westö=pettymys

Ei saa kritisoida mitään, minkä joku suomenruotsalainen on saanut aikaan. Se on aina lähtökohtaisesti ylivertaista ja voittaa minkä tahansa suomensuomalaisen saavutuksen.

oli ainakin hyvä romaani, samoin novellikokoelma Merkitty; tätä Finlandia-voittajaa en ole vielä lukenut, täytyypä tsekata joskus kun ehtii. Joskus kyllä tuntuu siltä että ehdokkaissa on parempia kirjoja kuin voittajissa, olihan tuo Leijatkin ehdokas mutta mikäs sen silloin mahtoi voittaa. Ja Bo Carpelanin mestariteos Axel oli ehdokkaana mutta ei voittanut, sittemmin pari muuta sen kirjaa nappasi Finlandian. Ja taisi mennä Kihlmaninkin Gerdt Bladhin tuholta F1 ohi, joku Helvi Hämäläinen sen silloin sai.

HS:n kuukasusiliitteen toimittaja Karisto: Sori vaan mutta olisit voinut tehdä vähän paremman jutun "nykyajan kansalaisfoorumista".
Mun mummokin tajuaa että nettikeskustelut ja lehtien artikkelit/mielipiteet on eri maailma.
Siihen kai yritit saada materiaalia näillä nimimerkilläsi suomipoika2007 kirjoittamallasi provokaatioviesteilläsi ympäri suomikaksneljää.
Olisit ollut edes vähän rohkeampi, niin sun lehtijuttus ois voinu kiinnostaakin.
Ihme että pomos maksaa palkkaa tommosesta soopasta.
Mee töihin vaikka Turun Sanomiin..

Juuri näin! Muodikkaasti ilmaistuna Westön teokset eivät kosketa. Minulle kävi aivan samoin leijat Helsingin yllä -teoksen kanssa. En tuntenut minkään valtakunnan sympatiaa henkilöitä - en miehia enkä naisia - kohtaan.Minulle olisi ollut aivan sama, vaikka he kaikki olisivat vetäneet itsensä jojoon.

Syynä voi tietysti pitää sitä, ettei Westö kuvaa itselleni tuttua kulttuuria. Olin nimittäin yhtä ärsyyntynyt Pasi Lampelan Hellekauden ja Geneven kanssa: ihmisiä, jotka ovat uhranneet tärkeät arvot työlle ja rahalle; upeat puitteet mutta ihmissuhteissa mättää; pörssi keinottelijan ja lakimiehen liitto kariutuu. Kaiken lisäksi Lampelan tyypit ja juonen ratkaisut ovat stereotyyppisiä ja ennalta arvattavia - lukijalle ei jää mitään tekemistä.

Minuun taas iski. Luin aika yhdeltä seisomalta koko teoksen. Molempien puolien kuvaaminen, ihmiskohtaloiden setviminen. Westö osaa kirjoittaa, myös aiemmat teokset ovat iskeneet. Mutta makunsa kullakin; esim. isälläni tämä teos jäi kesken.

Luin kyseisen kirjan ruotsiksi muutamassa päivässä. Mielenkiintoisinta oli mielestäni punaisten ja valkoisten välisten selkkausten kuvaus, josta tekijälle hatunnostoni.

Liian yksityiskohtaiseen selostukseen, kuten raitiovaununumeroitten tai päätepysäkkien mainintoihin, en tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Kirjaa lukiessani lähinnä mietin, olisiko kiinnostukseni mahdollisesti vähäisempää ellen olisi syntyperäinen stadilainen. Mikäli pääasiallisena tapahtumainpaikkana olisi Helsingin sijasta ollut vaikkapa Joensuu tai Rovaniemi, olisivat silloisia infrastuktuurisia ratkaisuja koskevat yksityiskohdat todennäköisesti ennemmin häirinneet lukunautintoani kuin tarjonneet minulle mielenkiintoista tietoa siitä, millaista tapahtumainpaikkakunnalla aikoinaan oli.

Kirjassa oleva tekijän omistuskirjoitus antaa osaltaan osviittaa kysymykseen tavoitellusta kohderyhmästä:

"Till helsingforsarna; de döda, de levande, de kommande.

Stadilaisille; jo kalsaan skrubuun slepatuille, näitä kartsoja yhä dallaaville, vielä hukiaan venaaville.

Helsinkiläisille; menneille, eläville, tuleville."