hyvä kirja täynnä vinkkejä siitä mitä voit tehdä.

Mekin saimme paljon vinkkejä. En esimerkiksi itse olisi tajunnut, että puheen kehityksessä pitää mennä pienin askelin. Koeta innostaa lapsi matkimaan eläinten ääniä. ("Miten koira sanoo? -hau-hau..) Ja muita ääniä, (Mites juna sanoo) ihan kirjoista kuvia katsellessa. Innosta vuorovaikutukseen, myös ei-kielelliseen. (Otatko jäätelön?) Keskittykää myös kuuntelemaan eri ääniä. (junan, liikenteen, ukkosen.. mitä tahansa) Katso myös,ettei liian lyhyt kielijänne ole ongelma, eikä kuulon alenema.

Ymmärrän, että sinulla on suuri huoli. Huolesta huolimatta -toimi. Lapsesi tarvitsee sinun välittämistä.

ne on meilläkin itketty kirjoitti:

Pojan ollessa pieni kiinnitimme juuri puheen puutteeseen huomiota. Epätoivo tuntui vain kasvavan päivä päivältä. Lopulta hain pojalle puheterapeutin arviointikäyntejä. Poika kävi ollessaan 2v 9kk kaksi tai kolme kertaa.

Lapselle puheterapeutin luona käynnit olivat yhtä juhlaa; kahdenkeskistä aikaa ihanan täti-ihmisen kanssa, joka vain leikkii ja juttelee kaikkia mukavia. Puheterapia ei todellakaan ole mitään tuskan hikeä ja kielijumppaa peilin ääressä. Viime osastojaksolla audiofoniatrisella juttelin monien puhepuolen vanhempien kanssa, ja moni sanoi sitä, että pienemmät sisarukset/päivähoitokaverukset ovat katkeria kun eivät pääse puheterapiaan. Se on oikeasti lapsista tosi kivaa.

Meillä puhe ei siis lähtenyt kehittymään normaalisssa aikataulussa. Ongelmaa ei ole koskaan ollut puheen ymmärtämisessä eikä muussa älyssä tai muussa kehityksessä. Puhe kehittyi, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Poikamme on dysfaattinen, mutta se ei ole maailman loppu. Puheterapiasta sekä osastolta olemme saaneet paljon vinkkejä miten tukea lasta.

Muuten, etsi kirjastosta käsiisi kirja "Joko se puhuu- kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa" tms. Se on toimitettu teos,joten löytyy ihan kirjan nimellä. Se on tosi hyvä kirja täynnä vinkkejä siitä mitä voit tehdä.

Mekin saimme paljon vinkkejä. En esimerkiksi itse olisi tajunnut, että puheen kehityksessä pitää mennä pienin askelin. Koeta innostaa lapsi matkimaan eläinten ääniä. ("Miten koira sanoo? -hau-hau..) Ja muita ääniä, (Mites juna sanoo) ihan kirjoista kuvia katsellessa. Innosta vuorovaikutukseen, myös ei-kielelliseen. (Otatko jäätelön?) Keskittykää myös kuuntelemaan eri ääniä. (junan, liikenteen, ukkosen.. mitä tahansa) Katso myös,ettei liian lyhyt kielijänne ole ongelma, eikä kuulon alenema.

Ymmärrän, että sinulla on suuri huoli. Huolesta huolimatta -toimi. Lapsesi tarvitsee sinun välittämistä.

Lue lisää

Lapsi esim. matkii koiran ääntä. Koira ei ole hauva tai koira vaan "VUH". Kissan naukumistakin koettaa matkia. Kissa on "IAAAU". Kun poika täytti 1v. sanoja tuli enemmän. Tuli lamppu, pallo, äiti.. ym. aivan selvästi ja oikein, mutta sitten tuo vain lopetti puhumasta. Nytkin vahingossa sanoi 'pallo', muttei enää toistamiseen suostunut sanomaan. Kielijänne ei ole vikana. Saa taivutettua kieltään mitä ihmeempiin asentoihin ja puheenkehityskin lähti aluksi kehittymään normaalisti, mutta koki sitten täydellisen mahalaskun. Mistä se voi johtua? Motorisen kehityksen jalkoihin jos olisi jäänyt, kai se nyt jo olisi parantunut?

Alk. kirjoitti:

Lapsi esim. matkii koiran ääntä. Koira ei ole hauva tai koira vaan "VUH". Kissan naukumistakin koettaa matkia. Kissa on "IAAAU". Kun poika täytti 1v. sanoja tuli enemmän. Tuli lamppu, pallo, äiti.. ym. aivan selvästi ja oikein, mutta sitten tuo vain lopetti puhumasta. Nytkin vahingossa sanoi 'pallo', muttei enää toistamiseen suostunut sanomaan. Kielijänne ei ole vikana. Saa taivutettua kieltään mitä ihmeempiin asentoihin ja puheenkehityskin lähti aluksi kehittymään normaalisti, mutta koki sitten täydellisen mahalaskun. Mistä se voi johtua? Motorisen kehityksen jalkoihin jos olisi jäänyt, kai se nyt jo olisi parantunut?

Lue lisää

on monenlaisia. Meillä tyttärellämme puheen kehitys alkoi mennä suorastaan takaperin 1,5-3- vuotiaana, ja päivähoidosta ohjattiin puheterapeutille. Hän kävi puheterapiassa siis 3-vuotiaasta asti viikottain.

Tyttärellämme diagnosoitiin 5-vuotiaana semanttis-pragmaattinen dysfasia, eli hänellä oli ongelmia puheen ja syy-yhteyksien ymmärtämisessä.

Hätäni oli hirveä, kun tajusin jo ensimmäisistä keskusteluista asiantuntijoiden kanssa, että tyttäreni ei ollut ymmärtänyt ympärillään puhuttua, vaan pyrkinyt 'arvailemaan' mitä sanotaan. Ajatelkaa sellaista maailmaa!

Puheterapia oli parasta mitä tyttäremme olisi voinut saada. Puheen kehitys alkoi nopeutua, ja 6-vuotiaana koulukypsyyttä arvioitaessa todettiin, että hän oli kaikissa testeissä joko normaalitasoa tai sen yläpuolella. Hän aloitti koulun normaalisti ja on nyt tavallinen tokaluokkalainen. Tilannetta seurataan vuosittain.

Älä äiti hyvä anna omien ennakkoluulojesi seistä lapsesi edun tiellä. Hae apua lapsellesi. Vanhemman tehtävä on pyrkiä antamaan lapselleen mahdollisimman hyvät eväät elämään.

Alk. kirjoitti:

Lapsi esim. matkii koiran ääntä. Koira ei ole hauva tai koira vaan "VUH". Kissan naukumistakin koettaa matkia. Kissa on "IAAAU". Kun poika täytti 1v. sanoja tuli enemmän. Tuli lamppu, pallo, äiti.. ym. aivan selvästi ja oikein, mutta sitten tuo vain lopetti puhumasta. Nytkin vahingossa sanoi 'pallo', muttei enää toistamiseen suostunut sanomaan. Kielijänne ei ole vikana. Saa taivutettua kieltään mitä ihmeempiin asentoihin ja puheenkehityskin lähti aluksi kehittymään normaalisti, mutta koki sitten täydellisen mahalaskun. Mistä se voi johtua? Motorisen kehityksen jalkoihin jos olisi jäänyt, kai se nyt jo olisi parantunut?

Lue lisää

eli kirjoitin tuonne alle jo jotakin kun vasta huomasin tämän..

Koska sanoja on tullut niin lapsella on valmius puhua ja oppia sanoja. Ne nyt vaan on hukassa tällä haavaa, mutta jos on kerran osannut sanoa sanan oppii sen uudelleenkin!

Lisäksi jo son tullut useita vokaaleja ja konsonantteja niin se on paljon parempi kuin joku buu ja oo...

Toivon, että meilläkin käy noin. Olen kyllä optimismin puuskassani toivonut, että noin juuri on käymässä. Eikä todellakaan ole kyse siitä, etteikö pieni mies ymmärtäisi. Esim. jos sanon "käypäs hakemassa kirja olohuoneesta", poika hakee kirjan olohuoneesta, joten tuskin on mitään sanojen arvailua, kuten tuolla edellä vastanneen lapsella oli ollut. Tai "mennäänkö saunaan?", lapsi on jo juoksemassa kohti kylpyhuonetta vaikkei tilannetta ennen olisi ollut mitään, mikä olisi viitannut saunomiseen sitä ennen. Ei lapsi voi siis mitenkään arvata, kyllä tuo tosiaan ymmärtää. Poika myös näyttää kaikki esineet ja eläimet, mitä pyydän näyttämään kuvasta, jossa on paljon erilaisia tavaroita ja eläimiä, ilman muuta erehdystä kuin se, että seeprasta tulee "eppa" eli hevonen.

Oikeastaan, kun näin ajattelee, onhan sillä puolittaisia sanoja jonkin verran. "Eppa" (heppa), "pap" (pallo, sana, jonka joskus sanoi täydellisesti), "appu" (lamppu). Sitten on "vuh", joka tarkoittaa koiraa ja "iaau", kissaa. Puu on ainoa sana, joka todella tulee oikeassa yhteydessä ja täysin oikein. Pitää myös koneen ääntä, kun näkee auton. Osaa sanoa vauva ja hauva, mutta ei suostu sanomaan niitä itse asiayhteydessä. Jos näkee kuvan vauvasta, ei sano mitään, mutta saattaa juoksennella illan hokemalla vuorotellen "hauva, vauva, hauva, vauva". Yhdessä vaiheessa sanoi myös puhelimeen "haloo, haloo".

En tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei, kun on kyse ensimmäisestä lapsesta ja puheen kehitystä korostetaan niin kauheasti. Meillä on sellainen lääkärikin, joka meinasi huolestua pojasta jo puolentoistavuoden ikäisenä, kun ei puhunut.

meillä myös reilu kaksi kun ei vielä tullut puhetta, mutta pari kuukautta myöhemmin pulputti niin että vaiennus alkoi olla poikaa!

Meillä tosin sillä erolal että sanoi joitakin sanoja aika pienenäkin, mutta saattoi olla viikkoja sanomatta oikeastaan mitään ja varsinaista puheen tapaistakaan ei ollut sitä ennen. Tosin noita omia ääniä oli jossain määrin.

Meillä kyllä odotusta helpotti ne satunnaiset sanat joita tuli..

Kuitenkin puheterapia pienellä on laikkiä ja sitä se on isommalalkin lapsella eikä mitään tankkaamista tms jonka lapsi voisi kokoe painostuksena. Oikeastaan jos lapsi ei puhu ei vielä ole kamalasti tehtävissä sillä saralla vaan lähinnä tutkitaan kielellistä kehitystä muuten ja valmiuksia puheen oppimiseen.

Meillä on todettu että lapsella on kuuloon liittyvä ongelma vaikka kuulossa ei ole vikaa eli kyse on siis neurologisesta probleemasta kuuloon liittyen.

Alk.. kirjoitti:

Toivon, että meilläkin käy noin. Olen kyllä optimismin puuskassani toivonut, että noin juuri on käymässä. Eikä todellakaan ole kyse siitä, etteikö pieni mies ymmärtäisi. Esim. jos sanon "käypäs hakemassa kirja olohuoneesta", poika hakee kirjan olohuoneesta, joten tuskin on mitään sanojen arvailua, kuten tuolla edellä vastanneen lapsella oli ollut. Tai "mennäänkö saunaan?", lapsi on jo juoksemassa kohti kylpyhuonetta vaikkei tilannetta ennen olisi ollut mitään, mikä olisi viitannut saunomiseen sitä ennen. Ei lapsi voi siis mitenkään arvata, kyllä tuo tosiaan ymmärtää. Poika myös näyttää kaikki esineet ja eläimet, mitä pyydän näyttämään kuvasta, jossa on paljon erilaisia tavaroita ja eläimiä, ilman muuta erehdystä kuin se, että seeprasta tulee "eppa" eli hevonen.

Oikeastaan, kun näin ajattelee, onhan sillä puolittaisia sanoja jonkin verran. "Eppa" (heppa), "pap" (pallo, sana, jonka joskus sanoi täydellisesti), "appu" (lamppu). Sitten on "vuh", joka tarkoittaa koiraa ja "iaau", kissaa. Puu on ainoa sana, joka todella tulee oikeassa yhteydessä ja täysin oikein. Pitää myös koneen ääntä, kun näkee auton. Osaa sanoa vauva ja hauva, mutta ei suostu sanomaan niitä itse asiayhteydessä. Jos näkee kuvan vauvasta, ei sano mitään, mutta saattaa juoksennella illan hokemalla vuorotellen "hauva, vauva, hauva, vauva". Yhdessä vaiheessa sanoi myös puhelimeen "haloo, haloo".

En tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei, kun on kyse ensimmäisestä lapsesta ja puheen kehitystä korostetaan niin kauheasti. Meillä on sellainen lääkärikin, joka meinasi huolestua pojasta jo puolentoistavuoden ikäisenä, kun ei puhunut.

Lue lisää

ja puhuminen ovat kaksi osittain eri asiaa. Ei toki voi puhua, jos ei ymmärrä, mutta ymmärtää voi vaikka ei puhu.

Tyttäreni kehittyi erittäin taitavaksi ihmisten "lukijaksi" niinä vuosina, jolloin hän kärsi puheen ymmärtämisen häiriöistä. Ongelma tulikin esiin lähinnä tilanteissa, joissa ei ollut mitään muuta osviittaa kuin puhe - ei kuvia, ei ihmisiä joiden eleitä ja ilmeitä tulkita.

Tytön visuaalinen tulkinta onkin testien mukaan huippuälykkään tasoa - harjoittelun tulosta siis.

Lapsen aivot ovat erittäin sopeutuvat. Harjoittelun avulla ne kehittyvät niiltäkin osin, joilla on häiriöitä, Siksi varhain aloitettu terapia on usein niin tehokasta.

Suosittelen puheterapiaa lämpimästi - lapsi ei itse pidä sitä minään häpeänä tai rasituksena, ja se saattaa säästää hänet monelta mielipahalta tulevaisuudessa.

Panacea kirjoitti:

ja puhuminen ovat kaksi osittain eri asiaa. Ei toki voi puhua, jos ei ymmärrä, mutta ymmärtää voi vaikka ei puhu.

Tyttäreni kehittyi erittäin taitavaksi ihmisten "lukijaksi" niinä vuosina, jolloin hän kärsi puheen ymmärtämisen häiriöistä. Ongelma tulikin esiin lähinnä tilanteissa, joissa ei ollut mitään muuta osviittaa kuin puhe - ei kuvia, ei ihmisiä joiden eleitä ja ilmeitä tulkita.

Tytön visuaalinen tulkinta onkin testien mukaan huippuälykkään tasoa - harjoittelun tulosta siis.

Lapsen aivot ovat erittäin sopeutuvat. Harjoittelun avulla ne kehittyvät niiltäkin osin, joilla on häiriöitä, Siksi varhain aloitettu terapia on usein niin tehokasta.

Suosittelen puheterapiaa lämpimästi - lapsi ei itse pidä sitä minään häpeänä tai rasituksena, ja se saattaa säästää hänet monelta mielipahalta tulevaisuudessa.

Lue lisää

Ei tietenkään mikään puheterapia häpeä tai rasite ole. Epäilen sitä siksi, että poika on todella herkkä paitsi tuntemattomien ihmisten kanssa myös herkkä kokemaan tukaliksi tilanteet, joissa pojalta pyydetään jotain. Ja koska kokemusta puheterapiasta ei ole, siitä tulee heti mielikuva 'tuntemattomasta aikuisesta, joka yrittää saada lastani tekemään jotain'. Siis, juuri sellaisesta tilanteesta, jonka lapseni kokee herkästi tukalaksi, vaikka se tuntematon aikuinen ei minun ja sinun, siis meidän aikuisten, silmiin ole millään tavalla painostava.

Ajattelepas, että poika reagoi selvästi vetäytyvästi siihenkin, kun minä täysin tavallisessa tilanteessa, kevyellä ja lempeällä äänensävyllä pyydän lasta sanomaan "pallo". Kyse on aivan selvästi luonteesta. Tämä poika on aivan kuin isänsä kuva! Voiko luonne tosiaan periytyä noin suoraan???

Joskus 1v. syntymäpäiviensä jälkeen lapsi saattoi esim. huutaa "ÄITI!", kun näki minun kulkevan huoneensa oven ohi, mutta heti jos satuin käännähtämään ja kysymään "mitä?" tai "mitä sanoitkaan?", lapsi hymyili vain ja katsoi ovelasti, eikä suostunut puhua pukahtamaan. Tänä kesänä hoksattuaan kauan kadoksissa olleen pallon nurmikolla, poika huudahti aivan selvin sanoin, täydellisesti, "PALLO!", mutta sen jälkeen vaikeni kuin häpeissään, että meni sanomaan moista. Aivan kuin ujostelisi puhua, vaikka vaikuttaa siltä, että osaa kyllä. Mistä tämä voi johtua? Miksi lapsi ujostelee puhua?

Koska sinulla on kokemusta puheterapiasta, voitko kertoa, oliko siellä puhetta jostain tällaisesta? Että lapsi osaisi puhua, mutta ei kuitenkaan puhu?

Pian on pojan neuvola, joten tämä puheasia tulee aivan varmasti esille ja käsittelyyn. Niin se oli silloin viimeksikin, kun siitä kyselin. Ei ollut puhetta mistään puheterapiasta, mutta moiseen puhumisujouteen kiinnitettiin jo huomiota.

Alk... kirjoitti:

Ei tietenkään mikään puheterapia häpeä tai rasite ole. Epäilen sitä siksi, että poika on todella herkkä paitsi tuntemattomien ihmisten kanssa myös herkkä kokemaan tukaliksi tilanteet, joissa pojalta pyydetään jotain. Ja koska kokemusta puheterapiasta ei ole, siitä tulee heti mielikuva 'tuntemattomasta aikuisesta, joka yrittää saada lastani tekemään jotain'. Siis, juuri sellaisesta tilanteesta, jonka lapseni kokee herkästi tukalaksi, vaikka se tuntematon aikuinen ei minun ja sinun, siis meidän aikuisten, silmiin ole millään tavalla painostava.

Ajattelepas, että poika reagoi selvästi vetäytyvästi siihenkin, kun minä täysin tavallisessa tilanteessa, kevyellä ja lempeällä äänensävyllä pyydän lasta sanomaan "pallo". Kyse on aivan selvästi luonteesta. Tämä poika on aivan kuin isänsä kuva! Voiko luonne tosiaan periytyä noin suoraan???

Joskus 1v. syntymäpäiviensä jälkeen lapsi saattoi esim. huutaa "ÄITI!", kun näki minun kulkevan huoneensa oven ohi, mutta heti jos satuin käännähtämään ja kysymään "mitä?" tai "mitä sanoitkaan?", lapsi hymyili vain ja katsoi ovelasti, eikä suostunut puhua pukahtamaan. Tänä kesänä hoksattuaan kauan kadoksissa olleen pallon nurmikolla, poika huudahti aivan selvin sanoin, täydellisesti, "PALLO!", mutta sen jälkeen vaikeni kuin häpeissään, että meni sanomaan moista. Aivan kuin ujostelisi puhua, vaikka vaikuttaa siltä, että osaa kyllä. Mistä tämä voi johtua? Miksi lapsi ujostelee puhua?

Koska sinulla on kokemusta puheterapiasta, voitko kertoa, oliko siellä puhetta jostain tällaisesta? Että lapsi osaisi puhua, mutta ei kuitenkaan puhu?

Pian on pojan neuvola, joten tämä puheasia tulee aivan varmasti esille ja käsittelyyn. Niin se oli silloin viimeksikin, kun siitä kyselin. Ei ollut puhetta mistään puheterapiasta, mutta moiseen puhumisujouteen kiinnitettiin jo huomiota.

Lue lisää

jollakin tavalla säikähtää kun sanoo jotakin koska sinä reagoit siihen voimakkaasti. ei kannata pyytää sanomaan mitään sanoja. ja myöskin olla huomaamatta jos joku sana lipsahtaa. eikä koskaan kannata oikasta tässä vaiheessa vaikka lapsi sanoisi väärin. koska poika on jo sanoja sanonutkin niin ongelma kuullostaa psyykkiseltä.
jotkut lapset ei puhu koska äiti puhuu heidän puolestaan ja ymmärtää lastaan ilman sanojakin. lapsi ei tunne tarvetta ilmaista itseään sanoilla. lapsi esim osittaa tahtomaansa ja äti antaa. (silloin voi olla ymmärtämättä ja odottaa että lapsi sanoo mitä haluaa.) siis vaikka:
lapsi tahtoo jääkaapista jotain. vaikka tietää mitä lapsi tahtoo niin osoitetaan jotain muuta ja kysytään haluatko maitoa? jne. tällainen harjoittelu saa lapsen "hoksimaan" että jos hän sanoo sen mitä tahtoo hän saa sen nopeammin.

poitsu.... kirjoitti:

jollakin tavalla säikähtää kun sanoo jotakin koska sinä reagoit siihen voimakkaasti. ei kannata pyytää sanomaan mitään sanoja. ja myöskin olla huomaamatta jos joku sana lipsahtaa. eikä koskaan kannata oikasta tässä vaiheessa vaikka lapsi sanoisi väärin. koska poika on jo sanoja sanonutkin niin ongelma kuullostaa psyykkiseltä.
jotkut lapset ei puhu koska äiti puhuu heidän puolestaan ja ymmärtää lastaan ilman sanojakin. lapsi ei tunne tarvetta ilmaista itseään sanoilla. lapsi esim osittaa tahtomaansa ja äti antaa. (silloin voi olla ymmärtämättä ja odottaa että lapsi sanoo mitä haluaa.) siis vaikka:
lapsi tahtoo jääkaapista jotain. vaikka tietää mitä lapsi tahtoo niin osoitetaan jotain muuta ja kysytään haluatko maitoa? jne. tällainen harjoittelu saa lapsen "hoksimaan" että jos hän sanoo sen mitä tahtoo hän saa sen nopeammin.

Lue lisää

Olen kuullut ihan saman, että pitäisi olla tavallaan ymmärtämättä. Olemme myös siten tehneet. Esim. jos poika on osoittanut pöydältä jotain, mutta pöydällä on ollut monta tavaraa, olen esittänyt, etten muka ymmärrä, että lapsi tarkoittaa maitomukia. Tästä ei ainakaan vielä ole ollut mitään hyötyä ja nyt sillä ei senkään takia enää ole tehoa, että jos ei jätkä saa tahtomaansa sitä sanomatta, hänpä työntää tuolin pöydän eteen ja kipuaa itse hakemaan.

Olen myös ajatellut, että kyse voi olla nimenomaan siitä, että poika säikähtää tai pitää reaktiotani hämmentävänä, siksi olen yrittänyt suhtautua harvakseltaan sanottuihin sanoihin hyvin luontevasti. Olen kyllä toistanut sanan. Jos esim. poika kääntyy kirjaa selatessa minuun päin, osoittaa lamppua ja sanoo "appu", totean: "joo, ihan totta, siinä on lamppu". Eli tavallaanhan minä siinä korjaan lapsen sanoman, mutta en kiinnitä mitenkään huomiota siihen, että lapsi sanoo sanan väärin, päinvastoin, koska tiedän, että pojalle appu on lamppu, myönnän, että lamppuhan siinä on, olet ihan oikeassa. Pitäisiköhän minun kokonaan lopettaa tällainenkin?

Kuitenkin joskus tuntuu siltä, että poika TOIVOO minun huomioivan. Esim. juuri tuollaisissa lukutilanteissa. Hän nimenomaan kääntyy katsomaan minua ja osoittaa sitten vaikka hevosta ja sanoo "eppa" (tai "appa"), mutta olisiko sekin sitten vain sitä, että hän tahtoo minun huomaavan hevosen, ei niinkään sitä, että poika SANOO hevonen... Kylläpä tällaisissa jutuissa tunteekin olevansa tyhmä! Varmaan pikku-ukkokin ajattelee, että eikö tuo nyt mitään tajua.

Kyllä tämä minustakin enemmän psyykkiseltä tuntuu. Toisaalta, kuten tuolla jo joku kirjoittikin, puhumaan oppimisen ongelmia on monenlaisia. Otan sen neuvolassa joka tapauksessa esille. Tekee kuitenkin niin pahaa, kun ei yhtään tiedä, miten tässä pitäisi toimia tai mitä teen väärin.

Alkp.. kirjoitti:

Olen kuullut ihan saman, että pitäisi olla tavallaan ymmärtämättä. Olemme myös siten tehneet. Esim. jos poika on osoittanut pöydältä jotain, mutta pöydällä on ollut monta tavaraa, olen esittänyt, etten muka ymmärrä, että lapsi tarkoittaa maitomukia. Tästä ei ainakaan vielä ole ollut mitään hyötyä ja nyt sillä ei senkään takia enää ole tehoa, että jos ei jätkä saa tahtomaansa sitä sanomatta, hänpä työntää tuolin pöydän eteen ja kipuaa itse hakemaan.

Olen myös ajatellut, että kyse voi olla nimenomaan siitä, että poika säikähtää tai pitää reaktiotani hämmentävänä, siksi olen yrittänyt suhtautua harvakseltaan sanottuihin sanoihin hyvin luontevasti. Olen kyllä toistanut sanan. Jos esim. poika kääntyy kirjaa selatessa minuun päin, osoittaa lamppua ja sanoo "appu", totean: "joo, ihan totta, siinä on lamppu". Eli tavallaanhan minä siinä korjaan lapsen sanoman, mutta en kiinnitä mitenkään huomiota siihen, että lapsi sanoo sanan väärin, päinvastoin, koska tiedän, että pojalle appu on lamppu, myönnän, että lamppuhan siinä on, olet ihan oikeassa. Pitäisiköhän minun kokonaan lopettaa tällainenkin?

Kuitenkin joskus tuntuu siltä, että poika TOIVOO minun huomioivan. Esim. juuri tuollaisissa lukutilanteissa. Hän nimenomaan kääntyy katsomaan minua ja osoittaa sitten vaikka hevosta ja sanoo "eppa" (tai "appa"), mutta olisiko sekin sitten vain sitä, että hän tahtoo minun huomaavan hevosen, ei niinkään sitä, että poika SANOO hevonen... Kylläpä tällaisissa jutuissa tunteekin olevansa tyhmä! Varmaan pikku-ukkokin ajattelee, että eikö tuo nyt mitään tajua.

Kyllä tämä minustakin enemmän psyykkiseltä tuntuu. Toisaalta, kuten tuolla jo joku kirjoittikin, puhumaan oppimisen ongelmia on monenlaisia. Otan sen neuvolassa joka tapauksessa esille. Tekee kuitenkin niin pahaa, kun ei yhtään tiedä, miten tässä pitäisi toimia tai mitä teen väärin.

Lue lisää

siis ei ole tavallaan "korjaamista" jos lapsi sanoo "appu" ja sinä sanot juu se on "lamppu".
jos sanoo että ei se ole "appu" kun lamppu. se on korjaamista :-)

ei sellaista kannata lopettaa. päinvastoin. tuon ikäiselle voi myös lukea loruja, pieniä satuja ja pelata yksinkertaisia pelejäkin. ne kehittää sanavarastoa ja sitten kun poitsu on päättänyt alkaa puhumaan niin sitten tuleekin juttua luultavasti paljon. en usko että sinun kannattaa huolestua liikaa. tottakai kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa mutta ehkä soittaisin sinne etukäteen enkä puhuisi asiasta pojan kuullen.

Alk.. kirjoitti:

Toivon, että meilläkin käy noin. Olen kyllä optimismin puuskassani toivonut, että noin juuri on käymässä. Eikä todellakaan ole kyse siitä, etteikö pieni mies ymmärtäisi. Esim. jos sanon "käypäs hakemassa kirja olohuoneesta", poika hakee kirjan olohuoneesta, joten tuskin on mitään sanojen arvailua, kuten tuolla edellä vastanneen lapsella oli ollut. Tai "mennäänkö saunaan?", lapsi on jo juoksemassa kohti kylpyhuonetta vaikkei tilannetta ennen olisi ollut mitään, mikä olisi viitannut saunomiseen sitä ennen. Ei lapsi voi siis mitenkään arvata, kyllä tuo tosiaan ymmärtää. Poika myös näyttää kaikki esineet ja eläimet, mitä pyydän näyttämään kuvasta, jossa on paljon erilaisia tavaroita ja eläimiä, ilman muuta erehdystä kuin se, että seeprasta tulee "eppa" eli hevonen.

Oikeastaan, kun näin ajattelee, onhan sillä puolittaisia sanoja jonkin verran. "Eppa" (heppa), "pap" (pallo, sana, jonka joskus sanoi täydellisesti), "appu" (lamppu). Sitten on "vuh", joka tarkoittaa koiraa ja "iaau", kissaa. Puu on ainoa sana, joka todella tulee oikeassa yhteydessä ja täysin oikein. Pitää myös koneen ääntä, kun näkee auton. Osaa sanoa vauva ja hauva, mutta ei suostu sanomaan niitä itse asiayhteydessä. Jos näkee kuvan vauvasta, ei sano mitään, mutta saattaa juoksennella illan hokemalla vuorotellen "hauva, vauva, hauva, vauva". Yhdessä vaiheessa sanoi myös puhelimeen "haloo, haloo".

En tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei, kun on kyse ensimmäisestä lapsesta ja puheen kehitystä korostetaan niin kauheasti. Meillä on sellainen lääkärikin, joka meinasi huolestua pojasta jo puolentoistavuoden ikäisenä, kun ei puhunut.

Lue lisää

sun teksti oli kuin just meiltä silloin kun täällä ei puhuttu vielä yhtään.
Ymmärrystä riitti hakemaan pyydettyä tavaraa, kun lähdettiin johonkin niin jo oli eteisessä lähdössä, saunaam meno yms. kaikki ihan samanlailla kuin teillä.
Eli ehkäpä se puheen kehitys teilläkin tulee vasta hiukan viiveellä =)

Toivotavasti viestini auttaa näkemään taas positiivessa valossa teidän tilanteen!!!!

kolmen äiti 78 kirjoitti:

sun teksti oli kuin just meiltä silloin kun täällä ei puhuttu vielä yhtään.
Ymmärrystä riitti hakemaan pyydettyä tavaraa, kun lähdettiin johonkin niin jo oli eteisessä lähdössä, saunaam meno yms. kaikki ihan samanlailla kuin teillä.
Eli ehkäpä se puheen kehitys teilläkin tulee vasta hiukan viiveellä =)

Toivotavasti viestini auttaa näkemään taas positiivessa valossa teidän tilanteen!!!!

Lue lisää

On hyvä saada toivoa, että kaikki lopulta sujuisikin paremmin kuin pelkään, kiitos paljon sinulle viesteistäsi ja kaikille muillekin vastanneille! Täytyy uskoa, että se puhe ottaa aikansa, mutta tulee sitten, kun on tullakseen ihan normaalisti.

alk. kirjoitti:

On hyvä saada toivoa, että kaikki lopulta sujuisikin paremmin kuin pelkään, kiitos paljon sinulle viesteistäsi ja kaikille muillekin vastanneille! Täytyy uskoa, että se puhe ottaa aikansa, mutta tulee sitten, kun on tullakseen ihan normaalisti.

Lue lisää

Sinun lapsen puheen piirteet ovat sellaisia, joista pitää huolestua!
Puheen tuottamisessa voi olla vaikeuksia (dysfasia) vaikka ymmärtäisi puheen 100%. Joten tuo ymmärtämispuoli ei tarkoita, että kaikki on kunnossa.
Jos lapsi sanoo "pap" vaikka tarkoittaa pallo, on kyseessä rauniosana, kirjainmuutoksia yms. jotka kaikki ovat huolestuttavia.
Se, että lapsesi ei halua puhua, on huolestuttavaa. Ja viittaa dysfasiaan.
Lisäksi monet kysymyksesi ovat sellaisia, että puheterapeutilta saisit heti niihin asialliset vastaukset. Esimerkiksi me saimme ehdottoman ohjeen heti eka kerralla; "Älä sanota" ja sitähän sinä teet, kun käsket lapsen sanomaan sanan "pallo".
Jos tämä kuullostaa vähän äkäiselle tekstille, niin ihan vaan jo syystä, kun vaikka kuinka muut sinulle kertovat, että syytä huoleen olisi, tulet lopuksi tulokseen että kaikki on ok. hui sinua. Kuinka monta kertaa sinua on kannustettu tässä viestiketjussa menemään puheterapeutille? Laske. Ja sinä tulet tulokseen, että ei hätää..

mitä sinulle yritetään sanoa kirjoitti:

Sinun lapsen puheen piirteet ovat sellaisia, joista pitää huolestua!
Puheen tuottamisessa voi olla vaikeuksia (dysfasia) vaikka ymmärtäisi puheen 100%. Joten tuo ymmärtämispuoli ei tarkoita, että kaikki on kunnossa.
Jos lapsi sanoo "pap" vaikka tarkoittaa pallo, on kyseessä rauniosana, kirjainmuutoksia yms. jotka kaikki ovat huolestuttavia.
Se, että lapsesi ei halua puhua, on huolestuttavaa. Ja viittaa dysfasiaan.
Lisäksi monet kysymyksesi ovat sellaisia, että puheterapeutilta saisit heti niihin asialliset vastaukset. Esimerkiksi me saimme ehdottoman ohjeen heti eka kerralla; "Älä sanota" ja sitähän sinä teet, kun käsket lapsen sanomaan sanan "pallo".
Jos tämä kuullostaa vähän äkäiselle tekstille, niin ihan vaan jo syystä, kun vaikka kuinka muut sinulle kertovat, että syytä huoleen olisi, tulet lopuksi tulokseen että kaikki on ok. hui sinua. Kuinka monta kertaa sinua on kannustettu tässä viestiketjussa menemään puheterapeutille? Laske. Ja sinä tulet tulokseen, että ei hätää..

Lue lisää

Luepas kaikki viestini vielä ihan ajatuksella. Aluksi pelkäsin, että poika pitää puheterapiaa painostuksena. Sain hyviä vastauksia, perustelin MIKSI pelkäsin pojan pitävän terapiaa painostuksena. Kerroin, että neuvola on edessä ja puheenkehitys otetaan siellä puheeksi. Olen esittänyt TOIVEEN, että puhe kehittyisi vain vähän viiveellä, ettei puheterapiaa edes tarvittaisi vaan kaikki loksahtaisi paikoilleen. Siis, TOIVEEN. Otapas nyt silmä käteen ja lue uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Kiitin kirjoittaneita lohdusta ja neuvoista, aivan syystä. Mainiten vielä, että asia otetaan puheeksi neuvolassa, mutta vastaukset elvyttävät toiveeni siitä, ettei olisikaan mitään hätää. Oli lapsen ongelma mikä tahansa, sille on tehtävissä ja paljon. Olen siis syystäkin tuntenut oloni huojentuneeksi. Kukaan ei ole minua pelotellut mistään kamalasta ja vakavasta, paitsi nyt sinä äskeisessä viestissäsi, jonka kirjoitit sävyyn kuin viikatemies olisi kaappaamassa lapseni. Pitäisiköhän minun kiittää siitäkin? Silloin varmasti vedät paskaherneen nenääsi.

Jos MINÄ kuulostan vihaiselta, JEP: MINÄ OLEN SITÄ! Kiitos ihan vitusti.

Kaikille niille, jotka ymmärtävät tekstini oikein, kerrottakoon, että eilen leikimme pojan kanssa leikkiä, joka jälleen antoi syytä huojennukseen. Poika matki meidän höpötyksiä. Oltiin koko porukka sohvalla ja poika ensin piti hassua kurnuttavaa ääntä, jota me (TIEDÄN; lasta ei saisi matkia) matkimme. Se huvitti poikaakin. Sitten me aloimme pitää ääniä. Hoimme ensin "pom pom pom pom". Poika lähti leikkiin mukaan ja hoki saman perässä. Sitten hoimme "haloo haloo" ja poika sanoi senkin perässä. Sitten "pää!" ja poika nauraa kiherteli senkin perässä. Äitiäkin meinasi alkaa hokemaan, mutta aivan kuin olisi tajunnut, ettei se enää kuulunut leikkiin, lopetti kuin seinään. Lapsi tietää, mitä esim. "pää" tarkoittaa ja kun hoimme "isin pää", poika näytti samalla isänsä päälakea jne. Ensimmäistä kertaa tuntui, että lapsi ihan tosiaan NAUTTI siitä, että sanoi jotain, millä oli merkitys. Siis vaikkei sillä ollutkaan oikeastaan muuta merkitystä kuin matkia meitä. Onhan puhe ylipäätään matkimista, sehän opitaan matkimalla, joten ehkäpä tämäkin on hyvä merkki!

Kiitos. Olen saanut paljon kannustavaa palautetta puheterapiasta ja eilisillan jälkeen tajusin itse, että kotonakin pitäisi enemmän panostaa leikin kautta oppimiseen, ei varsinaiseen "opettamiseen". Olen täällä jo aiemminkin todennut, että otan asian puheeksi neuvolassa ja toivon, että sieltä saan myös asiantuntevaa infoa ja toisaalta yhteystiedon ammattilaiseen, joka osaa kertoa täsmälleen, missä mennään. Eilen illalla poikani jo matki meidän aikuisten höpinöitä leikin varjolla. Sekin jo toi hyvän mielen!

Meilläkin täyttää poika sen täydet 2v. lokakuussa=) Osaat suhtautua tuohon tosi hyvin. Minä olen luonteeltani sellainen stressikimppu, että paniikki iskee ja kaivan sitten itsestäni syyllistä kaikkeen mahdolliseen. Poika tietenkin aistii sen.

Ajattelin, etten ennen nyt lähestyvää neuvolaa ota erikseen yhteyttä mihinkään vaan juttelen sitten lääkärin kanssa ihan rauhassa. Tuli kauhea empatiapuuska, kun luin viestisi. Teilläkin taitaa olla kyseessä ainoa lapsi? Pitäkää lippu korkealla ja yritä jaksaa. Täytyy uskoa, että tämä tästä kääntyy positiiviseen, terapialla tai ilman. Hyvää jatkoa!

siitä, että "jokainen on oman lapsensa asiantuntija". Ei se niin automaattisesti ole.

En tiennyt puheen kehityksen häiriöistä juuri mitään, ennen kuin ne tulivat oman lapsen kohdalla eteen. Minulla on neljä lasta, joista kaksi kaksikielisiä. Esikoinen oppi puhumaan alle vuotisena ja puhui lauseita kolmella kielellä alle 2-vuotiaana. Kakkonen taas sotki kielet autuaasti toisiinsa ja keksi päälle vielä omankielisiänsä sanoja (tekee sitä edelleen ja on nyt 15-vuotias). Kumpikin mahtuu kuitenkin ns. normaalin rajoihin.

Joten kyllä minulla jotain kokemusta lapsista oli, mutta ei se sittenkään riittänyt tunnistamaan häiriötä. Ongelman huomasi lastenhoitaja, jonka oma lapsi on dysfaattinen. Minä ajattelin, että tyttäreni puheen taantuma oli normaalia, enkä ollut siitä huolissani. Ajattelin, että hän on "vain sellaisessa vaiheessa".

Jos tytärtäni ei olisi ohjattu puheterapeutille, hänen puheensa ei missään nimessä olisi "itsestään" lähtenyt sujumaan. Mikään toiveajattelu ei korvaa asiantuntevaa terapiaa.

Ymmärrän kyllä, että ensin asia tuntuu ahdistavalta/pelottavalta/vieraalta. Mutta omien tunteiden ei pitäisi mennä lapsen edun tielle. Helpoin, nopein ja varmin tapa päästä asiassa eteenpäin on kääntyä ammattilaisten puoleen ja unohtaa tuo klisee "omasta asiantuntijuudesta".

Panacea kirjoitti:

siitä, että "jokainen on oman lapsensa asiantuntija". Ei se niin automaattisesti ole.

En tiennyt puheen kehityksen häiriöistä juuri mitään, ennen kuin ne tulivat oman lapsen kohdalla eteen. Minulla on neljä lasta, joista kaksi kaksikielisiä. Esikoinen oppi puhumaan alle vuotisena ja puhui lauseita kolmella kielellä alle 2-vuotiaana. Kakkonen taas sotki kielet autuaasti toisiinsa ja keksi päälle vielä omankielisiänsä sanoja (tekee sitä edelleen ja on nyt 15-vuotias). Kumpikin mahtuu kuitenkin ns. normaalin rajoihin.

Joten kyllä minulla jotain kokemusta lapsista oli, mutta ei se sittenkään riittänyt tunnistamaan häiriötä. Ongelman huomasi lastenhoitaja, jonka oma lapsi on dysfaattinen. Minä ajattelin, että tyttäreni puheen taantuma oli normaalia, enkä ollut siitä huolissani. Ajattelin, että hän on "vain sellaisessa vaiheessa".

Jos tytärtäni ei olisi ohjattu puheterapeutille, hänen puheensa ei missään nimessä olisi "itsestään" lähtenyt sujumaan. Mikään toiveajattelu ei korvaa asiantuntevaa terapiaa.

Ymmärrän kyllä, että ensin asia tuntuu ahdistavalta/pelottavalta/vieraalta. Mutta omien tunteiden ei pitäisi mennä lapsen edun tielle. Helpoin, nopein ja varmin tapa päästä asiassa eteenpäin on kääntyä ammattilaisten puoleen ja unohtaa tuo klisee "omasta asiantuntijuudesta".

Lue lisää

Kaikki nämä tämän ketjun kirjoitukset kun tuntuvat todella tutuille. Ihan samat tuntemukset ja ajatukset on käyty läpi. Sitten tuli diagnoosi, kielenkehityksen häiriö.
Se, että lapsella on ongelmia leikkiä toisten lasten kanssa, kun ei puhu vielä, kertoo jo siitä mistä kielenkehityksen viivästymissä on kyse; kielenkehityksen viivästymä altistaa monille muille ilmiöille. Lapsen itsetunnon kehitykselle, sosiaalisten taitojen kehitykselle jne.. Sen takia onkin tärkeää viedä lapsi puheterapeutille.
Ja kuten aloittaja totesi, sai jo täältä hyviä ideoita matkimisleikkiin ja oli mukava ilta lapsen kanssa. Ja lapsi pääsi käyttämään "puhetta". Näitä pikkujuttuja ne puheterapeutit osaavat neuvoa ja kertoa kuinka kannattaa toimia ja miten ei. Tärkeimmät kuntouttajat puheen kehityksessä ovat vanhemmat, mutta heidän on siinä vaikea onnistua ilman puheterapeutin vinkkejä.
Ei siinä sen kummoisempaa viikatemies-meininkiä ole. Voitte kyllä aavistella miten lapselle käy, jos hänen puhettaan ei ymmärretä ja kuntoutus vain lykkääntyy. Ei ole lapsen etu ollenkaan, ei. Ja siihen on vaara joutua, jos lapsen vanhemmat haluaa olla parhaimpia asiantuntijoita lapsen kaikessa kehityksessä.
Neuvolatkaan eivät täysin tunne kielenkehityksen vaikeuksia, sillä uutta tietoa tulee alalle koko ajan ja osa terveydenhoitajista, aika isokin osa, työskentelee vielä vanhan fraasin "ei mitään hätää, jos ymmärtää puhetta" perusteella mikä ei oo lapsen etu. Puheterapeutit on ammattilaisia.

Panacea kirjoitti:

siitä, että "jokainen on oman lapsensa asiantuntija". Ei se niin automaattisesti ole.

En tiennyt puheen kehityksen häiriöistä juuri mitään, ennen kuin ne tulivat oman lapsen kohdalla eteen. Minulla on neljä lasta, joista kaksi kaksikielisiä. Esikoinen oppi puhumaan alle vuotisena ja puhui lauseita kolmella kielellä alle 2-vuotiaana. Kakkonen taas sotki kielet autuaasti toisiinsa ja keksi päälle vielä omankielisiänsä sanoja (tekee sitä edelleen ja on nyt 15-vuotias). Kumpikin mahtuu kuitenkin ns. normaalin rajoihin.

Joten kyllä minulla jotain kokemusta lapsista oli, mutta ei se sittenkään riittänyt tunnistamaan häiriötä. Ongelman huomasi lastenhoitaja, jonka oma lapsi on dysfaattinen. Minä ajattelin, että tyttäreni puheen taantuma oli normaalia, enkä ollut siitä huolissani. Ajattelin, että hän on "vain sellaisessa vaiheessa".

Jos tytärtäni ei olisi ohjattu puheterapeutille, hänen puheensa ei missään nimessä olisi "itsestään" lähtenyt sujumaan. Mikään toiveajattelu ei korvaa asiantuntevaa terapiaa.

Ymmärrän kyllä, että ensin asia tuntuu ahdistavalta/pelottavalta/vieraalta. Mutta omien tunteiden ei pitäisi mennä lapsen edun tielle. Helpoin, nopein ja varmin tapa päästä asiassa eteenpäin on kääntyä ammattilaisten puoleen ja unohtaa tuo klisee "omasta asiantuntijuudesta".

Lue lisää

tai tavallaan kyllä, mutta sitten on se juttu riittääkö se asiantutevuus siitä eteenpäin. Eli voit kyllä tuntea lapsesi ja olla hänen vaikeudessaan se asiantuntija, mutta et silti todellakaan tiedä missä vika on ja kuinka auttaa lasta. Sitä varten opiskellaan neljä vuotta..

Vanhemman oman lapsen tuntemus päättyy siihen tasan tarkkaan mihin päättyy tieto ja taito ko ongelman teoriassa tai kokemus laajasti. Oman lapsen kohdalal sitä paitsi moni tekee niin raakoja tulkintoja ja selityksiä sekä oikomisia että ei uskoisi edes sitä vertaa tietoa olevan kuin on.

Omalla kohdalla voi sanoa, että kaksivuotiaaksi oli ihan turvallista odotella puhetta. Sen jälkeen odoteltiin tyynesti koska sanoja tuli vaikka todella harvoin. Kolme vuotta oli se pyykki jossa koneisto olisi poljettu käyntiin. Kahden kohdallaolin yhteydessä kyllä puheterapeuttiin jonka mielestä tilanne ei ollut hälyttävä, tosin jos olisin vieraalle puhunut niin olisi voinut reagoida toisin, mutta kun juttelin työtoverin kanssa niin tilanne muuttui ja kun tietoa kielen kehityksen häiriöistä oli itselläkin vähän..

Tuossa joku kirjoitti vanhempien opettamisesta. Koti on koti eikä terapia eikä oppilaitos. Puheterapeutin opetus on ammattimaista ja tapahtuu taatusti oikein. Vertaapa vaikka R-opetteluja kotona ja muualla niin on aika iso ero.. Toki ohjeistuksella voidaan opetella ja työstää kotona, mutta se ei ole paikka eikä ne ihmiset joiden homma on opettaa pääasiallisesti saati ominpäin.

Koomisia sioita liittyy näihinkin juttuihin. Lapsen puheterapia nimittäin keskeytyi esikoulun takia vuodeksi. Se oli paha juttu, mutta silti eskarin kypsytys oli isompi asia kuin puheterapia joka vaihtui henkilökohtaisesta ryhmään ja 20x/syksyllä ja kevällä sijaan yhteensä talven aikana vain 15x.. Hienoa kun on byrokratia..

Vielä kun oikeasti avaa tuot alausetta "jokainen on oman lapsensa asiantuntija" niin siinä todella viitataan että jokainen tuntee lapsensa. Kielenhäiriöstähän siinä ei sanota sanaakaan! Silloinhan lause olisi: jokainen on oman lapsensa kielenkehityksen ja häiriöiden asiantuntija..

Todentotta tilanne vaikuttaa kovasti samalta. Kyllähän sitä mun tulee toisinaan stressattuakin, en voi sitä kieltää.

Mutta siitä asiantuntijuudesta, kun en nyt saakaan julistautua lapseni asiantuntijaksi. Tarkennan, että olen mielestäni normaaliuden rajoissa lapseni asiantuntija, ainakin enemmän kuin lapsia kasvattanut naapurintäti tai paremmin puhuvan sukulaistytön äiti tai palstan fiksuimman taaperon äiti, vaikka he tuntuisivat ajoittain enemmän lapseni kehityksestä tietävänkin, ainakin mitä tekemiini virheisiin tulee. Mutta sallikaa, että olen lapseni (puheenkin) asiantuntija ehkä jopa sinne kaksivuotissynttäreihin asti. Eli siihen asti kun kaikki vielä neuvolantädinkin mielestä menettelee. Sitten kun saa käskyn vielä lapsi tutkimuksiin, vien sen sinne mielihyvin, en laita vastaan, vaikka muiden vaivojen takia olen jo kyllästymiseen asti asiantuntijoille lasta vienyt, jossa on lopulta todettu että tervehän se on, mutta en siis vastaan ole pannut, koska lapsen parastahan tässä... En halua kuitenkaan kaikkia lapsen puutteita heti mullistavina lääketieteellisinä vaivoina nähdä. Että "iik nyt menee koulunkäyntikin pyllylleen kun oon niin välinpitämätön". Siis toistaiseksi, kunnes toisin todistetaan, olen asiantuntija, kaikki kunnia alaa lukeneille.

juuuh kirjoitti:

Todentotta tilanne vaikuttaa kovasti samalta. Kyllähän sitä mun tulee toisinaan stressattuakin, en voi sitä kieltää.

Mutta siitä asiantuntijuudesta, kun en nyt saakaan julistautua lapseni asiantuntijaksi. Tarkennan, että olen mielestäni normaaliuden rajoissa lapseni asiantuntija, ainakin enemmän kuin lapsia kasvattanut naapurintäti tai paremmin puhuvan sukulaistytön äiti tai palstan fiksuimman taaperon äiti, vaikka he tuntuisivat ajoittain enemmän lapseni kehityksestä tietävänkin, ainakin mitä tekemiini virheisiin tulee. Mutta sallikaa, että olen lapseni (puheenkin) asiantuntija ehkä jopa sinne kaksivuotissynttäreihin asti. Eli siihen asti kun kaikki vielä neuvolantädinkin mielestä menettelee. Sitten kun saa käskyn vielä lapsi tutkimuksiin, vien sen sinne mielihyvin, en laita vastaan, vaikka muiden vaivojen takia olen jo kyllästymiseen asti asiantuntijoille lasta vienyt, jossa on lopulta todettu että tervehän se on, mutta en siis vastaan ole pannut, koska lapsen parastahan tässä... En halua kuitenkaan kaikkia lapsen puutteita heti mullistavina lääketieteellisinä vaivoina nähdä. Että "iik nyt menee koulunkäyntikin pyllylleen kun oon niin välinpitämätön". Siis toistaiseksi, kunnes toisin todistetaan, olen asiantuntija, kaikki kunnia alaa lukeneille.

Lue lisää

Olen myöskin sitä mieltä, että kehityksen ja kehityshäiriöiden suhteen en mitenkään voi tietää kaikkea, vaikka olenkin äiti. Sen takia juuri kirjoitin tälle palstalle, sen takia olen huolissani, sen takia olen asiasta keskustelemassa neuvolassa 2 -vuotiskäynnillä, jotta siellä osattaisiin kertoa, kuinka pitää toimia. Vaikka neuvola ei osaakaan toimia terapeuttina, kuten tuolla edellä eräs kirjoittaja totesi, neuvola OSAA KERTOA, MISTÄ APUA LÖYTÄÄ. Neuvola (ainakin täällä meillä), on ilmiselvästi myös perillä siitä, että puheenoppimisen ongelmiin on kiinnitettävä huomiota. Mutta, koska en ole kehitysasioissa asiantuntija, en voi itse mitenkään tietää MILLOIN on paras hetki puuttua asiaan ja MISTÄ löydän juuri meidän lapselle sopivan avun jne.

Monella täällä tuntuu olevan todella väheksyvä suhtautuminen neuvolaan, mutta itse voin omasta (kolmen eri paikkakunnan neuvolapalveluita käyttäneenä) puolestani sanoa, että homma pelaa loistavasti. Siellä todella tiedetään neuvoa ja olenpa ollut sellaisessakin tilanteessa, missä terveydenhoitaja, joka ei täysin varmasti osannut asiaa sanoa, SOITTI ASIANTUNTIJALLE TOISELLE PUOLELLE SUOMEA vain varmistaakseen, että jakoi oikeaa infoa. Neuvolan tehtävä on seurata tilannetta ja neuvoa vanhempia, mistä apua löytyy ja milloin apua on järkevää hakea.

Siinä mielessä olen aivan samaa mieltä kuin tämä edelläni kirjoittanut, että olen oman lapseni asiantuntija, mitä lapsen luonteeseen ja persoonaan tulee. Tiedän, mitkä keinot meille tarjotuista keinoista parhaiten tepsivät, mitkä asiat lasta eniten kiinnostavat, millaisiin seikkoihin lapsi kiinnittää mieluiten huomiota. Tiedän myös, että lapsi vastaanottaa minulta paljon sellaista 'tietoa', mitä ei suvaitse ottaa vastaan vieraalta aikuiselta tai edes siltä kokeneelta naapurin tädiltä. Lapsi on valmis tekemään minun kanssani asioita, joita ei suurin surminkaan suostu tekemään vieraan kanssa.

Yksi hyvä asia tässä keskustelussa on. Jos vertaa tätä moneen muuhun Suomi24:n palstalla käytyyn keskusteluun, tämä on sujunut todella rauhallisesti. Olette tosiaan miettineet ja malttaneet lukea toisten vastaajien ja minun tekstejäni (lukuunottamatta tuota yhtä tuolla taannoin, joka ei ollut malttanut ainakaan minun tekstejäni ajatuksella lukea). HYVÄ TE!!!

Minkähänlainen neuvola teillä on oikein ollut. Itse olen muuttojen takia käyttänyt poikaa kolmen eri paikkakunnan neuvolassa (ympäri Suomea). Jo lapsen PUOLIVUOTISneuvolassa terveydenhoitaja selitti puheenkehityksestä, jokelluksesta, ensimmäisistä sanoista jne. Kun poika täytti 1,5v. olin jo itse vähän huolissani ja olin ajatellut, että otan asian puheeksi, mutta minun ei edes sitä tarvinnut tehdä, koska neuvola ehti ensin. Laskettiin, kuinka monta sanaa sanoi ja mietittiin, miksi puheenkehitys oli sillä tavalla taantunut, mutta silloin vielä päädyttiin tulokseen, että koska muita sisaruksia ei ole, puhe tulee vähän hitaammin, eikä kovin värikästä kieltä siinä iässä muutenkaan olisi ollut odotettavissa. Päätettiin odottaa. Tiedän jo valmiiksi, että 2 -vuotisneuvolassa huomio keskittyy nimenomaan puheeseen. Kyllä on näköjään 12 vuodessa neuvoloidenkin toiminta mennyt hurjasti eteenpäin. Ei takuulla ole toppuuteltu tai pidetty poikaa tyhmänä. On käsketty kiinnittää asiaan huomiota, lukea, loruilla, laulaa jne. Koska tästä ei ole ollut juurikaan apua, puheterapia tulee varmasti puheeksi ensi kerralla, NIMENOMAAN NEUVOLAN TOIMESTA. Hyvää jatkoa sinullekin!

Alk. kirjoitti:

Minkähänlainen neuvola teillä on oikein ollut. Itse olen muuttojen takia käyttänyt poikaa kolmen eri paikkakunnan neuvolassa (ympäri Suomea). Jo lapsen PUOLIVUOTISneuvolassa terveydenhoitaja selitti puheenkehityksestä, jokelluksesta, ensimmäisistä sanoista jne. Kun poika täytti 1,5v. olin jo itse vähän huolissani ja olin ajatellut, että otan asian puheeksi, mutta minun ei edes sitä tarvinnut tehdä, koska neuvola ehti ensin. Laskettiin, kuinka monta sanaa sanoi ja mietittiin, miksi puheenkehitys oli sillä tavalla taantunut, mutta silloin vielä päädyttiin tulokseen, että koska muita sisaruksia ei ole, puhe tulee vähän hitaammin, eikä kovin värikästä kieltä siinä iässä muutenkaan olisi ollut odotettavissa. Päätettiin odottaa. Tiedän jo valmiiksi, että 2 -vuotisneuvolassa huomio keskittyy nimenomaan puheeseen. Kyllä on näköjään 12 vuodessa neuvoloidenkin toiminta mennyt hurjasti eteenpäin. Ei takuulla ole toppuuteltu tai pidetty poikaa tyhmänä. On käsketty kiinnittää asiaan huomiota, lukea, loruilla, laulaa jne. Koska tästä ei ole ollut juurikaan apua, puheterapia tulee varmasti puheeksi ensi kerralla, NIMENOMAAN NEUVOLAN TOIMESTA. Hyvää jatkoa sinullekin!

Lue lisää

Niin onneksi kaikilla ei ole samanlaisia kokemuksia. Länsi-Suomesta tämmöisiä neuvolatätejä löytyi mutta on onneksi jäänyt jo eläkkeelle! Hän varmasti otti nokkiinsa kun ehdotus puheterapeutille ym. tuli meiltä vanhemmilta. Olin ottanut asiasta kiinnostuneena jo selvää eri tahoilta ja tiesin asiasta tavallaan "enemmän" kuin tämä terkkari. Tottakai huoli omasta lapsesta sai kaivamaan kaiken mahdollisen tiedon että mitä pitää tehdä. Mutta astuin varmaankin hänen varpailleen (hänen mielestään) muuta selitystä en ole oikein keksinyt.

oli kestämistä kirjoitti:

Niin onneksi kaikilla ei ole samanlaisia kokemuksia. Länsi-Suomesta tämmöisiä neuvolatätejä löytyi mutta on onneksi jäänyt jo eläkkeelle! Hän varmasti otti nokkiinsa kun ehdotus puheterapeutille ym. tuli meiltä vanhemmilta. Olin ottanut asiasta kiinnostuneena jo selvää eri tahoilta ja tiesin asiasta tavallaan "enemmän" kuin tämä terkkari. Tottakai huoli omasta lapsesta sai kaivamaan kaiken mahdollisen tiedon että mitä pitää tehdä. Mutta astuin varmaankin hänen varpailleen (hänen mielestään) muuta selitystä en ole oikein keksinyt.

Lue lisää

Länsi-suomen ongelma onkin, että turha diagnostisoida puheongelmia, kun apua ei kuitenkaan saa. Satoja puheterapeutin paikkoja täyttämättä, lehdestä luin.

Että voi olla tapauksia, jossa kaikki menee hyvin ihan itsestään. Tai sitten ei.

Siitä vain uhkapelaamaan lapsen tulevaisuudella.

amatööriauttaja kirjoitti:

Että voi olla tapauksia, jossa kaikki menee hyvin ihan itsestään. Tai sitten ei.

Siitä vain uhkapelaamaan lapsen tulevaisuudella.

Tässäkään ketjussa ei varmasti ole ainuttakaan kirjoittajaa, joka ei tuota tajua. Kannattaa lukea koko ketju alusta loppuun, ajatuksella. Eikä heti vetää hätäisiä johtopäätöksiä.

Minäkään en usko, että ennen 2v. ikää vielä kannattaa housuunsa kusta, vaikka poika ei vielä olisikaan kielinero, mutta juuri tässä 2v. iässä asiaan pitää kiinnittää huomiota ja etsiä syitä ja ratkaisuja. Onneksi teillä kaikki meni lopulta noin hyvin! Hyvää jatkoa!

Olen epäillyt, olisiko syy puhumattomuuteen luonteessa, kun ei vaikuta taidottomuudelta. On jo sanonut sanoja, mutta ei vaan suostu käyttämään niitä säännöllisesti. Välillä tapailee jotain sanaa itsekseen, mutta hiljenee, jos siihen kiinnittää huomiota (siispä ei kiinnitetä).

Luonteeltaan lapsi on aina ollut vähän 'mietiskelevä'. Se piirre näkyi pojassa jo ihan vauvana. Ei mitään turhia itkeskelyjä, mutta seurasi hyvin tarkkaan kaikkea ympäröivää. Vielä vaunuiässä, kun ei istunut ilman tukea, piti vaunuissa kohottaa puoli-istuvaan asentoon, että näki liikkuvan maiseman. Hermostui muuten pelkkään makailuun. Jotenkin tuntuu, että tuolla on todella terävä äly, mutta puhe ei vaan tule.

Poika on muuten kehittynyt ihan normaalisti. Motorisesti on kehittynyt hyvin, muttei mitenkään SUPERnopeasti. Joissakin asioissa hivenen keskitasoa nopeammin, muttei huomattavasti. Puheen ymmärtäminen on ollut pienestä asti todella hyvä. Neuvolassakin sitä taivastelivat. Oppi sanojen merkityksen tosi helposti. Ja on ollut hyvin omatoiminen ja oma tahto on voimakas.

Miksi lapsi ei siis puhu...? Mystistä.

Alk. kirjoitti:

Olen epäillyt, olisiko syy puhumattomuuteen luonteessa, kun ei vaikuta taidottomuudelta. On jo sanonut sanoja, mutta ei vaan suostu käyttämään niitä säännöllisesti. Välillä tapailee jotain sanaa itsekseen, mutta hiljenee, jos siihen kiinnittää huomiota (siispä ei kiinnitetä).

Luonteeltaan lapsi on aina ollut vähän 'mietiskelevä'. Se piirre näkyi pojassa jo ihan vauvana. Ei mitään turhia itkeskelyjä, mutta seurasi hyvin tarkkaan kaikkea ympäröivää. Vielä vaunuiässä, kun ei istunut ilman tukea, piti vaunuissa kohottaa puoli-istuvaan asentoon, että näki liikkuvan maiseman. Hermostui muuten pelkkään makailuun. Jotenkin tuntuu, että tuolla on todella terävä äly, mutta puhe ei vaan tule.

Poika on muuten kehittynyt ihan normaalisti. Motorisesti on kehittynyt hyvin, muttei mitenkään SUPERnopeasti. Joissakin asioissa hivenen keskitasoa nopeammin, muttei huomattavasti. Puheen ymmärtäminen on ollut pienestä asti todella hyvä. Neuvolassakin sitä taivastelivat. Oppi sanojen merkityksen tosi helposti. Ja on ollut hyvin omatoiminen ja oma tahto on voimakas.

Miksi lapsi ei siis puhu...? Mystistä.

Lue lisää

jos vika on siinä, että sinä äiti mystifioit lapsesi ja odotat/edellytät pieneltä liikoja?

Pohdit ihan liikaa ja kehittelet ihme teorioita lapsesi mieteiskelevästä luonteesta ja terävästä älystä!!!! Hyvä ihme, sehän on vasta pari vuotias!

Ehkä sinun pitäisi hankkia muita kiinnostuksenkohteita kuin tuon yhden lapsen pohtiminen. Lapsi -parka.

sivustahuvittunut kirjoitti:

jos vika on siinä, että sinä äiti mystifioit lapsesi ja odotat/edellytät pieneltä liikoja?

Pohdit ihan liikaa ja kehittelet ihme teorioita lapsesi mieteiskelevästä luonteesta ja terävästä älystä!!!! Hyvä ihme, sehän on vasta pari vuotias!

Ehkä sinun pitäisi hankkia muita kiinnostuksenkohteita kuin tuon yhden lapsen pohtiminen. Lapsi -parka.

Lue lisää

Jos lueskelet noita minulle vastanneita, eikö siellä ole paljon vastauksia, joissa oletetaan minun alle 2 -vuotiaalta vielä enemmän kuin minä olen odottanut. Minä olen ollut vielä odottavalla kannalla, huolissani kyllä ja hyvin mietteliäs asian suhteen, välillä suorastaan tuskastunut, mutta en nyt sentään vielä ihan seinille hyppinyt.

Jos sinulla on oma lapsi, sinun pitäisi jo tietää, että tiettyjä luonteenpiirteitä on nähtävissä jo hyvin pieneltä vauvalta. Jos sinulla on lapsia, etkä kuitenkaan ole huomioinut lapsen luonteenpiirteitä pienestä pitäen, olisiko kyse kiinnostuksen tai välittämisen puutteesta??? Kyllä minä olen utelias kaikesta lapseen liittyvästä, koska välitän ja rakastan poikaani. Ehkä minun pitäisi voivotella sinun mahdollista lastasi, kun on niin välinpitämätön äiti?

No, jokainen taplaa tyylillään.

Alk. kirjoitti:

Olen epäillyt, olisiko syy puhumattomuuteen luonteessa, kun ei vaikuta taidottomuudelta. On jo sanonut sanoja, mutta ei vaan suostu käyttämään niitä säännöllisesti. Välillä tapailee jotain sanaa itsekseen, mutta hiljenee, jos siihen kiinnittää huomiota (siispä ei kiinnitetä).

Luonteeltaan lapsi on aina ollut vähän 'mietiskelevä'. Se piirre näkyi pojassa jo ihan vauvana. Ei mitään turhia itkeskelyjä, mutta seurasi hyvin tarkkaan kaikkea ympäröivää. Vielä vaunuiässä, kun ei istunut ilman tukea, piti vaunuissa kohottaa puoli-istuvaan asentoon, että näki liikkuvan maiseman. Hermostui muuten pelkkään makailuun. Jotenkin tuntuu, että tuolla on todella terävä äly, mutta puhe ei vaan tule.

Poika on muuten kehittynyt ihan normaalisti. Motorisesti on kehittynyt hyvin, muttei mitenkään SUPERnopeasti. Joissakin asioissa hivenen keskitasoa nopeammin, muttei huomattavasti. Puheen ymmärtäminen on ollut pienestä asti todella hyvä. Neuvolassakin sitä taivastelivat. Oppi sanojen merkityksen tosi helposti. Ja on ollut hyvin omatoiminen ja oma tahto on voimakas.

Miksi lapsi ei siis puhu...? Mystistä.

Lue lisää

Jos mielestäsi lapsesi on normaalisti kehittynyt ja kykenee puhumaan - mutta ei puhu - niin ehkä hän kokee olevansa jotenkin tarkkailun alainen?

Olen kirjoituksistasi saanut sen kuvan, että pohdit tätä asiaa kovasti. Jos näin on, se ei voi olla heijastumatta käytökseesi.

Liika asian pohdiskelu ei auta mitään. Jos lapsella ei ole ongelmia, huolehdit turhaan. Jos hänellä on ongelmia, sinun pohdiskelusi ei asiaa auta, vaan silloin lapsesi tarvitsee asiantuntevaa apua.

Kaikkien vanhempien mielestä heidän lapsensa ovat erityisen fiksuja ja ihania. Se on meidän vanhempien "ammattitauti" :)

Panacea kirjoitti:

Jos mielestäsi lapsesi on normaalisti kehittynyt ja kykenee puhumaan - mutta ei puhu - niin ehkä hän kokee olevansa jotenkin tarkkailun alainen?

Olen kirjoituksistasi saanut sen kuvan, että pohdit tätä asiaa kovasti. Jos näin on, se ei voi olla heijastumatta käytökseesi.

Liika asian pohdiskelu ei auta mitään. Jos lapsella ei ole ongelmia, huolehdit turhaan. Jos hänellä on ongelmia, sinun pohdiskelusi ei asiaa auta, vaan silloin lapsesi tarvitsee asiantuntevaa apua.

Kaikkien vanhempien mielestä heidän lapsensa ovat erityisen fiksuja ja ihania. Se on meidän vanhempien "ammattitauti" :)

Lue lisää

Sallittakoon meille äideille se, että näemme lapsemme niin erikoisen ihanina! Mutta tuo älykkyyteen vetoaminen ei suinkaan ollut mitään lapsen nostamista jalustalle vaan ihan simppeli 1 1 'laskutoimitus'. Kiinnitin siihen huomiota vain, koska olen pohtinut, onko kyse ymmärryksen puutteesta vai jostain muusta. Ymmärryksen puutetta se ei mitenkään voi olla, joten se on jotain muuta.

Näin täytyy ajatella, turha tässä ruveta märehtimään, tämä mysteeri selviää kyllä. Kiitos sinullekin vastauksistasi ja mukavaa äitiyttä=) Ilmoittelen varmasti tälläkin palstalla, miten poikani suhteen on. Paljastuuko syyksi jotain vai olenko hätkyillyt turhaan.

Alk. kirjoitti:

Olen epäillyt, olisiko syy puhumattomuuteen luonteessa, kun ei vaikuta taidottomuudelta. On jo sanonut sanoja, mutta ei vaan suostu käyttämään niitä säännöllisesti. Välillä tapailee jotain sanaa itsekseen, mutta hiljenee, jos siihen kiinnittää huomiota (siispä ei kiinnitetä).

Luonteeltaan lapsi on aina ollut vähän 'mietiskelevä'. Se piirre näkyi pojassa jo ihan vauvana. Ei mitään turhia itkeskelyjä, mutta seurasi hyvin tarkkaan kaikkea ympäröivää. Vielä vaunuiässä, kun ei istunut ilman tukea, piti vaunuissa kohottaa puoli-istuvaan asentoon, että näki liikkuvan maiseman. Hermostui muuten pelkkään makailuun. Jotenkin tuntuu, että tuolla on todella terävä äly, mutta puhe ei vaan tule.

Poika on muuten kehittynyt ihan normaalisti. Motorisesti on kehittynyt hyvin, muttei mitenkään SUPERnopeasti. Joissakin asioissa hivenen keskitasoa nopeammin, muttei huomattavasti. Puheen ymmärtäminen on ollut pienestä asti todella hyvä. Neuvolassakin sitä taivastelivat. Oppi sanojen merkityksen tosi helposti. Ja on ollut hyvin omatoiminen ja oma tahto on voimakas.

Miksi lapsi ei siis puhu...? Mystistä.

Lue lisää

Älykäs ajattelee ensin ja puhuu vasta jos on tarpeellista.
Vauvat hymyilee kaikille vieraille vaunuihin kurkistaville ilmeilijöille. Älykäs vauva ei hymyile. Katsoo vakavana, kuka tuokin on.
Hyvää tarkoittavat ilmeilijät pitää vakavaa vauvaa tyhmänä tai sairaana, katsovat säälivästi äitiä, mutta eivät sano ajatuksiaan. Neuvolantäti sitten lohduttaa äitiä : ).
Ole aito ja rehellinen lapsellesi joka asiassa, odottipa muut ihmiset sitten mitä vain sinulta tai lapseltasi ja luota lapseesi.

koettua kirjoitti:

Älykäs ajattelee ensin ja puhuu vasta jos on tarpeellista.
Vauvat hymyilee kaikille vieraille vaunuihin kurkistaville ilmeilijöille. Älykäs vauva ei hymyile. Katsoo vakavana, kuka tuokin on.
Hyvää tarkoittavat ilmeilijät pitää vakavaa vauvaa tyhmänä tai sairaana, katsovat säälivästi äitiä, mutta eivät sano ajatuksiaan. Neuvolantäti sitten lohduttaa äitiä : ).
Ole aito ja rehellinen lapsellesi joka asiassa, odottipa muut ihmiset sitten mitä vain sinulta tai lapseltasi ja luota lapseesi.

Lue lisää

Olipa mukava viesti! Kiitos kovasti. No, mietiskelevä maine tälle meidän pojalle tuli juuri siitä, että poika seuraa vieraiden toimia kaikessa rauhassa, hyvinkin tarkkaavaisesti ja herkeämättä, mutta kestää kyllä aikansa, ennen kun suostuu hymyilemään. Silloin pitää olla jo tutumpi kasvo. Kotona ja tutussa kyläpaikassa kyllä mennään hymy naamalla.

Minua on kieltämättä välillä oikein nolottanut, kun lapsi ei hymyile. Oma äitini ihastui sisarensa lapsenlapseen, joka oli kuulema "oikea aurinko!", hymyili koko ajan ja nauraa hykerteli. Meidän lapseen hän on lähinnä suhtautunut ihmetellen, kun poika oli syntymästä asti niin pidättyväinen. Siitä tulee tosi paha olo, ihan lapsenkin puolesta, jos ihmiset toljottavat ihmetellen ja odottavat, että heti pitäisi olla syliin juoksemassa. Kaikki vaan eivät ole sen luontoisia.

Pirteää jatkoa sinulle ja kiitos kauniista sanoistasi.

Oletko kuullut juttuja, joissa lapsi on ollut täysin puhumaton neljävuotiaaksi ja alkanut sitten puhua täydellisesti. Kun lapselta on kysytty, miksi et sanonut mitään aiemmin, on vastaus ollut: "kun ei ollut mitään sanottavaa".

Tämä ei todellakaan ole pelkkä legenda, vaikka siitä sellaisena puhutaankin. Minäkin tiedän pari samankaltaista tapausta. Lapsi siis ei välttämättä puhu, vaikka osaisikin.

Mutta olet kyllä aivan oikeassa siinä, ettei painostuksesta ole mitään hyötyä. Puhuin miehen kanssa tästä samasta asiasta jokunen ilta sitten ja päädyimme tulokseen, että pistetään koko puhetreeni jäähylle. Annetaan pojan olla ihan iisisti. Jos tässä joutuu puheterapeuttiin turvautumaan, silloin puhumattomuutta saa pohtia ihan tarpeeksi. Suotta stressataan etukäteen.

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että tuota "ymmärtämättömyyttä" EI saa käyttää. Olen monelta taholta kuullut, että juuri siten pitää toimia. Olisipa se hyvä, jos kaikille äideille lähetettäisiin postissa päivittyvät tiedot siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei!

Kiitos vastauksestasi ja hyvää jatkoa sinullekin!

vanhempia käsketään olemaan ymmärtämättä lasta joka ei puhu "kunnolla/oikein.." Ainakin näin meidän neuvolatäti sanoi kun tyttäreni puhui sanojen ensimmäisillä tavuilla. En tosin toteuttanut neuvoa. Nyt tyttö puhuu jo täysiä sanoja ja lauseita, ikää 2v4kk.

että nykyäänkin kirjoitti:

vanhempia käsketään olemaan ymmärtämättä lasta joka ei puhu "kunnolla/oikein.." Ainakin näin meidän neuvolatäti sanoi kun tyttäreni puhui sanojen ensimmäisillä tavuilla. En tosin toteuttanut neuvoa. Nyt tyttö puhuu jo täysiä sanoja ja lauseita, ikää 2v4kk.

Lue lisää

Vai tehdään niin edelleenkin. Hyvä, että toit asian esille.

Korostan edelleen teille vanhemmille, että lapsella on aina jokin syy siihen, miksi hän ei puhu. Eikä häntä voi ymmärtämättömyydellä pakottaa tekemään jotain sellaista, mitä hän kertakaikkiaan ei vielä ehkä osaa. Tärkeintä on, että te ja lapsenne ymmärrätte toisianne ja että voitte jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita (esim. kuvakirjan katselu). Jos jätätte ymmärtämättä ja vaaditte liikoja, voi lapsi alkaa vetäytyä vuorovaikutuksesta ja silloin ollaan menty ojasta allikkoon.

Voi olla, että lapsen puhe on kyllä "tulollansa" ja että sen kehityksessä on vain viivettä. Silloin asiat etenevät omalla painollaan ilman, että esimerkiksi kuntoutusta tarvittaisiin. Aivan kuten sinunkin lapsesi kohdalla kävi, että hän oppi puhumaan.

Joskus pelkillä alkutavuilla puhuminen voi olla myös merkki siitä, että lapsen on vaikea hahmottaa kuulonvaraisesti lopputavuja (mikäli hän kuulee alkutavut painollisempina) tai että hänellä on vaikeuksia motorisesti ohjailla puhettaan. Aina ammattilaisenkaan ei ole helppo heti selvittää, onko kyseessä pelkästään viivästyneeseen puheen kehitykseen liittyvä vaikeus puheliikkeiden ohjelmointiin (eli lapsen motoriikka ei vain vielä ole kypsynyt tarpeeksi) vai onko kyseessä dyspraksia eli että lapsella on tosiaankin motorisia ongelmia ohjata puheliikkeitään. Diagnoosin tekee foniatri ja dyspraksia edellyttää useimmiten tiivistä kuntoutusta eivätkä sanat putkahda oikein vain sillä, että lasta ei ymmärrettäisi.

Mikäli sinun lapsesi kohdalla kyse olisi ollut dyspraksiasta, olisi ollut lapsesi kiusaamista olla ymmärtämättä häntä vain siksi, että hän ei osaa tuottaa kokonaista sanaa. Dyspraksiassa lapsi nimittäin voi osata täydellisesti sanoa kaikki äänteet(R, S, K, L jne.), mutta hänellä on vaikeuksia liittää niitä sanoissa toisiinsa.

Hyvä, että ymmärsit lastasi etkä noudattanut neuvoa :)

Kuntouttaja kirjoitti:

Vai tehdään niin edelleenkin. Hyvä, että toit asian esille.

Korostan edelleen teille vanhemmille, että lapsella on aina jokin syy siihen, miksi hän ei puhu. Eikä häntä voi ymmärtämättömyydellä pakottaa tekemään jotain sellaista, mitä hän kertakaikkiaan ei vielä ehkä osaa. Tärkeintä on, että te ja lapsenne ymmärrätte toisianne ja että voitte jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita (esim. kuvakirjan katselu). Jos jätätte ymmärtämättä ja vaaditte liikoja, voi lapsi alkaa vetäytyä vuorovaikutuksesta ja silloin ollaan menty ojasta allikkoon.

Voi olla, että lapsen puhe on kyllä "tulollansa" ja että sen kehityksessä on vain viivettä. Silloin asiat etenevät omalla painollaan ilman, että esimerkiksi kuntoutusta tarvittaisiin. Aivan kuten sinunkin lapsesi kohdalla kävi, että hän oppi puhumaan.

Joskus pelkillä alkutavuilla puhuminen voi olla myös merkki siitä, että lapsen on vaikea hahmottaa kuulonvaraisesti lopputavuja (mikäli hän kuulee alkutavut painollisempina) tai että hänellä on vaikeuksia motorisesti ohjailla puhettaan. Aina ammattilaisenkaan ei ole helppo heti selvittää, onko kyseessä pelkästään viivästyneeseen puheen kehitykseen liittyvä vaikeus puheliikkeiden ohjelmointiin (eli lapsen motoriikka ei vain vielä ole kypsynyt tarpeeksi) vai onko kyseessä dyspraksia eli että lapsella on tosiaankin motorisia ongelmia ohjata puheliikkeitään. Diagnoosin tekee foniatri ja dyspraksia edellyttää useimmiten tiivistä kuntoutusta eivätkä sanat putkahda oikein vain sillä, että lasta ei ymmärrettäisi.

Mikäli sinun lapsesi kohdalla kyse olisi ollut dyspraksiasta, olisi ollut lapsesi kiusaamista olla ymmärtämättä häntä vain siksi, että hän ei osaa tuottaa kokonaista sanaa. Dyspraksiassa lapsi nimittäin voi osata täydellisesti sanoa kaikki äänteet(R, S, K, L jne.), mutta hänellä on vaikeuksia liittää niitä sanoissa toisiinsa.

Hyvä, että ymmärsit lastasi etkä noudattanut neuvoa :)

Lue lisää

Selvennän vielä vastaustani siltä osin, että pelkillä alkutavuilla puhuminen ei suinkaan ole dyspraksiaan viittaava tyypillinen oire. Tarkoitin vain, että se mahdollisesti voisi viitata myös jopa esimerkiksi dyspraksiaan. Ylipäätään puheen ja kielen ongelmissa ei ole helppo pienen lapsen kohdalla sanoa mistä mikin ongelma johtuu tai mihin oireet ja ongelmat viittaavat. Usein diagnoosi selviää tarkemmin lapsen kasvaessa ja kehittyessä ja diagnoosi voi siten muuttuakin.

Esimerkiksi dyspraksiassa lapsen puhe voi olla rypsähtelevää tai hidasta, jäykkää, monotonista jne. Puheessa voi olla kaikki äänteet tai niitä voi puuttua, puhe voi olla epäselvää, äänteet voivat sanoissa korvautua toisilla äänteillä jne. Eli oirekuva voi alkuun olla hyvinkin samanlainen kuin viivästyneeseen (mutta normaalisti kehittyvään) puheenkehitykseen liittyvät ongelmat. Vasta tarkemmin tutkittaessa voi löytyä dyspraktista vaikeutta. Mikä siis tarkoittaa sitä, että lapsen on erittäin vaikea ohjata puhettaan. Hän esimerkiksi yrittää sanoa "takki", mutta siitä tuleekin "tappi", vaikka hän jo hallitsee K-äänteen ja äänteen osaaminen siten mahdollistaisi sanan oikein sanomisen. Lapsi voi itsekin kuulla sanoneensa väärin ja yrittää heti perään korjata sanomaansa.

Dyspraksia on sekä yli- että alidiagnosoitu, joten sen selvittäminen ei aina ole helppoa. Teidän vanhempien ei kuitenkaan tarvitse huolehtia asiasta. Ammattilaiset kyllä hoitavat tehtävänsä ja esimerkiksi puheterapia on hyvin samankaltaista olipa kyseessä sitten viivästyneeseen puheenkehitykseen liittyvät artikulaatio-ongelmat tai dyspraksia. Jälkimmäinen vain vaatii enemmän kuntoutustyötä korjautuakseen.

Viestiini on tullut aivan tolkuton määrä tosi hyviä vastauksia ja mieleni on jo rauhoittunut paljon. Olet aivan oikeassa, ei siitä haittaakaan ole, että asiasta ottaa selvää. Tämä viestiketju on yksi niistä harvoista täällä Suomi24 -palstalla, jonka aihetta on käsitelty ihailtavan asiallisesti. Ihan hämmästyin, kun olin niin varautunut hirveään häirikkö -ja mollausviestisotaan. Kiitos paljon sinullekin vastauksestasi! Jos käyt tämän lukemassa, voisitko kertoa, mistä lapsesi puheongelmat johtuivat? Täällä on ollut paljon avointa keskustelua erilaisista puheongelmista. Olen vain utelias. Jos tuntuu tungettelulta, ei tarvitse vastata.

Alk. kirjoitti:

Viestiini on tullut aivan tolkuton määrä tosi hyviä vastauksia ja mieleni on jo rauhoittunut paljon. Olet aivan oikeassa, ei siitä haittaakaan ole, että asiasta ottaa selvää. Tämä viestiketju on yksi niistä harvoista täällä Suomi24 -palstalla, jonka aihetta on käsitelty ihailtavan asiallisesti. Ihan hämmästyin, kun olin niin varautunut hirveään häirikkö -ja mollausviestisotaan. Kiitos paljon sinullekin vastauksestasi! Jos käyt tämän lukemassa, voisitko kertoa, mistä lapsesi puheongelmat johtuivat? Täällä on ollut paljon avointa keskustelua erilaisista puheongelmista. Olen vain utelias. Jos tuntuu tungettelulta, ei tarvitse vastata.

Lue lisää

En kuitenkaan halua palstalla kertoa ykstyisasioita. Haluaisin kuitenkin vielä rohkaista sinua tilaamaan ajan erikoistuneelle lastenlääkärille ja selvittämään asiaa. Neuvolassakin saatetaan jäädä odottelemaan turhan pitkäksi aikaa. Paras tulos on, että olette huolehtineet turhaan. Jos taas ongelma on, parhaat kuntoutustuloksetkin saadaan, kun diagnoosi saadaan mahd. aikaisin. Poikasi kuulostaa hyvin fiksulta ja valppaalta. Onnea teille!

Luepas edellisen kommentoijan teksti ja minun vastaukseni. Asiasta on siis jo huomautettu. Kiitos kuitenkin, en tiennyt tuota ennen! Täällä on aiempia vastauksia, joissa myös on eletty siinä uskossa, että pitää esittää ymmärtämätöntä. Täytyy käydä jossain vaiheessa kertomassa eteenpäin, että se onkin vanhentunut neuvo!

Kun lapsella on puheen ja kielen kehityksen vaikeuksia hänen puheensa voi olla erittäin vaikeasti ymmärrettävää. Tällöin vanhemmat joutuvat tasapainoilemaan sen seikan kanssa, että sanoako lapselle se, ettei häntä nyt ymmärretty.

Aina ei tilanteessa ole helppo päättää mitä tekee. Toisinaan voi olla ihan ok olla ymmärtävinään lasta vaikka ei olisikaan ihan ymmärtänyt (jos lapsi muuten kovin ahdistuu ja tilanne ei ole niin tärkeä). Jos lapsi vain ko. tilanteessa sen kestää, voi hänelle kuitenkin tuoda esille ettei äiti / isä ihan nyt ymmärtänyt ja pyytä lasta kertomaan asia toisin. Voisiko hän esimerkiksi eleillä näyttää mitä tarkoitti? Voisitteko keksiä oman "viittoman" esimerkiksi autoa kuvaamaan, jotta jatkossa lapsi voisi itse viittoa kun tarkoittaa sanaa auto. Tai voisiko lapsi yrittää selvittää asian sanallisia kiertoilmauksia käyttäen (se sellainen, joka pannaan päähän = lakki). Näin lapsi oppii, että on muitakin keinoja päästä yhteisymmärrykseen ja saada viestinsä perille.

Se, että milloin on hyvä olla ymmärtävinään ja milloin tuoda esille se, ettei ymmärtänyt, on joskus melkoista tasapainottelua arkielämän keskellä erityisesti dysfaattisten lasten kanssa. Tämä uskoisin dysfaattisten lasten vanhempien allekirjoittavan.

Kun lapsi opettelee puhumaan, on tosiaankin hyvä toistaa lapsen ilmaisu oikeassa muodossa ja jopa laajentaa sitä eli kertoa siitä hieman lisää. Esim: "Niin, siinä on omena. Punainen omena". Näin lapsi oppii vähitellen myös käsitteen "punainen".

Ei siis seuraavasti: "Pannaan nämä tänne". Vaan: "Pannaan nämä punaiset lapaset käteen" (lapsi oppii sanat "lapaset" ja "punainen"). Muuten lapsen sanavarasto ei kartu vaan hän oppii vain "nämä, tämä, tuo, tuommoinen -kieltä".

Arjen keskellä lapsi voi oppia erittäin paljon eikä siihen välttämättä tarvita erityistä opetteluhetkeä.

Toivotan mukavia tuokioita lastenne parissa ja kiitos alkuperäiselle viestiketjun aloittamisesta :)

Kuntouttaja kirjoitti:

Kun lapsella on puheen ja kielen kehityksen vaikeuksia hänen puheensa voi olla erittäin vaikeasti ymmärrettävää. Tällöin vanhemmat joutuvat tasapainoilemaan sen seikan kanssa, että sanoako lapselle se, ettei häntä nyt ymmärretty.

Aina ei tilanteessa ole helppo päättää mitä tekee. Toisinaan voi olla ihan ok olla ymmärtävinään lasta vaikka ei olisikaan ihan ymmärtänyt (jos lapsi muuten kovin ahdistuu ja tilanne ei ole niin tärkeä). Jos lapsi vain ko. tilanteessa sen kestää, voi hänelle kuitenkin tuoda esille ettei äiti / isä ihan nyt ymmärtänyt ja pyytä lasta kertomaan asia toisin. Voisiko hän esimerkiksi eleillä näyttää mitä tarkoitti? Voisitteko keksiä oman "viittoman" esimerkiksi autoa kuvaamaan, jotta jatkossa lapsi voisi itse viittoa kun tarkoittaa sanaa auto. Tai voisiko lapsi yrittää selvittää asian sanallisia kiertoilmauksia käyttäen (se sellainen, joka pannaan päähän = lakki). Näin lapsi oppii, että on muitakin keinoja päästä yhteisymmärrykseen ja saada viestinsä perille.

Se, että milloin on hyvä olla ymmärtävinään ja milloin tuoda esille se, ettei ymmärtänyt, on joskus melkoista tasapainottelua arkielämän keskellä erityisesti dysfaattisten lasten kanssa. Tämä uskoisin dysfaattisten lasten vanhempien allekirjoittavan.

Kun lapsi opettelee puhumaan, on tosiaankin hyvä toistaa lapsen ilmaisu oikeassa muodossa ja jopa laajentaa sitä eli kertoa siitä hieman lisää. Esim: "Niin, siinä on omena. Punainen omena". Näin lapsi oppii vähitellen myös käsitteen "punainen".

Ei siis seuraavasti: "Pannaan nämä tänne". Vaan: "Pannaan nämä punaiset lapaset käteen" (lapsi oppii sanat "lapaset" ja "punainen"). Muuten lapsen sanavarasto ei kartu vaan hän oppii vain "nämä, tämä, tuo, tuommoinen -kieltä".

Arjen keskellä lapsi voi oppia erittäin paljon eikä siihen välttämättä tarvita erityistä opetteluhetkeä.

Toivotan mukavia tuokioita lastenne parissa ja kiitos alkuperäiselle viestiketjun aloittamisesta :)

Lue lisää

Vanhimmalla lapsella (6v.)on ongelmia nimeämisen ym. kanssa ja hänen kanssaan neuvottiin olemaan auttamatta sanan haussa (tiettyyn pisteeseen). Nuorin (2v.) kuulemma tarvitsee apua sanan haussa.

Hassu tilanne ja pelkään, että vanhempi kokee enemmän epäonnistumisen tunnetta, koska nuorempi puhuu hyvin ja aina kehutaan ja vanhempi ei koskaan löydä sanoja.

.................. kirjoitti:

Vanhimmalla lapsella (6v.)on ongelmia nimeämisen ym. kanssa ja hänen kanssaan neuvottiin olemaan auttamatta sanan haussa (tiettyyn pisteeseen). Nuorin (2v.) kuulemma tarvitsee apua sanan haussa.

Hassu tilanne ja pelkään, että vanhempi kokee enemmän epäonnistumisen tunnetta, koska nuorempi puhuu hyvin ja aina kehutaan ja vanhempi ei koskaan löydä sanoja.

Lue lisää

Hei!

On totta, että tuollaisessa tilanteessa tulee antaa lapselle aikaa muistella / hakea sanaa eikä heti "auttaa" häntä hökäisemällä itse sanaa.

Voit kuitenkin auttaa lastasi muistamisen alkuun joko foneettisella (äänne) vihjeellä tai semanttisella (merkitykseen liittyvällä) vihjeellä.
Esim. Jos lapselle ei tulee mieleen sanaa "auto"

Foneettinen vihje: Sanot "A..a..u.." ja lapsi hoksaa, että "Auto!". Sinä et sanonut sanaa jolloin lapsi saa onnistumisen kokemuksen.

Semanttinen vihje: Esim. "Sellainen, jolla ajetaan mummolaan" tai "Se, jolla ajetaan kauppaan" tms. vihje, joka liittyy asian käyttötarkoitukseen, merkitykseen tms.

Tai molemmat: (esim. eläin "lehmä".)

"Siitä lypsetään maitoa....l..e..h..jne".

Eri tasoisten lasten kanssa voi oikein korostaa sitä, että kaikki me olemme erilaisia. Osaamme vähän eri tavalla eri asioita. Isä on kenties taitavampi ruoan laittaja ja äiti on tosi taitava ajamaan autoa. Olennaista kuitenkin on, että kaikki ovat kuitenkin yhtä hyviä koska aina maailmassa joku toinen osaa jotain paremmin tai huonommin kuin minä itse. Ei kukaan ihminen voi kaikkea osata tai olla kaikessa hyvä. Ja taitoja kaiken lisäksi opitaan eri reittejä kulkien tai eri tahtiin, sitäkin voi korostaa. Eikä mikään taito, ominaisuus tai piirre ole sinällään hyvä tai huono. Esim. "uteliaisuus" voi olla negatiivinen piirre (vastenmielinen toisten asioiden utsiminen) tai positiivinen piirre (hyvän tutkijan tulee omata utelias mielenlaatu).

Tärkeintä on tuoda joka lapselle esille, miten hieno ja ihana ja taitava ja rakastettu hän on. Riippumatta siitä mitä osaa ja mitä ei. Kaikki me tarvitsemme varauksetonta rakkautta ja myös lastemme tulee kokea sitä ihan joka päivä. Ei niin ,että äiti/isä huomaa sanoa rakastavansa lastaan vain silloin kun tämä on tehnyt jotain hienoa tai osannut jotain. Asia tulee sanoa silloin kun lapsi vain on. Ja kun lapsi yrittää jotain siinä kuitenkaan onnistumatta, tulee lapselle ilmaista se, että "Kylläpä olet taitava/hieno tms. kun noin jaksat yrittää". Lapsilla on myös oikeus suututella ja kiukutella eikä silläkään saa olla mitään tekemistä sen kanssa rakastaako äiti/isä vai ei.

Tämä nyt lähti ihan sivujuonteille, mutta joka tapauksessa hyvää jatkoa Sinulle ja lapsillesi!

Kuntouttaja kirjoitti:

Hei!

On totta, että tuollaisessa tilanteessa tulee antaa lapselle aikaa muistella / hakea sanaa eikä heti "auttaa" häntä hökäisemällä itse sanaa.

Voit kuitenkin auttaa lastasi muistamisen alkuun joko foneettisella (äänne) vihjeellä tai semanttisella (merkitykseen liittyvällä) vihjeellä.
Esim. Jos lapselle ei tulee mieleen sanaa "auto"

Foneettinen vihje: Sanot "A..a..u.." ja lapsi hoksaa, että "Auto!". Sinä et sanonut sanaa jolloin lapsi saa onnistumisen kokemuksen.

Semanttinen vihje: Esim. "Sellainen, jolla ajetaan mummolaan" tai "Se, jolla ajetaan kauppaan" tms. vihje, joka liittyy asian käyttötarkoitukseen, merkitykseen tms.

Tai molemmat: (esim. eläin "lehmä".)

"Siitä lypsetään maitoa....l..e..h..jne".

Eri tasoisten lasten kanssa voi oikein korostaa sitä, että kaikki me olemme erilaisia. Osaamme vähän eri tavalla eri asioita. Isä on kenties taitavampi ruoan laittaja ja äiti on tosi taitava ajamaan autoa. Olennaista kuitenkin on, että kaikki ovat kuitenkin yhtä hyviä koska aina maailmassa joku toinen osaa jotain paremmin tai huonommin kuin minä itse. Ei kukaan ihminen voi kaikkea osata tai olla kaikessa hyvä. Ja taitoja kaiken lisäksi opitaan eri reittejä kulkien tai eri tahtiin, sitäkin voi korostaa. Eikä mikään taito, ominaisuus tai piirre ole sinällään hyvä tai huono. Esim. "uteliaisuus" voi olla negatiivinen piirre (vastenmielinen toisten asioiden utsiminen) tai positiivinen piirre (hyvän tutkijan tulee omata utelias mielenlaatu).

Tärkeintä on tuoda joka lapselle esille, miten hieno ja ihana ja taitava ja rakastettu hän on. Riippumatta siitä mitä osaa ja mitä ei. Kaikki me tarvitsemme varauksetonta rakkautta ja myös lastemme tulee kokea sitä ihan joka päivä. Ei niin ,että äiti/isä huomaa sanoa rakastavansa lastaan vain silloin kun tämä on tehnyt jotain hienoa tai osannut jotain. Asia tulee sanoa silloin kun lapsi vain on. Ja kun lapsi yrittää jotain siinä kuitenkaan onnistumatta, tulee lapselle ilmaista se, että "Kylläpä olet taitava/hieno tms. kun noin jaksat yrittää". Lapsilla on myös oikeus suututella ja kiukutella eikä silläkään saa olla mitään tekemistä sen kanssa rakastaako äiti/isä vai ei.

Tämä nyt lähti ihan sivujuonteille, mutta joka tapauksessa hyvää jatkoa Sinulle ja lapsillesi!

Lue lisää

mietittiin sitä, miten tukea vanhemman tyttären itsetuntoa, kun hänellä oli dysfasiansa takia ongelmia, ja pikkusisko puhuu kuin professori.

Tyttäremme on motorisesti lahjakas, joten hän aloitti baletin melko nuorena - asiasta puhuttiin terapeuttienkin kanssa, ja pitivät hyvänä sitä, että lapsi harrastaa jotain, missä on luonnostaan hyvä. Jotta hän saa onnistumisen kokemuksia ja oppii hyväksymään myös heikkoutensa siinä missä vahvuutensa.

Strategia on toiminut hyvin: tyttä saattoi nauraa iloisesti, kun teki 'mokan' sanavalinnassa ja kuitata:"Taas minä puhuin hassusti!" Päivähoidon tädit kommentoivat, että hänellä tuntuu olevan oikein terve itsetunto - ei häpeä vammaansa lainkaan.

Nykyisin tosin - kuten olen aiemmin kertonut - dysfasiaa ei juuri huomaa. Mutta baletti on jäänyt pysyvästi harrastukseksi, ja siitä hän saa edelleen paljon iloa.

Kuntouttaja kirjoitti:

Kun lapsella on puheen ja kielen kehityksen vaikeuksia hänen puheensa voi olla erittäin vaikeasti ymmärrettävää. Tällöin vanhemmat joutuvat tasapainoilemaan sen seikan kanssa, että sanoako lapselle se, ettei häntä nyt ymmärretty.

Aina ei tilanteessa ole helppo päättää mitä tekee. Toisinaan voi olla ihan ok olla ymmärtävinään lasta vaikka ei olisikaan ihan ymmärtänyt (jos lapsi muuten kovin ahdistuu ja tilanne ei ole niin tärkeä). Jos lapsi vain ko. tilanteessa sen kestää, voi hänelle kuitenkin tuoda esille ettei äiti / isä ihan nyt ymmärtänyt ja pyytä lasta kertomaan asia toisin. Voisiko hän esimerkiksi eleillä näyttää mitä tarkoitti? Voisitteko keksiä oman "viittoman" esimerkiksi autoa kuvaamaan, jotta jatkossa lapsi voisi itse viittoa kun tarkoittaa sanaa auto. Tai voisiko lapsi yrittää selvittää asian sanallisia kiertoilmauksia käyttäen (se sellainen, joka pannaan päähän = lakki). Näin lapsi oppii, että on muitakin keinoja päästä yhteisymmärrykseen ja saada viestinsä perille.

Se, että milloin on hyvä olla ymmärtävinään ja milloin tuoda esille se, ettei ymmärtänyt, on joskus melkoista tasapainottelua arkielämän keskellä erityisesti dysfaattisten lasten kanssa. Tämä uskoisin dysfaattisten lasten vanhempien allekirjoittavan.

Kun lapsi opettelee puhumaan, on tosiaankin hyvä toistaa lapsen ilmaisu oikeassa muodossa ja jopa laajentaa sitä eli kertoa siitä hieman lisää. Esim: "Niin, siinä on omena. Punainen omena". Näin lapsi oppii vähitellen myös käsitteen "punainen".

Ei siis seuraavasti: "Pannaan nämä tänne". Vaan: "Pannaan nämä punaiset lapaset käteen" (lapsi oppii sanat "lapaset" ja "punainen"). Muuten lapsen sanavarasto ei kartu vaan hän oppii vain "nämä, tämä, tuo, tuommoinen -kieltä".

Arjen keskellä lapsi voi oppia erittäin paljon eikä siihen välttämättä tarvita erityistä opetteluhetkeä.

Toivotan mukavia tuokioita lastenne parissa ja kiitos alkuperäiselle viestiketjun aloittamisesta :)

Lue lisää

tunnepuolen ja lohduttamisen. Kun lapsen turhautuminen ymmärtämättä jäämiseen, vaikka kuinka yrittää asiaansa selvittää, näkyy ilmeessä, itkuna tai raivarina, voi selventää lapselle, mikä pahan mielen aiheutti. Kertoa, että tietää miltä tuntuu, jos toinen ei ymmärrä. Voi sanoa, että itsekään ei pienenä aina löytänyt sanoja/osannut puhua selvästi ja se tuntui kauhean kurjalta, alkoi suututtaa tai itkettää. Pienillä voi olla välillä kauhean kurjaa. Näin vähäisellä lapsen yksinäisyyden ymmärtämisellä ja tunteen jakamisella saa lapsen olon helpottumaan halaus tarpeen mukaan.

Tämä keskustelu on tosiaan kehittynyt mielenkiintoiseksi. Alkanut elämään ihan omaa elämäänsä. Olen noita vastauksia lukiessani myös päätellyt, että jostain tällaisesta maalaisjärjestä tässä täytyy olla kyse. Olen lopettanut täydellisen 'ymmärtämättömyyden', mutta olen tosiaan esim. kirjaa valittaessa kysynyt, kumpaa kirjaa lapsi tarkoitaa. Äidilläni on tapana kysyä vaikkapa lehmän kuvasta: "mikä se tuossa on? Onko se lammas? Vai koira? Ei kai, se taitaa olla ammu!" ja minua jotenkin hirvittää, että poika menee aivan ymmälle moisesta sekoittamisesta, kun on vielä noin pieni. Mutta kyllä tämä värit erottaa. Jos pyydän näyttämään punaisen kukan ja perään sinisen kukan, lapsi näyttää ensin punaisen ja sitten sinisen, joten kyllä minä olen helppoja kuvailevia sanoja käyttänyt. Enemmän kuitenkin panostan nyt täysin rentoon yhdessäoloon. En aijo painostaa lasta millään tavalla etenkään nyt, kun on neuvola ensi viikolla. Otetaan ihan rennosti ja keskitytään uudestaan tähänkin seikkaan, kun se kohta on taas ajankohtaista. Toivottavasti tämä keskusteluketju jatkuu uusilla vinkeillä ja kertomuksilla. On ollut todella antoisaa lukea muiden kokemuksista. Kiitos sinullekin vastauksestasi!

alk. kirjoitti:

Tämä keskustelu on tosiaan kehittynyt mielenkiintoiseksi. Alkanut elämään ihan omaa elämäänsä. Olen noita vastauksia lukiessani myös päätellyt, että jostain tällaisesta maalaisjärjestä tässä täytyy olla kyse. Olen lopettanut täydellisen 'ymmärtämättömyyden', mutta olen tosiaan esim. kirjaa valittaessa kysynyt, kumpaa kirjaa lapsi tarkoitaa. Äidilläni on tapana kysyä vaikkapa lehmän kuvasta: "mikä se tuossa on? Onko se lammas? Vai koira? Ei kai, se taitaa olla ammu!" ja minua jotenkin hirvittää, että poika menee aivan ymmälle moisesta sekoittamisesta, kun on vielä noin pieni. Mutta kyllä tämä värit erottaa. Jos pyydän näyttämään punaisen kukan ja perään sinisen kukan, lapsi näyttää ensin punaisen ja sitten sinisen, joten kyllä minä olen helppoja kuvailevia sanoja käyttänyt. Enemmän kuitenkin panostan nyt täysin rentoon yhdessäoloon. En aijo painostaa lasta millään tavalla etenkään nyt, kun on neuvola ensi viikolla. Otetaan ihan rennosti ja keskitytään uudestaan tähänkin seikkaan, kun se kohta on taas ajankohtaista. Toivottavasti tämä keskusteluketju jatkuu uusilla vinkeillä ja kertomuksilla. On ollut todella antoisaa lukea muiden kokemuksista. Kiitos sinullekin vastauksestasi!

Lue lisää

neuvolassa sanottiin. Mielenkiintoista olisi kuulla miten neuvola reagoi vai eikö reagoinut mitenkään.

sitten mitä kirjoitti:

neuvolassa sanottiin. Mielenkiintoista olisi kuulla miten neuvola reagoi vai eikö reagoinut mitenkään.

Neuvola on ensi viikon keskiviikkona, kerron sitten, mistä siellä oli puhetta! Uskoisin kyllä, että neuvola reagoi, kun tähänkin asti siellä ollaan oltu puheenkehitys -asioista hyvin kiinnostuneita.

alk. kirjoitti:

Tämä keskustelu on tosiaan kehittynyt mielenkiintoiseksi. Alkanut elämään ihan omaa elämäänsä. Olen noita vastauksia lukiessani myös päätellyt, että jostain tällaisesta maalaisjärjestä tässä täytyy olla kyse. Olen lopettanut täydellisen 'ymmärtämättömyyden', mutta olen tosiaan esim. kirjaa valittaessa kysynyt, kumpaa kirjaa lapsi tarkoitaa. Äidilläni on tapana kysyä vaikkapa lehmän kuvasta: "mikä se tuossa on? Onko se lammas? Vai koira? Ei kai, se taitaa olla ammu!" ja minua jotenkin hirvittää, että poika menee aivan ymmälle moisesta sekoittamisesta, kun on vielä noin pieni. Mutta kyllä tämä värit erottaa. Jos pyydän näyttämään punaisen kukan ja perään sinisen kukan, lapsi näyttää ensin punaisen ja sitten sinisen, joten kyllä minä olen helppoja kuvailevia sanoja käyttänyt. Enemmän kuitenkin panostan nyt täysin rentoon yhdessäoloon. En aijo painostaa lasta millään tavalla etenkään nyt, kun on neuvola ensi viikolla. Otetaan ihan rennosti ja keskitytään uudestaan tähänkin seikkaan, kun se kohta on taas ajankohtaista. Toivottavasti tämä keskusteluketju jatkuu uusilla vinkeillä ja kertomuksilla. On ollut todella antoisaa lukea muiden kokemuksista. Kiitos sinullekin vastauksestasi!

Lue lisää

kun joku kerran pojalleni puhui että katsoppas kun tuolla on "ammu" niin poika katsoi ihmeissään ja sanoi että se on ihan takulla lehmä.
anna vaan äitisi ja toistenkin puhua ihan normaalisti niinkuin lapsille puhutaan ilman mitään rajoitteita. jos joskus päädytte puheterapeutille niin hän tekee sen "työn" sitten ja antaa sinulle ohjeita. kuitenkaan se ei estä normaalia juttelua lapsen kanssa kaikilta muilta jotka lapsen kanssa on tekemisissä.
ei todellakaan siis liikaa kannata varoa sanojaan ja miettiä. lapsi vaistoaa myös senkin.

olisi tosi kiva kuulla sitten mitä siellä neuvolassa "neuvotaan". kerro pojallesi että täti laittoi terveisiä.

pedakooki kirjoitti:

kun joku kerran pojalleni puhui että katsoppas kun tuolla on "ammu" niin poika katsoi ihmeissään ja sanoi että se on ihan takulla lehmä.
anna vaan äitisi ja toistenkin puhua ihan normaalisti niinkuin lapsille puhutaan ilman mitään rajoitteita. jos joskus päädytte puheterapeutille niin hän tekee sen "työn" sitten ja antaa sinulle ohjeita. kuitenkaan se ei estä normaalia juttelua lapsen kanssa kaikilta muilta jotka lapsen kanssa on tekemisissä.
ei todellakaan siis liikaa kannata varoa sanojaan ja miettiä. lapsi vaistoaa myös senkin.

olisi tosi kiva kuulla sitten mitä siellä neuvolassa "neuvotaan". kerro pojallesi että täti laittoi terveisiä.

Lue lisää

Lapset on fiksuja ja järkkymättömiä! Lapsen kanssa leikkimielinen väittely voi olla todella tuskastuttavaa ja aikuinen joutuu toistuvasti myöntämään, ettei lapsi oikeastaan väärässäkään ole, joten parempi olla väittelemättä.

Minäpä sanon pojalle terveisiä. Tädit välillä sitä kovasti epäilyttävät, kun ovat paljon rauhattomampia kuin sedät!

sitten mitä kirjoitti:

neuvolassa sanottiin. Mielenkiintoista olisi kuulla miten neuvola reagoi vai eikö reagoinut mitenkään.

Tänään kävimme neuvolassa ja kuten arvelinkin; terveydenhoitaja otti puheenkehityksen puheeksi ennen kun ehdin sitä itse tekemään. Kysyi, tuleeko sanoja, ja kun selitin, ettei niitä juurikaan tule, lohdutti ensin, että puheenkehityksessä voi olla jopa vuoden heittoja eri lasten kesken. Kyseli tarkemmin millaisia ääniä pitää ja onko omakeksimiä sanoja, ymmärtääkö puheen, selittääkö asiansa viittomalla tai muilla keinoin jne. Kysyin, milloin kannattaa huolestua ja sanoi suoraan, että hän huolestuisi, jos puhetta ei tule puolen vuoden sisällä. Sovittiin, että asia otetaan esille jo ennen tuota 2,5v. ikää, seurataan joulukuuhun ja jos siihen mennessä ei tapahdu edistystä, täällä on puheterapeutti, johon otetaan yhteyttä. Terveydenhoitaja siis selitti puheterapeutista, minä en edes ehtinyt kysyä.

Kaikinpuolin tämä oli jälleen yksi niistä kerroista, kun ilahdun neuvolatoiminnasta. En ymmärrä, kuinka voi olla niinkin huonoa palvelua kuin mitä tässäkin keskustelussa on tullut esiin. Itse olen käynyt lapsen kanssa kolmen eri paikkakunnan neuvolassa ja siihen päälle vielä raskausaikana neljännen paikkakunnan neuvolassa eri puolilla Suomea ja aina olen kokenut palvelun asiantuntevaksi ja ystävälliseksi.

Nyt siis odottelen joulukuuta ja toivon, että puhe lähtee tästä sillä välin edistymään. Jos ei lähde, en enää lainkaan pidä järkyttävänä ajatusta puheterapiasta. Miehelläkin muuten oli ennakkoluuloja puheterapiaa kohtaan=) Ensimmäisenä, kun tuli puhetta terapiasta, mies totesi: "se on hirveetä!". Mies vaan oli ollut puheterapeutilla kouluiässä, joten se oli vähän eri asia. Suuri syy siihen, etten enää kammoksu ajatusta on tämä keskustelu, joka on niin selvästi puhunut puheterapian puolesta ja ehdottomasti myös terveydenhoitajan positiivinen suhtautuminen puheterapiaa kohtaan.

Mukava kuulla näinkin paljon keskustelua herättäneen jutun lopputulos. Itse asiassa nyt vielä kiinnostaa entistä enemmän tuleeko puhetta ennen joulua vai ei! Rapsa silloin taas, kiitos! =)

Ei me nyt ihan eksyksissä tässä keskustelussa oltu. Moni oli sitä mieltä, että syytä on kiinnittää erityistä huomiota puheen kehitykseen,vaikka vielä ei ole paniikin aihetta ja niinhän ne sinulle neuvolassakin sanoivat.

Puheterapia on nykyään jotain aivan muuta kuin meidän lapsuudessa. Itse ainakin olen tosi tyytyväinen puheterapiaan. Lapsikin tykkää käydä ja tuntuu että kun se joskus päättyy niin haikea olo jää loppumisesta sekä lapselle että äidille.

kiva kuulla uutiset kirjoitti:

Mukava kuulla näinkin paljon keskustelua herättäneen jutun lopputulos. Itse asiassa nyt vielä kiinnostaa entistä enemmän tuleeko puhetta ennen joulua vai ei! Rapsa silloin taas, kiitos! =)

Ei me nyt ihan eksyksissä tässä keskustelussa oltu. Moni oli sitä mieltä, että syytä on kiinnittää erityistä huomiota puheen kehitykseen,vaikka vielä ei ole paniikin aihetta ja niinhän ne sinulle neuvolassakin sanoivat.

Puheterapia on nykyään jotain aivan muuta kuin meidän lapsuudessa. Itse ainakin olen tosi tyytyväinen puheterapiaan. Lapsikin tykkää käydä ja tuntuu että kun se joskus päättyy niin haikea olo jää loppumisesta sekä lapselle että äidille.

Lue lisää

Poika on jatkanut meidän matkimista, etenkin illalla on hauska leikkiä nukkumaan mennessä sanaleikkejä, joissa poika sitten matkii meidän höpötyksiä ja onhan sieltä jo tullut "tyttö" ja "pää". Tuossa päässä ei muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta tällä kertaa lapsi sanoi sen kunnon kovalla P:llä ja kirkkaalla Ä:llä, kun ennen nuo kirjaimet ovat olleet osana muuta höpötystä, eivätkä ole tulleet niin kirkkaina. Muutenkin tavut ja höpötys on muuttunut selvemmäksi. Äänteet tulevat nyt puhtaampina, joten toivoa ainakin on, että jouluun mennessä vielä puhuu. Ilmoittelen kyllä muutoksista ja kiitos sinullekin jo tässä vaiheessa, kun olet ollut keskustelussa mukana. Samoin kaikille muille vastanneille!