Mielisairaus leimaa

ilmennyt

Psyykkinen sairastuminen tai siis se pelottava sana mielisairaus leimaa ihmistä aika tavalla, olen huomannut.

Kun olet ollut "mielisairas", eli esimerkiksi kokenut psykoosin, niin ihmisten ajatuksissa olet jotenkin ennen ja jälkeenkin sairastumista kahjo tai hullu. Aivan kuin psyykkeesi olisi alusta asti ja aina ollut epäterve koska se voi sairastua kerran.

Omasta mielestäni olen ennen ja nyt jälkeen psykoosin kokemisen ollut aivan normaali ihminen ilman mielenterveysongelmia tai niitä ennakoivia piirteitä. En mistään arvannut että voisin sairastua psyykkisesti, eli mennä kansantajuisesti sekaisin.

Mietin liikaa tiettyjä asioita ja samalla oli pitkäaikainen kova stressi, jotka yhdessä olivat liikaa psyykkeelleni ja sairastuin tai siis koin psykoosin.

Nyt mieleni on taas rauhoittunut normaaliksi eli olen tervehtynyt enkä siis enää keskity noihin nyt vaarallisiksi psyykkeelle ymmärtämiini asioihin yhtä intensiiviteettisesti ja stressi on helpottunut, joten olen terve.

En ole mikään syntymähullu jonka hulluus aina välillä syvenee ja johtaa psykoosiin ym. vaan normaali ihminen jonka liian raskas henkinen kuormitus sai pään hetkeksi sekaisin ja psykoosiin.

Osa ihmisistä jotka tietävät minun sairastaneen psykoosin luulevat varmasti että olen epävakaa persoona joka koska tahansa voi seota ja tehdä mitä vaan, ja että tämä hullu on ollut uhkana koko ajan. "Lapset turvaan äkkiä, ainakaan sen kanssa ei voi lapsia jättää, mitä se olisi voinutkaan tehdä aiemmin niille".
Kuitenkaan psykoosissanikaan en tehnyt tai halunnut tehdä kenellekään mitään pahaa.

Eli kun olet psykoosissa ollut, niin saat päälle kaiken sen mitä jotkut ovat psykoosissa tehneet, ja kuitenkin sinä koit sen aivan ainutlaatuisesti ja yksilöllisesti jota ei voi yleistää.

Olet merkitty psykoottisten ajatusten vaivaama psykoottinen ihminen jolta voi odottaa mitä vaan ja koska tahansa. TV-sarjat ja dokumetit vielä lisäävät pelkoa, jospa se menee taas sekaisin ja tekee noin.

Kuitenkin ennen ja jälkeen tuon psykoosikokemuksen olen ollut aivan kuin kuka tahansa tavallinen ihminen tavallisine ajatuksineen.

117

2698

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rajatila_

      Psykoosiin sairastuneita pidetään aika yleisesti kroonisesti sairaina ja psykoosi on vain tämän sairauden huippuja. Psykoositilasta puhutaankin usein psyykkisenä episodina, johon krooninen psykoosipotilas joutuu aina välillä.

      Eli kun olet sairastanut psykoosin ja saanut hoidon, et olekaan terve vaan edelleen sairastat psykoosia ja olet sairastanut aina, mutta oireet on vain hoidettu ja tauti on lepovaiheessa.

      Itse en usko lainkaan tälläiseen väittämään. Itse psykoosin sairastaneena ja parantuneena tunnen etten ole mikään elinikäisen sairauden kourissa oleva henkilö vaan oikeasti terve.
      Pää saattaa viirata uudelleen jos palaan vanhoihin psykoosiin johtaneisiin juttuihin, mutta nyt olen aivan terve.
      Vähän samaa kuin se että huonot elintavat saattavat uusia tiettyjä sairauksia, mutta kun elintapoja muutetaan ollaan terveitä.

      Tästäkin ollaan vain tehty yksi sairausluokitus joka perustuu vikaan aivoissa, vaikka se vika on ajattelutavassa. Jokainenhan saadaan psykoosiin ilman lääkkeitä ja päihteitäkin, aivopesulla ja eristämisellä. Osalla ihmisistä tämä onnistuu muita helpommin pelkällä ajattelulla.

    • valitettavasti

      vaikka tervehtyisi.

    • SAIRAUKSIA

      VAIKKA OLISIT LAPSESTA SAAKKA TUNTENUT HYVÄN YSTÄVÄSI,VOI TILANNE MUUTTUA SAMALLA KUN PALJASTAT VAIKKA KERTOMALLA SAIRAUDESTASI.MUUTEN SITÄ EI USEINKAAN HUOMATAKKAAN.SIKSI SIITÄ MAINOSTAMINEN TUSKIN NIIN KANNATTAAKAAN? LAITOKSISSA ON MYÖS VAPAUTUNEITA RIKOLLISIA JA JUOPPOJA SUN MUITA AINEIDEN KÄYTTÄJIÄ TEMPPUINEEN.NÄIDEN EDESSOTTAMUKSET KAADETAAN HELPOLLA MYÖS TAVALLISTEN SAIRAIDEN OIRE LISTOILLE.TAVALLA TAI TOISELLA PYSYY TÄMÄN SAIRAUDEN LEIMA RINNASSASI HYVIN KAUAN,ELLEI HAUTAAN ASTI.SOSIAALITOIMISTO EI NÄE ASIANTUNTEMUKSILLAAN SINUSSA MITÄÄN VIKAA,JOS PYYDÄT HEILTÄ MITÄ HYVÄNSÄ.JOS HAET ASUNTOA JA OLET OLLUT LAITOKSESSA KAUEMMIN,VASTAA JALO KIRKKOMMEKIN ETTÄ EIVÄT HE VOI ANTAA ASUNTOA,KOSKA EI SITÄ OLE AIEMMINKAAN OLLUT.VEROTTAJA TAAS SANOO LAITOKSESSA OLEVALLE VARATTOMALLE,ETTÄ KYLLÄ VEROT MAKSETTAVA ON,ON TERVE TAIKKA SAIRAS.EI MAASSAMME YMMÄRRETÄ HENKISISTÄ ERIKOIS-SAIRAALOISTA EDES SEN VERTAA,ETTÄ NE OVAT JUURI HENKISESTI SAIRAITA VARTEN.ALKOHOLI JA HUUMEET OVAT NAUTINTO JA HUUMAUSAINEINA KYLLÄ LÄHEMPÄNÄ TOISIAAN KANTAJINEEN,KUIN ITSE HENKISESTI SAIRAAT JOISTA SUURIN OSA EI TAATUSTI OLE SEKOITTANEET KOSKAAN PÄÄTÄÄN PÄÄSTÄKSEEN MIELISAIRAALAAN?sE ON KYLLÄ TOTTA ETTÄ IHMISKUNTA SUOMESSA KUTEN MUUALLAKAAN EI OLE HENKISESTI AIVAN TÄYSILLÄÄN.SANA TERVE ON ENEMMÄNKIN TAIVOITTELUN KOHDE,MILLÄ HOUKUTTIMELLA MONI JAKSAA ETEENPÄIN NYKYISISSÄ OLOISSAANKIN.JOS IHMINEN ON AVUTTOMASTI SAIRAS HENKISESTI,ON HÄN KAI AVUNTARPEESSA PÄÄSTÄÄKSEEN TAKAISIN JALOILLEEN.KAIKKI SISÄÄNKIRJOITUKSET EIVÄT OLE OLLEET AVUTTOMUUKSISTA.ON MUITAKIN TERVEYDESTÄ RIIPPUMATTOMIA TEKIJÖITÄ,MIKSI IHMINEN ON HALUTTU POIS TAVALLISESTA YHTEISKUNNASTA.VÄHÄNVÄLIÄ NÄKEE IHMISIÄ,JA IHMETTELEE,OVATKO HE VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA AITAA,TULLESSAAN VASTAAN KADUILLA TAI TANHUVILLA.ITSEASIASSA,KETKÄ OVAT JOTAIN OPPINEET SAAMISISTAAN LAITOKSISSA,OMAAVAT SEURATA YHTEISKUNTAAMME MONELTA TAHOLTA.EI YKSISTÄÄN,NOUSUKKAAN PONNISTELUIN TAIKKA AINEVEIKKOJEN UHOILUIN TMS. PULLISTELUIN. MYÖS TIETÄMÄTTÖMYYS AMMATEISTAAN NÄKYY MONEN TYÖKAAVUN ALTA.PAKOILU JA JÄÄVIYS LUOTTAMUSTOIMISSA ON OLLUT HEIKKO ALKU VAALIEHDOKKAANA.HENKISEN VOIMANKÄYTÖN YMMÄRTÄÄ MYÖS,KARSITTAESSA NS. TÄYTTEET PYROGRATIASTA PALVELUN TIELTÄ.JOS PYROGRATIA SAADAAN HOITAMAAN MYÖS ASIAKASPALVELUNSA,ON PIDETTÄVÄ KIINNI MYÖS ETTÄ OPITTU TAPA PYSYY.JOS MIELISAIRAUDET OVAT AIVAN SAMOJA SAIRAUKSIA KUIN MUUTKIN,HOIDETTAKOON MUUTKIN SAIRAUDET OMISSA ERIKOIS-KLINIKOISSAAN JA SEKÄ ETTÄ TAPAUKSET NÄIDEN PSYKIATRISILLA OSASTOILLA.kYLLÄ RAHAA ON TURHA VALITTAA,KOSKA TÄMÄ ON KORKEAN ELINTASON HUMANITAARINEN MAA.

      • Anonyymi

        Valitettavasti tekstiäsi on vaikea lukea koska kirjoitat sen suurilla kirjaimilla. Lue palstan säännöt siellä annetaan ohjeet juuri tähän vaivaan. Siis laiåuse aloitetaan isolla kirjaimella Eikä koko litaniaa kirjoiteta versaaleilla

    • Yksi leimatuista

      Kirjoituksesi on valitettavasti täyttä totta. Psykoositilaa todistaneet ihmiset eivät yleensä unohda näkemäänsä, eivätkä siten ymmärrä, että tuo häiriötila on ohimenevää. Heidän mielissään ihminen on viallinen, yksiselitteisesti hullu. Psykoosista toipunut ihminen voi romahtaa uudelleen vain siksi, että häntä kohdellaan kuin ruttotautista, eikä hän enää saa uutta elämänmahdollisuutta. Näen, että ainoa vaihtoehto on muuttaa paikkakuntaa, niin kohtuutonta kuin se onkin joutua luopumaan kotiseudustaan ja siitä hyvästä mitä siellä on vielä jäljellä, mutta tuskimpa muutakaan keinoa löytyy.

      • ...toinen puoli

        Olen itse sairastanut psykoosin. Asun pienellä paikkakunnalla, ja tiedän, että kaikki täällä tietävät minun olleen hoidossa sairastumiseni vuoksi. Olen ehkä saanut hullun leiman, mutta...

        ...siitä huolimatta (vaikka tiedän mitä ihmiset minusta puhuvat) olen sairaslomani jälkeen voinut palata vanhaan työhöni. Kaiken lisäksi teen ihmissuhdetyötä. Rankasta kokemuksistani on ollut työssäni myös hyötyä. Ymmärrän psyykepotilaita nyt ensistä paremmin. Olen saanut niin asiakkailta kuin työkavereiltanikin todella hyvää palautetta.

        On totta, että hullunleima mikä minulla on kulkee helposti mukanani, mutta yhtä totta on sekin, että myös omalla käytöksellään voi vakuuttaa ihmisille olevansa taas terve. Uskon, että ihminen lopulta kuitenkin muodostaa kuvan toisesta ihmisestä omien kokemustensa varaan, ei niinkään sen varaan, mitä on ihmisestä kuullut. Olen itse ottanut härkää sarvista. Saa nähdä kuinka kauan jaksan, mutta toistaiseksi olen edelleen pärjännyt samalla pienellä paikkakunnalla. Helpompiakin ratkaisuja varmasti on...

      • Anonyymi

        Joka on joutunut psykiatrian hampaisiin, on merkitty ihminen. Suomessa ei voi enää koskaan saada normaalia elämää. Ulkomaille muutto on ainoa mahdollisuus. Jopa sukulaiset ovat hylänneet monia. Sitä on jäänyt aivan yksin. Kiitos psykiatrien huuhaa diagnoosien, jotka ovat täysin tuulesta temmattuja. Mitään tieteellistä niissä ei ole. Mutta ihmiset eivät ymmärrä yhtään mitään niistä. Maine on diagnoosin jälkeen mennyt loppuelämäksi. Työura on ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka on joutunut psykiatrian hampaisiin, on merkitty ihminen. Suomessa ei voi enää koskaan saada normaalia elämää. Ulkomaille muutto on ainoa mahdollisuus. Jopa sukulaiset ovat hylänneet monia. Sitä on jäänyt aivan yksin. Kiitos psykiatrien huuhaa diagnoosien, jotka ovat täysin tuulesta temmattuja. Mitään tieteellistä niissä ei ole. Mutta ihmiset eivät ymmärrä yhtään mitään niistä. Maine on diagnoosin jälkeen mennyt loppuelämäksi. Työura on ohi.

        Ehkä en tiedä paremmasta, mutta kuvittelen eläväni suhteellisen normaalia elämää, vaikka omistan tukun diagnooseja.

        Ehkä joskus kannattaisi tarkastella omia asenteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä en tiedä paremmasta, mutta kuvittelen eläväni suhteellisen normaalia elämää, vaikka omistan tukun diagnooseja.

        Ehkä joskus kannattaisi tarkastella omia asenteita.

        Ehkä sinulla on niin, mutta monilla ei ole. Eikä se ole asenteista kiinni, vaan toisten ihmisten suhtautumisesta ja palautteesta. Kyllä sitä on vasten naamaa sanottu alemmasta ihmisarvosta, ja maineen menettämisestä ihan selvällä suomen kielellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sinulla on niin, mutta monilla ei ole. Eikä se ole asenteista kiinni, vaan toisten ihmisten suhtautumisesta ja palautteesta. Kyllä sitä on vasten naamaa sanottu alemmasta ihmisarvosta, ja maineen menettämisestä ihan selvällä suomen kielellä.

        Eräs ystäväni oli masentunut hänen aikuisen poikansa ongelmista. Hän meni sitten Terveysaseman lääkärille, ja kertoi tilanteestaan. Lääkäri kirjoitti masennuslääkkeitä. sanoin hänelle, että kannattaa olla varovainen noiden masennuslääkkeiden kanssa. Ne koukuttavat. Hän söi vain yhden tabletin, eikä yhtään enempää. Hän ei pitänyt niiden vaikutuksesta. Vähitellen hänen poikansa tilanne parani, ja kaikki muuttui taas ihan normaaliksi. Ystänäunei edes muistanut koko lääkärillä käyntiä. Hänen selkänsä alkoi sitten särkeä, ja hän meni Terveysasemalle pyytämään särkylääkettä lääkäriltä. Lääkäri ei kirjoittanut särkylääkkeitä vasn masennuslääkkeitä. Että sillä lailla. Arvata saattaa, mitä se sellaisten kohdalla on, jotka pidempään joutuu kamppailemaan ongelmien kanssa. Ystäväni ei meinannut uskoa silmiään eikä korvisan. Hänen uskottavuutensa meni, kun oli pyytänyt tilapäiseen madennukseen masennuslääkettä pojan ohimenevien ongelmien takia. Nyt hän on hullun kirjoissa, ja pidetään harhaluuloisena, jos johonkin särkee. Jatkossa täytyy käydä Virossa hakemassa aärkylääkettä. Yksityiselläkin saattaa olla kaikki tiedossa. Järkyttävä tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs ystäväni oli masentunut hänen aikuisen poikansa ongelmista. Hän meni sitten Terveysaseman lääkärille, ja kertoi tilanteestaan. Lääkäri kirjoitti masennuslääkkeitä. sanoin hänelle, että kannattaa olla varovainen noiden masennuslääkkeiden kanssa. Ne koukuttavat. Hän söi vain yhden tabletin, eikä yhtään enempää. Hän ei pitänyt niiden vaikutuksesta. Vähitellen hänen poikansa tilanne parani, ja kaikki muuttui taas ihan normaaliksi. Ystänäunei edes muistanut koko lääkärillä käyntiä. Hänen selkänsä alkoi sitten särkeä, ja hän meni Terveysasemalle pyytämään särkylääkettä lääkäriltä. Lääkäri ei kirjoittanut särkylääkkeitä vasn masennuslääkkeitä. Että sillä lailla. Arvata saattaa, mitä se sellaisten kohdalla on, jotka pidempään joutuu kamppailemaan ongelmien kanssa. Ystäväni ei meinannut uskoa silmiään eikä korvisan. Hänen uskottavuutensa meni, kun oli pyytänyt tilapäiseen madennukseen masennuslääkettä pojan ohimenevien ongelmien takia. Nyt hän on hullun kirjoissa, ja pidetään harhaluuloisena, jos johonkin särkee. Jatkossa täytyy käydä Virossa hakemassa aärkylääkettä. Yksityiselläkin saattaa olla kaikki tiedossa. Järkyttävä tilanne.

        Kyllä tässä itsellänikin juuri psykiatrian takia harkitsen muuttoa ulkomaille. Psykiatria leimaa ihmiset vielä pahemmalla tavalla kuin olisi rikollinen, turha luullakaan, että liioittelen. Eräs tuttuni joutyi mielisairaalaan, ja hänen vaimonsa oli aivan kauhuissaan. Hän sanoi, että hän on avioliitossa ennemmin murhaajan kanssa kuin mielisairaan kanssa. Se tilanne oli aivan kauhea. Mikään järkipuhe ei tehonnut hänen vaimoonsa. He ovat nykyisin eronneita. Kyllä asenteellisuutta on yhteiskunnassa vaikka kuinka paljon. Psykiatria typerine pellediagnooseineen tuhoaa ihmisten elämiä. Ja ihmiset uskovat tuollaiseen hölynpölyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä itsellänikin juuri psykiatrian takia harkitsen muuttoa ulkomaille. Psykiatria leimaa ihmiset vielä pahemmalla tavalla kuin olisi rikollinen, turha luullakaan, että liioittelen. Eräs tuttuni joutyi mielisairaalaan, ja hänen vaimonsa oli aivan kauhuissaan. Hän sanoi, että hän on avioliitossa ennemmin murhaajan kanssa kuin mielisairaan kanssa. Se tilanne oli aivan kauhea. Mikään järkipuhe ei tehonnut hänen vaimoonsa. He ovat nykyisin eronneita. Kyllä asenteellisuutta on yhteiskunnassa vaikka kuinka paljon. Psykiatria typerine pellediagnooseineen tuhoaa ihmisten elämiä. Ja ihmiset uskovat tuollaiseen hölynpölyyn.

        Ikävintä asiassa on se, että lapset kärsivät perheen hajoamisesta eniten. Tuttuni joutui tyytymään voikonloppuisän tai jopa kerran kahdessa viikossa tapaamaan lapsiaan. Kun yhteiskunta eli suurin osa tietämättömiä älykääpiöitä vaatii.

      • Anonyymi

        Aivan totta, mitä kirjoitit. Paikkakunnan vaihdos on hyvä helpotus, mutta tiedot ovat netissä. Paras ratkaisu on ulkomaille muutto. Se on kova ratkaisu, mutta vaihtoehdot ovat vähissä ihmisarvoiseen elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä itsellänikin juuri psykiatrian takia harkitsen muuttoa ulkomaille. Psykiatria leimaa ihmiset vielä pahemmalla tavalla kuin olisi rikollinen, turha luullakaan, että liioittelen. Eräs tuttuni joutyi mielisairaalaan, ja hänen vaimonsa oli aivan kauhuissaan. Hän sanoi, että hän on avioliitossa ennemmin murhaajan kanssa kuin mielisairaan kanssa. Se tilanne oli aivan kauhea. Mikään järkipuhe ei tehonnut hänen vaimoonsa. He ovat nykyisin eronneita. Kyllä asenteellisuutta on yhteiskunnassa vaikka kuinka paljon. Psykiatria typerine pellediagnooseineen tuhoaa ihmisten elämiä. Ja ihmiset uskovat tuollaiseen hölynpölyyn.

        Pitäisi vähän psykiatrien miettiä, mitä seurauksia heudän diagnooseistaan on. Tuossa on yksi esimerkki. Perhe hajosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sinulla on niin, mutta monilla ei ole. Eikä se ole asenteista kiinni, vaan toisten ihmisten suhtautumisesta ja palautteesta. Kyllä sitä on vasten naamaa sanottu alemmasta ihmisarvosta, ja maineen menettämisestä ihan selvällä suomen kielellä.

        Eli juurikin asenteista se on kiinni, niiden muiden ihmisten asenteista, kun eivät osaa suhtautua, vaan saattavat kohdella ala-arvoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli juurikin asenteista se on kiinni, niiden muiden ihmisten asenteista, kun eivät osaa suhtautua, vaan saattavat kohdella ala-arvoisesti.

        Juuri niin. Ja lääkärit osoittavat edellämainitulla esimerkillään, että jos on vähänkään ollut pientä vaikka ohimenevää masennusta, ihminen on harhaluuloinen hullu, joka ei voi saada oikeaa ja tarvitsemaansa lääkärinhoitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli juurikin asenteista se on kiinni, niiden muiden ihmisten asenteista, kun eivät osaa suhtautua, vaan saattavat kohdella ala-arvoisesti.

        Jos vieraat ihmiset suhtautuvat karttaen ja vähätellen, niin se on järkyttävää. Mutta minä tiedän erään ihmisen, jonka sukulaiset eivät halua olla häneen yhteydessä, koska hän on ”mielisairas”. Olivat sanoneet, että se voi tarttua. Hänet on jätetty aivan yksin. Hänellä ei ole ketään läheistä ihmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka on joutunut psykiatrian hampaisiin, on merkitty ihminen. Suomessa ei voi enää koskaan saada normaalia elämää. Ulkomaille muutto on ainoa mahdollisuus. Jopa sukulaiset ovat hylänneet monia. Sitä on jäänyt aivan yksin. Kiitos psykiatrien huuhaa diagnoosien, jotka ovat täysin tuulesta temmattuja. Mitään tieteellistä niissä ei ole. Mutta ihmiset eivät ymmärrä yhtään mitään niistä. Maine on diagnoosin jälkeen mennyt loppuelämäksi. Työura on ohi.

        Jos pitää itseään jollain tavalla merkittynä ihmisenä, niin ulkomaille muutto ei auta yhtään mitään.
        Omaa itseään kun ei karkuun pääse.
        Mihin se sama ajatus merkittynä olemisesta katoaisi sieltä omasta mielestä, jos vaikka jonnekin muuttaisikin ?
        Jos ja kun on sinut itsensä ( ja mahdollisen sairauden ) kanssa, on mahdollista pärjätä missä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä itsellänikin juuri psykiatrian takia harkitsen muuttoa ulkomaille. Psykiatria leimaa ihmiset vielä pahemmalla tavalla kuin olisi rikollinen, turha luullakaan, että liioittelen. Eräs tuttuni joutyi mielisairaalaan, ja hänen vaimonsa oli aivan kauhuissaan. Hän sanoi, että hän on avioliitossa ennemmin murhaajan kanssa kuin mielisairaan kanssa. Se tilanne oli aivan kauhea. Mikään järkipuhe ei tehonnut hänen vaimoonsa. He ovat nykyisin eronneita. Kyllä asenteellisuutta on yhteiskunnassa vaikka kuinka paljon. Psykiatria typerine pellediagnooseineen tuhoaa ihmisten elämiä. Ja ihmiset uskovat tuollaiseen hölynpölyyn.

        Itse olen entinen psykiatrian " potilas ", sekä myös ex-rikollinen, elän silti ihan tyydyttävää elämää.
        Ystävät, kaverit ja tuttavat eivät kukaan välitä näistä menneistä asioista.
        Joku saattaa ehkä välittää, jopa negatiivisesti, mutta en itse halua sitä edes huomata, niin ei elämä siihen tuhoudu, eikä muutenkaan kaadu.

        Ja jos leimaamisesta puhutaan, niin ei psykiatria leimaa " omiaan ", siis potilaitaan, vaan potilas itse, sekä yhteiskunnallinen ajatustapa, jossa pidetään " viallista " ihmistä jotenkin " huonompana ", ne ovat ne leimaavat tekijät.
        On osittain ihmisestä itsestään kiinni, antaako hän muille mahdollisuuden leimata itsensä, tai miten hän itse ottaa vastaan mahdollisen " leimaamisen ", kaikesta ei niin kannata välittää ja ottaa itseensä, elämä sujuu silloin omalla kohdalla vähän mukavammin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vieraat ihmiset suhtautuvat karttaen ja vähätellen, niin se on järkyttävää. Mutta minä tiedän erään ihmisen, jonka sukulaiset eivät halua olla häneen yhteydessä, koska hän on ”mielisairas”. Olivat sanoneet, että se voi tarttua. Hänet on jätetty aivan yksin. Hänellä ei ole ketään läheistä ihmistä.

        " Jos vieraat ihmiset suhtautuvat karttaen ja vähätellen...."
        Oikeastaan en ymmärrä, miten joku vieras voi suhtautua millään tavoin ihmiseen, jota ei tunne lainkaan. Ei vieras tiedä, kuka tuntematon on mahdollisesti sairas tms.

        Toisaalta, onhan se kurjaa, jos edes sukulaiset eivät ymmärrä, kun joku sukulainen sairastuu.
        Voi johtua siitäkin, että on uusi ja outo asia, joka mahdollisesti pelottaa sukulaisia. Pelkästään tuo luulo, että se voi tarttua, kertoo siitä, ettei niillä sukulaisilla ole mitään käsitystä, minkälainen sairaus on kyseessä.
        Jos ottaisivat selvää näistä asioista, tilanteet ja suhtautuminen voisivat muuttua.
        Usein ajan myötä ne asenteet voivat hyvinkin parantua, ja aletaan taas hyväksyä.

    • Anonyymi

      Nykyään ollaan paljon avoimpia mielenterveysasioissa. Niitä ei enää niin peitellä, kun ennenvanhaan. Tullaan lehtiinkin kertomaan omalla nimellä ja kuvalla mielenterveys- ongelmasta, mielisairaudestakin. Hyvin monella on jossain elämänvaiheessa ongelmia ja toiset ovat hyvin vahvoja henkisesti ja selviävät ja toiset eivät, vaan sairastuvat. Mielisairaus-sana oli hyvin leimaava ennenvanhaan, mutta nykymaailmassa ei niin ole. Nykyään käytetään muuten "psykoosi"-sanaa. Minusta ei kannata välittää ihmisten puheista. Jos he eivät hyväksy sinua sellaisenaan, niin se on heidän ongelmansa, ei sinun. Et sinä voi mitään sille, että millainen olet.

    • Anonyymi

      On taivahan tosi että leima seuraa lopun elämää vaikka oireita ei olisi tai tulisi enää ikinä.
      Stigmaksi sitä sanotaan, nyt on meneillään joku Taklaa stigma-kampanja valtakunnallisesti. Kampanjat eivät loppujen lopuksi paljon auta niin kauan kun ihmisten asenteet ja ajatusmaailma eivät muutu.
      Ne jotka ovat sairastaneet tai sairastavat, ymmärtävät tämän sairauden luonteen eivätkä paheksu muita sairaita. Mutta ihmiset joilla ei ole lainkaan tietoa psyykkisistä sairauksista eivät osaa ajatella samoin. Monet ajattelevat vain sitä mitä ovat kuulleet puhuttavan. Ja usein myös sairaat yleistetään että kaikki ovat samanlaisia.

      Minä en tunne häpeää siitä että olen sairastanut koska olen sen hyväksynyt mutta kyllä ajoittain harmittaa kun esim. terveydenhuollon puolella vaikuttaa jonkin verran, etenkin jos valittaa jotain fyysistä vaivaa joka ei välttämättä näy suoraan.

      Kun tutustun ihmisiin ja saan uusia kavereita/ystäviä niin kerron avoimesti taustastani heille, en ole törmännyt vaikeuksiin tai kukaan ei ole kaikonnut sen takia. Toki ventovieraille en ala avautua, se ei ole tarpeellista.
      Vastakkaisen sukupuolen kanssa kun tulee kanssakäymistä ja jos vaikuttaa että voisi seurata jotain pitempiaikaistakin niin kerron myös taustani. Toinen saa itse tehdä valintansa että haluaako aloittaa mitään vai ei. Koska en halua että asia tulisi myöhemmin esiin vaikka jotain kiertotietä.

      On myös hyvä asia että sairaudesta puhutaan yhteiskunnassa avoimemmin, etenkin kun mielenterveysongelmat jatkuvasti lisääntyvät. Kun joku kertoo julkisuudessa sairaudestaan niin se saattaa monilta vähentää sitä leimautumisen voimakkainta tunnetta.

      Kannattaa vain yrittää olla välittämättä muiden puheista jos sellaista esiintyy. Voi myös ajatella että kuinkahan tuo haukkuja pärjäisi itse jos sairaus osuisi omalle kohdalle.

      • Anonyymi

        Mutta stigmaahan ylläpitää tutkitusti myytti siitä, että mielisairaus olisi kuin mikä tahansa sairaus. Kyseessähän on oikeasti metafora. Yhtenä stigmaa luovasta tekijästä on, että monet tiedostavat kyseessä olevan valheen, mikä johtaa negatiiviseen suhtautumiseen asian sairautena esittäviä kohtaan. Rehellisyydellä saa tutkitusti enemmän empatiaa. Merkittävin tekijä stigman syntyyn on psykiatrian dogman mukainen myytti siitä, että henkilö jolla sanotaan olevan mielisairaus, ei hallitsisi omaa käytöstään vaan toimisi kuin robotti tai eläin. Tämä on puutaheinää, mutta ajatus, jota sairaus-ajattelua promoavat ehkäpä ymmärtämättömyyttään vahvistavat. Tässäkin rehellisyys poistaisi pelon psykiatrisesti leimattuja kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta stigmaahan ylläpitää tutkitusti myytti siitä, että mielisairaus olisi kuin mikä tahansa sairaus. Kyseessähän on oikeasti metafora. Yhtenä stigmaa luovasta tekijästä on, että monet tiedostavat kyseessä olevan valheen, mikä johtaa negatiiviseen suhtautumiseen asian sairautena esittäviä kohtaan. Rehellisyydellä saa tutkitusti enemmän empatiaa. Merkittävin tekijä stigman syntyyn on psykiatrian dogman mukainen myytti siitä, että henkilö jolla sanotaan olevan mielisairaus, ei hallitsisi omaa käytöstään vaan toimisi kuin robotti tai eläin. Tämä on puutaheinää, mutta ajatus, jota sairaus-ajattelua promoavat ehkäpä ymmärtämättömyyttään vahvistavat. Tässäkin rehellisyys poistaisi pelon psykiatrisesti leimattuja kohtaan.

        Psykologian oppikirjoista on luettavissa aivojen eri osien tehtävistä ja toiminnoista. Useiden alueiden tehtävä on selvinnyt alkujaan niin, että nämä alueet ovat fyysisesti vaurioituneet, minkä seurauksena ihmisen käytös on siinä määrin muuttunut, että voidaan puhua luonteen muuttumisesta, ihmisen muuttumisesta "kuin toiseksi ihmiseksi".

        Psykoosissa osaa otsalohkosta ei ole fyysisesti repeytynyt irti, mutta se ei toimi samalla tavalla kuin normaalitilassa (ei psykoosissa). Kiistätkö aivojen osilla olevan eri tehtäviä, vai kiistätkö että ne voisivat mitenkään muuten seota toiminnaltaan kuin fyysisen vamman seurauksena?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykologian oppikirjoista on luettavissa aivojen eri osien tehtävistä ja toiminnoista. Useiden alueiden tehtävä on selvinnyt alkujaan niin, että nämä alueet ovat fyysisesti vaurioituneet, minkä seurauksena ihmisen käytös on siinä määrin muuttunut, että voidaan puhua luonteen muuttumisesta, ihmisen muuttumisesta "kuin toiseksi ihmiseksi".

        Psykoosissa osaa otsalohkosta ei ole fyysisesti repeytynyt irti, mutta se ei toimi samalla tavalla kuin normaalitilassa (ei psykoosissa). Kiistätkö aivojen osilla olevan eri tehtäviä, vai kiistätkö että ne voisivat mitenkään muuten seota toiminnaltaan kuin fyysisen vamman seurauksena?

        Ensimmäinen osa kommentistasi on ihan totta. Aivovauriot vaikuttavat persoonaan, siihen millainen ihminen on. Tämän varmasti kaikki ymmärtävät, jotka asiaan ovat perehtyneet. Siinä ei ole mitään ihmeellistä tai uutta.

        Toinen osa kommentistasi on puutaheinää. Psykoosi on katsojan silmissä. Se on mielipideasia kuka on psykoosissa ja kuka ei. Henkilökohtaisesti en käytä koko sanaa, koska se on psykiatrista jargonia, jonka tarkoitus on sekoittaa ilmeistä. Sekoitat oikeat vammat ja vauriot mielikuvitteellisiin toimintahäiriöihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäinen osa kommentistasi on ihan totta. Aivovauriot vaikuttavat persoonaan, siihen millainen ihminen on. Tämän varmasti kaikki ymmärtävät, jotka asiaan ovat perehtyneet. Siinä ei ole mitään ihmeellistä tai uutta.

        Toinen osa kommentistasi on puutaheinää. Psykoosi on katsojan silmissä. Se on mielipideasia kuka on psykoosissa ja kuka ei. Henkilökohtaisesti en käytä koko sanaa, koska se on psykiatrista jargonia, jonka tarkoitus on sekoittaa ilmeistä. Sekoitat oikeat vammat ja vauriot mielikuvitteellisiin toimintahäiriöihin.

        Mistä sitten mielestäsi johtuu, että psykoositilasta selvinnyt ihminen häpeää suunnattomasti toimintaansa ja kummallisia ajatuskehitelmiään jälkeenpäin pystymättä itsekään ymmärtämään niitä tai sitä, miten on voinut olla niin tyhmä ja typerä?

        Joku joka on kokoaikaisesti jonkinasteisessa "shamanistisessa" tilassa pystyen kuitenkin suoriutumaan arkielämästä ja erottamaan mielen seikkailun muusta toiminnastaan, tuskin kokeekaan ensimmäisessä kappaleessa mainittua tuskatilaa psykoositilan jälkimainingeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sitten mielestäsi johtuu, että psykoositilasta selvinnyt ihminen häpeää suunnattomasti toimintaansa ja kummallisia ajatuskehitelmiään jälkeenpäin pystymättä itsekään ymmärtämään niitä tai sitä, miten on voinut olla niin tyhmä ja typerä?

        Joku joka on kokoaikaisesti jonkinasteisessa "shamanistisessa" tilassa pystyen kuitenkin suoriutumaan arkielämästä ja erottamaan mielen seikkailun muusta toiminnastaan, tuskin kokeekaan ensimmäisessä kappaleessa mainittua tuskatilaa psykoositilan jälkimainingeissa.

        En tiedä mitä tarkoitat käsitteellä psykoositila. Kuten sanoin aikaisemmin, se mikä on psykoosia on mielipideasia. Henkilökohtaisesti en usko psykooseihin, riivauksiin enkä muihin mytologisiin konsepteihin. Pohjaan maailmankatsomukseni tieteeseen.

        Yleisesti voidaan sanoa, että ihmiset monesti tulevat tehneeksi asioita joita myöhemmin katuvat. En näe siinä mitään erikoista. Se on hyvin inhimillinen ilmiö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitä tarkoitat käsitteellä psykoositila. Kuten sanoin aikaisemmin, se mikä on psykoosia on mielipideasia. Henkilökohtaisesti en usko psykooseihin, riivauksiin enkä muihin mytologisiin konsepteihin. Pohjaan maailmankatsomukseni tieteeseen.

        Yleisesti voidaan sanoa, että ihmiset monesti tulevat tehneeksi asioita joita myöhemmin katuvat. En näe siinä mitään erikoista. Se on hyvin inhimillinen ilmiö.

        Et sitten tiedä psykoosista juuri mitään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitä tarkoitat käsitteellä psykoositila. Kuten sanoin aikaisemmin, se mikä on psykoosia on mielipideasia. Henkilökohtaisesti en usko psykooseihin, riivauksiin enkä muihin mytologisiin konsepteihin. Pohjaan maailmankatsomukseni tieteeseen.

        Yleisesti voidaan sanoa, että ihmiset monesti tulevat tehneeksi asioita joita myöhemmin katuvat. En näe siinä mitään erikoista. Se on hyvin inhimillinen ilmiö.

        Psykoositilassa "tulee tehneeksi" itselleen epäedullisia, järjettömiä asioita. Ne eivät palvele omaa hyvinvointia sen enempää kuin yleensä kenenkään muunkaan hyvinvointia. Ennen kaikkea ihminen ei jälkeenpäin ymmärrä, miksi on toiminut niin. Muistellessaan ajatuskulkujaan hän on lähinnä ällistynyt, miten on voinut kehitellä sellaisia ajatuksia ja vielä toimia niiden mukaan tai puhua niitä ääneen.

        Normaalisti ihminen pystyy kyllä hyvin monin tavoin selittämään aiemmat huonot päätökset, koska ne perustuvat arkitodellisuuteen ja senhetkiseen, järjellä selitettävissä olevaan tilanteeseen, jossa on tehty päätöksiä. Psykoosissa ihminen saattaa tehdä kahdesta täysin toisiinsa liittymättömästä asiasta vaikka johtopäätöksen, että hänen täytyy toimittaa jokin älytön suorite. Tai luulla olevansa jotain, mitä ei ole. Normaalitilassa ihminen ei kuvittele olevansa jonkun muun henkilöitymä.

        Et väittäisi psykoosia sanahelinäksi ja määrittelykysymykseksi, jos olisit kokenut sen. Psykiatriassa sitä kuvaillaan, mutta se ei ole kovinkaan hyvä tai tarkka kuvaus jo siksikin, että ihmisen henkilöhistoria vaikuttaa psykoosissa koettuihin harha-ajatuksiin.

        Väitätkö muuten harha-ajatuksia tai hallusinaatioitakin hölynpölyksi? Entä sitten, kun ihminen ei erota kuulemastaan, kuuluuko ääni oikeasti vai onko hän ainoa sellaista kuuleva. Tai pelkää näkyä, joka ei näy muille? Sinun mukaasi tällainen ihminen pitäisi jättää kärsimään kotiinsa tai junaraiteille ilman asiaan puuttumista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoositilassa "tulee tehneeksi" itselleen epäedullisia, järjettömiä asioita. Ne eivät palvele omaa hyvinvointia sen enempää kuin yleensä kenenkään muunkaan hyvinvointia. Ennen kaikkea ihminen ei jälkeenpäin ymmärrä, miksi on toiminut niin. Muistellessaan ajatuskulkujaan hän on lähinnä ällistynyt, miten on voinut kehitellä sellaisia ajatuksia ja vielä toimia niiden mukaan tai puhua niitä ääneen.

        Normaalisti ihminen pystyy kyllä hyvin monin tavoin selittämään aiemmat huonot päätökset, koska ne perustuvat arkitodellisuuteen ja senhetkiseen, järjellä selitettävissä olevaan tilanteeseen, jossa on tehty päätöksiä. Psykoosissa ihminen saattaa tehdä kahdesta täysin toisiinsa liittymättömästä asiasta vaikka johtopäätöksen, että hänen täytyy toimittaa jokin älytön suorite. Tai luulla olevansa jotain, mitä ei ole. Normaalitilassa ihminen ei kuvittele olevansa jonkun muun henkilöitymä.

        Et väittäisi psykoosia sanahelinäksi ja määrittelykysymykseksi, jos olisit kokenut sen. Psykiatriassa sitä kuvaillaan, mutta se ei ole kovinkaan hyvä tai tarkka kuvaus jo siksikin, että ihmisen henkilöhistoria vaikuttaa psykoosissa koettuihin harha-ajatuksiin.

        Väitätkö muuten harha-ajatuksia tai hallusinaatioitakin hölynpölyksi? Entä sitten, kun ihminen ei erota kuulemastaan, kuuluuko ääni oikeasti vai onko hän ainoa sellaista kuuleva. Tai pelkää näkyä, joka ei näy muille? Sinun mukaasi tällainen ihminen pitäisi jättää kärsimään kotiinsa tai junaraiteille ilman asiaan puuttumista?

        Tuttu tunne.

        En ymmärrä eroa käyttämäsi psykoositilan ja normaaliuden välillä. (Sellainen sanavalintaa koskeva asia, että kaikki mitä ihmiset tekevät on normaalia tieteellisessä mielessä. Ihminen ei voi käyttäytyä epänormaalista tai olla mitenkään muutoinkaan epänormaali. Fantasiamaailmassa, kuten elokuvissa, kirjallisuudessa ja muussa taiteessa, on epänormaaleja, taikuuteen ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin liittyviä asioita. Normaalius käyttämässäsi kontekstissa on sosiaalipoliittinen käsite ja siten mielipideasia.)

        Mitä tarkoitat henkilöitymällä? Sitä en ymmärtänyt. Että ihminen esittää olevansa joku muu kuin oikeasti on?

        Samalla tavalla kuulee kaikkien aina sanovan, että henkilö uskoisi kyllä riivaukseen, psykoosiin ja milloin mihinkin, jos olisi sen itse kokenut. Sellainen ei vakuuta minua. Tieteellisesti esimerkiksi riivauksesta ja psykoosista ei ole mitään merkkiä. Tilanteet ja tapahtumat, joissa riivauksia tai psykoosi sanotaan olleen, on helppo selittää suomen kielellä ilman uskonnollista tai psykiatrista mytologiaa.

        Kaikilla ihmisillä on harha-ajatuksia. Ihmiset ajattelevat ja kuvittelevat milloin mitäkin. Minä, sinä ja jokaikinen muu joka tätäkin palstaa lukee ja itsensä ihmislajin edustajaksi tiedostaa. Hallusinaatiot on moni selitteisempi käsite. Joten en tiedä mitä tarkkaan tässä kohtaan tarkoitat. Ihmiset voivat käyttää mielikuvitusta luomaan samaan huoneeseen vaikkapa pinkin elefantin, jos niin tykkäävät. Se on maailman helpoin asia. Samalla periaatteella ihmiset suunnittelevat esimerkiksi sisustusta kotiinsa. Jos taas tarkoitat kemiallista pään sekoittamista niin se on eri asia, mutta siihen totean vain, että älkööt käyttäkö sellaisia aineita, jos ei halua päätänsä sekaisin. Kolmantena tulee mieleen heti heräämisen jälkeen näkyvät, unesta seuranneet mahdolliset harhakuvat, jotka katoavat muutamassa hetkessä. Mitä tulee "äänien kuulemiseen", on jo aikoja sitten todistettu tieteellisesti, että kyseessä on sisäinen puhe (self conversation englanniksi) eli sitäkin selkeämmin ilmaistuna ajattelu. "Äänien kuulessaan" aivojen puhealue on aktiivinen, ei kuuloalue. Toisin sanoen mitään varsinaisia ääniä henkilöt eivät kuule. Psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz tiivistä asian hyvin toteamalla, että oma ajattelu muuttuu "äänten kuulemiseksi" siinä kohtaan, kun henkilö kiistää ajatustensa olevan omiaan.

        Lopussa sekoitat keskusteluun jo politiikkaa eli mitä kellekin pitäisi tehdä, jos jotain pitäisi. Kommenttisi perusteella sinun mielestäsi ilmeisimmin pitäisi. Haluatko eroon ihmisistä, joilla on sinun mielestäsi epämielyttäviä harha-ajatuksia tai jotka kertovat ajattelevansa ja kuvittelevansa milloin mitäkin. Mutta kuten todettua, tämä on eri keskustelu kuin se onko riivauksia tai psykooseja olemassa.

        Oma filosofiani on, että kehenkäään ei saa koskea eikä ketään pakottaa niin kauan kuin he jättävät muut rauhaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla väärässä ja erehtyä kuvittelemalla mitä haluavat. Jokainen saa esittää olevansa vaikka Mick Jagger niin kauan kuin toiminnassa ei mennä lain määrittelemän petoksen puolelle. Kontekstista kyllä tietää kuka pilailee harmittomasti ja kuka yrittää petosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttu tunne.

        En ymmärrä eroa käyttämäsi psykoositilan ja normaaliuden välillä. (Sellainen sanavalintaa koskeva asia, että kaikki mitä ihmiset tekevät on normaalia tieteellisessä mielessä. Ihminen ei voi käyttäytyä epänormaalista tai olla mitenkään muutoinkaan epänormaali. Fantasiamaailmassa, kuten elokuvissa, kirjallisuudessa ja muussa taiteessa, on epänormaaleja, taikuuteen ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin liittyviä asioita. Normaalius käyttämässäsi kontekstissa on sosiaalipoliittinen käsite ja siten mielipideasia.)

        Mitä tarkoitat henkilöitymällä? Sitä en ymmärtänyt. Että ihminen esittää olevansa joku muu kuin oikeasti on?

        Samalla tavalla kuulee kaikkien aina sanovan, että henkilö uskoisi kyllä riivaukseen, psykoosiin ja milloin mihinkin, jos olisi sen itse kokenut. Sellainen ei vakuuta minua. Tieteellisesti esimerkiksi riivauksesta ja psykoosista ei ole mitään merkkiä. Tilanteet ja tapahtumat, joissa riivauksia tai psykoosi sanotaan olleen, on helppo selittää suomen kielellä ilman uskonnollista tai psykiatrista mytologiaa.

        Kaikilla ihmisillä on harha-ajatuksia. Ihmiset ajattelevat ja kuvittelevat milloin mitäkin. Minä, sinä ja jokaikinen muu joka tätäkin palstaa lukee ja itsensä ihmislajin edustajaksi tiedostaa. Hallusinaatiot on moni selitteisempi käsite. Joten en tiedä mitä tarkkaan tässä kohtaan tarkoitat. Ihmiset voivat käyttää mielikuvitusta luomaan samaan huoneeseen vaikkapa pinkin elefantin, jos niin tykkäävät. Se on maailman helpoin asia. Samalla periaatteella ihmiset suunnittelevat esimerkiksi sisustusta kotiinsa. Jos taas tarkoitat kemiallista pään sekoittamista niin se on eri asia, mutta siihen totean vain, että älkööt käyttäkö sellaisia aineita, jos ei halua päätänsä sekaisin. Kolmantena tulee mieleen heti heräämisen jälkeen näkyvät, unesta seuranneet mahdolliset harhakuvat, jotka katoavat muutamassa hetkessä. Mitä tulee "äänien kuulemiseen", on jo aikoja sitten todistettu tieteellisesti, että kyseessä on sisäinen puhe (self conversation englanniksi) eli sitäkin selkeämmin ilmaistuna ajattelu. "Äänien kuulessaan" aivojen puhealue on aktiivinen, ei kuuloalue. Toisin sanoen mitään varsinaisia ääniä henkilöt eivät kuule. Psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz tiivistä asian hyvin toteamalla, että oma ajattelu muuttuu "äänten kuulemiseksi" siinä kohtaan, kun henkilö kiistää ajatustensa olevan omiaan.

        Lopussa sekoitat keskusteluun jo politiikkaa eli mitä kellekin pitäisi tehdä, jos jotain pitäisi. Kommenttisi perusteella sinun mielestäsi ilmeisimmin pitäisi. Haluatko eroon ihmisistä, joilla on sinun mielestäsi epämielyttäviä harha-ajatuksia tai jotka kertovat ajattelevansa ja kuvittelevansa milloin mitäkin. Mutta kuten todettua, tämä on eri keskustelu kuin se onko riivauksia tai psykooseja olemassa.

        Oma filosofiani on, että kehenkäään ei saa koskea eikä ketään pakottaa niin kauan kuin he jättävät muut rauhaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla väärässä ja erehtyä kuvittelemalla mitä haluavat. Jokainen saa esittää olevansa vaikka Mick Jagger niin kauan kuin toiminnassa ei mennä lain määrittelemän petoksen puolelle. Kontekstista kyllä tietää kuka pilailee harmittomasti ja kuka yrittää petosta.

        En tietenkään haluaisi tuollaista heitteillejättöä tapahtuvan, mutta etkö sinä tuolla "rauhaan jättämisellä" nimenomaan halua, ettei tuossakaan tapauksessa ihmisen suunnitelmiin puututa?

        En näe tarkoitusta keskustelun jatkamiselle, kun kyseenalaistat jo hallusinaatiotkin pelkiksi hallusinatoristen aineiden tuotoksiksi tai asioiksi, jotka voi rinnastaa sisustamiseen. Niitä saattavat tuottaa nimenomaan psykoositilaan joutuneet aivot.

        Olet ilmeisen tietämätön siitä, millaisessa todellisuudessa joutuu elämään ihminen, joka on "esittänyt olevansa Mick Jagger" sanojasi lainatakseni, sen jälkeen kun hän ei enää ymmärrä, mistä moinen ajatus on koskaan voinut päähänsä pälkähtää. Kyse ei todellakaan ole "esittämisestä", kun ihminen luulee edustavansa jotakin muuta entiteettiä tai rinnakkaisihmistä (esimerkiksi jotain Raamatun hahmoa) kuin hän tosiasiassa on.

        Peräät kovasti tieteellisyyttä, muttet itse argumentoi erityisen tieteellisesti. Jokaisen asiaan liittyvän ilmiön tai siihen liittyvän sanan kyseenalaistaminen ja itse asiaan vastaamatta jättäminen ei ole tieteellinen lähestymistapa. Ymmärrän silti, mitä ajat takaa, tuonnempana keskustelussa sitä selitetään vähemmän tylpästi. Emme kuitenkaan elä afrikkalaisessa heimossa, eikä Suomessa varmaankaan voi alkaa -väliaikasesti- jonkin sortin fakiiriksi samalla tavalla kuin jossain muualla, jossa asiaan suhtaudutaan täysin toisin. Olisi kyllä ihan toivottavaa, että osa tuosta suhtautumistavasta imeytyisi tännekin. Täällä joudumme kuitenkin elämään täkäläisissä realiteeteissa, eikä ihmisiä voi jättää selviämään yksin silloin, kun ymmärryksensä on vajavaisimmillaan monessakin mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään haluaisi tuollaista heitteillejättöä tapahtuvan, mutta etkö sinä tuolla "rauhaan jättämisellä" nimenomaan halua, ettei tuossakaan tapauksessa ihmisen suunnitelmiin puututa?

        En näe tarkoitusta keskustelun jatkamiselle, kun kyseenalaistat jo hallusinaatiotkin pelkiksi hallusinatoristen aineiden tuotoksiksi tai asioiksi, jotka voi rinnastaa sisustamiseen. Niitä saattavat tuottaa nimenomaan psykoositilaan joutuneet aivot.

        Olet ilmeisen tietämätön siitä, millaisessa todellisuudessa joutuu elämään ihminen, joka on "esittänyt olevansa Mick Jagger" sanojasi lainatakseni, sen jälkeen kun hän ei enää ymmärrä, mistä moinen ajatus on koskaan voinut päähänsä pälkähtää. Kyse ei todellakaan ole "esittämisestä", kun ihminen luulee edustavansa jotakin muuta entiteettiä tai rinnakkaisihmistä (esimerkiksi jotain Raamatun hahmoa) kuin hän tosiasiassa on.

        Peräät kovasti tieteellisyyttä, muttet itse argumentoi erityisen tieteellisesti. Jokaisen asiaan liittyvän ilmiön tai siihen liittyvän sanan kyseenalaistaminen ja itse asiaan vastaamatta jättäminen ei ole tieteellinen lähestymistapa. Ymmärrän silti, mitä ajat takaa, tuonnempana keskustelussa sitä selitetään vähemmän tylpästi. Emme kuitenkaan elä afrikkalaisessa heimossa, eikä Suomessa varmaankaan voi alkaa -väliaikasesti- jonkin sortin fakiiriksi samalla tavalla kuin jossain muualla, jossa asiaan suhtaudutaan täysin toisin. Olisi kyllä ihan toivottavaa, että osa tuosta suhtautumistavasta imeytyisi tännekin. Täällä joudumme kuitenkin elämään täkäläisissä realiteeteissa, eikä ihmisiä voi jättää selviämään yksin silloin, kun ymmärryksensä on vajavaisimmillaan monessakin mielessä.

        Mihin suunnitelmiin? Siihen, että joku haluaa esiintyä paikallisella torilla Mick Jaggerinä? Esiintykööt, jos saa siihen luvan. Pienimuotoisia katuesityksiä saa tietääkseni järjestää ihan luvattakin. Tuskin jokaista rumpu- ja kitaraesitystä varten on erillinen lupa saatu. Joka tapauksessa vain sellaiseen toimintaan tulee puuttua joka rikkoo lakia. En oikein ymmärrä mihin viittasit.

        Ihmiset esittävät ja valehtelevat koko ajan ja paljon. Se kuuluu yleiseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Satutko tuntemaan esimerkiksi yhtään Anna Lappalaisen tarinasta? Häntä kutsuttiin Kellokosken prinsessaksi, koska hän esitti pitkään olevansa Englannin kuninkaallisista piireistä. Syitä miksi ihmiset esittävät olevansa muuta kuin ovat on monia, mutta esimerkiksi Annan historiaan vähänkin penkomalla saa tietää, että hän on jäänyt aika yksin elämässään, ilman kenenkään huomiota. Mielestäni on varsin hyvät perusteet olettaa, että Lappalaisen tapauksessa hän on hakenut huomiota esittämällä olevansa kuninkaallinen. Hyvä strategia. Kuka saisikaan enemmän huomiota tässä maailmassa kuin kuninkaalliset? Ja huomiota hän sen jälkeen saikin. Toinen syy minkä takia ihmiset esittävät milloin mitäkin, on, että he pääsevät siten pakoon todellisuutta. Esittämällä vaikka rock-tähteä ei tarvitse ajatella sitä, miten elämässä asiat todellisuudessa ovat. Hyvin tyypillistä meille kaikille ihmisille.

        Vain vähän ennen kuolemaansa Lappalainen on todennut laitoksen väelle, ettei hän mikään prinsessa oikeasti ole vaan ihan vain Anna Lappalainen. Psykiatrit ja psykiatriauskovaiset sanovat, että Anna parantui! Minä sanon, että hän lopetti esittämisen syystä. Syyt roolin lopettamiseen olivat mitä ilmeisemmin ne, ettei hän enää tarvinnut rooliaan, sillä kuolema oli jo lähellä. Ymmärtääkseni hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin.

        Meillä ihmisillä jokaisella on mitä erikoisempia selviytymistaktiikoita elämässä. Jutun juoni on vain oppia ymmärtämään ihmisyyttä ja ihmisten motiiveja toimia niin kuin he toimivat. Psykiatria sekoittaa kansalaisten päitä uskottelemalla, että ihmiset eivät toimi, kuten tahtovat ja päättävät vaan, koska heitä ohjaavat oletetut, mutta tieteellisesti todistamattomat sairaudet, joita mielisairauksiksi kutsuvat. Pidän sitä pseudotieteellisenä hölönpölönä ja suoranaisena valheena. Itse katson aina ihmistä ihmisenä ja mietin miksi jokin teki, sanoi tai ajatteli niin tai näin. Aina se ei ole helppoa toista ymmärtää ja monesti ei saa koskaan tietää syitä toisen käytökseen. Ainoa mistä voi olla varma on, että syyt eivät ole riivauksissa, psykooseissa, muissakaan mielisairauksissa eikä muussakaan mytologiassa. "Nothing human is alien to me" on joku fiksu aikanaan todennut ja siten ajattelen minäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin suunnitelmiin? Siihen, että joku haluaa esiintyä paikallisella torilla Mick Jaggerinä? Esiintykööt, jos saa siihen luvan. Pienimuotoisia katuesityksiä saa tietääkseni järjestää ihan luvattakin. Tuskin jokaista rumpu- ja kitaraesitystä varten on erillinen lupa saatu. Joka tapauksessa vain sellaiseen toimintaan tulee puuttua joka rikkoo lakia. En oikein ymmärrä mihin viittasit.

        Ihmiset esittävät ja valehtelevat koko ajan ja paljon. Se kuuluu yleiseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Satutko tuntemaan esimerkiksi yhtään Anna Lappalaisen tarinasta? Häntä kutsuttiin Kellokosken prinsessaksi, koska hän esitti pitkään olevansa Englannin kuninkaallisista piireistä. Syitä miksi ihmiset esittävät olevansa muuta kuin ovat on monia, mutta esimerkiksi Annan historiaan vähänkin penkomalla saa tietää, että hän on jäänyt aika yksin elämässään, ilman kenenkään huomiota. Mielestäni on varsin hyvät perusteet olettaa, että Lappalaisen tapauksessa hän on hakenut huomiota esittämällä olevansa kuninkaallinen. Hyvä strategia. Kuka saisikaan enemmän huomiota tässä maailmassa kuin kuninkaalliset? Ja huomiota hän sen jälkeen saikin. Toinen syy minkä takia ihmiset esittävät milloin mitäkin, on, että he pääsevät siten pakoon todellisuutta. Esittämällä vaikka rock-tähteä ei tarvitse ajatella sitä, miten elämässä asiat todellisuudessa ovat. Hyvin tyypillistä meille kaikille ihmisille.

        Vain vähän ennen kuolemaansa Lappalainen on todennut laitoksen väelle, ettei hän mikään prinsessa oikeasti ole vaan ihan vain Anna Lappalainen. Psykiatrit ja psykiatriauskovaiset sanovat, että Anna parantui! Minä sanon, että hän lopetti esittämisen syystä. Syyt roolin lopettamiseen olivat mitä ilmeisemmin ne, ettei hän enää tarvinnut rooliaan, sillä kuolema oli jo lähellä. Ymmärtääkseni hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin.

        Meillä ihmisillä jokaisella on mitä erikoisempia selviytymistaktiikoita elämässä. Jutun juoni on vain oppia ymmärtämään ihmisyyttä ja ihmisten motiiveja toimia niin kuin he toimivat. Psykiatria sekoittaa kansalaisten päitä uskottelemalla, että ihmiset eivät toimi, kuten tahtovat ja päättävät vaan, koska heitä ohjaavat oletetut, mutta tieteellisesti todistamattomat sairaudet, joita mielisairauksiksi kutsuvat. Pidän sitä pseudotieteellisenä hölönpölönä ja suoranaisena valheena. Itse katson aina ihmistä ihmisenä ja mietin miksi jokin teki, sanoi tai ajatteli niin tai näin. Aina se ei ole helppoa toista ymmärtää ja monesti ei saa koskaan tietää syitä toisen käytökseen. Ainoa mistä voi olla varma on, että syyt eivät ole riivauksissa, psykooseissa, muissakaan mielisairauksissa eikä muussakaan mytologiassa. "Nothing human is alien to me" on joku fiksu aikanaan todennut ja siten ajattelen minäkin.

        Et siis ymmärtänyt, mihin viittasin, joten:

        Minä: "Väitätkö muuten harha-ajatuksia tai hallusinaatioitakin hölynpölyksi? Entä sitten, kun ihminen ei erota kuulemastaan, kuuluuko ääni oikeasti vai onko hän ainoa sellaista kuuleva. Tai pelkää näkyä, joka ei näy muille? Sinun mukaasi tällainen ihminen pitäisi jättää kärsimään kotiinsa tai junaraiteille ilman asiaan puuttumista?" (Vastauksen lopussa.)

        Sinä: "Lopussa sekoitat keskusteluun jo politiikkaa eli mitä kellekin pitäisi tehdä, jos jotain pitäisi. Kommenttisi perusteella sinun mielestäsi ilmeisimmin pitäisi. Haluatko eroon ihmisistä, joilla on sinun mielestäsi epämielyttäviä harha-ajatuksia tai jotka kertovat ajattelevansa ja kuvittelevansa milloin mitäkin. Mutta kuten todettua, tämä on eri keskustelu kuin se onko riivauksia tai psykooseja olemassa."

        Minä: "En tietenkään haluaisi tuollaista heitteillejättöä tapahtuvan, mutta etkö sinä tuolla "rauhaan jättämisellä" nimenomaan halua, ettei tuossakaan tapauksessa ihmisen suunnitelmiin puututa?" (Viittaan vihjailuusi, että se olisinkin minä, joka haluaisi jättää ihmiset oman onnensa nojaan sekoilemaan, vaikka olen päinvastaista mieltä. Viittaan myös ensimmäiseen kysymykseeni, joka näkyy tämän viestin aluksi ja jossa mainitaan junanraiteet.)

        Sinä (taas kärryiltä tippuneena): "Mihin suunnitelmiin? Siihen, että joku haluaa esiintyä paikallisella torilla Mick Jaggerinä? Esiintykööt, jos saa siihen luvan. Pienimuotoisia katuesityksiä saa tietääkseni järjestää ihan luvattakin. Tuskin jokaista rumpu- ja kitaraesitystä varten on erillinen lupa saatu. Joka tapauksessa vain sellaiseen toimintaan tulee puuttua joka rikkoo lakia. En oikein ymmärrä mihin viittasit."

        Vielä kerran: Viittasin tilanteeseen, jossa ihminen on psykoosissa ja tuskatilassa, esimerkiksi nähtyään hallusinaatioita tal kuultuaan ääniä tai vain yksinkertaisesti harha-ajatustensa seurauksena. Kysyin, pitäisikö tällainen ihminen jättää kotiinsa tai junanraiteille yksin, millä yritin tuoda esille, että tuossa tilassa ihminen voi mihinkään todelliseen liittymättömien ajatustensa seurauksena vaikka ajautua itsemurhaan. Kysyin, eikö näihinkään suunnitelmiin pitäisi mielestäsi puuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt, mihin viittasin, joten:

        Minä: "Väitätkö muuten harha-ajatuksia tai hallusinaatioitakin hölynpölyksi? Entä sitten, kun ihminen ei erota kuulemastaan, kuuluuko ääni oikeasti vai onko hän ainoa sellaista kuuleva. Tai pelkää näkyä, joka ei näy muille? Sinun mukaasi tällainen ihminen pitäisi jättää kärsimään kotiinsa tai junaraiteille ilman asiaan puuttumista?" (Vastauksen lopussa.)

        Sinä: "Lopussa sekoitat keskusteluun jo politiikkaa eli mitä kellekin pitäisi tehdä, jos jotain pitäisi. Kommenttisi perusteella sinun mielestäsi ilmeisimmin pitäisi. Haluatko eroon ihmisistä, joilla on sinun mielestäsi epämielyttäviä harha-ajatuksia tai jotka kertovat ajattelevansa ja kuvittelevansa milloin mitäkin. Mutta kuten todettua, tämä on eri keskustelu kuin se onko riivauksia tai psykooseja olemassa."

        Minä: "En tietenkään haluaisi tuollaista heitteillejättöä tapahtuvan, mutta etkö sinä tuolla "rauhaan jättämisellä" nimenomaan halua, ettei tuossakaan tapauksessa ihmisen suunnitelmiin puututa?" (Viittaan vihjailuusi, että se olisinkin minä, joka haluaisi jättää ihmiset oman onnensa nojaan sekoilemaan, vaikka olen päinvastaista mieltä. Viittaan myös ensimmäiseen kysymykseeni, joka näkyy tämän viestin aluksi ja jossa mainitaan junanraiteet.)

        Sinä (taas kärryiltä tippuneena): "Mihin suunnitelmiin? Siihen, että joku haluaa esiintyä paikallisella torilla Mick Jaggerinä? Esiintykööt, jos saa siihen luvan. Pienimuotoisia katuesityksiä saa tietääkseni järjestää ihan luvattakin. Tuskin jokaista rumpu- ja kitaraesitystä varten on erillinen lupa saatu. Joka tapauksessa vain sellaiseen toimintaan tulee puuttua joka rikkoo lakia. En oikein ymmärrä mihin viittasit."

        Vielä kerran: Viittasin tilanteeseen, jossa ihminen on psykoosissa ja tuskatilassa, esimerkiksi nähtyään hallusinaatioita tal kuultuaan ääniä tai vain yksinkertaisesti harha-ajatustensa seurauksena. Kysyin, pitäisikö tällainen ihminen jättää kotiinsa tai junanraiteille yksin, millä yritin tuoda esille, että tuossa tilassa ihminen voi mihinkään todelliseen liittymättömien ajatustensa seurauksena vaikka ajautua itsemurhaan. Kysyin, eikö näihinkään suunnitelmiin pitäisi mielestäsi puuttua.

        Vastaan parhaani mukaan. Ja kiitos selvennyksestä.

        Kuten sanoin, en usko psykoosiin, joten en voi kommentoida mitään sellaiseen liittyvää. Voin kuitenkin puhua muusta näkökulmasta. Jokaisen ihmisen koskemattomuutta tulee kunnioittaa ja jättää hänet rauhaan, ellei hän nimenomaisesti anna lupaa tai suoraan pyydä apua tai väliintuloa. Jos puhutaan kirjaimellisesti junan alle menemisestä, tulee se estää, sillä toiminta on lainvastaista. Kielikuvallisesti puhuttaessa viitannet itsemurhaan, joka on vapaassa maassa jokaisen vapaus tehdä. Henkilön tulee huolehtia, ettei saata sivullisia vaaraan. Muutoin asia on ok. En rohkaise ketään siihen, mutta sallin sen kaikille, jotka sellaiseen ratkaisuun päätyvät.

        Ajatus siitä, että ihmisten kimppuun olisi oikeutettua käydä, jos katsoo, että joku ihminen "kärsii" on meidän ihmisten klassinen tapa oikeuttaa päällekäyminen. Vain yhtenä suorana vertauksena voidaan ottaa homoseksuaalit, joita pitkään jahdattiin ja lahdattiin auttamisen nimssä, koska "se oli ollut väärin jättää tällainen ihminen kärsimään kotiinsa." Sen olen oppinut meidän ihmisten historiasta, etten koskaan eläessäni tule kehenkään koskemaan ilmam asianomaisen lupaa riippumatta siitä millä tai miten muut toimintaa yrittävät oikeuttaa. Ymmärsit siis minua ihan oikein. Ilman asianomaisen lupaa ei tule puuttua. Jos hän oikeasti kärsii, eikä vain muiden mielestä, hän kyllä pyytää apua ja sitä ottaa vastaan, jos tarjotaan. Jos hän ei hae apua tai hylkää avuntarjouksen, tulee meidän jättää hänet rauhaan. Se on sivistyksen merkki osata kunnioittaa toisen koskemattomuutta, kun hän niin pyytää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttu tunne.

        En ymmärrä eroa käyttämäsi psykoositilan ja normaaliuden välillä. (Sellainen sanavalintaa koskeva asia, että kaikki mitä ihmiset tekevät on normaalia tieteellisessä mielessä. Ihminen ei voi käyttäytyä epänormaalista tai olla mitenkään muutoinkaan epänormaali. Fantasiamaailmassa, kuten elokuvissa, kirjallisuudessa ja muussa taiteessa, on epänormaaleja, taikuuteen ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin liittyviä asioita. Normaalius käyttämässäsi kontekstissa on sosiaalipoliittinen käsite ja siten mielipideasia.)

        Mitä tarkoitat henkilöitymällä? Sitä en ymmärtänyt. Että ihminen esittää olevansa joku muu kuin oikeasti on?

        Samalla tavalla kuulee kaikkien aina sanovan, että henkilö uskoisi kyllä riivaukseen, psykoosiin ja milloin mihinkin, jos olisi sen itse kokenut. Sellainen ei vakuuta minua. Tieteellisesti esimerkiksi riivauksesta ja psykoosista ei ole mitään merkkiä. Tilanteet ja tapahtumat, joissa riivauksia tai psykoosi sanotaan olleen, on helppo selittää suomen kielellä ilman uskonnollista tai psykiatrista mytologiaa.

        Kaikilla ihmisillä on harha-ajatuksia. Ihmiset ajattelevat ja kuvittelevat milloin mitäkin. Minä, sinä ja jokaikinen muu joka tätäkin palstaa lukee ja itsensä ihmislajin edustajaksi tiedostaa. Hallusinaatiot on moni selitteisempi käsite. Joten en tiedä mitä tarkkaan tässä kohtaan tarkoitat. Ihmiset voivat käyttää mielikuvitusta luomaan samaan huoneeseen vaikkapa pinkin elefantin, jos niin tykkäävät. Se on maailman helpoin asia. Samalla periaatteella ihmiset suunnittelevat esimerkiksi sisustusta kotiinsa. Jos taas tarkoitat kemiallista pään sekoittamista niin se on eri asia, mutta siihen totean vain, että älkööt käyttäkö sellaisia aineita, jos ei halua päätänsä sekaisin. Kolmantena tulee mieleen heti heräämisen jälkeen näkyvät, unesta seuranneet mahdolliset harhakuvat, jotka katoavat muutamassa hetkessä. Mitä tulee "äänien kuulemiseen", on jo aikoja sitten todistettu tieteellisesti, että kyseessä on sisäinen puhe (self conversation englanniksi) eli sitäkin selkeämmin ilmaistuna ajattelu. "Äänien kuulessaan" aivojen puhealue on aktiivinen, ei kuuloalue. Toisin sanoen mitään varsinaisia ääniä henkilöt eivät kuule. Psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz tiivistä asian hyvin toteamalla, että oma ajattelu muuttuu "äänten kuulemiseksi" siinä kohtaan, kun henkilö kiistää ajatustensa olevan omiaan.

        Lopussa sekoitat keskusteluun jo politiikkaa eli mitä kellekin pitäisi tehdä, jos jotain pitäisi. Kommenttisi perusteella sinun mielestäsi ilmeisimmin pitäisi. Haluatko eroon ihmisistä, joilla on sinun mielestäsi epämielyttäviä harha-ajatuksia tai jotka kertovat ajattelevansa ja kuvittelevansa milloin mitäkin. Mutta kuten todettua, tämä on eri keskustelu kuin se onko riivauksia tai psykooseja olemassa.

        Oma filosofiani on, että kehenkäään ei saa koskea eikä ketään pakottaa niin kauan kuin he jättävät muut rauhaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla väärässä ja erehtyä kuvittelemalla mitä haluavat. Jokainen saa esittää olevansa vaikka Mick Jagger niin kauan kuin toiminnassa ei mennä lain määrittelemän petoksen puolelle. Kontekstista kyllä tietää kuka pilailee harmittomasti ja kuka yrittää petosta.

        Psykoosissa , mielensairauden tilassa ihminen saattaa olla vaaraksi myös muille ja pienempi paha -ylläolevalle mielipiteen kirjoittajalle - myös itselleen. Se tila missä aivojen välittäjäaineet keskenään ovat menneet sekaisin - psykoosi -on erittäin henkisesti uuvuttava ja aiheuttaa syvää hätää ja kärsimystä siinä tilassa olevalle mutta itse sairauden tilassa oleva ei pysty missään vaiheessa tuntemaan tai kokemaan eitteikö nyt olisi tarpeen hakea apua etten olekaan ihan kunnossa. ajatukset harhailevat, puhe saattaa olla taukoamatonta ja puheuessaan hakee ja löytää mielleyhtymiä niin suuriin atmosfääreihin että ei tieeteenkään puolella tiedetä missä mennään- oletko kuussa vai maassa-.
        yleensä oudon käyttäytymisen vuoksi-esim liika tuttavallisuus vieraille kadulla kulkijoille -kahviloissa saa sivullisen puuttumaan asiaan ja sitten viedäänkin jo vastentahtoisesti pakkohoitoon joka on helpotus itselle, sairaalle. KOLME KERTAA PÄIVÄSSÄ 150MG LEVOZINIA ja meno jatkuu osaston käytävillä taukoamatt kunnes muutaman viikon kuluttua ihmettelee kovaa väsymystä ja päivälläkin nukuttaa johon ystävällinen hoitaja toteaa että ehkä on lääke alkanut "purea" ja voidaan alkaa astettain vähentää sopivaksi.
        toipuminen henkisestä heilahduksesta voi viedä vielä muutaman vuoden .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosissa , mielensairauden tilassa ihminen saattaa olla vaaraksi myös muille ja pienempi paha -ylläolevalle mielipiteen kirjoittajalle - myös itselleen. Se tila missä aivojen välittäjäaineet keskenään ovat menneet sekaisin - psykoosi -on erittäin henkisesti uuvuttava ja aiheuttaa syvää hätää ja kärsimystä siinä tilassa olevalle mutta itse sairauden tilassa oleva ei pysty missään vaiheessa tuntemaan tai kokemaan eitteikö nyt olisi tarpeen hakea apua etten olekaan ihan kunnossa. ajatukset harhailevat, puhe saattaa olla taukoamatonta ja puheuessaan hakee ja löytää mielleyhtymiä niin suuriin atmosfääreihin että ei tieeteenkään puolella tiedetä missä mennään- oletko kuussa vai maassa-.
        yleensä oudon käyttäytymisen vuoksi-esim liika tuttavallisuus vieraille kadulla kulkijoille -kahviloissa saa sivullisen puuttumaan asiaan ja sitten viedäänkin jo vastentahtoisesti pakkohoitoon joka on helpotus itselle, sairaalle. KOLME KERTAA PÄIVÄSSÄ 150MG LEVOZINIA ja meno jatkuu osaston käytävillä taukoamatt kunnes muutaman viikon kuluttua ihmettelee kovaa väsymystä ja päivälläkin nukuttaa johon ystävällinen hoitaja toteaa että ehkä on lääke alkanut "purea" ja voidaan alkaa astettain vähentää sopivaksi.
        toipuminen henkisestä heilahduksesta voi viedä vielä muutaman vuoden .

        Roskaa. Yrität oikeuttaa ihmisten päällekäymisen naamioimalla päällekäymisen hoitamiseksi/auttamiseksi. Toinen ikävä vaihtoehto on, että et ymmärrä mitä pahaa olet puolustamassa. Silloin tilannetta kuvaa parhaiten C. S. Lewisin kuuluisakin toteamus "Of all tyrannies..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskaa. Yrität oikeuttaa ihmisten päällekäymisen naamioimalla päällekäymisen hoitamiseksi/auttamiseksi. Toinen ikävä vaihtoehto on, että et ymmärrä mitä pahaa olet puolustamassa. Silloin tilannetta kuvaa parhaiten C. S. Lewisin kuuluisakin toteamus "Of all tyrannies..."

        “Of all tyrannies, a tyranny sincerely exercised for the good of its victims may be the most oppressive. It would be better to live under robber barons than under omnipotent moral busybodies. The robber baron's cruelty may sometimes sleep, his cupidity may at some point be satiated; but those who torment us for our own good will torment us without end for they do so with the approval of their own conscience. They may be more likely to go to Heaven yet at the same time likelier to make a Hell of earth. This very kindness stings with intolerable insult. To be "cured" against one's will and cured of states which we may not regard as disease is to be put on a level of those who have not yet reached the age of reason or those who never will; to be classed with infants, imbeciles, and domestic animals.”

        ― C.S. Lewis, God in the Dock: Essays on Theology (Making of Modern Theology)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykologian oppikirjoista on luettavissa aivojen eri osien tehtävistä ja toiminnoista. Useiden alueiden tehtävä on selvinnyt alkujaan niin, että nämä alueet ovat fyysisesti vaurioituneet, minkä seurauksena ihmisen käytös on siinä määrin muuttunut, että voidaan puhua luonteen muuttumisesta, ihmisen muuttumisesta "kuin toiseksi ihmiseksi".

        Psykoosissa osaa otsalohkosta ei ole fyysisesti repeytynyt irti, mutta se ei toimi samalla tavalla kuin normaalitilassa (ei psykoosissa). Kiistätkö aivojen osilla olevan eri tehtäviä, vai kiistätkö että ne voisivat mitenkään muuten seota toiminnaltaan kuin fyysisen vamman seurauksena?

        Luuletko että ihmiset jotka ovat valmiita hulluksi leimaamaan , lukevat kirjoja, sillä porukalla ei ole edes lukemisen ymmärrystä , silti leimaavat jonkun ihmisen joka ei voi mitään sille että sairastuu.

        Puhutaan psykoosista, miten moni tekee hurjia asioita juovuspäissään , pahempia asioita mitä henkisesti sairas , mutta heitä ei leimata , koska silloin syytetään viinaa.

        Mutta ihminen joka käy läpi vaikeaa traumaa jostain asiasta ja sairastuu, niin miksi ikuinen leima . Sitä en ole ymmärtänyt koskaan. Kun kuulee kertomuksia sairaista ihmisistä , jopa sairaalahenkilökunnalta , niin ihmettelee missä he ovat olleet psyykkisten sairauksien tunnilla hoitokoulussa
        Ihmiset eivät ota selville miksi joku sairastuu, mutta silti leimaavat sen jolla on väliaikainen psyykkinen ongelma .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko että ihmiset jotka ovat valmiita hulluksi leimaamaan , lukevat kirjoja, sillä porukalla ei ole edes lukemisen ymmärrystä , silti leimaavat jonkun ihmisen joka ei voi mitään sille että sairastuu.

        Puhutaan psykoosista, miten moni tekee hurjia asioita juovuspäissään , pahempia asioita mitä henkisesti sairas , mutta heitä ei leimata , koska silloin syytetään viinaa.

        Mutta ihminen joka käy läpi vaikeaa traumaa jostain asiasta ja sairastuu, niin miksi ikuinen leima . Sitä en ole ymmärtänyt koskaan. Kun kuulee kertomuksia sairaista ihmisistä , jopa sairaalahenkilökunnalta , niin ihmettelee missä he ovat olleet psyykkisten sairauksien tunnilla hoitokoulussa
        Ihmiset eivät ota selville miksi joku sairastuu, mutta silti leimaavat sen jolla on väliaikainen psyykkinen ongelma .

        Hyvä kun otit puheeksi alkoholismin. Siinä sitä vasta on leimaamista. Toisin kuin useimmissa mielisairauksissa, niin alkoholisteja syytetään siitä että alkoholismi on vain heidän oma vika, vaikka riippuvuus sairauksita on viimeisten vuosikymmenten aikana saatu rutkasti tietoa.

        Ja tiesithän, että kaikilla alkoholisteilla on myös jokin mielisairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitä tarkoitat käsitteellä psykoositila. Kuten sanoin aikaisemmin, se mikä on psykoosia on mielipideasia. Henkilökohtaisesti en usko psykooseihin, riivauksiin enkä muihin mytologisiin konsepteihin. Pohjaan maailmankatsomukseni tieteeseen.

        Yleisesti voidaan sanoa, että ihmiset monesti tulevat tehneeksi asioita joita myöhemmin katuvat. En näe siinä mitään erikoista. Se on hyvin inhimillinen ilmiö.

        Vähän vanha kommentti tuo, mutta kyllä psykoosiin alkaa uskoa ainakin sen jälkeen, kun sellaisen itse kokee.
        Vielä paremmin, kun jälkeenpäin ymmärtää, mistä se on puhjennut päälle, ns. syyt ja seuraukset.

      • Anonyymi

        Eihän ne koskaan muutu, niin kauan kun psykiatrit pitävät yllä tuollaista valetta.

    • Anonyymi

      Niin, on ikävä kun kovin monella on se häpeän tunne. Mun mielestä ei ole mitään syytä miksi pitäisi hävetä sairauttaan. No kukin tavallaan. Mutta kun ja jos päässä vähän vippaa niin silti pystyy elämään ja toimimaan, ei kuitenkaan tarvitse istua esim. pyörätuolissa tai pahimmassa tapauksessa maata sängyssä ikuisesti.
      Itse kun olen rehellisesti kertonut taustastani niin ei mua ole tutut hyljeksinyt lainkaan.

      • Anonyymi

        Ihan niin sairaus kuin sairastua, kukaan ei häpeä jos on saanut verenmyrkytyksen tai katkaissut jalkansa , tai saanut syövän, mutta kun aivot sairastuu niin miksi sitä pitäisi hävetä jotenkin.

    • Anonyymi

      Mikään sairaus ei leimaa. Ihmiset leimaavat!
      Psyyken sairaus on sairaus sairauksien joukossa, mutta koska sitä ei tunneta ja sitä pelätään siitä on tullut ihmisiä leimaava tuomio.
      Voit kertoa sydänsairaudestasi, voit jopa ylpeästi näytellä arpeasi operaation jälkeen tai esitella lääkearsinaaliasi ja se herättää monessa jopa kunnioitusta! Mutta kerropa että kärsit tavalla tai toisella psyykkisesti, saat hullun leiman. Ihmiset alkavat karttaa, naureskellaan ja syrjitään.
      Ihmiskunta on edennyt jättiloikkauksin eteenpäin, kuussa on käyty, avaruutta tutkitttu ja tutkitaan ja tietoa saadaan lisää. Monet ennen kuolettavat sairaudet pystytään ehkäisemään tai parantamaan. Syövän hoito on edistynyt hyvin pitkälle.
      -Ja psyyken sairaus leimaa edelleen! Sen osalta eletään edelleen pimeintä keskiaikaa!
      Olisi totisesti aika ottaa tämä asia päivänvaloon. Niin kauan kun psyykkisiä sairauksia hävetään ja piilotellaan pimeissä nurkissa mitään muutosta ei tapahdu. Tietoa ja valistusta olisi kyllä korkea aika alkaa levittää ja opettaa tosissaan! Sanotaan että 500 000 suomalaista käyttää tälläkin hetkellä jotain psyykenlääkettä, ja kuinka iso on pimeä luku jotka eivät ole uskaltautuneet hakemaan apua ja hoitoa!? Koska hävetään ja pelätään kasvojen menetystä. Onko tässä järkeä?
      Itse kärsin traumaperäisestä stressihäiriöstä joka näkyy ja tuntuu elämässäni lähes päivittäin. Olen hakenut apua ja saan sitä. En häpeä kertoa tästä. Käyn kuitenkin kokopäivätyössä ja aika vaativassakin sellaisessa.
      Joka ikisellä meistä on mielenterveys, ja se on monimutkainen ja joskus haavoittuvakin. Tämä on syytä muistaa.

      • Anonyymi

        Onko silloinkin mielenterveys, jos ei usko mieleen? Entä sielunterveys, jos ei usko sieluun?

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitettu, todella keskiajan senaarioita ihmisten käyttäytymisessä jos ihminen on psyykkisesti sairas.
        Kun on työskennellyt hoito alalla niin sitä on nähnyt monenlaisia sairauksia , ja ketään ei olla sanottu hulluksi ..
        Kunhan ihmiset ottaisivat selvää näistä sairauksista niin ymmärtämys lisääntyisi

    • Anonyymi

      Erinomaisia kirjoituksia. Leimaaminen on todella vanhanaikaista. Omilla asenteilla voi vaikuttaa ja juurikin avoimella keskustelulla! Hienoja kirjoituksia tässä.

      Vaikken ole itse nyt (vielä) sairastanut mitään, enkä siksi voi kirjoittaa mitään viisasta, mutta tiedostan hyvin, että kenelle tahansa voi tulla oireita / sairauksia!

    • Anonyymi

      Leimaa tai ei. Joka tapauksessa psykoottinen ihminen on pelottava, koska se toimii oudosti ja arvaamattomasti. Kyllä sitä mieluummin karttaa, jos yhtään itsesuojeluvaisto toimii.

      Tietysti kuka hyvänsä voi joutua tietyissä tai jopa kaikissa oloissa psykoosiin. Se tieto ei silti tee pelottavasta toivottavaa, ei vaikka asiasta kuinka paljon puhuttaisiin.

      Mielisairaita olen oikeasti nähnyt. Hyvä että tällä hetkellä ei lähipiirissä sellaisia ole. Huomisesta ei tiedä.

      • Anonyymi

        Pelossa voi olla osin myös sinun omaksumistasi kognitiivisista malleista, joita sovellat psykoottisiin reaktioihin. Tulkitset reaktiot tavalla, joka vie niiltä kaiken mielen ja merkityksen, koska olet kasvanut tiettyä käyttäytymistä ihannoivassa kulttuurissa. Koet ehkä, että kyse on jonkun mystisen mielisairauden oireesta, eikä mielekkäästä kokemuksesta, jolla on oma logiikkansa.

        Esimerkiksi monissa alkuperäiskulttuureissa on vuosituhansien aikana kehittynyt ymmärrys ja traditio, jonka avulla käsitellään erinäisiä psykoottisia reaktioita, kuten ääniharhoja ja hallusinaatioita. Yleensä tradition taustalla on kokemusperäinen tieto, joka on kumuloitunut ja kietoutunut yhteen heimon uskomusjärjestelmän kanssa. Psykooseja hallitaan näissä kulttuureissa usein eräänlaisen kokemusasiantuntijuuden kautta, jossa tietäjä tai shamaani tunnistaa lahjakkuuden psykoottisesti oireilevasta nuoresta ja ottaa hänet oppilaakseen, jotta tästäkin voisi tulla joskus parantaja. Mitä ilmeisemmin psykooseja tosiaan ymmärretään ja hallitaan suhteellisen hyvin tai ainakin paremmin kuin länsimaissa, koska osasta psykoosisairaista tulee tosiaan korkean sosiaalisen statuksen omaavia ihmisiä, joilla on merkityksellinen rooli omassa yhteisössään.
        https://www.youtube.com/watch?v=q2VzhyIyGkA

        Myös esimerkiksi Eleanor Longen tarina kertoo siitä, että ympäristön tulkinta ääniharhoista voi oikeasti johtaa siihen, että ne todella ovat pelottavia ja hallitsemattomia myös kokijalle itselleen. Hän oli nuori opiskelija alkaessaan kuulla ääniä, mutta vasta psykiatrinen hoito teki äänistä painostavia ja riivaavia. Kulttuurinen tulkinta teki siis normaalista inhimillisestä kokemuksesta kroonisen sairauden, josta Londgen parani vasta, kun oppi kohtaamaan äänensä ja niihin sisältyvän tarkoituksen. Myöhemmin hän väitteli psykologiasta tohtoriksi ja koki, että äänet olivat hänen voimavaransa, eivätkä sairauden oire. Jos hänen lähipiirissään olisi ollut vain ihmisiä, jotka pitävät häntä sairaana ja pelottavana, hän ei olisi välttämättä koskaan toipunut kärsimyksestään. Psykooseissa onkin yleensä kyse psykososiaalisista ilmiöistä, joissa ympäristön reaktio vahvistaa psykoosiin liittyvää kauhua ja hallinnan menettämisen kokemusta.
        https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head

      • Anonyymi

        Totta kai olet nähnyt "mielisairaita" ihmisiä. Mielisairaus on mielipidekysymys. Toteamuksesi vastaa samaa kuin sanoisi, että on nähnyt mukavia tai tyhmiä tai erikoisia ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelossa voi olla osin myös sinun omaksumistasi kognitiivisista malleista, joita sovellat psykoottisiin reaktioihin. Tulkitset reaktiot tavalla, joka vie niiltä kaiken mielen ja merkityksen, koska olet kasvanut tiettyä käyttäytymistä ihannoivassa kulttuurissa. Koet ehkä, että kyse on jonkun mystisen mielisairauden oireesta, eikä mielekkäästä kokemuksesta, jolla on oma logiikkansa.

        Esimerkiksi monissa alkuperäiskulttuureissa on vuosituhansien aikana kehittynyt ymmärrys ja traditio, jonka avulla käsitellään erinäisiä psykoottisia reaktioita, kuten ääniharhoja ja hallusinaatioita. Yleensä tradition taustalla on kokemusperäinen tieto, joka on kumuloitunut ja kietoutunut yhteen heimon uskomusjärjestelmän kanssa. Psykooseja hallitaan näissä kulttuureissa usein eräänlaisen kokemusasiantuntijuuden kautta, jossa tietäjä tai shamaani tunnistaa lahjakkuuden psykoottisesti oireilevasta nuoresta ja ottaa hänet oppilaakseen, jotta tästäkin voisi tulla joskus parantaja. Mitä ilmeisemmin psykooseja tosiaan ymmärretään ja hallitaan suhteellisen hyvin tai ainakin paremmin kuin länsimaissa, koska osasta psykoosisairaista tulee tosiaan korkean sosiaalisen statuksen omaavia ihmisiä, joilla on merkityksellinen rooli omassa yhteisössään.
        https://www.youtube.com/watch?v=q2VzhyIyGkA

        Myös esimerkiksi Eleanor Longen tarina kertoo siitä, että ympäristön tulkinta ääniharhoista voi oikeasti johtaa siihen, että ne todella ovat pelottavia ja hallitsemattomia myös kokijalle itselleen. Hän oli nuori opiskelija alkaessaan kuulla ääniä, mutta vasta psykiatrinen hoito teki äänistä painostavia ja riivaavia. Kulttuurinen tulkinta teki siis normaalista inhimillisestä kokemuksesta kroonisen sairauden, josta Londgen parani vasta, kun oppi kohtaamaan äänensä ja niihin sisältyvän tarkoituksen. Myöhemmin hän väitteli psykologiasta tohtoriksi ja koki, että äänet olivat hänen voimavaransa, eivätkä sairauden oire. Jos hänen lähipiirissään olisi ollut vain ihmisiä, jotka pitävät häntä sairaana ja pelottavana, hän ei olisi välttämättä koskaan toipunut kärsimyksestään. Psykooseissa onkin yleensä kyse psykososiaalisista ilmiöistä, joissa ympäristön reaktio vahvistaa psykoosiin liittyvää kauhua ja hallinnan menettämisen kokemusta.
        https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head

        Erittäin asiantuntevaa tekstiä.:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin asiantuntevaa tekstiä.:)

        Varmaan mieleinen teksti henkilölle, joka pitää psykooseja normaaleina tiloina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan mieleinen teksti henkilölle, joka pitää psykooseja normaaleina tiloina.

        Osaatko sitten sanoa, että kuinka paljon sinä maksat syrjätyneistä, painajaistensa ja aivoja vaurioittavan lääkityksen johdosta työkyvyttömäksi ajautuneista, palveluasunnoissa asuvista skitsofreenikoista? Jos ajatellaan kuten ajatellaan, että he eivät koskaan pääse työelämään? Olisitko tosiaan mieluummin maksanut Eleanor Longdgenin työkyvyttömyyseläkkeen kuin mahdollistanut hänen valmistumisensa huippuarvosanoin yliopistosta? Molemmat kehityskulut olisivat olleet mahdollisia, ja ensimmäinen kehityskulku on tässä kulttuurissa ilmeisten syiden johdosta todennäköisempi kuin jälkimmäinen. Tämä johtuu siitä, että sinä aatetovereinesi kannat omista vääristyneistä kognitiivisista malleistasi johtuen turhaa taakkaa harteillasi. Olet vähän kuin se arjalainen vahva ja roteva työmies natsien propagandajulisteissa: "Keskimäärin 60 000 saksan markkaa 60 ikävuoteen mennessä", niissä valistettiin. Toisella ollallasi kannat mielisairasta ja toisella juutalaista. Holokaustissa saatiinkin tehokkaasti tuhottua molemmista "populaatioista" noin kaksi kolmasosaa %.

        https://www.ushmm.org/information/press/press-kits/traveling-exhibitions/deadly-medicine/you-are-sharing-the-load

        Sieltäkö irrationaalinen pelkosi kumpuaa, vai miksi et halua vähentää taloudellista taakkaasi? Psykoosin normalisointi on sinun etusi. Taloudellinen, henkinen, älyllinen etusi, mutta et ota viestiä vastaan, koska olet aivopesty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan mieleinen teksti henkilölle, joka pitää psykooseja normaaleina tiloina.

        "Nothing human is alien to me" totesi roomalainen näytelmäkirjailija Publius Terentius Afer. Totean samoin.

        Psykiatrit toteavat "nothing alien is human to me."
        Toteat samoin?

        Kysymys on siitä ymmärtääkö ihmisyyttä.

        -454

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko sitten sanoa, että kuinka paljon sinä maksat syrjätyneistä, painajaistensa ja aivoja vaurioittavan lääkityksen johdosta työkyvyttömäksi ajautuneista, palveluasunnoissa asuvista skitsofreenikoista? Jos ajatellaan kuten ajatellaan, että he eivät koskaan pääse työelämään? Olisitko tosiaan mieluummin maksanut Eleanor Longdgenin työkyvyttömyyseläkkeen kuin mahdollistanut hänen valmistumisensa huippuarvosanoin yliopistosta? Molemmat kehityskulut olisivat olleet mahdollisia, ja ensimmäinen kehityskulku on tässä kulttuurissa ilmeisten syiden johdosta todennäköisempi kuin jälkimmäinen. Tämä johtuu siitä, että sinä aatetovereinesi kannat omista vääristyneistä kognitiivisista malleistasi johtuen turhaa taakkaa harteillasi. Olet vähän kuin se arjalainen vahva ja roteva työmies natsien propagandajulisteissa: "Keskimäärin 60 000 saksan markkaa 60 ikävuoteen mennessä", niissä valistettiin. Toisella ollallasi kannat mielisairasta ja toisella juutalaista. Holokaustissa saatiinkin tehokkaasti tuhottua molemmista "populaatioista" noin kaksi kolmasosaa %.

        https://www.ushmm.org/information/press/press-kits/traveling-exhibitions/deadly-medicine/you-are-sharing-the-load

        Sieltäkö irrationaalinen pelkosi kumpuaa, vai miksi et halua vähentää taloudellista taakkaasi? Psykoosin normalisointi on sinun etusi. Taloudellinen, henkinen, älyllinen etusi, mutta et ota viestiä vastaan, koska olet aivopesty.

        Oletan, että olet narrative, kiitos sinulle erinomaisista näkökulmista taas kerran :)

        "HaluanLukea" toisesta keskustelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan mieleinen teksti henkilölle, joka pitää psykooseja normaaleina tiloina.

        Kyllä sitä stressantunuttakin tressataan leimamlla mielisiraaksi vaan monta kertaa lääkäri on sairaampi koska toinen sanoo ei sinussa mitään vikaa ole.

      • Anonyymi

        Voisi ehkä ajatella miten haluaisi itse toisten kohtelevan itseään mahdollisessa sairaudessa jolle ei voi mitään.

    • Anonyymi

      https://madinfinland.org/mita-ovat-mielen-sairaudet/

      Toisinaan kuulee psykiatrien lisäksi myös yhteiskuntatieteilijöiltä ja muilta ihmisten kärsimyksen kanssa tekemisissä olevilta toimijoilta, että psykiatriset sairaudet ovat aivan eri asia kuin normaalit elämän ongelmat. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kaikki psykiatrian alaan kuuluvat ”sairaudet” kuuluvat olennaisesti ihmisyyteen. Se että kyse ei ole oikeista sairauksista, ei luonnollisestikaan poista tarvetta auttaa kärsiviä kanssaihmisiä. Siksi on olemassa akuutti tarve kehittää sellaisia palveluita, joissa ymmärretään biologisen psykiatrian ideologisuus ja epätieteellisyys. Lisäksi on olemassa akuutti tarve kehittää uusia käsitteitä, joilla puhua inhimillisistä kokemuksista ilman lääketieteen termejä. Yhteiskuntatieteissä ongelma kiteytyy monesti siihen, että nähdään “mieleltään sairaiden” kokemaa leimautumista ja lähdetään sitten purkamaan tätä vääryyttä “mielisairaita leimaavien diskurssien” vastaisilla kamppailuilla. Miksi ei mieluummin pohdita kuitenkin ennen kynäsotaa, että mistä oikein on kysymys kun puhutaan “mielen sairauksista”? Sairauksia ei voi täysin mielivaltaisesti “konstruoida” vain siksi, että niin katsotaan olevan hyvä.

      • Anonyymi

        Vastakkainasettelu biomedikaalisen psykiatrian ja yhteiskuntatieteellisen kritiikin välillä syntyy usein klassisesta, mutta keinotekoisesta jaosta kulttuurin ja luonnon välillä. Jotta voitaisiin kehittä koherentti tulkinta ihmisten ongelmista, on kyettävä ensinnäkin hahmottamaan, että tällainen jaottelu on keinotekoinen ja ettei yksikään sairaus, somaattinen tai sosiaalinen, muodostu irrallaan ympäristönsä muodostamasta kontekstista. On hyväksyttävä, että ihminen tietoisuus ja sosiaalisuus on orgaanista yhtä lailla, kuin organismi on luonnostaan kytkeytynyt ja mukautunut sosiaaliseen ympäristöön, jonka kehittymisestä hänen psyykkinen rakenteensa on äärimmäisen riippuvainen.

        Kun neurotietelijät ja geenitutkijat hyväksyvät, etteivät voi redusoida komplekseja psykososiaalisia ilmiötä suoraan geeneihin tai aivojen toimintaan, he hoksaavat, että ihmisen psyyke ei ole suljettu järjestelmä, vaan kytköksissä siihen elinympäristöön, joka sitä tuottaa. Siksi on äärimmäisen epätodennäköistä, että he koskaan tulevat löytämään koherenttia biologista kausaalimekanismia niinkin kompekseille ja varsin tulkinnanvaraisille oireyhtymille, kuten maanis-depressiivisyydelle, skitsofrenialle tai masennukselle. Ihmisen kehollinen tietoisuus on voimakkaan ehdollistunut vuorovaikutukseen, jossa se muotoutuu Tämän johdosta he hylkäävät epätieteelliset diagnostisen luokitukset ja pyrkivät tutkimaan ilmiötä kontekstissaan, siis siinä systeemissä, jossa ne muodostuvat. He esimerkiksi tutustuvat avoimen dialogin tuottamiin hoitotuloksiin ja oivaltavat, että eihän skitsofrenia voi mitenkään olla diabeteksen kaltainen aivosairaus, jos pelkkä psykososiaalinen interventio vähentää uusien skitsofreniadiagnoosien vuosittaista ilmaantuvuutta 90 % ja parantaa radikaalisti pitkän aikavälin ennustetta ensispykoosiin sairastuneilla. Tämän oivalluksen innoittamana he tutkivat, että mikä vaikutus vuorovaikutuksella ja hoidollisella interventiolla voi olla näinkin vaikean psyykkisen häiriön muodostumisessa ja miksi kaksostutkimusten mukaiset suuren riskin sairastumisennusteet eivät tällä alueella ole kaikilla toteutuneet? Onko tietynlaisella vuorovaikutuksella jokin merkittävä vaikutus ihmisen stressimekanismeihin ja tunnesäätelytapoihin, jotka suoraan vaikuttavat ihmisen aivojen toimintaan?

        Näin psykiatritkin lakkaavat käyttämästä diagnoosien luomia sterotypioita, jotka vääristävät heidän tulkintojaan potilaiden ongelmista sen sijaan, että he kykenisivät hahmottamaan potilaan puhtaiden oirekuvien sijasta osana suurempaa biopsykososiaalista systeemiä, jossa hän on kehittynyt ja kasvanut. Potilaat ovat näin ollen ainutlaatuisia, eikä heitä voi erottaa elämäänsä ehdollistaneesta ympäristöstään, koska he ovat osa sitä -osa myös psykiatrien vallankäyttöä ja heidän tulkintojaan, jotka muokkaavat heidän identiteettiään ja mahdollisuuksiaan jäsentä ongelmiaan. Näin kriittiset yhteiskuntatietelijätkin oivaltavat ja hyväksyvät, että ihminen on pohjimmiltaan eläin ja organismi, jonka kokemusmaailmalle on mahdollista löytää biologisia korrelaatteja ja joka reagoi kehollaan myös siihen, miten häntä kohdellaan. Vasta tämän kehityskulun jälkeen on mahdollista suunnata katse siihen, mitkä on erinäisten ongelmien kausaaliset mekanismit niin biologisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastakkainasettelu biomedikaalisen psykiatrian ja yhteiskuntatieteellisen kritiikin välillä syntyy usein klassisesta, mutta keinotekoisesta jaosta kulttuurin ja luonnon välillä. Jotta voitaisiin kehittä koherentti tulkinta ihmisten ongelmista, on kyettävä ensinnäkin hahmottamaan, että tällainen jaottelu on keinotekoinen ja ettei yksikään sairaus, somaattinen tai sosiaalinen, muodostu irrallaan ympäristönsä muodostamasta kontekstista. On hyväksyttävä, että ihminen tietoisuus ja sosiaalisuus on orgaanista yhtä lailla, kuin organismi on luonnostaan kytkeytynyt ja mukautunut sosiaaliseen ympäristöön, jonka kehittymisestä hänen psyykkinen rakenteensa on äärimmäisen riippuvainen.

        Kun neurotietelijät ja geenitutkijat hyväksyvät, etteivät voi redusoida komplekseja psykososiaalisia ilmiötä suoraan geeneihin tai aivojen toimintaan, he hoksaavat, että ihmisen psyyke ei ole suljettu järjestelmä, vaan kytköksissä siihen elinympäristöön, joka sitä tuottaa. Siksi on äärimmäisen epätodennäköistä, että he koskaan tulevat löytämään koherenttia biologista kausaalimekanismia niinkin kompekseille ja varsin tulkinnanvaraisille oireyhtymille, kuten maanis-depressiivisyydelle, skitsofrenialle tai masennukselle. Ihmisen kehollinen tietoisuus on voimakkaan ehdollistunut vuorovaikutukseen, jossa se muotoutuu Tämän johdosta he hylkäävät epätieteelliset diagnostisen luokitukset ja pyrkivät tutkimaan ilmiötä kontekstissaan, siis siinä systeemissä, jossa ne muodostuvat. He esimerkiksi tutustuvat avoimen dialogin tuottamiin hoitotuloksiin ja oivaltavat, että eihän skitsofrenia voi mitenkään olla diabeteksen kaltainen aivosairaus, jos pelkkä psykososiaalinen interventio vähentää uusien skitsofreniadiagnoosien vuosittaista ilmaantuvuutta 90 % ja parantaa radikaalisti pitkän aikavälin ennustetta ensispykoosiin sairastuneilla. Tämän oivalluksen innoittamana he tutkivat, että mikä vaikutus vuorovaikutuksella ja hoidollisella interventiolla voi olla näinkin vaikean psyykkisen häiriön muodostumisessa ja miksi kaksostutkimusten mukaiset suuren riskin sairastumisennusteet eivät tällä alueella ole kaikilla toteutuneet? Onko tietynlaisella vuorovaikutuksella jokin merkittävä vaikutus ihmisen stressimekanismeihin ja tunnesäätelytapoihin, jotka suoraan vaikuttavat ihmisen aivojen toimintaan?

        Näin psykiatritkin lakkaavat käyttämästä diagnoosien luomia sterotypioita, jotka vääristävät heidän tulkintojaan potilaiden ongelmista sen sijaan, että he kykenisivät hahmottamaan potilaan puhtaiden oirekuvien sijasta osana suurempaa biopsykososiaalista systeemiä, jossa hän on kehittynyt ja kasvanut. Potilaat ovat näin ollen ainutlaatuisia, eikä heitä voi erottaa elämäänsä ehdollistaneesta ympäristöstään, koska he ovat osa sitä -osa myös psykiatrien vallankäyttöä ja heidän tulkintojaan, jotka muokkaavat heidän identiteettiään ja mahdollisuuksiaan jäsentä ongelmiaan. Näin kriittiset yhteiskuntatietelijätkin oivaltavat ja hyväksyvät, että ihminen on pohjimmiltaan eläin ja organismi, jonka kokemusmaailmalle on mahdollista löytää biologisia korrelaatteja ja joka reagoi kehollaan myös siihen, miten häntä kohdellaan. Vasta tämän kehityskulun jälkeen on mahdollista suunnata katse siihen, mitkä on erinäisten ongelmien kausaaliset mekanismit niin biologisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

        Mainitse aikakausi, jolloin psykiatreja on kiinnostanut tieteelliset faktat. Olet naiivi, jos kuvittelet etteivät psykiatrit tietäisi alaansa liittyvät faktat. Olet yhtälailla naiivi, jos kuvittelet, että faktat jollakin tavalla vaikuttaisivat siihen miten psykiatria toimii. Psykiatria on valtion sosiaalikontrollin väline, ei lääketiedettä eikä sillä ole siten mitään tekemistä terveydenhuollon kanssa. Psykiatrisen instituution tehtävä on kontrolloida ja rangaista valtion ei-toivottuja kansalaisia. Se kuka on ei-toivottu vaihtelee aikakausittain. Historian ajalta mainittakoot vapauteen pyrkivät orjat, homoseksuaalit, miesten valta-asemaa vastaan kapinoivat naiset, huumaavien aineiden käyttäjät, toisinajattelijat ja poliittisen opposition jäsenet, työttömät, asunnottomat, kevytkenkäiset, uhkapelaajat, surulliset, tuottamattomat ja niin edelleen.

        Kommenttisi perusteella, et ole ymmärtänyt mistä psykiatriassa on kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitse aikakausi, jolloin psykiatreja on kiinnostanut tieteelliset faktat. Olet naiivi, jos kuvittelet etteivät psykiatrit tietäisi alaansa liittyvät faktat. Olet yhtälailla naiivi, jos kuvittelet, että faktat jollakin tavalla vaikuttaisivat siihen miten psykiatria toimii. Psykiatria on valtion sosiaalikontrollin väline, ei lääketiedettä eikä sillä ole siten mitään tekemistä terveydenhuollon kanssa. Psykiatrisen instituution tehtävä on kontrolloida ja rangaista valtion ei-toivottuja kansalaisia. Se kuka on ei-toivottu vaihtelee aikakausittain. Historian ajalta mainittakoot vapauteen pyrkivät orjat, homoseksuaalit, miesten valta-asemaa vastaan kapinoivat naiset, huumaavien aineiden käyttäjät, toisinajattelijat ja poliittisen opposition jäsenet, työttömät, asunnottomat, kevytkenkäiset, uhkapelaajat, surulliset, tuottamattomat ja niin edelleen.

        Kommenttisi perusteella, et ole ymmärtänyt mistä psykiatriassa on kysymys.

        Millä tavoin psykiatria rankaisee ja kontrolloi kansalaisia sinun mielestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavoin psykiatria rankaisee ja kontrolloi kansalaisia sinun mielestäsi?

        Mikäli asia ei ole sinulle tuttu tai ilmeinen, suosittelen lukemaan aiheesta Thomas Szaszilta. Hänellä on useita kirjoja aiheesta, mutta suosittelen kärkeen kirjaa Cruel Compassion: Psychiatric Control of Society's Unwanted.

        Pääset paremmin kärryille, kun luet aiheesta itse hyvien perustelujen kera. Thomas Szasz (1920-2012) on edesmennyt psykiarian emeritusprofessori, joten saat faktat suoraan todelliselta asiantuntijalta. Halutessasi voit lukea aiheesta lyhyemmin myös osoitteessa szasz com.

    • Anonyymi

      Valitettavan usein avohoitopotilaan arkea leimaa se että sairausolettama on se tappi jonka ympärillä hänen ja lähipiirinsä arki pyörii sekä se sumuverho jonka läpi hänen persoonaansa tarkastellaan, halusipa avohoitopotilas sitä tai ei. Aina asia ei miellytä kaikkia lähipiirin ihmisiäkään. Oikeasti potilaassa ei tarvitse olla mitään vikaa.

      Hullun roolin ottanut avohoitopotilas elää elämäänsä diagnoosi edellä.

      • Anonyymi

        Paljon hyviä kirjoituksia tässä ketjussa, edellinenkin tosi naseva.

        "Hullun roolin ottanut avohoitopotilas elää elämäänsä diagnoosi edellä."

        Tämän kohtalon voi varmaan välttää, ottamalla selvää asioista. Lukemalla. Ajattelemalla itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon hyviä kirjoituksia tässä ketjussa, edellinenkin tosi naseva.

        "Hullun roolin ottanut avohoitopotilas elää elämäänsä diagnoosi edellä."

        Tämän kohtalon voi varmaan välttää, ottamalla selvää asioista. Lukemalla. Ajattelemalla itse.

        Jatkan... Itse aloittaisin kohtaloni muuttamisen termeistä, joita käytän itsestä ja muista. Ensinnäkään ei koskaan "potilas," muissa kuin somaattisissa hoitotilanteissa. Ei siis "mielenterveyspotilas," "psykoosipotilas," "psyykepotilas", "sairaala/avohoitopotilas," "depressiopotilas", jne. Ei koskaan. Koskaan. Miten kuvaa itseään on jokaisen oma valinta. Esimerkiksi voisi olla vaikka ihminen. Harkinnan mukaan ehkä joskus jossain jonkun liikkeen tai palvelujärjestelmän "asiakas". Sanoja on muitakin, ja lisää voi kehittää tarpeen tullen.

        Kansalainen ja veronmaksaja (jos ei tämänhetkinen, niin entinen, tuleva, potentiaalinen veronmaksaja) ovat myös hyviä sanoja.

      • Anonyymi

        Lähes jokaisessa seurapiirissä on sosialivirastollinen tapaus joka on aina suuna ja päänä etsimässä jotain ihme vikoja lähipiiristään.

        Tavallaan hän valjastaa leimaamansa ihmiset hoitamaan omia ahdistustilojaan. Jos he eivät hoida hänen ahdistustilojaan, hän laittaa leimatun "hoitoon". Sosialivirastollinen tapaus on "iso lapsi" joka ulkoistaa vastuun omasta käyttäytymisestään muille, usein pienille lapsille.

        On siinä meillä kanssa ihmisihanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkan... Itse aloittaisin kohtaloni muuttamisen termeistä, joita käytän itsestä ja muista. Ensinnäkään ei koskaan "potilas," muissa kuin somaattisissa hoitotilanteissa. Ei siis "mielenterveyspotilas," "psykoosipotilas," "psyykepotilas", "sairaala/avohoitopotilas," "depressiopotilas", jne. Ei koskaan. Koskaan. Miten kuvaa itseään on jokaisen oma valinta. Esimerkiksi voisi olla vaikka ihminen. Harkinnan mukaan ehkä joskus jossain jonkun liikkeen tai palvelujärjestelmän "asiakas". Sanoja on muitakin, ja lisää voi kehittää tarpeen tullen.

        Kansalainen ja veronmaksaja (jos ei tämänhetkinen, niin entinen, tuleva, potentiaalinen veronmaksaja) ovat myös hyviä sanoja.

        Kuulin kerran kaupungilla ohimennen kun kaksi lähihoitajaa keskusteli , toinen sanoi toiselle että ” mun tarttee taas tänään mennä sen hullun luo , inhottavaa”:
        Niin että eikö lähihoitajilla ole koulutusta masennuksesta kärsivien ihmisten tilanteesta.
        Silloin oikein kouristi vatsasta , ja mieleen tuli pelko , entäs jos minäkin sairastuisi ja joku sellainen sitten tulis antamaan apuansa . Siis minkä tyylisen avun antaa ihminen joka sanoo asiakasta hulluksi , kaikki ne pääsevätkin tekemään töitä ihmisten parissa.

    • Anonyymi

      Pää asia ettei kukaan kritisoi pyhää lehmää eli maahanmuuttoa. LÄäkeet vaa naamariin.

    • Anonyymi

      Vaikka omissa papereissa olisi mitä leimoja, itse päättää näkeekö itsensä niiden leimojen kautta ja hyväksyykö diagnoosit. Itse olen päättänyt olla hyväksymättä ja lakannut selittämästä elämäni ongelmia muiden määrittelyjen kautta. Joku niistä määrittelyistä voi olla sellaista, minkä itsekin koen itsessäni ongelmaksi ja analysoin itseäni ja omaa toimintaani hyvin paljon (eli en kiistä kaikkea mitä psykiatrinen järjestelmä näkee minussa ongelmana!), mutta kieltäydyn ottamasta diagnoosin leimaa itseeni kroonisena minua perustavanlaatuisesti selittävänä määrittelynä, joka selittäisi mikä olen ihmisenä jotenkin syväluotaavasti. Välillä nuo leimat ovat jättäneet minuun niin syvän jäljen, että jollaintapaa näen itseni sellaisena mitä joku leima on, mutta yritän mahdollisimman paljon kyseenalaistaa tällaisia ajatuksia. Ikävin asia psykiatriassa on epäilyksen varjo jonka se asettaa omaa itseä kohtaan, jossa joutuu kyseenalaistamaan itseään jatkuvasti. En selitä itseäni siis psykiatrisen sairausmallin kautta, koska se mielestäni supistaa käsitystä siitä, mitä ihmisyys on ja usein näkee vain oireita, eikä kontekstia miksi ihmiset kokevat miten kokevat.

      Toki mt- leimat vaikuttaa kohteluun eri paikoissa yhteiskunnassa, ja voi jopa asettaa rajoitteita yhteiskunnassa eri tavoin, mutta itse päättää loppupeleissä ottaako leimat osaksi itseään. Itsestä kirjoitetut tiedot jäävät arkistoon, jonne arkistoidaan kaikki henkilökohtainen, auki, taas avattavaksi jos menee keskustelemaan jonnekin. Se tuntuu satuttavalta. Ja se että joku diagnoosi hyppää sieltä uuden lääkärin silmille, joka tietenkin heti vetää mielessään jotkut määrittelyt minusta ihmisenä. Moni diagnoosi on kuin joku stereotypia johon ihminen tiivistetään.

      Osa ottaa nuo leimat niin osaksi itseään, että ovat valmiita astumaan laatikkoon, jonka joku toinen on valmistanut. Minä kuljen omaa polkuani. Määritelkööt. Mutta sisintäni ei kukaan määrittele.

    • Anonyymi

      Haluaisin vahingonkorvausta saamastani hoidosta, joka melkein tappoi minut ja jonka aiheuttamaa stigmaa kannan koko loppu elämäni. En ymmärrä, miten on mahdollista, että eugenistien luomia diagnoosikategorioita ja lobotomiaa eli aivovaurion tuottamista käypänä hoitona pitäviä ihmisiä pidetään niin suuressa arvossa tässä yhteiskunnassa. Heidän käyttämänsä diagnoosit eivät ole lääketietellisesti valideja ja on päivänselvää, ettei skitsofreniaan tulla löytämään biomarkkereita, joiden avulla sitä voitaisiin tunnistaa ja erottaa muista ns. psykoosidiagnooseista. Vuosikymmenien aikana nuo vähäjärkiset häiriintyneissä holokaustin kunniakasta muistoa vaalivissa fantasioissaan marinoituneet idiootit ovat onnistuneet kuitenkin hassaamaan satoja miljoonia tämän olemattoman aivosairauden tutkimiseen, jonka "kehittymistä" ollaan voitu vähentää pelkällä puhumisella 90 % Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Onhan tämä saavutus paljon suurempi kuin esimerkiksi heidän edustamansa unelmien täyttymys, jonka natsit toteuttivat tappaessaan kolme neljäsosaa skitsofreeikoista ja kaksinkertaistaessaan skitsofrenian ilmaantuvuuden toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa.

      Neuroleptien teho alun perin ymmärrettiin siinä, että ne tuottavat potilailleen lievän aivovaurion, jolloin potilaasta tulee välinpitämätön ja apaattinen. Esimerkiksi psykiatri Joanna Moncrieff on tuonut esille, että tämä alun perin sosiaaliseen kontrolliin eli kemialliseksi pakkopaidaksi kehitetty hoitomuoto nähdään nykyään hoidollisena interventiona eikä sinä mitä se on, eli potilaan aivojen vaurioittamista, jotta häntä voitaisiin hallita paremmin. Hän pitää tätä "pienenä" ongelmana potilaiden ihmisoikeuksien näkökulmasta ja olisikin kiehtovaa tietää mitä tapahtuisi, jos yhdenkään muun ihmisryhmän hoidossa käytettäisiin avoimesti aivovaurioiden tuottamista hoidollisena interventiona ja perusteltaisiin tätä hoitoa potilaan edulla. Aivovaurio olisi niin edullinen, että sen tuottamiseksi potilaat pitäisi lukita eräänlaiseen huumeluolan kaltaiseen laitokseen vastoin tahtoaan, kunnes potilas olisi riittävän pökertynyt ja hidasjärkinen vapautuakseen. Jos potilas lopettaa lääkkeensä, hän ei vain ymmärrä omaa "etuaan". Psykiatrisessa hoidossa on näin ollen kyse muustakin kuin stigmasta. Kyse on pikemminkin massiivisesta ihmisoikeusrikoksesta. Saan edelleen hirvittäviä traumaperäisiä takaumia, kun tapaan lääkäreitä, jotka yrittävät saada minut tiedostamaan, että minun pitäisi ihan varmuuden vuoksi oppia tunnistamaan tulevat psykoosin ennakko-oireet, joita ei ole vuosikausiin tullut ihan vain siksi, että olen pysynyt erossa näistä häiriintyneistä vajakeista.

      • Anonyymi

        Tällä tyypillä ei ole tukholmansyndroomaa!:)

      • Anonyymi

        Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi.

        Köyhyys vituttaa ja purkaantuu monin tavoin. Siksi on vankilat.

        Ota yhteys piliisiin poliisiin miliisiin kehen vain. Ilmainen kuljetus ja putkahuone.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhyys vituttaa ja purkaantuu monin tavoin. Siksi on vankilat.

        Ota yhteys piliisiin poliisiin miliisiin kehen vain. Ilmainen kuljetus ja putkahuone.

        Isot edut koko talveksi. Ruoka juoma asunto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhyys vituttaa ja purkaantuu monin tavoin. Siksi on vankilat.

        Ota yhteys piliisiin poliisiin miliisiin kehen vain. Ilmainen kuljetus ja putkahuone.

        Sinua ei vielä ole saatu edes lääkkeillä rauhoittumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isot edut koko talveksi. Ruoka juoma asunto.

        Vankilassa on päivärahakin.
        Sinne ehdottomasti. Köyhyyttä ei näe ei tunne. Vertaistukea saat.
        Oma psykiatri ottaa vastaan.
        Ison talon edut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi.

        "Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi."

        Mistä sinä olet saanut käsityksen rauhalliseksi lääkinnästä? Itse sain akatisian psyykenlääkkeistä haittavaikutuksena, ja se oli kaukana rauhallisuudesta. Kyse on neurologisesta häiriötilasta, extrapyramidaalioireista, voimakkaasta sisäisestä levottomuudesta, mitä näistä keskushermoa sekoittavista pillereistä voi seurata. Kyllä, keskushermostoa sekoittavista. Tunsin niinkuin koko kehoani olisi kihelmöinyt, ja olisin ollut kestopaniikissa, joutuen pakkoliikkumaan, pystymättä olemaan aloillani, istumaan, tai edes nukkumaan rauhallisesti. Olin samaan aikaan väsynyt. Tunsin niinkuin kehoni olisi kiduttanut minua ja minun piti päästä nahoistani. Näistä tuntemuksista seurauksena oli itsetuhoisia ajatuksia, mikä ei ole harvinaista akatisian kanssa, mitä pidettin "masennuksena". Kun yritin pysyä paikallani, tunsin kihelmöinnin tunteen räjähtävän, ja jouduin liikuttelemaan raajojani jatkuvasti, mikä oli ahdistava hallinnan menettämisen kokemus, mutta liikuttelu ei auttanut oloani, mutta minun oli pakko tehdä niin, koska paikalla olo sai olon pahenemaan. Saatoin kävellä osaston käytävällä tunteja päivässä. Mutta mitä tekivät lääkärit? Lääkitsivät minua lisää jättäen kyseisen tilan vähälle huomiolle, tai sen traumaattisen puolen, jopa kiistäen sen, ja näkemällä lääkkeet ratkaisuksi ongelmaan joka oli lääkkeiden puhkaisema. Ensin minulle syötettiin osastolla pillereitä jotka pahensivat sitä ja sitten "ahdistukseen" rauhoittavia. Lopputulos oli kaoottinen, vointini romahti. Olin lääkezombi ja vointini heittelehti kokoajan lääkepitoisuuksien heittelyn lomassa. Minua pidettiin varmaan hulluna, joka tarvi vaan lisää lääkkeitä. On ihme, että olen elossa kaiken jälkeen.

        Koen hoitoni olleen kidutusta ja todellakin, ihmisoikeusrikkomus!!

        Jälkikäteen löysin vertaistukipalstat lääkevieroitukseen, jossa löysin muitakin akatisiaa kokeneita. Minulle selvisi, että akatisia voi puhjeta vieroituksessa tai aloituksessa, tai annosten nostojen tai laskujen aikana ja yleisesti haittavaikutuksena antipsykooteista. Vertaistukipalstan avulla sain akatisian hallintaan. Antipsykoottien vieroitusoireiden jälkeen se helpottui huomattavasti kun hermostoani ei ensin sekoitettu niillä ja päälle rauhoittavia sekoittamaan lisää. Olo oli zombimaisen sedatoitu ja samaan aikaan tuo levoton olo jaloissa.

        Jälkikäteen kokemukseni jälkeen uskon, että akatisia voi olla yhteydessä aggressioon, itsetuhoajatuksiin, koska voimakas sisäinen levottomuus ja kiduttava olo sisällä voi ajaa ihmisiä "laidan yli". Olen lukenut että neuroleptejä on käytetty jopa ihmisten kiduttamisessa Neuvostoliitossa, eikä se ihme ole. Pakkoneuroleptaus "antipsykooteilla" on kidutusta ja psyykenlääkkeiden haitat ja vieroitusoireet on kidutusta. Psyykenlääkkeet voi tehdä ihmisiä huonovointisiksi ja tuho viimeistellään psykiatrian puolella uusilla pillereillä ja lopulta sähköhoidolla.

        En tiedä miten psykiatrit nukkuvat tehdessään tuollaista työtä tunkemallap pillereitä niin paljon kuin sielu sietää... Kaikki potilaat eivät ainakaan nuku, osa lääkkeiden haittavaikutusten, vieroitusoireiden tai akatisian takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä tyypillä ei ole tukholmansyndroomaa!:)

        Ei ole ei. Hänellä on Oppositional Defiant Disorder. :)

        Ja vakavammin sanottuna. Pahoittelut tuon tekstin kirjoittajalle. Psykiatria on sadistisen julmaa. Se on ihmisoikeusrikos, jonka valitettavasti vasta tulevat sukupolvet tulevat tuomitsemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi.

        Sinun mielestäsikö ihmisiin saa kajota kemiallisesti? Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit surullinen, vaikkapa läheisen menettyäsi, ja joku ei haluaisi tai jaksaisi kuunnella valitustasi pakottaisi sinuun kemiallisia aineita, jotka lamaisivat kognitiosi, seksuaalisuutesi, ihmisyytesi ja jättäisi sinut potentiaalisesti pysyvästi aivovaurioituneeksi. Jos pitäisit tuosta kohtelusta, älä viitsi kuitenkaan olla niin vastenmielinen, että kutsuisit toisten vastaavaa kohtelua lääkitsemiseksi. Puhutaan suoraselkäisesti ja avoimesti siitä mistä on aidosti kysymys, eli toisten myrkyttämisestä hiljaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielestäsikö ihmisiin saa kajota kemiallisesti? Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit surullinen, vaikkapa läheisen menettyäsi, ja joku ei haluaisi tai jaksaisi kuunnella valitustasi pakottaisi sinuun kemiallisia aineita, jotka lamaisivat kognitiosi, seksuaalisuutesi, ihmisyytesi ja jättäisi sinut potentiaalisesti pysyvästi aivovaurioituneeksi. Jos pitäisit tuosta kohtelusta, älä viitsi kuitenkaan olla niin vastenmielinen, että kutsuisit toisten vastaavaa kohtelua lääkitsemiseksi. Puhutaan suoraselkäisesti ja avoimesti siitä mistä on aidosti kysymys, eli toisten myrkyttämisestä hiljaiseksi.

        Ketään tervettä, läheisensä menetystä surevaa ei lääkitä vasten tahtoaan yhtään miksikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään tervettä, läheisensä menetystä surevaa ei lääkitä vasten tahtoaan yhtään miksikään.

        Vapaassa maassa kehenkään ei saa pakottaa aineita sillä perusteella, että on sairas. Jokainen jolla on diabetes tai syöpä jne. saa päättää itse hoidetaanko sairautta vai jätetäänkö hoitamatta. Lääkärillä ei ole oikeutta pakkohoitaa ketään, eikä oikea lääkäri niin teekään. Psykiatreilla on oikeus pakottaa ja he myös sitä valtaa käyttävät, mutta psykiatrit eivät olekaan lääkäreitä. Psykiatrinen sairaus on metafora.

        Joten, jos olet surullinen läheisesi menettyäsi, saatat löytää itsesi telkien takaa pakotettua aineisiin, joita et halua ja jotka vaurioittavat aivojasi potentiaalisesti pysyvästi. Tämä ei ole mikään kiisteltävä asia. Lukuisille ihmisille on käynyt jo niin ja tulee jatkossakin käymään.

        Kommenttiesi perusteella et ymmärrä mitä psykiatria on ja miten psykiatria toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaassa maassa kehenkään ei saa pakottaa aineita sillä perusteella, että on sairas. Jokainen jolla on diabetes tai syöpä jne. saa päättää itse hoidetaanko sairautta vai jätetäänkö hoitamatta. Lääkärillä ei ole oikeutta pakkohoitaa ketään, eikä oikea lääkäri niin teekään. Psykiatreilla on oikeus pakottaa ja he myös sitä valtaa käyttävät, mutta psykiatrit eivät olekaan lääkäreitä. Psykiatrinen sairaus on metafora.

        Joten, jos olet surullinen läheisesi menettyäsi, saatat löytää itsesi telkien takaa pakotettua aineisiin, joita et halua ja jotka vaurioittavat aivojasi potentiaalisesti pysyvästi. Tämä ei ole mikään kiisteltävä asia. Lukuisille ihmisille on käynyt jo niin ja tulee jatkossakin käymään.

        Kommenttiesi perusteella et ymmärrä mitä psykiatria on ja miten psykiatria toimii.

        Esimerkiksi Peter Götzsche on kirjoittanut siitä, mitä eettisiä ongelmia pakkohoitoon sisältyy ja kuinka antipsykoottien pakottaminen on väärin.
        https://absoluteprohibition.org/2016/03/15/peter-gotzsche-forced-admission-and-forced-treatment-in-psychiatry-causes-more-harm-than-good/

        Hän on kunnioitettava ihminen, joka uskaltaa sanoa miten asiat on siinä missä nykypsykiatria haluaa pitää yllä vaan status quoa eikä ole kiinnostunut potilaidensa traumatisoitumisesta hoidon seurauksena tai henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta potilaille pakkolääkkeillä tai muistakaan terveyden riskeistä ja elämänlaadun heikkenemisestä. Taikka muista keskushermoston tai neurologisista häiriöistä mitä näistä aineista voi ihmisille seurata (tardiivi dyskinesia, vaikeatkin vieroitusoireet, akatisia, extrapyramidaalioireet YM) jotka eivät ole vain haittavaikutuksia vain oikeasti asioita jotka voi TUHOTA koko ihmisen elämän, turvallisuuden tunteen, terveyden, elämänlaadun, kognition jne

        Koska pakkohoitoon joutuvat potilaat usein ovat valtahierarkiassa hyvinkin alhaalla, heidän mielipiteistään ei olla kiinnostuneita.

        Systeemin pitäminen näennäisesti muka "eettisenä", hoitoa tarjoavana, ei kuitenkaan tarkoita että käytäntö on niin. On helppoa pitää yllä status quoa tekemättä siihen mitään muutoksia. Mitä väliä sillä on mitä pakkohoitopotilaat sanoo? Mielikuvat on tärkeintä, että yleisesti hoitoa pidetään legitimoituna, vaikka hoito on kaavamaista, vaihtoehdotonta, julmaa ja sisältää väkivallan elementejä, koska puuttuu ihmisten kehoon ilman heidän tahtoaan ja mieleen psykoaktiivisin kemikaalein.

        Norjassa on kokeiltu lääkkeettömän hoidon mallia osastoilla, ja koska biologinen psykiatria on niin aivopestyä, se todennäköisesti näkee tuossa pelkästään riskejä kun ihmiset ei "saa lääkehoitoa". Itse näen suuria riskejä nykypsykiatrian lääkehulluudessa kärsittyäni vakavan akatisian psykiatrian käsissä, jossa usein lääkkeisiin aletaan tarttua heti hoidossa, eikä potilasta informoida haitoista, valehdellaan siitä miten lääkkeet toimii, tehdään asioista vaihtoehdottomia, eikä hänen anneta edes aina päättää. "Psykiatrian käsissä on verta." Sitä mieltä olen.

        Antipsykootit on yleisimmin pakkohoidossa käytettäviä kemikaaleja. Mitään tekemistä niillä ei varsinaisesti psykoosin poistamisessa ole eli ne ei korjaa mitään kemiallista epätasapainoa aivoissa, poikkeamaa aivoissa, sairautta aivoissa, psykoosia biologisesti taikka ole kuin insuliini diabetekseen, joten termi "major tranquillizer" miten niitä ennen kutsuttiin sopisi niille paremmin ja kertoo siitä, miten ne sopivat hoitojärjestelmän agendaan lamata potilas. Ne ovat ensisijaisesti lamaannuttavia ja aivotoimintaa häiritseviä aineita. Osa enemmän ja toiset vähemmän, ja kaikissa on riskinä akatisian puhkeaminen todennäköisesti, koska ne häiritsee dopamiinijärjestelmää. Esimerkiksi Peter Götzsche on sanonut, että kyseiset aineet pitäisi nimetä vieläkin nimellä "major tranquillizer" (en tiedä miten tuo suomennettaisiin, koska se kuvaa paremmin niiden vaikutusmekanismia. Joanna Moncrieff on toinen järkevä lääketieteen edustaja, joka kirjoittaa antipsykooteista sellaisena mitä ne ovat. Kannattaa tutustua hänen blogiinsa :

        https://joannamoncrieff.com/tag/antipsychotics/

        Siellä kaikki myytit on riisuttu, mitä psykiatria näihin "antipsykootteihin" on laittanut odotuksiksi.

        Jos joku niitä haluaa käyttää, se hänelle sallittakoot. Ne ketkä eivät, niitä ei pitäisi altistaa noille aineille.

        Itse en tule koskaan enää koskemaan kyseisiin aineisiin, koska tiedän, miten välttyä tilanteilta, missä joutuisin vastaavaan tilanteeseen, ja en odota psykiatriasta enää mitään, koska sillä ei ole minulle mitään tarjottavaa. Elämänlaatu kyseisillä aineilla oli nolla ja ne aiheuttivat minulle kohtuutonta haittaa. Ne aiheuttivat minulle mielenterveyden horjumista. Pakkohoito traumatisoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Peter Götzsche on kirjoittanut siitä, mitä eettisiä ongelmia pakkohoitoon sisältyy ja kuinka antipsykoottien pakottaminen on väärin.
        https://absoluteprohibition.org/2016/03/15/peter-gotzsche-forced-admission-and-forced-treatment-in-psychiatry-causes-more-harm-than-good/

        Hän on kunnioitettava ihminen, joka uskaltaa sanoa miten asiat on siinä missä nykypsykiatria haluaa pitää yllä vaan status quoa eikä ole kiinnostunut potilaidensa traumatisoitumisesta hoidon seurauksena tai henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta potilaille pakkolääkkeillä tai muistakaan terveyden riskeistä ja elämänlaadun heikkenemisestä. Taikka muista keskushermoston tai neurologisista häiriöistä mitä näistä aineista voi ihmisille seurata (tardiivi dyskinesia, vaikeatkin vieroitusoireet, akatisia, extrapyramidaalioireet YM) jotka eivät ole vain haittavaikutuksia vain oikeasti asioita jotka voi TUHOTA koko ihmisen elämän, turvallisuuden tunteen, terveyden, elämänlaadun, kognition jne

        Koska pakkohoitoon joutuvat potilaat usein ovat valtahierarkiassa hyvinkin alhaalla, heidän mielipiteistään ei olla kiinnostuneita.

        Systeemin pitäminen näennäisesti muka "eettisenä", hoitoa tarjoavana, ei kuitenkaan tarkoita että käytäntö on niin. On helppoa pitää yllä status quoa tekemättä siihen mitään muutoksia. Mitä väliä sillä on mitä pakkohoitopotilaat sanoo? Mielikuvat on tärkeintä, että yleisesti hoitoa pidetään legitimoituna, vaikka hoito on kaavamaista, vaihtoehdotonta, julmaa ja sisältää väkivallan elementejä, koska puuttuu ihmisten kehoon ilman heidän tahtoaan ja mieleen psykoaktiivisin kemikaalein.

        Norjassa on kokeiltu lääkkeettömän hoidon mallia osastoilla, ja koska biologinen psykiatria on niin aivopestyä, se todennäköisesti näkee tuossa pelkästään riskejä kun ihmiset ei "saa lääkehoitoa". Itse näen suuria riskejä nykypsykiatrian lääkehulluudessa kärsittyäni vakavan akatisian psykiatrian käsissä, jossa usein lääkkeisiin aletaan tarttua heti hoidossa, eikä potilasta informoida haitoista, valehdellaan siitä miten lääkkeet toimii, tehdään asioista vaihtoehdottomia, eikä hänen anneta edes aina päättää. "Psykiatrian käsissä on verta." Sitä mieltä olen.

        Antipsykootit on yleisimmin pakkohoidossa käytettäviä kemikaaleja. Mitään tekemistä niillä ei varsinaisesti psykoosin poistamisessa ole eli ne ei korjaa mitään kemiallista epätasapainoa aivoissa, poikkeamaa aivoissa, sairautta aivoissa, psykoosia biologisesti taikka ole kuin insuliini diabetekseen, joten termi "major tranquillizer" miten niitä ennen kutsuttiin sopisi niille paremmin ja kertoo siitä, miten ne sopivat hoitojärjestelmän agendaan lamata potilas. Ne ovat ensisijaisesti lamaannuttavia ja aivotoimintaa häiritseviä aineita. Osa enemmän ja toiset vähemmän, ja kaikissa on riskinä akatisian puhkeaminen todennäköisesti, koska ne häiritsee dopamiinijärjestelmää. Esimerkiksi Peter Götzsche on sanonut, että kyseiset aineet pitäisi nimetä vieläkin nimellä "major tranquillizer" (en tiedä miten tuo suomennettaisiin, koska se kuvaa paremmin niiden vaikutusmekanismia. Joanna Moncrieff on toinen järkevä lääketieteen edustaja, joka kirjoittaa antipsykooteista sellaisena mitä ne ovat. Kannattaa tutustua hänen blogiinsa :

        https://joannamoncrieff.com/tag/antipsychotics/

        Siellä kaikki myytit on riisuttu, mitä psykiatria näihin "antipsykootteihin" on laittanut odotuksiksi.

        Jos joku niitä haluaa käyttää, se hänelle sallittakoot. Ne ketkä eivät, niitä ei pitäisi altistaa noille aineille.

        Itse en tule koskaan enää koskemaan kyseisiin aineisiin, koska tiedän, miten välttyä tilanteilta, missä joutuisin vastaavaan tilanteeseen, ja en odota psykiatriasta enää mitään, koska sillä ei ole minulle mitään tarjottavaa. Elämänlaatu kyseisillä aineilla oli nolla ja ne aiheuttivat minulle kohtuutonta haittaa. Ne aiheuttivat minulle mielenterveyden horjumista. Pakkohoito traumatisoi.

        Koen, että lääkkeet on enemmän hoitoväkeä ja kontrollia varten, eikä hoidossa oikeasti olla kiinnostuneita jossain pisteessä, saako potilas niistä haittaa tai miten hän niissä voi. Tärkeintä on kontrolli ja ulospäin näkyvä vaikutelma, ei niinkään mitä potilas kokee sisältäpäin, tästä kertoo se että potilaan kieltäytymisellä ei ole mitään merkitystä tietyissä tilanteissa, vaan sillä että lääke tulee otetuksi, injektioina tai suun kautta. Se että hoitoväki saa täyttymyksen tunteen, kun on taas saaneet soveltaa oppejansa koekaniineihinsa(siis potilaisiin) ja tehdä heidän tuntemansa kaavan ja ideologian mukaan. Kaava ja käytännöt on tärkeitä. Jossa potilaan kokemusmaailma asioista on toissijainen ja hoidossa on myös tärkeää saada potilas tungettua johonkin muottiin.

        Minun kokemukseni tuosta tilanteesta pakkohoidossa on se, että tunnen edelleen syvää vihaa kyseisiä ihmisiä kohtaan En kaikkia, mutta osaa. Pidän kyseisiä ihmisiä jotka uskovat biologisen psykiatrian oppeihin ja näkevät pakkohoidon oikeutetuna tyylillä - potilaan kärsimys on lääkkeiden ongelmia ja miksiköhän ne potilaat nyt ei käytä niitä lääkkeitä kun ne parantaa - jollain tapaa yksinkertaisena väkenä. Veikkaisin että aika harva hoitoväessä haluaisi kokea samanlaista kohtelua itse, mitä tekevät potilaitaan kohtaan. Vihan tunne onneksi on laimentunut vuosien saatossa, ja turvattomuuden kokemus, koska joskus olin todella tilanteessa, että jollakin toisella oli valta kehoon ja mieleeni.

        Vaikka täällä joku kirjoittaa Szaszin opetuksista, ja psykiatrian olemisesta sosiaalikontrollia, uskon että moni hoitojärjestelmässä oikeasti ajattelee tekevänsä auttamistyötä. Sitä he eivät vain tunnu tajuavan, mitä harmia he tekevät ihmisille siinä vaiheessa, kun ihmisoikeuksia aletaan rajoittaa ja psykoaktiiviset kemikaalit haittoineen astuu kehiin, ja tärkeintä tuntuu olevan diagnosointi ja käytänteiden ja kaavojen noudattaminen ihmisten kohtaamisen sijaan.

        Järjestelmä on niin mätä, että sieltä ei kannata hakea apua kriisitilanteissa. Minun tapauksessa kriisitilanne puhkesi haitallisten lääkereaktioiden myötä. Niitä pahennettiin uusilla siihen pisteeseen asti, että kävin pohjalla mutta tulin sieltä takaisin. Enkä koskaan enää aio olla hiljaa epäkohdista. Moni varmasti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihan ihmisoikeusrikkomus, kun mielisairas lääkitään rauhalliseksi.

        Itse asiassa ymmärrän kyllä jollain tasolla itse tahdon vastaisen lääkehoidon perustelun logiikan, mutta en sen taustalla olevaa näyttöä. Ei ole näyttöä siitä, että pakkohoitoa tulisi tai tarvitsisi käyttää niin paljon kuin sitä käytetään ja että lääkehoito olisi etenkään pitkällä aikavälillä tehokas hoitomuoto niin kutsuttujen psykoosien hoidossa. On mielestäni ihmisoikeusrikos, jos turhaan hoidetaan ihmisiä psykoaktiivisilla aineilla, jotka aiheuttavat mm. akatisiaa, pakkoliikkeitä ja lisäävät erilaisten sairauksien, kuten diabeteksen riskiä moninkertaisesti ja ovat merkittävä osasyy sille, että hoidettujen elinikä on 20 vuotta lyhyempi kuin muulla väestöllä keskimäärin. On todella noloa myös tutkia näitä lääkkeiden aiheuttamia aivomuutoksia olemattoman neurobiologisen sairauden patofysiologisina ilmentyminä ja on erittäin noloa sanoa teinille, joka kuulee koulukiusaajien ääniä päässään, että hänellä on aivoissa jylläävä diabetes. Psykiatrian alan tutkimus ja hoidossa käytetyt tulkinnat ovat joskus niin noloja, että ne saavat minut hyvälle tuulelle pelkästään siksi, että niiden vähämielisyydessä on jotain hyvin tragikoomisen vitsikästä. Jos sinä pidät tätä toimintaa loogisena ja järkevänä, minä pidän sinua todella yksinkertaisena. Jos ihminen on tyhmä kuin saapas, niin hänen ei kannata osallistua keskusteluun muuten kuin trollaamalla yksittäisiä virkkeitä. Siinä mielessä ymmärrän kyllä näkökulmasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa ymmärrän kyllä jollain tasolla itse tahdon vastaisen lääkehoidon perustelun logiikan, mutta en sen taustalla olevaa näyttöä. Ei ole näyttöä siitä, että pakkohoitoa tulisi tai tarvitsisi käyttää niin paljon kuin sitä käytetään ja että lääkehoito olisi etenkään pitkällä aikavälillä tehokas hoitomuoto niin kutsuttujen psykoosien hoidossa. On mielestäni ihmisoikeusrikos, jos turhaan hoidetaan ihmisiä psykoaktiivisilla aineilla, jotka aiheuttavat mm. akatisiaa, pakkoliikkeitä ja lisäävät erilaisten sairauksien, kuten diabeteksen riskiä moninkertaisesti ja ovat merkittävä osasyy sille, että hoidettujen elinikä on 20 vuotta lyhyempi kuin muulla väestöllä keskimäärin. On todella noloa myös tutkia näitä lääkkeiden aiheuttamia aivomuutoksia olemattoman neurobiologisen sairauden patofysiologisina ilmentyminä ja on erittäin noloa sanoa teinille, joka kuulee koulukiusaajien ääniä päässään, että hänellä on aivoissa jylläävä diabetes. Psykiatrian alan tutkimus ja hoidossa käytetyt tulkinnat ovat joskus niin noloja, että ne saavat minut hyvälle tuulelle pelkästään siksi, että niiden vähämielisyydessä on jotain hyvin tragikoomisen vitsikästä. Jos sinä pidät tätä toimintaa loogisena ja järkevänä, minä pidän sinua todella yksinkertaisena. Jos ihminen on tyhmä kuin saapas, niin hänen ei kannata osallistua keskusteluun muuten kuin trollaamalla yksittäisiä virkkeitä. Siinä mielessä ymmärrän kyllä näkökulmasi.

        Itsekin ymmärrän psykiatrisen pakottamisen logiikan, mutta en sitä moraalisista syistä hyväksy. Samalla tavalla en hyväksy homoseksuaalien pakottamista heteroseksuaalisuuteen vaikka logiikan ymmärränkin, enkä hyväksy myöskään juutalaisten pakottamista keskitysleireille vaikka siinäkin logiikka on selvää.

        Raja koskemattomuuden loukkauksen ja vapauden välillä on se onko toiminta/käsittely vapaaehtoista kohteelleen. Sillä ei ole merkitystä onko toiminta tai käsittely hyödyllistä tai hyödytöntä, hyväksi vai pahaksi kohteelleen jonkun mielestä. Jos kohde on mukana omasta tahdostaan, on asia ok, seuraamuksista riippumatta. Jos vastoin tahtoaan, ei hyväksyttävää, seuraamukista riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekin ymmärrän psykiatrisen pakottamisen logiikan, mutta en sitä moraalisista syistä hyväksy. Samalla tavalla en hyväksy homoseksuaalien pakottamista heteroseksuaalisuuteen vaikka logiikan ymmärränkin, enkä hyväksy myöskään juutalaisten pakottamista keskitysleireille vaikka siinäkin logiikka on selvää.

        Raja koskemattomuuden loukkauksen ja vapauden välillä on se onko toiminta/käsittely vapaaehtoista kohteelleen. Sillä ei ole merkitystä onko toiminta tai käsittely hyödyllistä tai hyödytöntä, hyväksi vai pahaksi kohteelleen jonkun mielestä. Jos kohde on mukana omasta tahdostaan, on asia ok, seuraamuksista riippumatta. Jos vastoin tahtoaan, ei hyväksyttävää, seuraamukista riippumatta.

        Erot vapaaehtoisen ja tahdon vastaisen hoidon välillä eivät ole näin itsestään selviä ja jyrkkiä. Yleensä psykiatriassa se menee niin, että sinulle annetaan diagnoosi ja kerrotaan tietoja siitä, mikä sinua vaivaa. Yleensä sinulla on psykiatrin tulkinnan mukaan tietty kognitiota, mielialaa ja toimintakykyä heikentävä sairaus, joka on vähän kuin diabetes. Diabetes-analogia on yleinen ja sillä halutaan vihjata, että sinulla on aivoissasi tunnettu epätasapainotila, joka on pakko korjata, jotta toimintakykysi ja realiteettisi palaisivat. Koska olet järkevä ihminen, toimit tämän tiedon valossa ja alat testailla psykiatrin neuvosta erilaisia lääkeyhdistelmiä, joihin kehittyy riippuvuus. Saat sivuoireita, vieroitusoireita ja jokaista niistä aletaan tulkita diagnoosin kehystämänä niin, että tavallaan ne voidaan tulkita kroonisen aivosairauden oireeksi. Mitä vakavampi "sairaus" psykiatri tulkitsee sinulla olevan, sitä vakavampia sivuoireita hän katsoo läpi sormien ja siksi on mahdollista, että lievä aivovaurio on psykiatrien mielestä ihan hyvä hoitovaste, kun hoitaa mielisairaan harhoja. Kun sinulla on sitten vapaaehtoisesti tietoon perustuvaan suostumukseen hankittu lievä aivovaurio, niin saat syyttää vain itseäsi, eikö vain?

        Myöskään nykyiset olosuhteesi menneisyyden traumasi eivät kiinnosta lääkäriä, joka hoitaa sinulla mielestään diabetesta. Jos omaksut tämän narratiivin osaksi identiteettiäsi, sinua on erittäin helppo hallita, eikä pakkohoitoa tarvita. Yleensä tunteiden latistuminen, apaattisuus, älyllisten kykyjen heikkeneminen ja käsittelemättömien traumojen aiheuttamat harhatilat johtavatkin siihen, että psykiatri kirjoittaa sinulle lääkärintodistuksen, jonka avulla voit hakea sitten myöhemmin vapaaehtoisesti työkyvyttömyyseläkettä diagnoosikoodilla F20. Olet saanut "tietoon" perustuvaan suostumukseen pohjautuvaa käypä hoitoa, eikä kertaakaan sinua hoidettu vastoin tahtoasi.

        Toisaalta voit joutua kerran elämässäsi pakkohoitoon syvässä psykoosissa ja saada siihen rauhoittavaa ja unilääkettä, joka sammuttaa hermostosi. Kukaan ei teeskentele, että se mitä sait, olisi jonkun spesifin sairauden hoitoa eikä tarjoa sinulle identiteettisi tuhoavaa narratiivia siitä, kuinka sinun on pakko kehittää erinäisiä riippuvuussuhteita lääkkeisiin, jotta aivosi eivät surkastuisi tai kuvitteellinen diabeteksesi ei yltyisi hallitsemattomaksi. Tässä kuvitteellisessa (tätä ei usein tapahdu psykiatrisessa hoidossa) tapauksessa sinulle kerrottaisiin, että se lääke jolla sinua hoidettiin, ei hoida mitään sairautta, vaan että hoitava taho antoi sinulle nukutuslääkettä, jotta et psykoottisessa tilassa satuttaisi itseäsi tai muita. Pääset pian pois pakkohoidosta ja jos sinulla on huumeriippuvuus, hoidettaisiin huumeriippuvuutta ja siihen johtaneita ongelmia. Jos sinua on hyväksikäytetty lapsena, sinun kasvuolosuhteisiin liittyneitä traumojasi hoidettaisiin vaikka psykoterapialla. Tässä kuvitteellisessa tapauksessa lyhytkestoinen pakkohoito olisi todennäköisesti vähemmän traumatisoivaa kuin pitkäaikainen vapaaehtoinen hoito. On sinänsä ihan totta, että näyttö pakkohoidon hoidollisesta vasteesta on heikkoa, jos ei oteta huomioon itsemurhariskin rajua nousemista. Vaikka pakkohoitoa perustellaan elämän ja terveyden suojelulla, se käytännössä johtaa osin jo lääketieteellisesti epävalidien diagnoosien ja surkeiden hoitomuotojen johdosta siihen, että ne lisäävät itsemurhia, kroonistavat mielisairauksia ja todennäköisesti myös lisäävät aggressiivisen käytöksen riskiä. Mutta onhan sielä kaunis ajatus taustalla, täytyyhän se myöntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erot vapaaehtoisen ja tahdon vastaisen hoidon välillä eivät ole näin itsestään selviä ja jyrkkiä. Yleensä psykiatriassa se menee niin, että sinulle annetaan diagnoosi ja kerrotaan tietoja siitä, mikä sinua vaivaa. Yleensä sinulla on psykiatrin tulkinnan mukaan tietty kognitiota, mielialaa ja toimintakykyä heikentävä sairaus, joka on vähän kuin diabetes. Diabetes-analogia on yleinen ja sillä halutaan vihjata, että sinulla on aivoissasi tunnettu epätasapainotila, joka on pakko korjata, jotta toimintakykysi ja realiteettisi palaisivat. Koska olet järkevä ihminen, toimit tämän tiedon valossa ja alat testailla psykiatrin neuvosta erilaisia lääkeyhdistelmiä, joihin kehittyy riippuvuus. Saat sivuoireita, vieroitusoireita ja jokaista niistä aletaan tulkita diagnoosin kehystämänä niin, että tavallaan ne voidaan tulkita kroonisen aivosairauden oireeksi. Mitä vakavampi "sairaus" psykiatri tulkitsee sinulla olevan, sitä vakavampia sivuoireita hän katsoo läpi sormien ja siksi on mahdollista, että lievä aivovaurio on psykiatrien mielestä ihan hyvä hoitovaste, kun hoitaa mielisairaan harhoja. Kun sinulla on sitten vapaaehtoisesti tietoon perustuvaan suostumukseen hankittu lievä aivovaurio, niin saat syyttää vain itseäsi, eikö vain?

        Myöskään nykyiset olosuhteesi menneisyyden traumasi eivät kiinnosta lääkäriä, joka hoitaa sinulla mielestään diabetesta. Jos omaksut tämän narratiivin osaksi identiteettiäsi, sinua on erittäin helppo hallita, eikä pakkohoitoa tarvita. Yleensä tunteiden latistuminen, apaattisuus, älyllisten kykyjen heikkeneminen ja käsittelemättömien traumojen aiheuttamat harhatilat johtavatkin siihen, että psykiatri kirjoittaa sinulle lääkärintodistuksen, jonka avulla voit hakea sitten myöhemmin vapaaehtoisesti työkyvyttömyyseläkettä diagnoosikoodilla F20. Olet saanut "tietoon" perustuvaan suostumukseen pohjautuvaa käypä hoitoa, eikä kertaakaan sinua hoidettu vastoin tahtoasi.

        Toisaalta voit joutua kerran elämässäsi pakkohoitoon syvässä psykoosissa ja saada siihen rauhoittavaa ja unilääkettä, joka sammuttaa hermostosi. Kukaan ei teeskentele, että se mitä sait, olisi jonkun spesifin sairauden hoitoa eikä tarjoa sinulle identiteettisi tuhoavaa narratiivia siitä, kuinka sinun on pakko kehittää erinäisiä riippuvuussuhteita lääkkeisiin, jotta aivosi eivät surkastuisi tai kuvitteellinen diabeteksesi ei yltyisi hallitsemattomaksi. Tässä kuvitteellisessa (tätä ei usein tapahdu psykiatrisessa hoidossa) tapauksessa sinulle kerrottaisiin, että se lääke jolla sinua hoidettiin, ei hoida mitään sairautta, vaan että hoitava taho antoi sinulle nukutuslääkettä, jotta et psykoottisessa tilassa satuttaisi itseäsi tai muita. Pääset pian pois pakkohoidosta ja jos sinulla on huumeriippuvuus, hoidettaisiin huumeriippuvuutta ja siihen johtaneita ongelmia. Jos sinua on hyväksikäytetty lapsena, sinun kasvuolosuhteisiin liittyneitä traumojasi hoidettaisiin vaikka psykoterapialla. Tässä kuvitteellisessa tapauksessa lyhytkestoinen pakkohoito olisi todennäköisesti vähemmän traumatisoivaa kuin pitkäaikainen vapaaehtoinen hoito. On sinänsä ihan totta, että näyttö pakkohoidon hoidollisesta vasteesta on heikkoa, jos ei oteta huomioon itsemurhariskin rajua nousemista. Vaikka pakkohoitoa perustellaan elämän ja terveyden suojelulla, se käytännössä johtaa osin jo lääketieteellisesti epävalidien diagnoosien ja surkeiden hoitomuotojen johdosta siihen, että ne lisäävät itsemurhia, kroonistavat mielisairauksia ja todennäköisesti myös lisäävät aggressiivisen käytöksen riskiä. Mutta onhan sielä kaunis ajatus taustalla, täytyyhän se myöntää.

        Voin sanoa, että psykiatrinen pakkohoito tuhosi turvallisuudentunteeni ja ylilääkitykset ja lääkehaitat muutti maailmankuvani täysin. Pelottelut psykoosin aiheuttamista aivovaurioista joilla lamaavia antipsykootteja perusteltiin(joiden haitallisuuden hermostolle ja aivoille tajuaa viimeistään vieroitusoireiden ja akatisian kohdalla ja olon kuin olisi menettänyt osan itsestään ollessaan kyseisten aineiden vaikutuksen alla), pelottivat ja ilmeisesti näiden ideana on saada potilas sitoutumaan hoitoon, kun ihan biologisesti ehkäistään aivovaurioita. Tuntuu kuin psykiatria on aivan harhaista, miten noiden aineiden ovidaan nähdä ehkäisevän vaurioita kun ne on täynnä terveysriskejä ja kutistaa aivoja apinakokeissa? Puhuttiin myös tällä diabetesvertauksella ja eräs hoitaja puhui kemiallisten epätasapainojen hoidosta.

        Mikä jutussa ei oikein vain toiminut oli se, että siitä huolimatta, että minulle perusteltiin lääkehoitoa osastolta lähdön aikaan, alasajoin sen heti. Mitä kävi ylilääkityksen purkamisen jälkeen? Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla yltiöpsykoottisessa tilassa, mutta ei, minä palasin takaisin itsekseni ja päästessäni pois osastolta, missä minut traumatisoitiin, turvallisuudentunteeni kasvoi niin paljon että aloin voida paremmin, mikä myös viittasi traumaperäiseen oireiluun. Tunsin syvän helpotuksen päästessäni kyseisistä aineista eroon, jotka oli kuin jokin joka olisi laittanut minut vielä sekavampaan lamattuun tilaan erottaen minut tunteistani. Mikä jäi oli lääkehaitat, vieroitusoireet ja traumat, mikä sai aikaan vaikeaa oireilua lääkityksen lopetuksen jälkeen joka alkoi pikkuhiljaa tasoittua. Ylilääkityksen purun jälkeen olen potenut jatkuvia kognitiivisia ongelmia ja tuntenut epämukavaa oloa fyysisesti vieroitusoireiden muodossa, joista helvetillisen teki yhden lääkevieroituksen oireiden sotkemisen muilla pillereillä joita lääkäri pinosi päällekkäin. Olo oli kamala ja pohjakosketus oli isoimmassa lääkeannoksessa.

        Olen ihmeissäni että olen edes hengissä kokemukseni jälkeen, koska olisin voinut olla yksi niistä joka olisi lähtenyt oman käden kautta, kärsien lääkehaitoista (akatisia) ja oloni oli niin piinaava,etten pystynyt olemaan nahoissani. Todennäköisesti minua olisi vain pidetty yhtenä mielisairaana joka sairauden takia olisi kuollut, eikä nähty kuinka olin kärsinyt hirveästi vieroitusoireiden ja lääkehaittojen seurauksena ja tyhmyyttäni hakenut apua samasta instituutiosta mikä minut oli saanut vieroitusoireista kärsimäänkin. Kun minua lääkittiin vieroitusoireista potevana, reagoin todella huonosti useisiin lääkkeisiin mutta onneksi etevä lääkäri keksi heitellä niitä päällekkäin maksimoiden haittoja.

        Mikä tarinassani myös on huomattavaa, menin psykoosiin vieroitusoireiden kohdalla missä ns.masennusta alettiin hoitaa ja lääkekokeilujen ja lamaavien lääkkeiden myötä se paheni psykoottiseksi. En siis todellakaan ollut lääkkeetön ajautuessani psykoosiin, ja epäilen että psykoosi oli tulosta pillereistä pitkälti. Vieroitusoireet olivat niin kaemaisevia ettei psyyke kestänyt.

        Muistan valittaneeni lääkityksessä että olen aivan pihalla ja en pysty edes ajattelemaan kunnolla. Tämän psykiatri totesi että eikö ole hyvä ottaa taukoa ja levätä? Sairasta. Ei ihmismieli toimi niin että voi olla zombitilassa ja siellä vain lepäillä hetken

        En tiedä miten joku voi kokea hyötyä antipsykooteista isolla annoksella. Minulle ne oli kidutusta. Kamalaa olla tilassa jossa joku (todennäköisesti neurotoksinen) aine kaventaa tietoisuuden ja ymmärryksen tasoa ja psykoaktiiviset ominaisuudet muuttavat itseä, lamaavat itseä, turruttavat pisteeseen asti että masennuksen kaikkoamisen sijaan koko tunne-elämä ja kokemusmaailma latistuu tasolle ettei välitä asioista enää, koska mikään ei tunnu miltään, koska normaalia palkinnon kokemusta asioiden tekemisestä ei tule. Antipsykootit ja ylilääkintä vei toimintakykyäni. Tunnen suoraansanottuna ällötysrä muistellessani kokemuksia lääkittynä, sitä omituista epämukavaa oloa.

        Onneksi tuo vaihe on jätetty taakse ja enää en koske yhteenkään aineeseen ja enpä ole mennyt enää psykoosiinkaan. Mutta kokemus on jättänyt syvän jäljen.

        Toivon, että tulevaisuudessa psykiatrian kohdalla nähdään biologishapatus ja pakolla aineilla hoitaminen, ja epäihmismäinen kohtelu paykiatrien oppien johdosta (krooniset aivosairaudet, diagnoosipakkomielteisyys, näytön puuttuminen, psykiatristen sairauksien pitäminen kuin muina biologisina sairauksina, ihmisille valehtelu miksi lääkkeitä pitää käyttää, pakkolääkintä,massalääkintä yhteiskunnassa näillä aineilla ) barbaarisena. Siinä missä homouden pitäminen sairautena tuomitaan, nähdään myös kuinka ihmiskokemusten pitäminen sairaana ja jollaintapaa epänormaalina sisältää eettisiä ongelmia! Varsinkin jos seurauksena on jotain sellaisra mitä itse jouduin kokemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa, että psykiatrinen pakkohoito tuhosi turvallisuudentunteeni ja ylilääkitykset ja lääkehaitat muutti maailmankuvani täysin. Pelottelut psykoosin aiheuttamista aivovaurioista joilla lamaavia antipsykootteja perusteltiin(joiden haitallisuuden hermostolle ja aivoille tajuaa viimeistään vieroitusoireiden ja akatisian kohdalla ja olon kuin olisi menettänyt osan itsestään ollessaan kyseisten aineiden vaikutuksen alla), pelottivat ja ilmeisesti näiden ideana on saada potilas sitoutumaan hoitoon, kun ihan biologisesti ehkäistään aivovaurioita. Tuntuu kuin psykiatria on aivan harhaista, miten noiden aineiden ovidaan nähdä ehkäisevän vaurioita kun ne on täynnä terveysriskejä ja kutistaa aivoja apinakokeissa? Puhuttiin myös tällä diabetesvertauksella ja eräs hoitaja puhui kemiallisten epätasapainojen hoidosta.

        Mikä jutussa ei oikein vain toiminut oli se, että siitä huolimatta, että minulle perusteltiin lääkehoitoa osastolta lähdön aikaan, alasajoin sen heti. Mitä kävi ylilääkityksen purkamisen jälkeen? Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla yltiöpsykoottisessa tilassa, mutta ei, minä palasin takaisin itsekseni ja päästessäni pois osastolta, missä minut traumatisoitiin, turvallisuudentunteeni kasvoi niin paljon että aloin voida paremmin, mikä myös viittasi traumaperäiseen oireiluun. Tunsin syvän helpotuksen päästessäni kyseisistä aineista eroon, jotka oli kuin jokin joka olisi laittanut minut vielä sekavampaan lamattuun tilaan erottaen minut tunteistani. Mikä jäi oli lääkehaitat, vieroitusoireet ja traumat, mikä sai aikaan vaikeaa oireilua lääkityksen lopetuksen jälkeen joka alkoi pikkuhiljaa tasoittua. Ylilääkityksen purun jälkeen olen potenut jatkuvia kognitiivisia ongelmia ja tuntenut epämukavaa oloa fyysisesti vieroitusoireiden muodossa, joista helvetillisen teki yhden lääkevieroituksen oireiden sotkemisen muilla pillereillä joita lääkäri pinosi päällekkäin. Olo oli kamala ja pohjakosketus oli isoimmassa lääkeannoksessa.

        Olen ihmeissäni että olen edes hengissä kokemukseni jälkeen, koska olisin voinut olla yksi niistä joka olisi lähtenyt oman käden kautta, kärsien lääkehaitoista (akatisia) ja oloni oli niin piinaava,etten pystynyt olemaan nahoissani. Todennäköisesti minua olisi vain pidetty yhtenä mielisairaana joka sairauden takia olisi kuollut, eikä nähty kuinka olin kärsinyt hirveästi vieroitusoireiden ja lääkehaittojen seurauksena ja tyhmyyttäni hakenut apua samasta instituutiosta mikä minut oli saanut vieroitusoireista kärsimäänkin. Kun minua lääkittiin vieroitusoireista potevana, reagoin todella huonosti useisiin lääkkeisiin mutta onneksi etevä lääkäri keksi heitellä niitä päällekkäin maksimoiden haittoja.

        Mikä tarinassani myös on huomattavaa, menin psykoosiin vieroitusoireiden kohdalla missä ns.masennusta alettiin hoitaa ja lääkekokeilujen ja lamaavien lääkkeiden myötä se paheni psykoottiseksi. En siis todellakaan ollut lääkkeetön ajautuessani psykoosiin, ja epäilen että psykoosi oli tulosta pillereistä pitkälti. Vieroitusoireet olivat niin kaemaisevia ettei psyyke kestänyt.

        Muistan valittaneeni lääkityksessä että olen aivan pihalla ja en pysty edes ajattelemaan kunnolla. Tämän psykiatri totesi että eikö ole hyvä ottaa taukoa ja levätä? Sairasta. Ei ihmismieli toimi niin että voi olla zombitilassa ja siellä vain lepäillä hetken

        En tiedä miten joku voi kokea hyötyä antipsykooteista isolla annoksella. Minulle ne oli kidutusta. Kamalaa olla tilassa jossa joku (todennäköisesti neurotoksinen) aine kaventaa tietoisuuden ja ymmärryksen tasoa ja psykoaktiiviset ominaisuudet muuttavat itseä, lamaavat itseä, turruttavat pisteeseen asti että masennuksen kaikkoamisen sijaan koko tunne-elämä ja kokemusmaailma latistuu tasolle ettei välitä asioista enää, koska mikään ei tunnu miltään, koska normaalia palkinnon kokemusta asioiden tekemisestä ei tule. Antipsykootit ja ylilääkintä vei toimintakykyäni. Tunnen suoraansanottuna ällötysrä muistellessani kokemuksia lääkittynä, sitä omituista epämukavaa oloa.

        Onneksi tuo vaihe on jätetty taakse ja enää en koske yhteenkään aineeseen ja enpä ole mennyt enää psykoosiinkaan. Mutta kokemus on jättänyt syvän jäljen.

        Toivon, että tulevaisuudessa psykiatrian kohdalla nähdään biologishapatus ja pakolla aineilla hoitaminen, ja epäihmismäinen kohtelu paykiatrien oppien johdosta (krooniset aivosairaudet, diagnoosipakkomielteisyys, näytön puuttuminen, psykiatristen sairauksien pitäminen kuin muina biologisina sairauksina, ihmisille valehtelu miksi lääkkeitä pitää käyttää, pakkolääkintä,massalääkintä yhteiskunnassa näillä aineilla ) barbaarisena. Siinä missä homouden pitäminen sairautena tuomitaan, nähdään myös kuinka ihmiskokemusten pitäminen sairaana ja jollaintapaa epänormaalina sisältää eettisiä ongelmia! Varsinkin jos seurauksena on jotain sellaisra mitä itse jouduin kokemaan.

        Ja mikä sairainta psykiatriassa on se kohtelu millä se sivuuttaa ihmisen kokemuksen, huolen, kärsimyksen psyykenlääkkeiden haitoista ja vieroitusoireista mikäli se ei sovi kaikkitietävän psykiatrin omaan tietämykseen ja maailmankuvaan, vaikka jopa tutkimusnäyttöä olisi puutteellisesti Kaikki haitat jää itse podettavaksi, yksin, ilman tukea, ilman ymmärrystä jopa vähäteltynä ja hulluksi leimattuna. Joku toinen sanoo mitä lääkkeistä pitäisi tulla joka todennäköisesti itse ei ole niitä päivääkään käyttänyt. Pahimmillaan kun kritisoi hoitoa tai saa siitä haittoja, saa vaan lisää diagnooseja niskaan niiden seurauksena. Tuo on kuin pahimman tason henkistä väkivaltaa, jota harjoittavat nämä itseään ammattilaiseksi kuvaavat, joiden ehkä ei olisi syytä korottaa itseään sellaiseen asemaan.

        Psyykenlääkkeiden käyttöön voi sisältyä yhä vain kasvavaa pahaa oloa, mikä on seurausta niistä ja siitä että reaktio niihin on aina arvaamaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erot vapaaehtoisen ja tahdon vastaisen hoidon välillä eivät ole näin itsestään selviä ja jyrkkiä. Yleensä psykiatriassa se menee niin, että sinulle annetaan diagnoosi ja kerrotaan tietoja siitä, mikä sinua vaivaa. Yleensä sinulla on psykiatrin tulkinnan mukaan tietty kognitiota, mielialaa ja toimintakykyä heikentävä sairaus, joka on vähän kuin diabetes. Diabetes-analogia on yleinen ja sillä halutaan vihjata, että sinulla on aivoissasi tunnettu epätasapainotila, joka on pakko korjata, jotta toimintakykysi ja realiteettisi palaisivat. Koska olet järkevä ihminen, toimit tämän tiedon valossa ja alat testailla psykiatrin neuvosta erilaisia lääkeyhdistelmiä, joihin kehittyy riippuvuus. Saat sivuoireita, vieroitusoireita ja jokaista niistä aletaan tulkita diagnoosin kehystämänä niin, että tavallaan ne voidaan tulkita kroonisen aivosairauden oireeksi. Mitä vakavampi "sairaus" psykiatri tulkitsee sinulla olevan, sitä vakavampia sivuoireita hän katsoo läpi sormien ja siksi on mahdollista, että lievä aivovaurio on psykiatrien mielestä ihan hyvä hoitovaste, kun hoitaa mielisairaan harhoja. Kun sinulla on sitten vapaaehtoisesti tietoon perustuvaan suostumukseen hankittu lievä aivovaurio, niin saat syyttää vain itseäsi, eikö vain?

        Myöskään nykyiset olosuhteesi menneisyyden traumasi eivät kiinnosta lääkäriä, joka hoitaa sinulla mielestään diabetesta. Jos omaksut tämän narratiivin osaksi identiteettiäsi, sinua on erittäin helppo hallita, eikä pakkohoitoa tarvita. Yleensä tunteiden latistuminen, apaattisuus, älyllisten kykyjen heikkeneminen ja käsittelemättömien traumojen aiheuttamat harhatilat johtavatkin siihen, että psykiatri kirjoittaa sinulle lääkärintodistuksen, jonka avulla voit hakea sitten myöhemmin vapaaehtoisesti työkyvyttömyyseläkettä diagnoosikoodilla F20. Olet saanut "tietoon" perustuvaan suostumukseen pohjautuvaa käypä hoitoa, eikä kertaakaan sinua hoidettu vastoin tahtoasi.

        Toisaalta voit joutua kerran elämässäsi pakkohoitoon syvässä psykoosissa ja saada siihen rauhoittavaa ja unilääkettä, joka sammuttaa hermostosi. Kukaan ei teeskentele, että se mitä sait, olisi jonkun spesifin sairauden hoitoa eikä tarjoa sinulle identiteettisi tuhoavaa narratiivia siitä, kuinka sinun on pakko kehittää erinäisiä riippuvuussuhteita lääkkeisiin, jotta aivosi eivät surkastuisi tai kuvitteellinen diabeteksesi ei yltyisi hallitsemattomaksi. Tässä kuvitteellisessa (tätä ei usein tapahdu psykiatrisessa hoidossa) tapauksessa sinulle kerrottaisiin, että se lääke jolla sinua hoidettiin, ei hoida mitään sairautta, vaan että hoitava taho antoi sinulle nukutuslääkettä, jotta et psykoottisessa tilassa satuttaisi itseäsi tai muita. Pääset pian pois pakkohoidosta ja jos sinulla on huumeriippuvuus, hoidettaisiin huumeriippuvuutta ja siihen johtaneita ongelmia. Jos sinua on hyväksikäytetty lapsena, sinun kasvuolosuhteisiin liittyneitä traumojasi hoidettaisiin vaikka psykoterapialla. Tässä kuvitteellisessa tapauksessa lyhytkestoinen pakkohoito olisi todennäköisesti vähemmän traumatisoivaa kuin pitkäaikainen vapaaehtoinen hoito. On sinänsä ihan totta, että näyttö pakkohoidon hoidollisesta vasteesta on heikkoa, jos ei oteta huomioon itsemurhariskin rajua nousemista. Vaikka pakkohoitoa perustellaan elämän ja terveyden suojelulla, se käytännössä johtaa osin jo lääketieteellisesti epävalidien diagnoosien ja surkeiden hoitomuotojen johdosta siihen, että ne lisäävät itsemurhia, kroonistavat mielisairauksia ja todennäköisesti myös lisäävät aggressiivisen käytöksen riskiä. Mutta onhan sielä kaunis ajatus taustalla, täytyyhän se myöntää.

        Googlatkaa Avoin dialogi. Keroputaan malli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa, että psykiatrinen pakkohoito tuhosi turvallisuudentunteeni ja ylilääkitykset ja lääkehaitat muutti maailmankuvani täysin. Pelottelut psykoosin aiheuttamista aivovaurioista joilla lamaavia antipsykootteja perusteltiin(joiden haitallisuuden hermostolle ja aivoille tajuaa viimeistään vieroitusoireiden ja akatisian kohdalla ja olon kuin olisi menettänyt osan itsestään ollessaan kyseisten aineiden vaikutuksen alla), pelottivat ja ilmeisesti näiden ideana on saada potilas sitoutumaan hoitoon, kun ihan biologisesti ehkäistään aivovaurioita. Tuntuu kuin psykiatria on aivan harhaista, miten noiden aineiden ovidaan nähdä ehkäisevän vaurioita kun ne on täynnä terveysriskejä ja kutistaa aivoja apinakokeissa? Puhuttiin myös tällä diabetesvertauksella ja eräs hoitaja puhui kemiallisten epätasapainojen hoidosta.

        Mikä jutussa ei oikein vain toiminut oli se, että siitä huolimatta, että minulle perusteltiin lääkehoitoa osastolta lähdön aikaan, alasajoin sen heti. Mitä kävi ylilääkityksen purkamisen jälkeen? Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla yltiöpsykoottisessa tilassa, mutta ei, minä palasin takaisin itsekseni ja päästessäni pois osastolta, missä minut traumatisoitiin, turvallisuudentunteeni kasvoi niin paljon että aloin voida paremmin, mikä myös viittasi traumaperäiseen oireiluun. Tunsin syvän helpotuksen päästessäni kyseisistä aineista eroon, jotka oli kuin jokin joka olisi laittanut minut vielä sekavampaan lamattuun tilaan erottaen minut tunteistani. Mikä jäi oli lääkehaitat, vieroitusoireet ja traumat, mikä sai aikaan vaikeaa oireilua lääkityksen lopetuksen jälkeen joka alkoi pikkuhiljaa tasoittua. Ylilääkityksen purun jälkeen olen potenut jatkuvia kognitiivisia ongelmia ja tuntenut epämukavaa oloa fyysisesti vieroitusoireiden muodossa, joista helvetillisen teki yhden lääkevieroituksen oireiden sotkemisen muilla pillereillä joita lääkäri pinosi päällekkäin. Olo oli kamala ja pohjakosketus oli isoimmassa lääkeannoksessa.

        Olen ihmeissäni että olen edes hengissä kokemukseni jälkeen, koska olisin voinut olla yksi niistä joka olisi lähtenyt oman käden kautta, kärsien lääkehaitoista (akatisia) ja oloni oli niin piinaava,etten pystynyt olemaan nahoissani. Todennäköisesti minua olisi vain pidetty yhtenä mielisairaana joka sairauden takia olisi kuollut, eikä nähty kuinka olin kärsinyt hirveästi vieroitusoireiden ja lääkehaittojen seurauksena ja tyhmyyttäni hakenut apua samasta instituutiosta mikä minut oli saanut vieroitusoireista kärsimäänkin. Kun minua lääkittiin vieroitusoireista potevana, reagoin todella huonosti useisiin lääkkeisiin mutta onneksi etevä lääkäri keksi heitellä niitä päällekkäin maksimoiden haittoja.

        Mikä tarinassani myös on huomattavaa, menin psykoosiin vieroitusoireiden kohdalla missä ns.masennusta alettiin hoitaa ja lääkekokeilujen ja lamaavien lääkkeiden myötä se paheni psykoottiseksi. En siis todellakaan ollut lääkkeetön ajautuessani psykoosiin, ja epäilen että psykoosi oli tulosta pillereistä pitkälti. Vieroitusoireet olivat niin kaemaisevia ettei psyyke kestänyt.

        Muistan valittaneeni lääkityksessä että olen aivan pihalla ja en pysty edes ajattelemaan kunnolla. Tämän psykiatri totesi että eikö ole hyvä ottaa taukoa ja levätä? Sairasta. Ei ihmismieli toimi niin että voi olla zombitilassa ja siellä vain lepäillä hetken

        En tiedä miten joku voi kokea hyötyä antipsykooteista isolla annoksella. Minulle ne oli kidutusta. Kamalaa olla tilassa jossa joku (todennäköisesti neurotoksinen) aine kaventaa tietoisuuden ja ymmärryksen tasoa ja psykoaktiiviset ominaisuudet muuttavat itseä, lamaavat itseä, turruttavat pisteeseen asti että masennuksen kaikkoamisen sijaan koko tunne-elämä ja kokemusmaailma latistuu tasolle ettei välitä asioista enää, koska mikään ei tunnu miltään, koska normaalia palkinnon kokemusta asioiden tekemisestä ei tule. Antipsykootit ja ylilääkintä vei toimintakykyäni. Tunnen suoraansanottuna ällötysrä muistellessani kokemuksia lääkittynä, sitä omituista epämukavaa oloa.

        Onneksi tuo vaihe on jätetty taakse ja enää en koske yhteenkään aineeseen ja enpä ole mennyt enää psykoosiinkaan. Mutta kokemus on jättänyt syvän jäljen.

        Toivon, että tulevaisuudessa psykiatrian kohdalla nähdään biologishapatus ja pakolla aineilla hoitaminen, ja epäihmismäinen kohtelu paykiatrien oppien johdosta (krooniset aivosairaudet, diagnoosipakkomielteisyys, näytön puuttuminen, psykiatristen sairauksien pitäminen kuin muina biologisina sairauksina, ihmisille valehtelu miksi lääkkeitä pitää käyttää, pakkolääkintä,massalääkintä yhteiskunnassa näillä aineilla ) barbaarisena. Siinä missä homouden pitäminen sairautena tuomitaan, nähdään myös kuinka ihmiskokemusten pitäminen sairaana ja jollaintapaa epänormaalina sisältää eettisiä ongelmia! Varsinkin jos seurauksena on jotain sellaisra mitä itse jouduin kokemaan.

        Vertaan usein psykiatreja huumeidenalaisina oleviin aseistettuihin lapsisotilaisiin. Sellaiseen tilanteeseen, jossa on liipaisimen toisella puolella ei kannata joutua. Jos kuitenkin syystä tai toisesta on joutunut, kannattaa sanansa asetella hyvin tarkasti ja harkiten. Vastapuolella on kaikki valta ja hän voi tehdä mitä vaan ja hyvin äkillisesti. Tärkeää on yrittää pysyä rauhallisena, rauhoitella vastapuolta, osoittaa yhtämielisyyttä, esittää tottelevaisuutta ja heti tilaisuuden tullen juosta karkuun ja lujaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertaan usein psykiatreja huumeidenalaisina oleviin aseistettuihin lapsisotilaisiin. Sellaiseen tilanteeseen, jossa on liipaisimen toisella puolella ei kannata joutua. Jos kuitenkin syystä tai toisesta on joutunut, kannattaa sanansa asetella hyvin tarkasti ja harkiten. Vastapuolella on kaikki valta ja hän voi tehdä mitä vaan ja hyvin äkillisesti. Tärkeää on yrittää pysyä rauhallisena, rauhoitella vastapuolta, osoittaa yhtämielisyyttä, esittää tottelevaisuutta ja heti tilaisuuden tullen juosta karkuun ja lujaa.

        Tuollainen olo minullekin on heidän seurassaan usein tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googlatkaa Avoin dialogi. Keroputaan malli.

        Avoimen dialogin mallissa jostain syystä tosiaan käytetään puolet vähemmän pakkohoitoa hoidon aloittamisen tapana kuin käypä hoidossa. Syykin on aivan ilmeinen: siinä ei edes teeskennellä, että yritetään hoitaa spesifejä lääketieteellisiä ongelmia, jotka ovat redusoitavissa yksilön kehoon ja aivoihin ja joihin tehoaa vain aivojen toimintaa voimakkaasti lamaavat lääkkeet. Onhan se nyt vähän helpompaa hoitaa ihmistä yhteisymmärryksessä, jos kokee velvollisuudekseen kiinnittää huomiota siihen, mikä on oikeasti ongelmana. Kun hoksataan, että mikä on se varsinainen ongelma, niin sen jälkeen sitten voidaan lähteä ratkaisemaan sitä. Niin helppoa ja loogista se on. Tällä tavalla saadaan jopa vahvasti perinnöllisten dopaminenergisen järjestelmän häiriöön liittyvien aivosairauksien ilmaantuvuutta rajusti vähennettyä muutamassa vuodessa 90 % ja työkyvyttömyyseläkkeiden laskemisen puoleen 19 vuoden seurantajaksolla. Käypä hoidon kirjoittajat eivät ole vain vielä hoksanneet, että oikeiden ongelmien ratkaiseminen on paljon tehokkaampaa, kuin olemattomien ongelmien hoito ja uusien ongelmien tuottaminen sillä, että hoidetaan olemattomia ongelmia vahingollisilla menetelmillä. Koska heidän arvovaltansa ja taloudellinen asemansa on sairaalloisella tavalla riippuvainen pseudotieteellisistä fantasioista, joita ylläpidetään lyhyen aikavälin lääkeyhtiöiden tuottamilla ja rahoittamilla tutkimuksilla, he eivät tule koskaan hoksaamaan, että ei tarvita satoja miljoonia geenitutkimuksiin hassattua rahaa eikä välttämättä edes lääketieteellistä asiantuntemusta skitsofrenian puhkeamisen ennalta ehkäisemiseksi. Tehokkaampaa psykoosien hoidossa on edelleen tunneäly, maalaisjärki ja kyky tiedostaa oman ymmärryksen rajallisuus.

        https://madinfinland.org/tutkimus_avoin_dialogi/
        http://www.psychiatriapolska.pl/uploads/images/PP_6_2015/ENGver1179Klapcinski_PsychiatrPol2015v49i6.pdf

    • Anonyymi

      Jos olet sittenkin mielipuoli. Oletko miettinyt?

      • Anonyymi

        Kannattaa kokeilla sitä kautta pysyviin etuihin kiinni.

      • Anonyymi

        Siinäpä kokonaista kaksi virkettä, yhden kokonaisen mielen tuottamana. Mielipuolista virkahti hän tuollaisen kokonaisuuden, täydellisen kysymyksen, ei puolikasta. Onnellinen hän lienee, kokonaisine mielineen, kenties täydellisinekin.

    • Anonyymi

      Mielialalääkkeitä määrätään liian herkästi, ensin pitäisi käyttää ja kokeilla muita hoitokeinoja. Lääkitys vasta viimeisenä vaihtoehtona.
      Ihmistä ei pidä myöskään pakkolääkitä enkä usko että sitä tapahtuu kovinkaan yleisesti. Jos ihminen on pakko lääkitä niin yleensä siihen on jokin syy olemassa, täytyy saada rauhalliseksi jos on tosi sekaisin ja vaaraksi itselleen tai muille.
      Esim. pelkkä masennus tai ahdistus eivät mielestäni ole riittävä peruste lääkitykselle, eri asia on jos ihminen itse haluaa lääkityksen.

      Hoitotyö on hoitavalle taholle vähemmän kuormittavaa silloin kun käytetään "turhia" lääkkeitä, ei tarvitse muuta tehdä, henkilökunta pääsee helpommalla.
      Sama asia kuin esim. vanhainkodeissa ja laitoksissa, potilaat lääkitään että pysyvät rauhallisina. Heistä on silloin vähemmän "haittaa".

      Monet ihmiset eivät edes tiedä paljon mitään psyykenlääkkeistä siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran kohtaavat tilanteen jossa lääkitystä tarjotaan.
      Ihminen voi olla sellaisessa elämäntilanteessa että haluaa apua saada ja sitten kun lääkkeitä annetaan niin ihminen kuvittelee saavansa niistä hyödyn osaamatta kyseenalaistaa niiden vaikutuksia.

      Lääkitys on helpoin tapa hoitaa, ja luultavasti myös hoitoa tarjoavalle osapuolelle edullisin. Osittain varmaan johtuu myös muiden hoitomahdollisuuksien vähäisestä saatavuudesta, porukka ei pääse terapiaan esim. pitkien jonojen takia tai ei ole terapeutteja riittävästi tms.

      Pikkuisen on sellainen kutina että tämä homma karkaa käsistä tulevaisuudessa jos ei asialle aleta tehdä jotain. Sen verran kovaa vauhtia mielenterveysongelmat lisääntyvät jatkuvasti.
      Se ei ole oikea ratkaisu että yhä suurempi määrä ihmisiä kulkee lääkittyinä ympäriinsä, se saattaa lisätä muita ongelmia siihen rinnalle.

    • Anonyymi

      mahdollisimman paljon mielenterveyspalveluita ja mahdollsimman paljon lääkkeitä, siinä suomalainen mielenterveyshoito.

      omaa kokemusta aika paljonkin tässä asiassa, nyt ollaan "ahdistuneita" kun pitäisi kuulemma käydä vaikka 5 päivää viikossa mielenterveypalveluissa.

      ei ketään kiinnosta tilanteeni kovinkaan paljon, kunhan saa tuputettua näitä palveluita, se riittää heille.

      en vain jaksa käydä 5 päivää, eivätkä nämä hoitoalan ihmiset ole sitä vieläkään sisäistäneet, kun minulla on "stabiili" olotila, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan näiden mielissä se sana?

    • Anonyymi

      koitan katsoa joitain muita palveluita, onhan niitä...

      mitä nyt kaupungilla on tarjottavana, täytyy vain sanoa, stop!

      ei ketään jaksa sen verran usein käydä palveluissa, en aikaisemminkaan,
      enkä nytkään.

    • Anonyymi

      "Olet merkitty psykoottisten ajatusten vaivaama psykoottinen ihminen jolta voi odottaa mitä vaan ja koska tahansa."

      Psykokulttuurissa on tapana etsiä jotain ihme uhkakuvia vaikka väkisin, ihan kuin jotain aivan kamalaa olisi juuri tapahtumassa. Eikä tämä tila ole mikään poikkeustila vaan ihan normaali vakituinen tilanne.

      Jotenkin tulee mieleen maailmanloppua ennustava uskonlahko jolle maailmanlopun odotus on se voima joka liimaa porukan yhteen. Ihmiset kuuntelee sitä mitä he haluavat kuulla, ei tylsää totuutta vaan kiehtovaa valhetta. Tämän vuoksi porukan jyrkkälinjaisin on yleensä aina suuna ja päänä, epäilijät vaiennetaan.

    • Anonyymi

      on oltava myös sosiaalinen, uskomattoman sosiaalinen muuten ei hyvä heilu.
      eikä saa olla milään tavalla viallinen, täytyy olla täydellinen sanan varsinaisessa merkityksessä, muuten on sairas.

      • Anonyymi

        test

    • Anonyymi

      pitää sanoo.olen itse aivokasvaimen johdosta ollut iha hullu.nyt poistettu osittain jäi,mut hulluuden tajusin.joka jumalan päivä tarkkailen itseäni.pelko hulluudesta on ihan karsee.ja ku hulluna pidettiin OLI hirvee kokemus,siis ihan ali ihminen olin.ihminen on ihmiselle susi.sen tiedän.

    • Anonyymi

      Mene panemaan

    • Anonyymi

      https://madinfinland.org/mita-ovat-mielen-sairaudet/

      Edesmenneen psykiatri Thomas Szaszin mukaan vielä 50-luvulla pohdittiin kovasti sitä, mitä mahdollisesti ovat ”mielen sairaudet”. Tämä pohdinta on kuitenkin poistunut muodista jo kauan sitten. Esimerkiksi Oulun ylioppilaslehti kirjoitti taannoin, että ”vuonna 2016 pitäisi olla päivän selvää, että mielenterveyden sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin”. Psykiatriyhdistyksen blogissa puolestaan psykiatri Sami Pirkolan mukaan valmisteilla oleva mielenterveysstrategia kertoo ”mielenterveyden tärkeyden valtiollisesta alleviivaamisesta.” Tämän puolestaan voi nähdä alleviivaavan ”mielen sairauksien” itsestään selvää luonnetta. Valmisteilla oleva Terapiatakuu, joka sinänsä on hyvä idea, ja jota Nouseva mieli ry sekä Tarpeenmukainen hoito ry kannattavat, puolestaan korostaa kampanjassaan että ”joka toinen suomalainen kokee elämänsä aikana mielenterveyden häiriön”.

      Kuten kirjoituksista huomataan, julkisuudessa ei enää ole mitään epäselvyyttä siitä, mitä on mielen sairaus. Tämän mielen sairaus -ideologian ainoa ongelma on kuitenkin se, että kukaan ei osaa lopulta pätevästi määritellä mielen sairautta, joten yritän tarjota tähän pulmaan loogisen ratkaisun.

      Olen kirjoittanut useammassakin blogissani siitä, että on tärkeä ymmärtää perustavanlaatuinen ero somatiikan ja psykiatrian välillä. Tämä perustava ero on siinä, että perinteisessä lääketieteessä kartoitetaan potilaan oirekokemusten perusteella kehosta merkkejä tai prosesseja, jotka mahdollisesti viittaavat diagnosoitavaan sairauteen. Tällä sairaudella itsessään ei ole varsinaisesti mitään tekemistä potilaan oirekokemusten kanssa ja hoito kohdistetaan kehon patologiaan. Psykiatriassa taas sairaudet perustuvat potilaan ”omituiseen” puheeseen, ”ei-toivottuihin” tunteisiin, tai mahdollisesti muita tai diagnosoitavaa itseään häiritsevään käyttäytymiseen. Psykiatriset sairaudet eivät siis ole sairauksia siinä missä peräsuolen syöpä tai virtsatientulehdus.

      Kuten Thomas Szasz kirjoittaa kirjassaan The Myth of Mental Illness, että mikäli ”mielen sairauksille” löytyy taudin aiheuttaja, ne lakkaavat olemasta mielen sairauksia ja ovat siitä lähtien somaattisia sairauksia. Näin on käynyt muun muassa epilepsialle ja aivokupalle, joista edellistä alettiin hoitaa epilepsialääkkeillä ja jälkimmäistä penisilliinillä. Sinänsä huvittava yksityiskohta kuitenkin on, että aivokupan hoidosta jaettiin ainoa psykiatrin saama lääketieteen Nobelin palkinto vuonna 1927, kun Julius Wagner-Jauregg innovatiivisesti oli keksinyt hoitaa aivokuppapotilaita tartuttamalla heihin malarian.

      Muu lääketiede on kehittynyt viime vuosikymmenten aikana siinä määrin, että voidaan olettaa psykiatrian alaan kuuluvan lähinnä vain sellaisia sairauksia, jotka eivät (perinteiseen) lääketieteeseen kuulu. Näille ”mielen sairauksille” on somaattisista sairauksista poiketen ominaista, että ne liittyvät sellaisiin asioihin, joita diagnoosin saavalle ihmiselle on tapahtunut. Tutkimuksissa on osoitettu, että skitsofreniadiagnoosia edeltää yleensä koulukiusaamista ja usein myös muita hyvin vaikeita kokemuksia, kuten seksuaalista hyväksikäyttöä tai vaikeita menetyksiä lapsuuden perheessä. Masennusta puolestaan voi edeltää samantyyppisiä tapahtumia tai esimerkiksi huono työilmapiiri, velkakierre tai muuten stressaava elämäntilanne.

      On täysin selvää, että jos ihmistä esimerkiksi pahoinpidellään, niin tällainen tapahtuma aiheuttaa ihmiselle pahan mielen. Ja jos mieli järkkyy erityisen pahasti, ihmisestä voi tulla työkyvytön ja hän voi alkaa kokea eriskummallisia kokemuksia. Esimerkin pahoinpidelty ihminen saattaa toisten ihmisten tuen puuttuessa tai vastoinkäymisten kumuloituessa vetäytyä omiin oloihinsa ja kehittää itselleen ”psykoottisen” maailman, jossa hänen on parempi olla.

      Onko yllä kuvattu sairasta ja kuuluuko tällainen ”mielen patologia” lääketieteen alaan? Väitän, että ainoa looginen vastaus kumpaankin kysymykseeni on kieltävä. Psykiatriassa on siis kysymys inhimillisten piirteiden patologisoinnista. Yhdenkin psykiatrisen sairauden olemassaolo kertoo inhimillisen kokemuksen määrittelemistä sairaaksi.

      Kuten Thomas Szasz kirjoittaa, mieli ei voi olla lääketieteellisessä merkityksessään sairas. Szasz näkee ”mielen sairaudet” siksi symbolisina, eikä varsinaisesti lääketieteellisinä tiloina. Szasz esittääkin, että mieli voi olla sairas vain samassa merkityksessä kuin kansantalous voi olla sairas. Tästä huomataankin, että ”mielen sairaus” liittyy vahvasti siihen, mikä häiritsee muita ihmisiä tai joskus myös diagnoosin saavaa itseään.

      • Anonyymi

        Omaan fantasiamaailmaansa vetäytynyt kovia kokenut henkilö nähdään yhteiskunnallisena uhkana sekä myös uhkana itselleen. Tämä on päällimmäinen syy sille, että psykoosin katsotaan olevan varma merkki ”mielen sairaudesta”. Koska ihminen määritellään mieleltään sairaaksi ja hän saa siitä diagnoosin, hän ei aiheuttamastaan häiriöstä huolimatta ole paha ihminen. Kuitenkin tällaisen ihmisen aiheuttama uhka eliminoidaan viemällä häneltä vapaus ja toimijuus, kunnes henkilö on koulittu ”sairaudentuntoiseksi” ja hänet on saatettu psykiatrisen kontrollin alle.

        Vastaavasti syvä surumielisyys aiheuttaa harmia mahdolliselle työnantajalle sekä ongelmia surumielisen perheelle ja tälle itselleen. Tästä syystä surumielisyyden aiheuttamasta harmista poistetaan yhteiskunnallinen moraalinen paha tekemästä tästä inhimillisestä tilasta ”sairaus siinä missä muutkin”. Mikä olisikaan sen törkeämpää kuin väittää, ettei syvästi epätoivoinen ja mahdollisesti vaikeita inhimillisiä menetyksiä sureva ihminen kärsisi sairaudesta siinä missä ykköstyypin diabetesta sairastava potilaskin.

        On selvää, ettei tällainen mielisairausideologia voi pysyä kasassa ilman massiivista markkinointikoneistoa. Stigmanpurkukampanjoilla on usein sellainen vaikutus, että yhä useampi kokee kanssaihmisensä olevan mieleltään sairas tämän käyttäytyessä hieman ”omituisesti” ja yhä useampi alkaa epäillä ”mielenterveyttään”. Ei ole enää häpeä myöntää olevansa mieleltään sairas, mikäli esimerkiksi läheisen ihmisen kuolema aiheuttaa surua. Tästä mielen sairaus -ideologian noususta kertovat muun muassa paisunut tautiluokitus, kasvanut psyykenlääkemyynti, nouseva ”mieleltään sairaiden” määrä sekä psykiatrien vaikerointi liian vähäisestä taloudellisten resurssien virtaamisesta psykiatrialle.

        Toisinaan kuulee psykiatrien lisäksi myös yhteiskuntatieteilijöiltä ja muilta ihmisten kärsimyksen kanssa tekemisissä olevilta toimijoilta, että psykiatriset sairaudet ovat aivan eri asia kuin normaalit elämän ongelmat. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kaikki psykiatrian alaan kuuluvat ”sairaudet” kuuluvat olennaisesti ihmisyyteen. Se että kyse ei ole oikeista sairauksista, ei luonnollisestikaan poista tarvetta auttaa kärsiviä kanssaihmisiä. Siksi on olemassa akuutti tarve kehittää sellaisia palveluita, joissa ymmärretään biologisen psykiatrian ideologisuus ja epätieteellisyys. Lisäksi on olemassa akuutti tarve kehittää uusia käsitteitä, joilla puhua inhimillisistä kokemuksista ilman lääketieteen termejä. Yhteiskuntatieteissä ongelma kiteytyy monesti siihen, että nähdään ”mieleltään sairaiden” kokemaa leimautumista ja lähdetään sitten purkamaan tätä vääryyttä ”mielisairaita leimaavien diskurssien” vastaisilla kamppailuilla. Miksi ei mieluummin pohdita kuitenkin ennen kynäsotaa, että mistä oikein on kysymys kun puhutaan ”mielen sairauksista”? Sairauksia ei voi täysin mielivaltaisesti ”konstruoida” vain siksi, että niin katsotaan olevan hyvä.

        Yhteenvetona, vastaukseni siihen, mitä ovat ”mielen sairaudet” kuuluu näin: ne ovat tavallisten ihmisten inhimillisiä reaktioita elämään. Ne eivät siis ole sairauksia ollenkaan eivätkä siten todellakaan kiistattomasti lääketieteen alaa. Minusta on itsestään selvää, että kyse ei ole ”sairauksista siinä missä muutkin”, joten kaikki todistustaakka asian suhteen on nyt valtavirtanäkemyksen kannattajilla.

    • Anonyymi

      23.11.2003
      R 01/1273 Teräaseen hallussapito yleisellä paikalla

      1.6.2006
      R 06/275 Ampuma-aserikos ja laiton uhkaus

      20.6.2018
      R 18/175 Ampuma-aserikos

      Kuka vaan voi tilata nämä dokumentit Piotr Marko Lehtosesta Tuusulam käräjäoikeusesta.

    • Anonyymi

      olen hyvin varovainen henkilöihin , jos sairastaa mielen sairautta.
      niin se vaan on.

    • Anonyymi

      Sitten on vielä nämä hulluksi leimatun ympärillä pörräävät ihmiset.

      He sanovat auttavansa ja olevansa yhteiskunnan tukipylväitä mutta oikeasti he ovat suunnitelmiensa kanssa ihan vain pelkkä ylimääräinen liikkuva osa asioitaan hoitavan ihmisen jaloissa.

    • Anonyymi

      Meidän mielenterveysjärjestelmä lähtee valitettavasti siitä, että erilaisuus on sairaus. Jos yksilö käyttäytyy riittävän poikkeavalla tavalla, niin hänet leimataan mielisairaaksi DSM diagnoosiluokituksesta kalastetulla diagnoosilla. Oma kokemukseni on, että mielenterveyden ammattilaiset pelkäävät erilaisuutta ja normista poikkeavaa käytöstä.

      Diagnosointi on siinä mielessä "kalastelua", että eri psykiatrit tulkitsevat henkilön ongelmia eri tavalla ja mielipide diagnoosista voi vaihtua yhtä tiuhaan kuin lääkärit. Ja toinen syy tähän "kalasteluun" on se, että kaikki DSM luokituksen diagnoosit ovat niin ympäripyöreitä ja avoimia kategorioita, että en usko maailmasta löytyvän ihmistä, jolle ei jotakin diagnoosia sieltä löytyisi. Kenen tahansa ihmisen historiasta löytyy omituisia ajatuksia ja tunteita, ja monesti myös psykiatrian standardeilla "poikkeavaa" käytöstä, kun lähdetään tarpeeksi kaivelemaan.

      Kuitenkin Suomen mielenterveysjärjestelmän pahin aikaansaannos on ihmisten kemiallinen pahoinpitely tai hieman kaunistellen ilmaistuna lääkitys. Mä en voi ymmärtää, miten meillä psykiatrit eivät näe lääkityksen haittaavan toipumista ja vähitellen kroonistavan potilaiden ongelmia, kun tämä on jo monissa laadukkaissa tutkimuksissa selvästi osoitettu.

      Lyhyellä aikavälillä on käytännössä kolikon heitto, onko lääkityksestä enemmän haittaa kuin hyötyä, ja pitkällä aikavälillä melkein aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja tämä ei vielä ota huomioon sitä vieroitusoire helvettiä, minkä läpi ihmisten on mentävä, kun he haluavat joskus toivuttuaan lopettaa lääkityksen.

    • Anonyymi

      Meidän toimituksessa ei vvedetä huumeita!!!

      Uskokaa jo!!!!!!

    • Anonyymi

      Ajattelet asioita liian negatiivisesti. Toteavathan ne osastolla, että tämä on hoitoa. Itse mainitset että tämä leimaa. Niinhän se tekee ja hetken päästä tarvitset oikeasti hoitoa. Jos olet jo kerinnyt herjaamaan järjestelmää, niin sitten ei oteta enää takaisin kun ihan oikeasti tarviit jotakin. Psykiatrinen hoito ruokkii itse itseään ja sen pyörittäjät ovat niitä hulluimpia.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan

      Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1906

    2. Taasko se show alkaa

      Koo osottaa taas mieltään
      Ikävä
      27
      1898

    3. Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus

      Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha
      Ikävä
      23
      1848

    4. Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!

      Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.
      Perussuomalaiset
      85
      1630

    5. Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?

      Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?
      Perussuomalaiset
      62
      1448

    6. Sakarjan kirjan 6. luku

      Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se
      Profetiat
      20
      1266

    7. Elia tulee vielä

      Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan
      Helluntailaisuus
      37
      1153

    8. Avaa sydämesi mulle

      ❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo
      Ikävä
      38
      1150

    9. Söpö lutunen oot

      Kaipaan aina vaan, vaikkakin sitten yksipuolisesti.
      Ikävä
      11
      1148

    10. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      10
      1127
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt