Iltanuotiolla kauan sitten
kätesi kiedottuna ympärilleni
olimme nuoria silloin,
mutta yhä vielä muistan
levottomat kuiskauksesi.
Sen jälkeen
ovat tuhansien öiden tuulet puhaltaneet
ja tuulikello helähdellyt
yksinäisille.
Sinusta minä elin
seesteisyydestäsi
ja intohimostasi
sormiesi suudelmista hiuksillani.
Kulkisitko vielä kerran
muistojeni kultaiseen maahan
jykevien tammien varjoihin ?
Yli sen sillan
jonka kerroit kestävän
kulkea yli kaikkien kuohujen.
kätesi kiedottuna ympärilleni
olimme nuoria silloin,
mutta yhä vielä muistan
levottomat kuiskauksesi.
Sen jälkeen
ovat tuhansien öiden tuulet puhaltaneet
ja tuulikello helähdellyt
yksinäisille.
Sinusta minä elin
seesteisyydestäsi
ja intohimostasi
sormiesi suudelmista hiuksillani.
Kulkisitko vielä kerran
muistojeni kultaiseen maahan
jykevien tammien varjoihin ?
Yli sen sillan
jonka kerroit kestävän
kulkea yli kaikkien kuohujen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuljen sen sillan
nyt yksin
kauniit muistot
mukanani
Nuorina uskoimme
että tämä silta kantaa
Silta kesti
me emme
Elin Sinusta hetken
sain voimia arkeen
seesteisyydestäsi
intohimostasi
Hymyilen tälle päivälle
tällä samalla sillalla
Äänetönnä odotan
kohtaanko vielä kerran
tuon tunteen palavan
Miten Sinulta syntyykin noin helpolla, noin
samansisältöinen ja koskettava vastine ?
Kopioin tuon ja tallennan omiin tiedostoihini
sen, kaunis kiitos siitä - taituri olet Sinä.
kauniisti muistosi kulkee
mitä minä osaan Sinulle sanoa, Sinä kauniiden
runojen kirjoittaja ?
Luulen etten osaa muuta, kuin niiata ja kiittää
sydämellisesti kommentoinnistasi.
...on haikeus runossasi! Jos ei olisi kokenut mitään kaunista, ei osaisi mitään odottaa. Tämä rutisti sydämestäni kirkkaan kyyneleen.
olethan Sinäkin sentään elävien kirjoissa, huoh.
Niin hiljaa olet ollut, että olen jo ajatellut
vaikka mitä. Onko ihan pakko vetäytyä tyystin
kuoreensa - kyllä kai sitten.
Mutta palautteeseesi.
Voi Sinua, Sinä sielunveljeni. Saat minut aivan
hämilleni sanojesi vuoksi. Niistä kuultaa joten-
kin suru/yksinäisyyden sävel.
Ja niinhän se on, jos ei olisi kokenut mitään
kaunista, ei osaisi mitään odottaa.
Mitäköhän minä osaisin Sinulle lohdutuksen
sanoiksi sanoa ?
Olen ihan lähelläsi
kuuntelen sydäntäsi
sitä osaa jossa on suurin kipu
vaikka vain hetken.
Kiitos Tequila, kiitos.
Niin kommentoinnista, kuin siitäkin että tiedän
Sinun olevan vielä olemassa.
Lämmöllä
linda
...vanha Tequila yrittää vielä nostaa päätään viimeisillä voimillaan. Niin kuin erämaahan uupunut ratsu joka on jo melkein lopullisesti luopunut toivosta vielä kerran nähdä Rio Grande...
;o)
ethän Sinä nyt viimeisillä voimillasi suinkaan
taaperra jos vaikka väsyttääkin. Sinulla on lupa
olla uupunut, mutta älä unohda ystäviäsi.
Valo tavoittaa Sinut, usko pois. Puhun kokemuksen
syvällä rintaäänellä, usko pois.
Halaukseni lähetän Sinulle, toivottavasti se ta-
voittaa Sinut ja kiitän.
En ole unohtanut Sinua.
olipas kauniisti kirjoitettu.. Nuoruuden muistot kai aika kultaa, kun minäkin alan muistella jo yläasteaikoja hymyillen:)
"tuulikello helähdellyt yksinäisille" AI ETTÄ!! Kiitos Sinulle, lindalinda, ihanasta runosta!
Voi kuule tyttökulta.
Kunpa vain tietäisit.
Kyllä aika kultaa muistot, siinä olet oikeassa.
Mutta olet vielä niin kovin nuori. Sinun muiste-
loihisi nousee yläasteaikojen muistot, mutta sin-
ne asuttaa vielä moni elämän tapahtuma omat muis-
tonsa vuosien saatossa.
Ehkä tämä syksy saa aikaan tällaisia tuulikellon
helähtelyjä ja haikeutta runoihini. Niitä on syn-
tynyt melko monta tässä muutaman päivän sisällä.
Pudottelen niitä tänne sattumanvaraisesti.
Lämmin kiitokseni Sinullekkin kommentoinnista,
aina se lämmittää yhtä paljon.
Meidän onneksemme tässä maailmassa olet Sinä ja sinun runosi.
Niin monet ovat menneet, pettäneet ja jättäneet, mutta Sinuun voi aina luottaa, ystävä.
Olet syvällä sielussani, tämä runo todistaa sen,
runosiekkari♥
ne Sinä voit unohtaa.
Mutta Sinun ja minun tieni, se on määrätty jossa-
kin meidän hallitsemattomassa maailmassa käymään
niin että tapasimme, ystävystyimme.
Ja minulla on suuri onni omistaa kaltaisen-
ne SUUREN SYDÄMEN KALTAISET YSTÄVÄT, Sinä ja Mys.
Te olette kuin ikiomia suojelusenkeleitäni, aina
te muistatte ravistella minut tämän maan
pinnalle, kun olen vaipumassa synkkyyden suolle.
Tämänkin päivän koettelemukset on jälleen käyty
läpi, raskain sydämin. Mutta te olette, te jak-
satte kannustaa aina.
Niin olet Sinäkin, sielussani.
Niin koskettavasti aloitit tuon palautteesi ja
jatko ei kuin parani.
K i i t o s Mari, olen onnekas.
Mieleeni nousee kuvia tästä...
. . .
Tunnen yksinäisyyden
muistojen hetkellisen lämmöntunteen
ja hiljaisuuden...
Kuulen tuulikellon helähdyksen
miten se laskee aikaa
joka joskus oli
Ravistelen itseni hereille
etten nukahtaisi eiliseen
sillä matka sieltä
rakkaani
matka tähän päivään
oli hyvin yksinäinen
Hiljaisuuden suojissa
vieritän yksinäisyyden kyyneleitä
ja tuulikello säestää
epärytmisen sydämeni lyöntejä.
Aika on pysähtynyt.
En tiedä kuinka paljon päiviä tai kuukausia
siihen kuluu kun palaat
tai että
oletko edes harkinnut sitä.
Mutta tiedä
en toivo elämältäni enää juuri muuta
kuin kuulla askeleesi
unohtua edes hetkeksi sylisi lämpöön.
. . .
Niin sai tekstisi nousemaan mieleeni runon -
tässä ja nyt.
Kiitos Mys, toinen suojelusenkelini.
kaunista runoutta, kertakaikkiaan upeasti kirjoitettu, tämä oli lyhyesti sanottuna aitoa Lindaa
Kiitos taas kerran ihanasta lukuelämyksestä!
tein virheen, josta Sinua neuvoin, itsekkin
huomasin sen vasta jälkeenpäin.
Kiitos kuuluu aina Sinulle, kommentoijalle.
Hyvää huomenta Liona, maa on valkoinen - on talvi.
Tahtoisin lähteä kulkemaan
mutta kuinka se voi tapahtua
näissä vanhoissa vaatteissa
joihin minut tunget
Etkö näe, että olen kasvanut niistä ulos?
Tahtoisin kävellä kanssasi
muistojen maahan,
mutta en voi kävellä jaloilla
jotka minulla kerran oli
Jospa hyväksyisit minut tällaisena,
havahtuisit näkemään
Silloin olisimme jo muistojen maassa,
tai vielä parempaa:
muistoinemme nyt ja tässä
Kylki kylkeä vasten
seisoisimme hehkuvassa
läheisyydessä
Niin, minäkin kaipaan -
ja myös minulla on syvät haavani
vuosien varrella syntyneet
Kuinka voisimme kulkea jykevien tammien varjoon
pitkin siltaa joka on tehty tammista
niistä maahan kaadetuista,
huomaisimme vain seisovamme tyhjällä aukiolla
Kuinka kylmä onkaan tuuli silloin
muistojen kultamaassa
Särkyvien illuusioiden tuulikellohelinässä
Nainen, sattuu!
Silmäni ovat sokeutuneet
enkä kykene näkemään Sinun haavojasi
eikä sydämenikään enää kuule.
Rakkaani
muistojen kultaama maamme.
Voisitko vielä kerran
saattaa minut sinne,
sinne missä jykevät tammet
reunustavat sillan
sen Sinun rakkaudella rakentamasi.
Ja ottaa pois tämän kivun minusta
tehdä minusta ehjän
niin että voisin vielä kuulla
tuulikellon helähtelyn ja nähdä
kokea elämää.
Auta sydämeni kuulemaan
tuntemaan sykkeesi sykähtelyäni vasten
joka on nyt niin heikko.
Älä jätä minua.