Kummallinen juttu

asuu keskustassa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711286905342_uu.shtml

Neuvottelutuloshan on huono! Sen päätepiste on Etelä-Suomen viljelyn päättyminen. Lue sopimus.

Olen vastannut tähän kysymykseesi jo aiemmin eikä olen minun vikani, jos et malta lukea vastauksia.

Linkki vastaukseeni: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030840517

Mielipidepankki kirjoitti:

Olen vastannut tähän kysymykseesi jo aiemmin eikä olen minun vikani, jos et malta lukea vastauksia.

Linkki vastaukseeni: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030840517

Lue lisää

Vastaa siihen onko tulos sinun mielestä hyvä vai huono. Siis hyvä vai huono.

Selittelet ja kaartelet mutta et vastaa itse kysymykseen.

Siis ihan oma mielipiteesi, hyvä vai huono tulos?

veronmaksaja2 kirjoitti:

Neuvottelutuloshan on huono! Sen päätepiste on Etelä-Suomen viljelyn päättyminen. Lue sopimus.

kannalta katsottuna hyvä?

olet selittänyt kirjoitti:

Vastaa siihen onko tulos sinun mielestä hyvä vai huono. Siis hyvä vai huono.

Selittelet ja kaartelet mutta et vastaa itse kysymykseen.

Siis ihan oma mielipiteesi, hyvä vai huono tulos?

Lue lisää

Tulos on huono. Minä varaan kuitenkin itselleni oikeuden selittää, miksi se on huono, joten sinun ei kannata tätä vastausta sen kummemmin tulkita.

Mielipidepankki kirjoitti:

Tulos on huono. Minä varaan kuitenkin itselleni oikeuden selittää, miksi se on huono, joten sinun ei kannata tätä vastausta sen kummemmin tulkita.

OK hyvä että kerroit.

Sitten seuraava kysymys (anteeksi olen tyhmä kepulainen joten joudun kyselemään näin palapalalta). Onko neuvoteltu tukisumma mielestäsi liian pieni vai liian suuri? Vai mikä siinä on huonoa.

Toivon yksinkertaista vastausta en kiertelevää jaaritusta

Mielipidepankki kirjoitti:

Tulos on huono. Minä varaan kuitenkin itselleni oikeuden selittää, miksi se on huono, joten sinun ei kannata tätä vastausta sen kummemmin tulkita.

ja palkansaajan kannalta hyvä vai huono?

Mielipidepankki kirjoitti:

Tulos on huono. Minä varaan kuitenkin itselleni oikeuden selittää, miksi se on huono, joten sinun ei kannata tätä vastausta sen kummemmin tulkita.

mielipiteesi, ei siihen mitään varauksia tarvitse täällä tehdä.

seuraava kysymys kirjoitti:

OK hyvä että kerroit.

Sitten seuraava kysymys (anteeksi olen tyhmä kepulainen joten joudun kyselemään näin palapalalta). Onko neuvoteltu tukisumma mielestäsi liian pieni vai liian suuri? Vai mikä siinä on huonoa.

Toivon yksinkertaista vastausta en kiertelevää jaaritusta

Lue lisää

Kansallisesta 141-tuesta olisi pitänyt luopua kokonaan. Se olisi pitänyt olla Suomen pääneuvottelutavoite jo alun alkaen. Samalla olisi voitu luopua myös 142-tuesta. Vastineeksi näille luopumisille tavoitteeksi olisi voitu ottaa suoran EU-tuen lisäämisen. Kansalliset tuet olisi sii pitänyt vaihtaa EU-tukiin ja siten, ettei maan eri osia kohdella eri tavoin. Tämä olisi siirtänyt maatalouden painopistettä Suomessa siihen osaan maata, missä luonnonolosuhteet ovat edullisimmat. Meidän olisi pitänyt ottaa tässä kohdin mallia Ruotsista, missä asiat on hoidettu paljon järkevämmin.

veronmaksajan... kirjoitti:

ja palkansaajan kannalta hyvä vai huono?

Minusta asian tarkastelu palkansaajan näkökulmasta on omituinen. Tarkastelisin asia mieluummin veronmaksajan ja kuluttajan näkökulmista. Siinä tarkastelu kaikki toimenpiteet, jotka tähtäävät kilpailun rajoitusten vähentämiseen ovat edullisia.

sanoa.... kirjoitti:

mielipiteesi, ei siihen mitään varauksia tarvitse täällä tehdä.

En minä siihen kyllä mitään varauksia tehnytkään. Varasin vain itselleni oikeuden tulkita omia kirjoituksiani.

Mielipidepankki kirjoitti:

Kansallisesta 141-tuesta olisi pitänyt luopua kokonaan. Se olisi pitänyt olla Suomen pääneuvottelutavoite jo alun alkaen. Samalla olisi voitu luopua myös 142-tuesta. Vastineeksi näille luopumisille tavoitteeksi olisi voitu ottaa suoran EU-tuen lisäämisen. Kansalliset tuet olisi sii pitänyt vaihtaa EU-tukiin ja siten, ettei maan eri osia kohdella eri tavoin. Tämä olisi siirtänyt maatalouden painopistettä Suomessa siihen osaan maata, missä luonnonolosuhteet ovat edullisimmat. Meidän olisi pitänyt ottaa tässä kohdin mallia Ruotsista, missä asiat on hoidettu paljon järkevämmin.

Lue lisää

mutta vähän liian hitaasti tuki vähenee?

Demarilla VOI olla hyvä ja huono asia yhtä aikaa samassa paketissa! :D

Mielipidepankki kirjoitti:

En minä siihen kyllä mitään varauksia tehnytkään. Varasin vain itselleni oikeuden tulkita omia kirjoituksiani.

miten milloinkin sattuu. Hyvin tai huono tai kevskinkevtaisesti, niinkuin presidenttikin sanoisi. :)

Mielipidepankki kirjoitti:

Kansallisesta 141-tuesta olisi pitänyt luopua kokonaan. Se olisi pitänyt olla Suomen pääneuvottelutavoite jo alun alkaen. Samalla olisi voitu luopua myös 142-tuesta. Vastineeksi näille luopumisille tavoitteeksi olisi voitu ottaa suoran EU-tuen lisäämisen. Kansalliset tuet olisi sii pitänyt vaihtaa EU-tukiin ja siten, ettei maan eri osia kohdella eri tavoin. Tämä olisi siirtänyt maatalouden painopistettä Suomessa siihen osaan maata, missä luonnonolosuhteet ovat edullisimmat. Meidän olisi pitänyt ottaa tässä kohdin mallia Ruotsista, missä asiat on hoidettu paljon järkevämmin.

Lue lisää

EU:n yhteiset tuet ovat kaikille jäsenmaille samanlaisia, siis jos Suomen kansalliset tuet korvattaisiin EU tuilla tarkoittasi että samanlaiset tuet maksettaisiin niin espanjalaisille, italialaisille kuin suomalaisillekin viljelijöille. Se taasen moninkertaistaisi Suomenkin maksut EU:lle joten nettomaksuosuutemme kasvaisi enenmmän kuin mitä nyt käytämme kansalliseen tukeen.

Siis järjestelmä jossa jäsenmaille annetaan lupa tukea maataloutta paikallisesti tietyin ehdoin on parempi näin veronmaksajan näkökulmasta. Virhe tehtiin aikanaan siinä, että Suomi jaettiin pysyvän 142 tuen alueeseen ja väliaikaiseen 141 tuen alueeseen. Koko maa olisi pitänyt saattaa saman pysyvän järjestelmän piiriin jolloin tempoilu ja tämmöinen uudelleen neuvottelukierros olisi vältetty.

EU sopimusneuvottelijamme olivat heikkoja, Unioniin haluttiin maksoi mitä maksoi, maatalousasiat jäivät kepulaisten vastuulle, ja sieltäkin hommaan valittiin henkilöt sisäpoliittisista syistä, kapun kentän tuen varmistamiseksi. Haavisto, vaikka maatalousmies olikin, ei ollut kypsä kansainvälisiin vääntöihin ja Väyrynen pelasi vaan omaa presidenttipeliään, hän ei koko EU sopimuksessa nähnyt muuta kuin mahdollisuuden äänten kalastukseen. Ja sen hän tekikin puhumalla puutaheinää eduskunnassa vuorokausitolkulla. Jos sekin enegia olisi käytetty maatalouskysymyksistä neuvotteluun olisimme säästyneet paljolta

kommentti kirjoitti:

EU:n yhteiset tuet ovat kaikille jäsenmaille samanlaisia, siis jos Suomen kansalliset tuet korvattaisiin EU tuilla tarkoittasi että samanlaiset tuet maksettaisiin niin espanjalaisille, italialaisille kuin suomalaisillekin viljelijöille. Se taasen moninkertaistaisi Suomenkin maksut EU:lle joten nettomaksuosuutemme kasvaisi enenmmän kuin mitä nyt käytämme kansalliseen tukeen.

Siis järjestelmä jossa jäsenmaille annetaan lupa tukea maataloutta paikallisesti tietyin ehdoin on parempi näin veronmaksajan näkökulmasta. Virhe tehtiin aikanaan siinä, että Suomi jaettiin pysyvän 142 tuen alueeseen ja väliaikaiseen 141 tuen alueeseen. Koko maa olisi pitänyt saattaa saman pysyvän järjestelmän piiriin jolloin tempoilu ja tämmöinen uudelleen neuvottelukierros olisi vältetty.

EU sopimusneuvottelijamme olivat heikkoja, Unioniin haluttiin maksoi mitä maksoi, maatalousasiat jäivät kepulaisten vastuulle, ja sieltäkin hommaan valittiin henkilöt sisäpoliittisista syistä, kapun kentän tuen varmistamiseksi. Haavisto, vaikka maatalousmies olikin, ei ollut kypsä kansainvälisiin vääntöihin ja Väyrynen pelasi vaan omaa presidenttipeliään, hän ei koko EU sopimuksessa nähnyt muuta kuin mahdollisuuden äänten kalastukseen. Ja sen hän tekikin puhumalla puutaheinää eduskunnassa vuorokausitolkulla. Jos sekin enegia olisi käytetty maatalouskysymyksistä neuvotteluun olisimme säästyneet paljolta

Lue lisää

Olen myös monessa kohdin sanonut, että pitäisi tukea Ruotsin ehdotusta EU-maksujen menokatosta. Se määrittäisi raamit silloin myös maataloustukien suuruudelle. Tälla tavoin päästäisiin vähin eri kohti markkinataloutta, kun suurempi osa maatalouden tuloista tulisi tuottajahintojen kautta.

Tietenkään ei tule lähteä luomaan järjestelmää, mikä johtaisi maataloustukien kokonaisnmäärän kasvuun EU:ssa. Kyse on tukien suhteista eri maiden välillä. Nytkin samaa tukea maksetaan vain neljäsosa Puolassa verrattuna Ranskaan. Siinä vedotaan Puolan alhaisempaan palkkatasoon. Jos Puolassa maksettaisiin yhtä korkeaa tukea kuin Ranskassa, puolaisia tuotteita syötäisiin nyt monessa maassa.

Mielipidepankki kirjoitti:

En minä siihen kyllä mitään varauksia tehnytkään. Varasin vain itselleni oikeuden tulkita omia kirjoituksiani.

veronmaksajan ja kuluttajan kannalta hyvä vai huono?

Vastaa vain tähän, päivänpolitiseen kysymykseen.
Ei tarvitse vetää vanhoja ruotsin malleja eikä palata siihen kultaiseen Breschnevin aikaan, miten silloin alettiin tukipolitiikkaa hoitamaan.

ratkaisu... kirjoitti:

veronmaksajan ja kuluttajan kannalta hyvä vai huono?

Vastaa vain tähän, päivänpolitiseen kysymykseen.
Ei tarvitse vetää vanhoja ruotsin malleja eikä palata siihen kultaiseen Breschnevin aikaan, miten silloin alettiin tukipolitiikkaa hoitamaan.

Lue lisää

Tuet ovat veronmaksajien ja kuluttajien näkökulmasta huonoja, koska elintarvikkeista maksettava kokonaishinta aina silloin kasvaa.

olet selittänyt kirjoitti:

Vastaa siihen onko tulos sinun mielestä hyvä vai huono. Siis hyvä vai huono.

Selittelet ja kaartelet mutta et vastaa itse kysymykseen.

Siis ihan oma mielipiteesi, hyvä vai huono tulos?

Lue lisää

Tulos on huono ainakin mtk:n mukaan. Suunnittelevat jo raktorimarssia hesaan.

Mielipidepankki kirjoitti:

Tuet ovat veronmaksajien ja kuluttajien näkökulmasta huonoja, koska elintarvikkeista maksettava kokonaishinta aina silloin kasvaa.

Tuet ovat sikäli huonoja, että niiden avulla säädellään maataloustuottajien kokonaisansioita niin, ettei elintarviketeollisuuden tarvitse maksaa raaka-aineestaan kunnon hintaa.

Sosiaalipoliittisesti tuki suosii pienituloisia, koska progessiivinen verotus merkitsee, että suurimman osan maataloustuesta makavat hyvätuloiset kansalaiset, kun tukien sanotaan pitävän elintarvikkeiden hinnat kohtuullisina.

Jos tuet lopetettaisi kokonaan, elintarvikkeiden hintataso nousisi, mikä merkitsisi suurempaa rasitusta juuri pienituloisille.

Huonoin puoli maataloustuissa on milestäni siinä, että mahdollistaessaan elintarviketeollisuudelle halvat raaka-ainehinnat, tuki siirtyy elintarviketeollisuuden ja viime kädessä päöivittäistavarakaupan suurten ketjujen katteisiin, koska Suomessa ei ole riittävää hintakilpailua johtuen siitä, että elintarvikekaupan markkinat ovat lähes 80-prosenttisesti S-ryhmän, Keskon ja Tradekan hallussa.

Varsinkaan kepun suurimman kannatuksen alueilla, Suomen syrjäseuduilla, ei elintarvikkeiden hintakilpailua ole, koska siellä useimmiten 1-2 kauppiasta hallitsee laajojen alueiden markkinoita. En ole missään Suomessa nähnyt niin korkeaa elintarvikkeiden hintatasoa kuin Utsjoella toissa syksynä. peukalotuntuman perusteella se oli läpi linjan 10-15% korkeampi kuin Etelä-Suomessa.

Veronmaksajan ja kuluttajan kannalta paras tilanne olisi saada aikaan todellinen vapaa kilpailu elintarvikekauppaan ja elintarviketeollisuuteen.

Yksi ratkaisu siihen olisi elintarvikkeiden lähituotanto. Siinä syntyisi myös työpaikkoja, kun alueellinen etitanto jalostettaisi samalla alueella ja myytäisi saman alueen elintarvikekaupoissa suurteollisuuden ja kansainvälisten elintarvikkeiden rinnalla.

Ongelmana on vain keskittynyt, lähes kartellimainen pt-kauppa, jossa valikoima- ja hintapäätöksiä ei juurikaan tee kauppias paikallisen kilpailutilanteen perusteella, vaan ketjun keskusjohto Helsingissä.

Demarit eivät ole sotkeneet ammattiyhdistystoimintaa hallituspolitiikkaan likimainkaan niin suoraan kuin Kepu sopii asioista MTK:n kanssa. Tälläkin kertaa MTK on kertonut, että neuvottelutavoitteista on yhteisesti sovittu ja lopputulos ei vastaa sitä. Ay-liike ei ole muistini mukaan syyttänyt demareita siitä, että hallitus olisi lähtenyt ajamaan jotain etua työnantajilta ja sitten pettänyt lupauksensa.

Rahakysymyksissä eli palkkasopimuksissa demarit ovat pyrkineet pitämään etäisyyttä ay-toimintaan. Tälläkin kertaa demarit ovat arvostelleet sitä, että työmarkkinapolitiikka tuotiin hallituksen päätöksentekoon tällaisessa muodossa.

Toki meilläkin historian saatossa ay-liikkeen ja demarien poliittiset tavoitteet ovat usein yhtyneet. Tällaisista asioista voi mainita minimipalkkasääntelyn, vuosilomasääntelyn, työväestön terveyden suojaamiseen tähtäävän sääntelyn, työaikoja koskevan sääntelyn ja työsopimuksia sekä työehtosopimusten sitovuutta koksevan sääntelyn. Näissä kohdin demarit eivät käsittääkseni ole joutuneet ay-liikkeen arvostelemaksi. Päinvastoin, puolueen kunniaksi on laskettu se, että tällaista lainsäädäntöä on saatu aikaan.

Maataloustukien puolesta voi toki toimia, kun järjestelmä on sellainen mikä on. Demarit ovat kuitenkin painottaneet esim. ympäristötukia ja edellyttäneet, että se on myös vastikkeellista eli tukiraha käytetään siihen, mihin se on tarkoitettu. Näinhän ei ole ollut, vaan kepulaiset (mm. Paula Lehtomäki) ovat myöntäneet, että osa ympäristötuesta on ollut käytännössä suoraa tulotukea, minkä vuoksi ympäristöministeriössä on pitänyt alkaa harkita porkkanoiden sijasta myös keppivaihtoehtoa.

Demarien viaksi on ilman muuta laskettava se, että puolue on ollut aivan liian lepsu maataloustukiasioissa. Se on antanut liian helposti vuosien saatossa periksi Kepulle, minkä seurauksena sitten luotiin ylisuuri maatalous ylisuurin odotuksin. Tämän takia maajussit ovat sitten pettyneet, kun heille on annettu liian toiveikkaita odotuksia. Ruotsi on ollut tässäkin meitä paljon edellä ja sopeuttanut maataloutensa nykyaikaan jo ennen EU:hun liittymistä. Meillä olisi paljon oppimista Ruotsista maatalouskysymysten järjestelemisessä. Ruotsalaisethan pyrkivät harjoittamaan maataloutta siellä, missä satokausi ja lämpökausi ovat pisimmät toisin kuin meillä.

Mielipidepankki kirjoitti:

Demarit eivät ole sotkeneet ammattiyhdistystoimintaa hallituspolitiikkaan likimainkaan niin suoraan kuin Kepu sopii asioista MTK:n kanssa. Tälläkin kertaa MTK on kertonut, että neuvottelutavoitteista on yhteisesti sovittu ja lopputulos ei vastaa sitä. Ay-liike ei ole muistini mukaan syyttänyt demareita siitä, että hallitus olisi lähtenyt ajamaan jotain etua työnantajilta ja sitten pettänyt lupauksensa.

Rahakysymyksissä eli palkkasopimuksissa demarit ovat pyrkineet pitämään etäisyyttä ay-toimintaan. Tälläkin kertaa demarit ovat arvostelleet sitä, että työmarkkinapolitiikka tuotiin hallituksen päätöksentekoon tällaisessa muodossa.

Toki meilläkin historian saatossa ay-liikkeen ja demarien poliittiset tavoitteet ovat usein yhtyneet. Tällaisista asioista voi mainita minimipalkkasääntelyn, vuosilomasääntelyn, työväestön terveyden suojaamiseen tähtäävän sääntelyn, työaikoja koskevan sääntelyn ja työsopimuksia sekä työehtosopimusten sitovuutta koksevan sääntelyn. Näissä kohdin demarit eivät käsittääkseni ole joutuneet ay-liikkeen arvostelemaksi. Päinvastoin, puolueen kunniaksi on laskettu se, että tällaista lainsäädäntöä on saatu aikaan.

Maataloustukien puolesta voi toki toimia, kun järjestelmä on sellainen mikä on. Demarit ovat kuitenkin painottaneet esim. ympäristötukia ja edellyttäneet, että se on myös vastikkeellista eli tukiraha käytetään siihen, mihin se on tarkoitettu. Näinhän ei ole ollut, vaan kepulaiset (mm. Paula Lehtomäki) ovat myöntäneet, että osa ympäristötuesta on ollut käytännössä suoraa tulotukea, minkä vuoksi ympäristöministeriössä on pitänyt alkaa harkita porkkanoiden sijasta myös keppivaihtoehtoa.

Demarien viaksi on ilman muuta laskettava se, että puolue on ollut aivan liian lepsu maataloustukiasioissa. Se on antanut liian helposti vuosien saatossa periksi Kepulle, minkä seurauksena sitten luotiin ylisuuri maatalous ylisuurin odotuksin. Tämän takia maajussit ovat sitten pettyneet, kun heille on annettu liian toiveikkaita odotuksia. Ruotsi on ollut tässäkin meitä paljon edellä ja sopeuttanut maataloutensa nykyaikaan jo ennen EU:hun liittymistä. Meillä olisi paljon oppimista Ruotsista maatalouskysymysten järjestelemisessä. Ruotsalaisethan pyrkivät harjoittamaan maataloutta siellä, missä satokausi ja lämpökausi ovat pisimmät toisin kuin meillä.

Lue lisää

"Demarit eivät ole sotkeneet ammattiyhdistystoimintaa hallituspolitiikkaan likimainkaan niin suoraan kuin Kepu sopii asioista MTK:n kanssa. Tälläkin kertaa MTK on kertonut, että neuvottelutavoitteista on yhteisesti sovittu ja lopputulos ei vastaa sitä. Ay-liike ei ole muistini mukaan syyttänyt demareita siitä, että hallitus olisi lähtenyt ajamaan jotain etua työnantajilta ja sitten pettänyt lupauksensa."

HII-HOO,sanoi aasi...
Etkö ole huomannut älämölöä, joka alkaa välittömästi vasemmistojohtoisten ammattiyhdistysten puolelta, kun hallituksena on sinivihreä...
vastaavasti, kun demut on hallituksessa, "asioista" sovitaan "hissunkissun"...
eli on turha edes yrittää väittää etteivätkö demarit olisi sotkeneet ay-liikettä hallituspolitiikkaan....
sehän on niin palkansaajajärjestöjen kuin myös mtk:n yksi TÄRKEIMMISTÄ tehtävistä, eli siis pyrkiä vaikuttamaan hallituksessa tehtäviin päätöksiin...

olet elänyt?? kirjoitti:

"Demarit eivät ole sotkeneet ammattiyhdistystoimintaa hallituspolitiikkaan likimainkaan niin suoraan kuin Kepu sopii asioista MTK:n kanssa. Tälläkin kertaa MTK on kertonut, että neuvottelutavoitteista on yhteisesti sovittu ja lopputulos ei vastaa sitä. Ay-liike ei ole muistini mukaan syyttänyt demareita siitä, että hallitus olisi lähtenyt ajamaan jotain etua työnantajilta ja sitten pettänyt lupauksensa."

HII-HOO,sanoi aasi...
Etkö ole huomannut älämölöä, joka alkaa välittömästi vasemmistojohtoisten ammattiyhdistysten puolelta, kun hallituksena on sinivihreä...
vastaavasti, kun demut on hallituksessa, "asioista" sovitaan "hissunkissun"...
eli on turha edes yrittää väittää etteivätkö demarit olisi sotkeneet ay-liikettä hallituspolitiikkaan....
sehän on niin palkansaajajärjestöjen kuin myös mtk:n yksi TÄRKEIMMISTÄ tehtävistä, eli siis pyrkiä vaikuttamaan hallituksessa tehtäviin päätöksiin...

Lue lisää

En minä ole havainnut, että asioista sovittaisiin hissun kissun. Kysymys on siitä, että SDP palkansaajapuolueena ottaa jo politiikassaan huomioon palkansaajien edut. Niitä ei ole lähdetty vaarantamaan työreformiehdotuksilla eikä muillakaan tavoilla. On huomioni on ollut myös se, että SDP on halunnut pitään palkkasopimukset ja monet muutkin työmarkkina-asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella eli työmarkkinajärjestöjen keskenään sovittavina.

Mielipidepankki kirjoitti:

En minä ole havainnut, että asioista sovittaisiin hissun kissun. Kysymys on siitä, että SDP palkansaajapuolueena ottaa jo politiikassaan huomioon palkansaajien edut. Niitä ei ole lähdetty vaarantamaan työreformiehdotuksilla eikä muillakaan tavoilla. On huomioni on ollut myös se, että SDP on halunnut pitään palkkasopimukset ja monet muutkin työmarkkina-asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella eli työmarkkinajärjestöjen keskenään sovittavina.

Lue lisää

Työreformi onkin erinomainen esimerkki demaripolitiikasta. Se nostettiin pelotteluaseeksi Kepua ja porvarihallitusta vastaan mutta 90 % sen ajatuksista toteutettiin Lipposen hallitusten toimesta.

Siis työreformi nähtiin hyväksi mutta sen esittäjä oli väärä. Nyt naisten palkkakuopan korjaamisessa kävi yhtä hassusti. Hyvää asiaa piti koettaa vastustaa kun sen esittäjä oli väärä. SDP pyrkii monopolisoimaan työelämän kysymykset itselleen, samoin kuin kepu monopolisoi maatalouskysymykset ja Vihreät ympäristökysymykset, ja loukkaantuu verisesti jos joku muu esittää jotain palkansaajan asemaan vaikuttavaa. Vaikka hyvääkin.

Mielipidepankki kirjoitti:

En minä ole havainnut, että asioista sovittaisiin hissun kissun. Kysymys on siitä, että SDP palkansaajapuolueena ottaa jo politiikassaan huomioon palkansaajien edut. Niitä ei ole lähdetty vaarantamaan työreformiehdotuksilla eikä muillakaan tavoilla. On huomioni on ollut myös se, että SDP on halunnut pitään palkkasopimukset ja monet muutkin työmarkkina-asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella eli työmarkkinajärjestöjen keskenään sovittavina.

Lue lisää

En minä ole havainnut, että asioista sovittaisiin hissun kissun.
------------
SDP on pahin kaikista puolueista siinä, että asiat sovitaan perähuoneissa ensin ja tuodaan muiden hyväksyttäväksi yhteiseen pöytään vasta, kun kanta on jo lyöty lukkoon.


Kysymys on siitä, että SDP palkansaajapuolueena ottaa jo politiikassaan huomioon palkansaajien edut.
---------------
Suomessa on vain palkansaajapuolueita, joten tuo vanhanaikaisen vastakkainasettelun retoriikka ei vastaa totuutta. - Me olemme kaikki samaa suomalaista työväkeä.


Niitä ei ole lähdetty vaarantamaan työreformiehdotuksilla eikä muillakaan tavoilla.
-------------
Työreformiehdotus ei vaarantanut ainuttakaan palkansaajan etua - vain palkansaajajärjestöjen toimintaa se olisi vaarantanut tekemällä sen monilta osiltaan tarpeettomaksi (mitä se tosiasiassa onkin).


On huomioni on ollut myös se, että SDP on halunnut pitään palkkasopimukset ja monet muutkin työmarkkina-asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella eli työmarkkinajärjestöjen keskenään sovittavina.
------------
Aika outo väite, kun SDP on miltei ainoa puolue, joka 20 vuoden ajan on jatkuvasti vaatinut palkoista sovittavaksi keskitetyn tulopolitiikan osana niin, että hallitus on politiikallaan mukana työmarkkinajärjestöjen neuvottelussa.

Vai valehtelevatko Heinäluoma, Ihalainen ja Korhonen, kun he syyttävät hallitusta siitä, että hallituspuolueet olisivat romuttaneet mahdollisuuden kolmikantaiseen, keskitettyyn tupo-kierrokseen jo heti vaalien jälkeen?

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

En minä ole havainnut, että asioista sovittaisiin hissun kissun.
------------
SDP on pahin kaikista puolueista siinä, että asiat sovitaan perähuoneissa ensin ja tuodaan muiden hyväksyttäväksi yhteiseen pöytään vasta, kun kanta on jo lyöty lukkoon.


Kysymys on siitä, että SDP palkansaajapuolueena ottaa jo politiikassaan huomioon palkansaajien edut.
---------------
Suomessa on vain palkansaajapuolueita, joten tuo vanhanaikaisen vastakkainasettelun retoriikka ei vastaa totuutta. - Me olemme kaikki samaa suomalaista työväkeä.


Niitä ei ole lähdetty vaarantamaan työreformiehdotuksilla eikä muillakaan tavoilla.
-------------
Työreformiehdotus ei vaarantanut ainuttakaan palkansaajan etua - vain palkansaajajärjestöjen toimintaa se olisi vaarantanut tekemällä sen monilta osiltaan tarpeettomaksi (mitä se tosiasiassa onkin).


On huomioni on ollut myös se, että SDP on halunnut pitään palkkasopimukset ja monet muutkin työmarkkina-asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella eli työmarkkinajärjestöjen keskenään sovittavina.
------------
Aika outo väite, kun SDP on miltei ainoa puolue, joka 20 vuoden ajan on jatkuvasti vaatinut palkoista sovittavaksi keskitetyn tulopolitiikan osana niin, että hallitus on politiikallaan mukana työmarkkinajärjestöjen neuvottelussa.

Vai valehtelevatko Heinäluoma, Ihalainen ja Korhonen, kun he syyttävät hallitusta siitä, että hallituspuolueet olisivat romuttaneet mahdollisuuden kolmikantaiseen, keskitettyyn tupo-kierrokseen jo heti vaalien jälkeen?

Lue lisää

Olen tässä toisessa yhteydessä vastannut tähän kolmikantaan. Hallitus ei ole niissä käynyt palkkaneuvotteluja yhdessä ay-liikkeen kanssa työnantajia vastaan. En ole havainnut, että työnantajat olisivat tällaisesta syyttäneet demarihallituksia. Kolmikannassa on ollut hallitusten kannalta kyse siitä, että torjutaan inflaatiota ja edistetään suomalaista kilpailukykyä maltillisilla palkkaratkaisuilla, joita sitten hyvitetään veroratkaisuilla. Hallitus on tässä kuitenkin ollut omalla puolellaan puolustamassa omia näkemyksiään eikä työntekijäjärjestön näkemyksiä.

Mielipidepankki kirjoitti:

Olen tässä toisessa yhteydessä vastannut tähän kolmikantaan. Hallitus ei ole niissä käynyt palkkaneuvotteluja yhdessä ay-liikkeen kanssa työnantajia vastaan. En ole havainnut, että työnantajat olisivat tällaisesta syyttäneet demarihallituksia. Kolmikannassa on ollut hallitusten kannalta kyse siitä, että torjutaan inflaatiota ja edistetään suomalaista kilpailukykyä maltillisilla palkkaratkaisuilla, joita sitten hyvitetään veroratkaisuilla. Hallitus on tässä kuitenkin ollut omalla puolellaan puolustamassa omia näkemyksiään eikä työntekijäjärjestön näkemyksiä.

Lue lisää

Demarihallitukset ovat olleet kolmikannassa tukemassa maltillisia palkkaratkaisuja, edistämäsä kilpailukykyä ja torjumassa inflaatiota.

Porvarihallitus tuki koulutettujen naisten muita korkeampaa palkkaratkaisua liittotasolla. Näin varmistettiin työvoiman saanti tulevaisuudessa ja korjattiin tasa-arvon epäkohtia.

Kumpikaan hallitus ei ole osallistunut neuvotteluihin työnantajaa eikä palkansaajia vastaan. keskeisin ero tulee siitä, että kolmikantaisen, keskitetyn ratkaisun mahdollisuuden kaatoivat vientialan palkansaajat ennen kuin hallitus oli muodostettu, joten keskitettyyn tupoon ei päästy.

Siellähän koulutettujen naisten palkkatasa-arvo olisi hoidettu osana tupoa niin kuin kokoomuksen sille antama nini, tasa-arvotupo, osuvasti kertoo.

Ensimmäinen kirjoitus moneen vuoteen, jossa ei mainittu demareita!

Tällainen vakaviin vaikeuksiin viittaminen on aika loputon tie, jos se otetaan EU:n maatalouspolitiikan perustaksi. Olisihan silloin Ruotsillakin oikeus kansallisiin tukiin, koska sato- ja lämpökaudet ovat siellä lyhyempiä kuin eteläisessä Euroopassa. Joku toinen voi väittää, että heillä on huonommat mullat kuin muualla ja toinen,e ttä heillä on laisekammat viljelijät. Aina löytyy perusteita, jos niin halutaan.

Ruotsissa on löydetty paljon järkevämpi tapa hoitaa maataloutta. Altistutaan kilpailulle ilman kansallisia tukia ja keskitetään maatalous siihen osaan maata, missä se parhaiten menestyy. Lisäksi vaaditaan menokattoa EU-maksuille, jotta saataisiin joku tolkku maatalouden pohjattomaan kaivoon. Meillä sen sijaan pääministeri Vanhanen on sanonut olevansa oikein kovasti iloinen siitä, että Suomi on päässyt EU:n nettomaksajien ryhmään eli tukemaan myös muiden jäsenmaiden maataloutta verovaroillamme.

Mielipidepankki kirjoitti:

Tällainen vakaviin vaikeuksiin viittaminen on aika loputon tie, jos se otetaan EU:n maatalouspolitiikan perustaksi. Olisihan silloin Ruotsillakin oikeus kansallisiin tukiin, koska sato- ja lämpökaudet ovat siellä lyhyempiä kuin eteläisessä Euroopassa. Joku toinen voi väittää, että heillä on huonommat mullat kuin muualla ja toinen,e ttä heillä on laisekammat viljelijät. Aina löytyy perusteita, jos niin halutaan.

Ruotsissa on löydetty paljon järkevämpi tapa hoitaa maataloutta. Altistutaan kilpailulle ilman kansallisia tukia ja keskitetään maatalous siihen osaan maata, missä se parhaiten menestyy. Lisäksi vaaditaan menokattoa EU-maksuille, jotta saataisiin joku tolkku maatalouden pohjattomaan kaivoon. Meillä sen sijaan pääministeri Vanhanen on sanonut olevansa oikein kovasti iloinen siitä, että Suomi on päässyt EU:n nettomaksajien ryhmään eli tukemaan myös muiden jäsenmaiden maataloutta verovaroillamme.

Lue lisää

Kaikista tuista pitäisi vapaassa markkinataloudessa asteittain luopua, koska maataloustuet ovat jokaisessa maassa suojatullien suojaaman suljetun talouden aikaisia jäänteitä.

Toinen kysymys on elintarviketuotannon omavaraisuus huoltovarmuuden kannalta. Sitä ei pidä vaarantaa.

Panin mielenkiinnolla merkille, että MTV3:n aamukeskustelussa keskustan kansanedustaja, pohjanmaalainen naisviljelijä (nimi unohtui), mainitsi sanaparin "elintarvikkeiden lähituotanto" jo yhden kerran. Pidän tätä 100% edistyksenä keskustalaisessa maatalousretoriikassa. Kunpa sanapari joskus löytäisi tiensä myös keskustan maatalouspolitiikkaan.

Pääministeri Vanhasesta en olisi huolissani. Hän pärjää omiensa kanssa erinomaisesti paremmin kuin erään toisen puolueen puheenjohtaja, enkä nyt tarkoita Kataista. Hänellä menee todella hyvin, kun koulutetut naiset ja hoitajatkin ovat saaneet, mitä vaalituloksen perusteella odottivat.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Kaikista tuista pitäisi vapaassa markkinataloudessa asteittain luopua, koska maataloustuet ovat jokaisessa maassa suojatullien suojaaman suljetun talouden aikaisia jäänteitä.

Toinen kysymys on elintarviketuotannon omavaraisuus huoltovarmuuden kannalta. Sitä ei pidä vaarantaa.

Panin mielenkiinnolla merkille, että MTV3:n aamukeskustelussa keskustan kansanedustaja, pohjanmaalainen naisviljelijä (nimi unohtui), mainitsi sanaparin "elintarvikkeiden lähituotanto" jo yhden kerran. Pidän tätä 100% edistyksenä keskustalaisessa maatalousretoriikassa. Kunpa sanapari joskus löytäisi tiensä myös keskustan maatalouspolitiikkaan.

Pääministeri Vanhasesta en olisi huolissani. Hän pärjää omiensa kanssa erinomaisesti paremmin kuin erään toisen puolueen puheenjohtaja, enkä nyt tarkoita Kataista. Hänellä menee todella hyvin, kun koulutetut naiset ja hoitajatkin ovat saaneet, mitä vaalituloksen perusteella odottivat.

Lue lisää

Minäkin pidän Vanhasen politiikasta. Tosin ehkä toisesta syystä kuin sinä. Oma toiveeni on vain se, että Kepun syvät rivit olisivat tässä niin hitaita, että Vanhasen politiikkaan reagoidaan vasta sitten, kun se on liian myöhäistä. Vanhasta olen pitänyt suurena toivona kepulaisuuden alasajossa ja sillä tiellä hän on kulkenut määrätietoisesti. Toivotaan, että onnistuu myös tehtävässään. Satraapin pirut ja puoluesihteeri Korhonen tässä kuitenkin arveluttavat, kun ovat koko ajan silmä tarkkana ja korvat kuulolla.

Mielipidepankki kirjoitti:

Minäkin pidän Vanhasen politiikasta. Tosin ehkä toisesta syystä kuin sinä. Oma toiveeni on vain se, että Kepun syvät rivit olisivat tässä niin hitaita, että Vanhasen politiikkaan reagoidaan vasta sitten, kun se on liian myöhäistä. Vanhasta olen pitänyt suurena toivona kepulaisuuden alasajossa ja sillä tiellä hän on kulkenut määrätietoisesti. Toivotaan, että onnistuu myös tehtävässään. Satraapin pirut ja puoluesihteeri Korhonen tässä kuitenkin arveluttavat, kun ovat koko ajan silmä tarkkana ja korvat kuulolla.

Lue lisää

Kelmien kelmi olet.

Mielipidepankki kirjoitti:

Minäkin pidän Vanhasen politiikasta. Tosin ehkä toisesta syystä kuin sinä. Oma toiveeni on vain se, että Kepun syvät rivit olisivat tässä niin hitaita, että Vanhasen politiikkaan reagoidaan vasta sitten, kun se on liian myöhäistä. Vanhasta olen pitänyt suurena toivona kepulaisuuden alasajossa ja sillä tiellä hän on kulkenut määrätietoisesti. Toivotaan, että onnistuu myös tehtävässään. Satraapin pirut ja puoluesihteeri Korhonen tässä kuitenkin arveluttavat, kun ovat koko ajan silmä tarkkana ja korvat kuulolla.

Lue lisää

Vanhanen ja hänen linjansa on ainoa nähtävissäoleva linja, joka pitää keskiluokkaisia, kaupungistuneita palkansaajia keskustan kannattajina.

Ymmärrän sinun toivovan Vanhasen epäonnistumista, koska se johtaisi keskustan kannatuksen nopeaan laskuun.

Muulla tavalla en osaa ymmärtää satraappeihin ja Korhoseen aika ajoin kohdistamasi ihailua".

Mielipidepankki kirjoitti:

Minäkin pidän Vanhasen politiikasta. Tosin ehkä toisesta syystä kuin sinä. Oma toiveeni on vain se, että Kepun syvät rivit olisivat tässä niin hitaita, että Vanhasen politiikkaan reagoidaan vasta sitten, kun se on liian myöhäistä. Vanhasta olen pitänyt suurena toivona kepulaisuuden alasajossa ja sillä tiellä hän on kulkenut määrätietoisesti. Toivotaan, että onnistuu myös tehtävässään. Satraapin pirut ja puoluesihteeri Korhonen tässä kuitenkin arveluttavat, kun ovat koko ajan silmä tarkkana ja korvat kuulolla.

Lue lisää

Jos noin ajatellaan niin sehän menee silloin käänteisessä järjestysessä. Vähäväkiset viljelijät äänestävät demaria ja kaikki muut keskustaa ja kepun kannatus lisääntyy.

Demarit ja hallitus ovat olleet tupopöydissä mukana veroratkaisujen osalta. Ne eivät ole puuttuneet palkkaratkaisuun kuin sanoen, että maltillinen ratkaisu luo tilaa verojen alennukselle. Hallitus on tällä tavoin voinut esdistää omia tavoitteitaan eli pitää huolta kilpailukyvystämme ja torjua inflaatiota. Demarit eivät ole olleet niissä pöydissä ay-liikkeen edunvalvojina. Kepu sen sijaan on suoraan sopinut MTK:n kanssa edunvalvontatavoitteista.

Jos Kepu on saanut neuvoteltua oivan ratkaisun maataloudelle, siihen ei ole mitään sanomista. On mukava kuulla, jos maajussit ovat tyytyväisiä siihen, että 141-tukea vähitellen vähennetään niin, että se vuonna 2013 on noin 60 miljoonaa euroa, kun se nyt on noin 95 miljoonaa euroa. Tämä on siis se oiva tulos, mitä maajussit voivat kiitellä. Toivottavasti se iän ikuinen nurina nyt sitten maatalouden osalta loppuu tähän, kun saatiin näin erinomainen tulos.

Mielipidepankki kirjoitti:

Demarit ja hallitus ovat olleet tupopöydissä mukana veroratkaisujen osalta. Ne eivät ole puuttuneet palkkaratkaisuun kuin sanoen, että maltillinen ratkaisu luo tilaa verojen alennukselle. Hallitus on tällä tavoin voinut esdistää omia tavoitteitaan eli pitää huolta kilpailukyvystämme ja torjua inflaatiota. Demarit eivät ole olleet niissä pöydissä ay-liikkeen edunvalvojina. Kepu sen sijaan on suoraan sopinut MTK:n kanssa edunvalvontatavoitteista.

Jos Kepu on saanut neuvoteltua oivan ratkaisun maataloudelle, siihen ei ole mitään sanomista. On mukava kuulla, jos maajussit ovat tyytyväisiä siihen, että 141-tukea vähitellen vähennetään niin, että se vuonna 2013 on noin 60 miljoonaa euroa, kun se nyt on noin 95 miljoonaa euroa. Tämä on siis se oiva tulos, mitä maajussit voivat kiitellä. Toivottavasti se iän ikuinen nurina nyt sitten maatalouden osalta loppuu tähän, kun saatiin näin erinomainen tulos.

Lue lisää

voit sen puoleen nukkua ihan rauhassa ja katsella unia. Tässä vielä mieluisaa iltalukemista sinunmieleisillesi.







Yrjö Hakanen:
Millaiseen sosialismiin ja miten?
(Kirjasta Imperialismi ja sosialismi tänään, 2004)
Kymmenen vuotta sitten porvarillisissa piireissä vallitsi euforia, julistettiin kapitalismin voittoa ja sosialismin jäämistä vain historian sivuille. Aineksia siihen antoi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahdus, mutta myös kapitalismin nopea kehitys. Nyt euforia on vaihtunut pessimismiin ja kriisimielialoihin.

Yhä harvempi uskoo kapitalismin tuovan helpotusta suuriin ongelmiin - kuten työttömyyteen, köyhyyteen, ympäristön tuhoutumiseen, sodanvaaraan ja vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen - tai edes omaan arkeen. Miljardin ihmisen jokapäiväinen nälänhätä ja ilmastomuutos kertovat siitä, että tarvitaan radikaaleja muutoksia ja että niillä on kiire.

Nykytilanteen paradokseja on se, että samaan aikaan kun kapitalismin puitteiden yli menevien uudistusten tarve kasvaa, on niiden toteuttaminen käynyt vaikeammaksi. Tähän on monia syitä.

Finanssipääoman voimistuminen

Eräs keskeinen tekijä on finanssipääoman kansainvälisen mahdin kasvu. Vaikka valtiot ja alueet kilpailevat siitä, mihin pääomat sijoittuvat, on finanssipääoma entistä kansainvälisempää ja entistä vähemmän sidoksissa vain johonkin maantieteelliseen tai tuotannolliseen alueeseen. Sen spekulatiivinen luonne on korostunut; rahapääoma kiertää ympäri maailmaa hunajapaikkoja hakien.

”Terrorismin vastainen sota” ja kiihtyvä asevarustelu kuvastavat imperialismin taantumuksellisimpien piirien pyrkimyksiä varmistaa asevoimalla kansojen alistaminen finanssipääoman maailmanherruuteen. Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahdus ja siihen liittynyt kansainvälisen voimasuhteen muutos avasivat tietä näille pyrkimyksille.

Uusliberalistinen politiikka palvelee kansainvälisen suurpääoman etuja poistamalla pääomaliikkeiden esteitä, heikentämällä työntekijöiden sopimusturvaa, leikkaamalla sosiaaliturvaa, yksityistämällä julkista sektoria ja kaventamalla kansalaisten vaaleilla valitsemien elinten osuutta päätöksenteossa.

Euroopan unioni on esimerkki siitä, miten suurpääoman ja valtion voimat kietoutuvat yhteen uudella, ylikansallisella tasolla. EU:n perustuslailla ollaan määrittelemässä myös kansalaisten perusoikeudet ja yhteiskunnalliset valtasuhteet uudelleen tavalla, joka merkitsee askelta taaksepäin demokraattisten oikeuksien kehityksen historiassa.

Taistelu demokratian puolesta

Kaikki tämä korostaa demokratian puolesta käytävän kamppailun keskeisyyttä sosialismiin tähtäävässä strategiassa. 2000-luvun alun vasemmiston haasteena on elvyttää Karl Marxin visio sosialismista demokratian täydellistymisenä.

Kun ihmisten enemmistön edut ja uudistusvaatimukset törmäävät entistä suurempaan ja kansainvälisempään pääoman mahtiin, on muutosliikkeen oltava mahdollisimman laaja. Tällainen liike rakentuu ihmisten toiminnasta omien tavoitteidensa ja oman vaikutusvaltansa puolesta. Suomen vasemmiston paradokseja on se, että samaan aikaan kun omia etujaan puolustavat ihmiset ja uusliberalismin vastaiset liikkeet asettavat yhä useammin kapitalismin puitteiden yli meneviä tavoitteita, ovat SDP:n ja Vasemmistoliiton johtajat luopuneet kapitalisminvastaisista tavoitteista ja siirtyneet tukemaan yksityistämisen politiikkaa, jopa EU:n militarisoimista ja kytkemistä Natoon.

Esimerkiksi irtisanomisia vastustavien ja palkankorotuksia vaativien työntekijöiden kamppailuissa asetetaan kyseenalaiseksi pääoman voitontavoittelun logiikan. Vaatimus demokratian ulottamisesta sinne, missä nyt määrää raha, suuntautuu nykyisen demokratian rajoitusten ylittämiseen ja omistuksen antaman etuoikeutetun aseman kumoamiseen. Ekologisen rakennemuutoksen toteuttaminen edellyttää kapitalismin korostaman yksipuolisen määrällisen kasvuajattelun hylkäämistä ja toisenlaista taloudellisen kehityksen mallia. Vaatimus kansanäänestyksen järjestämiseksi EU:n perustuslaista avaisi mahdollisuuden irtaantua EU:sta ja ottaa käyttöön keinoja, joilla voidaan rajoittaa ylikansallisen pääoman valtaa. USA:n sotapolitiikan vastustaminen ja Suomen liittoutumattomuuden puolustaminen puolestaan on samalla kamppailua Suomen pitämiseksi erossa imperialismin militaristisista rakenteista.

Tällaiset demokraattiset uudistusvaatimukset eivät ole meille kommunisteille vain taktisia välikappaleita, joilla pyrimme paljastamaan kapitalismin tai joita käytämme siksi, että pelkkä sosialistinen propaganda ei riitä kasvattamaan tarpeeksi laajaa liikettä. Ne rakentavat siltaa nykyisestä kohti sosialismia ja niiden loppuun asti toteuttaminen on sosialismin keskeistä sisältöä.

Demokratia ja sosialismi

Oikeisto on aina pyrkinyt esittämään sosialismin vastakohtana demokratialle ja vapaudelle. Sosialismin nimissä erityisesti Stalinin ja Maon kaudella tehdyt rikokset ovat antaneet vettä myllyyn tälle propagandalle. Toisin kuin uusliberalismin ideologit väittävät, heidän puolustamansa markkinoiden - illusorinen - vapaus ei kuitenkaan tuota demokratiaa vaan pääoman harvainvallan. Omalla tavallaan työväenliikkeen ja demokratian yhteydestä kertoo sekin, että sosialismin tappiot ovat johtaneet myös demokratian kriisiin. ( 1 )

Sosialismi on ensimmäinen yhteiskuntamuoto, jossa ihmiset pyrkivät tietoisesti rakentamaan demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan, joka ei perustu taloudelliseen pakkoon. Toisin kuin porvarillisessa vallankumouksessa, joka rakentui jo feodalismin oloissa kasvaneiden taloudellisten suhteiden pohjalle ja jonka julistamien oikeuksien perustana oli taloudellisen vallan keskittyminen tuotantovälineet omistavan vähemmistön käsiin, sosialistisessa vallankumouksessa joudutaan luomaan paitsi uusi poliittinen järjestelmä myös uudenlaiset taloudelliset ja sosiaaliset suhteet. Näiden suhteiden luominen edellyttää poliittisen vallan valtaamista ja uudentyyppistä demokratiaa, joka on vapaa porvarillisen demokratian rajoittuneisuudesta. Se ei onnistu, jos sosialistinen vallankumous tarkoittaa vain asettumista taloksi entisten vallanpitäjien paikalle. Vielä vähemmän vallankumous on kaappaus, jonka toteuttamisessa demokratia on vain väline, joka voidaan heittää pois kun valta on saatu.

Riistosta ja alistamisesta vapaan yhteiskunnan rakentaminen edellyttää vapaiden ja tietoisten työntekijöiden yhteistoimintaa, tuotantovoimien suunnitelmallista kehittämistä ja korkeaa työn tuottavuuden tasoa. Se edellyttää laajaa demokratiaa, työväen itsehallintoa, aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisten kaikinpuolista henkistä ja moraalista kehitystä. Vaikka sosialismi poistaa yhteiskuntaluokkien taloudelliseen asemaan perustuvat sovittamattomat ristiriidat, on sosialismissa kyse ilmeisen pitkästä siirtymävaiheesta, jossa eri väestöryhmien aseman, yhteiskunnan eri osien ja kansainvälisen kehityksen epätasaisuuteen liittyy muunlaisia ristiriitoja. Niiden havaitseminen, sovittaminen ja ratkaiseminen edellyttää laajaa demokratiaa, itsehallintoa ja jokaisen kansalaisen demokraattisten oikeuksien turvaamista. Tämä merkitsee myös sellaisen demokratian ja oikeusjärjestyksen kehittämistä, joka sulkee pois stalinismin kaltaiset ja muut rikokset ihmisoikeuksia ja sosialismin periaatteita vastaan.

Edustuksellinen demokratiakin saa sosialismissa lisää merkitystä, kun se ulottuu myös talouden alalle ja kun sen rinnalla kehitetään muita osallistumisen, itsehallinnon ja suoran demokratian muotoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vasemmistovoimien aloitteesta Porto Alegressa, Brasiliassa ja Keralassa, Intiassa kehitellyt osallistuvan budjetoinnin ja suunnittelun muodot, joilla voitaisiin kehittää myös Suomen kunnallista itsehallintoa demokraattisemmaksi. Kansalaisten tulee myös voida ohjata edustajiaan vaalien välillä muun muassa kansanäänestyksillä, kansalaisaloitteilla ja tarvittaessa vaihtamalla edustajiaan.

Kysymys tuotantovälineiden omistuksesta

Talouden kehitys riippuu nykyään yhä enemmän muusta kuin vain välittömästä työstä ja siihen käytetystä ajasta. Yhä tärkeämpi merkitys on työntekijöiden osaamisella ja yhteistyöllä, tiedon ja informaation hallinnalla, energian ja luonnonvarojen säästämisellä, uuden teknologian hyödyntämisellä ja yhteiskunnan palvelujen tasolla. Tuotannon yhteiskunnallinen luonne voimistuu. Se on entistä enemmän ristiriidassa tuotantovälineiden yksityisen omistuksen ja siihen perustuvan lisäarvon anastamisen kanssa.

Jos sosialismi typistetään SDP:n ja Vasemmistoliiton ohjelmien tavoin vain arvomaailmaksi, päädytään logiikkaan, jossa sopeudutaan kapitalismin rakenteelliseen eriarvoisuuteen. Kapitalismissa vallitsevat tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen perustuvat tavara- ja rahasuhteet muovaavat ja määräävät viime kädessä myös muiden yhteiskunnan sektoreiden toimintaedellytyksiä. Vaihtoehtoiset taloudet ja yhteisöt jäävät marginaaliin tai joutuvat tahtomattaankin uusintamaan kapitalismissa vallitsevia jakoja ja ristiriitoja, jos ei puututa talouden ”kovan” sektorin valta- ja omistussuhteisiin. Tähän ovat törmänneet niin osuustoimintaliike kuin erilaiset vihreät yritykset luoda vaihtoehtoisen talouden saarekkeita kapitalismin sisälle. Sama ongelma liittyy myös Jeremy Rifkinin ideoihin ns. kolmannesta sektorista talouden kovan ytimen realiteeteista vapaana kansalaisyhteiskunnan toimintana.

Suhtautuminen tuotantovälineiden omistukseen on jokaisen kapitalisminvastaisen liikkeen peruskysymys. Pariisin kommuunin ajoista alkaen porvarillinen propaganda on pyrkinyt esittämään sosialismin kaiken henkilökohtaisen omistuksen lopettamisena ja valtiollistamisena. Kuitenkin Marx vastasi jo Pariisin kommuunin kokemuksia arvioidessaan syytöksiin ”omistuksen poistamisesta” toteamalla, että ”kommuuni tahtoi poistaa kaiken luokkaomistuksen, joka muuttaa monien työn harvojen rikkaudeksi… Se tahtoi tehdä henkilökohtaisen omaisuuden todellisuudeksi muuttamalla tuotantovälineet, maan ja pääoman, jotka nyt ovat ennen muuta työn orjuuttamisen ja riistämisen välikappaleita, pelkästään vapaan ja assosioituneen työn aseiksi”. ( 2 ) Hän kehitteli samaa ajatusta Pääomassa kirjoittaessaan ”pakkoluovuttajien pakkoluovuttamisesta” seuraavasti: ”Se ei palauta yksityisomaisuutta, mutta kylläkin yksilöllisen omaisuuden kapitalistisen ajan saavutusten perusteella: yhteistoiminnan ja maan sekä itse työn tuottamien tuotantovälineiden yhteisomistuksen perusteella”. ( 3 ) Myös Kommunistisen puolueen manifestissa Marx ja Engels totesivat, että sosialismi ”ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa vierasta työtä tuon omistuksen avulla”. ( 4 ) Sekä Marx että Lenin vertasivat sosialismissa vallitsevia taloudellisia suhteita osuuskuntiin, vapaiden tuottajien yhteenliittymiin.

Omistuskysymystä ei ratkaista kertaheitolla. Tähänastisten kokemusten valossa näyttää selvältä, että sosialismin kaudella on pitkään monia omistusmuotoja. Tätä ajattelutapaa on SKP edustanut jo puolueen varhaisista vaiheista lähtien kannattaessaan työtätekevien talonpoikien ja pienyrittäjien oikeutta omistaa tuotantovälineensä myös vallankumouksen jälkeisessä siirtymävaiheessa. Yhteiskunnallisella omistuksella tulee olla kuitenkin ratkaiseva osuus kansantaloudessa, jotta kehitystä voidaan ohjata demokraattisesti ja suunnitelmallisesti. Myös yhteiskunnallisella omistuksella on erilaisia muotoja; se voi olla valtiollista, kunnallista ja osuustoiminnallista tai muuta työväen itsehallinnollisten yhteisöjen yhteistä omistusta. Jotta yhteiskunnallisen omistuksen keskeinen osuus ei luo sosiaalista perustaa valtiollisbyrokraattiselle hallinnolle, kuten kävi muun muassa Neuvostoliitossa, tullaan taas kysymykseen uudentyyppisestä demokratiasta, joka rakentuu alhaalta ylöspäin ja perustuu laajaan työväen itsehallintoon, aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan ja jokaisen yksilön perusoikeuksien kunnioittamiseen.

Uusi taloudellisen kehityksen malli

Sosialismi on siirtymävaihe tiellä kohti luokatonta ja itsehallinnollista yhteiskuntaa, kommunismia, jossa toteutuu periaate ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan” ja jossa Kommunistisen manifestin sanoin ”jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys”. Sosialismissa markkinat eivät enää alista politiikkaa, mutta markkinoita tarvitaan tämän siirtymävaiheen aikana ilmeisesti varsin pitkään talouden ohjaamisen ja suunnittelun välineenä. Historiasta löytyy esimerkkejä yrityksistä sivuuttaa jo sosialismin rakentamisen alkuvaiheissa markkinat ja niillä muodostuvat tavara- ja rahasuhteet keskitetyllä komentohallinnolla, väkivaltaisilla pakkokollektivisoinneilla ja voluntaristisilla ”suurilla harppauksilla”. Sitä ovat yrittäneet niin Stalin kuin Mao, ja tuhoisin seurauksin. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, mitä Marx kirjoitti Pääoman kolmannessa osassa: ”Kapitalistisen tuotantotavan kumoamisen jälkeen, mutta yhteiskunnallisen tuotannon säilyessä, arvon määritys pysyy hallitsevana siinä merkityksessä, että työajan määrääminen ja yhteiskunnallisen työn jakaminen eri tuotantoryhmien kesken ja vihdoin tätä koskeva kirjanpito tulee olennaisemmaksi kuin koskaan”. (5)

Intialainen marxilainen tutkija Prabhat Patnaik korostaa, että kapitalistisen globalisaation vaihtoehdot ovat vailla onnistumisen mahdollisuuksia jos ne eivät luo uutta talouden kehityksen mallia sekä tuotannossa ja tuotteissa että ihmisten elämäntavoissa. ( 6 ) Sosialismi ei tarjoa näköaloja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle kehitykselle jos se ottaa annettuna kapitalismin luomat tuotantovoimat ja kilpailee kapitalismin kanssa vain niiden määrällisessä kehittämisessä.

Tässä on kyse paitsi työn tulosten jakamisesta oikeudenmukaisesti myös siitä, että tuotannon kehitystä ohjaavat ihmisten tarpeet eikä voitontavoittelu. Yhteiskunnallisen rikkauden mitaksi tulee rahan ja tavaroiden paljouden sijasta vähitellen yhä enemmän se aika, jonka ihminen voi käyttää itsensä toteuttamiseen, kykyjensä kaikinpuoliseen kehittämiseen ja toimintaan koko yhteisön hyväksi. Samalla on kyse talouden toimintatapojen ja rakenteiden sopeuttamisesta ihmisen ja luonnon kestäviin puitteisiin. Tällainen talous perustuu luonnon tuottokyvyn kannalta kestävään mittakaavaan, pääsääntöisesti uusiutuviin energialähteisiin sekä systemaattiseen kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön.

Radikaalien yhteiskunnallisten uudistusten toteuttaminen ei ole mahdollista ellei luoda keinoja, joilla voidaan paikallisesti, kansallisesti ja alueellisesti kontrolloida ja ohjata luonnonvarojen käyttöä, pääomaliikkeitä, ulkomaankauppaa ja teknologiaa. Tämä korostaa yhtäältä demokraattisten uudistusten puolesta omassa maassamme käytävän kamppailun luonnetta imperialisminvastaisena taisteluna ja toisaalta tarvetta demokratisoida kansainvälistä järjestelmää niin, että se antaa tilaa eri maiden ja alueiden itsenäiselle kehitykselle. Tähän liittyy myös aseidenriisunnan edistäminen ja militarististen rakenteiden purkaminen askel askeleelta yhä pidemmälle, jotta kansojen vapauspyrkimyksiä ei voida tukahduttaa asevoimalla.

Uusi punavihreä SKDL?

Nykyisen kehityksen suunnan muuttamisen mahdollisuudet kasvavat sotaa, uusliberalismia ja kapitalismia vastaan nousseissa joukkoliikkeissä. Niissä kehittyvät uudet aloitteet, uusi poliittisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuuri, uudet yhteistyön ja kansanvallan mahdollisuudet. Uudenlaisten voimasuhteiden luomiseksi ja vaihtoehtojen toteuttamisen näköalojen avaamiseksi on yhdistettävä kamppailu työttömyyttä ja työehtojen heikentämistä, valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämistä, sosiaaliturvan heikentämistä, ympäristön tuhoamista ja demokratian kaventamista vastaan kamppailuun saman uusliberalistisen politiikan kääntöpuolta, USA:n sotapolitiikka, EU:ta ja Natoa vastaan - ja sama toisinpäin. Suomen liittoutumattomuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteiden hylkäämisen sijasta on syytä käyttää niitä hyväksi vaihtoehtojen kehittämiseksi USA:n hallitsemalle yksinapaiselle maailmanjärjestykselle. Tällaisia vaihtoehtoja voi tarjota sellainen yleiseurooppalainen yhteistyö, joka ei pyri alistamaan Itä-Eurooppaa EU:n puolisiirtomaaksi ja joka rakentaa uudentyyppisiä yhteistyökuvioita niin talouden alalla kuin kansainvälisissä järjestöissä Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan, Brasilian, yleensäkin kehitysmaiden ja myös ay- ja kansalaisliikkeiden kanssa.

Maailman, Euroopan ja Suomen sosiaalifoorumit kertovat siitä, että tähän kamppailuun on tullut mukaan entistä laajempi joukko toimijoita. ( 7 ) Asemansa, ammatillisen järjestäytyneisyytensä ja taistelukokemuksensa takia työväenluokasta riippuu ratkaisevalla tavalla se, miten tämä voima kehittyy. Samalla on haasteena uusliberalismin vastaisten liikkeiden suuntaaminen myös poliittiseksi voimaksi ja poliittisen vaikuttamisen väylien avaamiseksi näiden liikkeiden vaatimuksille. Kokemus osoittaa, että tässä tarvitaan vahva kommunistinen puolue ja kansainvälinen kommunistinen liike. (8)

Vain entistä vahvempi paine vasemmalta voi pysäyttää SDP:n ja Vasemmistoliiton oikeistolaistumisen ja tehdä työväenliikkeestä uudelleen radikaalin yhteiskuntaa uudistavan voiman. Siten voimme luoda edellytyksiä myös nyt hajanaisten punavihreiden voimien kokoamiselle poliittiseen yhteistyöhön, tulevaisuudessa ehkä uudenlaisen punavihreän SKDL:n muodostamiselle.


Lähdeviitteet:
1. Ahmad, 2004, s.31-43
2. Marx, 1978, s.474
3. Marx 1974, s. 682
4. Marx, Engels, 1970, s.107
5. Marx 1976, s.836. Marxilaisen taloustieteen kohtaloista Stalinin kaudella ks. Honkanen, 1996, ss.9-12
6. Patnaik, 2003, ss. 291-293
7. http://www.forumsocialmundial.org.br/, http://www.fse-esf.org/, http://www.prodemokratia.net/
8. SKP:n sosialismikäsityksestä ks. SKP 2004, ss.36-45 ja http://www.skp.fi


Lähteet

Aijaz Ahmad, A Reflection on our Times, Prajasakti Book House, Hyderabad, 2004
Yrjö Hakanen, Toisenlaista globalisaatiota alhaalta päin, Tiedonantaja 30.1.2004
Pertti Honkanen, Ortodoksian tuolla puolen. Marx ja taloustieteen vaihtoehdot, DSL 1996
Domenico Losurdo, History of the Communist Movement: Failure, Betrayal, or Learning Process? Nature, Society and Tought 1/2003
Karl Marx, Kansalaissota Ranskassa. Marx & Engels Valitut teokset, osa 3, Edistys, Moskova 1978
Marx, Pääoma 1. osa, Kustannusliike Edistys, Moskova 1974
Karl Marx & Friedrich Engels, Kommunistisen puolueen manifesti. Marx ja Engels, Valitut teokset 1, Kustannusliike Edistys, Moskova 1970
Marx Pääoma 3. osa, Kustannusliike Edistys, Moskova 1976
Prabhat Patnaik, The Rettreat to Unfreedom, Tulika Books, New Delhi 2003
SKP:n edustajakokous 2004, SKP ja TA-Tieto Oy, Helsinki 2004
SKP:n ohjelma, http://www.skp.fi/ohjelmat
Sosiaalifoorumien kotisivuja http://www.forumsocialmundial.org.br/, http://www.fse-esf.org/, http://www.prodemokratia.net/

(0kb)





Yrjö Hakanen:
Nykyinen globalisaatio ja Leninin imperialismiteoria
(Kirjasta Imperialismi ja sosialismi tänään)
Karl Marx ja Friedrich Engels ennakoivat Kommunistisen puolueen manifestissa, että kapitalismi synnyttää maailmanmarkkinat, joita käyttäen porvaristo muuttaa tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi, pakottaa kaikki kansakunnat omaksumaan porvarillisen tuotantotavan. ”Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden alituinen järkkyminen, ainainen epävarmuus ja liikunta erottavat porvariston aikakauden kaikista muista.” (1)

Markkinat ovat olleet pääoman synnyn edellytys. Tavarankierto yhteisöjen välillä oli tavara- ja pääomasuhteen leviämisen historiallinen perusta. Tavara- ja pääomasuhteiden epätasainen kehitys johti eriarvoiseen kansainväliseen työnjakoon. Vasta kapitalistinen suurteollisuus synnytti kuitenkin varsinaiset maailmanmarkkinat. Ne puolestaan vauhdittivat kaupan, teollisuuden, liikenteen ja kommunikaation laajenemista. Pääomalle ominainen pyrkimys mahdollisimman suuriin voittoihin on ollut tämän kehityksen liikkeelle paneva voima.

Pääomassa Marx selvitti lainalaisuudet, joiden tuloksena kapitalistisilla markkinoilla kaikki saa tavaramuodon, muodostuu pääoman ja palkkatyön ristiriita, pääomat keskittyvät ja liikakasautuminen johtaa kriiseihin. Marxin mukaan ”kapitalistisen tuotannon sisäiset lait ilmenevät pääomien ulkoisessa liikkeessä, vaikuttavat kilpailun pakkolakeina ja sen vuoksi esiintyvät yksityisten kapitalistien tietoisuudessa liikkeellepanevina vaikuttimina”. (2)

Pääomien keskittyminen ja yhteenkokoontuminen synnyttivät monopolin mahdollisuuden. Samalla monopolit ovat yritys vastata voiton suhdeluvun alenemisen tendenssiin, joka liittyy kapitalistien pyrkimykseen kasvattaa voittoja sijoittamalla työntekijöiden sijasta koneisiin ja laitteisiin, mikä vähentää lisäarvoa luovan elävän työn osuutta tuotannossa. Monopoli ei lakkauta kilpailua, mutta rajoittaa ja korvaa sitä monopolistisella kilpailulla. Se muuttaa voiton jakautumista ja pääomien vienti saa yhä suuremman merkityksen. Samalla monopolisoituminen syventää kapitalismin ristiriitoja, mm. suhteellista liikakasautumista, ja vaikeuttaa kriisien ratkaisua.

Imperialismin tunnusmerkit

"Jos olisi annettava mahdollisimman lyhyt määritelmä imperialismista, niin pitäisi sanoa, että imperialismi on kapitalismin monopolistinen vaihe", kirjoitti Lenin Imperialismi-teoksessaan. (3) Tämä arvio poikkesi yleisistä näkemyksistä, joissa imperialismi määriteltiin vain alueelliseen laajenemiseen tähtääväksi politiikaksi, eikä kapitalismin kehityksen uudeksi vaiheeksi.
Lenin esitti imperialismin taloudesta viisi keskeistä tunnusmerkkiä (4):
1) tuotannon ja pääomien keskittyminen, joka on saavuttanut niin korkean kehitysasteen, että se on luonut monopolit, joilla on ratkaiseva osa taloudellisessa elämässä;
2) pankkipääoman sulautuminen yhteen teollisuuspääoman kanssa ja finanssiharvainvallan muodostuminen tämän finanssipääoman pohjalta;
3) pääoman vienti, erotukseksi tavarain viennistä, saa erikoisen tärkeän merkityksen;
4) muodostuu kapitalistien kansainvälisiä monopoliliittoja, jotka jakavat maailman, ja
5) maapallon alueellinen jako suurimpien kapitalistivaltojen kesken on suoritettu loppuun.
Pätevätkö nämä tunnusmerkit nykyisessä globaalissa kapitalismissa? Mitä on muuttunut?

Monopolien ratkaiseva rooli

Ensinnäkin tuotannon ja pääomien keskittyminen, monopolit ja niiden ratkaiseva rooli taloudessa.

Sen jälkeen kun Leninin kirjoitti teoksensa, on kehitys johtanut entistä suurempiin monopoleihin. Ne organisoivat toimintansa globaalissa mittakaavassa. Ylikansalliset yhtiöt hallitsevat yli 60 % maailmankaupasta. Useilla aloilla 5-6 yhtiötä hallitsee suurinta osa markkinoista. Microsoft hallitsee yksinään ylivoimaisesti suurinta osa tietokoneiden käyttöjärjestelmien markkinoista. Kolmenkymmenen suurimman yhtiön osuus maailman osakemarkkinoista on yli 70 %. Kahdensadan suurimman yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on suurempi kuin maailman maiden vuotuinen bruttokansantuote kymmentä rikkainta maata lukuun ottamatta.(5)

Suomessa yksistään Nokian osuus Helsingin pörssivaihdosta oli vuonna 2002 peräti 71 %. Nokian osakkeista yli 90 % oli ulkomaisessa omistuksessa. Suomen viennistä Nokian osuus oli lähes 30 % ja maailman kännykkämarkkinoista 38 %. Nokian nettotulos vuodelta 2003 - 3,6 miljardia euroa - ja sijoitetun pääoman tuotto - 35 % - kuvaavat sen kykyä tehdä monopolivoittoja. Työn tuottavuus kasvoi 1990-2001 Nokian Suomessa hallitsemalla sähköteknisen teollisuuden alalla 309 %, kun koko teollisuudessa työn tuottavuuden nousu oli 87 %. (6) Tämä on antanut Nokian omistajille mahdollisuuden lisävoittoihin. Myös Leninin huomautus siitä, miten monopolit laajentavat valtaansa tutkimuksen alalla, pätee Nokiaan.
Nokian osuuden supistumien kännykkämarkkinoista vuoden 2004 alkupuoliskolla 31 %:iin kertoo monopolien välisestä kilpailusta, jossa muut ovat mm. hyödyntäneet Nokian yksipuolisen suuntautumisen tuotekehittelyssä kalliisiin älypuhelimiin.

Postipankin, Soneran ja Valmetin kohtalo puolestaan ovat esimerkkejä siitä, miten valtion yhtiöiden yksityistäminen on edelleen voimistanut pääomien keskittymistä ja yhteenkokoontumista.

Finanssipääoman valta

Toiseksi pankki- ja teollisuuspääoman yhteenkietoutuminen finanssipääomaksi ja sen pohjalta muodostunut finanssiharvainvalta.

Lenin totesi, että ”kapitalismille on yleensä ominaista pääoman omistuksen erkaantuminen sen tuotantoon sijoittamisesta, rahapääoman erottuminen teollisesta eli tuotantopääomasta, yksinomaan rahapääoman tuloista elävän koronnauttijan erottuminen liikeyrittäjästä ja kaikista pääoman käyttämiseen välittömästi osallistuvista henkilöistä…Finanssipääoman vallitseva asema pääoman kaikkiin muihin olomuotoihin nähden merkitsee koroillaeläjän ja finanssioligarkian hallitsevaa asemaa, muutamien finanssi-'mahtisten' valtioiden erottumista kaikista muista". ( 7 )

Spekulatiivisen rahapääoman paisuminen on saanut nykyään valtavat mittasuhteet. Siinä missä sata vuotta sitten oli vielä kyse teollisuus- ja pankkipääoman yhteenkietoutumisesta, alistaa rahapääoma nyt yhä laajemmin teollista pääomaa ja koko yhteiskuntaa. Se on tausta myös julkisten palvelujen laajenevalle yksityistämiselle.

Informaatioteknologian alan pörssikuplan puhkeaminen vuoden 2000 tienoilla osoitti, miten pörssiosakkeiden ”omistaja-arvot” voivat haihtua suurelta osin ilmaan, elleivät ne perustu todelliseen tuottavan työn luomaan arvonlisäykseen. Rahamarkkinoilla ei synny varsinaisesti arvoja vaan kierrätetään ja jaetaan uudelleen työllä luotuja arvoja.

Finanssipääoman valta esitetään usein kasvottomaksi. Tämä heijastaa eräitä omistus- ja valtasuhteissa tapahtuneita muutoksia. Kun osakkeista oli vielä 1970-luvulla suurin osa yksityisten henkilöiden omistuksessa, on suurin osa pörssiosakkeista nykyisin sijoitusrahastojen ja muiden institutionaalisten omistajien hallinnassa. Esimerkiksi USA:ssa yksityisillä omistajilla oli vielä 1960-luvulla 84 % yhtiöiden osakkeista, mutta 1990-luvun lopulla institutionaalisilla sijoittajilla oli osakkeista yli 60 %. ( 8 ) Suursijoittajat siirtelevät osakkeita jatkuvasti paikasta toiseen yhä suurempia pikavoittoja hakien. Tämä on tehnyt myös yhtiöiden toimintastrategiat entistä lyhytjänteisemmiksi ja johtanut irtisanomisiin myös monissa voittoa tuottavissa yhtiöissä.

Finanssipääomalla on kuitenkin edelleen kasvot. Ne ovat usein vain entistä kauempana työntekijöistä. Yhdysvaltalaisen talouslehden Fortunen jo joitain aikoja sitten esittämän yhteenvedon mukaan kansainvälisen finanssipääoman ytimen muodostaa noin 60 yhtiötä, joissa hallitseva asema on enintään tuhannella henkilöllä. Tämä piiri johtaa sijoitusyhtiöitä, jotka kontrolloivat suurinta osa pitkän aikavälin sijoituksista maailmassa.

Kansainvälinen finanssiharvainvalta pyrkii laillistamaan oman valtansa syrjäyttämällä parlamentaarisen demokratian, markkinoiden yhteiskunnallisen sääntelyn ja YK-järjestelmän, jotka kehittyivät 1900-luvulla paljolti työväenliikkeen ja imperialisminvastaisen taistelun tuloksena. Samalla on käynnissä monopolien ja valtioiden voimien yhteenkietoutuminen uudella, ylikansallisella tasolla. Tästä on ajankohtaisena esimerkkinä Euroopan unioni, jonka johtajat pyrkivät ”perustuslaillistamaan” markkinoiden vapauteen perustuvan uusliberalistisen mallin, laajentamaan EU:n kauppapoliittista toimivaltaa julkisiin palveluihin, siirtämään lainsäädäntövallan yhä laajemmin unionin ylikansallisille elimille sekä vahvistamaan unionin sotilaallista toimintakykyä ja poliisivaltuuksia. EU:n kehitys kuvaa myös sitä, miten samalla kun nykyinen globalisaatio heikentää kansallisvaltioiden roolia eräillä alueilla - kuten niiden mahdollisuuksia puuttua talouteen työllisyyden ja sosiaaliturvan hyväksi - se edellyttää kansallisvaltioiden ja niiden hallitusten panosta mm. pääomaliikkeiden esteiden purkamisessa, työnantajien vaatimusten mukaisen työmarkkinajoustavuuden lisäämisessä, julkisten palvelujen kaupallistamisessa, asevarustelun rahoittamisessa ja ”yhteiskuntarauhan” takaamisessa.

Pääomien vienti

Kolmanneksi pääomien vienti, erotukseksi tavarain viennistä, on todellakin saanut erityisen tärkeän merkityksen.

Tämä piirre on voimistunut erityisesti 80-luvun lopulta alkaen. Sadan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna uutta on se, että suurin osa suorista ulkomaisista investoinneista tehdään kehittyneisiin teollisuusmaihin eikä kehitysmaihin.

Suomesta pääomien vienti on kasvanut parissakymmenessä vuodessa monikymmenkertaiseksi. Vuonna 2000 se oli noin 25 miljardia euroa. Suomessa pääkonttoriaan pitävien teollisuusyhtiöiden työntekijöistä on jo kolmasosa ulkomailla. ( 9 )

Varsinaista pääomien vientiä enemmän on kasvanut keinottelu valuuttamarkkinoilla. Koko maailman valuuttakaupasta enää noin 5 % liittyy suoraan tavaroiden ja palvelujen vaihtoon. Valtavasti paisuneesta valuuttakeinottelusta tullut tekijä, joka horjuttaa aika ajoin kokonaisia kansantalouksia isoissakin maissa. Samalla kun uusliberalistinen politiikka on vapauttanut pääomaliikkeet, se on heikentänyt kansallisvaltioiden mahdollisuuksia ohjata taloutta niin teollisuusmaissa kuin kehitysmaissa. ( 10 )

Kansainväliset monopoliliitot

Neljänneksi kapitalistien kansainväliset monopoliliitot jakavat tänäänkin maailmamarkkinat.

Esimerkiksi Nokia toki kilpailee markkinoista muiden monopolien kanssa, mutta samalla se on mukana sopimuksissa kilpailun pelisäännöistä ja markkinoista. Nokia ja muut johtavat kännykänvalmistajat ovat esimerkiksi muodostaneet Symbian-yhteenliittymän, jonka puitteissa ne muokkaavat yhdessä käyttöjärjestelmiä. Nokia on tehnyt lisensointisopimukset mm. Samsungin, Siemensin ja Panasonicin kanssa. (11 ) Keväällä 2004 paljastunut puunjalostusteollisuuden kartelli puolestaan kertoo siitä, miten suuryhtiöt käyttävät hyväksi asemaansa ja pyrkivät varmistamaan monopolivoitot laeista piittaamatta.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on jäsenenä Euroopan teollisuusjohtajien pyöreässä pöydässä (ERT), joka lobbaa mm. EU:n ja Maailmankauppajärjestön sopimuksia. Yksistään Kiinan, Intian, Brasilian, Meksikon ja Venäjän tiiviimpi integroiminen globaaliin kapitalistiseen talouteen avaa tien 2,5 miljardin ihmisen markkinoille. Kehitysmaihin liittyy myös mahdollisuus laajentaa työvoimareservejä, joiden avulla kapitalistit voivat painaa alas palkkoja ja heikentää muita työehtoja myös muissa maissa.

Monopolit eivät kuitenkaan enää jaa vain maantieteellisiä alueita vaan organisoivat koko toimintansa maailmanlaajuisesti. Kuvaavaa on, että suurin osa tavaroiden ja palvelujen maailmankaupasta on ylikansallisten yhtiöiden sisällä ja niiden alihankkijoidensa kanssa käymää kauppaa.

EU:n kauppapoliittisen toimivallan laajentaminen unionin perustuslailla myös julkisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joista voidaan päättää määräenemmistöllä, on esimerkki siitä, miten julkisten palvelujen kilpailuttamisella ja yksityistämisellä pyritään avaamaan lisää markkinoita suuryhtiöille. Samalla se on esimerkki siitä ”kaksoisvallankumouksesta”, jolla termillä kemian alan suuryhtiö Solvayn pääjohtaja Daniel Janssen kuvasi Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Japanin huippujohtajien Trilateraalikomissiossa Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöydän tavoitetta ”valtion vallan vähentämiseen ja yleensäkin julkisen sektorin pienentämiseen yksityistämisen ja sääntelyn purkamisen kautta sekä siirtämällä suuren osan kansallisvaltion alaisista asioista modernimpaan järjestelmään, joka on eurooppalaisella tasolla suuntautunut enemmän kansainväliseen suuntaan”. ( 12 )

"Ultraimperialismi" ja "imperiumi"?

Entä sitten Leninin esittämä viides imperialismin taloudellinen tunnusmerkki maapallon alueellisesta jaosta suurimpien kapitalistivaltojen kesken ja sen loppuun suorittamisesta?

Lenin korosti jaon olevan historiallinen ja voimasuhteiden mukaan muuttuva. Hän kritisoi Karl Kautskyn ajatusta imperialistisen politiikan korvautumisesta "ultraimperialismilla", jossa "kansainvälisesti yhdistyneen finanssipääoman yhteinen maailmanriisto" korvaisi finanssipääoman eri ryhmien keskinäisen taistelun maailman jakamisesta. ( 13 )

Leninin mukaan "kapitalismin vallitessa ei ole ajateltavissa muuta perustetta vaikutuspiirien, etujen, siirtomaiden ym jakamiselle, kuin jakoon osallistuvien voiman, yleistaloudellisen, finanssi-, sotilaallisen ym voiman huomioiminen. Mutta tämä voima muuttuu näillä jakoon osallistuvilla eri lailla, sillä eri liikkeet, trustit, teollisuusalat ja eri maat eivät voi kehittyä tasasuhtaisesti kapitalismin vallitessa". ( 14 )

Eräänlainen uusi versio kautskylaisesta ”utraimperialismin” teoriasta on Michael Hardtin ja Antonio Negrin arvio, jonka mukaan "imperialismi on ohi" ja maailma on siirtynyt uuteen "imperiumin" aikakauteen. Heidän mukaansa USA toimii maailmanpoliisina "ei omista kansallisista motiiveista vaan globaalin oikeuden nimissä…ei imperialistisista vaan imperiaalisista intresseistä". ( 15 )

Hardt ja Negri korostavat yksipuolisesti kansallisvaltioiden merkityksen katoamista ja irrottavat globalisaation sen taloudellista perustaa hallitsevista ristiriidoista työn ja pääoman välillä. Julistaessaan myös uuskolonialismin ajan päättyneeksi, he sivuuttavat muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin rakennesopeuttamisohjelmat, Maailmankauppajärjestön sopimukset, kehitysmaiden velat ja erityisesti USA:n johdolla tapahtuvat sotilaalliset interventiot. Yhtälailla jäävät vaille huomiota USA:n ja imperialismin muiden keskusten väliset ristiriidat, samoin kuin imperialismin keskusten ja kehitysmaiden väliset ristiriidat.

Euroopan unioni, Kiina, Intia ja Venäjä ovat USA:n hegemonian tärkeimmät potentiaaliset uhkaajat. Ei olekaan sattuma, että Euraasian alue on USA:n globaalin strategian keskiössä. Imperiumi-teoriaan innostuneiden kannattaisikin tutustua siihen, mitä George W. Bushin hallinnon keskeinen ideologi, varapuolustusministeri Paul Wolfowitz kirjoitti: "USA:n tulee nojata valtavaan sotilaalliseen ylivoimaansa ja käyttää sitä ehkäisevästi ja yksipuolisesti… Päätavoitteemme on estää uuden kilpailijan nouseminen (Neuvostoliiton jälkeen - YH)… Se vaatii kaikin voimin torjumaan minkä tahansa vihamielisen vallan nousemisen hallitsemaan aluetta, joka voi tehdä siitä maailmanvallan. Tällaisia alueita ovat Länsi-Eurooppa, Itäinen Asia (Kiina), entisen Neuvostoliiton alue ja Lounais-Aasia (Intia)." ( 16 )

USA:n imperialismin aggressiivisuuden taustalla on sen riippuvuus muiden maiden luonnonvaroista ja nykyisestä maailmanjärjestyksestä, jonka vallitessa se on voinut ”elää yli varojensa”, kasvattaa valtavan ulkomaankaupan vajeen ja valtion velan. USA jos mikä on tämän päivän maailmassa sellainen ”koronkiskurivaltio”, jota Lenin tarkoitti kuvatessaan imperialismin loismaisuutta ja siihen yhdistyvää aggressiivisuutta. Muiden maiden riistäminen ja korkeat monopolivoitot ovat tehneet mahdolliseksi tarjota suhteellisen korkean elintason myös monille tavallisille työläisille USA:n ohella muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa. Tämä on luonut pohjaa ”kansainvälisen kilpailukyvyn” ideologian ja tietyssä mielessä myös muukalaisvihamielisten aatteiden vaikutukselle. Niiden käyttövoimaa ovat toisaalta myös arkiset kokemukset kansainvälistyneen talouden tuomasta lisääntyneestä epävarmuudesta.

Maailman uudelleenjako

USA:n pyrkimys laajentaa sotilaallista läsnäoloaan erityisesti Lähi-idässä ja Aasiassa kertoo paljon siitä, että maailman alueellista jakoa ei edelleenkään ole ”suoritettu loppuun”. USA on sotilaallisesti läsnä 140 maassa, joissa sillä on 800 sotilastukikohtaa ja 200 000 sotilasta. Sen sotilasbudjetti on lähes 400 miljardia dollaria ja lisäksi se on käyttänyt noin 250 miljardia dollaria vuodessa sotilaallisiin erityisoperaatioihin. Näihin lukuihin eivät vielä sisälly Irakin tai muiden sotien kustannukset. ( 17 )

Bushin hallinto pyrkii yhtäältä käyttämään hyväksi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahduksen tuoman voimasuhteen muutoksen. Tähän liittyy myös uusien alueiden luonnonvarojen valtaamista, kuten Irakissa ja Kaspian öljykentillä. Toisaalta USA käyttää sotilaallisia keinoja potentiaalisten kilpailijoidenkin kontrolloimiseen. Se on pitänyt huolta esimerkiksi siitä, että EU:n sotilaallisen toiminnan kehittäminen tapahtuu Naton kanssa yhteistyössä eli USA:n valvonnassa.

Pääsihteeri Javier Solanan johdolla EU:lle tehty turvallisuusstrategia osoittaa, että kilpailusta ja joistain ristiriidoista huolimatta USA:ta ja EU:ta yhdistää pyrkimys turvata nykyinen, ylikansallisten yhtiöiden valtaan ja "rikkaiden klubin" etuoikeuksiin perustuva kansainvälinen järjestelmä. Samasta kertovat esiin heitetyt ideat transatlantisesta vapaakauppa-alueesta.

Kilpailun maailman alueellisesta uudelleenjaosta ei ole siis menettänyt merkitystään. Reaalisosialismin romahdus on antanut sille jopa uutta merkitystä. Kilpailua käydään kuitenkin myös monilla muilla aloilla; esimerkiksi siitä, kuka kontrolloi maailmankaupan maksuvälineitä.

Aiemmin ei oikeastaan ollut kovin reaalista vaihtoehtoa dollarille kansainvälisen kaupan yleisenä maksuvälineenä. Euron käyttöönotto muutti tilannetta. Sen jälkeen muun muassa Irak, Iran, Syyria, Venezuela ja Pohjois-Korea sekä osin myös Kiina ja Kuuba alkoivat siirtyä dollarista euroon öljykaupassa. Näiden maiden listan yhteys Bushin julistamaan "pahan akseliin" ja "terrorismin vastaiseen sotaan" ei ole sattuma. Energiamarkkinoiden kontrollin ohella dollarin asemassa on kyse USA:n omasta taloudesta, joka on valtavan velkaantunut, ja pyrkimyksestä estää kilpailijoiden, kuten EU:n aseman vahvistuminen.

Imperialismin ekspansiivinen luonne näkyy myös siinä, että ylikansalliset yhtiöt pyrkivät muuttamaan kaupankäynnin kohteeksi uusia alueita, kuten geeniperintö, vesi, tieteellinen perustutkimus ja kulttuuri. Yhä tärkeämpi merkitys on medialla, jonka avulla oikeutetaan autoritaarinen komento ja esitetään kapitalistisen globalisaation kärjistämät sosiaaliset ongelmat ja niiden ratkaisukeinot yhä enemmän sotilaallisina.

Imperialismin vaarallisuus

Viiden taloudellisen tunnusmerkin ohella Lenin kuvasi imperialismia kuolevaksi, loismaiseksi ja mätäneväksi kapitalismiksi.

1900-luvun myöhempien vaiheiden valossa voi todeta, että kommunistinen liike aliarvioi pitkään kapitalismin kykyä löytää uusia kehityksen voimavaroja. Erityisesti tieteellistekninen kumous on avannut valtavia mahdollisuuksia tuotantovoimien, työn tuottavuuden ja ihmisten hyvinvoinnin kehitykselle. Tämä kehitys on merkinnyt samalla tuotannon yhteiskunnallisen luonteen voimistumista, joka on ristiriidassa yhä harvempiin käsiin keskittyneen tuotantovälineiden yksityisen omistuksen kanssa. Puheet globaalista hallinnasta ("global governance") puuttumatta taloudellisiin valta- ja omistussuhteisiin ovatkin vailla pohjaa, sillä kapitalismi itsessään on ristiriidassa universaalin kehityksen ja demokratian kanssa. Monopolin olemukseen sisältyy pyrkimys herruuteen, demokratian kaventaminen ja voimistuva autoritaarisuus.

Toisaalta Leninin arviot ovat entistä ajankohtaisempia, kun ajatellaan imperialismin väkivaltaisuuden korostumista, valtavasti paisuneen finanssikeinottelun loismaisuutta, uuskolonialismia, ihmiskunnan enemmistön alistamista kurjuuteen ja luonnon tuhoamista. Imperialismista on tullut kuolemanvaara koko ihmiskunnalle.

Militarismi on kasvanut valtioiden rakenteiden ohella kansainvälisiin rakenteisiin, kansainvälisiksi sotilaallisteollisiksi yhteenliittymiksi. USA ja Nato ovat ottaneet itselleen oikeuden ajaa etujaan ennakoivilla iskuilla, hyökkäyssodilla, piittaamatta YK:sta ja kansainvälisestä oikeudesta.

EU:n perustuslain eräs keskeinen tavoite on unionin muuttaminen sotilasliitoksi, Naton "eurooppalaiseksi pilariksi", jonka jäsenet sitoutuvat "yhteisen puolustuksen" kehittämiseen yhteistyössä Naton kanssa, asemenojen lisäämiseen, keskinäisiin turvatakuisiin, taistelujoukkojen muodostamiseen ja tarvittaessa ilman YK:n mandaattia tapahtuviin hyökkäystoimiin EU:n alueen ulkopuolelle. Tämä on jyrkässä ristiriidassa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa. ( 18 )

Toisin kuin esimerkiksi Suomen hallituksen Olli Rehnin johdolla teettämä Suomi maailmantaloudessa –selvitys väittää, nykyisenkaltainen globalisaatio ei ole tuonut yleistä hyvinvoinnin lisääntymistä ja köyhyyden vähentymistä. ( 19 ) Itse asiassa maailmantalous on kehittynyt 1970-luvulta alkaen jatkuvasti yhä hitaammin ja epätasaisemmin. 1990-luvulle tultaessa asukasta kohti laskettu maailmantalous kääntyi jopa lievään laskuun ja 2000-luvun alkaessa henkeä kohti laskettu maailman kansantulo oli vähän pienempi kuin 1980-luvun lopussa. Maailmassa on YK:n tilastojen mukaan 54 maata, jotka ovat nyt köyhempiä kuin 1990, ja 34 maassa elinikäennuste on heikentynyt. Talouden taantuma on yhdistynyt voimakkaaseen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Maittain laskettuna rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen ero maailmassa oli vuonna 1960 30:1 ja 1990-luvun lopussa jo noin 80:1. Rajuin eriarvoistuminen tapahtui entisen reaalisosialismin maissa, mutta tuloerot kasvoivat myös muualla niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissa. Joka viides maapallon asukas, 1,2 miljardia ihmistä, joutuu elämään alle yhdellä dollarilla päivässä ja miljardi ihmistä vailla puhdasta vettä. ( 20 )

Imperialismi synnyttää myös vastavoimat

Kapitalismin oman kehityksen kärjistämät ristiriidat asettavat kyseenalaiseksi uusliberalistiset opit historian päättymisestä ja kapitalismin voitosta. Laaja sodanvastainen liike, työläisten ja toimihenkilöiden lakkotaistelut, joukkoliikkeet työllisyyden ja julkisten palvelujen puolesta, vaatimukset kansanäänestyksen järjestämiseksi EU:n perustuslaista ja kehitysmaiden vastarinta Maailmankauppajärjestössä osoittavat, että imperialismi synnyttää myös vastavoimansa. Sodanvastaiset toimintapäivät ja sosiaalifoorumit ovat yhdistäneet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ”liikkeiden liikkeeksi”, jota New York Times luonnehti ”maailman toiseksi supervallaksi”. Kommunististen puolueiden ja muiden kapitalisminvastaisten vasemmistovoimien uudelleen kehittyvällä kansainvälisellä yhteistyöllä on ollut ja on tässä keskeinen merkitys.

Parlamentaarisen politiikan tasolta on kuitenkin puuttunut voimaa, joka olisi tuonut yhteiskunnallisten liikkeiden muutosvaatimukset myös päätöksenteon kohteeksi. Poliittisen eliitin ja yhteiskunnallisten liikkeiden välisen kuilun syvenemisestä kertoo muun muassa EU:n parlamentin vaalien historian alhaisin äänestysaktiivisuus. Britannian Tony Blairin ja Suomen Paavo Lipposen kaltaisten sosialidemokraattisten johtajien päätyminen USA:n imperialismin tukijoiksi, EU:n militarisoijiksi, julkisen sektorin yksityistäjiksi ja rikkaiden rikastumisen puolestapuhujiksi puolestaan kuvaa tähän parlamentaarisen demokratian kriisiytymiseen liittyvää sosialidemokraattisten ”kolmannen tien” oppien vararikkoa.

Puheet globalisaation hallinnasta ja hyvinvointivaltiosta jäävät tyhjiksi korulauseiksi, jos ne eivät liity kamppailuun finanssipääoman valtaa ja imperialismia vastaan. Palkkatyöntekijät, työttömät ja muut vähävaraiset eivät voi puolustaa etujaan, jos he alistuvat työnantajapiirien toiveiden mukaisesti kilpailemaan siitä, kuka tekee työt halvimmalla ja unohtavat Kommunistisen manifestin kehotuksen kaikkien maiden proletaareille liittyä yhteen. Jokaiselle ihmiselle kuuluvia demokraattisia, sivistyksellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia perusoikeuksia ei voida toteuttaa, jos ei hylätä pääoman voitontavoittelun logiikkaa. Sodille ja luonnon tuhoamiselle ei näy loppua, ellei tehdä loppua myös kaikenlaisesta riistosta ja alistamisesta. Siksi tarvitaan vahva kommunistinen puolue, jonka politiikka perustuu työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten omaan toimintaan etujensa ja oikeuksiensa puolesta, joka pyrkii tietoisesti yhdistämään työväen- ja kansalaisliikkeitä ja joka tuo yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kamppailuihin marxilaisen analyysin ja sosialismin näköalat.


Lähdeviitteet

1 Marx, Engels, 1970, s.97
2 Marx, 1974, ss.289-291
3.Lenin, 1959, s.256
4 Lenin, emt. 257
5 http://www.globalisaatio.net/ylikansalliset.html
6 Honkanen, 2003, s.62
7 Lenin, emt. 230
8 Bischof, 2003, s.36
9 Suomi maailmantaloudessa –väliraportti 2004, s.19
10 ks. Junka, 2001
11 Junkkari, Helsingin Sanomat 7.1.2003
12 Lainaus George, 2003, ss.17-18. Ks. myös Tiedonantaja 26/2004
13.Lenin, emt., s. 283
14 emt. s. 285
15 Hardt & Negri, 2000, ss. xii-xiv ja 180
16 lainaus Sorini 2004, s.28
17 Sorini, emt. s.35
18 ks. Hakanen, 2003 ja Hakanen 2004, ss. 72-80
19 Suomi maailmantaloudessa –väliraportti 2004
20 Patomäki 2004, ss.7-23 ja UNDP 2003

Lähteet

Joachim Bischoff, Moderni kapitalismi ja informaatioteknologia, em. kirjassa MarxIT, Karl Marx –seura 2003
Susan George, Maailmankauppajärjestö kuriin, Vastapaino, Tampere 2003
Yrjö Hakanen, EU:n perustuslaki hautaa liittoutumattomuuden, Tiedonantaja 3.10.2003
Yrjö Hakanen, Kahta raidetta sotilasliittoon, Yhteiskuntapoliittinen tiede- ja kulttuurilehti Ulkopolitiikka 1/2004
Michael Hardt & Antonio Negri, Empire, Harvard University Press, 2000
Pertti Honkanen, It-kapitalismi ja arvoteoria, kirjassa MarxIT, toim. Jukka Heiskanen & Jorma Mäntylä, Karl Marx –seura, Helsinki 2003
Human development report 2003, UNDP Nordic Office, Copenhagen
Teuvo Junka, Pörssi, keinotteluraha ja Tobinin vero. Kirjassa Marxismi ja 2000-luku, toim.Yrjö Hakanen, TA-Tieto Oy, Helsinki 2001
Marko Junkkari, Titaanien taistelu: Nokia vastaan Microsoft, Helsingin Sanomat 7.1.2003
Raimo Lovio, Nokia monikansallisena yrityksenä. Talous & yhteiskunta 1/2002
Karl Marx ja Friedrich Engels, Valitut teokset osa I, Kustannusliike Edistys, Moskova 1970
Karl Marx, Pääoma I, Moskova 1974
V.I.Lenin, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena, Teokset osa 22, Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1959
Osaava ja avautuva Suomi maailmantalouden murroksessa. Suomi maailmantaloudessa –selvityksen väliraportti 2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2004
Heikki Patomäki: Kapitalistisen maailmantalouden pitkä laskukausi ja tulevaisuuden kriisit ja sodat, Kosmopolis 1/2004
SKP:n edustajakokous 2004, SKP & TA-Tieto Oy 2004
Fausto Sorini, How to impede US aspiration to a new global despotism, kirjassa The International Reality under the rule of USA, s. 28, PCdoB, Sao Paulo, 2004
http://www.vnk.fi/suomimaailmantaloudessa
USA:n kansallinen turvallisuusstrategia ks. http://www.whitehouse.gov/nsc/nssall.html
World Commision on the Social Dimension of Globalization: A Fair Globalization: Creating opportunities for all, Geneva 2004
http://www.globalisaatio.net/ylikansalliset.html

(0kb)





Neuvostoliiton hajoamisen opetukset ja sosialismin näköalat tänään
Yrjö Hakanen: Neuvostoliiton hajoamisen opetukset ja sosialismin näköalat tänään. Julkaistu kirjassa Marxismi ja 2000-kuku, toim. Yrjö Hakanen, TA-Tieto Oy, 2001.

hakanenMarx2000.pdf (153kb)

Sonnimies kirjoitti:

voit sen puoleen nukkua ihan rauhassa ja katsella unia. Tässä vielä mieluisaa iltalukemista sinunmieleisillesi.







Yrjö Hakanen:
Millaiseen sosialismiin ja miten?
(Kirjasta Imperialismi ja sosialismi tänään, 2004)
Kymmenen vuotta sitten porvarillisissa piireissä vallitsi euforia, julistettiin kapitalismin voittoa ja sosialismin jäämistä vain historian sivuille. Aineksia siihen antoi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahdus, mutta myös kapitalismin nopea kehitys. Nyt euforia on vaihtunut pessimismiin ja kriisimielialoihin.

Yhä harvempi uskoo kapitalismin tuovan helpotusta suuriin ongelmiin - kuten työttömyyteen, köyhyyteen, ympäristön tuhoutumiseen, sodanvaaraan ja vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen - tai edes omaan arkeen. Miljardin ihmisen jokapäiväinen nälänhätä ja ilmastomuutos kertovat siitä, että tarvitaan radikaaleja muutoksia ja että niillä on kiire.

Nykytilanteen paradokseja on se, että samaan aikaan kun kapitalismin puitteiden yli menevien uudistusten tarve kasvaa, on niiden toteuttaminen käynyt vaikeammaksi. Tähän on monia syitä.

Finanssipääoman voimistuminen

Eräs keskeinen tekijä on finanssipääoman kansainvälisen mahdin kasvu. Vaikka valtiot ja alueet kilpailevat siitä, mihin pääomat sijoittuvat, on finanssipääoma entistä kansainvälisempää ja entistä vähemmän sidoksissa vain johonkin maantieteelliseen tai tuotannolliseen alueeseen. Sen spekulatiivinen luonne on korostunut; rahapääoma kiertää ympäri maailmaa hunajapaikkoja hakien.

”Terrorismin vastainen sota” ja kiihtyvä asevarustelu kuvastavat imperialismin taantumuksellisimpien piirien pyrkimyksiä varmistaa asevoimalla kansojen alistaminen finanssipääoman maailmanherruuteen. Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahdus ja siihen liittynyt kansainvälisen voimasuhteen muutos avasivat tietä näille pyrkimyksille.

Uusliberalistinen politiikka palvelee kansainvälisen suurpääoman etuja poistamalla pääomaliikkeiden esteitä, heikentämällä työntekijöiden sopimusturvaa, leikkaamalla sosiaaliturvaa, yksityistämällä julkista sektoria ja kaventamalla kansalaisten vaaleilla valitsemien elinten osuutta päätöksenteossa.

Euroopan unioni on esimerkki siitä, miten suurpääoman ja valtion voimat kietoutuvat yhteen uudella, ylikansallisella tasolla. EU:n perustuslailla ollaan määrittelemässä myös kansalaisten perusoikeudet ja yhteiskunnalliset valtasuhteet uudelleen tavalla, joka merkitsee askelta taaksepäin demokraattisten oikeuksien kehityksen historiassa.

Taistelu demokratian puolesta

Kaikki tämä korostaa demokratian puolesta käytävän kamppailun keskeisyyttä sosialismiin tähtäävässä strategiassa. 2000-luvun alun vasemmiston haasteena on elvyttää Karl Marxin visio sosialismista demokratian täydellistymisenä.

Kun ihmisten enemmistön edut ja uudistusvaatimukset törmäävät entistä suurempaan ja kansainvälisempään pääoman mahtiin, on muutosliikkeen oltava mahdollisimman laaja. Tällainen liike rakentuu ihmisten toiminnasta omien tavoitteidensa ja oman vaikutusvaltansa puolesta. Suomen vasemmiston paradokseja on se, että samaan aikaan kun omia etujaan puolustavat ihmiset ja uusliberalismin vastaiset liikkeet asettavat yhä useammin kapitalismin puitteiden yli meneviä tavoitteita, ovat SDP:n ja Vasemmistoliiton johtajat luopuneet kapitalisminvastaisista tavoitteista ja siirtyneet tukemaan yksityistämisen politiikkaa, jopa EU:n militarisoimista ja kytkemistä Natoon.

Esimerkiksi irtisanomisia vastustavien ja palkankorotuksia vaativien työntekijöiden kamppailuissa asetetaan kyseenalaiseksi pääoman voitontavoittelun logiikan. Vaatimus demokratian ulottamisesta sinne, missä nyt määrää raha, suuntautuu nykyisen demokratian rajoitusten ylittämiseen ja omistuksen antaman etuoikeutetun aseman kumoamiseen. Ekologisen rakennemuutoksen toteuttaminen edellyttää kapitalismin korostaman yksipuolisen määrällisen kasvuajattelun hylkäämistä ja toisenlaista taloudellisen kehityksen mallia. Vaatimus kansanäänestyksen järjestämiseksi EU:n perustuslaista avaisi mahdollisuuden irtaantua EU:sta ja ottaa käyttöön keinoja, joilla voidaan rajoittaa ylikansallisen pääoman valtaa. USA:n sotapolitiikan vastustaminen ja Suomen liittoutumattomuuden puolustaminen puolestaan on samalla kamppailua Suomen pitämiseksi erossa imperialismin militaristisista rakenteista.

Tällaiset demokraattiset uudistusvaatimukset eivät ole meille kommunisteille vain taktisia välikappaleita, joilla pyrimme paljastamaan kapitalismin tai joita käytämme siksi, että pelkkä sosialistinen propaganda ei riitä kasvattamaan tarpeeksi laajaa liikettä. Ne rakentavat siltaa nykyisestä kohti sosialismia ja niiden loppuun asti toteuttaminen on sosialismin keskeistä sisältöä.

Demokratia ja sosialismi

Oikeisto on aina pyrkinyt esittämään sosialismin vastakohtana demokratialle ja vapaudelle. Sosialismin nimissä erityisesti Stalinin ja Maon kaudella tehdyt rikokset ovat antaneet vettä myllyyn tälle propagandalle. Toisin kuin uusliberalismin ideologit väittävät, heidän puolustamansa markkinoiden - illusorinen - vapaus ei kuitenkaan tuota demokratiaa vaan pääoman harvainvallan. Omalla tavallaan työväenliikkeen ja demokratian yhteydestä kertoo sekin, että sosialismin tappiot ovat johtaneet myös demokratian kriisiin. ( 1 )

Sosialismi on ensimmäinen yhteiskuntamuoto, jossa ihmiset pyrkivät tietoisesti rakentamaan demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan, joka ei perustu taloudelliseen pakkoon. Toisin kuin porvarillisessa vallankumouksessa, joka rakentui jo feodalismin oloissa kasvaneiden taloudellisten suhteiden pohjalle ja jonka julistamien oikeuksien perustana oli taloudellisen vallan keskittyminen tuotantovälineet omistavan vähemmistön käsiin, sosialistisessa vallankumouksessa joudutaan luomaan paitsi uusi poliittinen järjestelmä myös uudenlaiset taloudelliset ja sosiaaliset suhteet. Näiden suhteiden luominen edellyttää poliittisen vallan valtaamista ja uudentyyppistä demokratiaa, joka on vapaa porvarillisen demokratian rajoittuneisuudesta. Se ei onnistu, jos sosialistinen vallankumous tarkoittaa vain asettumista taloksi entisten vallanpitäjien paikalle. Vielä vähemmän vallankumous on kaappaus, jonka toteuttamisessa demokratia on vain väline, joka voidaan heittää pois kun valta on saatu.

Riistosta ja alistamisesta vapaan yhteiskunnan rakentaminen edellyttää vapaiden ja tietoisten työntekijöiden yhteistoimintaa, tuotantovoimien suunnitelmallista kehittämistä ja korkeaa työn tuottavuuden tasoa. Se edellyttää laajaa demokratiaa, työväen itsehallintoa, aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisten kaikinpuolista henkistä ja moraalista kehitystä. Vaikka sosialismi poistaa yhteiskuntaluokkien taloudelliseen asemaan perustuvat sovittamattomat ristiriidat, on sosialismissa kyse ilmeisen pitkästä siirtymävaiheesta, jossa eri väestöryhmien aseman, yhteiskunnan eri osien ja kansainvälisen kehityksen epätasaisuuteen liittyy muunlaisia ristiriitoja. Niiden havaitseminen, sovittaminen ja ratkaiseminen edellyttää laajaa demokratiaa, itsehallintoa ja jokaisen kansalaisen demokraattisten oikeuksien turvaamista. Tämä merkitsee myös sellaisen demokratian ja oikeusjärjestyksen kehittämistä, joka sulkee pois stalinismin kaltaiset ja muut rikokset ihmisoikeuksia ja sosialismin periaatteita vastaan.

Edustuksellinen demokratiakin saa sosialismissa lisää merkitystä, kun se ulottuu myös talouden alalle ja kun sen rinnalla kehitetään muita osallistumisen, itsehallinnon ja suoran demokratian muotoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vasemmistovoimien aloitteesta Porto Alegressa, Brasiliassa ja Keralassa, Intiassa kehitellyt osallistuvan budjetoinnin ja suunnittelun muodot, joilla voitaisiin kehittää myös Suomen kunnallista itsehallintoa demokraattisemmaksi. Kansalaisten tulee myös voida ohjata edustajiaan vaalien välillä muun muassa kansanäänestyksillä, kansalaisaloitteilla ja tarvittaessa vaihtamalla edustajiaan.

Kysymys tuotantovälineiden omistuksesta

Talouden kehitys riippuu nykyään yhä enemmän muusta kuin vain välittömästä työstä ja siihen käytetystä ajasta. Yhä tärkeämpi merkitys on työntekijöiden osaamisella ja yhteistyöllä, tiedon ja informaation hallinnalla, energian ja luonnonvarojen säästämisellä, uuden teknologian hyödyntämisellä ja yhteiskunnan palvelujen tasolla. Tuotannon yhteiskunnallinen luonne voimistuu. Se on entistä enemmän ristiriidassa tuotantovälineiden yksityisen omistuksen ja siihen perustuvan lisäarvon anastamisen kanssa.

Jos sosialismi typistetään SDP:n ja Vasemmistoliiton ohjelmien tavoin vain arvomaailmaksi, päädytään logiikkaan, jossa sopeudutaan kapitalismin rakenteelliseen eriarvoisuuteen. Kapitalismissa vallitsevat tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen perustuvat tavara- ja rahasuhteet muovaavat ja määräävät viime kädessä myös muiden yhteiskunnan sektoreiden toimintaedellytyksiä. Vaihtoehtoiset taloudet ja yhteisöt jäävät marginaaliin tai joutuvat tahtomattaankin uusintamaan kapitalismissa vallitsevia jakoja ja ristiriitoja, jos ei puututa talouden ”kovan” sektorin valta- ja omistussuhteisiin. Tähän ovat törmänneet niin osuustoimintaliike kuin erilaiset vihreät yritykset luoda vaihtoehtoisen talouden saarekkeita kapitalismin sisälle. Sama ongelma liittyy myös Jeremy Rifkinin ideoihin ns. kolmannesta sektorista talouden kovan ytimen realiteeteista vapaana kansalaisyhteiskunnan toimintana.

Suhtautuminen tuotantovälineiden omistukseen on jokaisen kapitalisminvastaisen liikkeen peruskysymys. Pariisin kommuunin ajoista alkaen porvarillinen propaganda on pyrkinyt esittämään sosialismin kaiken henkilökohtaisen omistuksen lopettamisena ja valtiollistamisena. Kuitenkin Marx vastasi jo Pariisin kommuunin kokemuksia arvioidessaan syytöksiin ”omistuksen poistamisesta” toteamalla, että ”kommuuni tahtoi poistaa kaiken luokkaomistuksen, joka muuttaa monien työn harvojen rikkaudeksi… Se tahtoi tehdä henkilökohtaisen omaisuuden todellisuudeksi muuttamalla tuotantovälineet, maan ja pääoman, jotka nyt ovat ennen muuta työn orjuuttamisen ja riistämisen välikappaleita, pelkästään vapaan ja assosioituneen työn aseiksi”. ( 2 ) Hän kehitteli samaa ajatusta Pääomassa kirjoittaessaan ”pakkoluovuttajien pakkoluovuttamisesta” seuraavasti: ”Se ei palauta yksityisomaisuutta, mutta kylläkin yksilöllisen omaisuuden kapitalistisen ajan saavutusten perusteella: yhteistoiminnan ja maan sekä itse työn tuottamien tuotantovälineiden yhteisomistuksen perusteella”. ( 3 ) Myös Kommunistisen puolueen manifestissa Marx ja Engels totesivat, että sosialismi ”ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa vierasta työtä tuon omistuksen avulla”. ( 4 ) Sekä Marx että Lenin vertasivat sosialismissa vallitsevia taloudellisia suhteita osuuskuntiin, vapaiden tuottajien yhteenliittymiin.

Omistuskysymystä ei ratkaista kertaheitolla. Tähänastisten kokemusten valossa näyttää selvältä, että sosialismin kaudella on pitkään monia omistusmuotoja. Tätä ajattelutapaa on SKP edustanut jo puolueen varhaisista vaiheista lähtien kannattaessaan työtätekevien talonpoikien ja pienyrittäjien oikeutta omistaa tuotantovälineensä myös vallankumouksen jälkeisessä siirtymävaiheessa. Yhteiskunnallisella omistuksella tulee olla kuitenkin ratkaiseva osuus kansantaloudessa, jotta kehitystä voidaan ohjata demokraattisesti ja suunnitelmallisesti. Myös yhteiskunnallisella omistuksella on erilaisia muotoja; se voi olla valtiollista, kunnallista ja osuustoiminnallista tai muuta työväen itsehallinnollisten yhteisöjen yhteistä omistusta. Jotta yhteiskunnallisen omistuksen keskeinen osuus ei luo sosiaalista perustaa valtiollisbyrokraattiselle hallinnolle, kuten kävi muun muassa Neuvostoliitossa, tullaan taas kysymykseen uudentyyppisestä demokratiasta, joka rakentuu alhaalta ylöspäin ja perustuu laajaan työväen itsehallintoon, aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan ja jokaisen yksilön perusoikeuksien kunnioittamiseen.

Uusi taloudellisen kehityksen malli

Sosialismi on siirtymävaihe tiellä kohti luokatonta ja itsehallinnollista yhteiskuntaa, kommunismia, jossa toteutuu periaate ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan” ja jossa Kommunistisen manifestin sanoin ”jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys”. Sosialismissa markkinat eivät enää alista politiikkaa, mutta markkinoita tarvitaan tämän siirtymävaiheen aikana ilmeisesti varsin pitkään talouden ohjaamisen ja suunnittelun välineenä. Historiasta löytyy esimerkkejä yrityksistä sivuuttaa jo sosialismin rakentamisen alkuvaiheissa markkinat ja niillä muodostuvat tavara- ja rahasuhteet keskitetyllä komentohallinnolla, väkivaltaisilla pakkokollektivisoinneilla ja voluntaristisilla ”suurilla harppauksilla”. Sitä ovat yrittäneet niin Stalin kuin Mao, ja tuhoisin seurauksin. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, mitä Marx kirjoitti Pääoman kolmannessa osassa: ”Kapitalistisen tuotantotavan kumoamisen jälkeen, mutta yhteiskunnallisen tuotannon säilyessä, arvon määritys pysyy hallitsevana siinä merkityksessä, että työajan määrääminen ja yhteiskunnallisen työn jakaminen eri tuotantoryhmien kesken ja vihdoin tätä koskeva kirjanpito tulee olennaisemmaksi kuin koskaan”. (5)

Intialainen marxilainen tutkija Prabhat Patnaik korostaa, että kapitalistisen globalisaation vaihtoehdot ovat vailla onnistumisen mahdollisuuksia jos ne eivät luo uutta talouden kehityksen mallia sekä tuotannossa ja tuotteissa että ihmisten elämäntavoissa. ( 6 ) Sosialismi ei tarjoa näköaloja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle kehitykselle jos se ottaa annettuna kapitalismin luomat tuotantovoimat ja kilpailee kapitalismin kanssa vain niiden määrällisessä kehittämisessä.

Tässä on kyse paitsi työn tulosten jakamisesta oikeudenmukaisesti myös siitä, että tuotannon kehitystä ohjaavat ihmisten tarpeet eikä voitontavoittelu. Yhteiskunnallisen rikkauden mitaksi tulee rahan ja tavaroiden paljouden sijasta vähitellen yhä enemmän se aika, jonka ihminen voi käyttää itsensä toteuttamiseen, kykyjensä kaikinpuoliseen kehittämiseen ja toimintaan koko yhteisön hyväksi. Samalla on kyse talouden toimintatapojen ja rakenteiden sopeuttamisesta ihmisen ja luonnon kestäviin puitteisiin. Tällainen talous perustuu luonnon tuottokyvyn kannalta kestävään mittakaavaan, pääsääntöisesti uusiutuviin energialähteisiin sekä systemaattiseen kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön.

Radikaalien yhteiskunnallisten uudistusten toteuttaminen ei ole mahdollista ellei luoda keinoja, joilla voidaan paikallisesti, kansallisesti ja alueellisesti kontrolloida ja ohjata luonnonvarojen käyttöä, pääomaliikkeitä, ulkomaankauppaa ja teknologiaa. Tämä korostaa yhtäältä demokraattisten uudistusten puolesta omassa maassamme käytävän kamppailun luonnetta imperialisminvastaisena taisteluna ja toisaalta tarvetta demokratisoida kansainvälistä järjestelmää niin, että se antaa tilaa eri maiden ja alueiden itsenäiselle kehitykselle. Tähän liittyy myös aseidenriisunnan edistäminen ja militarististen rakenteiden purkaminen askel askeleelta yhä pidemmälle, jotta kansojen vapauspyrkimyksiä ei voida tukahduttaa asevoimalla.

Uusi punavihreä SKDL?

Nykyisen kehityksen suunnan muuttamisen mahdollisuudet kasvavat sotaa, uusliberalismia ja kapitalismia vastaan nousseissa joukkoliikkeissä. Niissä kehittyvät uudet aloitteet, uusi poliittisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuuri, uudet yhteistyön ja kansanvallan mahdollisuudet. Uudenlaisten voimasuhteiden luomiseksi ja vaihtoehtojen toteuttamisen näköalojen avaamiseksi on yhdistettävä kamppailu työttömyyttä ja työehtojen heikentämistä, valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämistä, sosiaaliturvan heikentämistä, ympäristön tuhoamista ja demokratian kaventamista vastaan kamppailuun saman uusliberalistisen politiikan kääntöpuolta, USA:n sotapolitiikka, EU:ta ja Natoa vastaan - ja sama toisinpäin. Suomen liittoutumattomuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteiden hylkäämisen sijasta on syytä käyttää niitä hyväksi vaihtoehtojen kehittämiseksi USA:n hallitsemalle yksinapaiselle maailmanjärjestykselle. Tällaisia vaihtoehtoja voi tarjota sellainen yleiseurooppalainen yhteistyö, joka ei pyri alistamaan Itä-Eurooppaa EU:n puolisiirtomaaksi ja joka rakentaa uudentyyppisiä yhteistyökuvioita niin talouden alalla kuin kansainvälisissä järjestöissä Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan, Brasilian, yleensäkin kehitysmaiden ja myös ay- ja kansalaisliikkeiden kanssa.

Maailman, Euroopan ja Suomen sosiaalifoorumit kertovat siitä, että tähän kamppailuun on tullut mukaan entistä laajempi joukko toimijoita. ( 7 ) Asemansa, ammatillisen järjestäytyneisyytensä ja taistelukokemuksensa takia työväenluokasta riippuu ratkaisevalla tavalla se, miten tämä voima kehittyy. Samalla on haasteena uusliberalismin vastaisten liikkeiden suuntaaminen myös poliittiseksi voimaksi ja poliittisen vaikuttamisen väylien avaamiseksi näiden liikkeiden vaatimuksille. Kokemus osoittaa, että tässä tarvitaan vahva kommunistinen puolue ja kansainvälinen kommunistinen liike. (8)

Vain entistä vahvempi paine vasemmalta voi pysäyttää SDP:n ja Vasemmistoliiton oikeistolaistumisen ja tehdä työväenliikkeestä uudelleen radikaalin yhteiskuntaa uudistavan voiman. Siten voimme luoda edellytyksiä myös nyt hajanaisten punavihreiden voimien kokoamiselle poliittiseen yhteistyöhön, tulevaisuudessa ehkä uudenlaisen punavihreän SKDL:n muodostamiselle.


Lähdeviitteet:
1. Ahmad, 2004, s.31-43
2. Marx, 1978, s.474
3. Marx 1974, s. 682
4. Marx, Engels, 1970, s.107
5. Marx 1976, s.836. Marxilaisen taloustieteen kohtaloista Stalinin kaudella ks. Honkanen, 1996, ss.9-12
6. Patnaik, 2003, ss. 291-293
7. http://www.forumsocialmundial.org.br/, http://www.fse-esf.org/, http://www.prodemokratia.net/
8. SKP:n sosialismikäsityksestä ks. SKP 2004, ss.36-45 ja http://www.skp.fi


Lähteet

Aijaz Ahmad, A Reflection on our Times, Prajasakti Book House, Hyderabad, 2004
Yrjö Hakanen, Toisenlaista globalisaatiota alhaalta päin, Tiedonantaja 30.1.2004
Pertti Honkanen, Ortodoksian tuolla puolen. Marx ja taloustieteen vaihtoehdot, DSL 1996
Domenico Losurdo, History of the Communist Movement: Failure, Betrayal, or Learning Process? Nature, Society and Tought 1/2003
Karl Marx, Kansalaissota Ranskassa. Marx & Engels Valitut teokset, osa 3, Edistys, Moskova 1978
Marx, Pääoma 1. osa, Kustannusliike Edistys, Moskova 1974
Karl Marx & Friedrich Engels, Kommunistisen puolueen manifesti. Marx ja Engels, Valitut teokset 1, Kustannusliike Edistys, Moskova 1970
Marx Pääoma 3. osa, Kustannusliike Edistys, Moskova 1976
Prabhat Patnaik, The Rettreat to Unfreedom, Tulika Books, New Delhi 2003
SKP:n edustajakokous 2004, SKP ja TA-Tieto Oy, Helsinki 2004
SKP:n ohjelma, http://www.skp.fi/ohjelmat
Sosiaalifoorumien kotisivuja http://www.forumsocialmundial.org.br/, http://www.fse-esf.org/, http://www.prodemokratia.net/

(0kb)





Yrjö Hakanen:
Nykyinen globalisaatio ja Leninin imperialismiteoria
(Kirjasta Imperialismi ja sosialismi tänään)
Karl Marx ja Friedrich Engels ennakoivat Kommunistisen puolueen manifestissa, että kapitalismi synnyttää maailmanmarkkinat, joita käyttäen porvaristo muuttaa tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi, pakottaa kaikki kansakunnat omaksumaan porvarillisen tuotantotavan. ”Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden alituinen järkkyminen, ainainen epävarmuus ja liikunta erottavat porvariston aikakauden kaikista muista.” (1)

Markkinat ovat olleet pääoman synnyn edellytys. Tavarankierto yhteisöjen välillä oli tavara- ja pääomasuhteen leviämisen historiallinen perusta. Tavara- ja pääomasuhteiden epätasainen kehitys johti eriarvoiseen kansainväliseen työnjakoon. Vasta kapitalistinen suurteollisuus synnytti kuitenkin varsinaiset maailmanmarkkinat. Ne puolestaan vauhdittivat kaupan, teollisuuden, liikenteen ja kommunikaation laajenemista. Pääomalle ominainen pyrkimys mahdollisimman suuriin voittoihin on ollut tämän kehityksen liikkeelle paneva voima.

Pääomassa Marx selvitti lainalaisuudet, joiden tuloksena kapitalistisilla markkinoilla kaikki saa tavaramuodon, muodostuu pääoman ja palkkatyön ristiriita, pääomat keskittyvät ja liikakasautuminen johtaa kriiseihin. Marxin mukaan ”kapitalistisen tuotannon sisäiset lait ilmenevät pääomien ulkoisessa liikkeessä, vaikuttavat kilpailun pakkolakeina ja sen vuoksi esiintyvät yksityisten kapitalistien tietoisuudessa liikkeellepanevina vaikuttimina”. (2)

Pääomien keskittyminen ja yhteenkokoontuminen synnyttivät monopolin mahdollisuuden. Samalla monopolit ovat yritys vastata voiton suhdeluvun alenemisen tendenssiin, joka liittyy kapitalistien pyrkimykseen kasvattaa voittoja sijoittamalla työntekijöiden sijasta koneisiin ja laitteisiin, mikä vähentää lisäarvoa luovan elävän työn osuutta tuotannossa. Monopoli ei lakkauta kilpailua, mutta rajoittaa ja korvaa sitä monopolistisella kilpailulla. Se muuttaa voiton jakautumista ja pääomien vienti saa yhä suuremman merkityksen. Samalla monopolisoituminen syventää kapitalismin ristiriitoja, mm. suhteellista liikakasautumista, ja vaikeuttaa kriisien ratkaisua.

Imperialismin tunnusmerkit

"Jos olisi annettava mahdollisimman lyhyt määritelmä imperialismista, niin pitäisi sanoa, että imperialismi on kapitalismin monopolistinen vaihe", kirjoitti Lenin Imperialismi-teoksessaan. (3) Tämä arvio poikkesi yleisistä näkemyksistä, joissa imperialismi määriteltiin vain alueelliseen laajenemiseen tähtääväksi politiikaksi, eikä kapitalismin kehityksen uudeksi vaiheeksi.
Lenin esitti imperialismin taloudesta viisi keskeistä tunnusmerkkiä (4):
1) tuotannon ja pääomien keskittyminen, joka on saavuttanut niin korkean kehitysasteen, että se on luonut monopolit, joilla on ratkaiseva osa taloudellisessa elämässä;
2) pankkipääoman sulautuminen yhteen teollisuuspääoman kanssa ja finanssiharvainvallan muodostuminen tämän finanssipääoman pohjalta;
3) pääoman vienti, erotukseksi tavarain viennistä, saa erikoisen tärkeän merkityksen;
4) muodostuu kapitalistien kansainvälisiä monopoliliittoja, jotka jakavat maailman, ja
5) maapallon alueellinen jako suurimpien kapitalistivaltojen kesken on suoritettu loppuun.
Pätevätkö nämä tunnusmerkit nykyisessä globaalissa kapitalismissa? Mitä on muuttunut?

Monopolien ratkaiseva rooli

Ensinnäkin tuotannon ja pääomien keskittyminen, monopolit ja niiden ratkaiseva rooli taloudessa.

Sen jälkeen kun Leninin kirjoitti teoksensa, on kehitys johtanut entistä suurempiin monopoleihin. Ne organisoivat toimintansa globaalissa mittakaavassa. Ylikansalliset yhtiöt hallitsevat yli 60 % maailmankaupasta. Useilla aloilla 5-6 yhtiötä hallitsee suurinta osa markkinoista. Microsoft hallitsee yksinään ylivoimaisesti suurinta osa tietokoneiden käyttöjärjestelmien markkinoista. Kolmenkymmenen suurimman yhtiön osuus maailman osakemarkkinoista on yli 70 %. Kahdensadan suurimman yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on suurempi kuin maailman maiden vuotuinen bruttokansantuote kymmentä rikkainta maata lukuun ottamatta.(5)

Suomessa yksistään Nokian osuus Helsingin pörssivaihdosta oli vuonna 2002 peräti 71 %. Nokian osakkeista yli 90 % oli ulkomaisessa omistuksessa. Suomen viennistä Nokian osuus oli lähes 30 % ja maailman kännykkämarkkinoista 38 %. Nokian nettotulos vuodelta 2003 - 3,6 miljardia euroa - ja sijoitetun pääoman tuotto - 35 % - kuvaavat sen kykyä tehdä monopolivoittoja. Työn tuottavuus kasvoi 1990-2001 Nokian Suomessa hallitsemalla sähköteknisen teollisuuden alalla 309 %, kun koko teollisuudessa työn tuottavuuden nousu oli 87 %. (6) Tämä on antanut Nokian omistajille mahdollisuuden lisävoittoihin. Myös Leninin huomautus siitä, miten monopolit laajentavat valtaansa tutkimuksen alalla, pätee Nokiaan.
Nokian osuuden supistumien kännykkämarkkinoista vuoden 2004 alkupuoliskolla 31 %:iin kertoo monopolien välisestä kilpailusta, jossa muut ovat mm. hyödyntäneet Nokian yksipuolisen suuntautumisen tuotekehittelyssä kalliisiin älypuhelimiin.

Postipankin, Soneran ja Valmetin kohtalo puolestaan ovat esimerkkejä siitä, miten valtion yhtiöiden yksityistäminen on edelleen voimistanut pääomien keskittymistä ja yhteenkokoontumista.

Finanssipääoman valta

Toiseksi pankki- ja teollisuuspääoman yhteenkietoutuminen finanssipääomaksi ja sen pohjalta muodostunut finanssiharvainvalta.

Lenin totesi, että ”kapitalismille on yleensä ominaista pääoman omistuksen erkaantuminen sen tuotantoon sijoittamisesta, rahapääoman erottuminen teollisesta eli tuotantopääomasta, yksinomaan rahapääoman tuloista elävän koronnauttijan erottuminen liikeyrittäjästä ja kaikista pääoman käyttämiseen välittömästi osallistuvista henkilöistä…Finanssipääoman vallitseva asema pääoman kaikkiin muihin olomuotoihin nähden merkitsee koroillaeläjän ja finanssioligarkian hallitsevaa asemaa, muutamien finanssi-'mahtisten' valtioiden erottumista kaikista muista". ( 7 )

Spekulatiivisen rahapääoman paisuminen on saanut nykyään valtavat mittasuhteet. Siinä missä sata vuotta sitten oli vielä kyse teollisuus- ja pankkipääoman yhteenkietoutumisesta, alistaa rahapääoma nyt yhä laajemmin teollista pääomaa ja koko yhteiskuntaa. Se on tausta myös julkisten palvelujen laajenevalle yksityistämiselle.

Informaatioteknologian alan pörssikuplan puhkeaminen vuoden 2000 tienoilla osoitti, miten pörssiosakkeiden ”omistaja-arvot” voivat haihtua suurelta osin ilmaan, elleivät ne perustu todelliseen tuottavan työn luomaan arvonlisäykseen. Rahamarkkinoilla ei synny varsinaisesti arvoja vaan kierrätetään ja jaetaan uudelleen työllä luotuja arvoja.

Finanssipääoman valta esitetään usein kasvottomaksi. Tämä heijastaa eräitä omistus- ja valtasuhteissa tapahtuneita muutoksia. Kun osakkeista oli vielä 1970-luvulla suurin osa yksityisten henkilöiden omistuksessa, on suurin osa pörssiosakkeista nykyisin sijoitusrahastojen ja muiden institutionaalisten omistajien hallinnassa. Esimerkiksi USA:ssa yksityisillä omistajilla oli vielä 1960-luvulla 84 % yhtiöiden osakkeista, mutta 1990-luvun lopulla institutionaalisilla sijoittajilla oli osakkeista yli 60 %. ( 8 ) Suursijoittajat siirtelevät osakkeita jatkuvasti paikasta toiseen yhä suurempia pikavoittoja hakien. Tämä on tehnyt myös yhtiöiden toimintastrategiat entistä lyhytjänteisemmiksi ja johtanut irtisanomisiin myös monissa voittoa tuottavissa yhtiöissä.

Finanssipääomalla on kuitenkin edelleen kasvot. Ne ovat usein vain entistä kauempana työntekijöistä. Yhdysvaltalaisen talouslehden Fortunen jo joitain aikoja sitten esittämän yhteenvedon mukaan kansainvälisen finanssipääoman ytimen muodostaa noin 60 yhtiötä, joissa hallitseva asema on enintään tuhannella henkilöllä. Tämä piiri johtaa sijoitusyhtiöitä, jotka kontrolloivat suurinta osa pitkän aikavälin sijoituksista maailmassa.

Kansainvälinen finanssiharvainvalta pyrkii laillistamaan oman valtansa syrjäyttämällä parlamentaarisen demokratian, markkinoiden yhteiskunnallisen sääntelyn ja YK-järjestelmän, jotka kehittyivät 1900-luvulla paljolti työväenliikkeen ja imperialisminvastaisen taistelun tuloksena. Samalla on käynnissä monopolien ja valtioiden voimien yhteenkietoutuminen uudella, ylikansallisella tasolla. Tästä on ajankohtaisena esimerkkinä Euroopan unioni, jonka johtajat pyrkivät ”perustuslaillistamaan” markkinoiden vapauteen perustuvan uusliberalistisen mallin, laajentamaan EU:n kauppapoliittista toimivaltaa julkisiin palveluihin, siirtämään lainsäädäntövallan yhä laajemmin unionin ylikansallisille elimille sekä vahvistamaan unionin sotilaallista toimintakykyä ja poliisivaltuuksia. EU:n kehitys kuvaa myös sitä, miten samalla kun nykyinen globalisaatio heikentää kansallisvaltioiden roolia eräillä alueilla - kuten niiden mahdollisuuksia puuttua talouteen työllisyyden ja sosiaaliturvan hyväksi - se edellyttää kansallisvaltioiden ja niiden hallitusten panosta mm. pääomaliikkeiden esteiden purkamisessa, työnantajien vaatimusten mukaisen työmarkkinajoustavuuden lisäämisessä, julkisten palvelujen kaupallistamisessa, asevarustelun rahoittamisessa ja ”yhteiskuntarauhan” takaamisessa.

Pääomien vienti

Kolmanneksi pääomien vienti, erotukseksi tavarain viennistä, on todellakin saanut erityisen tärkeän merkityksen.

Tämä piirre on voimistunut erityisesti 80-luvun lopulta alkaen. Sadan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna uutta on se, että suurin osa suorista ulkomaisista investoinneista tehdään kehittyneisiin teollisuusmaihin eikä kehitysmaihin.

Suomesta pääomien vienti on kasvanut parissakymmenessä vuodessa monikymmenkertaiseksi. Vuonna 2000 se oli noin 25 miljardia euroa. Suomessa pääkonttoriaan pitävien teollisuusyhtiöiden työntekijöistä on jo kolmasosa ulkomailla. ( 9 )

Varsinaista pääomien vientiä enemmän on kasvanut keinottelu valuuttamarkkinoilla. Koko maailman valuuttakaupasta enää noin 5 % liittyy suoraan tavaroiden ja palvelujen vaihtoon. Valtavasti paisuneesta valuuttakeinottelusta tullut tekijä, joka horjuttaa aika ajoin kokonaisia kansantalouksia isoissakin maissa. Samalla kun uusliberalistinen politiikka on vapauttanut pääomaliikkeet, se on heikentänyt kansallisvaltioiden mahdollisuuksia ohjata taloutta niin teollisuusmaissa kuin kehitysmaissa. ( 10 )

Kansainväliset monopoliliitot

Neljänneksi kapitalistien kansainväliset monopoliliitot jakavat tänäänkin maailmamarkkinat.

Esimerkiksi Nokia toki kilpailee markkinoista muiden monopolien kanssa, mutta samalla se on mukana sopimuksissa kilpailun pelisäännöistä ja markkinoista. Nokia ja muut johtavat kännykänvalmistajat ovat esimerkiksi muodostaneet Symbian-yhteenliittymän, jonka puitteissa ne muokkaavat yhdessä käyttöjärjestelmiä. Nokia on tehnyt lisensointisopimukset mm. Samsungin, Siemensin ja Panasonicin kanssa. (11 ) Keväällä 2004 paljastunut puunjalostusteollisuuden kartelli puolestaan kertoo siitä, miten suuryhtiöt käyttävät hyväksi asemaansa ja pyrkivät varmistamaan monopolivoitot laeista piittaamatta.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on jäsenenä Euroopan teollisuusjohtajien pyöreässä pöydässä (ERT), joka lobbaa mm. EU:n ja Maailmankauppajärjestön sopimuksia. Yksistään Kiinan, Intian, Brasilian, Meksikon ja Venäjän tiiviimpi integroiminen globaaliin kapitalistiseen talouteen avaa tien 2,5 miljardin ihmisen markkinoille. Kehitysmaihin liittyy myös mahdollisuus laajentaa työvoimareservejä, joiden avulla kapitalistit voivat painaa alas palkkoja ja heikentää muita työehtoja myös muissa maissa.

Monopolit eivät kuitenkaan enää jaa vain maantieteellisiä alueita vaan organisoivat koko toimintansa maailmanlaajuisesti. Kuvaavaa on, että suurin osa tavaroiden ja palvelujen maailmankaupasta on ylikansallisten yhtiöiden sisällä ja niiden alihankkijoidensa kanssa käymää kauppaa.

EU:n kauppapoliittisen toimivallan laajentaminen unionin perustuslailla myös julkisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joista voidaan päättää määräenemmistöllä, on esimerkki siitä, miten julkisten palvelujen kilpailuttamisella ja yksityistämisellä pyritään avaamaan lisää markkinoita suuryhtiöille. Samalla se on esimerkki siitä ”kaksoisvallankumouksesta”, jolla termillä kemian alan suuryhtiö Solvayn pääjohtaja Daniel Janssen kuvasi Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Japanin huippujohtajien Trilateraalikomissiossa Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöydän tavoitetta ”valtion vallan vähentämiseen ja yleensäkin julkisen sektorin pienentämiseen yksityistämisen ja sääntelyn purkamisen kautta sekä siirtämällä suuren osan kansallisvaltion alaisista asioista modernimpaan järjestelmään, joka on eurooppalaisella tasolla suuntautunut enemmän kansainväliseen suuntaan”. ( 12 )

"Ultraimperialismi" ja "imperiumi"?

Entä sitten Leninin esittämä viides imperialismin taloudellinen tunnusmerkki maapallon alueellisesta jaosta suurimpien kapitalistivaltojen kesken ja sen loppuun suorittamisesta?

Lenin korosti jaon olevan historiallinen ja voimasuhteiden mukaan muuttuva. Hän kritisoi Karl Kautskyn ajatusta imperialistisen politiikan korvautumisesta "ultraimperialismilla", jossa "kansainvälisesti yhdistyneen finanssipääoman yhteinen maailmanriisto" korvaisi finanssipääoman eri ryhmien keskinäisen taistelun maailman jakamisesta. ( 13 )

Leninin mukaan "kapitalismin vallitessa ei ole ajateltavissa muuta perustetta vaikutuspiirien, etujen, siirtomaiden ym jakamiselle, kuin jakoon osallistuvien voiman, yleistaloudellisen, finanssi-, sotilaallisen ym voiman huomioiminen. Mutta tämä voima muuttuu näillä jakoon osallistuvilla eri lailla, sillä eri liikkeet, trustit, teollisuusalat ja eri maat eivät voi kehittyä tasasuhtaisesti kapitalismin vallitessa". ( 14 )

Eräänlainen uusi versio kautskylaisesta ”utraimperialismin” teoriasta on Michael Hardtin ja Antonio Negrin arvio, jonka mukaan "imperialismi on ohi" ja maailma on siirtynyt uuteen "imperiumin" aikakauteen. Heidän mukaansa USA toimii maailmanpoliisina "ei omista kansallisista motiiveista vaan globaalin oikeuden nimissä…ei imperialistisista vaan imperiaalisista intresseistä". ( 15 )

Hardt ja Negri korostavat yksipuolisesti kansallisvaltioiden merkityksen katoamista ja irrottavat globalisaation sen taloudellista perustaa hallitsevista ristiriidoista työn ja pääoman välillä. Julistaessaan myös uuskolonialismin ajan päättyneeksi, he sivuuttavat muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin rakennesopeuttamisohjelmat, Maailmankauppajärjestön sopimukset, kehitysmaiden velat ja erityisesti USA:n johdolla tapahtuvat sotilaalliset interventiot. Yhtälailla jäävät vaille huomiota USA:n ja imperialismin muiden keskusten väliset ristiriidat, samoin kuin imperialismin keskusten ja kehitysmaiden väliset ristiriidat.

Euroopan unioni, Kiina, Intia ja Venäjä ovat USA:n hegemonian tärkeimmät potentiaaliset uhkaajat. Ei olekaan sattuma, että Euraasian alue on USA:n globaalin strategian keskiössä. Imperiumi-teoriaan innostuneiden kannattaisikin tutustua siihen, mitä George W. Bushin hallinnon keskeinen ideologi, varapuolustusministeri Paul Wolfowitz kirjoitti: "USA:n tulee nojata valtavaan sotilaalliseen ylivoimaansa ja käyttää sitä ehkäisevästi ja yksipuolisesti… Päätavoitteemme on estää uuden kilpailijan nouseminen (Neuvostoliiton jälkeen - YH)… Se vaatii kaikin voimin torjumaan minkä tahansa vihamielisen vallan nousemisen hallitsemaan aluetta, joka voi tehdä siitä maailmanvallan. Tällaisia alueita ovat Länsi-Eurooppa, Itäinen Asia (Kiina), entisen Neuvostoliiton alue ja Lounais-Aasia (Intia)." ( 16 )

USA:n imperialismin aggressiivisuuden taustalla on sen riippuvuus muiden maiden luonnonvaroista ja nykyisestä maailmanjärjestyksestä, jonka vallitessa se on voinut ”elää yli varojensa”, kasvattaa valtavan ulkomaankaupan vajeen ja valtion velan. USA jos mikä on tämän päivän maailmassa sellainen ”koronkiskurivaltio”, jota Lenin tarkoitti kuvatessaan imperialismin loismaisuutta ja siihen yhdistyvää aggressiivisuutta. Muiden maiden riistäminen ja korkeat monopolivoitot ovat tehneet mahdolliseksi tarjota suhteellisen korkean elintason myös monille tavallisille työläisille USA:n ohella muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa. Tämä on luonut pohjaa ”kansainvälisen kilpailukyvyn” ideologian ja tietyssä mielessä myös muukalaisvihamielisten aatteiden vaikutukselle. Niiden käyttövoimaa ovat toisaalta myös arkiset kokemukset kansainvälistyneen talouden tuomasta lisääntyneestä epävarmuudesta.

Maailman uudelleenjako

USA:n pyrkimys laajentaa sotilaallista läsnäoloaan erityisesti Lähi-idässä ja Aasiassa kertoo paljon siitä, että maailman alueellista jakoa ei edelleenkään ole ”suoritettu loppuun”. USA on sotilaallisesti läsnä 140 maassa, joissa sillä on 800 sotilastukikohtaa ja 200 000 sotilasta. Sen sotilasbudjetti on lähes 400 miljardia dollaria ja lisäksi se on käyttänyt noin 250 miljardia dollaria vuodessa sotilaallisiin erityisoperaatioihin. Näihin lukuihin eivät vielä sisälly Irakin tai muiden sotien kustannukset. ( 17 )

Bushin hallinto pyrkii yhtäältä käyttämään hyväksi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan reaalisosialismin romahduksen tuoman voimasuhteen muutoksen. Tähän liittyy myös uusien alueiden luonnonvarojen valtaamista, kuten Irakissa ja Kaspian öljykentillä. Toisaalta USA käyttää sotilaallisia keinoja potentiaalisten kilpailijoidenkin kontrolloimiseen. Se on pitänyt huolta esimerkiksi siitä, että EU:n sotilaallisen toiminnan kehittäminen tapahtuu Naton kanssa yhteistyössä eli USA:n valvonnassa.

Pääsihteeri Javier Solanan johdolla EU:lle tehty turvallisuusstrategia osoittaa, että kilpailusta ja joistain ristiriidoista huolimatta USA:ta ja EU:ta yhdistää pyrkimys turvata nykyinen, ylikansallisten yhtiöiden valtaan ja "rikkaiden klubin" etuoikeuksiin perustuva kansainvälinen järjestelmä. Samasta kertovat esiin heitetyt ideat transatlantisesta vapaakauppa-alueesta.

Kilpailun maailman alueellisesta uudelleenjaosta ei ole siis menettänyt merkitystään. Reaalisosialismin romahdus on antanut sille jopa uutta merkitystä. Kilpailua käydään kuitenkin myös monilla muilla aloilla; esimerkiksi siitä, kuka kontrolloi maailmankaupan maksuvälineitä.

Aiemmin ei oikeastaan ollut kovin reaalista vaihtoehtoa dollarille kansainvälisen kaupan yleisenä maksuvälineenä. Euron käyttöönotto muutti tilannetta. Sen jälkeen muun muassa Irak, Iran, Syyria, Venezuela ja Pohjois-Korea sekä osin myös Kiina ja Kuuba alkoivat siirtyä dollarista euroon öljykaupassa. Näiden maiden listan yhteys Bushin julistamaan "pahan akseliin" ja "terrorismin vastaiseen sotaan" ei ole sattuma. Energiamarkkinoiden kontrollin ohella dollarin asemassa on kyse USA:n omasta taloudesta, joka on valtavan velkaantunut, ja pyrkimyksestä estää kilpailijoiden, kuten EU:n aseman vahvistuminen.

Imperialismin ekspansiivinen luonne näkyy myös siinä, että ylikansalliset yhtiöt pyrkivät muuttamaan kaupankäynnin kohteeksi uusia alueita, kuten geeniperintö, vesi, tieteellinen perustutkimus ja kulttuuri. Yhä tärkeämpi merkitys on medialla, jonka avulla oikeutetaan autoritaarinen komento ja esitetään kapitalistisen globalisaation kärjistämät sosiaaliset ongelmat ja niiden ratkaisukeinot yhä enemmän sotilaallisina.

Imperialismin vaarallisuus

Viiden taloudellisen tunnusmerkin ohella Lenin kuvasi imperialismia kuolevaksi, loismaiseksi ja mätäneväksi kapitalismiksi.

1900-luvun myöhempien vaiheiden valossa voi todeta, että kommunistinen liike aliarvioi pitkään kapitalismin kykyä löytää uusia kehityksen voimavaroja. Erityisesti tieteellistekninen kumous on avannut valtavia mahdollisuuksia tuotantovoimien, työn tuottavuuden ja ihmisten hyvinvoinnin kehitykselle. Tämä kehitys on merkinnyt samalla tuotannon yhteiskunnallisen luonteen voimistumista, joka on ristiriidassa yhä harvempiin käsiin keskittyneen tuotantovälineiden yksityisen omistuksen kanssa. Puheet globaalista hallinnasta ("global governance") puuttumatta taloudellisiin valta- ja omistussuhteisiin ovatkin vailla pohjaa, sillä kapitalismi itsessään on ristiriidassa universaalin kehityksen ja demokratian kanssa. Monopolin olemukseen sisältyy pyrkimys herruuteen, demokratian kaventaminen ja voimistuva autoritaarisuus.

Toisaalta Leninin arviot ovat entistä ajankohtaisempia, kun ajatellaan imperialismin väkivaltaisuuden korostumista, valtavasti paisuneen finanssikeinottelun loismaisuutta, uuskolonialismia, ihmiskunnan enemmistön alistamista kurjuuteen ja luonnon tuhoamista. Imperialismista on tullut kuolemanvaara koko ihmiskunnalle.

Militarismi on kasvanut valtioiden rakenteiden ohella kansainvälisiin rakenteisiin, kansainvälisiksi sotilaallisteollisiksi yhteenliittymiksi. USA ja Nato ovat ottaneet itselleen oikeuden ajaa etujaan ennakoivilla iskuilla, hyökkäyssodilla, piittaamatta YK:sta ja kansainvälisestä oikeudesta.

EU:n perustuslain eräs keskeinen tavoite on unionin muuttaminen sotilasliitoksi, Naton "eurooppalaiseksi pilariksi", jonka jäsenet sitoutuvat "yhteisen puolustuksen" kehittämiseen yhteistyössä Naton kanssa, asemenojen lisäämiseen, keskinäisiin turvatakuisiin, taistelujoukkojen muodostamiseen ja tarvittaessa ilman YK:n mandaattia tapahtuviin hyökkäystoimiin EU:n alueen ulkopuolelle. Tämä on jyrkässä ristiriidassa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa. ( 18 )

Toisin kuin esimerkiksi Suomen hallituksen Olli Rehnin johdolla teettämä Suomi maailmantaloudessa –selvitys väittää, nykyisenkaltainen globalisaatio ei ole tuonut yleistä hyvinvoinnin lisääntymistä ja köyhyyden vähentymistä. ( 19 ) Itse asiassa maailmantalous on kehittynyt 1970-luvulta alkaen jatkuvasti yhä hitaammin ja epätasaisemmin. 1990-luvulle tultaessa asukasta kohti laskettu maailmantalous kääntyi jopa lievään laskuun ja 2000-luvun alkaessa henkeä kohti laskettu maailman kansantulo oli vähän pienempi kuin 1980-luvun lopussa. Maailmassa on YK:n tilastojen mukaan 54 maata, jotka ovat nyt köyhempiä kuin 1990, ja 34 maassa elinikäennuste on heikentynyt. Talouden taantuma on yhdistynyt voimakkaaseen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Maittain laskettuna rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen ero maailmassa oli vuonna 1960 30:1 ja 1990-luvun lopussa jo noin 80:1. Rajuin eriarvoistuminen tapahtui entisen reaalisosialismin maissa, mutta tuloerot kasvoivat myös muualla niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissa. Joka viides maapallon asukas, 1,2 miljardia ihmistä, joutuu elämään alle yhdellä dollarilla päivässä ja miljardi ihmistä vailla puhdasta vettä. ( 20 )

Imperialismi synnyttää myös vastavoimat

Kapitalismin oman kehityksen kärjistämät ristiriidat asettavat kyseenalaiseksi uusliberalistiset opit historian päättymisestä ja kapitalismin voitosta. Laaja sodanvastainen liike, työläisten ja toimihenkilöiden lakkotaistelut, joukkoliikkeet työllisyyden ja julkisten palvelujen puolesta, vaatimukset kansanäänestyksen järjestämiseksi EU:n perustuslaista ja kehitysmaiden vastarinta Maailmankauppajärjestössä osoittavat, että imperialismi synnyttää myös vastavoimansa. Sodanvastaiset toimintapäivät ja sosiaalifoorumit ovat yhdistäneet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ”liikkeiden liikkeeksi”, jota New York Times luonnehti ”maailman toiseksi supervallaksi”. Kommunististen puolueiden ja muiden kapitalisminvastaisten vasemmistovoimien uudelleen kehittyvällä kansainvälisellä yhteistyöllä on ollut ja on tässä keskeinen merkitys.

Parlamentaarisen politiikan tasolta on kuitenkin puuttunut voimaa, joka olisi tuonut yhteiskunnallisten liikkeiden muutosvaatimukset myös päätöksenteon kohteeksi. Poliittisen eliitin ja yhteiskunnallisten liikkeiden välisen kuilun syvenemisestä kertoo muun muassa EU:n parlamentin vaalien historian alhaisin äänestysaktiivisuus. Britannian Tony Blairin ja Suomen Paavo Lipposen kaltaisten sosialidemokraattisten johtajien päätyminen USA:n imperialismin tukijoiksi, EU:n militarisoijiksi, julkisen sektorin yksityistäjiksi ja rikkaiden rikastumisen puolestapuhujiksi puolestaan kuvaa tähän parlamentaarisen demokratian kriisiytymiseen liittyvää sosialidemokraattisten ”kolmannen tien” oppien vararikkoa.

Puheet globalisaation hallinnasta ja hyvinvointivaltiosta jäävät tyhjiksi korulauseiksi, jos ne eivät liity kamppailuun finanssipääoman valtaa ja imperialismia vastaan. Palkkatyöntekijät, työttömät ja muut vähävaraiset eivät voi puolustaa etujaan, jos he alistuvat työnantajapiirien toiveiden mukaisesti kilpailemaan siitä, kuka tekee työt halvimmalla ja unohtavat Kommunistisen manifestin kehotuksen kaikkien maiden proletaareille liittyä yhteen. Jokaiselle ihmiselle kuuluvia demokraattisia, sivistyksellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia perusoikeuksia ei voida toteuttaa, jos ei hylätä pääoman voitontavoittelun logiikkaa. Sodille ja luonnon tuhoamiselle ei näy loppua, ellei tehdä loppua myös kaikenlaisesta riistosta ja alistamisesta. Siksi tarvitaan vahva kommunistinen puolue, jonka politiikka perustuu työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten omaan toimintaan etujensa ja oikeuksiensa puolesta, joka pyrkii tietoisesti yhdistämään työväen- ja kansalaisliikkeitä ja joka tuo yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kamppailuihin marxilaisen analyysin ja sosialismin näköalat.


Lähdeviitteet

1 Marx, Engels, 1970, s.97
2 Marx, 1974, ss.289-291
3.Lenin, 1959, s.256
4 Lenin, emt. 257
5 http://www.globalisaatio.net/ylikansalliset.html
6 Honkanen, 2003, s.62
7 Lenin, emt. 230
8 Bischof, 2003, s.36
9 Suomi maailmantaloudessa –väliraportti 2004, s.19
10 ks. Junka, 2001
11 Junkkari, Helsingin Sanomat 7.1.2003
12 Lainaus George, 2003, ss.17-18. Ks. myös Tiedonantaja 26/2004
13.Lenin, emt., s. 283
14 emt. s. 285
15 Hardt & Negri, 2000, ss. xii-xiv ja 180
16 lainaus Sorini 2004, s.28
17 Sorini, emt. s.35
18 ks. Hakanen, 2003 ja Hakanen 2004, ss. 72-80
19 Suomi maailmantaloudessa –väliraportti 2004
20 Patomäki 2004, ss.7-23 ja UNDP 2003

Lähteet

Joachim Bischoff, Moderni kapitalismi ja informaatioteknologia, em. kirjassa MarxIT, Karl Marx –seura 2003
Susan George, Maailmankauppajärjestö kuriin, Vastapaino, Tampere 2003
Yrjö Hakanen, EU:n perustuslaki hautaa liittoutumattomuuden, Tiedonantaja 3.10.2003
Yrjö Hakanen, Kahta raidetta sotilasliittoon, Yhteiskuntapoliittinen tiede- ja kulttuurilehti Ulkopolitiikka 1/2004
Michael Hardt & Antonio Negri, Empire, Harvard University Press, 2000
Pertti Honkanen, It-kapitalismi ja arvoteoria, kirjassa MarxIT, toim. Jukka Heiskanen & Jorma Mäntylä, Karl Marx –seura, Helsinki 2003
Human development report 2003, UNDP Nordic Office, Copenhagen
Teuvo Junka, Pörssi, keinotteluraha ja Tobinin vero. Kirjassa Marxismi ja 2000-luku, toim.Yrjö Hakanen, TA-Tieto Oy, Helsinki 2001
Marko Junkkari, Titaanien taistelu: Nokia vastaan Microsoft, Helsingin Sanomat 7.1.2003
Raimo Lovio, Nokia monikansallisena yrityksenä. Talous & yhteiskunta 1/2002
Karl Marx ja Friedrich Engels, Valitut teokset osa I, Kustannusliike Edistys, Moskova 1970
Karl Marx, Pääoma I, Moskova 1974
V.I.Lenin, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena, Teokset osa 22, Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1959
Osaava ja avautuva Suomi maailmantalouden murroksessa. Suomi maailmantaloudessa –selvityksen väliraportti 2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2004
Heikki Patomäki: Kapitalistisen maailmantalouden pitkä laskukausi ja tulevaisuuden kriisit ja sodat, Kosmopolis 1/2004
SKP:n edustajakokous 2004, SKP & TA-Tieto Oy 2004
Fausto Sorini, How to impede US aspiration to a new global despotism, kirjassa The International Reality under the rule of USA, s. 28, PCdoB, Sao Paulo, 2004
http://www.vnk.fi/suomimaailmantaloudessa
USA:n kansallinen turvallisuusstrategia ks. http://www.whitehouse.gov/nsc/nssall.html
World Commision on the Social Dimension of Globalization: A Fair Globalization: Creating opportunities for all, Geneva 2004
http://www.globalisaatio.net/ylikansalliset.html

(0kb)





Neuvostoliiton hajoamisen opetukset ja sosialismin näköalat tänään
Yrjö Hakanen: Neuvostoliiton hajoamisen opetukset ja sosialismin näköalat tänään. Julkaistu kirjassa Marxismi ja 2000-kuku, toim. Yrjö Hakanen, TA-Tieto Oy, 2001.

hakanenMarx2000.pdf (153kb)

Lue lisää

Vaikka oletkin Keskustajoukoissa suosittu "Sanankäyttäjä", minä nöyrästi pyydän,älä enää koskaa klikkaile tälle palstalle noit Kommunistisia teorioita ja kaikenmaailman punikkien kannanottoja ja tutkielmia. Minä jouteessani lueskelen melkein kaikki palstan kannanotot, mutta täläisiä kirjoituksia kun nyt toit palstalle en taatusti lue. Ja olempa melko varma, että eipä taida lukea kukaan muukaan, lopeta siis pelleilysi, ja kirjoita omillesi omiensa kieltä, ne tykkää sinusta.

...sinulta

100 % totta

Ei Kepua tarvitse erikseen leimata. Jokainen on voinut nähdä Kepun poliittisen linjan. Se on opportunismi eli köyden kiskominen vähintään kahteen eri suuntaan.

Muille puolueille kuin Kepulla maataloustukiaiset eivät ole niin pyhä asia, etteikö niihin voisi suhtautua myös kritiikillä. Jos jokin tuki vääristää maan sisäistä kilpailua, aiheuttaa ylituotantoa taikka ei ratkaise ympäristöongelmia, jonka hoitoon sitä maksetaan, tämä uskalletaan sanoa myös ääneen. Kepussa sen sijaan pitää yrittää lepyttää pääkannattajaryhmää väittämällä vaikka täysin mätää neuvottelutulosta erinomaiseksi. Jos tällainen neuvottelutulos olisi tällä kertaa saavutettu sinipunahallituksen voimin, Kepu olisi järjestänyt itkuvirsi-iltamat ja MTK vihaisen maajussimarssin Helsinkiin. Demareita olisi erikseen syytetty talonpojan tappolinjasta.

Keskustaa voi mielestäni moittia vain MTK:n kautta. Tämä etujärjestö pyrkii maksimoimaan verotuksen kautta maksettavat kansalliset EU-tuet pitääkseen elintarviketeollisuuden raaka-ainehinnat mahdollisimman alkaisina. MTK:ssahan päätöksiä tekevät samat suuret maataloustuottajat, jotka osuuskuntiensa kautta omistavat ja hallitsevat myös suurta osaa suomalaisesta elintarviketeollisuudesta.

Tähänastinen 141-tuki on johtanut mm. sianlihan, siipikarjan ja kananmunien ylituotantoon, koska tuottajia on tuettu niin paljon enemmän kuin muissa EU-maissa, että elintarviketeollisuus on pystynyt viemään suomalaisia jalosteita muihin EU-maihin juuri tuon hintakilpailua vääristäneen tuen turvin.

On siis ollut hyvin ymmärrettävää, että juuri Tanska ja Ruotsi - Suomen elintarvikeviennin keskeiset maat - ovat ryhtyneet vastustamaan Suomen saamaa ylimääräistä 141-tukea, koska sen turvin on menty sotkemaan muiden EU-maiden elintarvikemarkkinoita.

Nyt keskustan on hoidettava asia niin, että MTK ryhtyy sopeuttamaan 141-tukea saaneita maataloustuottajia siihen tilanteeseen, että ylimenokaudeksi sovittu tuki alkaa neljän vuoden kuluttua voimakkaasti vähetä ja näiden tuottajien on vihdoinkin sopeuduttava EU:n yhteisiin markkinoihin.

Tämähän oli 141-tuen alkuperäinen tarkoitus, vaikka se on muulla tavoin Suomessa selitetty.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Keskustaa voi mielestäni moittia vain MTK:n kautta. Tämä etujärjestö pyrkii maksimoimaan verotuksen kautta maksettavat kansalliset EU-tuet pitääkseen elintarviketeollisuuden raaka-ainehinnat mahdollisimman alkaisina. MTK:ssahan päätöksiä tekevät samat suuret maataloustuottajat, jotka osuuskuntiensa kautta omistavat ja hallitsevat myös suurta osaa suomalaisesta elintarviketeollisuudesta.

Tähänastinen 141-tuki on johtanut mm. sianlihan, siipikarjan ja kananmunien ylituotantoon, koska tuottajia on tuettu niin paljon enemmän kuin muissa EU-maissa, että elintarviketeollisuus on pystynyt viemään suomalaisia jalosteita muihin EU-maihin juuri tuon hintakilpailua vääristäneen tuen turvin.

On siis ollut hyvin ymmärrettävää, että juuri Tanska ja Ruotsi - Suomen elintarvikeviennin keskeiset maat - ovat ryhtyneet vastustamaan Suomen saamaa ylimääräistä 141-tukea, koska sen turvin on menty sotkemaan muiden EU-maiden elintarvikemarkkinoita.

Nyt keskustan on hoidettava asia niin, että MTK ryhtyy sopeuttamaan 141-tukea saaneita maataloustuottajia siihen tilanteeseen, että ylimenokaudeksi sovittu tuki alkaa neljän vuoden kuluttua voimakkaasti vähetä ja näiden tuottajien on vihdoinkin sopeuduttava EU:n yhteisiin markkinoihin.

Tämähän oli 141-tuen alkuperäinen tarkoitus, vaikka se on muulla tavoin Suomessa selitetty.

Lue lisää

Tukien sijaan pitäisi puhua maatalouspolitiikasta, jota voi sitten ohjata erilaisilla tukiratkaisuilla.

Meillä on ylituotantoa sianlihasta ja kananmunista, samaan aikaan tuomme mm ruista, taitaapa olla jo yli puolet leipämme rukiista tuontitavaraa. Myös lihaa tuodaan merkittäviä määriä, esim lampaanliha on pääosin tuontitavaraa. Ihmeelliseksi asian tekee se, että ylijäämäistä sikataloutta tuetaan erikoistuilla kun taas lammastalous ei saa kuin perustuet.

Maatalous on tukijärjestelmillä stabiloitu tiettyihin tuotantosuuntiin, muutokset tuotantosuunnasta toiseen ovat harvinaisia. Sikatila voisi muuttua lammastilaksi jos järjestelmä olisi siihen kannustava, sehän olisi kaikkien etu, ylituotannon vientiä ei tarvisisi tukea, toisaalta tuonti vähenisi.

Tukipolitiikkaan pitää löytää pitkäjänteisyys ja ohjaavuus, muutoin tarjoamme verovaroillamme ruotsalaisille halpoja kananmunia ja syömme itse jatkossakin kalliista tuontiviljasta leivottua leipää. Keskustalta on turha odottaa suuria muutosehdotuksia, Kokoomuksen pitäisikin nyt ottaa tämäkin asia hoitoon, sillä demareiden varaankaan tukipolitiikan muutoksia ei voi laskea, siihenkin heillä olisi ollut aikaa vuosikymmenten hallituskausillaan.

Tukisummista puhumisen sijaan pitää keskittyä maatalouden tuotannon tasapainottamiseen ja oikeaan mitoitukseen.

Sekä tietysti ympäristökuormituksen vähentämiseen murto-osaan nykyisestä.

maatalouspolitiikkaan kirjoitti:

Tukien sijaan pitäisi puhua maatalouspolitiikasta, jota voi sitten ohjata erilaisilla tukiratkaisuilla.

Meillä on ylituotantoa sianlihasta ja kananmunista, samaan aikaan tuomme mm ruista, taitaapa olla jo yli puolet leipämme rukiista tuontitavaraa. Myös lihaa tuodaan merkittäviä määriä, esim lampaanliha on pääosin tuontitavaraa. Ihmeelliseksi asian tekee se, että ylijäämäistä sikataloutta tuetaan erikoistuilla kun taas lammastalous ei saa kuin perustuet.

Maatalous on tukijärjestelmillä stabiloitu tiettyihin tuotantosuuntiin, muutokset tuotantosuunnasta toiseen ovat harvinaisia. Sikatila voisi muuttua lammastilaksi jos järjestelmä olisi siihen kannustava, sehän olisi kaikkien etu, ylituotannon vientiä ei tarvisisi tukea, toisaalta tuonti vähenisi.

Tukipolitiikkaan pitää löytää pitkäjänteisyys ja ohjaavuus, muutoin tarjoamme verovaroillamme ruotsalaisille halpoja kananmunia ja syömme itse jatkossakin kalliista tuontiviljasta leivottua leipää. Keskustalta on turha odottaa suuria muutosehdotuksia, Kokoomuksen pitäisikin nyt ottaa tämäkin asia hoitoon, sillä demareiden varaankaan tukipolitiikan muutoksia ei voi laskea, siihenkin heillä olisi ollut aikaa vuosikymmenten hallituskausillaan.

Tukisummista puhumisen sijaan pitää keskittyä maatalouden tuotannon tasapainottamiseen ja oikeaan mitoitukseen.

Sekä tietysti ympäristökuormituksen vähentämiseen murto-osaan nykyisestä.

Lue lisää

Kirjoitat viisaasti ja asiasta. Harvinaista herkkua näillä palstoilla.

Olen erittäin samaa mieltä kaikesta minkä toit esiin. Tuotantosuuntien valinta ja vaihtaminen pitäisi tehdä joustavaksi ja sellaiseksi, ettei se vaaranna tuottajan elintasoa. Näin tuotannolla olisi mahdollisuus nopeammin reagoida kysyntään, mikä pienentäisi myös tuottajien riskejä ja pitäsi tilat ja maaseudunkin paljon helpommin elinkelpoisena.

Ongelmana lieneekin se, että aina kun jotain tukimuotoa muutetaan, joku kokee häviävänsä ja ryhtyy ankaraan vastustukseen. vastuststa syntyy ilmeisesti myös siksi, ettei haluta antaa kenekään "voittavan", jos itse ei saada saman verran lisää.

Piakkoin joudumme sosiaalipolitiikan uudistuksessa saman ongelman eteen. kun hallitus ryhtyy perkaamaan tilkkutäkkimäisen sekavaa sosiaalitukien hämähäkinverkkoa ja yksinkertaistamaan sitä niin, etrtä verovaroista tukiin budjetoiduista rahoista suurempi osa päätyisi tuen tarvitsijoille eikä jäisi tehottoman byrokratian pyörittämiseen ja paperisotaan niin kuin nyt, niin vasemmisto-oppositio rihaantuu takuulla suunnattomaan vastarintaan jokaisen pienryhmän puolesta, jolle ei anneta yhtä paljoa kuin sille ryhmälle, jonka tuet nousisivat eniten.

Hallitukselta edellyettään nyt rohkeutta luottaa asiantuntijoiden valmistelutyöhön ja jättää turhanaikainen pikkupolitikointi sivuun hallituspuolueiden sisällä ja välillä. Oppositio kyllä huolehtii poitikoivasta räksytyksestä niin kuin olemme kevään, kesän ja syksyn aikana saaneet nähdä.

Markkinavoimat vaikuttavat markkinoilla, jossa vaihdetaan hyödykkeitä (tavaroita ja palveluja) rahaan (valuuttaan). Markkinoita on aika ajoin koetettu säännellä niinkin vahvasti, että on perustettu kansanhuoltoministeriö, joka määräsi kaikkien hyödykkeiden hintatason, yritysten oli sitten sovitettava kustannustasonsa tämän hintatason mukaan tai oltava tuottamatta hyödykkeitä, jos se ei kannattanut.

Kun markkinoita on vapautettu "markkinavoimille", on tavoitteena ollut, että vapaa kilpailu saisi aikaan mahdollisimman kustannustehokasta toimintaa ja mahdollisimman alhaiset hinnat, kun kulttaja on päästetty vahvimmaksi markkinavoimaksi päättämään valinnoillaan siitä, mitkä hyödykkeet käyvät kaupaksi, eli mitkä yritykset saavat kuluttajan rahat.

Markkinat eivät kuitekaan toimi itsellään vapaasti, koska hyödykkeiden tarjoajat pyrkivät aina välttämään hintakilpailua muodostamalla kartelleja, ostamalla pienempiä yrityksiä pois kilpailemasta hinnalla, jne. Tarjontapuolen markkinavoimien toimintaa on siis tarpeen rajoittaa siten, etteivät suuryritykset estäisi kilpailun pysymistä mahdollisimman vapaana, ts. etteivät ne pääsisi sulkemaan pienyrittäjiä pois markkinoilta.

Nämä "markkinavoimat" muodostavat vain osan sitä ympäristöä, jossa poliittisia päätöksiä tehdään demokraattisesti. Mitään sellaista ei siis voi tapahtua, että ympäristö, jossa yhteiskunta tekee demokraattisia päätöksiään, korvaisi demokraattisen järjestelmän, joka tässä ympäristössä toimii.