Kiinniotto

sysäyksenvahvistin

Pyörin ruuhkaisen marketin hyllyjen välissä omissa ajatuksissani ja mietin tulevan viikonlopun ruokalistaani. Kesäisen perjantain iltapäiväryysis tuskastuttaa, ihmiset hamstraavat olutta ja grillattavaa kärryihinsä ja minä haluaisin olla jossakin mahdollisimman kaukana. Haaveilen jo siitä miten täältä päästyäni vien vain ostokset kotiin ja suuntaan kohti uimarantaa. Keskitän kaiken tarmoni jotta pystyisin keskittymään muropaketin tuoteselosteeseen josta yritän selvittää missä päin maailmaa paketti on kulkenut pakkauskoneen lävitse.
-Tiedäks että toi on aika epäilyttävää kun jää tutkimaan jotain tavaraa vähän liian pitkäks aikaa... matala naisenääni sanoo selkäni takaa ja säpsähdän varmasti silminnähden.

Ajatukset sinkoillen käännähdän muropaketti yhä kädessäni ympäri ja kohtaan armottoman, teräksenharmaan katseen, hyvin läheltä. Ehkä jopa hiukan liian läheltä. Edessäni seisova naisvartija on minua melkein kymmenen senttiä pidempi, hänen hartiansa ovat reilusti omiani leveämmät ja kääritystä paidanhihasta näkyvä tatuoitu hauis näyttää siltä että rautaa on nosteltu. Skorpionia esittävä tatuointi antaa karskin vaikutelman. Hän on juuri sitä naistyyppiä joka saa minut tuntemaan samanaikaisesti pelonsekaista kunnioitusta mutta toisaalta kiehtoo minua suuresti.

-Lähdettäiskö käymään vähän tuolla? Hän sanoo ja kumartuu punertava poninhäntä heilahtaen ottamaan ostoskorin kädestäni. Hengähdän kuuluvasti kun hänen kätensä hipaisee omaani. Lähdemme kävelemään hänen osoittamaansa suuntaan ja tunnen miten hän saattaa minua painamalla kämmenensä pehmeästi ristiselkääni. Ihmiset töllöttävät peräämme ja tunnen punastuvani. Tilanne on yhtä aikaa pelottava ja kiihottava: minua ei ole ikinä otettu kiinni mistään rikkeestä epäiltynä. Mietin kuumeisesti että mihin tämä tilanne mahtaa seuraavaksi johtaa, taskujen penkomiseen ehkä? Ajatukseni katkeavat kun saavumme raskastekoisen näköiselle ovelle joka vie huoltokäytävään. Käytävässä on helpottavan viileää kaupan kuiva-aineosastoon verrattuna. Käytävästä pääsee edelleen valvomoon jonne vartija minut edellään johdattaa.

Kuulen miten valvomon ovi naksahtaa lukkoon takanani. Pysähdyn keskellä huonetta olevan pienen neuvottelupöydän viereen ja näen vartijan laskevan ostoskorini lattialle, kääntäen sitten huomionsa minuun. Hän lähtee tulemaan kohti ja ennenkuin ehdin mitenkään reagoida hän on hämmästyksekseni tullut kiinni minuun ja ahdistanut minut pöydän reunaa vasten. Törkeästi hän työntää kätensä pienen kesätoppini ja ohuiden rintaliivieni alle ja puristaa kovakouraisesti toista rintaani. Sen jälkeen hänen kätensä hakeutuu hameeni lyhyen helman alle ja kiipeää reittä pitkin pakaralle. Puristaessaan sitä omistavasti hän henkäisee kuumaa ilmaa korvaani saaden minut kauttaaltani kananlihalle.

Sitten hän vetäytyy kauemmas ja jää muutaman askelen päähän seisomaan kädet vyöllä.
-Riisuudu, hän käskee tiukkaan sävyyn ja minä olen tipahtaa istualleni hämmästyksestä.
-Mitä ihm...? minä yritän kysyä mutta hän vain keskeyttää minut tylysti sanomalla:
-Kuulit kyllä. Toimi! Hän kuulostaa jo hiukan kärsimättömältä. En vieläkään meinaa tajuta olevani tässä tilanteessa vaan jumitan paikallani vain tuijottaen häntä, tajuamatta totella. Vartija huokaisee raskaasti, avaa varustevyön alla olevan housuja kannattelevan nahkavyön, kiskaisee sen lenkeistään yhdellä rivakalla liikkeellä ja läjäyttää sillä lähimmän tuolin puista selkänojaa. Ääni herättää minut koomastani ja alan nopeasti riisua, mutten ehdi muuta kuin vetää toppini pääni yli kun hän tiskaisee:
-Riittää. Hän tulee vyö kädessään taas lähelle ja alkaa hyväillä ja puristella minua kovakätisesti joka puolelta.

Rohkaistun vähäsen ja päätän lähteä leikkiin mukaan: Alan varovaisesti hivellä hänen kovaksi treenattua olkavarttaan. Salamannopeasti vartija tarttuu minua tukevasti hiuksista, pyöräyttää minut kipeästi niistä ympäri ja painaa yläruumiini vasten viileää pöytäpintaa.
-Tohon ei annettu lupaa, hän sihahtaa ja kuulen hänen ottavan käsiraudat esiin. Hän hellittää otteensa hiuksistani taivuttaakseen käteni selkäni taakse. Hän kiristää raudat ranteisiini, aavistuksen verran liian kireälle, niin että irvistelen vähäsen kivusta kun yritän liikuttaa käsiäni. Näen silmäkulmastani hänen ottavan taas vyönsä pöydältä johon hän sen äsken laski ja kiertävän sen kiepille kätensä ympärille, jättäen pienen pätkän solkipäätä lyömäaseeksi.

Hän nostaa hameeni helman takapuoleni päälle ja alkaa hivellä pakaroitani. Vasta nyt tajuan miten kiihottunut olenkaan, alushousuni ovat jalkovälistä aivan märät.
-Levitä jalkoja, vartija käskee vaativaan sävyyn. En ole vieläkään oppinut ettei hän halua odotella käskyjensä noudattamista, ja kun en heti ymmärrä totella hän aivan yllättäen sivaltaa minua takareisille vyön solkipäällä. Älähdän tukahtuneesti, niin kipeää se tekee. Levitän kiltisti jalkani ja päästän hänen kätensä jalkoväliini. Ensin hän hieroo herkimpiä kohtiani pehmeästi alushousujeni päältä ja saa minut huokailemaan nautinnosta. Ihmettelen sitä miten herkkä hänen kosketuksensa on nyt, aikaisempaan verrattuna.

Sitten hän kiskaisee alushousuni puoleenväliin reittä ja upottaa sormensa yllättäen sisälleni. Äännähdän nautinnosta, kaksi sormea luiskahtaa sisääni aivan vaivatta, niin märkä olen. Hän tulee aivan taakseni ja nyt tunnen hänen työhousujensa karhean pinnan reittäni ja pakaraani vasten. Lantiollaan työntöjään tukien hän antaa sormiensa liukua edestakaisin vaossani ja minä alan jo voihkia katkonaisesti. Vyö kolahtaa lattialle ja hänen toinen kätensä etsiytyy etukautta klitorikselleni ja alkaa hieroa rytmikkäästi, pyörivin liikkein. Silmissäni näkyy jo tähtiä ja tunnen orgasmin lähestyvän. Juuri kun olen laukeamaisillani hän yhtäkkiä lopettaa naimisensa ja vetäytyy kauemmas.

Pettyneenä ja hengästyneenä huohotan pöydällä ja kuulen myös vartijan hengityksen kiihtyneen ja muuttuneen katkonaiseksi. Kohta hän alkaa kolistella jotain valvontamonitoripöytien laatikoista ja sitten kuulen taas määrätietoisten askelten lähestyvän minua. Vartija ilmestyy näkökenttääni ja hänen kädessään on poikkikahvainen mellakkapamppu, joita ei kai enää nykyään näe kuin poliisisarjoissa. Hän iskee sillä muutaman kerran napakasti kämmenensä pohjaan kuin antaakseen vihiä tulevasta ja silminnähden tyytyväisesti hymyillen hän sanoo:
-Oon säästäny tätä just sua varten tuolla laatikossa...

Suljen silmäni ja alan henkisesti valmistautua tulevaan pieksentään. Mitään silmitöntä väkivaltaa ei kuitenkaan tulekaan vaan hetkisen vartija taas hivelee takapuoltani omistavasti ja sitten yllättäen tunnen miten viileä metalli liukuu sisälleni. Värähdän kun kylmä lyömäase työntyy sisääni, ihan pohjaan asti. Vartija alkaa taas naida minua takaapäin kuten aiemminkin, vartalollaan työntöjä voimistaen, nyt vaan pamppua käyttäen. Kun hänen toinen kätensä etsiytyy uudelleen klitorikselleni, huudan taas jo nautinnosta. Enää muutama pohjaan asti ulottuva työntö ja räjähdän valtavaan orgasmiin. Vartija pitelee minua paikallaan pöydällä kun vartaloni vavahtelee hallitsemattomasti orgasmin kourissa.

Makaan pöydällä puolitajuttomana ja tunnen miten mellakkapamppu liukuu sisältäni ja sitten näen silmiäni hämärtävän harson läpi vartijan kolauttavan limaisen pampun eteeni pöydälle. Hän avaa käsiraudat, vetää alushousuni takaisin ylös ja hameeni takapuoleni yli. Sitten hän auttaa minut ylös pöydältä ja pitelee minua pystyssä kun minua horjuttaa vieläkin. Hän ojentaa paitani minulle ja vedän sen pääni yli. Silmissään melkein huolestunut katse hän sipaisee kasvoilleni karanneet hiukset korvani taakse ja ojentaa sitten minulle ostokseni. Hän saatteelee minut takaisin myymälän puolelle ja ovea minulle avatessaan hän toivottaa:
-Tervetuloa uudelleen. Ja hetken hänen silmissään välähtää vaarallisesti ja näen taas minua äsken piekseneen alistajan. Tiedän tulevani tulevaisuudessa ostoksille varsin usein.

3

11944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sysäyksenvahvistin

      Juu eli taas saa asiallista palautetta laittaa tulemaan. Ja se toivottu jatko tohon inttiaiheiseen pätkään on jo kehittelyssä ;)

      • Nimetön

        Täyttä laatua


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 528
      8328
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      234
      2798
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2641
    4. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      2378
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      178
      2090
    6. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      121
      1941
    7. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1765
    8. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1646
    9. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      81
      1275
    10. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1218
    Aihe