ranta- Eeron kilipaeluun täötettä..

Kurjuuden kuningas

Perinteisellä tyylillä ruikuttaen


Kainuun väki vähäinen,
elää korvessa kärsien.
Raatanut käsin pellot ja kunnaat,
maksanut olostaan valtavat lunnaat.
Vaivat palkkana töistä noista,
ei kiitoksen sanaa kivikoista.
Käytössä uusi hallintomalli,
kustannuspainetta yhtään ei salli.
Käynnissä melkoinen amppariralli,
tyhjänä lojuu lääkärin palli.

Hommat kyykyssä kerrassaan,
silti pysyy suunnassaan,
tämä juna valoton,
ehkä myöskin kiskoton.

Ei kuulu torille selkosen huoli,
mukavalta tuntuu johtajan tuoli.
Korkeaa palkkaa maksetaan,
euroja tarkkaan lasketaan,
viisaita käskyjä jaetaan:
Ei onnistu budjetin alitus,
siis pois turha valitus!
Kalliiksi tulette korvessa siellä,
talouden nousun, kehityksen tiellä.

Siis kuulkaa vanhat; Herkko ja Lyyti,
tulossa teille viimeinen kyyti.
Parempi uskoa Pääkkösen Tomppaa,
vetäkää päälle lakkia, pomppaa.
Ruikutus tyyli nyt vaihdetaan pois,
se onnea, autuutta varmaankin tois.

Ei saa moittia, ei kritiikin sanaa,
muuten pääoma muualle ajaa.
Ei ole jarruja junassa tässä,
markkinahumun käyttämässä.
Kylmää on kyyti muutenkin,
housuissa risoissa populistin.

Mitä tekee kansa koloissaan,
käykö joukolla kapinaan?
Pelko kerrassaan turha on,
mielet suossa ahdingon.
Viinaa juodaan, relataan,
itseltä henkeä kelataan.
Hautoja kovasti täytetään,
näin mieltä osoitetaan, näytetään.
Papit saa kahvia juodakseen,
lehdet tuloja lööppeineen.

5

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruikutus

      Nouskaamme polot koloistamme, minä ainakin.
      t. omaishoitaja

    • neuvoksen julistamaan kilpailuun, kilpailuaika päättyy viimeinen päivä marraskuuta ja palkinnot luovutetaan kirjoittajien yhteisessä pikkujoulussa Ämmänsaaressa ennen joulua terveisin "Rantaneuvos"

      Ps, Pääpalkinto on hyvä Joululahja Shekki tai vastaava summa rahaa, kirjoittakaa lisää, aihe on vapaa, tekstin pituudelle en aseta mitään rajaa.

    • enemmän tällaista

      ;) ;) ;)

      • kirjoittaa saa kaikki, terveisin "Neuvos"


    • Humppa-Hemppa

      Hieno ja silkkaa asiaa sisältävä runo. Sitä kun vähän muokkaisi ja joku säveltäisi sen, niin siitähän saisi uuden maakuntalaulun iänikuisen Kiannon jollotuksen tilalle. Olisipa hauska nähdä maakuntajohtaja sitä laulamassa jonkin paskantärkeän tilaisuuden lopuksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3833
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3255
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      52
      2744
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2743
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2551
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      25
      2251
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      21
      2037
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1634
    Aihe