jännittäminen

en usko, että jännittäminen koituu uravalintasi tuhoksi. Voi olla, etttä opiskelun kuluessa jopa jollain tavalla totut, kun joutuu esittelemään ryhmä tms. töitä toisille. Mielestäni opiskelijaporukoissa on ollut kannustava henki ja voithan ihan reilusti sanoa jännittäväsi ko. tilanteita.

Harjoitteluissa jne. kuuluukin asiaan, että jännittää vähän, se pitää skarppina, näin ainakin minun mielestäni,kunhan ei ihan paniikiksi kasva jännitys.

Meitä tarvitaan monenlaisia opettajia ja kasvattajia lapsille tässä maailmassa. selviät ihan varmasti.

Vuosien varrella on tullut vastaa monenlaisia työkavereita ja jokainen on löytänyt sen oman paiikkansa olla työyhteisön jäsen ja tavan opettaa/kasvattaa lapsia. Voi olla ettet ole päiväkodissa se, joka aina juontaa kaikki vanhempainillat, juhlat ja muut tapahtumat, mutta annat oman työpanoksesi muulla tavoin. Jokainen puuhatkoon sitä, mikä parhaiiten sopii. Tsemppiä ja onnea urallesi.

Hei.

Minulla on samanlainen ongelma. Joskus tuntuu, että olen aivan liian epäsosiaalinen kasvatusalalle, vaikka yritän ajatella positiivisesti. Tämä on kuitenkin aina ollut haavealaani. Tällä hetkellä tosin opiskelen aivan muuta alaa, koska rohkeus ei ole riittänyt hakemaan lastentarhanopettajaksi tai luokanopettajaksi. Opiskelen suurtalouskokiksi ja onhan tällä alalla mahdollisuus päästä vaikka päiväkodin keittiölle ja ehkä sitä kautta sitten tulee vielä joskus innostus pyrkiä lastentarhuriksi. :)

Voin rehellisesti kertoa lintsanneeni esim. lukiossa kaikki esitelmät. Silti töissä päiväkodissa en jännittänyt ja ala-asteellakin yksinäni puhuin lapsille luokan edessä eikä jännittänyt. Ehkä se ei sitten tunnu esiintymiseltä samassa mielessä kuin joku kouluesitelmä.

Ihanaa, että täällä tuli jo nyt aloittajalle rohkaisevaa palautetta. Olen jotenkin tottunut siihen, että toiveammattini aina tyrmätään ja minua epäillään ujouteni vuoksi alalle sopimattomaksi.

Yhdeltä lastentarhanopettajalta entisessä työpaikassani sain kuulla ensimmäistä kertaa POSITIIVISTA palautetta ujoudestani. Muut ovat valittaneet aina ja kaikkialla, miten pitäisi olla rohkeampi, puheliaampi jne. mutta siellä tarhassa itsetuntoni koheni huomattavasti, koska yksi tarhuri oli niin äärettömän rohkaiseva minuakin kohtaan ja aina kehui. Hän ei koskaan sanonut negatiivisesti, että pitäisi olla rohkeampi vaan kehui, miten hienosti osaan rauhallisuudessani olla lasten kanssa ja miten paljon minusta on apua aroille lapsille.

Hän ja muutenkin tuo kokemukseni sai minut uskomaan siihen, että monelaisia kasvattajia tarvitaan ja myös hiljaisempi pärjää.

Itse en usko koskaan tulevani yhtäkkiä supersosiaaliseksi ja puhepadaksi eikä tarvitsekaan, mutta haluan luottaa siihen, että opin paremmin hyväksymään itseni tällaisena ja sitä kautta myös saamaan rohkeutta. Uskon, että sinullekin käy näin. Ei meistä tarvitse tulla rohkeita esiintyjiä ja puheenpitäjiä. Työyhteisössäkin tarvitaan monenlaisia ihmisiä, kukaan ei ole parempi kuin toinen.

Vaikka opettajan työssä ollaan paljon esillä, niin ei se mielestäni ole silti pelkästään esiintymistä vaan kykyä tulla toimeen lasten kanssa, ymmärtää heitä ja taitoa olla lapsen elämässä yksi tärkeä aikuinen. Myös kuunteleminen on tärkeää. Mehän kummatkin tämän olemme huomanneet, että vaikka kouluesitelmät saa kauhun ja paniikin valtaan, niin lapsiryhmän kanssa toimiessa sitä ei esiinny. Mielestäni se on yksi hyvä merkki siitä, että meillä on taito asettua lapsen maailmaan.

Eniten minuakin pelottaa ajatus yliopiston ryhmätöiden esittelystä ja muusta esiintymisestä ja vaikkapa opetusharjoittelusta, kun siinä taas koen esiintyväni, koska tiedän hyvin, miten minua tarkkaillaan ja arvostellaan. Ihka oikea työ, josta minulla on hyviä kokemuksia, taas ei tunnu siltä, koska en siinä tavallaan kuitenkaan esiinny.

Muun muassa näiden kaikkien pelkojeni takia opiskelen nyt toista alaa, mutta toivosta en aio luopua. Sanokoot kuka tahansa mitä ikinä tahtoo, niin luokanopettajaksi tai lastentarhanopettajaksi minä joskus toivon päätyväni.

Ekan vuoden opiskelija samaisesta paikasta terve, jos yhtään lohduttaa niin meitä on siellä sitten ainakin kaks =) muuten kanssa sosiaalinen jne.mut esiintyminen suorastaan halvauttaa.Töissä päiväkodissa ei haitannut ollenkaan, koulussa tuskin pystyn välttämään tilanteita.

Kiitos rohkaistavista vastauksista, on myös helpottavaa kuulla, etten ole alalle aikovista ainut jännittäjä. Tsempataan me kaikki jännittäjät haaveemme puolesta, eiköhän me tästä selvitä! :)