Minkä vuoksi enää kannattaa jäädä Suomussalmelle?

Suomussalmella elää yhä sellainen käsitys omasta tulevaisuudesta, että täällä olisivat yhtäläiset mahdollisuudet selvityä arkisesta arjesta kuin muuallakin.
Entistä harvemmat Suomussalmelaiset kuitenkin löytävät täällä itselleen tulevaisuuden ja olisivat tyytyväisiäkin vielä olemassa oloonsa.
Neuvoksen neuvoa antava ohje olisi niin pian kuin mahdollista lähtisit, turha on sinun jäädä turhautumaan paikkakunnalle, jossa sinua ei odota kuin kylmä totuus, joka on tulevaisuutta ei ole Suomussalmella.

Mitä radikaalista muutosta on tapahtunut kunnassamme
viimeisten viidenvuosikymmen aikana esimerkiksi, jonka itsekin muistan niin eläväisesti, vielä kuin eilisen päivän, jolloin kävin vasta toista luokkaa kansakoulua, kaukaisessa kyläkoulussamme.
Suuret ikäluokkamme tekivät omat ratkaisunsa ja lähtivät siitä Suomussalmelaisesta kurjuudesta pois, jokaisella oli tiedossa, ettei tätä kurjuuta voi kestää ikuisuuteen asti. Seppänen kysyykin näin jälkiviisaana, mitä oliskaan tapahtunut jos olisivat jääneetkin sen puutteen ja kurjuuden keskelle olemaan.
Seppänen omasta kokemuksestaan maailmalla ja siellä olemisestaan, sieltä puuttuu kyllä tämä Suomussalmi, jota puutetta eivät kaikki kestä vaan
palaavat siihen tuttuun ahdistavaan ankeuteensa, joka sittenkin saattaa olla monelle turvallinen valinta.

4

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletko sinä

      Oletko sinä sitten hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu jos ihminen jää Suomussalmelle?

      • ja sempä vuoksi, etsin itsenäisesti hyviä esimerkkejä suuresta maailmastani, joka on meidän kaikkien ympärillä yhtäaikaa elettävänä, jossa elämme ja vaikutamme, joka päivä aina viimeiseen hengenvetoomme asti.
        Ajatuksenani oli käydä sellainen keskustelu, minkä vuoksi pitää jäädä Suomussalmelle, josta ei löydy kaikille, vielä jäljelle oleville mitään tulevaisuutta, sanan varsinaisesa merkityksessä, tälläinen on tämän hetken neuvoksen todellisuusvisio Suomussalmen tulevaisuuden kuvasta.


    • neuvos-Eero

      Voe helevata, jotta osovaa olla mollivoettonen kirjotus, vaen naru enneä puuttuu lopusta...

      • luovakausi, jolloin tekstiä tulee kuin turkin hihasta ja ei sitä silloin narunjatkoksi jouva kiikkumaan ja kuka sen silloin kirjoittaisi rantaneuvos osa 3 kirjan. "Neuvos" valittevasti moni tekee vielä senkin, ennenkuin olemme kääntyneet uudelle vuodelle 2008.
        Kirjoittakaa te etes kun kerran olette saaneet käyvä kouluja ja hallitsette äidin kielenkin se muuten aukaisee montasolmua, koska täysi joutilaisuus on vain pahentava tekijä.
        Ps, "Neuvos" jo pisti matkoneensa lämpiämään siltä varalta jos vaikka kohta alkaisin suoltaan uutta tekstiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11416
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5884
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4799
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4671
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4203
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3250
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe