Kun kala kuolee

Riippuu miten läheinen kala on. Aina tulee paha
mieli, mutta vaan silloin itken kun kala on
minulla jo kauemmin ollut ts. olen kiintynyt
siihen enemmän. Jos kalanpoikanen kuolee ihan
pienenä, en sitä niinkään sure, paha mieli vain
tulee, kun ene edes ole ehtinyt "tutustua" kalaan
vielä. Onnekseni minun kalani ovat olleet
kestäviä ja pitkäikäisiä. Koviten kolahti, kun
pari kuukautta sitten jouduin itse lopettamaan
ensimmäisen kalani, joka oli minulla ollut jo
lähemmäs kymmentä vuotta. Silloin mietin, ettei
enää väliä muista. Olin aina pelännyt tuota
päivää, ja silloin sen jouduin kokemaan. en
osannut arvata kuinka paljon kalan menetys voisi
koskea!

oli vaikein, vaikka se oli ollut vain vähän
aikaa, niin en raskinut sitä vetää
vessanpöntöstä, kuten yleensä. Odotin
avopuolisoa, joka sitten sen teki. Riippuu
kalasta, miltä tuntuu, mutta joskus on tosi huono
omatunto, jos tuntuu että kala kuoli oman virheen
takia.

Ulkopuolinen kun/jos lukee näitä juttuja voisi
äkkiseltään ajatella, että helvetti kun on
älyvapaata sakkia, mutta se on jännää miten omiin
kasvatteihin kiintyy ja esim. kalan kuollessa,
jos nyt ei ihan ikävää tunne niin ainakin
syyllisyyttä siitä, ettei ole voinut antaa
eläville turvallisia elin olosuhteita.
Itse aloitin akvaario harrastuksen pari kuukautta
sitten lähes 10 vuoden tauon jälkeen.
Mielenkiintoista todeta oma reaktio sitten kun
väistämätön tulee eteen. Kuoleehan ne kalatkin
joskus vanhuuteen.

Surettaa ja masentaa se kyllä. Meillä on jo pikku
hautausmaa pihalla, mutta näin talvipakkasilla
joutuisi kyllä tekemään "sisähautauksen"
(=vessa). Kun vaikeuksia joskus kasaantuu liian
kanssa, joutuu harrastuksen mielekkyys koville.
Siksipä pyrimme hoitamaan kalamme niin hyvin,
että ne kuolevat mieluiten vain vanhuuttaan.

Ei siis meillä, vaan kaverillani nuorempana, noin
10 vuotiaana. Se pakasti kuolleet kalansa
talvisin tulitikkulaatikoissa ja eräänkin kerran
vietettiin sitten kesällä hautajaisia kalojen
muistoa kunnoittaen.
Nykyään kyllä harjoitan tätä WC-pyttyyn
nakkaamista, mutta ei mulla nyt vielä niin
pitkäaikaisia tuttuja ole kuollutkaan, että ois
paha mieli tullut. Monneistani, tulievästä ja
piraijasta ois kyllä tyly luopua. Etenkin
monniset ovat niitä minun kaloja. Kaksi
jälkimmäistä enemmän miehen omaisuutta.

Kalan kuolema ei mulla ole herättänyt sen
kummempia tunteita kuin harmi tai helpotus.
Sen sijaan itkin silmät punaisena kun lehtikala
meni vedenvaihdossa liian lähelle letkun päätä ja
letku imaisi sen silmän ympäriltä harmaata kalvoa
2-3 millimetrin renkaan koholle. Luulin ensin
että imaisee koko silmän, kun ei imaissut, luulin
että silmä tulehtuu tai tippuu pois jälkikäteen.
Ihme kyllä silmä näyttää parantuneen
täydellisesti (akvaarion pimennys vain, ilman
mitään vedenparannusaineita).

Itseltäni ei ole vielä kuollut yhtään kalaa, ja
vähän aateluttaa, että miten sen ottaa sitten kun
joku 40 senttinen pleko heittää henkensä joskus
30 vuotiaana (jos niin pitkään elää). Se on
pitempi aika mitä itse on tähän päivään elänyt,
ja kalaan varmasti kiintyy melkoisesti.

kun kalani kuolevat ..niin hautaan takapihalle ja MIELESTÄNI KALAT EIVÄT KUULU ALAS VESSASTA !!!! kuvitelkaa ite miltä tuntuisi olla se kala joka joutuu alas viemäriin ??

Minäpä kuvittelen olla se kala. Minusta ei tunnu miltään vaikka minut vedetään vessasta alas. Minähän olen kuollut.

Ainahan se harmittaa, kun joku kala kuolee. Tulee mietittyä, että jos en osannutkaan antaa sille tarpeeksi hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Minulla on ollut pitkään akvaario (noin 15 vuotta) ja joskus on ollut joku sairauskin akvaariokaloillani. Yritän ajatella kuitenkin niin, että ne kalat ovat minun kavereita ja niistä on ollut minulle iloa ja jos näen, että joku kala kärsii, niin on minun velvollisuus lopettaa kalan kärsimykset. Tosin, en sitä pysty itse tekemään, mutta puolisoni auttaa näissä asioissa.

Onhan se kala lemmikki siinä missä koirakin, vaikka kaikki eivät ehkä olekkaan samaa mieltä. Tottakai se harmittaa jos kalakaveri kuolee, silti ei se mikään maailmanloppu ole. itse en kumminkaan ehkä hautausmaata kaloilleni järjestäisi.

Itse olen todella kiintynyt kaikkiin omiini! Jokaisella on oma nimikin. ;D ♡ Joka kerta on iso itku tullut ja haudattu takapihalle.:(