Kasvotarjonta/otsatarjona

synnytin 1 lapsen kasvotarjonnassa. synnytys kesti 42 tuntia, ponnistin 2 h 35 min puoli-istuvassa asennossa. lapsi oli normaalia pienempi, 47 cm ja 3 kg. pahinta kipu oli ponnistusvaiheessa. synnytin ilman kivunlievitystä. 2 lapseni oli otsatarjonnassa. synnytyksen kesto 30 h, josta ponnistusta 1 h 50 min. oli normaalikokoinen. kummankaan kohdalla ei mietitty keisarinleikkausta. molemmissa synnytyksissä sain 2 asteen repeämät ja toipuminen oli aika hidasta, n. kahden kuukauden kuluttua taas normaali... pysyviä vaurioita ei jäänyt. meillä on nyt 8 lasta ja yhdeksäs tulossa. kaikki synnytykset on ollu pitkiä (lyhin 19 h) ja ponnistusvaiheet tooosipitkiä. (siinä lyhin 1 h 20 min) odotamme yhdeksättä lasta...

Mulla lapsi oli avonaisessa otsatarjonnassa, ei edes päässyt tarpeeksi laskeutumaan saati ulos alakautta.
27h turhia suppareita ja leikkuriin jolloin tila paljastui. Kokoa oli 3500g, ei siis liian iso tulemaan normaalisti. Eka raskaus ja liekö uskallan enää yrittää...

Toinen lapsi oli otsatarjonnassa ja synnytys kesti n. 5h ponnistusvaihe 27min. Ja ponnistusvaiheen kestoon vaikutti myös se, että en tuntenut minispinaalin takia supistuksia.. Ja otsatarjonnasta kätilö sanoi vasta kun vauva oli jo pihalla.. Eli en tiennyt sitä ollenkaan..
Vauva painoi 3150g ja repeämiä tuli pari. Ja ihan normaalisti toivuin synnytyksestä. Esim. pystyin istumaan jo seuraavana aamuna suht normaalisti jne. Niin ja keisarinleikkausta ei harkittu tai ainakaan kätilö ei ehtinyt sitä ääneen sanoa. Älä ressaa liikaa, niin hyvin se menee!

otsatarjonnassa ja pää jotenkin sivuittainki vielä. ei mietitty leikkausta sen takia, vaikka hätäsekstio meinas tulla. imukupilla kuitenkin autettiin mailmaan.kaikki oli ihan ok. viikossa parani vauvan jälki päästä.

syntyi yllättäen kasvotarjonnassa, oli synnytyksen aikana saanut pänsä käännettyä väärään asentoon. Supistukset koveni yhtäkkiä tosi paljon ja jälkikäteen kätilö sanoi että silloin ilmeisesti käänsi päänsä. Minulle asiasta kerrottiin vasta kun lapsi oli jo maailmassa. Ponnistusvaihe oli "tavallista" hankalampi, tuli itselle tunne että vauva ei liiku mihinkään vaikka kuinka ponnistan, ja mielessäni kuvittelin että vauva on valtavan suuri kun ei meinaa tulla. Tuli se lopulta sieltä, kun mieheni kiskoi jalkaani taaksepäin ja kätilöt kai vetivät kaksin käsin päästä, niin luulen. ei kai siinä mitään keisarinleikausta harkittu, tai en tiedä mitä kätilön mielessä liikkui, mutta minä kun en koko asiasta tiennyt kuin vasta jälkikäteen. Vauva oli 52 cm ja 3850g. Ei ponnistustusvaihe kestänyt kuin 5 minuuttia, mutta eron huomasi edellisiin synnytyksiin, joissa vauva tuli ulos liukkaammin. Toipuminen oli helppoa. Pikku repeämä vain tuli.

Synnytin lapseni kasvotarjonnassa,ensimmäinen synnytys kyseessä.Synnytys ei ollu kovin kamala,kokonais aika oli vajaa 11tuntia ja ponnistusvaihe kesti noin 40min.Imukupin avulla piti lasta auttaa ulos koska omat voimani kävivät vähiin.Lapsi oli 4500g ja 53.5cm eli isokokoinen.Keisarinleikkausta ei harkittu.Synnytyksessä minulle tehtiin eppari ja toisen asteen repeämä tuli mutta suht nopeesti toivuin synnytyksestä.Synnytyksestä ei jäänyt itselleni mitään kammoa,haluaisin jo pian uudestaan.=)

kasvotarjonta(? vauvan kasvot ylöspäin, mutta vielä jotenki vinossa, että vaadittu tila erittäin suuri)
avautuminen kivulias, supistuksissa ei mitään taukoa missään vaiheessa, rimpuilin niin että laittoivat sängyn laidat ylös etten tippuisi lattialle, alusta asti takapuoleen "veti" ilkeästi - kramppasi toden teolla että selkä oli kokoajan kaarella, enkä pystynyt rentoutumaan saatikka nousemaan sängystä. Suihkuun panivat ensin, mutta ei auttanut pätkääkään. Epiduraali vei kivut kun se viimein saatiin toimimaan (n. 6h:n kuluttua!)kun epiduraali haihtui ja olisi pitänyt ponnistaa olivat kivut ihan samanlaiset kuin koko avautumisen aikana. Olisin halunut sektion, mutta ensikertalaisena en uskaltanut avata suutani vaan uskoin, että kätilö ehdottaisi sitä, muttei ehdottanut, sillä kaikesta huolimatta ja vaikkei minkäännäköistä ponnistuksen tarvetta tullut (kätilö "väkivin" ponnistutti, niin pää hieman liikkui synnytyskanavassa eteenpäin, mutta tuskakseni kätilö kertoi, että heti kun lopetan ponnistuksen niin se"liukuu" takaisinpäin. Siinä vaiheessa halusin jo takaisin kotiin. Koko synnytys tuntui painajaiselta. Sitten kätilö ilmoitti, että vauva tulee väärässä tarjonnassa. Olin jo itsekin sitä arvellut, sillä olin lukenut, että kasvo-/otsatarjonnassa(?) särky selässä voi olla sietämätön ja synnytyksestä tulee vaikea, ja selkäni särki kokoajan pahasti ja häiritsi "väkisin ponnistusta". Pahinta oli se kramppaus takapuolessa ja sen aiheuttama valtava kipu, jota luulin ensin normaaliksi supisteluksi (mistä sen tietää kun on ensikertalainen)ja kipu kun pihdit laitettiin paikalle, mutta vielä pahempaa oli se raastava tunne kun vauva oikeasti VÄKISIN vedettiin ulos minun samalla ponnistaessa viimeiseen hengenvetoon asti. Tuli järkyttävä ahtaanpaikankammo(!?) ja luulin että luuni irtoavat ja luulin, että vauva on kuollut. Kun pää vihdoin yli 2h:n ponnistamisen ja ties kuinka monen supistuksen ajan oli siinä vaiheessa pihdeillä KOVAA vedetty lasta ulos monen kätilön lääkärin voimin( vielä muut apujoukot, jotka tukivat jalkojani jalkatuissa ja tsemppasivat säikähtäneen näköisinä)kysyin että mitä odotetaan, että onko se kuollut, minulle sanottiin, että odotetaan vain seuraavaa supistusta, että saataisiin loputkin ulos, että kyllä se elossa on(kasvot olivat ylöspäin)sitten vielä usean supistuksen ajan ponnistamalla lopulta lapsi oli ulkona ja vietiin heti teholle. Ilmarinta tuli, mutta vain 3-4pv teholla joutui olemaan (onneksi,sillä olin niin huonossa kunnossa verenhukan takia ja repeämien ja episotomian vuoksi). Synnytyksen jälkeen lääkäri sanoi, että seuraava sitten sektiolla jos samankokoinen tai isompi (vauva painoi 4kg ja pää oli muistaakseni 37cm, pituutta ei saatu pään venymisen takia). Olin ollut synn.t.arviossa 2-kertaa, mutta siitä ei apua, koska sanottiin että OIKEIN HYVIN mahtuu isokin. Jälkeenpäin röntgeniin lähettivät ja tuloksissa todettiin ahdas lantio ja kork. 3,5kg mahtuis tulemaan...et silleen.Pojan pää oli aika ruvella pihdeistä, mutta muuten parantunut hyvin. Toivottavasti ei ilmene jälkeenpäin mitään...Itsellä parani haavat n. 3kk:ssa. Vieläkin välillä vuotaa haavat, muttei tee kipeää.Seuraavan haluaisin silti alateitse synnyttää jos mahd. mutta pelkään sillä en tiedä kuuluuko supistusten "oikeasti" olla niin kivuliaita, vai olinko vain niin huono sietämään niitä.

Heippa!

Siltä varalta, että vielä kaipaat lisävastauksia:
1. Kun ei ole mitään, mihin verrata, on vaikea sanoa. Parakervikaalipuudutuksen kanssa selvisin. Jälkikäteen puhuivat pitkittyneestä ponnistusvaiheesta, mutta eipä sitä kolmituntista siinä itse ehtinyt ajatella. :)
2. Ensimmäinen.
3. Tyttö syntyi kymmentä grammaa vajaa nelikiloisena.
4. Ei.
5. Toipuminen oli nopeaa, jälkitarkastuksessa lääkäri tuumasi limakalvojen olevan hyvässä kunnossa. Pysyviä vaurioita ei jäänyt lapselle tai äidille.

1. Synnytys oli ensimmäinen, joten ei ole mitään mihin verrata, mutta vaikea oli.
2. Siis ensimmäinen.
3. 3 320g 50cm pitkä.
Mietittiin siitä syystä, että vauvat pulssi laski aina napakoiden supistusten aikana. Ei kuit. leikattu, hapetusarvot oli hyvät.
5. Alapää toipui suht nopeasti, mutta ilmeisesti tästä otsatarjonnasta johtuen (tällöin vauva siis vie enmmän tilaa synnytyskanavassa) jäi ilmeisesti pysyvä hermovika jälkaan.

Tää ketju onkin näköjään aikoja sitten aloitettu, mutta mikäli tätä tietoa vielä tarvitset niin täällä olis vielä yksi.

Nyt on pakko tähän kommentoida, vaikkei omaa henk.kohtaista kokemusta ko.synnytyksestä ole. Ihmisillä menee (ja aivan ymmärrettävästi) sekaisin arkipuheessa kasvotarjonnat ja avotarjonnat. Monesti kuulee kerrottavan, että vauva ollut kasvotarjonnassa jonka vuoksi jouduttu esim. imukuppia käyttämään. Tämä ei ole edes mahdollista, koska kasvoihin ei imukuppia voida kiinnittää. (Huh mikä ajatuskin!) Monesti kasvotarjonnan vuoksi joudutaan sektioon, samoin otsatarjonnat harvemmin syntyvät alateitse.

Kasvotarjonta tarkoittaa siis sitä, että vauva tulee kasvot edellä maailmaan, eli on siis taivuttanut päänsä niin voimakkaasti taaksepäin, että kasvot ovat "tarjoutuvana osana". Sisätutkimusta tehdessä kätilö tuntee luisen pään sijaan siis nenän, suun ja silmäkuopat. Tämä on hyvin harvinainen tarjonta (omalle kohdalle osunut kahdesti kuuden vuoden synnytyssalityöskentelyn aikana), kun taas suhteellisen yleinen virhetarjonta on tämä jo jonkun täällä mainitsema avonainen tarjonta, joka tarkoittaa sitä, että vauvan kasvot ovat synnyttäjän häpyluuhun päin. "Normi" tarjonta on takaraivotarjonta, jossa vauvan kasvot ovat kohti synnyttäjän takapuolta.

Usein itsekin sorrun selittämään synnyttäjälle virheellistä avonaista tarjontaa pikaisesti niin, että vauvan kasvot ovat ylöspäin ja siksi ponnistusvaihe tms. on vaikeampi. Moni ymmärtää tämän selityksen sitten kasvotarjonnaksi. Tässä näkeekin myös synnytyksen jälkeisen synnytyskeskustelun tärkeyden, koska silloin vastaavat väärät mielikuvat ja ymmärrykset voitaisiin oikaista. Harmi sinänsä, että siihen harvemmin on nykyisin aikaa yhä vähenevillä resursseilla.

1. Oliko synnytys tosi kamala/vaikea? Voiko
verrata normi-synnytykseen?

Meidän pieni oli tulossa pää sivuttain ulos, oli muistaakseni otsatarjonnassa. Kestin 19 tuntia niitä hemmetin supistuksia ja vasta viime hetkellä huomataan, että lapsi on otsatarjonnassa ja kiireellinen sektio. Epiduraali ei toiminut kuin hetken.Oli todella rankka kokemus. Sain infektion, kumeen, lapsivesi oli vihreää, epiduraali ei auttanut, vauvan sydänäänet ja happiarvot laskivat välillä, synnytys ei edennyt, joten jouduin tippaan. Supistukset tulivat alusta asti vähintään 5min välein ja lopulta niiden välissä ei ollut minkäänlaista taukoa. Väkeä ramppasi ja se vaihtui todella useesti, jäi paha mieli ja tuntui mm. siltä, ettei kukaan ottanut kipua tosissaan, kaikki vaan toitottivat, että kyllä se epiduraali auttaa, sain vakuutella useamman kerran, mutta kun ei tunnu missään, onneksi mies oli mukana ja sai sanani läpi. Selkäni oli ihan tulessa, tuntu että vauvan pää painaa selkään. Välillä mietittivät sektiota ja välillä taas eivät.. kunnon soutamista ja huopaamista koko touhu, ei tullut minkään laista luottamusta henkilökunnan ammattitaitoon.

Sectiossa lisäksi huomattiin, että napanuora oli vauvan kaulan ympärilä.
Olin tosi kipeä section jälkee, silti vauvan kuulema kuului olla vierelläni 24/7. Olin aivan loppu 4päivän jälkeen, kun en nukkunut kun muutaman tunnin koko sairaala aikana, kun vauva oli todella itkuinen ekat päivät, varmasti kun maito ei kunnolla ollut noussut.

Hoitajien nauru ja kikatus kuului käytävältä huoneeseen, tuntui, että parempi antaa heidän istua siellä kun pyytää apua, monesi ilmeet oli sellasia, että ei tehnyt toistakertaa mieli pyytää apua, tunsi itsensä ihan hölmöksi. kukaan ei kertonut osastosta tai esitellyt paikkoja. Ei kerrrottu koska tuli ruoka missä syödään, tai kysytty tulenko syömään, jos satui nukahtamaan, niin oli sitten ihan ilman ruokaa. Imetys ei alussa onnistunut, useapi hoitaja turhautui jonkin aikaa autettuaan ja yksi lättäsi rintakumin käteen ja käski kokeilla sillä, senkään käyttöä ei neuvottu.

2. Monesko synnytys oli kyseessä?

ensimmäinen
3. Minkä kokoinen sikiö oli?
3700g

4. harkittiinko keisarileikkausta?

tehtiin kiireellinen sektio

5. Miten kauan toipuminen kesti ja jäikö pysyviä
vaurioita?

Pari viikkoa meni, ettei varonnut koko ajan käyttämästä vatsalihaksia

1.hankala oli ja aivan kamala. kammo jäi.
2. eka synnytys
3. 3950g ja 52cm pitkä
4. ei ainakaan mun kuullen harkittu edes. pakkohan se olis ollu leikata,jos imukupilla ei loppuviimein olisi pihalle tullut, 2.5 tunnin ponnistamisen jälkeen. puolessa välissä ponnistusvaihetta ultralla kattoivat, että on otsatarjonnassa ja kasvot ylöspäin, mutta silti pakottivat siirtymään vielä jakkaralle ponnistamaan!
5. vauvalle ei jäänyt mitään,ittellä kesti kauan parantua,kun tikit alkoivat repsottaa epparihaavasta. kaiken lisäksi lääkäri leikkas eka väärästä kohtaa,eli 2 jälkeä sielä nyt on,ja ihan kaameen näkönen alapää edelleen vaikka 8kk aikaa on.

1.Avautumisvaihe oli kivulias, kuten edellisissäkin synnytyksissä. Lapsivesi oli mennyt, eikä luonnolliset supistukset alkaneet, ne käynnistettiin tipalla ja olivat rajuja. (Tämä tapahtui 1980--luvulla, kivunlievitystä ei ollut). Ponnistusvaihe oli vaikeudessaan aivan toista luokkaa, tuntui kuin lävitseni olisi työnetty paksu terästanko enkä saisi mitään aikaiseksi.
2.kyseesä oli kolmas synnytys.
3.Yli kolme kiloa.
4. Kätilö sanoi, että tämmöisessä tapauksessa pitäisi tehdä sektio, mutta koska minulla on kovin leveä lantio ja synnytys on kolmas niin kokeilemme alakautta.
5. Toipuminen oli normaali, lapsen naama oli turvoksissa ja mustelmilla.
Lisäksi kerron että siskoni on syntynyt maalla kotisynnytyksessä 1940-luvun lopussa kasvot edellä. Hänellä on lievä cp-,vamma.
Tämä on jo vanha asia, mutta vastaan tähän kyselyyn koska lapseni, nyt jo aikuinen, kiinnostui tästä aiheesta ja etsimme tietoa netistä. Törmäsin tähän ja halusin vastata vaikka en kiinnostaako tämä sinua enää vai onko joku vanha kysely.