Suomessa me 109 konetta pidetään jostain syystä klassikkona, joka auttoi torjuntavoitossa -44. Totuus taitaa olla toinen. Ilmavoimat ilahtui jatkosodan aikana, kun saivat ostettua mersuja hävittäjäkalustoonsa. Käytäntö osoitti kuitenkin, että mersu tehokkuudestaan huolimatta oli tavattoman vaikea lentoonlähdöissä ja laskeutumisissa pehmeillä lapiopelillä tehdyillä suomalaiskentillä. Koneen laskuteline oli liian kapea ja myös heikkotekoinen. Ilmavoimien komentaja joutui kovistelemaan osastojen päälliköitä suuresta korjaamoille joutuneiden koneiden määristä. Tämä siitä huolimatta, että mersut annettiin vain kokeneille konkareille. Kun suurhyökkäys tuli kesällä -44, ei mersuja ollut kovinkaan montaa lentokuntoisina.
Ei ihme, että sakemannit saivat idässä selkäänsä. Suurin osa hävittäjäkannasta kun oli koko ajan varikolla. Vailla ilmasuojaa jäivät maajoukot sturmoviikkien armoille.
Me109 oli susi
32
5202
Vastaukset
- taisi tuossa
tyypissä olla se heikoin lenkki. Kertoo muuten koneen muista ominaisuuksista hyvinkin paljon kun niitä laskutelineitä käytettiin niin nousuissa kuin laskuissakin. Venäläisversioillehan tuo jälkimmäinen ominaisuus oli jokseenkin turha..
Pudotustilastojen valossa tuo sanomasi oli kyllä täyttä puutaheinää.. - BocksCar
Maailman 3 menestyksekkäintä hävittäjälentäjää
Erich Hartmann 352 ilmavoittoa
Gerhard Barkhorn 301 ilmavoittoa
Gunther Rall 275 ilmavoittoa
Kaikki em ilmavoitot Messerschmitt 109 :n eri alatyypeillä lentäen.
Kyllä tuo varmasti oli huono hävittäjäkone.- tunnet
tehdä tilaston itärintaman hävittäjärykmenteistä konetyypeittäin. Ainakin JG 54 lensi loppuvuodet Focke-Wulffilla. Kaiketi niitä ei riittänyt kaikille.
- BocksCar
tunnet kirjoitti:
tehdä tilaston itärintaman hävittäjärykmenteistä konetyypeittäin. Ainakin JG 54 lensi loppuvuodet Focke-Wulffilla. Kaiketi niitä ei riittänyt kaikille.
Barbarossan alusta kesäkuusta 1941 aina sodan loppuun toukokuussa 1945 lensi Itärintamalla lukematon määrä laivueita Messerschmitt 109 :llä. Jagdgeschwaderit nopsaan mielestäni poimittuna ainakin JG 2,3,27,52,53,54,77 Barbarossan alussa ja JG 5 hieman myöhemmin. Taisteluiden alussa oli sataysejä hieman vajaa 800 kappaletta.
Kalustoerittely hankalaa sikäli että koko Geschwader muodostui monesta hävittäjälaivueesta joilla saattoi taisteluiden kuluessa olla eri konetyypit. Geschwaderien laivueet saattoivat olla hyvinkin hajallaan ts joku laivue saattoi olla Staraja Russassa ja toinen saman Geschwaderin joku toinen laivue samaan aikaan länsirintamalla.
Onhan sitten osastoja jotka käyttivät pelkästään Messerschmitt 109 :ä, vaikkapa JG 52. Siinähän juuri lensivät lähes koko sodan ajan nuo edellä mainitut "kolme suurinta ässää".
Focke-Wulfia ei tosiaan riittänyt kaikille halukkaille, toisaalta Messerschmitt oli kyllä loppuun asti hyvä kone varsinkin Itärintamalla.
Paras Fockella lentänyt Otto Kittel 267 pudotuksellaan, seuraavana legendaarinen Walter Nowotny 255 pudotuksellaan (joista ainakin 3 Messerschmitillä ennen Focke-Wulfiin siirtymistään). - tässä...
ässää. kirjoitti:
- hannuv22
saksalla oli aina hyvät koneet .
- realisti#1
"Suomessa me 109 konetta pidetään jostain syystä klassikkona, joka auttoi torjuntavoitossa -44. Totuus taitaa olla toinen."
Aika vahva väittämä. Totuus nimittäin on, että vähäisistä vahvuuksistaan huolimatta lentorykmentti 3:n Mersut tekivät pelkästään heinäkuun aikana yhteensä 1301 lentoa.
"Käytäntö osoitti kuitenkin, että mersu tehokkuudestaan huolimatta oli tavattoman vaikea lentoonlähdöissä ja laskeutumisissa pehmeillä lapiopelillä tehdyillä suomalaiskentillä."
Tottahan tuo on. Tosin kun homman oppi, ei se ollut enää vaikeaa. Kaikki eivät oppineet.
"Koneen laskuteline oli liian kapea ja myös heikkotekoinen."
Tämäkin on totta. Muistelen, että laskuteline oli kiinnitetty runkoon, jolloin sen oli pakko olla kapea. Tämä taas johtui siitä, että Mersun siipi haluttiin saada helposti asennettavaksi ja vaihdettavaksi. Toisaalta Spitfiren laskuteline oli vieläkin kapeampi eikä sitä yleensä pidetä liian kapeana.
"Kun suurhyökkäys tuli kesällä -44, ei mersuja ollut kovinkaan montaa lentokuntoisina."
Vahvuudet olivat noin puolessa määrävahvuuksista, joten hieman liioittelua tuossa väittämässäsi on. Ongelmahan oli, että Mersua ei ollut tarkoitettu niin pitkäikäiseksi koneeksi, kuin mitä suomalaiset joutuivat sitä käyttämään. Kone oli tarkoitettu lennettäväksi nopeasti loppuun ja korvattavaksi uudella. Se oli suunniteltu sarjatuotantoon. Vertailukohdaksi voidaan ottaa jälleen Spitfire, jonka siiven valmistaminen kesti kolme kertaa kauemmin kuin Mersun.
Kaiken kaikkiaan 109:ssä oli omat vaikeutensa ja mekaanikot eivät sitä kiittäneet. Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja se oli suomalaislentäjillä hyvä.- Me109
Bf 109 koneiden laskutelineet oli kiinni rungossa, jolloin siivet saatiin kevytrakenteisimmiksi ja koneen liikuttelukin lienee ollut helpompaa valmistusvaiheessa ilman siipiä siis. Tästä perusrakenteesta (-virheestä)johtui kapea laskutelineitten väli ja kone olikin sitten liian kiikkerä usein hyvin onnettomin seurauksin.
Toinen kummallisuus liittyy edelleenkin laskutelineitten heikkouteen. Ne tehtiin liian lyhyiksi, varmaankin osin juuri niiden rakenteen heikkouden vuoksi. Tästä johtuikin sitten kaikkein kamalin pulma eli nousuun starttaavan koneen potkurin kärkien ja kentän väliä jäin muistaakseni noin vaaksan mitta jos sitäkään. (Olisiko väli ollut peräti vain 8 cm) Siis kun nousukiidossa kantapyörä oli irti kentästä ja mentiin laskutelineitten varassa, eli hetki juuri ennen nousua. Tällöin pienikin ohjaajan tekemä virhe korkeusperäsimen kanssa johti potkurivaurioon, mikä olikin yleisin vaurio näissä koneissa. Tai sitten mentiin nokalleen. Jos kokematon lentäjä veti kaasun liian rajusti auki kone saattoi kierähtää pois kentältä ja mennä nokalleen (liian kapea laskuteline). Suomessa oli huonot kuoppaiset ja yleensä päällystämättömät kentät ja nokalleen ajoja sattui todella paljon. Lisäksi potkurin vaurioituneet lavat yleensä lyhennettiin muutamilla senteillä ja siitähän
seurasi nopeuden lasku. - realisti#1
Me109 kirjoitti:
Bf 109 koneiden laskutelineet oli kiinni rungossa, jolloin siivet saatiin kevytrakenteisimmiksi ja koneen liikuttelukin lienee ollut helpompaa valmistusvaiheessa ilman siipiä siis. Tästä perusrakenteesta (-virheestä)johtui kapea laskutelineitten väli ja kone olikin sitten liian kiikkerä usein hyvin onnettomin seurauksin.
Toinen kummallisuus liittyy edelleenkin laskutelineitten heikkouteen. Ne tehtiin liian lyhyiksi, varmaankin osin juuri niiden rakenteen heikkouden vuoksi. Tästä johtuikin sitten kaikkein kamalin pulma eli nousuun starttaavan koneen potkurin kärkien ja kentän väliä jäin muistaakseni noin vaaksan mitta jos sitäkään. (Olisiko väli ollut peräti vain 8 cm) Siis kun nousukiidossa kantapyörä oli irti kentästä ja mentiin laskutelineitten varassa, eli hetki juuri ennen nousua. Tällöin pienikin ohjaajan tekemä virhe korkeusperäsimen kanssa johti potkurivaurioon, mikä olikin yleisin vaurio näissä koneissa. Tai sitten mentiin nokalleen. Jos kokematon lentäjä veti kaasun liian rajusti auki kone saattoi kierähtää pois kentältä ja mennä nokalleen (liian kapea laskuteline). Suomessa oli huonot kuoppaiset ja yleensä päällystämättömät kentät ja nokalleen ajoja sattui todella paljon. Lisäksi potkurin vaurioituneet lavat yleensä lyhennettiin muutamilla senteillä ja siitähän
seurasi nopeuden lasku.Suunnitteleminen on aina kompromissien tekemistä ja valintoja. En kutsuisi tehtyjä valintoja virheiksi. Kuten sanottu, Spitfiren laskuteline oli lähes 40 cm kapeampi kuin 109 G-sarjan. Näistä 109:ä koskevista myyteistä kannattaa lukaista tuo nettisivu:
http://www.virtualpilots.fi/feature/articles/109myths/
Otsikon "Various myths" alla kerrotaan mm. laskutelineestä ja noususta. Samoin otsikon "Taking off" alla.
Juuri Suomen rankkojen olosuhteiden ja matalalla tapahtuvien ilmataisteluiden vuoksi olisi Focke-Wulf 190 ollut soveliaampi, mutta sillä oli pärjättävä, mitä saatiin.
FW-190 olisi ollut äärimmäinen rintamahävittäjä suomalaisten mekaanikkojen poistettua ylimääräiset keulapanssaroinnit ja ulommat konetykit. Raskas panssarointi ja aseistus oli rynnäköintiä ja suurten nelimoottoristen pommikoneiden torjuntaa varten, ei saattohävittäjätoimintaan tai rynnäkkökonetorjuntaan.- BocksCar
"Raskas panssarointi ja aseistus oli rynnäköintiä ja suurten nelimoottoristen pommikoneiden torjuntaa varten, ei saattohävittäjätoimintaan tai rynnäkkökonetorjuntaan."
Sen verran hienosäädän että Focke-Wulfin rynnäkköversio F (hävittäjäversio oli A) oli itse asiassa varustettu vain kahdella siipitykillä kun hävittäjässä oli neljä tykkiä. Rynnäkköversion iskuvoiman katsottiin varmasti koostuvan lentopommeista ja muusta runko-/siipikuormasta, koneen keventäminen kuormankantokyky ja liikehtimiskyky kuormattuna mielessä lienee ollut syy tuohon tykkien poistoon tehtaan toimesta.
Tuo raskas panssarointi taas sitten kuuluu noihin pommikoneentappajien varustukseen, Sturmbockeihin. Niihinhän lisättiin painavat lisäpanssaroinnit moottorin ja pilotin suojaksi. Hyvä lisäsuojan antaja pommikoneiden torjuntatulta vastaan, toisaalta kone oli aika "istuva sorsa" jos pommarien saattohävittäjät kävivät sen kimppuun.
Perus-Wulffin kahden konekiväärin ja neljän tykin aseistus olisi ollut erinomainen "rynnäkkökonetorjuntaan", näin arvelen. Jos venäläisten Iljushineja meinasit.
Tavallinen Focke oli em aseistuksella aika ketterä hävittäjänä, lisäksi masiinan osumakestävyys oli hurjan hyvä. Siinä missä Messerchmittin nestejäähdytteinen V-12 oli arka pienellekin osumalle jäähdytysjärjestelmäänsä, kesti Focke-Wulfin ilmajäähdytetty tähtimoottori (A ja F -version, myöhäinen D käytti rivimoottoria) kovaakin kuritusta.
Pilotit palasivat useissa tapauksissa kotikentälleen moottorilla josta oli ammuttu yksi tai useampi sylinteri kokonaan pois. Ei taatusti kovin kauaa voi tuolla tavalla toimia ennenkuin jokin kilahtaa loppullisesti, hyvä esimerkki moottorin lujasta luonteesta kuitenkin meikäläisen mielestä. - näin on
eivät myyneet eivätkä antaneet FW-190siä muille, koska kaikki meni omaan käyttöön. Että on turha jossitella asioita ja hyvinpä noi pärjäsivät ME-109llä
BocksCar kirjoitti:
"Raskas panssarointi ja aseistus oli rynnäköintiä ja suurten nelimoottoristen pommikoneiden torjuntaa varten, ei saattohävittäjätoimintaan tai rynnäkkökonetorjuntaan."
Sen verran hienosäädän että Focke-Wulfin rynnäkköversio F (hävittäjäversio oli A) oli itse asiassa varustettu vain kahdella siipitykillä kun hävittäjässä oli neljä tykkiä. Rynnäkköversion iskuvoiman katsottiin varmasti koostuvan lentopommeista ja muusta runko-/siipikuormasta, koneen keventäminen kuormankantokyky ja liikehtimiskyky kuormattuna mielessä lienee ollut syy tuohon tykkien poistoon tehtaan toimesta.
Tuo raskas panssarointi taas sitten kuuluu noihin pommikoneentappajien varustukseen, Sturmbockeihin. Niihinhän lisättiin painavat lisäpanssaroinnit moottorin ja pilotin suojaksi. Hyvä lisäsuojan antaja pommikoneiden torjuntatulta vastaan, toisaalta kone oli aika "istuva sorsa" jos pommarien saattohävittäjät kävivät sen kimppuun.
Perus-Wulffin kahden konekiväärin ja neljän tykin aseistus olisi ollut erinomainen "rynnäkkökonetorjuntaan", näin arvelen. Jos venäläisten Iljushineja meinasit.
Tavallinen Focke oli em aseistuksella aika ketterä hävittäjänä, lisäksi masiinan osumakestävyys oli hurjan hyvä. Siinä missä Messerchmittin nestejäähdytteinen V-12 oli arka pienellekin osumalle jäähdytysjärjestelmäänsä, kesti Focke-Wulfin ilmajäähdytetty tähtimoottori (A ja F -version, myöhäinen D käytti rivimoottoria) kovaakin kuritusta.
Pilotit palasivat useissa tapauksissa kotikentälleen moottorilla josta oli ammuttu yksi tai useampi sylinteri kokonaan pois. Ei taatusti kovin kauaa voi tuolla tavalla toimia ennenkuin jokin kilahtaa loppullisesti, hyvä esimerkki moottorin lujasta luonteesta kuitenkin meikäläisen mielestä.Jos wulffeja olisi tarjolla ollut, ne kai olisivat olleet A-sarjaa, A4 - A8.
Jos sallitaan tällainen " What If?" -hekumointi vuodenvaihteen kunniaksi, olisin itse valinnut FW-190-A8 -mallin ilman A4:n ulommaisia muutenkin hernepyssynomaisia FF-tykkejä. F8- mallissa ne olisivatkin olleet (ilmeisesti?) kunnollisia MG151/20E -tykkejä, mutta muuten en ole löytänyt mitään luotettavaa tietoa aseistus-, saatikka panssarointimuutoksista.
Saksalaiskoneiden kaikki mahdolliset Rüstsätzet ja Umrust-Bausätzet pystyvät sekoittamaan sen fanaattisimmankin pään, mutta pointtini oli, että FW-190 A-sarjalainen kahdella 13 mm raskaalla konekiväärillä sekä kahdella 20 mm MG151/20E -konetykillä ilman ihmeheebeleitä olisi ollut ehdottomasti Me109-G6:tta parempi Suomen olosuhteissa.- BocksCar
Kollimaattori kirjoitti:
Jos wulffeja olisi tarjolla ollut, ne kai olisivat olleet A-sarjaa, A4 - A8.
Jos sallitaan tällainen " What If?" -hekumointi vuodenvaihteen kunniaksi, olisin itse valinnut FW-190-A8 -mallin ilman A4:n ulommaisia muutenkin hernepyssynomaisia FF-tykkejä. F8- mallissa ne olisivatkin olleet (ilmeisesti?) kunnollisia MG151/20E -tykkejä, mutta muuten en ole löytänyt mitään luotettavaa tietoa aseistus-, saatikka panssarointimuutoksista.
Saksalaiskoneiden kaikki mahdolliset Rüstsätzet ja Umrust-Bausätzet pystyvät sekoittamaan sen fanaattisimmankin pään, mutta pointtini oli, että FW-190 A-sarjalainen kahdella 13 mm raskaalla konekiväärillä sekä kahdella 20 mm MG151/20E -konetykillä ilman ihmeheebeleitä olisi ollut ehdottomasti Me109-G6:tta parempi Suomen olosuhteissa."What if" on kelpo ajanvietettä näissä historiallisissa pohdinnoissa.
Ulkomuistista juuri nuo alkupään A -mallit oli aseistettu kahdella vyösyöttöisellä tykillä ja ne ulommat olivat juuri noita mainitsemiasi rumpusyöttöisiä hitaampia FF -tykkejä. En muista mistä alatyypistä eteenpäin pyssyiksi tulivat 4 x vyösyttöiset (A6 luulisin). F-8 myöhäinen rynnäkkömasiina eli (normaaliaseistus, kenttäviritykset erikseen) kaksi raskasta 13 konekivääriä ja kaksi 20 mm tykkiä.
Wulff on aika aihe noiden tehdas- ja kenttämodifikaatio"sätzien" puolesta. Pommarintappajiinhan laitettiin vielä sitä 30 mm tykkiä siipeen, kolmikymppisen osuma teki rumaa jälkeä Fortressiin tai Liberatoriin. Pari osumaa yleensä riitti pudotukseen (20 mm osumia tarvittiin yleensä luokkaa 20 kpl).
30 mm ei mikään ongelmaton ase ollut pilotin kannalta, hidas tulinopeus, hidas ammuksen lähtönopeus josta seurasi lyhyenpuoleinen kantama sekä ammuksen varsin kaareva lentorata.
Tuo kuvaamasi Focke kahdella 13 mm konekiväärillä ja kahdella tykillä olisi aivan varmasti ollut pilottiemme käsissä oiva ase Jatkosodassa, sitä en epäile lainkaan. Iskuvoimaa noinkin yhden kaksikymppisen verran lisää kuin G-2/6 -koneissamme.
Kaikkea peliähän Suomeen oli tulossa, mm MiG-3 koneita. Suomihan olisi nuo sakujen sotasaaliskoneet ottanut ilmaiseksi, Saksa taas vaati rahaa. Diili sitten raukesi (onneksemme, luulen minä) kun ko kone-erä tuhoutui RAF :n yöpommituksessa ollessaan jollain ratapihalla kuormattuna rautatievaunuissa.
Olisivat tomittaneet laivueellisen maataisteluWulffeja hyvissä ajoin ennen Suurhyökkäyksen alkua..................... - kun moottorin
BocksCar kirjoitti:
"Raskas panssarointi ja aseistus oli rynnäköintiä ja suurten nelimoottoristen pommikoneiden torjuntaa varten, ei saattohävittäjätoimintaan tai rynnäkkökonetorjuntaan."
Sen verran hienosäädän että Focke-Wulfin rynnäkköversio F (hävittäjäversio oli A) oli itse asiassa varustettu vain kahdella siipitykillä kun hävittäjässä oli neljä tykkiä. Rynnäkköversion iskuvoiman katsottiin varmasti koostuvan lentopommeista ja muusta runko-/siipikuormasta, koneen keventäminen kuormankantokyky ja liikehtimiskyky kuormattuna mielessä lienee ollut syy tuohon tykkien poistoon tehtaan toimesta.
Tuo raskas panssarointi taas sitten kuuluu noihin pommikoneentappajien varustukseen, Sturmbockeihin. Niihinhän lisättiin painavat lisäpanssaroinnit moottorin ja pilotin suojaksi. Hyvä lisäsuojan antaja pommikoneiden torjuntatulta vastaan, toisaalta kone oli aika "istuva sorsa" jos pommarien saattohävittäjät kävivät sen kimppuun.
Perus-Wulffin kahden konekiväärin ja neljän tykin aseistus olisi ollut erinomainen "rynnäkkökonetorjuntaan", näin arvelen. Jos venäläisten Iljushineja meinasit.
Tavallinen Focke oli em aseistuksella aika ketterä hävittäjänä, lisäksi masiinan osumakestävyys oli hurjan hyvä. Siinä missä Messerchmittin nestejäähdytteinen V-12 oli arka pienellekin osumalle jäähdytysjärjestelmäänsä, kesti Focke-Wulfin ilmajäähdytetty tähtimoottori (A ja F -version, myöhäinen D käytti rivimoottoria) kovaakin kuritusta.
Pilotit palasivat useissa tapauksissa kotikentälleen moottorilla josta oli ammuttu yksi tai useampi sylinteri kokonaan pois. Ei taatusti kovin kauaa voi tuolla tavalla toimia ennenkuin jokin kilahtaa loppullisesti, hyvä esimerkki moottorin lujasta luonteesta kuitenkin meikäläisen mielestä.toimitti BMW ;*D.
- BocksCar
kun moottorin kirjoitti:
toimitti BMW ;*D.
"BMW; Sotalentämisen iloa Premium -Luokassa"
Juu, Bemarihan aloittikin lentokonemoottoreilla, sitähän se niiden nykyinen logokin meinaa. Pyörivää potkuria.
En ole tosin itse kokeillut mutta voisi arvella että kuutoskoneisesta bemarista kun kiskaisee tulpanhatut veks kahdesta pytystä niin hyvin voi vielä "ontua kotiinsa" Focke-Wulff -tyyliin. Hiljaa ja matalalla.
Selvästi siis sukua Focke-Wulfin voimanlähteelle. :))
poika:lueppa Eino Luukkasen kirja:hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa.Siinä Eikka kertoo miten ylivoimainen kone mersu oli!
- huonompia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_112
Brewster ei kelvannut amerikkalaisille, koska heillä oli parempia.
http://www.vfa32.navy.mil/aircraft his.htm
Me 109:ssä oli iso tykki keulalla ja sillä lennettiin 40 h ilman huoltoa.
Pyörremyrskyssä eivät pysyneet siivet kiinni.- He 112 oli alitehoin
"Heinkel He 112"
Heinkel He 112 oli alitehoinen, koska Saksa ei myynyt ulkomaille kuin Junkersin JuMo mottorilla, DB 605 moottorit säästettiin mersuhin!
- kollajoki
"Käytäntö osoitti kuitenkin, että mersu tehokkuudestaan huolimatta oli tavattoman vaikea lentoonlähdöissä ja laskeutumisissa pehmeillä lapiopelillä tehdyillä suomalaiskentillä."
Lentäjät siirtyivät Brewsteristä suoraan Me 109:ään. Kone oli outo ja siinä oli voimaa mahtavasti ja kiitotieltä metsään ajoja tapahtui alussa.
Käytettiin kahta tapaa: toiset nostivat pyrstön ylös heti, kun moottori ärähti täysille kierroksille ja toiset pitivät sen väkisin maassa niin pitkään kuin mahdollista. Ja, molemmat menivät suoraan se vain piti tietää ja osata.- realisti#1
Ja kun ensimmäiset Mersut tulivat Lentolaivue 34:lle, siirtyi osa lentäjistä itse asiassa vieläkin ankeammista koneista kuin Brewstereista.
- MersunMerkitys
Ennen mersujen saapumista vuoden 1943 lopulla oli Suomen parhaan (ja jo vanhentuneen) Brewster-hävittän huippunopeus oli 100 - 150 km/h pienemp kuin neukkujen huippuhävittäjillä eikä kone enää saanut kiinni ilmassa EDES venäläisiä pommikoneita!
Mersujen tulo mahdollisti sen, että ilmataisteluja voitiin käydä tasavertaiselta pohjalta!
- hanskiv2
mersu oli kelpo sotakone turha haukkua
- typistetty
Suomessa potkurin lapoja lyhennettiin liki 10 senttiä ja se vähensi vaurioita mutta niin nopeuttakin liki 50 kmh. Arvot on noin luokkaa. Saattoi olla 8 cm ja 30 kmh...
- Me-109
Me109 koneesta tehtiin valtava määrä eri variantteja ja sekin kertooo osaltaan konemallin toimivuudesta.
- Avaus-on-pötyä
Me-109 oli aikansa parhaita hävittäjiä. Se palveli vuodesta 1937 sodan loppuun.
Tietysti sillä oli puutteensa niin kuin kaikilla muillakin sen ajan konetyypeillä.
Kannaksella -44 se palveli erinomaisesti ja sillä pärjäsi vastustajan parhaiden koneidenkin kanssa.- vanha-jaksoi
Onkin mielenkiintoista, ja myös osoitus mallin toimivuudesta, että Bf109 tosiaan eli niinkin pitkän kaaren! Olihan kyseessä kuitenkin 30-luvun tuote, päinvastoin kuin monet kilpailijoista. Suurimpina ongelmina tosiaankin laskuteline, huono näkyvyys vanhanaikaisesta ohjaamosta ja kevyehkö aseistus.
- KylläAseissaLöytyi
"huono näkyvyys vanhanaikaisesta ohjaamosta ja kevyehkö aseistus. "
Häh, "kevyehkö aseistus", kyllä siihen sai ihan hyvän raskaan asistuksen?
Aseistus:
2 × MG 131 13 mm konekivääriä
1 × MG 151/20 20 mm tykki tai 1 × MK 108 30 mm tykki
2 × MG 151/20 20 mm tykit siipien alla (G-6/R6)
1 × 250 kg tai 4 × 50 kg pommit tai 1 × 300 l lisäsäiliö
2 × WGr.21-raketit (G-6/R2)
Suomessa poistettii melkein kaikista koneista toinen 20 mm konetykki. Näin kone oli ketterämpi käsitellä.
Täytyy vain muistaa, että Me 109 oli kevyt hävittäjä. - eipä-vaan-löytynyt
KylläAseissaLöytyi kirjoitti:
"huono näkyvyys vanhanaikaisesta ohjaamosta ja kevyehkö aseistus. "
Häh, "kevyehkö aseistus", kyllä siihen sai ihan hyvän raskaan asistuksen?
Aseistus:
2 × MG 131 13 mm konekivääriä
1 × MG 151/20 20 mm tykki tai 1 × MK 108 30 mm tykki
2 × MG 151/20 20 mm tykit siipien alla (G-6/R6)
1 × 250 kg tai 4 × 50 kg pommit tai 1 × 300 l lisäsäiliö
2 × WGr.21-raketit (G-6/R2)
Suomessa poistettii melkein kaikista koneista toinen 20 mm konetykki. Näin kone oli ketterämpi käsitellä.
Täytyy vain muistaa, että Me 109 oli kevyt hävittäjä.Ei löytynyt. Hävittäjäkäytössä koneessa oli vain 2x13mm kk ja 1x20mm tykki. G-6 siipitykkejä ei voitu käyttää kuin korkeintaan pommareita torjuttaessa, ja silloinkin oltiin pulassa kun vastaan tuli saattohävittäjä; siipitykit kun pilasivat lento-ominaisuudet.
Verrokkina vaikkapa Spitfire, jossa oli 2-4x20mm tykki ja/tai 2-4x konekivääri. Tai Mustang, jossa oli 6x50cal; tai Warhawk, jossa 6x50cal. Tai Thunderbolt, jossa oli 8x50cal. Tai Fw-190, jossa oli 2x20mm ja 2x13mm kk.
"Suomessa poistettii melkein kaikista koneista toinen 20 mm konetykki"
Suomessa kaikista koneista poistettiin MOLEMMAT 20mm siipitykit. Jäljelle jäi tällöin potkurin navan läpi ampuva kanuuna ja runko-KK:t, eli juuri se perusvarustus.
- Ne663Ilmavoittoa
Ja sopii kysyä, että ILMAN mersuja miten olisi pärjätty vuosien 1943-1944 kovissa torjuntataisteluissa??!!
HLeLv 24 sai ensimmäiset G-2-koneet huhtikuussa 1944, ja osallistui heinäkuussa 1944 kiivaisiin ilmataisteluihin kannaksella Immolan kentältä käsin. Laivue saavutti taisteluissa yli 300 ilmavoittoa ja menetti 14 konetta. Aiemmin Morane 406 -kalustoa käyttänyt HLeLv 28 käytti Bf 109 G-2 -koneita heinäkuusta 1944 aina aselepoon saakka saavuttaen 15 ilmavoittoa. Kaikkiaan suomalaisille Messerschmitteille ilmoitettiin 663 ilmavoittoa niiden taistelukäytön aikana. Konetyypillä parhaiten menestynyt suomalainen oli Ilmari Juutilainen, joka ampui alas Bf 109:llä kaikkiaan 58 vihollista. 102 Messerschmittiä selvisi sodasta, joista 60 jatkoi palvelusta sodan jälkeen loppujen ollessa varastoituna rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti. - NumerotKertovat
Bf 109 Suomessa. yhteensä 159 konetta. Tappiot sodan aikana ( alasampumiset ja onnettomuudet), 57 konetta, ilmavoitot 662.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata511695Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3211494Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091185
- 221173
- 691134
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171127- 781072
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40896