KAUNEIN POLIITTINEN LAULU

Kun Kaisa Korhonen kiskaisee kipaleen " Tää on viimeinen taisto...jne".Nih siinä se on, melkein.

Martti "huuhaa" Innanen,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Innanen
taiteilija Jumalan ja pensselin armosta, piti kappaleesta, mutta ei ollut varma kuka sen esitti. Vaihtoehtoja oli kaksi, jo mainittu Kaisa sekä saman näköinen mutta kookkaampi(anteeksi vaan. C.A) ja vähintään yhtä hienon lauluäänen omaava ruotsalaissyntyinen Charme Asserdal.
Vikissä on juttua molemmista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaisa_Korhonen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Charme_Asserdal

Olisiko Elvi Sinervon runoon tehty Natalia?


(Julkaistu alun perin Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla 12.12.2004. Osittainen lainaaminen ja artikkelin triviatiedolla elvistely baarissa on ihan okei, jos muistaa mainita lähteen ja tekijän.)

Laulun Natalia olikin vakooja

Elvi Sinervon runon Natalia oli todellinen ihminen. Hänen kotimaansa ei kuitenkaan ollut Ukraina vaan Suomi.

Teksti: Miska Rantanen

Maa vieras on ja kylmä kevät sen. / Natalia, sua paleltaa.
Kaksi viikkoa sitten sunnuntaisivuilla kerrottiin vangitusta Nataliasta, joka Agit-Prop-yhtyeen kuulussa laulussa ikävöi nuoruutensa maahan Ukrainaan, jonka vieras oli hävittänyt. Vieraalla tarkoitettiin saksalaisia, jotka valloittivat Ukrainan 1941.
Kappale kuullaan taas toisena joulupäivänä, kun TV2 esittää
Kaj Chydeniuksen marraskuisen 40-vuotistaiteilijakonsertin taltioinnin.
Runoilija Elvi Sinervo kirjoitti runon vankilavuosinaan joskus 1942-44. Hämeenlinnan naisvankilassa kärsivät tuomiotaan tavallisten rikollisten lisäksi myös monet poliittiset vangit.
Runon Natalia oli jonkin aikaa Sinervon sellitoveri. Kommunistien omassa perimätiedossa Natalia on mielletty ukrainalaissyntyiseksi partisaaniksi tai desantiksi, jonka silmien sinen viha tummentaa, kun hän muistelee kotimaataan.

Kaunista ja ah niin traagista!
Todellisuudessa Natalia oli Suomen kansalainen, joka istui vakoilusta saamaansa tuomiota. Ukrainassa hän asui nelisen vuotta, parikymppisenä tyttönä. Kuinka hän päätyi partisaaniksi Sinervon säkeisiin?
Jotain voi arvailla Kansan arkiston henkilömapin ja valtiollisen poliisin kuulustelupöytäkirjojen perusteella.
Natalia Tusula-Vereschjagin syntyi 26.6.1902 Suomenlinnassa. Hän oli keskimmäinen seitsemästä sisaruksesta. Kaksi vanhinta lasta olivat äidin, leskeksi jääneen Hilda Tusulan (o.s. Laine) ensimmäisestä avioliitosta.
Natalian isä oli venäläinen sotilas Jevgenij Vereschjagin. Tämä palveli keisarillista armeijaa Vallisaaren vahtina.
Venäjää äidinkielenä puhuneen Natalian koulunkäynti jäi kansakoulun kolmeen luokkaan. Juuri ennen maailmansotaa kymmenen vuotta vanhempi Jenny-sisko kutsui Natalian Pietariin, jossa Jenny oli mennyt naimisiin.
Suomeen Natalia - tai Nadja, kuten häntä kutsuttiin - palasi alkusyksystä 1917. Arkistot eivät kerro, tapasiko hän koskaan enää isäänsä, joka oli tuohon aikaan Tammisaaressa töissä. Valkoiset ampuivat isän seuraavana vuonna. Syyksi teloitukseen riitti ilmeisesti venäläisyys. Punakaartilainen isä tuskin oli: ikä alkoi jo painaa, ja oikea käsikin vihoitteli.
Toukokuussa 1918 Natalia pakeni kaoottisia oloja Venäjälle venäläisen papin perheen seurueessa, mutta Pietarissa ei ollut sen rauhallisempaa.
Apuun tuli Jennyn aviomies Pjotr Romanoff, joka oli muuttanut Ukrainaan, Nikolajevin kaupunkiin. Siitä tuli Natalian kotikaupunki seuraaviksi neljäksi vuodeksi, joista puolitoista vuotta hän oli puna-armeijan sairaanhoitajana.
Vuonna 1923 Natalia alkoi puuhata muuttoa takaisin Suomeen. Paperisodan valmistuminen Suomen konsulaatissa Pietarissa venyi seuraavaan vuoteen.
Myöhemmin Natalia kertoi valtiollisen poliisin kuulustelijoille, että tuona aikana hän oli mongolialaissyntyisen tupakkakauppiaan Neh-Sin-Kuin rakastajatar.
Lokakuussa 1924 Natalia palasi Suomeen. Hänet palkattiin Neuvostoliiton lähetystöön lastenhoitajaksi. Pestiä kesti puoli vuotta.
Syksyllä 1925 Natalia meni kihloihin sähkömonttööri Verner Koskisen kanssa. Avioliitto solmittiin helmikuussa 1929, mutta yhteiselo kariutui muutamassa vuodessa Vernerin juopottelun vuoksi.
Erilaisten tehdastöiden jälkeen Natalia oli alkanut viihtyä tarjoilijana.
Yksi hänen työpaikoistaan oli Korkeavuorenkatu 45:ssä sijaitseva Grand-Automaatti. Siellä Natalia kiinnitti huomiota mieheen, joka kävi ravintolassa säännöllisesti syömässä. Mies oli Erik Rieks, kirjapaino Libriksen typografi.
Tuttavuus kehittyi rakkaudeksi, ja yhteen pari muutti talvisodan kynnyksellä.

Uutta ihmissuhdetta mullistavampi käänne Natalian elämässä tapahtui kesäkuisena iltapäivänä vuonna 1938.
Hänen kotiinsa Korkeavuorenkatu 5 A 4:ään tuli odottamaton vieras: Jenny Romanoff oli tullut tervehtimään sisartansa! Vuosien varrella he olivat pitäneet yhteyttä enää kirjeitse.
Jenny kertoi olevansa läpikulkumatkalla Tukholmaan hoidattamaan huonoa näköään ja kysyi, haluaisiko sisko lähteä matkaseuraksi. Natalia pahoitteli työkiireitään, mutta he sopivat tapaavansa kahden viikon kuluttua Tukholmassa.
Myöhemmin kävi ilmi, ettei Jenny Romanoff tai kukaan muu häneen viittaava henkilö noihin aikoihin virallisesti ylittänyt Suomen ja Neuvostoliiton rajaa.
Sisarukset viettivät Tukholmassa yhdessä kaksi viikkoa. Jossain vaiheessa Jenny kysyi Natalialta, kiinnostaisiko tätä kahden kuukauden poliittinen kurssi Moskovassa. Natalia kieltäytyi - 36-vuotiaana ei enää jaksaisi seikkailla.
Värväysyritykset eivät loppuneet tähän. Vuoden kuluttua sisarukset liikkuivat taas samoilla asioilla Tukholmassa, ja jälleen Jenny houkutteli Nataliaa mukaansa.
Tämä kohta herätti myöhemmin Valpon kuulustelijoiden epäluulot, sillä Natalia muutteli jatkuvasti kertomustaan Tukholman-retkistä.
Keväällä 1940 Natalia pääsi kirjansitojaksi Erikin työpaikalle. Elämä tuntui asettuvan: naimisiin pari meni joulukuussa, ja Nataliasta tuli Natalia Rieks.
Seesteistä aikaa kesti vain puoli vuotta.

Sunnuntaina 25.5.1941 Natalia oli maitokaupassa, kun pariskunnan ovelle ilmestyi noin 25-vuotias, 180-senttinen ristiverinen mies. Mies sanoi tuovansa Natalialle terveisiä tämän siskolta.
Natalia selitti miehelleen, että kyse on työkaverin velanmaksusta. Erikin kuulematta hän sopi miehen kanssa tapaamisen Bio Rexin eteen.
Kohtaamispaikalla salaperäinen mies kävelytti Nataliaa perässään, kunnes päästiin Hietaniemen hautausmaalle. Mies esitteli itsensä "Einoksi" ja kysyi Natalialta, voisiko tämä toimittaa tietoja Helsinkiin ja sen ympäristöön sijoitetuista joukko-osastoista, saksalaisten joukkojen kuljetuksista ja sotilaallisesta toiminnasta.
Natalia lupasi auttaa ja sai Einolta saman tien korvaukseksi 2000 markkaa, puolentoista kuukauden palkan verran.
Muutaman päivän kuluttua Eino vei Natalian Käpylään ja osoitti kaksi paikkaa, joita käytettäisiin "postilaatikkoina". Natalian piti hakea paikalta viesti heinäkuussa ja toimittaa omat tietonsa elokuussa.
Heinäkuun viimeisenä päivänä Natalia houkutteli miehensä huviretkelle Käpylään. Kun Erik oikaisi itsensä pitkäkseen lammen rannalle, Natalia sanoi lähtevänsä poimimaan marjoja. Todellisuudessa hän lähti tarkastamaan postilaatikkoaan, mutta mitään kirjettä ei löytynyt.
Omaa viestiään Natalia ei ehtinyt toimittaa. Valpo pidätti hänet 26. elokuuta.
Joulukuussa 1942 Turun hovioikeus tuomitsi hänet "valtionsalaisuuksien ilmaisemisen yrityksestä" viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Mitä ilmeisimmin aviomies Erik ei tiennyt mitään vaimonsa vakoilupuuhista. Vaan ei hänkään mikään pulmunen ollut.
Pietarissa syntynyttä Erikiä pidettiin emigranttipiireissä epärehellisenä hahmona. Jossain vaiheessa hänen huhuttiin myyneen kokaiinia.
Natalian pidätyksen jälkeen Erik sai potkut työpaikastaan. Vakoilusta epäillyn naisen puolison ei katsottu olevan sovelias työskentelemään kirjapainossa, joka teki tilaustöitä puolustusvoimille.
Kirjapainon johtajan mukaan Erik oli manaillut puoliääneen vaimonsa tekemisiä ja sanonut ottavansa tästä avioeron, mikä tapahtuikin pian sodan jälkeen.

Miten pärjäsi Natalia sillä välin Hämeenlinnan vankilan sellissä numero 62?
Aluksi hän varmasti tunsi olonsa yksinäiseksi. Poliittiset vangit eivät helposti päästäneet tulokasta sisäpiiriinsä, jos tällä ei ollut tunnustettua järjestötaustaa. Lisäksi Natalia pelkäsi kuolemantuomiota.
Poliittisten vankien keskinäinen solidaarisuus oli vankka. He opiskelivat salaa kieliä, marxilaista teoriaa ja työväenliikkeen historiaa. Opiskelutehtäviä kirjoitettiin vessapaperille, ja pattereiden kautta morsetettiin uutisia.
Sellitoverinsa Elvi Sinervon kanssa Natalia tuli jonkin verran juttuun. Sinervo olisi halunnut Natalian opettavan hänelle venäjää, mutta Natalia ei tuntenut kielioppia tarpeeksi.
Vankilassa Natalialla oli käytössä vihko opiskelua varten. Siihen ei saanut kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä, poliittisia huomioita tai "sisältö- tai muotoheikkoa" lyriikkaa. Vihkon sivuille Natalia kopioi suomalaisia ja venäläisiä kansanballadeja. Ensimmäisenä vankilavuotena hän kirjasi myös paljon uskonnollisia tekstejä.

Mistä syntyi myytti, että Natalia oli partisaani?
Niin Sinervon Runot 1931-56 -kokoelmassa annetaan ymmärtää, eivätkä 70-luvun aikalaisetkaan muuta epäilleet. Todennäköisesti syy oli Natalian vaitonaisuus - hän ei kertonut juuri mitään taustastaan ja tuomiostaan. Salamyhkäinen nainen saattoi olla desanttikin.
Sinervon tytär, kääntäjä Liisa Ryömä kertoo äitinsä muistelleen Nataliaa varsin etäisenä hahmona. Sinervohan kirjoitti: Natalia, sua tunne en / Jaan osas vain ja sellin kivisen.
Natalia vapautui syyskuussa 1944 kuten muutkin poliittiset vangit.
Nyt hän osallistui avoimesti poliittiseen toimintaan.
Suomi-Neuvostoliitto-ystävyysseuran Hietalahden-Kaivopuiston osastoon Natalia liittyi marraskuussa 1944. Pian hän tutustui myös tulevaan puolisoonsa Paavo Koskiseen.
Paavo ja Natalia menivät naimisiin kesäkuussa 1946. Tästä kuten Natalian aiemmistakaan liitoista ei syntynyt lapsia.

Paavo Koskinen oli kommunistien maanalaisen kauden veteraani. Ammatiltaan hän oli muurari. Hän oli myös TUL:n mestaripainija, joka oli ollut yksi Kolmen sepän patsaan malleista.
Koskinen sai vuoden 1930 alussa kolmen ja puolen vuoden tuomion kielletyn Tiedonantajan painamisesta. Vapauduttuaan hän loikkasi Neuvostoliittoon, jossa hän opiskeli Lenin-koulussa. Espanjan sisällissodassa hän taisteli vapaaehtoisena tasavaltalaisten puolella.
Koskinen teki pitkän uran Skp:n toimitsijana. Eläkkeelle hän jäi 1966.
Sodan jälkeen Natalia oli vähän aikaa tarjoilijana. Useasti hänen työpaikkansa oli Esplanadin Kappeli, jossa hän käytti nimeä Natalia Vereschjagin.
Siitä, mitä Natalia teki myöhemmin työkseen, ei ole täyttä varmuutta, mutta vuodesta 1951 lähtien hän matkusteli jonkin verran Neuvostoliitossa.
Olisiko puolueella ollut käyttöä Natalialle tulkkina? Ainakin Skp:n entinen tiedotuspäällikkö Oiva Björkbacka muistaa Natalia-nimisen tulkin, jonka tuntomerkit sopivat Natalia Koskiseen.
Ainakaan nuoruusvuosien maa ei unohtanut Nataliaa.
Natalian henkilömapista Kansan arkistosta löytyy päivämäärätön 1960- tai 70-luvun lehtileike. Siinä kerrotaan, kuinka Neuvostoliiton suurlähetystössä on luovutettu Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston myöntämiä kunniamerkkejä lokakuun vallankumoukseen ja Venäjän kansalaissotaan osallistuneille suomalaisille.
Yksi heistä oli Natalia Koskinen.

Ehtikö Natalia kuulla itsestään kertovan runon kääntyvän lauluiltojen klassikoksi? Teoriassa se oli mahdollista.
Kaj Chydenius sävelsi Sinervon runon 1970-luvun alussa. Alun perin kappale syntyi Pekka Milonoffin ohjaamaan Isänmaalle vaaralliset henkilöt -esitykseen, mutta laulukvartetti Agit-Propin tulkinta teki siitä kuuluisan.
Agit-Propin levytys julkaistiin lokakuussa 1972. Natalia kuoli 7.5.1974. Tosin tuohon aikaan hän sairasteli jo paljon.
Natalian ja Paavon tuhkat on levitetty Hietaniemen muistolehtoon.

On vaikea saada selville, millainen Natalia oli ihmisenä. Hänen lähimmät omaisensa ja ystävänsä ovat kuolleet.
Natalian satunnaisesti tavanneet muistavat hänet hieman ujona, syrjäänvetäytyvänä ja uskonnollisena. Vasemmiston järjestötoimintaan hän ei osallistunut. Yhden mielikuvan mukaan Natalia jäi pian sodan jälkeen kotirouvaksi.
Jotain voi päätellä virallisistakin papereista: Natalia rakasti eleganssia ja tyylikkyyttä. Hän on kaikissa valokuvissa hyvin huoliteltu. Viinakortin kuvassakin hänen hiuksissaan on kauniisti aseteltu kukka.
Entä paljastuuko Kansan arkiston henkilömapista mitään muuta? Virallisten dokumenttien, kirjeiden ja valokuvien seassa on Natalian keräämiä lehtileikkeitä. Siellä on tuttuja kasvoja: Elvi Sinervo, Paavo Koskinen, Ingrid Bergman, Greta Garbo...
Bergman? Garbo?
Totta - leikkeitä Hollywood-tähdistä.
Natalia keräsi kotimaisten ja ulkomaisten elokuvanäyttelijöiden kuvia. Niitä oli suuret kokoelmat.
Niukan henkilömapin pohjimmaisena on kirja Greta Garbon tarina vuodelta 1930. Sen ensilehdelle on kirjoitettu omistajan nimi koukeroisella käsialalla: Rouva Nadja Koskinen o.s. Vereschjagin.
Natalia ei tosiaankaan kertonut Sinervolle kaikkea.

http://koti.welho.com/mrantan4/natalia.html

Tämä toimii aina;

http://www.youtube.com/watch?v=YsetTRP_9IU&feature=related

Suojeluskuntien marssi, Horst Wessel ja enemmän huumoripuolelta Bomben auf Engeland... Myönnän kyllä että punikitkin ovat säveltäneet hienoja taistelulauluja, mutta vihollisen aatteeseen on mahdotonta samaistua.

Lopeta tuo aasialaisen utopian ylistys. Ei siitä kukaan kiertokoulun käynyt ollut kiinnostunut. Siis kenen näkökulmasta oltiin mitä. Meidän näkökulmasta slobot olivat aroilta tulleita kerjäläisiä, joita ei tuommosilla länsimaisilla termeillä olisi voinut edes määrittää. Olet kuin se koulupoika joka ensi kertaa näki sähkökatkaisijan ja alko rämpyttää sitä .

sekä isoisäsi että ne upseerit.

http://www.youtube.com/watch?v=afwuCZKziOY

Tämä aloitus haiskahtaa likaiselta kommunismilta.. Kaunishan tuo laulu on, kun se lauletaan VENÄJÄKSI, koska sisällöltään se on täyttä kuraa.

Ei ole mikään ihme, että moni pitää laulua kuniina, kun on mahtipontinen sävel. Se vain lupaili liikoja kansojen veljeydestä.
Myös natseilla on mukaansa tempaava marssilaulu. Sanoja ei ole vain suomenettu, sävel on kuultuna rytmikäs jne. On vertailukelpoinen "Kansainvälisen" kanssa.
Itse pidän kuitenkin suoamalisista marssilauluiista enemmän, esimerkiksi "Sillanpään marssi" on mukavaa kuuneltavaa. Sanoissa ikään kuin ennakoitaan tuleva sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja tuomio.

Pet Shop Boys - Go West

http://video.google.com/videoplay?docid=3835077680495671017#

http://www.youtube.com/watch?v=qQYJS1m4O14

laulajattaresta puhumattakaan:

http://www.youtube.com/watch?v=irhlNJdqqbs

Etteivätkö suomalaiset muka olisi tunteneet "Kansainvälistä"!? Neuvosto-Venäjän asioista tiedettiin kaikki, lähes; todellisuus osoittautui sitten lopulta luultuakin pahemmaksi.