Lääkäreiden kielikukkasia :)

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.


Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti.Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta irti, koska se sattuu.


Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehoitettiin tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.


Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.


Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.


Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.


Potilas on raskaana 19. kuukaudella.


Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.


Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.


Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä jonkin aikaa.


Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.


On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.


Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.


Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka on vatsastapuhuja.


Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.


Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.


Potilaalla on aikaisemmmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.


Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.


Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.


Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.


Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.


Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.


Tuli kävällen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.


Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen.


Mainittakoon lisäksi, ettei olenneista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.


Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut metrossa. Nyt silmiä pistelee.


Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista, kuten useimmat lapset.


Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.


Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.


Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.


Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)


Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.


Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.


Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli sängyssä hyvin kuumana edellisenä yönä.


Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.

7

798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun niitä lukee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää usein.:-D

    • kopioitu suoraan

      joltain nettisivulta, lähde vaan jostain syystä unohtunut?

      Eli: Viesti vastustaa sääntöjen vastaista naurua.

      • kai sen joku jostakin on kopsannut.
        Mutta sähköpostistani(omasta) kopsasin sen itse, tuli nyt tunnustettua sekin suuri synti. Lähettäjää ei sentään tarvitse tässä mainita, kai...;)


      • henkilökohtaisia tietoja
        muskettisopuli kirjoitti:

        kai sen joku jostakin on kopsannut.
        Mutta sähköpostistani(omasta) kopsasin sen itse, tuli nyt tunnustettua sekin suuri synti. Lähettäjää ei sentään tarvitse tässä mainita, kai...;)

        sentään!

        Mutta: Aikaisemmin s-postin kautta saatu vitsi katosi aiheuttettuaan liiallista hilpeyttä palstan lukijakunnassa.


      • henkilökohtaisia tietoja kirjoitti:

        sentään!

        Mutta: Aikaisemmin s-postin kautta saatu vitsi katosi aiheuttettuaan liiallista hilpeyttä palstan lukijakunnassa.

        onkin ankeempi juttu sitten.
        Pitäisköhän tämäkin poistaa? Ainakin, tasapuolisuuden nimissä, jollei muuten ;)


      • huomasi
        muskettisopuli kirjoitti:

        onkin ankeempi juttu sitten.
        Pitäisköhän tämäkin poistaa? Ainakin, tasapuolisuuden nimissä, jollei muuten ;)

        tasapainoelimensä linkkaavan ja laittoi apuvälinekeskukseen hakemuksen vakaimen korjaajasta.

        Hakemuksen käsittely vie aikaa ja potilaan täytyy hoiperrella ympäristötekijöistään välittämättä odotusajan verran.


    • solina

      melkein putosin tuolilta kun nauratti noi. Kyllä vaan asia muuttuu pienellä virheellä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      791
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      577
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      521
    6. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      506
    7. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      24
      500
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      22
      467
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      461
    Aihe