Hindulaisuus arjessa

Kiitoksia hyvästä vastauksesta!

Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
 
”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.
g

Moi!

Pakko vastata tähän sun viestiin, koska vuosi sitten olin aika lailla samassa tilanteessa kanssasi. Siksi haluaisinkin sun miettivän tätä juttua muutaman kerran, ennen kuin teet mitään ratkaisevaa.

Kolmisen vuotta sitten olin lomalla Intiassa ja tapasin intialaisen miehen. Rakastuin ensisilmäyksellä. Vietimme yhdessä aikaa ja minusta tuntui, että olin maailman onnellisin nainen. Kaikki ystäväni ja vanhempani pitivät minua hulluna, varoittelivat, tekivät kaikkensa, että jättäisin ajatukseni matkustaa Intiaan uudestaan tämän miehen luo. Olin kuitenkin niin rakastunut, että minua ei olisi villit hevosetkaan saaneet kääntymään. Matkustin Intiaan yksin, vaikka tunsin miehen kolmen päivän verran. Tunsin, että meillä on erityinen yhteys ja että hänkin rakastaa minua. Matkan varrella opin paljon itsestäni ja romantiikasta, tietenkin. Menimme kihloihin, suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta.

Ongelmia alkoi kuitenkin tulla, kaikesta rakkaudesta huolimatta. Olen kristitty, ja mieheni ei ymmärtänyt moniakaan tapojani. Minä en taas käsittänyt hänen kulttuurinsa erikoisuuksia, vaikka kuinka yritin. Vietin aikaa hänen perheensä luona Intiassa, yritin opetella olemaan "kunnon tyttöystävä" kunnolliselle intialaiselle, mutta kuten varmasti sinäkin, minäkin olen eurooppalaiseen itsenäisyyteen tottunut. Aloimme riidellä kaikesta, vaatetuksesta alkaen. Mieheni halusi minun kulkevan hyvin peittävissä vaatteissa ja alkoi määräillä muutenkin monesta asiasta. Kaikesta eniten yllätti, että hän yritti kovin olla eurooppalaisen oloinen, näyttikin silti myös tyyliltään ja käytökseltään, mutta suljettujen ovien takana hän oli vanhoillisiin tapoihin ja omaan kulttuuriinsa juurtunut. Tätä en ensi näkemältä olisi uskonut, ja se selvisikin minulle vasta, kun asuin hänen kanssaan Intiassa.

Kaikesta huolimatta päätin onnistua. Aloin hakea hänelle viisumia, koska halusin hänen muuttavan luokseni. Se ei ollut helppoa: hän ei saanut itse viisumia Intiasta käsin, koska hänellä ei ollut pankkitiliä. Hänen tilillään olisi pitänyt olla noin sata euroa per oleskelupäivä suomessa. Hänellä ei ollut. Siksi aloin hakemaan viisumia hänen puolestaan: tein paperin, jossa vakuutin maksavani hänen ylläpitonsa täällä suomessa ja että minulla on vakituiset tulot jne. Otin siis täyden vastuun. Vein paperin maistraattiin allekirjoitettavaksi ja maksoin vaaditun maksun.
Lyhyesti sellittäen, tein kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi tänne, mutta se ei onnistunut. Hänellä ei ollut varaa tulla tänne, vaikka Intialaisittain hän ei mikään köyhä ollutkaan. Jokatapauksessa, intialaisen miehen on ERITTÄIN vaikea saada viisumia Eurooppaan, erityisesti Suomeen. Oleskeluluvan kanssa vieläkin vaikeampi. Vaikka menisitte naimisiin, se ei takaa hänelle pysyvää oleskelulupaa. Kaiken lisäksi hänen tulee osata suomea sen verran, että läpäisee tarvittava kieliestit.

Vaikka nämä kaikki asiat onnistuisivatkin, työnsaanti ja Suomeen sopeutuminen on erittäin hankalaa. Kielitaidoton intialainen ei kelpaa moneenkaan paikkaan töihin, ellette satu asumaan Hesassa, jossa on enemmän mahdollisuuksia. Ja miehen pitäisi olla TODELLA sitoutunut työnhankintaan. Usein käy niin, että ylpeä intialainen mies turhautuu, kun ei saa töitä, ja lakkaa etsimästä. Helposti nainen joutuukin elättämään ulkomaalaisen miehensä suomessa, koska yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja ei ole. Jos miehelläsi on jokin koulutus, se on toki plussaa. Minun miehelläni ei ollut, joten opiskelijaviisumiakaan ei voitu hankkia. Mikä yliopisto tai AMK ottaa alle peruskoulutasoisen intialaisen opiskelemaan?

Ymmärrän kovasti palosi ja halusi elää kyseisen miehen kanssa. Kokemuksesta kuitenkin kerron, että se on melko mahdotonta, ellet itse muuta intiaan ja olet valmis elämään kuten intialainen nainen. Suomessa alat katsomaan miestäsi uusin silmin. Mikä on ihanaa, romanttista ja eksoottista intiassa, ei ole niin hohdokasta suomessa. Muista, että Suomessa rasismi on arkipäivää. Siitä tulee arkipäivää myös miehellesi, jos hän tänne muuttaa. Se on karua, mutta totuus, ja siihen on molempien varauduttava. Teidän on molempien oltava niin vahvoja ja niin sitoutuneita toisiinsa, että liitto onnistuisi näissä olosuhteissa.

Minä, jos kukaan, ajattelin että liittomme onnistuu. Haistatin pitkät koko perheelleni ja sanoin,että mikään ei estä mua olemasta mieheni kanssa. Mutta lopussa ongelmat kasaantuivat ilman ulkopuolisten apua. Kulttuurimme erot ovat liian suuria. Uskonnollinen ja kulttuurinen tausta tekee meistä sen, keitä olemme,eikä me niin vaan muututa, me ihmiset. Jos todella haluat luopua monesta asiasta elämässäsi tämän rakkauden takia (ja believe me, joudut luopumaan) niin paras tehdä itsellesi selväksi kaikki nämä asiat. Jos olet varma miehesi tarkoitusperistä, omista tunteistasi ja yhteisestä tulevaisuudestanne, niin onnea, ihan koko sydämeltäni. Jos et, mieti vielä, mieti mihin hyppäät, mihin itsesi pistät. Olen ollut niin paljon Intiassa ja tekemisissä intialaisten kanssa, että voin sanoa, he eivät ole helpointa sakkia. Intialainen mies ei tee niinkuin nainen sanoo, vaan toistepäin. Vaikka alussa saattaa vaikuttaa ihan päinvastaiselta.

Vastaan mielelläni lisää, jos sinulla on kysyttävää. Vaikka rakastin miestäni yli kaiken ja taistelin hänestä kaikin voimin, en onnistunut. Olin tavallaan yksin siinä suhteessa, panostin enemmän kuin hän. Siksi haluan sanoa sulle, älä anna enempää kuin on varaa menettää, älä anna enemmän kuin hän. Ymmärrän sellaisen rakkauden, mutta en usko sen onnistumiseen. Sulle kuitenkin toivon kaikkea hyvää ja jos onnistutte, niin olen teidän puolesta tosi onnellinen :)

Kokemusta on kirjoitti:

Moi!

Pakko vastata tähän sun viestiin, koska vuosi sitten olin aika lailla samassa tilanteessa kanssasi. Siksi haluaisinkin sun miettivän tätä juttua muutaman kerran, ennen kuin teet mitään ratkaisevaa.

Kolmisen vuotta sitten olin lomalla Intiassa ja tapasin intialaisen miehen. Rakastuin ensisilmäyksellä. Vietimme yhdessä aikaa ja minusta tuntui, että olin maailman onnellisin nainen. Kaikki ystäväni ja vanhempani pitivät minua hulluna, varoittelivat, tekivät kaikkensa, että jättäisin ajatukseni matkustaa Intiaan uudestaan tämän miehen luo. Olin kuitenkin niin rakastunut, että minua ei olisi villit hevosetkaan saaneet kääntymään. Matkustin Intiaan yksin, vaikka tunsin miehen kolmen päivän verran. Tunsin, että meillä on erityinen yhteys ja että hänkin rakastaa minua. Matkan varrella opin paljon itsestäni ja romantiikasta, tietenkin. Menimme kihloihin, suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta.

Ongelmia alkoi kuitenkin tulla, kaikesta rakkaudesta huolimatta. Olen kristitty, ja mieheni ei ymmärtänyt moniakaan tapojani. Minä en taas käsittänyt hänen kulttuurinsa erikoisuuksia, vaikka kuinka yritin. Vietin aikaa hänen perheensä luona Intiassa, yritin opetella olemaan "kunnon tyttöystävä" kunnolliselle intialaiselle, mutta kuten varmasti sinäkin, minäkin olen eurooppalaiseen itsenäisyyteen tottunut. Aloimme riidellä kaikesta, vaatetuksesta alkaen. Mieheni halusi minun kulkevan hyvin peittävissä vaatteissa ja alkoi määräillä muutenkin monesta asiasta. Kaikesta eniten yllätti, että hän yritti kovin olla eurooppalaisen oloinen, näyttikin silti myös tyyliltään ja käytökseltään, mutta suljettujen ovien takana hän oli vanhoillisiin tapoihin ja omaan kulttuuriinsa juurtunut. Tätä en ensi näkemältä olisi uskonut, ja se selvisikin minulle vasta, kun asuin hänen kanssaan Intiassa.

Kaikesta huolimatta päätin onnistua. Aloin hakea hänelle viisumia, koska halusin hänen muuttavan luokseni. Se ei ollut helppoa: hän ei saanut itse viisumia Intiasta käsin, koska hänellä ei ollut pankkitiliä. Hänen tilillään olisi pitänyt olla noin sata euroa per oleskelupäivä suomessa. Hänellä ei ollut. Siksi aloin hakemaan viisumia hänen puolestaan: tein paperin, jossa vakuutin maksavani hänen ylläpitonsa täällä suomessa ja että minulla on vakituiset tulot jne. Otin siis täyden vastuun. Vein paperin maistraattiin allekirjoitettavaksi ja maksoin vaaditun maksun.
Lyhyesti sellittäen, tein kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi tänne, mutta se ei onnistunut. Hänellä ei ollut varaa tulla tänne, vaikka Intialaisittain hän ei mikään köyhä ollutkaan. Jokatapauksessa, intialaisen miehen on ERITTÄIN vaikea saada viisumia Eurooppaan, erityisesti Suomeen. Oleskeluluvan kanssa vieläkin vaikeampi. Vaikka menisitte naimisiin, se ei takaa hänelle pysyvää oleskelulupaa. Kaiken lisäksi hänen tulee osata suomea sen verran, että läpäisee tarvittava kieliestit.

Vaikka nämä kaikki asiat onnistuisivatkin, työnsaanti ja Suomeen sopeutuminen on erittäin hankalaa. Kielitaidoton intialainen ei kelpaa moneenkaan paikkaan töihin, ellette satu asumaan Hesassa, jossa on enemmän mahdollisuuksia. Ja miehen pitäisi olla TODELLA sitoutunut työnhankintaan. Usein käy niin, että ylpeä intialainen mies turhautuu, kun ei saa töitä, ja lakkaa etsimästä. Helposti nainen joutuukin elättämään ulkomaalaisen miehensä suomessa, koska yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja ei ole. Jos miehelläsi on jokin koulutus, se on toki plussaa. Minun miehelläni ei ollut, joten opiskelijaviisumiakaan ei voitu hankkia. Mikä yliopisto tai AMK ottaa alle peruskoulutasoisen intialaisen opiskelemaan?

Ymmärrän kovasti palosi ja halusi elää kyseisen miehen kanssa. Kokemuksesta kuitenkin kerron, että se on melko mahdotonta, ellet itse muuta intiaan ja olet valmis elämään kuten intialainen nainen. Suomessa alat katsomaan miestäsi uusin silmin. Mikä on ihanaa, romanttista ja eksoottista intiassa, ei ole niin hohdokasta suomessa. Muista, että Suomessa rasismi on arkipäivää. Siitä tulee arkipäivää myös miehellesi, jos hän tänne muuttaa. Se on karua, mutta totuus, ja siihen on molempien varauduttava. Teidän on molempien oltava niin vahvoja ja niin sitoutuneita toisiinsa, että liitto onnistuisi näissä olosuhteissa.

Minä, jos kukaan, ajattelin että liittomme onnistuu. Haistatin pitkät koko perheelleni ja sanoin,että mikään ei estä mua olemasta mieheni kanssa. Mutta lopussa ongelmat kasaantuivat ilman ulkopuolisten apua. Kulttuurimme erot ovat liian suuria. Uskonnollinen ja kulttuurinen tausta tekee meistä sen, keitä olemme,eikä me niin vaan muututa, me ihmiset. Jos todella haluat luopua monesta asiasta elämässäsi tämän rakkauden takia (ja believe me, joudut luopumaan) niin paras tehdä itsellesi selväksi kaikki nämä asiat. Jos olet varma miehesi tarkoitusperistä, omista tunteistasi ja yhteisestä tulevaisuudestanne, niin onnea, ihan koko sydämeltäni. Jos et, mieti vielä, mieti mihin hyppäät, mihin itsesi pistät. Olen ollut niin paljon Intiassa ja tekemisissä intialaisten kanssa, että voin sanoa, he eivät ole helpointa sakkia. Intialainen mies ei tee niinkuin nainen sanoo, vaan toistepäin. Vaikka alussa saattaa vaikuttaa ihan päinvastaiselta.

Vastaan mielelläni lisää, jos sinulla on kysyttävää. Vaikka rakastin miestäni yli kaiken ja taistelin hänestä kaikin voimin, en onnistunut. Olin tavallaan yksin siinä suhteessa, panostin enemmän kuin hän. Siksi haluan sanoa sulle, älä anna enempää kuin on varaa menettää, älä anna enemmän kuin hän. Ymmärrän sellaisen rakkauden, mutta en usko sen onnistumiseen. Sulle kuitenkin toivon kaikkea hyvää ja jos onnistutte, niin olen teidän puolesta tosi onnellinen :)

Lue lisää

hei!
kiitos kovasti viestistäsi, juuri kaikkea tuota tietoa kaipailinkin. Olen menossa tapaamaan tätä miestä huhtikuun puolessa välissä cha-amiin. Hän on asunut kolme vuotta siellä ja työskentelee räätälinä.En tiedä tarkemmin hänen koulutuksesta mutta hän puhuu erittäin hyvää englantia ja kertoi että hänen vanhempansa halusivat kouluttaa häntä ??
eli joku koulu on käyty. Nyt kun menen sinne niin ollaan sovittu että mennään yhdessä suurlähetystöön ja kirjoitan hänelle kutsun suomeen vierailulle luokseni.Hän on nyt tehnyt kolme matkaa lähi maihin että saa passiinsa leimoja,kuulemma tärkeää että näkevät suurlähetystössä nämä leimat?
Olen kyllä tulisesti "rakastunut" mutta välillä tulee epätoivo... Ja puhelin laskut ovat tähtitieteelliset,soitan joka päivä hänelle,hän vain silloin tällöin minulle.Ajattelen että hänen täytyy säästää rahat jos vaikka sattuisi saamaan viisumin tänne suomeen.
Miten sinun miehesi muuttui,tuliko väkivaltaiseksi,miten seksi käytös muuttuiko?
Määräsikö muuten mitä sait tehdä tai puhua.?Oliko hän asunut koko ikänsä intiassa?
Miten hänen sukunsa vaikutti asioihin ,saitko tehdä työtä vai vaatiko kotona oloa. Miten suhtautui kun keskustelit muiden miesten kanssa. Mitä jos tämä minun rakkaus pääsee tänne ja mennään naimisiin. Miten suhtautuu avioehtoon???? mitä luulet? se olisi pakko tehdä koska en halua eron sattuessa menettää puolia asunnostani.Olitko kauan intiassa? Oliko vaikea lopettaa suhde,ainahan se on mutta jotain erityistä kun kyseessä oli intialainen??
Lukisin mielelläni lisää kokemuksistasi jos jaksaisit vastata ennen minun lähtöä sinne thaimaahan.
Välillä pelottaa ja tekisi mieli pistää stoppi koko juttuun mutta sitten tuntuu että menetä jotain ainutlaatuista.
Ystävällisin terveisin Maija

maijahyy kirjoitti:

hei!
kiitos kovasti viestistäsi, juuri kaikkea tuota tietoa kaipailinkin. Olen menossa tapaamaan tätä miestä huhtikuun puolessa välissä cha-amiin. Hän on asunut kolme vuotta siellä ja työskentelee räätälinä.En tiedä tarkemmin hänen koulutuksesta mutta hän puhuu erittäin hyvää englantia ja kertoi että hänen vanhempansa halusivat kouluttaa häntä ??
eli joku koulu on käyty. Nyt kun menen sinne niin ollaan sovittu että mennään yhdessä suurlähetystöön ja kirjoitan hänelle kutsun suomeen vierailulle luokseni.Hän on nyt tehnyt kolme matkaa lähi maihin että saa passiinsa leimoja,kuulemma tärkeää että näkevät suurlähetystössä nämä leimat?
Olen kyllä tulisesti "rakastunut" mutta välillä tulee epätoivo... Ja puhelin laskut ovat tähtitieteelliset,soitan joka päivä hänelle,hän vain silloin tällöin minulle.Ajattelen että hänen täytyy säästää rahat jos vaikka sattuisi saamaan viisumin tänne suomeen.
Miten sinun miehesi muuttui,tuliko väkivaltaiseksi,miten seksi käytös muuttuiko?
Määräsikö muuten mitä sait tehdä tai puhua.?Oliko hän asunut koko ikänsä intiassa?
Miten hänen sukunsa vaikutti asioihin ,saitko tehdä työtä vai vaatiko kotona oloa. Miten suhtautui kun keskustelit muiden miesten kanssa. Mitä jos tämä minun rakkaus pääsee tänne ja mennään naimisiin. Miten suhtautuu avioehtoon???? mitä luulet? se olisi pakko tehdä koska en halua eron sattuessa menettää puolia asunnostani.Olitko kauan intiassa? Oliko vaikea lopettaa suhde,ainahan se on mutta jotain erityistä kun kyseessä oli intialainen??
Lukisin mielelläni lisää kokemuksistasi jos jaksaisit vastata ennen minun lähtöä sinne thaimaahan.
Välillä pelottaa ja tekisi mieli pistää stoppi koko juttuun mutta sitten tuntuu että menetä jotain ainutlaatuista.
Ystävällisin terveisin Maija

Lue lisää

Hyvä että voin olla avuksi. Tuli mieleen, että minkä ikäinen olet? Itse olen siis 21. Tapasin mieheni kun olin 18 vuotias.

Kun luin viestisi, ensimmäisenä tuli mieleen, että tämä tyttö tekee kaiken samalla tavalla kuin minä aikoinani :) Siksi tulikin vähän huoli sun puolesta, koska mulle ei sitten käynytkään erikoisen hyvin. Toisaalta, sain kyllä sellaisen kokemuksen, jota en pois vaihtaisi.
Mutta asiaan. Huolestuin, kun luin että et tiedä tarkemmin miehesi koulutuksesta jne. Kun tapasin mieheni (puhun vieläkin hänestä miehenäni vaikka hän onki jo ex-mies :) hän kertoi minulle olevansa töissä jalokivimyyjänä. En epäillyt, koska onhan Intiassa vaikka kuinka paljon jalokivimyyjiä. Hän kertoi myös käyneensä jotakin opistoa jossa tätä "ammattia" opetetaan. Myöhemmin selvisi, että hän on käynyt neljä luokkaa eli siis käytännössä ala-aste oli jäänyt käymättä. Et voi uskoa, kuinka paljon ongelmia se oikeasti teettää, jos asuu sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikeasti ole käynyt koulua ja jonka kulttuuri on niin erilaista. Kun kerroin hänelle, että eräs sukulaiseni sairastaa syöpää, hän kysyi, onko sukulaiseni syönyt jotakin huonoa. Eli siinä aika yksinkertainen esimerkki, millaisiin asioihin törmäsin hänen kanssaan. Keskustelusta ei oikein tullut mitään, arvaat varmaan, miltä tuntui selittää aikuiselle miehelle tälläisiä asioita. Eli ota selvää ennen kaikkea mitä, milloin ja miten hän tekee, miten kouluttautuu jne. Älä jätä näitä roikkumaan tai kadut myöhemmin. Niin, ja myös minun mieheni puhuu hyvää englantia jne. Hänen oikea työnsä on kuitenkin melko arveluttavaa toimintaa, josta tuli ongelmia meille niin parisuhdetasolla kuin muutenkin.

Puhelinlaskuja minäkin olen surrut aikoinani ja isot ne on ollutkin. Täytyy kuitenkin sanoa, että mieheni soitti minulle melko usein. Puhelut sieltä päin maailmaa ovat aika halpoja, jos ei mitään tunteija jaarittele. Sanoisin, että anna miehesi soittaa sinulle enemmän. Nimittäin se ei ole niin iso raha, että se olisi viisumista paljon pois ja onhan se hänen puoleltaan huomion osoituskin.

Kyllä, leimat passissa ovat plussaa. Mieheni matkustaa lähinnä Thaimaaseen tämän "työnsä" takia. Mutta se ei auta jos hakee tännepäin viisumia, eli ainoa mikä merkkaa on Schengen-alueen matkat eli käytännössä EU-maat.

Mieheni käytös muuttui sillä tavalla, että hän alkoi määräillä. Kerran minulla oli toppi päällä (30 asteen lämmössä)ja hän suuttui valtavasti, kun rintaliivini olkaimet näkyivät. Tapasin myös kerran Intiassa ollessani kaksi suomalaista jätkää, joiden kanssa jäin juttelemaan siitä mitä suomeen kuuluu jne. Mieheni tivasi kauan, mitä puhuimme eikä uskonut että vain juttelimme niitä näitä. Samaan sarjaan meni poskipusut, joita vaihdoin joidenkin eurooppalaisten miesten kanssa (en itsekkään tykkää siitä tavasta, mutta minkäs mahtaa jos heillä on niin tapana) ja kaikki juttelut, katseet jne. Ainoastaan hänen parhaimmat ystävät meni sellaiselle turvalliselle alueelle, mutta he eivät paljoakaan kanssani jutelleet suoraan, eli aina mieheni kautta.

En saanut muun muassa kiroilla (Tuli aika riita kun sanoin eräälle hänen kaverilleen leikilläni fuck off, koska tämä vinoili minulle jostakin)

Sain heittää pois melkein kaikki polvipituiset hameeni, kun tulin intiaan, koska mies ei hyväksynyt sellaista. Näitä esimerkkejä on miljoonia. Kun tapasimme, asiat eivät olleet näin. Hän kehui minua koko ajan, miten kaunis oon jne jne mutta kun olimme olleet jo vuoden yhdessä, hän alkoi kritisoimaan ja sanomaan pahastikin.

Seksi muuttui sillä tavalla, että alussa se oli ihanaa ja kiihkeää, myös seksin jälkeen. Myöhemmin hän oli mukava ennen seksiä, mutta kun homma oli hoidettu, hän muuttui taas äreäksi jne.Sanoin kyllä asiasta usean kerran. En nimittäin ole sitä sorttia, joka sietää mieheltään mitä vain, oli kulttuuri mitä tahansa. Hän kyllä tiesi sen ja yritti hetken käyttäytyä, mutta sitten alkoi taas...Hän ei myöskään aika uskonut sanaa ei, vaikka olin kuumeessa tai vatsataudissa. Että silleen.

Huomaa myös, että ihmisellä sellaisella taustalla ei ole kaikkea tietoa asioista. En tiedä, millainen miehesi on, mutta tämä oma yksilöni ei tiennyt, mitä tarkoittaa ehkäisypillerit tai mikä on orgasmi. Kuvittele, miltä tuntuu selittää nämäkin asiat. Hän ei myöskään ymmärtänyt, mitä tarkoittaa kun nainen tulee raskaaksi eli siis käytännössä miten se tapahtuu jne. Suurinpiirtein ajatteli, että siellä se vauva on jossain mahalaukussa. Ihan oikeasti, jos näkisit hänet, et koskaan uskoisi. Hän näyttää tummalta eurooppalaiselta,normaalilta, komealta mieheltä.

Hänen perheensä oli kylläkin mahtava. Ottivat minut hyvin, vaikkakin ihmetellen. Toisaalta he eivät uskoneet, että minä oikeasti rakastan häntä. Heille olin vain kiva ulkomaalainen vieras. Täältä suomesta lähetin heille lahjoja jne, mutta aina vaan he sanoivat, että en muista heitä enkä välitä jne. Heidän kotitalonsa ja asuinolonsakin olivat minulle shokki, mutta se on jo toinen tarina :)

Ihan rehellisesti, en suosittelisi mitään naimisiinmenoa. Ymmärrät varmaan, että alussa rakkaus on ihanaa ja mies on ihana, mutta et voi tietää, miten tämä kaikki muuttuu. Minäkin halusin mennä naimisiin mieheni kanssa. Hänkin halusi (Tämä olisi tarkoittanut siis myös hänen uskoonsa kääntymistä). Mutta avioehto sanaa hän ei edes tiennyt, saatikaan sellaiseen suostunut. En tiedä miten miehesi voisi suhtautua, mutta se on heidän kulttuurilleen niin vieras ja tarpeeton asia. Siellä mies määrää ja nainen on vain. Mieheni mm. vaati, että ei käytetä ehkäisyä, mutta kun luulin olevani raskaana, hän sanoi että tee abortti tai emme voi koskaan mennä naimisiin, eli siis käytännössä olisi jättänyt mut. Onneksi en ollutkaan raskaana.

Kaikella kunnioituksella sua ja sun miestäsi kohtaan, mutta en todellakaan suosittele että "tuot" hänet tänne omine voiminesi. Haluaako miehesi tulla? Minkä ikäinen hän on? Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Anna hänen tehdä myöskin työtä asioiden eteen. Itse tein sen virheen,että yritin liikaa hänen puolestaan, tein ja tein, ja hän vain odotti että rahakasa tippuu taivaalta. Aina kun oli mahis tulla, hän sanoi että nyt on ongelma perheessä ja rahat menivät sinne. Aina oli uusi selitys, aina joku problem. As soon as possible, oli hänen lempilauseensa. Koskien kaikkea kirjeestä lähtien. Hyvä kun synttärikortit sai lähetettyä, kaikki muu oli silkkaa paskanpuhetta, tyhjiä lupauksia ja muuta.

Sanoisin, että et menetä mitään ainutlaatuista, jos pistät stopin. Minä tein niin, ja ymmärrän vasta nyt että päinvastoin, minä EN menettänyt sitä ainutlaatuisinta; omaa elämääni, itsenäisyyttäni. Jos olisin mennyt hänen kanssaan naimisiin, olisin katunut sitä ja olisin tällä hetkellä suoraan sanottuna kusessa. Mutta minulla on onneksi kauniit muistot ja olemme yhä "ystäviä". Eli aika huonolla menestyksellä, koska hän on edelleen mustasukkainen ja luulee, että olemme yhdessä - Eli samalla vastaus sun kysymykseen, millaista oli erota: hänen mielestään emme ole eronneet. Eli jos en olisi lähtenyt Intiasta pois, en olisi voinut erota hänestä, koska hänen maassaan ei tunneta eroa/avioeroa.

Kysele ihmeessä lissää jos tulee kysymyksiä ja
onnea sulle. En kuitenkaan suosittele "hankkeeseen" ryhtymistä.

Olen itse seurustellut vuoden verran nepalilaisen kanssa, joka on myös hindu. Tavattiin Suomessa ja täällä eletään edelleen, nykyisin saman katon alla.
Hindut on aika suvaitsevia muita uskontoja kohtaan, joten vaikka itse olen kristitty ei meille ole uskonnon takia vaikeuksia tullut. Hindut arvostaa perhettään yli kaiken ja jos vanhemmat sattuvat elämään, heidän hyväksyntänsä suhteelle merkkaa paljon. Omakohtainen kokemukseni on, että miehen vanhemmat sanoivat aluksi jyrkästi ei, mutta myöhemmin hyväksyivät, sillä kyseessä oli ainoa poika, jota ei voi hylätä noin vain. Sama voi sullekin tulla vastaan.

Oleskeluluvasta... poikaystäväni opiskelee Suomessa, joten heti kun sai opiskelupaikan täältä sai myös oleskeluluvan, joka on uusittava vuosittain (edellyttää 30 opintopistettä ja pankkitilillä on oltava oleskeluluvanhakuhetkellä 6000€). Oleskeluluvan voi myös saada jos Suomessa työnantaja vakuuttaa, että ulkomaalainen työskentelee vähintään 40 tuntia per viikko. Tuolloin oleskelulupa pitää uusia (jos oikein muistan) kolmen vuoden välein... Niin ja kun teillä on aikomus mennä naimisiin miehesi saa oleskeluluvan sukulaissuhteensa ansiosta (kun kerran hänellä on suomalainen vaimo).

Työnsaanti on Suomessa vaikeaa, edellyttää suomenkielen taitoa aika pitkälti. Töitä on ulkomaalaisen mahdollista saada yleisesti ottaen ainoastaan suuremmissa kaupungeissa (asuimme ennen pikkupaikkakunnalla. Ei töitä, kun kukaan ei siellä edes kaupassa puhunut englantia) Poikaystäväni on nyt opiskellut viisi kurssia suomea ja sanavarastoa on ihan mukavasti, mutta silti työn saaminen oli kiinni siitä, että suosittelin häntä ex-pomolleni (työnantajat on epäileväisiä ulkomaalaisia kohtaan). Ulkomaalainen on täällä aina ulkomaalainen riippumatta siitä kuinka kauan Suomessa on asunut, ja saattaa kokea rasismia, niin työnhaussa kuin päivittäisessä elämässä, etenkin kun on tummaihoinen. Mutta ole tukena, niin mekin olemme siitä ja lievästä kulttuurishokista selvinneet.

hindun tyttöystävä kirjoitti:

Olen itse seurustellut vuoden verran nepalilaisen kanssa, joka on myös hindu. Tavattiin Suomessa ja täällä eletään edelleen, nykyisin saman katon alla.
Hindut on aika suvaitsevia muita uskontoja kohtaan, joten vaikka itse olen kristitty ei meille ole uskonnon takia vaikeuksia tullut. Hindut arvostaa perhettään yli kaiken ja jos vanhemmat sattuvat elämään, heidän hyväksyntänsä suhteelle merkkaa paljon. Omakohtainen kokemukseni on, että miehen vanhemmat sanoivat aluksi jyrkästi ei, mutta myöhemmin hyväksyivät, sillä kyseessä oli ainoa poika, jota ei voi hylätä noin vain. Sama voi sullekin tulla vastaan.

Oleskeluluvasta... poikaystäväni opiskelee Suomessa, joten heti kun sai opiskelupaikan täältä sai myös oleskeluluvan, joka on uusittava vuosittain (edellyttää 30 opintopistettä ja pankkitilillä on oltava oleskeluluvanhakuhetkellä 6000€). Oleskeluluvan voi myös saada jos Suomessa työnantaja vakuuttaa, että ulkomaalainen työskentelee vähintään 40 tuntia per viikko. Tuolloin oleskelulupa pitää uusia (jos oikein muistan) kolmen vuoden välein... Niin ja kun teillä on aikomus mennä naimisiin miehesi saa oleskeluluvan sukulaissuhteensa ansiosta (kun kerran hänellä on suomalainen vaimo).

Työnsaanti on Suomessa vaikeaa, edellyttää suomenkielen taitoa aika pitkälti. Töitä on ulkomaalaisen mahdollista saada yleisesti ottaen ainoastaan suuremmissa kaupungeissa (asuimme ennen pikkupaikkakunnalla. Ei töitä, kun kukaan ei siellä edes kaupassa puhunut englantia) Poikaystäväni on nyt opiskellut viisi kurssia suomea ja sanavarastoa on ihan mukavasti, mutta silti työn saaminen oli kiinni siitä, että suosittelin häntä ex-pomolleni (työnantajat on epäileväisiä ulkomaalaisia kohtaan). Ulkomaalainen on täällä aina ulkomaalainen riippumatta siitä kuinka kauan Suomessa on asunut, ja saattaa kokea rasismia, niin työnhaussa kuin päivittäisessä elämässä, etenkin kun on tummaihoinen. Mutta ole tukena, niin mekin olemme siitä ja lievästä kulttuurishokista selvinneet.

Lue lisää

Kiitos kovasti viestistäsi, juuri tuollaista kannustusta tarvitsenkin. Välillä kun meinaa epätoivo yllättää..
Kirjoittelen lisää paremalla ajalla.
T:Maija

maijahyy kirjoitti:

Kiitos kovasti viestistäsi, juuri tuollaista kannustusta tarvitsenkin. Välillä kun meinaa epätoivo yllättää..
Kirjoittelen lisää paremalla ajalla.
T:Maija

Tuo tarina intialaisesta miehestä kuulosti todellakin kovin vieraalta siihen, mitä meidän elämä on. Elän hindulaisen miehen kanssa, joka muuten myös on nepalilainen.

Uskon, että Intiassa voi olla tuollaisia miehiä, joista kerroit, esimerkiksi mieheni paheksuu monia Suomessa asuvia intialaisia, jotka ovat epärehellisiä, huonosta perheestä, kouluttamattomia jne. Tällaisilla ihmisillä on todellakin huono yleissivistys, Suomessa voi olla todella hankalaa elää ja saada töitä, jos ei ole koulutusta tai valmiuksia siihen. Tai sitten tällaiset ihmiset ovat ravintolassa töissä, säästävät rahaa ja perustavat oman paikan - eli tulevat hyvin toimeen taloudellisesti, mutta se ei muuta sitä, millainen ihminen on. Kannattaa varmaan tutustua ihmiseen, ottaa selvää, millainen hän on jne.

En voi luvata, että elämä olisi ongelmatonta, vaikka mies olisi sivistynyt ja koulutettu. Mies on kuitenkin elänyt koko ikänsä aivan toisenlaisessa maailmassa kuin itse. Meillä mies on niin kiinnostunut maailmanmenosta koko maailmassa, että hän varmasti tietää enemmän maailmasta kuin itse tiedän. Mielestäni hän on sopeutunut oikein hyvin länsimaiseen maailmaan, ja joskus minusta tuntuu niin ihmeelliseltä, että hän on joskus voinut elää Intiassa - jotenkin en osaa kuvitella häntä erilaiseen maailmaan ja elämään.

Kokemusta on kirjoitti:

Hyvä että voin olla avuksi. Tuli mieleen, että minkä ikäinen olet? Itse olen siis 21. Tapasin mieheni kun olin 18 vuotias.

Kun luin viestisi, ensimmäisenä tuli mieleen, että tämä tyttö tekee kaiken samalla tavalla kuin minä aikoinani :) Siksi tulikin vähän huoli sun puolesta, koska mulle ei sitten käynytkään erikoisen hyvin. Toisaalta, sain kyllä sellaisen kokemuksen, jota en pois vaihtaisi.
Mutta asiaan. Huolestuin, kun luin että et tiedä tarkemmin miehesi koulutuksesta jne. Kun tapasin mieheni (puhun vieläkin hänestä miehenäni vaikka hän onki jo ex-mies :) hän kertoi minulle olevansa töissä jalokivimyyjänä. En epäillyt, koska onhan Intiassa vaikka kuinka paljon jalokivimyyjiä. Hän kertoi myös käyneensä jotakin opistoa jossa tätä "ammattia" opetetaan. Myöhemmin selvisi, että hän on käynyt neljä luokkaa eli siis käytännössä ala-aste oli jäänyt käymättä. Et voi uskoa, kuinka paljon ongelmia se oikeasti teettää, jos asuu sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikeasti ole käynyt koulua ja jonka kulttuuri on niin erilaista. Kun kerroin hänelle, että eräs sukulaiseni sairastaa syöpää, hän kysyi, onko sukulaiseni syönyt jotakin huonoa. Eli siinä aika yksinkertainen esimerkki, millaisiin asioihin törmäsin hänen kanssaan. Keskustelusta ei oikein tullut mitään, arvaat varmaan, miltä tuntui selittää aikuiselle miehelle tälläisiä asioita. Eli ota selvää ennen kaikkea mitä, milloin ja miten hän tekee, miten kouluttautuu jne. Älä jätä näitä roikkumaan tai kadut myöhemmin. Niin, ja myös minun mieheni puhuu hyvää englantia jne. Hänen oikea työnsä on kuitenkin melko arveluttavaa toimintaa, josta tuli ongelmia meille niin parisuhdetasolla kuin muutenkin.

Puhelinlaskuja minäkin olen surrut aikoinani ja isot ne on ollutkin. Täytyy kuitenkin sanoa, että mieheni soitti minulle melko usein. Puhelut sieltä päin maailmaa ovat aika halpoja, jos ei mitään tunteija jaarittele. Sanoisin, että anna miehesi soittaa sinulle enemmän. Nimittäin se ei ole niin iso raha, että se olisi viisumista paljon pois ja onhan se hänen puoleltaan huomion osoituskin.

Kyllä, leimat passissa ovat plussaa. Mieheni matkustaa lähinnä Thaimaaseen tämän "työnsä" takia. Mutta se ei auta jos hakee tännepäin viisumia, eli ainoa mikä merkkaa on Schengen-alueen matkat eli käytännössä EU-maat.

Mieheni käytös muuttui sillä tavalla, että hän alkoi määräillä. Kerran minulla oli toppi päällä (30 asteen lämmössä)ja hän suuttui valtavasti, kun rintaliivini olkaimet näkyivät. Tapasin myös kerran Intiassa ollessani kaksi suomalaista jätkää, joiden kanssa jäin juttelemaan siitä mitä suomeen kuuluu jne. Mieheni tivasi kauan, mitä puhuimme eikä uskonut että vain juttelimme niitä näitä. Samaan sarjaan meni poskipusut, joita vaihdoin joidenkin eurooppalaisten miesten kanssa (en itsekkään tykkää siitä tavasta, mutta minkäs mahtaa jos heillä on niin tapana) ja kaikki juttelut, katseet jne. Ainoastaan hänen parhaimmat ystävät meni sellaiselle turvalliselle alueelle, mutta he eivät paljoakaan kanssani jutelleet suoraan, eli aina mieheni kautta.

En saanut muun muassa kiroilla (Tuli aika riita kun sanoin eräälle hänen kaverilleen leikilläni fuck off, koska tämä vinoili minulle jostakin)

Sain heittää pois melkein kaikki polvipituiset hameeni, kun tulin intiaan, koska mies ei hyväksynyt sellaista. Näitä esimerkkejä on miljoonia. Kun tapasimme, asiat eivät olleet näin. Hän kehui minua koko ajan, miten kaunis oon jne jne mutta kun olimme olleet jo vuoden yhdessä, hän alkoi kritisoimaan ja sanomaan pahastikin.

Seksi muuttui sillä tavalla, että alussa se oli ihanaa ja kiihkeää, myös seksin jälkeen. Myöhemmin hän oli mukava ennen seksiä, mutta kun homma oli hoidettu, hän muuttui taas äreäksi jne.Sanoin kyllä asiasta usean kerran. En nimittäin ole sitä sorttia, joka sietää mieheltään mitä vain, oli kulttuuri mitä tahansa. Hän kyllä tiesi sen ja yritti hetken käyttäytyä, mutta sitten alkoi taas...Hän ei myöskään aika uskonut sanaa ei, vaikka olin kuumeessa tai vatsataudissa. Että silleen.

Huomaa myös, että ihmisellä sellaisella taustalla ei ole kaikkea tietoa asioista. En tiedä, millainen miehesi on, mutta tämä oma yksilöni ei tiennyt, mitä tarkoittaa ehkäisypillerit tai mikä on orgasmi. Kuvittele, miltä tuntuu selittää nämäkin asiat. Hän ei myöskään ymmärtänyt, mitä tarkoittaa kun nainen tulee raskaaksi eli siis käytännössä miten se tapahtuu jne. Suurinpiirtein ajatteli, että siellä se vauva on jossain mahalaukussa. Ihan oikeasti, jos näkisit hänet, et koskaan uskoisi. Hän näyttää tummalta eurooppalaiselta,normaalilta, komealta mieheltä.

Hänen perheensä oli kylläkin mahtava. Ottivat minut hyvin, vaikkakin ihmetellen. Toisaalta he eivät uskoneet, että minä oikeasti rakastan häntä. Heille olin vain kiva ulkomaalainen vieras. Täältä suomesta lähetin heille lahjoja jne, mutta aina vaan he sanoivat, että en muista heitä enkä välitä jne. Heidän kotitalonsa ja asuinolonsakin olivat minulle shokki, mutta se on jo toinen tarina :)

Ihan rehellisesti, en suosittelisi mitään naimisiinmenoa. Ymmärrät varmaan, että alussa rakkaus on ihanaa ja mies on ihana, mutta et voi tietää, miten tämä kaikki muuttuu. Minäkin halusin mennä naimisiin mieheni kanssa. Hänkin halusi (Tämä olisi tarkoittanut siis myös hänen uskoonsa kääntymistä). Mutta avioehto sanaa hän ei edes tiennyt, saatikaan sellaiseen suostunut. En tiedä miten miehesi voisi suhtautua, mutta se on heidän kulttuurilleen niin vieras ja tarpeeton asia. Siellä mies määrää ja nainen on vain. Mieheni mm. vaati, että ei käytetä ehkäisyä, mutta kun luulin olevani raskaana, hän sanoi että tee abortti tai emme voi koskaan mennä naimisiin, eli siis käytännössä olisi jättänyt mut. Onneksi en ollutkaan raskaana.

Kaikella kunnioituksella sua ja sun miestäsi kohtaan, mutta en todellakaan suosittele että "tuot" hänet tänne omine voiminesi. Haluaako miehesi tulla? Minkä ikäinen hän on? Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Anna hänen tehdä myöskin työtä asioiden eteen. Itse tein sen virheen,että yritin liikaa hänen puolestaan, tein ja tein, ja hän vain odotti että rahakasa tippuu taivaalta. Aina kun oli mahis tulla, hän sanoi että nyt on ongelma perheessä ja rahat menivät sinne. Aina oli uusi selitys, aina joku problem. As soon as possible, oli hänen lempilauseensa. Koskien kaikkea kirjeestä lähtien. Hyvä kun synttärikortit sai lähetettyä, kaikki muu oli silkkaa paskanpuhetta, tyhjiä lupauksia ja muuta.

Sanoisin, että et menetä mitään ainutlaatuista, jos pistät stopin. Minä tein niin, ja ymmärrän vasta nyt että päinvastoin, minä EN menettänyt sitä ainutlaatuisinta; omaa elämääni, itsenäisyyttäni. Jos olisin mennyt hänen kanssaan naimisiin, olisin katunut sitä ja olisin tällä hetkellä suoraan sanottuna kusessa. Mutta minulla on onneksi kauniit muistot ja olemme yhä "ystäviä". Eli aika huonolla menestyksellä, koska hän on edelleen mustasukkainen ja luulee, että olemme yhdessä - Eli samalla vastaus sun kysymykseen, millaista oli erota: hänen mielestään emme ole eronneet. Eli jos en olisi lähtenyt Intiasta pois, en olisi voinut erota hänestä, koska hänen maassaan ei tunneta eroa/avioeroa.

Kysele ihmeessä lissää jos tulee kysymyksiä ja
onnea sulle. En kuitenkaan suosittele "hankkeeseen" ryhtymistä.

Lue lisää

Huom! Intiassa on erittäin vanha ja kehittynyt lääketiede, kuten Kiinassakin. Intialaisen (tiivistettynä) lääketieteen mukaan syöpä aiheutuu juuri omien solujesi häiriintymisestä ja niistä tulee kapinallisia ns. supersoluja. Näitä sissejä ("jotka elävät ikuisesti = kykenenevät uusiutumaan täydellisesti") voi olla tuhansia ja miljoonia elimistöpssäsi, eikä siinä mitää. Biologia on "sotaa". Kuitenkin nämä supersolut hapenpuuteviesteillä elimistösi verisuonien rakentajasoluja rakentamaan itselleen verisuoniston saadakseen happea ja ravintoa. Mikäli ulkoapäin (osa paskasta voi olla "sisäsyntyistäkin") paskan tulo jatkuu ja jatkuu voi elimistössä olla kohta onnekkaita "yksilöitä", jotka saavat verisuonen ja sitten tilanne muuttuukin rajusti. Nyt ei enää riitä että paskan tulo loppuu, vaan elimistöön on tultava "superruokaa", puhdasta ruokaa, "luonnon lääkkeitä" yms. jottei kasvi kasva ja lähettele versoja. Lopun me kaikki tiedämme mahdollisesta syövän hoidosta länsimaissa...Intiassa ja Kiinassa ei syöpää juuri esiinny. Intialainen lääketiede on perustunut nimen omaan sairauksien ennaltaehkäisyyn...turhaa se on itkeä sitten kun maito on kaatunut! Se näkyy päivittäisessä ruokavaliossa samoin kuten "uskontokin", on siis osa Intialaista elämäntapaa.

Moni ei kykene juu ikuna ymmärtämään Intialaista elämäntapaa. Se vaatii kyllä vuosien tai vuosikymmenen syventymisen.

Palapelin kuvan voi nähdä tarvitsematta ja yrittämättä koota sitä!