Kollaa kesti, entä Kollaja ?

Katainen ehdotti hallituksessa keskusteluja Kollajan ja Vuotoksen altaista, ja niihin liittyvän lisävesivoiman rakentamisesta.

No keskustella kyllä kannattaakin, sillä noiden alueiden tiimoilta ei liene helppoa ratkaisua olemassa ja siksi niistä pitää mahdollisimman tarkkaan keskustella sekä tehdä sellaiset selvitykset että niistä saa tolkkua kaikki, joita ne fyysisesti koskee.

-60 luvulla kun Lokan tekoallas rakennettiin tuhottiin energiatutannon alttarille, 3 kokonaista kylää ja laajoja niin maisemallisia kuin paikalliseen elinkeinoihin vaikuttavia alueitakin. Kokonainen ja erittäin arvokas suomen suurin aapasuokin, Posoaapa jäi tuon altaan alle.

Ollaanko nytkin tekemässä samankaltaisia tarpeettomia ratkaisuja. Kollajan tiimoilta tekoallas kuivattaisi reilu 30 km kauneinta Iijokea ja sen myötä vaelluslohen nousua estettäisiin, joka taas vaikuttaisi suoraan ko. kalalajin lisääntymiseen ja sitä kautta kalastukseen. Alueelle suunniteltua virkistyskalastusalueen kehittäminen jouduttaisiin lopettamaan ja näin tehtäisiin taloudellista hallaa alueen ihmisten elinkeinomahdollisuuksille, sekä vaikeutettaisiin suomen satojen tuhansien harrastekalastajien virkistys mahdollisuuksia, ja kalatalouteen liittyviä toimintoja.

Mikä sitten olisi tuon altaan rakentamisen tuottanma hyöty, energiatalouden tiimoita? Laskutavasta riippuen lisävesivoimalla saataisiin 40-120 megawattia lisätehoa jo olemassa oleviin voimaloihin nähden eli se olisi vain n. 35.s osa siitä mitä esim. uuden olkiluotovoimalan tuottama 1600 megawattia on. Nykytekniikalla voidaan tuo hyöty saada uusimalla nykyisiä vesivoimaloita, ja tehostamalla niiden käyttöä.

Toisin sanoen varsinainen energiataloudellinen hyöty on melkoisen mitätön, kun sitä lähdetään vertamaan sen aiheuttamiin menetyksiin. Varsinaisesti altaan alle jäisi vain vain 3-4 tilaa, mutta altaan kooksi tulisi kuitenkin n.470 km2 ja se hautaisi alleen myös 3 natura kohdetta.

Pvo.n etujen etusijalle pitää asettaa kyllä yleinen etu, ja varsinkin alueen ihmisten mielipiteet. Alue on myös kansallisesti merkittävää luontoaluetta ja mieluimmin näkisin että sitä pitää kehittää vaikka matkailullisesti, kuin antamalla se vesivoimaloiden energiavarastoiksi.

Jos halutaan lisävesivoimaa, kuten Paavo Väyrynen edellyttää, niin rakennetaan voimaloita Kuusamoon Kiutakönkääseen tai Oulankajokeen tai Juumankoskeen. Ei tarvitsisi edes tekoaltaita. Tosin ex- kansanedustaja Saapunki voisi katsella kieroon ko. rakentamista, kun se koskettaisikin omaa elinaluetta.

8

435

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhavennamolainen

      Jaahas.Taas se alkaa.Kovasti on tutunkuulloista tekstiä.Johan tämäkin aihe oli ajankohtaisohjelmassa noin kuukausi taapäin.

      Mahtaneeko tässä lainauksessa olla sanaakaan Käden omaa tekstiä?Tuskinpas.

      nyt kyllä Vanhavennamolainen ottaa teklehvoonin ja rimpauttaa Olli-Pekalle ihan Yleen asti.
      Eiköhän suurapuja tule ja Sassiin, kun kerron moniloikkarin peesailevan ex-opetusministerin avulla mahkuja mahtua Kykypuolueeseen.

      Kuten Jaakko Lassila lainaillessaansa liikaa totesi TOSI ON.-ja miten loppujen lopuksi kävikään??

      Kyllä tämä ohjelma ja aihe löytynee Ylen arkistoista.Tarkastetaan samalla oikeinkirjoitusasu, ettei kopiotekstissä ole liikaa asiavirheitä.

      Muutoin vanhavennamolainen ihmettelee, miten alhaisella älykkyysosamäärällä ja huteralla koulupohjalla Käde kuvittelee lukijoiden olevan, koskapas luuloittelee lainatekstien kartuttavan kannatusta?

      Käden kyseenalainen tyyli tehdä politiikkaa...

      Kaikki enemmänkin kotonansa iltasatuja lapsilleensa lukeneet muistanevat sadun Keisarin uusista vaatteista?

      Tääs opettavaisessa sadussa keisarin uusiksi hoviräätäleiksi ilmestyi huijarit, jotka väittivät pystyvänsä kutomaan maailman kauneimman kankaan.
      tarveaineet olivat kultaa, silkkiä ja hienoimopia materiaaleja,kjoista huijareiden piti valmistaman loistelijain kuosi mitä kuunaan päivänä oli nähty.

      Koko hovi ihasteli, kuinka kaunis kangas oli, vaikka todellisuudessa petkuhuiputtajakankurit olivat varastaneet tarveaineet.
      Kukaan ei uskaltanut sanoa keisarille totuutta, mutta viimein eräs pikkulapsi huudahti:
      Keisari on ilman vaatteita.

      Samoin on Käden politiikan uskottavuuden laita.Parhaat paikat kavereinensa pitäisi saada, Vaikka mitään näkyvää tulosta ei ole mitenkään mahdollista äänestäjille esitellä..

      Juu, voisin taas kääntövääntää kirjoituskielen SUomen sekamurteeksi, mutta koskapa se oilenee liian vaikeaselkoista ketjun aloiottajalle, jätän sen vielä tässä vaiheessa pois.
      Lyöntivirheet jätän kaikille laskettavaksi.

      Muistattehan silti, että..
      Todelliset asiakeskustelut käydään todellakin muualla, ei täällä tällä saitilla ja Käden kanssa.

      • pakko todeta

        että olet tosi säälittävä tapaus.


      • pakko todeta kirjoitti:

        että olet tosi säälittävä tapaus.

        arin teksti oli ok silti aikaisempien kirjoitusten valossa olen vanhnavenamolaisen puolella.


      • flaamilta jotain
        wonterghem kirjoitti:

        arin teksti oli ok silti aikaisempien kirjoitusten valossa olen vanhnavenamolaisen puolella.

        koska kirjoitus oli Arin, niin sinä olet vennamoisen puolella? Oletpa typerä tyyppi. Eli teksti ei merkitse persuille, vaan se kuka sen kirjoittaa. Olisiko suhtautumisesi kirjoitukseen toinen, jos sen tekijä olisi Soini? Samaa voisin kysyä vennamoiselta.


      • Vanhavennamolainen
        flaamilta jotain kirjoitti:

        koska kirjoitus oli Arin, niin sinä olet vennamoisen puolella? Oletpa typerä tyyppi. Eli teksti ei merkitse persuille, vaan se kuka sen kirjoittaa. Olisiko suhtautumisesi kirjoitukseen toinen, jos sen tekijä olisi Soini? Samaa voisin kysyä vennamoiselta.

        Kummalla pääsee kulkuneuvoa vaihtamatta Kontulasta Kivenlahteen?
        Ei tässä Timoja tarvita. Vanhavennamolainen kannattaa Metroa, Timo kylläkään ei.

        Tuossa toisessa ketjussa Käde kehuskelee katselevansa keskivertoa älykkäämpänä ihmisenä televisiosta vain dokumenttiohjelmia.

        Media-assarin pätevyyskövaatimukset hädintuskin täyttävä tapa etsiskellä lähdematskua.
        Kaikk vähänkin älynystyröitäänsä vaivaavat ja aikaansa seuraavat immeiset tietävät, että
        Käden avaukset on johdonmukaisesti kopsattua kamaa.

        Ei tuollainen toiminta herätä luottamusta lainkaan.Kyllä sitä pitäisi kyetä itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan , mikäli aikoo olla jotakin.Tämä viisaus pätee alalla kuin alalla.

        Toiseksensa on se ruskeakielisten peesailijoiden jämäjoonasjoukkue. Heillä ei ole mitään eväitä piikkipaikoille.Siitähän tapaus Kädessä on pohjimmiltaan kysymys...


      • wonterghem
        flaamilta jotain kirjoitti:

        koska kirjoitus oli Arin, niin sinä olet vennamoisen puolella? Oletpa typerä tyyppi. Eli teksti ei merkitse persuille, vaan se kuka sen kirjoittaa. Olisiko suhtautumisesi kirjoitukseen toinen, jos sen tekijä olisi Soini? Samaa voisin kysyä vennamoiselta.

        Jostain lapin asioista merkitse mitään nyt olaan menossa kuntavaaleisiin, jolloin oman kunnan asiat ovat etusijalla, eli vedetään reilusti kotiinpäin.
        Arin kirjoitus sopii julkaista uudelleen ennen seuraavat eduskuntavaalit, siitä ennen ovat kunta ja EU vaalit.


      • Arin ajattelu
        wonterghem kirjoitti:

        Jostain lapin asioista merkitse mitään nyt olaan menossa kuntavaaleisiin, jolloin oman kunnan asiat ovat etusijalla, eli vedetään reilusti kotiinpäin.
        Arin kirjoitus sopii julkaista uudelleen ennen seuraavat eduskuntavaalit, siitä ennen ovat kunta ja EU vaalit.

        ei pohjaa vain tuleviin vaaleihin, vaan on yleipoliittista pohdintaa. Ei pidä elää noin suppeaa maailmaa, kuin Kotkassa tunnutaan tekevän. Ko.n kaltaiset asiat kuuluvat muillekkin kuin lappilaisille, sillä noistakin asioista päätökset tehdään kuitenkin Helsingissä, kuten koko suomen poliittinen suuntaus.


      • Arin ajattelu kirjoitti:

        ei pohjaa vain tuleviin vaaleihin, vaan on yleipoliittista pohdintaa. Ei pidä elää noin suppeaa maailmaa, kuin Kotkassa tunnutaan tekevän. Ko.n kaltaiset asiat kuuluvat muillekkin kuin lappilaisille, sillä noistakin asioista päätökset tehdään kuitenkin Helsingissä, kuten koko suomen poliittinen suuntaus.

        muita murheita, päällimmäisenä on tällä hetkelle missä ja mihin suuntaan pitäisi kuolleita muslimeja haudata.
        Meille Kotkassa tule sähkö samasta paikasta kun Amerikassa George Bush vastasi että seinärasiasta se tulee, miksi emme uskoisi häntä kun näin on asia täälläkin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1059
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      189
      758
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      695
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      203
      672
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      645
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      605
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      545
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      36
      474
    Aihe