Kuvitteluako kaikki ?

On hiukka vierähtänyt aikaa siitä, kun täällä
olen viimeksi ollut. Ensin parin päivän ongelmat
tällä saitilla ja sitten omat menoni olleet
esteenä.

Kiitos Sinulle sanoistasi - miellyttävää lukea
niitä, ja toden sanoakseni runossani on tällä
kertaa melkoisen paljon toden sanoja
erittelemättä tässä mitä.

Mukavaa viikonloppua ja Joulun odotusta,
t. linda

En tiedä mitä sanoa Sinulle ja " sanomattomuudel-
lesi " koska kuitenkin sanot NIIN paljon.

Sinä tiedät ja Sinä tunnet niin kuin minäkin. Me
olemme käyneet niin kovaa elämänkoulua molemmat,
että siitä on evääksi runoihin jos satoihin sel-
laisiin. Lie niitä jo syntynytkin, mutta lisää
tulee joka päivä - seikka on saletti.

Ja minä taas tiedän Sinun surusi ja murheesi mel-
ko pitkälle. Siksikin uskon, että runoni kosketti
Sinua monellakin tapaa - tai ehkä kuvittelen, en
tiedä.

Meidän on elettävä kaikki nämä hetket elämässämme
siksi, että löytäisimme sen kaiken keskeltä vielä
iloakin.

Kun lopettaisit vielä tuon proffa-sanan, se
tuntuu niin helkkarin ylisanalta, please.

Kiitos Mari, olet sydämellinen ihminen ja mitä
parhain ystävä - triplakiitokset ja halaus.

Niin kuin joskus sanoin tuolla aiemmin, niin olen
tottunut ehkä liiaksi jo näihin vastarunoihisi.
Ja sekin on toistettava taas, kuinka taidokas
olet runoissasi - kehityksesi menee huimaa
vauhtia eteen päin.

Mutta nyt tämä kirjoittamasi vastaruno - olen
sanaton lähes sen edessä. Sinä olet virtuoosi ru-
nojen maailmassa etkä tiedä, kuinka paljon
sanoissasi onkaan totta ja kuinka koskettavasti
kaiken sanot.

Pelkkä kiitos-sana on ehkä liian vähän, mutta us-
ko että se tulee sydämestä !

ja aivan ensiksi anteeksi, etten ole saanut vas-
tatuksi kirjeeseesi, monenmoista ongelmaa ollut
tässä elämässä.

Niin, arki on todellakin kaukana runossani, tai
sitten se on juuri sitä itseään karuimmillaan.

Kiitos kuuluu Sinulle kommentoinnista, niin kuin
jokaiselle joka jälkensä runooni jättänyt on.

Yritän pikkuhiljaa alkaa purkamaan tuota
postiani huonolla omallatunnolla, koska niin moni
on joutunut vastauksiani odottamaan.

Mutta tiedä, etten ole Sinuakaan silti unohtanut.

Siinäpä vasta mysteeri pohdittavaksi.

Olet oikeassa - on siinä ikävää johonkin.
Mutta Sinun " tahmeat tassusi kirjaimiin
tarttuen " ne koskettaa. Mitä osaan edes sanoa
noiden kirjoittamasi sanojen edessä ?

Sain idean ja pääsen helpommalla;

Kaikkina noina öinä
olemme synnyttäneet tarinaamme
kirjaimien tipahdellessa eteemme
sivuillemme kuin pisarat koskettaen.

Meissä sekoittuu kaikki
hiljaisuus, inhimillisyys
rakkauden ilmentymät todellisina
niin rakkaani, todellisina.

Nuo säkeethän on eräästä vastarunostani ääpeen
runoon, ja ne jotenkin tuntuivat sopivan juuri
tähän hetkeen ja sanoihisi.

Minusta tuntuu, että Sinunkin sanasi ovat ylisa-
noja likka. En kuvittele itsestäni mitään, enkä
koe olevani millään muotoa " taituri " joksi sa-
nomasi minut kuvaa.

Ei toimminut ei, sitten kun minulla eilen viimein
oli mahdollisuus koneelle, onneksi nyt.
Onneksi siksi, että tämä on kuin huumetta - aina
saatava se pakollinen päiväannos.

K i i t o s Mys, olen edelleenkin otettu sanoistasi.

on tuo lause johon viittaat. Olen käyttänyt sitä
joskus kai viime talvena jossain runossani, ja
nyt se taas pompsahti mieleeni jostain.

Viimeinen rivi tai oikeastaan koko viimeinen säe
pyrkii tuomaan edes jotain pehmeämpää, ettei koko
runo olisi ns. musta.

Kiitos itsellesi Uni, Unisein. Äläkä unohda poi-
keta sitä höyhentä puhaltamaan poskelleni :)

Siis mitä minä muka taaskin tein * ihm *

Ei vaiskaan, en tiedä ihanuudesta - elämästä se
kuitenkin jollakin lailla kertoo.
Ja jotain kaipausta siinä kyllä on, se on totta.

Ei ole ollut mahkuja tulla tänne ennen tätä,
mutta kuten aiemmin sanoin - ihanaa, että taas
pääsee.

Lämmin kiitos Margitta ja lempeää iltaa.

Ee se mittäää kuvittelua oo
ee ee
Kun rakkauven rutinoessa on
kaekki mahollista

olenkin jo ihmetellyt, että mihin kummaan oikein
olet " hukkunut " kun Sinusta ei ole moneen päi-
vään kuulunut mitään, onneksi edes täällä olet
käynyt sanasi virkkomassa.

Elämä on todellakin kuvittelua joskus, vaikea ve-
tää rajaa todellisuuden ja kuvitelman välille.
Sellaisia hetkiä ainakin itse koen usein, ja nii-
nä hetkinä kaiketikin tämä runoni syntyi.

Kiitos että kommentoit ja kiitos siitä, että tie-
dän Sinun olevan siellä.

Pekka* kirjoitti:

Ee se mittäää kuvittelua oo
ee ee
Kun rakkauven rutinoessa on
kaekki mahollista

Niisssä rutinoessa kuule ee oo sitte yhtikäs
oekosta tietä - nii helekkarin mutkikkaeta vuan.

Mahollisuuksista ee tiijä, mutta toevossa on hyvä
ellee, virkkovaapi jokkii viisas. Että ne mutkat
joskus oientuisvat.

Kiittäen ja pokaten toevotan Siulle lepposaa
iltoo.