Meille tuli vajaa viikko sitten n. 11kk:n ikäinen narttu jonka emä on suomenajokoira ja isä monirotuinen. Koira on saanut kasvaa suhteellisen vapaasti, on saanut olla vapaana pihassa ja mennä ulos aina halutessaan. Nyt meille onkin koitunut ongelmaksi sisäsiisteys. Koira ei ole koskaan ollut hihnassa ennen kuin nyt ja on oppinut kyllä hyvin kulkemaan siinä, MUTTA ei tee tarpeita ulos, ei vaikka käytetään aina jos alkaa vinkua jne. Noh, kusee ja paskoo sitten sisälle.
Vinkkejä?????
Hyvät neuvot TODELLA tarpeen
8
835
Vastaukset
- olisi...
että käyttäisit koiraa nyt harjoitteluvaiheessa,todella usein ulkona,säännöllisesti!! ja etenkin ruokailun jälkeen. Ja uskoisin,että jollakin kerralla jotain tulee ulos ja tällöin kehutte ja palkitse koiraa.
Varmasti vie aikansa ja koiraa ei tule torua sisälle tekemisestä,koska eihän se raasu ymmärrä että se on väärin,jos on saanut alkuelämänsä elää kuin pellossa!
Joten todella usein pikku pissilenkille ja nameja mukaan! Meillä käytiin läpi tuo sama ruljanssi koiramme pentuvaiheessa: Ulos ei millään olisi halunnut kakkia tai pissata ja heti kun tulimme sisään, niin laski tarpeet lattialle.
Pysy vaan rauhallisena, älä todellakaan toru pentua kun se toimii näin, vaan vaan siivoa sotku pois. Sisäsiistiksi oppimiseen menee aikaa: Pennun tulisi päästä ulos aina sen jälkeen kun se on syönyt, juonut, leikkinyt tai herää uniltaan. Itse laskeskelin, että pentuaikana veimme omaa koiraamme ulos noin 20 kertaa vuorokaudessa! Kyllä se oppii kun annatte aikaa oppia. Viekää pentu tosi usein ulos ja aina kun kakka tai pissa tulee ulos, niin palkitsette tosi hyvin, eli kehutte ja annatte namia.- Mevaa
Moi!
Meille annettiin myös tällainen neuvo siinä tapauksessa, ettei koira ymmärrä tehdä tarpeitaan ulos: Kun koira tekee pissan/kakan ulos, toistat samaan aikaan käskyä: "Pissi". Ja kun toimitus on tehty, palkitset leikillä tai namilla. Ennen pitkää koira oppii tekemään tapeensa, kun sanot "pissi". Meillä koiramme ymmärtää käskyn vieläkin, ja tekeekin mieli käyttää käskyä aamulla töihinlähtökiireessä... =/- ilonainenihanainen
Koiramme on aina edellisessä paikassa vain päästetty ulos halutessaan, sitä ei siis koskaan ole ns. ulkoiletuttu ihmisten kanssa. Ollaan käytetty ulkona useaan otteeseen ja aina kun alkaa vinkua niin ulos on viety, joko vapaana tai hihnassa, mutta EI TEE MITÄÄN. Tämä on tosi harmittava ongelma koska koira on luonteeltaan mitä lempein ja ihanin! Olisiko mahdollista että se jotenkin araksuu outoa reviiriä, pentu kun vielä on? Pidättää kyllä sisällä ollessaan viimeiseen asti, mutta jos jää hetkeksi vinkumaan yksin niin johan löytyy valtava lätäkkö lattialta!
Tuntuu että eikö koiralle nyt jotenkin tulisi osoittaa että se tekee väärin jos kusee sisälle? Meillä on ennestään kaksi koiraa ja ollaankin odotettu että alkaisi seurata niiden esimerkkiä.
Lisää mielipiteitä/neuvoja?? - teillä...
ilonainenihanainen kirjoitti:
Koiramme on aina edellisessä paikassa vain päästetty ulos halutessaan, sitä ei siis koskaan ole ns. ulkoiletuttu ihmisten kanssa. Ollaan käytetty ulkona useaan otteeseen ja aina kun alkaa vinkua niin ulos on viety, joko vapaana tai hihnassa, mutta EI TEE MITÄÄN. Tämä on tosi harmittava ongelma koska koira on luonteeltaan mitä lempein ja ihanin! Olisiko mahdollista että se jotenkin araksuu outoa reviiriä, pentu kun vielä on? Pidättää kyllä sisällä ollessaan viimeiseen asti, mutta jos jää hetkeksi vinkumaan yksin niin johan löytyy valtava lätäkkö lattialta!
Tuntuu että eikö koiralle nyt jotenkin tulisi osoittaa että se tekee väärin jos kusee sisälle? Meillä on ennestään kaksi koiraa ja ollaankin odotettu että alkaisi seurata niiden esimerkkiä.
Lisää mielipiteitä/neuvoja??ollenkaan sanomalehdet käytössä? eli jos ensin saisitte sen tekemään edes paperin päälle. Ja sitten pikku hiljaa pienennätte paperialuetta.siis tuo tietenkin on usean päivän,viikkojen projekti.
tai jos joskus mahdollista olla ulkona todella pitkään vaikka 3-5h putkeen,niin varmasti siinä ajassa koiralle tulee hätä,sitten vain hurjat kehut ja nameja nassuun.
Entä jos koira pelkää tehdä tarpeitaan teidän läsnäollessanne. Jos se on aikaisemmin vain päästetty pihalle, se on saanut tehdä asiansa rauhassa. Nyt sillä on ihminen vieressä vahtimassa. Ja sitten sisällä hätä käy ylitsepääsemättömäksi. Ehkä koiraa on kuritettu joskus sisälle pissimisestä, ja on virheellisesti ehdollistunut, että ihmisen läsnäollessa ei saa pissiä.
Toimikaa niin kuin pennun kanssa. Jos ja kun tekee pihalle, kehukaa rauhallisesti ja aluksi voi ehkä palkata makupalallakin. Jos koiralta lipsahtaa sisälle, älkää sanoko mitään, hakekaa vain rätti ja siivotkaa tyynesti sotku pois.
Hankkikaa koiran luottamus, leikkikään ja ulkoilkaa sen kanssa paljon. Auttaisiko pitkä naru ja puska, jolloin koira voisi mennä pusikkoon tarpeille ja saisi ehkä siitä turvantunnetta itselleen.- ilonainenihanainen
Kiitos teille kaikille asiallisista neuvoista, todella hienoa että jotkut oikeasti haluavat auttaa.
Nyt on meidän neidin kanssa niin että on alkanut tehdä tarpeita pihalle. =) =) =) Tekee ainoastaan silloin kun on vapaana eli pelkää tavallaan ihmisen läsnäoloa, ja nolostuu kauheasti, mutta ollaan kehuttu ja annettu rakkautta ylinkyllin. Nyt alkaa pikkuhiljaa saada luottamusta ihmisiin enemmän, aivan mahtava tunne!- ajatus minultakin
Jos koira on tottunut vain omaan kotipihaansa, on kaikki uusi sille nyt ihan yhtä jännittävää kuin pienelle pennullekin. Pennut lorottelevat usein aluksi vain sisälle siksi, että kokevat kodin turvalliseksi ja "tylsäksi." Ulkona ei sitten ehdikään tarpeitaan hoitaa, kun on niin paljon ihmeteltävää ;) Tuli myös mieleeni, että onkohan koiraanne toruttu aiemmassa kodissaan sisälle pissaamisesta, jos kerran tuntuu että se ikäänkuin ujostelee tehdä tarpeitaan teidän nähden. Jos näin saattaa olla (eli ette tunne hyvin aiempia omistajia) minä jättäisin nuo kehumisetkin pois. Eli ei mitään numeroa pissoista sisään tai ulos, antaa poloisen hoidella asiansa ilman mitään kouhotuksia.
Onnea matkaan ja kärsivällisyyttä! Voisitte myös hakea kirjastosta pentukirjoja - moni asia pätee uuteen kotiin totutellessa, ja kovasti nuorukainenhan tuo muutenkin vielä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv142276Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.451870- 321453
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141443- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948