Sanomien etusivulla!
Ryanairilla on tämän päivän HS:n etusivulla mainos. Niin ei ole tapahtunut kuukausiin. Mistä on kyse, lopun alkuako? 100.000 lentomatkaa loka-helmikuun aikana myydään pelkkien verojen ja matkustajamaksujen hinnalla.
Näkyy olevan aika paljon myös Tampereelta lähteviä vuoroja mukana. Hahniin meno-paluita saa alle 30 euron, m/p:uun Bremeniin, Lontooseen ja Dubliniin saa kahdella kympillä.
Hinnat tuntuvat pätevän ainakin 20 hengen varaukseen asti. On siinä taas etsimistä lennoissa, jos haluaa maksaa ainakin 200 euroa, kuten silloin tällöin tällä palstalla esiintyvät mielikuvitusmatkaajat kertovat tekevänsä.
Poikkeuksellinen juttu,
4
729
Vastaukset
- Lentä Väinen
Vastaavia kampanjoita on kyllä ollut aikaisemminkin Hesarissakin.
- asiaan,
mutta ymmärtävästä lukutaidosta olisi apua!
En tuossa avauksessa väittänytkään, etteikö Ryanairilla olisi ollut koskaan mainoskampanjaa Helsingin Sanomien sivuilla. Kirjoitin ´Niin ei ole tapahtunut kuukausiin.´Eikä olekaan.
- citysurffari
Yesh, Dubliniin kax neljälläkympillä meno-paluu joulukuussa. Hienoa! Mainoksessa horistiin jotain, että ennnen torstain keskiyötä varatessa - en tiedä pitääkö kutinsa, mutta tämä typy hoiti homman heti ;))
TMP-Bremen-Malaga alle 50€! Pari tuntia Bremenissä. Frankfurtin kautta joutuu aina yöpymään, vaikka hienosti meni sekin reitti.
Hahnin kentällä on punkkatiski, josta sain huoneen 7 kilometrin päässä sijaitsevasta Gasthaus Wagnerista 33,50€ aamiaisineen ja kuljetuksineen. Karl-Heinz haki farmarillaan ja palautti aamupalan jälkeen kentälle. Palvelu pelaa Saksassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917