Kirjoita otsikkoon nimi kumpaa äänestät, niin katsotaan mitämieltä väki täällä on.
Kumpaa äänestät ulos ?
GALLUPpi
20124906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 201
Vanhimmat
pellet pihalle
Einari ulos ei mitään ällöttävämpää hörötystä voi tulla kenekään muun suusta .Tosi nuori ei sovi joukkoon. Hänen on parempi jatkaa opintojaan ja aikuistua ennen kun menee kertomaan kaiken nähneenä.Ällö
Einari on siinä määrin epätavallinen nuorimies, että pysyy takuulla yleisön ansiosta talossa pitkään. Onhan aiemminkin persoonallisuudet pärjänneet (vrt. Perttu ym. pellet). Suomen BB osallistujat on muutenkin ihan tylsiä, särmättömiä toistensa kopioita, joista on vaikea saada viihdeohjelmaa tekemälläkään. Kaikki samanikäisiä nuoria. Koko homman viihdyttävyys rajoittuu masturbointiin, dokailuun ja peiton alla kähmimiseen. Räväkkyyttä! Meininkiä! Erilaisuutta! Tommosia perustaviksia näkee ihan tarpeeksi kameroiden tällä puolellakin.
siis kirjotit kyllä tosi asiaa. ihan on totta mitä tuossa kerroit
oon samaa mieltä jotenkin tulee huono mieli kun kattoo einarin naamaa :S
kukakohan se pelle on....
Einari pois
Tottakai henri tippuu. vaikka kaikki sanoo einaria vastaan, selväähän se on että kannattajat ei paljon jaksa täällä riitaa haastaa ja paskaa jauhaa, joten nähdäämpä äänestyksessä että Einari voiton vie. Harmi, itse pidin enemmän henristä. ei voi mtn. henrihän on aivan normaali, hiljainen, massan mukana menevä. ei sitä erota, einaria äänestetään. love ya! =)
ULOS!
Eihän se ole edes hauska/viihdyttävä, vaikka ois voinu luulla (jokainen noista kilpailijoista on ihan erilainen ku anto ymmärtää!) TYLSÄÄ PORUKKAA!!!
kahta "erikoista" ihmistyyppiä; hyvällä tavalla erilainen ja huonolla tavalla erilainen. Einari edustaa EHDOTTOMASTI tätä jälkimmäistä. On ihmisiä jotka ovat söpöllä ja hienolla tavalla erilaisia, ja sitten on tätä kakkostyyppiä, eli Einarin tyyppiä, siis totaalisia WEIRDOJA ja erittäin kuvottavia sellaisia. Siis hän on jopa niin omituinen/omalaatuinen, että se on jo aika huono juttu.. Sitä mieltä minä ainakin olen.
EINARI NARI, PIERI JA PANI!!!
Haahhaaahhahheeehhhaaaaah!!!!! :D
Einariin, kun en ole niin syvällisesti häneen "tutustunut", mietinkin siksi sanaa VIIHDE. Jos kertomasi asiat koetaan viihteenä, ollaan todella kaukana siitä!
Minulle tämä ohjelmaformaatti on tarinaa ahtaassa yhteisössä pärjäämisestä, luonteitten yhteensopimisesta, ulkopuolella BB:n elämää eletystä elämästä ja sen vaikutuksesta nykyelämään BB:n tiloissa. Moni on varmaan lähtenyt mukaan "tutustuakseni itseeni paremmin" ja nyt sitten kokee monia juttuja ihan kamaliksi, kuten sen, että ei saa tupakkaa, kun talossa on vääränlaista porukkaa, kun ei enää jaksa sietää ketään, kun on ikävä omia kavereita (vaikka näistä ei tietysti saisi puhella, ettei lennä talosta pois). Jokaisen on vain yritettävä sietää, aluksi omaa itseään ja sitten muitten muuttumista.
Jos ei tule yhtään sellaista KESKUSTELUTILANNETTA, jossa kukin saisi sanoa jokaisesta kaikkien kuullen, mitä hänestä ajattelee, tällainen BB:n katselu on turhaa. Kaikilla on ajatuksia ja kun päiväkirjahuoneessa jotain sanoo, se voikin osua omaan nilkkaan.
Kyllä tuotanto tietää, että mm. musiikki on hyvää terapiaa nyt ahdistuneille nuorille ja sille "lehmälle", huolimatta siitä, onko musikaalinen tai ei. Kaikki ovat "junaa odotellessaan" näyttäneet omia luomisvimmojaan, antakaa heille nyt jo vapautus ja VAPAAEHTOINEN toteutumismahdollisuus esm. roolileikeissä.
Ikäihmisenä olen pitänyt ohjelmasta, vaikka katson sitä tietenkin aika eri näkövinkkelistä kuin itseäni paljon nuoremmat.
Järjestäkää nyt vaikka A.Kiven päivänä jotain, joka saisi nykyajan A.K:t tekemään oman "sydämeni laulun".
Toivossa on mukava elellä.
lähteä kotiin. Näkemiin Einari
nii eikka pihalle. ja heti.
Oon samaa mielt.Eikka ulos!
jklksk
Einari ulos talosta. Henri on tosi fiksu tyyppi! En ymmärrä tuota pomotus juttua, miksi hel**tissä porukka ei sano suoraan, et nyt se pää kiinni... Tuskimpa Henri edes tietää tuota, mutta toivon et Eikka häipyy:)
Henri pomo on niin täynnä itseään, että se ei edes tajua, mitä sille sanottais.
Sen tyypin kujeet on nyt nähnty. Kaikkein viimeisin toilaus oli se ihmeellinen pahantahtoinen nimeäminen Henrin ja Henrin kaverin suhteen talossa.
Kiero tyyppi -> ulos
Henri voi tuoda tuohon taloon sen verran säpinää, että katsottavaa riittää.
Einarille annan miinuspisteen ja Henrille kaksi pluspistettä. Taidan antaa niitä plussia lisääkin, pätäkkää on.
Annan Henrille pisteen ja Hekalle - pisteen joka kerta kun näen Hekan kuvassa.. on se komea tyyppi.
Einari on feikki ilmiselvästi.....ja sitten taas Henri on oma itsensä,joten mitä sitten vaikka nyt vähän pomottaakin välillä....
Ei ees!Henri määrää siks ettei muuten kaikki vaa hölöttäis ja pölöttäis, ja siit ei tulis mitää!
einari no paras pillu-henri ulos talosta nyt =/
toivoin että henkka putoisi mutta nyt ei vaan niin käynyt :(
mä en voi sietää sitä "ns" jätkää. Se on ihan idiootti tai sit sillä on päässä jotain tosi pahasti vialla!
.....................................................
heti pois!!!!
Heka on liian psyko-hermo. Liian tavis amis. Akkamainen jätkä.
kyseinen henkilö ei saa mussa muuta kuin punaisen valon vilkkumaan,ulos ruudusta!
qqq
mä kyllä sanoisin että eikka ulos.. kuka jaksaa kattoo eikan ilmaa maalailua ja HIIRVEETÄ laulu ääntä.. talossa tarvii olla yks jämpti ihminen ketä antaa ohjeita.. jos semmoista ei olisi ni mopo karkaisi kädestä. kaikki onvat ihan kakaroita siellä. että toivottavasti yks kurinpitäjä jää taloon ennenkuin 10.nen pelleä.
olen samaa mieltä..ehkä heka ei oo ihan täysin päässyt vauhtiin..mutta monestihan se on niin että ensin tarkkaillaan ja sitte toimitaan..eikä heti juosta nuolemaa vieraita eukkoja yms...
Einari ulos sen toilailua jaso kattoo mut nyt riitää hiplaa ja lähentelee vaa kaikkia vaikka tietää että kaikki ei siitä pidä vaik henri ei mikää paras musta mut mielummin se kun eikka. toivottovasti tänää kuuluu ne ihanat sanat "Einari sinulla on minuuttu aikaa poistua talosta " :) aaah
olinko heka?
joo, Heka saisi jäädä vielä
Henri on talon v****maisin tyyppi. Säälittävä pikkupoika, joka yrittää niin kamalan paljon päteä ja komentaa, kun ei muuta osaa.
Henri taitaa tykätä hieman liikaa itsestään ja muiden pomottelusta. Henri ulos ja vähän vinkiää!
Molemmat voisivat lähteä talosta mutta Henri ensin.
Einarille miinuksia.
RunkkariEikka vidduun sieltä talosta ja heti!
runkkaa............!
.....:)
Veikkaan että Supi vetää kumminkin mieleisensä tuloksen hatusta, ihan riippumatta siitä mitkä lukemat maksuääniä todellisuudessa tulee. En lahjoita heille rahaa.
ULOS !
Näinkö on? No minä saatan olla samaa mieltä, mutta kuiteskin haluaisin Eikan ulos talosta:) Henri kylläkin voi pudota, koska Einarillakin on omat faninsa, joita aika paljon onkin. Lisäksi olen alaikäinen, joten en edes saisi äänestää;D
Jos Einari lähtisi, niin talossa ei olisi sen jälkeen enää ainuttakaan värikästä ja persoonallista tyyppiä. Muutenkin BB-porukka on huomattavasti ankeampaa kuin vuosi sitten. Joten pomottaja-Henri ulos.
PEKKA LÄHTEE KOTOO
ei jaksa kuunnella sen lässytystä enää.
näin on seki vaan runkkaa siel :D
Onkohan runkkaaminen kuitenkin aika normaali asia ? ei eletä mitään keskiaikaa !!!!!!!!!! Ja kaikki on taviksii bb talossa. Oikee suomalaisii massoi. Ainoostaan einari on sellanen vähän päässä vikanen et sais jäädä meinaan sitä on kiinnostavaa kattoa.Ja toistan : etkö koskaan ole muka itse runkannut ? Jos vastasit kieltävästi, olet outo.
tottakai
Einari erottuu joukosta,ei todellakaan mitään massaa...Hauska katsella sen omituisuuksia :) On harmi jos Eikka lähtee.Henri kotiin!!!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Eikka on niin erinlainen persoona ja siksi kuulee vielä jäämään taloon.
Hena ihan hyvä tyyppi, kunhan muistaa olla määräilemättä.
Eikka luo valoa muuten niin värittömään porukkaan tolla nörtti/bimbo/lady tyylillään.Ja kuka sit enää terskaa ulkoiluttais katsojien iloksi elle eikka:)
ulos ulos
Mun mielestä hänen pitäisi jäädä.
Henri saa jäädä BB-Taloon kyllä Einari lähtee pois
Toivottavasti Einari. Vastenmielisempää ihmistä ei näillä leveysasteilla ole pitkään aikaan nähty. Hyi helvetti!!!!!
EINARIA ÄÄNESTÄISIN!
Einari on tähti Henriin verrattuna, mukava, yllättävä,hauska showmies. Henri on 13 tusinaan mies, jolla ei ole mitään annettavaa. Einari on joutunut persoonallisen tyylinsä vuoksi tietyn joukon hampaisiin, Timon, Sadun ja muutaman muun. KADI ja Jarkko mm. on Einarin hyviä ystäviä. Nimeämisissä Einari 11 ääntä, Henri 10, aika tasan. Siksi EINARI huikeana heppuna JÄÄ!! plussat Einarille! Einarin tukijat ,äänestämään Einaria jäämään!
Einari ulos talosta!! On niin ällö tyyppi
Einari pihalle......
Einarin ulos kyllä. Henkka on järkevä tyyppi, ja tietty söpö ;)
Henri lähtee kun leppäkeihäs tänään. Ensiviikolla Eikan kanssa äänestyksessä on Satu.
En todellakaan äänestä, mutta Einari saisi lähteä ilmaa pilaamasta.
Einari vois vaikka lähteä kotiin, ku sehän edustaa tätä tiettyä vähemmistöä, kun taas Henkka on aidosti, oikeesti oma itsensä ja koettaa pitää hyvää tuulta yllä. eli Einari.
Ehdottomasti Eikka pois talosta!!
E
H-
No tottakai äänestän Eikan ulos! Erittäin ärsyttävä ihminen, joka puhuu koko ajan ja naisia hipelöi.
toinen (Henri siis )on jääräpää ja liika itsekeskeinen ,mutta on silti ryhmässä toimiva ja kun hänelle porukka sanoo niin kyllä hän varmaan antaa paremmin tilaa toisillekin eikä pomota. No
niinkauan onkun tilaa siihen on ja muut ei osaa.
Einarillaki hyvät puolet ja on seurallinen toisten kansa tekee ja valmis on tehtäviin ja ei valita hauska on monessa mielessä .Se on todella tekemiset yhdessä kaikkea ja huomioida ja osata olla yhdessä kaikkien kanssa ,tärkeämpää, kuin kuteminen petissä joka ällöttää ihan jo, noilla (Tiina ja Timo )ei muuta tekemistä kuin nuolla toisiaan .Pitäs porukan vähän enemmän antaa tilaa olla kaikkien kanssa jokaisen KAVERINA JA
ei sitä liian omistavaa oloa sinne. Hajottaa vois sen kutuparin sieltä ,toinen pois vain . ja yks uus jäsen Tiinan tilalle sinne.
Tiina onneksi menikin pois nyt pois seuraavaksi
jompi kumpi kutuparin osapuoli tuota ei kauan viitsi katsella .
Nythän se lähtee varmaan Eikka näyttää siltä ja silloin muuttuu varmasti tunnelma talossa kun
yks erilainen lähtee pois ja ehkä se on hyväki tulee esille ne jotka vähemmän tulleet esille tähän menessä talossa ,saavat tilaa ja tilaisuutta
ja toivotaan Tiinantilalle uusi ihminen
veikkaan vaan että noin menee! ite en kyl äännestä! eikka voi pysyä talos aika kauan mut voita se ei!
Einari pihalle ja Henri jää taloon, fiksu ja asiallinen nuori mies.
Eikka on todella typerä kaveri. Hyi s**tana!
Eikka on ärsyttävän näkönen, ärsyttävän naisellinen, ärsyttävästi elehtii. Yhtä ärsyttävä kun Jorma Uotinen. Ei osaa jutella mitään ainakaan miesten kanssa. Kotia vaan. Henkka on ihan ok tyyppi.
no jo on teidän älyn taso alhainen jos äänestätte ihmisen ulkonäön perusteella.ei tämä ole mikään miss /mister kisa. kyllä henkka on myös tosi mahtava tyyppi ,kun sen juttuja kuuntelee niin oikein maha sattuu ja vesi valuu silmistä, ja vitut henrillä ei ole mitään annettavaa katsojille ,tusina kamaa
Eikka heitää tänään keikkaa ulkomaailmaan. Henkka on BB talon paras mies.
Eikka heittää keikkaa kotio tänään, ainotossut vaan vilahtaa...
Sairas kaveri tuo henri, se ulos ja heti!
Henri pois, on liian tylsä.
Einarin touhuja kattellessa ei koskaan tarvi pitkästyä, koska aina tapahtuu jotain. Ja vaikka välillä meniski yli, niin sitä parempi! :D
einari ulos !!!
HENRI ON FIKSUIN
henri jää sisälle mutta einari joutaa todella pois talosta sitä ei siellä tarvita ollenkaan... eli henri on todella paras joka pysyy talossa...
Henri on hirvee pomottaja ! se ulos !
Henri on kauhea pomottelija ja Eikkaa on hauska seurata:D
en sillein kauheesti dikkaa siit.. se tippuu
kun on
Einari ulos talosta heti!!!!!!!!!!!!!!
kun on
eikka pitää yllä tulevaisuutta talossa
juu
Henri ulos ja äkkiä. Jos talossa olevat ihmiset sanoisivat sille suoraan että lopettaa pomottelun niin niitähän moitittaisiin siitä. Eikka on omalla tavalla mukava ihminen. Se pitää huolen muista. Henri ajattelee vain itseää. Henri ULOS.
Kaikki, joilla on vähänkään järkeä päässä tai kykyä ihmistuntemukseen, äänestävät Henrin tänään ulos. Einarin kaltainen persoona saattaa olla monelle ainoa syy katsoa koko ohjelmaa! Jos Einari lähtee, voisin lyödä vetoa, että katsojaluvut romahtavat. Einarin touhuja on mukava seurata :)
Lutunen Einari voittakoon kisan, on ihan koskematon poika, kunhan vain esittää kokenutta. Erilaisuus on rikkautta, Einari on erilainen, mukava seurata häntä, olen selvännäkijä ja hän tulee voittamaan kisan!!!Se hänelle suotakoon!!!
Einari erilainen? Todellakin, osuit asian ytimeen..
Päästään pahasti vialla oleva ituhippi joka saa suomen sekaisin.. Ettekö ennen ole nähnyt vajaaälyistä ituhippiä koko perheen paskamyllyssä..
Paskaa jotai tuutista suolletaan, ituhipit nyt äänestämään kaimanne jatkoon, joka bb-fanin unelma, EINARI!!
WOOOOHOOOO EINARI!! Go for it ituhippien kruunaamaton keikuningas! :)
Mikä se sellainen ituhippi on? Anteeksi tyhmyyteni, mutta voitko vastata? Jokainen saa äänestää Einaria jos haluaa,ja fiksut äänestää,jotka osuvat asian ytimeen. Oletko kateellinen kun hän saa jäädä? Ketä itse äänestät?
kaaressa ja pitkälle!!!aika erikoinen mun....hilpaaja hyi saameri tommostako pitäs ihailla!!!!???????????????
Einari saa minusta tippua koska se on ollut niin montakertaa äännestyksessä!. Ja muutenkin en tykkää Einarista yhtään!!
Pelottavan kammottavan yököttävä teini... PIHALLE!!
pervoeinari ulos
Einari ulos.
Olen sitä mieltä, että Henrin tulee poistua talosta tänään. Hän on pomottanut muita asukkaits jo aivan tarpeeksi, eikä kykene tekemään kompromisseja tai kuuntelemaan muita. Sen sijaan hän vaatii muita tekemään kuten itse haluaa. En tiedä kestäisinkö itsekään hänen käytöstään, jos olisin talossa. Ja mitä sitten Einariin tulee, hän on aito, syvällinen ja lämminsydäminen ihminen, joka ei varmasti tekisi pahaa kärpäsellekään. Hänen kaltaistaan persoonaa tarvitaan talossa. Saisi minun puolestani voittaa koko kisan.
todellakin ulos...
einari pihalle talosta jä äkkiä!
se on niin ällöttävä.
kuka sitä jaksaa kattella en mä ainakaa!
ja sitä paitsi se on ollu siinä tilantees jo kerran niin miksei nyt pois?
POISPOISPOISPOIS.
HYI.
ulos vaa
Henri ulos talosta, se on tylsä, eikkaa on hauska kattoo :D
Henri lähtee....se on iha kamala niiku eikkaki mut henri pois.
Einarinari pieri ja pani.
...että Einari siltä lähtee.
einari ukos
mä en jaksa enään kattoo tollasta yliammuttua pelleilyä!!
HENRI ON ON AIVAN PERSEESTÄ.. IHME KOMENTELIA, EI TOLLASTA JAKSA KATELLA TEEVEESSÄ.. HENRI ULOS JA VAUHDILLA!!!!!!!!!!!!!1
Sehä o jollain tapaa saman näkönen ko BB Perttu. Ei hyvä.
HENRI pois! Liian tavallinen, muistuttaa yhtä kortelaista naamasta, mikä ei ole hyvä asia, sillä se on täysin jälkeenjäänyt mulkkuaivo. Muuten kyllä hyvä, että henri on pomottanut siellä, ei ne muuten osais tehä mitään. seuraavaksi POIS SE SATU tai se joka vaihtaa sylkeä sen yhen ukon kanssa. on NIIN ÄRSYTTÄVÄÄ, KUN SE MUSSUTTAA JOTAIN JA SILMÄT RÄPSYY KOKO AJAN, JOKU VAMMANEN!? SATU POIS!
einari pois
Ei kestä kattoo noin outoa tapausta!
Tosta Satun silmänräpyttelystä..Tuskin se sitä tahallaan tekee,meiän yks sukulainen joutuu vähän väliä räpytteleen,ku sil on joku semmonen et silmät "kuivuu" ja räpyttely kuulemma auttaa..Tai sit jos käyttää piilareita nii jotku räpyttelee vähän väliä..Nii ja sit tosta Satun ja Timon hempeilystä,et eiköhän me kaikki saaha tehä just sitä motä halutaan ja just sen kans kenen kans halutaan..,varsinki tuol talos..Eihän sitä ohjelmaa oo mikään pakko kattoo,jos ällöttää.
mua inhottaa kans toi satu samalla tavalla ku jotakuta esim einari tai joku muu siellä. kun satu lähtee TOIVOTTAVASTI pois heti ensi kerralla, niin on paljon mukavampi seurailla ohjelmaa! tuskin tuo joka kirjoitti aiemmin sadun ja sen toisen "kuhertelusta" tarkoitti että se häiritsee! hei äly hoi! vaans e satun "mussuttaminen ja silmien räpsytys" häiritsi häntä! kuten myös minua!! eli olen samaa mieltä SATU POIS TEEVEESTÄ! oletko sadun joku tuttu kun sitä noin puolustelet.. :D
EN SANONUT että satun ja sen ukon "hempeily" häiritsee! LUE v***n URPO UUDELLEEN! selvensin, että kaikki tietää kenestä puhun, että ei tule väärinkäsityksiä, jos TÄMÄN NIMI EI OLEKAAN SATU, kuten muistin, vaan joku muu!
VAIN SATU ällöttää sen silmien vammailulla ja mussuttamalla p***aa ja vielä kirjakielellä, NIIN TEENNÄISTÄ! opettelis puhumaanki.
sadulla on adhd, hän on epävarma pieni tyttö, jolla huono itsetunto. hän häiritsee toisia ja keskeyttää muiden jutut usein. kerjää huomioo ja leikkii sairasta. milloin on pää, selkä tai maha kipee. munuaistulehdus just joo. kerjää huomioo. niin lapsellista ja naurettavaa. minusta on vaikea kuvitella että porukka halus henrin ennemmin ulos kuin sadun. olin todella pettynyt. ens viikolla varmaan äänestyksessä. einarin kanssa. ja satu putoaa. eikka on loppunelikossa sanon mä: saulin, jarkon ja maxinen kanssa.
luulen että sadun kotiporukat ja kaverit häpee silmät päästä sen käytöstä. satu on se kiintiöneurootikoksi valittu tonne. on lunastanut kyllä sen paikan. vain aki on niin tyhmä juntti ettei ole tajunnut mikä satu on. hävettää kyllä akinkin puolison, veljien ja äidin puolesta-
ja pani.
Einari ulos vaan, heka saa vielä jatkaa!!!
Toivottavasti molemmat, aivan perseestä
Hekaa jäämään,olette luultavastu yhtä persoonattomia tyyppejä itsekkin. Mitä hän on edes tehnyt ansaitakseen jatkoaikka talossa? *mietitään* ei mitään..
Einari on niin NAURETTAVA että jo siksi hänen on annettava jäädä... *nauraa*
varmasti tulisi antamaan katsojille monet mehevät naurut..!!!
Ennemmin oksettaa koko tyyppi, Hyi Helvetti mikä ääliö!!!
Henri on tavallinen ja tylsä, ei mitenkään mielenkiintoinen. BB:tä on ollu kiva katsoa just Einarin takii (suurimmaks osaks), koska sitä saa nauraa =DDDD
jotaa vikaa jos jättää sen ällön hiplari hintin taloo! EIKKA POIS!!
...
Henri tippuu koska Einarissa on enemmän showmiestä ehkäpä... :)
EN SANONUT että satun ja sen ukon "hempeily" häiritsee! LUE v***n URPO UUDELLEEN! selvensin, että kaikki tietää kenestä puhun, että ei tule väärinkäsityksiä, jos TÄMÄN NIMI EI OLEKAAN SATU, kuten muistin, vaan joku muu!
VAIN SATU ällöttää sen silmien vammailulla ja mussuttamalla! yleensä pelkkää p***aa ja vielä kirjakielellä, NIIN TEENNÄISTÄ! opettelis puhumaanki!!
Henri on ärsyttävä ja Eikka ällöttävä, mutta kun jompikumpi pitää valita, niin Henri on ehkä tylsempi ja liian tavallinen.
En kyllä tykkää kummastakaan.
EINARI VEKE!
rrr
Henri=Tylsää, Einari=Viihdettä
Tosiasia
Korjaus, Henri=tylsää, einari=täyttä paskaa, BB=Ituhippien ajanvietettä, kiistämättä pahinta paskaa mitä töllöstä tulee..
Osta elämä, tarvitset sitä ja kipeästi jos einaria seuraat ituhippikolossa..
Einari=umpihomo ituhippi, tosi kuin vesi.
(einari on bongattu korkeasaaren seepra aitauksessa lutkuttamassa seepran patukkaa, semmoinen on tämä teidän einari. ja lampaistahan hän vasta tykkää, nylkyttää kuin viimeistä päivää jos lampaaseen pääsee käsiksi.. Määääää!
ei sitä jaksa katsoa, aivan karsea tyyppi.
pomoilkoon kotosalla Einari tosi hellytävä ja muutenkin mukava viihdytäjä toivoisin Einarin voittavan koko roskan.
einari ulos!!
Henri ulos talosta!
"Kirjoita otsikkoon nimi kumpaa äänestät"
Yllättävän vaikeaa oli porukoille näköjään noin vaikeitten ohjeitten noudattaminen :-D
Hyi mikä ällötys!
LOSER!
Henri ulos.
...
henri ulos
Heka on mun suosikki =)
einari saa iha vittu varmaa lähtee.....ei jaksa enää kattoo ku se öisin vetää kätee....tai leikkii sen munalla!!!
Einari ulos; en kestä sitä "hirvitystä" enää päivääkään!
Henri joutaa lähteä. Tommosia tyyppejä on maailma pullollaan. Einari on mielenkiintosempi.
hekaa ei ulos missään nimessä!ainakaan jos pelkkä "pomottelu" syynä.Jonkunhan sitä jöötä täytyy pitää, pomon rooli ois voinu osua kelle tahansa..harmi jos heka sen takia tippuu,että on temperamenttinen ja innostuu nopeasti uusista jutuista...Einari puolestaan..taatusti feikkaa yölliset orkesteroinnit...kuvottava naamannyplääjä..
einari pois
putoaa tänään.
Henri on persoonana huomattavasti Einaria tylsempi "tusinatyyppi". Einarilla on mieletön mielikuvitus jolle on varmasti talossa vielä käyttöä. Muiden asukkaiden käyttäytyminen Einaria kohtaan on vaan välillä todella syrjivää.
meitähän on monenlaisia..ja mielipiteitä myös.huvittaa ku jotku ihmisraukat ottaa niiin tosissaan kaikki jutut :DD
Niin niin, mutta niin kauan kun blow-job säilyy blow-jobina niin so what!!?
!
ja mitä sitte jos Satu räpyttelee silmiään..,voi herranjumala..puhuminen kyl kieltämättä ottaa joskus päähän,mut samapa tuo..
ehdottomasti eikka ulos!aivan järkky tyyppi.henkka saa jatkaa viell tavallaan hyvä tyyppi,paras taloss.
henri on syötävän suloinen,eli toivottavasti saa jatkaa,hänen takiaan jaksan joka iltan istua tv:n äärelle katsomaan BB:tä..=)!!
Henkasta!!!!
Ei sitä kestä katsella.
Einaria on kiva katsoa.
Eino jatkoon
kaasua taloon hyvä Paukku Eikka!!
Hyi Hlvtti ULOS!
Toivottavasti Eikka lähtee.. Niitten luonteen tietää paremmin kun kattoo BB 24/7.. Heka ei oo siellä (24/7) tommonen kun noissa "koosteissa" Eli Heka sisällä ja Eikka ulos... :)
Eikka on kingi
en voi sietää koko ihmistä, tuun aina pahalle tuulelle ku se puhuu, sen ääni on nii ärsyttävä ja sen olemus, ei pahalla:D nyt eikka ulos ni on oikea poppoo koossa!!!!!
Ehdottamasti!
Einari pois nyt tai siitä ei pääse enää eroon.
Ällö Einari ulos.
Toivottavasti Henri lähtee kotia tänään! Äänestyksissä ainakin tuntuu olevan pirun tasaista.
http://www.freewebs.com/bbvarjoaanestys
Einari sais lähtee,sen meiniki on niin esitystä että!inhottaa niin kattella sen kähmimistä ja finnejä!
Satukin sais joutua häätöäänestykseen on sekin jotenkin niin rasittava..
juu,Eikka pois!!Tuntu et oksennus pääsi ku yks kerta näytettiin ihan sairaan läheltä,ku se puristeli finnejä..,tai mitä lie tekikään..!! :/ Henkka on kyl rasittava määräilijä,mut jos näistä kahesta on valittava,nii ehdottomasti Einari!
eikka on ainoa persoonallinen, joskin ärsyttävä henkilö. miksi ihmiset haluavat katsoa ohjelmaa jossa kaikki ihmistyypit edustavat tylsää valtavirtaa. eikan putoaminen vie hohdon koko pelistä.
Ulos se sieltä jo.. kunnon pelle.. sitä ei jaksa kattoo.. Etova tyyppi!! :P
Aivan sama. Television typerin ohjelma.
Einarin persoona tuntui aluksi sopivan erikoiselta, erilaisuus on hyvä asia,mutta...
Nyt se erikoisuus on ruvennut ärsyttämään todella!Uskomaton Feikki tyyppi!
Eikka pihalle kun olisi jo!
Einari ehottomasti ulos,pellejä näkee sirkuksessakin!!!
no eikka tietty!! eikka ulos. se on nii turha tyyppi. henkka on nam
ennen kuin eikka on pihalla meillä ei ohjelmaa katota. on sen verran ärsyttävä punaperse paviaani...
Mä annan Einari narille miikan. Henri on fiksumpi.
Mä annan Einarille miikan. Henri on kivempi mun mielestä.
Mä haluun potkast einarin ulos ku o bi ja kaikkee. Siinä oli mun syyni.....
einari veks.
taloon,kaasuineen päivineen :))
Einari ehdottomasti pois! Henri on enemmän itseni kaltainen :D
Heka jääköön..
einari-nari-nari poiis!
niin saataisin tähänkin pelleohjelmaan vähän huumoria.
Eli siis, jos putoaa niin aina sunnuntai-iltana putoajalta läht5isi pää suorassa lähetyksessä.
Muuttuisi mielenkiintoiseksi tämäkin paskaohjelma
nyt helvettiin tuommoset homot!!!!
henkka on kunnon mies!
YÄK
tästä ei tarvi edes keskustella.
Henri
HENRI putoaa, turhanpäivänen pomottaja.
Einari rulettaa!!!
et niin kerta...
mun suosikki tuli taloon eli heli ja saas nähä kuinka heli jaksaa bb talossa
no niin nyt si einari joutu pois ainoa erllainen tapaus, nyt vaan tasapaksua porukkaa jäljellä..
Ei huvita BB-talo enää, kun Einari näyttää toisille pitkää nenää, tapahtui parhaan tyypin poisto ja sarjasta hävis loisto.
on se niin ikävää, heti, kun, olet ns suht normaalin oloinen ja olet täysin puusta veistetty, puhumaton, hajuton mauton, niin eiköhän suomen typerälle kansalle, ole hmmm varmempaa, että poistetaan, hän, joka olisi voittanut kaikki noi typeryydet, joita ko talossa on...!!! katsoin viime vuonna, aika tarkasti ja päätin silloin jo, että jos ko typeryys näytetään tänä vuonna, en katso. Olen lukenut Einarista kirjoittelun ja sen takia katsoinin ko skeidan. Ja pakko sanoa, ainoa, joka oli kiinnostava poistettiin, kun, tyhmät isät/äidit kieltäneet katsomasta jälkikasvuaan, mutta, se, mikä siellä oli alle 15v, nää kaksi idaria, heidän touhujaan näytettiin...
Toivon todella, että katsojat jättävät ko ohjelman, joten "tuotantoyhtiö", ehkä liian hienosti sanottua ko ala-arvoisen ohjelman "team'stä" ja ko kilpalijat keskenään miettimään, miten jo näin aikaisessa vaiheessa katsojaluvut tulevat tipahtamaan, onnea Toivoton SypTv, onnea olan takaa ja miettikää, mitä seuraavaksi!