kuinka paljon?

aroon

Nyt olisi kysymys koirien ruuasta ja niiden maksuista. Eli kuinka paljon suurin piirtein menee kuukaudessa rahaa ison/keskikokoisen koiran ruokintaan? Ja mitä suosittelisitte ruuaksi?(kuivamuonaa, kotitekoista, "makkaraa"...)

Olen itse harkitsemassa irlanninsetterin hankkimista, mutta rahapuoli varsinkin ruuan suhteen harkituttaa, sillä olen opiskelija. Haluaisin muutenkin kuulla irlanninsetterin ja muiden isokokoisten koirien omistajilta että onko järkevää hankkia irlanninsetteriä kerrostalokaksioon(65neliöä) kahden energisen hengen hoidettavaksi. Olemme miettineet jo melko kauan, mutta monet asiat kaipaavat vielä miettimistä ja kysymistä, sillä onhan koiran hankinta iso ja sitova päätös.

4

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itellä on 3 keskikokoista(60cm-70cm) koiraa, ja ruokaan meillä menee 69e/kk, noille ainakin riittää kuukaudeksi yksi 15kg yhtä koiraa kohden. Itse syötän Jahti&vahtia,joka on minusta hyvä ruoka, omat koirat tykkää sitä syödä :) Myös tietysti nuo hoitavat jätemyllyn hommaa,eli ruuvan tähteet saavat.

      Meillä nuo koirat kanssa kaksiossa asustavat, ja hyvin on toiminut. Meillä ainakin tehdään niin että kotosalla rauhotutaan ja ulkona sitten juostaan ja leikitään.

    • hihnoja pantoja kuppeja kip...

      Jos noin tiukkaa on koiran hankinta, niin älkää hankkiko. Koira tarvitsee säännölliset madotukset, eläinlääkärin,kipot, hihnat,pannat,yms. Odottakaa muutama vuosi ettei vauva olisi heti allerginen koiralle.

      • aroon

        Tulikohan vastaus oikeeseen paikkaan? En tainnut mistään vauvasta saati sitten allergiasta puhua:).

        Kyllä meillä säästöjä on eikä koira tosiaankaan nälkää saisi nähdä. Tiedän että koira tarvitsee paljon muutakin kuin ruuan, mutta nyt halusin vain saada tietää noin kuukausikulut, ilman eläinlääkäri sun muita kuluja. Ja haluan vielä lisätä, että ei tämä koira ihan tietämättömään kotiin pääse, kotona itsellä on ollut useita koiria, joten kokemusta löytyy hieman:). Kiitos jo tähän mennessä tulleista vastauksista


    • eppulainen

      eihän sille koiralle ole pakko kaikkein kalleinta ruokaa antaa, ellei satu kohdlle vilja-allerginen kuten oma ensimmäiseni.koiran koosta riippuen ruokasäkki (n. 30-60€) riittää 1-3kk.

      luita saa halvalla, remmin ja pannan kun ostaa kerralla laadukkaat eikä päästä koiraa rouskuttamaan niin niillä pärjää pitkään. vakuutus on suotavaa sillä jos koira sairastuu yhtäkkiä niin aikamoinen rahanmeno on edessä...

      kyllä isohkot koirat pärjää kerrostalossa, kunhan lenkitykset tai muut harrastukset antavat mahdollisuuden purkaa energiaa, varsinkin jos koirapuistoja löyty missä saa juosta vapaana.

      itse asuin kahden isokokoisen sheltin kanssa kerrostaloyksiössä 35neliötä... hyvin pärjättiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      82
      1584
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      930
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      922
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      734
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      699
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      670
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe