Irtisanoutumisten jälkeen työttömänä olevat ja pätkätöitä tekevät, nyt hakemaan vapautuvia työpaikkoja.
Suomessa ei kannusteta pätkätöihin. Sairaaloiden on vaikea saada tuuraajia muutaman päivän/viikon tuurauksiin. Työttömälle ei välttämättä jää yhtään enemmän käteen jos hän tuuraa muutaman päivän, tai hän on nekin työttömänä.
Karenssia ei tule, koska työkkäri ei osoita ketään ketään tuuraukseen.
Jos kieltäytyy töihintulosta kun osastonhoitaja soittaa, se ei vaikuta mitenkään työttömyyskorvauksiin.
Kannattaa TEHYn ottaa ensin asioista selvää ennen kuin uhoaa.
Työttömät töihin
2
349
Vastaukset 2
- 12.
kannusta rikkuriksi, arvaa kulkeeko sana tänä päivänä.
Tänä päivän kaikki nimet jäävät tietokoneelle, ei kannata riskeerata, jos hyöty on vähäinen.
Lapseni meni töihin, heiltä kysyttiin nimimerkit ja keskustelupalstat joille oli kirjoitellut ja katsottiin heidän ajatusmaailmaansa.
Monelle alalle ollaan tarkkana ketä otetaan.
Kirjoitat aika outoja, vaikak poistat, ne silti löytyvät vähintään 10 vuotta, ota se huomioon.
Toiseksi, ei sairaanhoitajia oteta siitä vaan päiväksi tai viikoksi,
kylä heidät pitää tuntea ja aina pitää kuukausi pari silti katsella hänen toimintaansa.
-----------------
kirjoitat kovin oudossa muodossa ja outoja asioita, aivan sekaisin, ja hypit asiasta toisen,
tulee mieleen onko sinun asiasi oikein kunnossa,
oletko ottanut jotain aineita ?Lakossa voi olla rikkureita, mutta TEHY ei ole lakossa, joten miten voi olla rikkuri.
Lisäksi en ymmärtänyt puoliakaan sanomisistasi. Miten lapsesi töihin meno vaikuttaa tähän TEHYn irtisanoutumisiin.
Eipä minua haittaa vaikka nämä säilyvätkin vaikka 100 v. Oikea nimeni ei ole Kimmo, tuo on vain nimimerkkini. Netissä käytetään paljon nimimerkkejä, jos et satu tietämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371752
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2251155Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.172845Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.258622- 33571
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12541- 211533
- 189531
- 41456
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen19454