Viihtarin uudistukset

Vakiokävijä

Jyväskylän Viihdekeskus on muuttamassa 8.12. alkaen aikataulujaan siten, että Hiihtomajan puoli aukeaa jo klo 19 ja tanssisali klo 20. Hiihtomajassa on levy- tai karaoketanssit. Tanssisalissa pääesiintyjä aloittaa viimeistään klo 21-22 ja elävä musiikki loppuu klo 1.00. Hiihtomajalla meno jatkuu klo 2.00 asti.

Minusta uudistuksessa on sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se, että halutessaan pääsee jo klo 19 laulamaan karaokea tai tanssimaan muiden laulun/levyjen tahtiin, mutta toisaalta haluaisin kuulla tanssisalissa elävää musiikkia pidempään. Ratkaisu on kyllä ihan ymmärrettävä, kun on seurannut viimeaikoina Viihtarin tanssi-illan kulkua. Loppuillasta tanssisali on melkein tyhjillään.

Mitäpä mieltä muut?

4

858

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vakioasiaks n:o 2

      Sehän on pelkästään hyvä, jos päätähti aloittaa viimeistään klo 22:00. Pieni lyhennys loppuillasta ei haitanne mitään. Jos on kova fiilis jatkaa, niin hiihtomajan puolella lopuksi.

      Viihtari on minusta paikkana aivan mainio ja nyt vielä entistäkin parempi, kun hiihtomajan puolella ei ole enää tupakointia. Oma tila silti löytyy tupakointia kaipaaville.

      Jotain ravistelua Viihtarin kuvioihin epäilemättä tarvitaan, jotta menoon saadaan tuoretta verta.

      Moniin tanssipaikoihin on järjestetty säännöllisesti kyyditys. Viihtarissakin oli takavuosina, mutta ei enää. Pitäisikö sitä elvyttää uudestaan? Erityisesti bussikyyti Viihtarista kaupunkiin oli havaintojeni mukaan hyvin suosittu.

      • ...Hiihtomajassa järjestettävät special-tilaisuudet ovat hieno täydennys ja antavat tervetulleen vaihtoehtomahdollisuuden pistäytyä illan kuluessa ihan eri maailmassa kuin pääsalin perinteinen lavameininki on.

        Viime lauantaina se Elvis-imitaattori oli hyvä -musiikkinsakin varsin tanssittavaa.

        Varsinainen loistojuttu oli se yhden miehen rock-swing-country-blues-show. Hienoa taitureiden menoa oli katsellakin, mutta myös osallistua tanssiin.


      • Truehum kirjoitti:

        ...Hiihtomajassa järjestettävät special-tilaisuudet ovat hieno täydennys ja antavat tervetulleen vaihtoehtomahdollisuuden pistäytyä illan kuluessa ihan eri maailmassa kuin pääsalin perinteinen lavameininki on.

        Viime lauantaina se Elvis-imitaattori oli hyvä -musiikkinsakin varsin tanssittavaa.

        Varsinainen loistojuttu oli se yhden miehen rock-swing-country-blues-show. Hienoa taitureiden menoa oli katsellakin, mutta myös osallistua tanssiin.

        Humppiksen toteamus:

        "...Hiihtomajassa järjestettävät special-tilaisuudet ovat hieno täydennys ja antavat tervetulleen vaihtoehtomahdollisuuden pistäytyä illan kuluessa ihan eri maailmassa"

        osuu aivan nappiin. Monessa tanssipaikassa vastaava mahdollisuutta ei ole. Nyt kun hiihtomajankin puoli on savuton, on useammalla asiakkaalla mahdollisuus nauttia täysin siemauksin kummastakin Viihtarin osasta. Tästä näkökulmasta lisäpanostus Hiihtomajan ohjelmistoon tuntuu aivan hyvältä. Antitupakoitsijana olen aikaisemmin juuri tupakansavun takia tyytynyt lyhyisiin piipahduksiin sillä puolella.


    • Sinkkupoju

      Laura Voutilainen näyttäisi olevan pääesiintyjänä ja Union orkesteri toisena. Hiihtomajalla Seppo Tammilehto. Onko ketään menossa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      72
      579
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe