Suuri ja kauhea kattolamppu...

dogira07

Katselin tänä aamuna aamuohjelmia ja huomasin Iran tuijottavan kattolamppua.Ensin luulin että siellä on joku ötökkä tai vastaava mutta ei.No,jatkoin telkun tuijottamista ja kohta alkaa ihan älytön rähinä ja kattoa kohti tuijottaa vieläkin.Yritin naurua pidätellen kosketaa lamppua ja juttelin samaan aikaan et "ei ole mitään hätää,kato nyt kun mami koskettaa".Se vaan nyt oli niiiin kauhia et se nyt tottakai vois vaikka hyökätä se lamppu mun päälle.
Onko muiden koirilla jotain hauskoja "hirvityksiä" mitä pitää väkisin päästä haukkumaan?

10

584

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä oli viikonloppuna lapsivieraita ja ne teki pihalle lumiukon. Piski oli silloin isännän kanssa reissussa, ei siis osallistunut puuhaan. Voi sitä murinaa ja haukkua mikä alkoi, kun piski tuli kotiin! Ei meinannu uskaltaa hypätä autosta alas, vaan sieltä takaboxista käsin yritti rähisemällä karkoittaa moista kummajaista. Pitkän houkuttelun jälkeen sain sen tekemään lähempää tuttavuutta, mutta kovin oli niskakarvat pystyssä. Lopulta aikansa muristuaan ja haisteltuaan ilmeisesti päätti että tää kaveri on vaaraton, nosti koipeaan lumiukon jalalle ja paineli sisään. Mut vieläkin käy välillä ikkunasta katsomassa että vieläkö se ukko pihalla seisoo, ja haukahtaa vamnuuden vuoksi muutaman kerran.

      • dogira07

        ja sama ärinä päällä.Kyllähän siitä kuuluu aika jytke kun lojahtaa maahan mut silti naurattaa.


    • joka on ilmestynyt johonkin on tietysti vihollinen.
      Hauskin juttu on vuosien takaa. äitini oli ostanut itselleen uudet nahkaiset aamutossut. aamutossuissa oli keltaiset tupsut. niihin eivät silloiset koiramme tottuneet lainkaan.

      • keltainen tupsu

        Aune-toffeleissa on keltainen tupsu, mut niis on punaruutuinen flanelli - ei ne oo nahkaa , tuskin pohjastakaan.


      • keltainen tupsu kirjoitti:

        Aune-toffeleissa on keltainen tupsu, mut niis on punaruutuinen flanelli - ei ne oo nahkaa , tuskin pohjastakaan.

        nahkatossut jossa keltaiset tupsut. Hän ei voinut käyttää niitä kangastossuja, sillä lonkkaleikkauksessa toisesta jalasta tuli lyhyempi ja kaikkiin kenkiin ynnä tossuihin rakennettiin proteesipajalla korotettu pohja.


    • Jokunen...

      on jokin ihme juttu, että pitää päästä murisemaan ja ärisemään "liikennekartioille", siis niille oransseille kartioille, joita pistetään yleensä tukkeeksi kun tehdään esim. asfaltoinnin uusimista tai muita tietöitä. Tässä lähellä on pitkä pätkä katua, joka on revitty auki jonkin putkien uusimiseksi, kai, niin niitä kartioita näkyy paljon... Ja aina kun tulee hämärää, narttu ärisee ja murisee niille, niskakarvat pystyssä. Päivänvalossa ne eivät ole vaarallisia, mutta sitten kun hämärää.. =) Se naurattaa minua aina aamuisin ja iltaisin (kuvittele sudennäköinen koira murisemassa ja ärisemässä oranssi kartiolle niskakarvat pystyssä, vieressään collie, joka nuuskii maata täysin tietämättömänä vaarasta =))

      • Vanhalle herralle riittää johonkin siirretty kivi. Sille pitää välttämättä nalkuttaa)))))
        Ellei se sun koirasi pidä oranssista värinä.


    • nimetön.._..

      Kerran katselin koiraa peräluukussa..
      Kaikki meni ihan rauhallisesti, kunnes pyyhkijä laitettiin päälle..
      "Repesin ihan 1-0 " !! Koira keikkui samaan tahtiin pyyhkijän kanssa ! =D.

      • rompelo

        Kaikki varmaan ovat nähneet sen tulikivi mainoksen,jossa ne kaksi koiraa juoksevat pisin kyliä.Meidän keskimmäinen on niin tykästynyt siihen mainokseen,että alkoi tunnistaamaan jo musiikista/äänistä,kun mainos alkoi.Hän on aivan hullaantunut siinä esiintyviin koiriin :)Tämä koira muutenkin "katselee" paljon tv:tä ja varsinkin jos siellä näkyy muita koiria.


      • hauska katselua
        rompelo kirjoitti:

        Kaikki varmaan ovat nähneet sen tulikivi mainoksen,jossa ne kaksi koiraa juoksevat pisin kyliä.Meidän keskimmäinen on niin tykästynyt siihen mainokseen,että alkoi tunnistaamaan jo musiikista/äänistä,kun mainos alkoi.Hän on aivan hullaantunut siinä esiintyviin koiriin :)Tämä koira muutenkin "katselee" paljon tv:tä ja varsinkin jos siellä näkyy muita koiria.

        täit katseli mainoksia


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 166
      2203
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      421
      1602
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1165
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      784
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      279
      678
    6. Eikö sen tyhmäkin tajua,että rakastan...

      😘
      Ikävä
      33
      661
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      102
      618
    9. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      603
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe