tapahtui armeijassa.. aka ltn Tötterström

Luutnantti Tötterström katsoi itseään kouluttajien huoneen peilistä, kohensi ryhtiään ja oli tyytyväinen. Varusmies-kouluttaja-kokelaan huuto kaikui jo alakerran tykki-hallin seinistä. Luutnantti korjasi hieman hiuksiaan, ...luokka ylös... kokelaan ilmoitus veteli viimeisiään... ilmoitan..huomio.., Tötterström siirsi lupaavasti pullottavan jortikkansa vasempaan lahkeeseensa ja lähti astelemaan kohti luokkaa...


Luutnantti Tötterström otti ilmoituksen vastaan ilmeenkään värähtämättä viehättävillä kasvoillaan. -Voitte poistua, hän sanoi kokelaalle. Kokelas hävisi jalat ensin napsahtaen nopeasti käytävään, sulki oven sotilaallisen jämäkästi. Poikahan on kehittynyt, Tötterström ajatteli muistellessaan viime kesää ja yli-innokasta, änkyttävää silloista alokasta. Tötterström silmäili luokkaa ja ah ja voih mitä hän näkikään; kolmekymmentä- kaksi pirteää, asennossa seisovaa siilitukkaista, punaposkista Isänmaan toivoa, tämä näky ilahdutti aina suuresti Luutnanttia, viikoista, kuukausista ja vuosista toisiin, ja jotkut niin jumalaisen hyväkroppaisia, kireäpeppuisia (tulisi olemaan ilo ja autuus viedä heitä pakollisiin yhteissauna-iltoihin) että Luutnantti Björn Mikael Tötterström tunsi kuinka teltta alkoi muodostua haaroväliin. -Istukaa, hän sanoi niin nopeasti kuin pystyi. Luokka rymisteli tuoleilleen. -Tänään, Tötterström piti harkitun tauon ja tunsi testosteronin virtaavan suoniinsa, kerron Teille raskaan singon, tuon meille myös niin rakkaan Mustin nimellä tunnetun, 95 S 58-61, rekyylittömän panssaritorjunta-aseen ampumakuntoon saattamisesta. Tötterström puhui tunnin ulkomuistista ja mietti samalla mitä tekisi illalla.


Nämä saatanan paperityöt, ajatteli Tötterström valmistellessaan huomista marssikäskyä vanhemmille jääkäreille. Kouluttajien huoneen ikkunasta hän näki miten komppania valmistautui ruokailuun lähtöön. Kokelas ilmoitti komppaniaa kapteeni Keijo Lääperille. Lihava sika, pyrkyri, vittu, kolmekolmosena kapteeniksi, ja melkein pahinta; savolainen, ltn jatkoi ajatuskulkuaan. Itse hän ihmetteli miten oli lopulta päätynytkin tänne sydän-Savoon kouluttajaksi, vitun Huitsin Nevadaan, poikamiehenä hän olisi mielummin nauttinut pääkaupunkiseudun iloista ja riennoista, ja asettihan hän etusijalle kadiksen jälkeen Kaartin, Hyrylän, Dragsvikin ym. Mutta. Mutta. No, ilmeisesti hänestä ei niin pidetty siellä mikä se jeesuksen-vitun-perkeleen elin sitten valinnat tekikään. Do diin, nyt oli marssikäsky valmis. Tötterström allekirjoitti sen, lähti huoneesta käytävään, apupäivystäjä nousi pöydän takaa, aloitti ilmoitusta. Jatkakaa, ltn sanoi alokkaalle joka istuuntui helpottuneena. Ei taida vielä raukka-paralta sujua sutjakkaasti, no Siperia opettaa, Tötterström ajatteli. Hän harppoi tyhjään kokelastupaan, nuuhki hikistä ilmaa hetken, asetti ohjeet huomista varten tuvan puiselle kuluneelle pöydälle, ja poistui. Komppanian ovella hän melkein törmäsi Lääperiin. Muodon vuoksi Tötterström veti kättä lippaan. Lääperi teki samoin ja nyökkäsi.



-Taitaa tulla rankka marssi pojille huomenna, Lääperi totesi.

-Ajattelin kahtakymmentä, luutnantti vastasi.

-Helpotuksia?

-Ei nyt ihan täysvarustusta, kaksi sinkoa, tellut, apilakset ym. ei saa kolmea ryhmää kun muutama pois rivistä.

-Saat siunaukseni, Lääperi sanoi hymyillen. Kiitos padre, Tötterström vastasi ja jatkoi samaan hengenvetoon: täytyy mennä, huomiseen.

-Tsau.

-Adios.

Tötterström harppoi pihalle, suuntasi kohti kaksiotaan varuskunta-sairaalan vieressä ja ajatteli: vitun-siannussija-savolais-runkkarit vielä näätte.


MENS SANA IN CORPORE SANO, Tötterström luki löylymittarista. Mitähän sekin tarkoittaa, ajatteli ja huomasi nyt ukon ja akan piirrettynä mittarin keskellä, kehys puuta, tehty talon muotoon, itse neula näytti yhdeksääviittä. Luutnantti heitti vettä. Kiuas sihahti ja miellyttävä lämpö löi koko kehoon. Ajatukset kiisivät kolmen vuoden taakse, kadettikouluaikaan, ja erityisen inspiroiviin sauna-iltoihin Yrjönkadun uimahallissa. Tötterström laski löylykauhan vierelleen lauteelle, katsoi sitä, mietti: no, ei nyt sentään, vai miksi ei, olisikohan se mahdollista, saippuaa ainakin tarvittaisiin. Luutnantti astui ulos saunasta, laskeutui alas kontilleen kaakelilattialle, löytyi saippua, palasi ovelle, avasi, ja nousi kolme askelta lauteille. Hetken hän tuijotti löylykauhaa, erityisesti sen viisitoistasenttistä kuparikädensijaa epäuskoisena. Sitten hän otti saippuan, saippuoi huolellisesti kädensijan, kumartui eteenpäin niin että perse nousi lauteilta, vei kauhan sinne minne oli suunnitellut, työnsi sen hitaasti sentti sentiltä sisään, kun kahva oli puolessa hän rentoutui hieman ja huomasi samalla että erektio oli valtava, ehkä paras ikinä, Tötterström otti tukea vasemmalla kädellä lauteesta ja alkoi oikealla masturboimaan villisti.


Sumu alkoi hälvetä. Keltaiset lehdet täplittivät hiekkaa. Kello näytti: 7.32. Myöhässä, Tötterström ajatteli, mutta menköön tämän kerran. He seisoivat Panssaritorjuntakomppanian tykkihallin päädyssä. Aamun hämärä vaikeutti yksityiskohtien havaitsemista, mutta Tötterström päätti että kaikki oli niin kuin piti. -Tänään, hän aloitti olosuhteisiin nähden liian kovalla äänellä, suoritamme joukkueen, johon nyt kuuluu poikkeuksellisesti vain kaksi ryhmää, kalustomarssin. Marssimme Saaravuoren, Vaahteruksenvuoren kautta Kovalaan, jossa nautimme kenttälounaan. Matkalla harjoittelemme sinkojoukkueen nopeaa asemaanmenoa. Takaisin tulemme noin kello 17.00. Kokelas Hippeläinen (osoittaa kädellä) toimii joukkueenjohtajana ja kokelas Malinen (tekee samoin) varajohtajana. Itse olen mukana tarkkailijana. Kysyttävää?

On aivan hiljaista.

-Kokelas Hippeläinen?

-Herra Luut..

-Toimikaa.





Kokelas nostaa käden pystyyn. Katsoo että kaikki tekevät samoin. Sitten pumppaa kättä ylös alas ja lähtee nousemaan jyrkkää vesitorninmäkeä. Kaksi sinkoa nytkähtää liikkeelle, pojat ähisevät ja puhisevat, yrittävät pitää sataneljäkymmentäkiloista sinkoa pienessä liikkeessä, telamiinat kolisevat taisteluvyössä, rynnäkkökiväärit, ammukset hiertävät selkää, ja Tötterström astelee jonon perässä, vino hymy huulilla, potkii irtokiviä.



Aamun lokakuinen valo tulee läpi pensaiden tiheän oksiston. Oksat hohtavat, valo tavoittaa ruohon, joka kimaltaa kasteesta, pikkulinnut pakenevat, titittäen. Joukkue etenee pitkin pellonlaitaa, poluntapaista metsänpuolella.

-JA KAUKAA ALKAA KUULUA TAISTELUPANSSARIVAUNUN ÄÄNTÄ, Tötterström huutaa.

-ASEMAAN, huutaa kokelas Hippeläinen ja ryhmät toistavat käskyn. Kokelas katsoo sopivat sinkojen paikat ja osoittaa ne ryhmille.

-Kokelas Hippeläinen, Tötterström karjuu.

-H-He-Herra Luutnantti.

-Mikä unohtui.

Kokelas seisoo punaisena pensaikossa, silmälasit huurtuvat, näprää hermostuneena karttalaukkuaan, ei sano mitään.

-Suojaus. Tuhoojapartio.

-S-Selvä.

-Mitä, oletteko te selvä vai minä kännissä. Se on KYLLÄ, muistakaa, sanoo Tötterström niin hiljaa että vain kokelas kuulee ja naputtaa oksanpätkällä kokelasta kypärään.

-Kyllä.

Kokelas komentaa kaksi jääkäriä, mukanaan raskaat kertasingot, telamiinat, suojaamaan ryhmien asemaanmenoa pellon laitaan.

-Hippeläinen?

-Herra L-Luut..

-Tuhoojapartio voi samalla rakentaa varamiinoitteen kun meillä miehistövajaus, vai mitä kokelas?

-K-Kyllä.

-Hyvä, muistakaa tilanteenmukainen toiminta, Hippeläinen. Kokelas juoksee takaisin, antaa ohjeet varamiinoitteen rakentamisesta. Tötterström istuu kannon nokkaan, jää seuraamaan tapahtumia kiinnostuneena. Kuluu viisiminuuttia ja ryhmät ovat taisteluvalmiudessa, ampumasektorit raivattu, naamiointi tehty joten kuten, miinat saatu maahan pellolle, kokelas tähystää ryhmien välissä, johtaa tulta. -JA NIIN TAISTELUPANSSARIVAUNUN RUMA HAHMO ILMESTYY PELLON LAITAAN, Tötterström huutaa, RYMISTELEE LIIKKEELLE JA PAM... PYSÄHTYY VARAMIINOITTEESEEN. Kokelas antaa tulikomennot ryhmille. Ampukaa-komento kaikuu kuulaassa syysilmassa. Ampujat laukaisevat singot, kuuluu pieni naksahdus. On taas hiljaista. Tötterström jatkaa: NIIN VAUNU SAA OSUMAN JA VAUNUMIEHET VÄISTELEVÄT ILMASSA SINKOAVIA SIRPALEITA. VERI LENTÄÄ SILMISTÄ JA KORVISTA, TUSKANHUUDOT KIMPOILEVAT VAUNUN KOLKOISTA SEINISTÄ JA MUUTAMA ELOONJÄÄNYT YRITTÄÄ EPÄTOIVOISESTI VAUNUSTA ULOS, MUTTA PANSSARITORJUNTAMIESTEN TARKKA KIVÄÄRITULI NIITTAA HEIDÄT PELLOLLE. HYVÄ. HARJOITELLAAN VIELÄ VARA-ASEMAAN SIIRTYMINEN JA JATKETAAN MARSSIA.






Auringonvalo, joka ei lämmittänyt, siivilöityi tiheän kuusiston alle, kokelas Malinen järjesteli ruokailua. Junaili. Komensi kimeällä falsetilla tonkat tuoneet huoltokomppanian lusmut noppasopan jakajiksi ja omat taistelijat jonoon, polviasentoon, pakki ja lusikka-haarukka ohjesäännön mukaan. Tai ainakin yritti. Saatanan naru, ajatteli Tötterström, hienostoperheen ainoa poika. Haluaa kadikseen. Tietysti. Isäkin upseeri. Voi verinen-vittu. Tötterström muisti kaukaista RUK-aikaa ja yliluutnantti Malista. Reserviupseerikoulun vittumaisin kouluttaja, ja miten juuri hän oli joutunut vittu-pään silmätikuksi. Traaginen juttu. Parempi unohtaa koko keissi, järkeili Tötterström. Ja poikakin samanlainen ruskeakieli,

kantelisi varmaan isukille jos sitä vähän kovistelisi. Tähän asti Tötterström oli purkanut turhautunutta katkeruuttaan pääasiassa kokelas Hippeläiseen, Malinen oli päässyt vähällä. Hippeläinen. Hi-Hippeläinen. Se saatanahan alkoi tänään taas änkyttää. Juuri kun hän luuli että poika oli päässyt sen yli. Tötterström haki noppasoppaa, lautaselle (muistivat, perkele) ja palasi syrjään syömään. Hän tökki lusikka-haarukka kombinaatiolla neliskulmaisia sikanauta palasia, söi muutaman, lusikoi lientä päälle. Ruokailun jälkeen hän sytytti päivän toisen sallitun savukkeen ja hekumoi ajatukselle, miten hän tunkeutui kok Malisen tiukkaan peräaukkoon kuivalla kyrvällään ja miten kok vinkui kuin sika.


TV loi kelmeää valoaan olohuoneeseen. Tötterström siemaisi kaljaa, laski pullon takaisin pöydälle, röyhtäisi. TV:ssä lyhyt kaljupää ja sliipattu liikemiestyyppi haastattelivat jotain ämmää...mitälie huoraa. Kaljupää kysyi jotain tekeillä olevasta kirjasta. Ämmä katseli kaljupään ohi lavasteisiin, räpytteli meikattuja silmiään, suki vaaleita puolipitkiä hiuksiaan, vastaili ympäripyöreästi, kierteli. Kaljupää kyllästyi. Turhautuneisuus paistoi sen silmistä. Viha & raivo & kyllästyneisyys & halveksunta, niin ja tietysti murhanhimo. Tötterström haki uuden oluen. Teki saatanasti mieli savuja. Mutta kun ei niin ei, päivän kiintiö, kaksi savuketta, oli jo täynnä. Tupakkalakko ainakin oli pitänyt. Tötterström tunsi hieman ylpeyttä, ja itse itseään komentaen antoi itselleen luvan nauttia oluesta. Nyt kuva vaihtui pitkään sliipattuun, joka istui vastapäätä lihavaa, kaksoisleukaista, noin nelikymppistä miestä...tutunnäköinen..mutta kuka vittu...ansioitunut poliitikko, Tötterström kuuli. Sliipattu kyseli empaattisesti, varoi ärsyttämästä. Läski kertoi jotain käsittämätöntä hyvin hallitusta rakennemuutoksesta, viisivuotissuunnitelmista ja puolueen linjasta, mikä oli tähän asti toteutunut kiitettävästi. Tötterström harkitsi vaihtavansa videoon, teki päätöksen kolmessa sekunnissa. Kaljupää sanoi jotain, toivotti kaupalliset tiedotteet tervetulleiksi. Mikä ääliö, ltn ajatteli. Kunnon porno ja väkivalta takaisi miellyttävät yöunet. Tötterström imaisi pullon tyhjiin. Nousi, otti kaksi askelta kohti TV:tä, ja mitä vittua, nyt ruudun täyttivät Malisen kuvottavat kasvot. Lähikuvaa vahvasta leuasta, perunanenästä, jota juovittavat katkeilleet verisuonet, tyhjistä sinisistä silmistä. Esikunnan majuri Malinen myötäili läskin puheita, istui virkapuku yllään sotilaallisen ryhdikkäänä kaljupään ja sliipatun haastateltavana, kertoi Suomen puolueettomuuspolitiikan linjoista odotetttavissa olevien suurten muutosten edellä.




Samat vittu-pään kasvot, Tötterström muisti, sama tyhjä ilme, velttous suun ympärillä, samat kuvottavat kasvot, jotka kahdeksan vuotta sitten olivat tuijottaneet häntä reserviupseerikoulun sissikomppanian tuvan numero kymmenen ovelta, juuri kun hän oli avaamassa oppilas Slotten pullottavia housuja saadakseen persikkaisen ihanan herkkumutterin suuhunsa. Vittu-päältä puuttui näyttö. He selittivät jotain...niin mitä...jotain kipeistä käsistä...ja miten Slotte tarvitsi apua vaatteiden vaihdossa. Tötterström sulki TV:n. Juuri vittu-pää-yliluti-Malisesta hänen alamäki oli alkanut, vaino, siinä löytyi objekti, mietti Tötterström nyt järkytyksestään selvinneenä.



Keskiviikkoiltana luutnantti Tötterström, Prikaatin päivystävän upseerin ominaisuudessa, kiertää komppanioita, seisoo kello 22.07 Panssaritorjuntakomppanian kuivaushuoneen yksinäisen hehkulampun alla, tutkii vaatteisiin kiinnitettyjä nimilappuja, nuuhkii alusvaatteita.



Lääperi kauhoi lisää paistettuja perunoita lautaselleen. Kartiomainen vuori täytti peltilautasen. Vuoren juurella lojui osaksi peittyneenä neljä pihviä, sipulia, tomaattisiivuja, suolakurkkuja ja kello yhdessä yksinäinen punajuuri. Pientilallisen esikoispoika Keijo Uolevi Lääperi lyllersi kappareiden pöytään. Tötterström teki tilaa vierelleen. -Tsau, kapu.

-Tsau luti.

Lääperi istahti, alkoi täyttää potkupallon kokoista vatsaansa. Tötterström lopetteli Lindströminpihvi-ateriaansa, otti hammastikun, iski sen suuhunsa, kulmahampaiden väliin, imeskeli. Tötterströmin mielessä välkkyi kuva, jossa kranaatin sirpaleet repivät kapteenin tahkojuustoksi.

-Oliko ongelmia päivystyksen kanssa, kapteeni kysäisi massutuksen välissä.

-Ei, mitä nyt Korohorosta joku puntiksella, palasi eilen. Häkkiä viikko.

-Että semmosta.

-Jep. Tötterström katsoi miten rasva muodosti palleroita Lääperin suupieliin.

-Näitkö muuten rouva Puolustusministerin haastattelun telkusta eilen, kysyi Lääperi, otti litran ketsuppipullon, rutisti, vuori sai punaisen lumipeitteen.

-Joo-o. Vittu. Se juttu hävittäjistä.

-Niin joo, kumma eukko. "Hävittäjä, ...niin ruma nimi, eikö niitä voisi kutsua kauniimmin", Lääperi hekotteli, seivästi keskikokoisen tomaatin.

-Miten ois leppäkertut. Leppäkerttu yksi, anteeksi että häiritsen, voisitteko pudottaa napalmia tonne metsään.

Lääperi oli tukehtua tomaattiin, tärähteli yskäkohtauksen kourissa, sai henkeä, jatkoi:-Tai se vessajuttu.

-Kyllä on maailmankirjat sekaisin, sanoi Tötterström, toivoi että keskustelu kuolisi.

-Ei mutta eikös siulla oo sitä räjäytyskoulutusta ensi viikolla.

-Joo, torstaina.

-Räjäyttäkää muutama kova telamiina, niin saa jääkärit harjoitusta.

-Meinaatko.

-Joo, niitähän on varastot täynnä, ottakaa telluja, tnt:tä, sakaramiinoja. Kaikkia R-tarvikkeita mitä vaan löydät. Anna kokelaiden johtaa mahdollisimman paljon, saavat hyvää johtamiskokemusta.

-Näin teen, Tötterström sanoi mietteliäänä, otti tyhjän lautasen ja lähti.

-Hyvä, Lääperi sanoi luutnantin selälle, teki selvää viimeisestä pihvistä, jäi taputtelemaan vatsaansa. Katsoi tyhjää lautasta, ihmetellen mihin kaikki se ruoka hävisi.




Teknisesti täydellinen poikahuoran perse keikkui hotellihuoneen parisängyllä Tötterströmin näkökentässä. Tötterström siemaisi viskiä, ei liikaa, hän halusi säilyttää herkkyyden. Pojan mustaksimaalatut kynnet puristivat tyynyä, pää kääntyi, kysyvä katse nauliutui Tötterströmin silmiin. Tötterström ei erottanut silmien väriä. -Kohta, hän sanoi melkein ystävällisellä äänellä. Poika oli sanonut nimekseen Tomi. Tali-Tomi, ajatteli Tötterström. Tötterström ei tiennyt oliko se pojan oikea nimi. Ei välittänyt. Itse hän oli sanonut nimekseen Mauri. Poika löytyi keskustan hiphop-discosta. Ikää varmaan kahdeksantoista kaksikymmentä. Hotellihuonetta hän oli käyttänyt ennenkin. Poika oli uusi/tuore. Nyt poika makasi liikkumatta vatsallaan. Kolme luomea täplitti muuten virheetöntä selkää. Vauvan iho kiilsi kauniisti. Tötterström napsautti valon. Pojan ruumis peittyi mustiin uhkaaviin varjoihin. Tötterström siemaisi siivut ja astui sängyn päätyyn...


Kokelas Malinen kaivoi käsillään miinaa maasta. Hän vilkaisi taakseen. Muut odottivat pienen aukean laidassa. Varovasti, erityisesti nyt, kuin hieroisi kipeää pillua, ajatteli Malinen. Luutnantti Tötterström oli suhtautunut häneen viimeaikoina jotenkin oudosti. Melkein isällisesti. Antoi vastuullisia tehtäviä, niinkuin tämäkin suutariksi jääneen telamiinan purku. He olivat valmistelleet kolme telamiinaa, juosseet kaksisataa metriä pellon laitaan, odottaneet eripituisten tulilankojen palamista, räjähdys, luutnantti oli sanonut: yksi, lentävää laskeutuvaa soraa, räjähdys, kaksi, tumma pilvi oli noussut, hitaasti, kuin hidastetussa filmissä, sitten odotusta kaksi minuuttia ja Tötterström oli todennut että nyt saatiin perkele suutari pitänee mennä katsomaan, oli jo lähdössä kun puolileikillään kääntyi, kysyi että onko vapaaehtoisia, kaikki olivat olleet hiljaa, katselleet toisiaan, sitten hän oli ilmoittautunut. Näytti kuin luutnantti ei ensin olisi hyväksynyt, mutta oli viiden sekunnin hiljaisuuden jälkeen kuitenkin päästänyt. Tästä saisi hyvää kokemusta ja erityisesti kertomista isälle, se kun luuli aina tietävänsä ja tekevänsä kaiken paremmin. Ei, nyt ei saanut antaa ajatusten harhailla.



Oli keskityttävä täydellisesti. Tuossa näkyi tulilanka, nyt varovasti maata sivuun, noin, tulilanka irtosi miinasta, hän asetti sen varovasti polven vierelle, kumma juttu eihän se ollut palanut ollenkaan, kukahan tämän miinan oli valmistellut, luutnantti oli kyllä kiertänyt tarkistamassa kaikki ennen sytytystä. Malinen tarttuu sytyttimeen, kädet hikoilevat hieman, Malinen nostaa sytytintä erittäin erittäin varovasti.



Tötterström huutaa (sopivan) järkyttyneellä äänellä lääkintämiestä, juoksee kohti kolmea kuoppaa pellon keskellä ja tuntee miten valo on tänään (miellyttävän) pehmeää.