Muistanpa vielä

Minulla oli se ero, että ekana opittiin ne perinteiset "vanhat" tanssit, valssi humppa ja tango. Foksi ja jenkka tulivat vähän myöhemmin.
Vaihtoaskelta kun tuntui olevan niiin vaikeaa astua vain eteenpäin...

Kursseilla myöhemmin (nykyäänkin välillä) sitten huomasi, ettei oikeastaan "osannutkaan" niitä joskus opittuja tansseja. Kunnes muutaman tunnin jälkeen saa ahaa-elämyksen ja tanssi alkaa taas sujua.

Tanssittavat tanssit ovat jonkin verran muuttuneet sitten nuoruusiän. Haitarivalsseja tai -tangoja ei joka ilta enää soiteta (riippuu tietysti esiintyjästä ja orkesterista), iskelmämusiikki tuntuu olevan tullut jäädäkseen lavoille. Nopeita kappaleita soitetaan enemmän ja ns. kädenalitanssit ovat yleistyneet.

En malta olla kommentoimatta edellisen kirjoittajan ranskalaisia viivoja. Kouluissa joskus minun jälkeeni tuli tapa, jossa oli sallittua ja melkein kai vaatimus, esittää asiat lyhyesti ja ytimekkäästi.

Minun aikanani saattoi esim yo-kirjoituksissa olla em. kaltaisia aiheita allekkain, joista piti kyhätä essee.

Toisinaan ranskalaisilla viivoilla kirjoitettu esitys on selvempi luettava kuin ns. essee-muotoinen...

Jokseenkin kaikki kohdat ovat tuttuja, mitä nyt vielä muistaa.

Erityisen tuttua on se, että joskus kurssilla saattaa tuntea itsensä todella tyhmäksi. Vie oman aikansa, että uudet askeleet/kuviot menevät ns. lihasmuistiin eli hermoratoihin. Se vaatii sinnikkäästi toistoa ja harjoitusta. Harjoittelun tuloksena monimutkaisetkin kuviot menevät lopulta "itsestään" ja automaattisesti.

Sekin on tuntunut todella hyvältä, kun joku on kehunut vientiäni äskettäin opitussa uudessa tanssissa. Toistaiseksi ei ole ollut pelkoa siitä, että oppiminen olisi noussut hattuun. Sen sijaan olen silloin tällöin opettanut joillekin daameille uuden tanssin askeleita/kuvioita, jos daami on ollut siihen halukas. Tästäkin on tullut kiitosta.